Taapelitaivas

by Anu Kolmonen

Romaanissaan Taapelitaivas Anu Kolmonen jatkaa esikoisteoksensa Partisaanivalssin viitoittamalla omintakeisella linjalla. Taapelitaivas-romaanissa kirjailijan käsittelyssä ovat sodanjälkeisen Kemin sahayhteisön ihmiset. Teos valottaa fiktion keinoin, miten pohjoisen meren rannalla ihmisessä tärkeintä ovat suora katse ja selkä. Se, ettei istu tuleen toisen perseellä. Tekee työnsä, kantaa osansa ja rakentaa elämälleen katon sekä seinät. Jos kattoon, kenkiin tai sieluun tulee reikä, ihminen paikkaa sen itse. Tilkitsee sillä, mitä on saatavilla.

Anu Kolmosen teos kuvaa elämää, jossa ei ole joutavuuksille sijaa. Pelkäämiseen on aikaa vain niillä, joilla on kaikkea liikaa.

Taapelitaivas on ihmisen työn ylistys. Samalla teos sanoittaa sanomatonta. Rakkaudesta ei puhuta. Pilvet maalataan vesiväreillä. Leivän Isä pitää väestään huolen.

351 pages, Hardcover

Published January 1, 2024

Reviews

[Hannu Pelttari · Rating 4 out of 5]

Anu Kolmosen Taapelitaivaan “taapeli” tarkoittaa Kolmosen versiona tapulia. Karihaaran sahan lautojen tapulointi on keskeinen osa kirjan päähenkilön selviytymistarinaa. Taapelitaivas on väkevä, rikkaalla kielellä kirjoitettu, vuonna 1931 syntyneen naisen pitkän elämän selviytymistarina.

Koska päähenkilö saa nimen vasta kirjan loppusivuilla on puhuttava naisesta tai hänestä. Sekä omaleimaisena naisten kirjana että päähenkilön nimettömyydessä Kolmosen kirja tuo mieleen Karoliina Niskasen Muamon. Itseäni se, että kirjan keskeisillä henkilöillä ei ole nimiä, häiritsee. Yhdessä kohtaa se jopa tipauttaa lukijan kärryiltä. Kenestä tässä nyt oikein puhutaan?

Kolmonen kuvaa köyhyyttä purevan tarkkanäköisesti ja hän tuntuu olevan kuin kotonaan naisen pään sisällä lapsena, tyttönä, naisena ja vanhuksena. Kuvaus sisarusten asettumisesta sotalapsiksi Ruotsiin on todella eloisa. Kirjan mehevin henkilö saa kuitenkin nimen. Hän on päähenkilön pelastava peloton ja elämäniloinen Hilma. Hilman ja hänen työnhakureissu tehtaanjohtajan puheille on kerrassaan mainio. Ja siitä urkeni ura taapelitaivaaseen isolle ja vahvalle naiselle.

En ole luonto- ja ympäristöhavaintojen ystävä kirjallisuudessa, mutta Kolmonen kuvaa ympäristöä eloisalla ja kuvataiteilijasta kumpuavalla kielellä. Taivaalta tulee “lumihöyväleitä” ja “lumipulmusia” ja kerrostalojen välistä puhaltaa pöytäliinan alle Perämeren suolaisen tuulen mukana rahan haju. Leivän Isä työntää piipuistaan savupilviä harmaan meren ylle. Taapelitaivaassa käytetään luontevasti sinänsä tuttuja sanoja minulle oudosti lonksahtelevalla Kemin-Tervolan alueen murteella.

Kolmonen tekee osuvia huomioita ihmisten ajatuksista, sanomisista ja sanomatta jättämisistä. Minun on kuitenkin vaikea ymmärtää sitä, miten tyhjäksi jää naisen ja hänen lastensa suhde. Edes vanhana ei tyttäreen synny luontevaa suhdetta ja nainen jää täysin paitsi lastenlasten elämänriemusta. Monet koetut pettymykset käpertävät naisen yksinäisyyteen. Olisi odottanut johtavaksi työläisnaisten järjestäytymisen moottoriksi nousseen naisen pystyvän enempään omassa elämässäänkin?

Kirja etenee pääosin kronologisesti eivätkä pari poikkeamaa kronologiasta minun lukemana ihan onnistu. Tyttöjen paluuhetki Ruotsista on hämmentävä ja hieman epäuskottavakin tyttöjen ikää ajatellen. Lopussa kaiken yhteenkokoaminen sisältää paljon hyviä elementtejä, mutta jättää hieman keksimällä keksityn vaikutelman. Kuitenkin epäjatkuvuudet onnistuvat luomaan uteliaisuuden ja jännitteen lukea kirja nopeasti loppuun.

Kolmosen kieli on yhtä aikaa ihailtavan tarkkaa ja pulppuilevan ilmeikästä. Jatkuva kielellinen herkuttelu ei sentään aina osu, kun “siskon kikatus on puhdasta, ehjää lasia”. Mikähän lasi noin kikattaa?

Miehet kuolevat ennen aikojaan ja ovat sivuosissa Taapelitaivaan Karihaarassa ja Marttalassa. Naiset jaksavat ja elävät pitkään vahvan selviytymisvietin voimin. Tätä ajatonta tarinaa Anu Kolmosen toinen romaani kuvaa nautittavasti. Niin nautittavasti, että kirja ansaitsee nousta ehdolle vuoden palkintopöytiin. Ollaan tällä kertaa kuitenkin pihejä ja pyöristetään 4,5 alaspäin.

[Tuula Nygård · Rating 4 out of 5]

Tarina siitä, että (pahoja) asioita tapahtuu, halusit tai et, mutta niistä voi selvitä, ainakin jotenkuten. Sanottua se ei kuitenkaan ole, joskus onni voi olla niin pakahduttavaa, että sitä ei kestä. Työnteko ja itsestään vastaaminen, omilla jaloilla seisominen on kaiken perusta; työ, taapelit ja oma palkka.

Teksti on kaunista ja pääosin tarina etenee hyvin. Loppuosa on suorastaan pakahduttavaa, väliin luin pala kurkussa. Tämä on ensimmäinen lukemani Kolmosen kirja, ja mieluusti lisään muutkin hänen kirjansa lukulistalleni.

[Alex Kangaroo · Rating 5 out of 5]

Erittäin hyvä lukuelämys. Anu Kolmosen kieli on kaunista, kuvailevaa, arkista, rajua, ja aitoa samaan aikaan. Lukijan on helppo asettautua Kemin rajuihin olosuhteisiin ja elää päähenkilön kanssa 1900-luvun puolenvälin työläisten arkea, joka oli hyvin rankkaa.

Ilahduttavaa kirjassa oli kuinka tarina ei suinkaan loppunut eläkeikään tai kerrostaloon muuttamiseen. Päinvastoin uudet tilanteet altistivat päähenkilön toisenlaiseen asemaan ja hän oppi elämään siinäkin.

[Tiina · Rating 5 out of 5]

Koskettava, paikoin surullinen mutta myös toivoa herättävä kuvaus ihmisyydestä. Suosittelen!

[Jaana Angeria · Rating 5 out of 5]

Ehyt, hieno, koskettava historiallinen lukuromaani. Lopussa kyyneleet valuivat. Myöhemmin yritän eritellä lukuelämystäni. Nyt vielä ei pysty.

[Minna · Rating 4 out of 5]

Kun naisen on kestettävä ja jaksettava. Tarina vei mukanaan.

[Piitu · Rating 4 out of 5]

Historia todentuntuinen. Koskettava lukukokemus.