What do you think?
Rate this book
Verta hampaissa #2
Peto irti
Kuolematon on tapettu. Tervetuloa peijaisiin!
Kiihkeästi odotettua veristä virnuilua! Anna matkaa vampyyreineen Saimaan saareen, joka on täynnä yliluonnollisia, luonnottomia ja muuten vain karjalaisia.
Kolmikymppinen Anna ja hänen epäelättivampyyrinsa Vlad ja Kalma lähtevät Etelä-Karjalaan. Tarkoitus on haudata kuolematon Kullervo, maistella vähän verta ja karjalanpiirakoita sekä välttää yhteenotto Hukkien jengin kanssa. Saattoväen joukossa Anna tapaa Pontuksen, suklaasilmäisen namun, joka saa hänen verensä kuohumaan eri syystä kuin vampyyrit. Pian kaivellaan menneitä, taistellaan neidon kädestä ja muistakin osista sekä selvitetään muutama murha. Kauan kärtetty, itsenäinen jatko-osa romaanille Pure mua.
Kiihkeästi odotettua veristä virnuilua! Anna matkaa vampyyreineen Saimaan saareen, joka on täynnä yliluonnollisia, luonnottomia ja muuten vain karjalaisia.
Kolmikymppinen Anna ja hänen epäelättivampyyrinsa Vlad ja Kalma lähtevät Etelä-Karjalaan. Tarkoitus on haudata kuolematon Kullervo, maistella vähän verta ja karjalanpiirakoita sekä välttää yhteenotto Hukkien jengin kanssa. Saattoväen joukossa Anna tapaa Pontuksen, suklaasilmäisen namun, joka saa hänen verensä kuohumaan eri syystä kuin vampyyrit. Pian kaivellaan menneitä, taistellaan neidon kädestä ja muistakin osista sekä selvitetään muutama murha. Kauan kärtetty, itsenäinen jatko-osa romaanille Pure mua.
Audiobook
First published July 3, 2023
7 people are currently reading
55 people want to read
About the author
Terhi Tarkiainen
9 books44 followersTerhi Tarkiainen on kotoisin Lappeenrannasta, sittemmin helsinkiläistynyt, mutta aina karjalainen. Koulutukseltaan hän on humanisti, kirjoittajana kujeileva humoristi ja omaleimainen historiallisen romaanin taituri. Monipuolinen kirjailija tunnetaan niin 1700-luvun brittineidoista kertovasta Vallattomat viettelijät -sarjasta kuin nyky-Suomeen sijoittuvasta Verta hampaissa -vampyyrisarjasta. Jo nuorena Tarkiainen ilmoitti haluavansa Kaari Utrioksi Kaari Utrion paikalle, aikuisena hän on tyytyväinen vain saadessaan seurata perässä.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 43 reviews
November 23, 2023
Epäilin etukäteen, miten ensimmäisen osan överivampyyrit saa yhdistettyä kalevalaisiin taruihin, mutta tämä toimi varsin hyvin. Pidin myös siitä, miten veljeyden ohella näkyivät vahvat naiset. Tarkiaisen sanankäyttö oli totutun nokkelaa ja huumorin kaverina oli varsin vakavaa asiaa syrjäkylien syrjäytyneistä. Tarina kävi kuitenkin yliampuvuudessaan jo siinä määrin raiskausfantasian puolella, että yhtään tämän enempää tähtiä en halua antaa.
July 15, 2023
Jos ensimmäisen kirjan kansikuva veti mut alunperin mukaan korniudellaan, niin tämä oli kyllä sitäkin parempi. Ei pelkästään tuo kansikuvan yliseksuaalisen nautiskeleva ilme, kimalteleva luomiväri ja verinoro suupielessä, mutta törkeän isolla kirjoitettu hohtava PETO IRTI kruunaa kaiken. Tietysti tämä hieno kirja oli juuri se, jonka jouduin lainaamaan itselleni vieraassa kirjastossa tiskiltä, koska en löytänyt laina-automaattia - kiitos ystävällinen aspa, joka käänsit kirjan avuliaasti ympäri kansikuva ylöspäin ja osoitit kahden viikon laina-aika-tarraa, tuossa Vladin huulien reunamilla, kyseisen toimituksen yhteydessä. Sain vain pienet myötissävärit kun katselimme yhdessä näitä upeita kansia, mutta myös hyvät naurut sen jälkeen kaverille asiasta tekstaillessa.
Viime kirja keskittyi mysteeripuolella Suomen sisällissotaan ja spesifimmin Björksundin todennäköisesti fiktiivisen huvilan yhtä fiktiivisiin tapahtumiin, tässä taas teemana on Kalevalan Kullervo ja hänen kuolemansa. Kalevalaa olen lukenut vain vähän yli puolet plus muutama selkokielistä selitystä sen tarinoista, mutta Suomen muinaisuskoon olen törmäillyt siellä täällä ennenkin, ja tykkäsin siitä miten tässä osassa tarina oli jaettu viikonpäiviksi nimettyjen osien sijaan sellaisilla nimillä kuin HENKI, ITSE ja LUONTO, tarinalle relevanttien merkitysten kanssa. Myös koko Kalevalan sitominen vampyyrimytologiaan oli hauska twisti, suht rohkea tempaus. Kullervon hautajaismenot ovat uteliaisuutta kutkuttavan erikoiset mikä nopeutti lukemista, ja uusista hahmoista Kyllikki on ihana.
Myös kirjan päätös tehdä Hukkapojista joku vähän liian kansallismielinen liivijengi parissa sukupolvessa oli aika mielenkiintoinen. Kirjahan dippaa vähän vakavien aiheiden puolelle, koskien maalaisseutujen tyhjenemistä, periytyviä traumoja ja etenkin nuorten miesten syrjäytymistä.
Hyvien ja omaperäisten ideoiden puolesta tästä olisi voinut tulla parempikin kokonaiskuva, mutta totuus on, että meno oli paikoin yksinkertaisesti ikävämpää, kuin olisin kaivannut. Pääkolmikon kolmiodraama ei oikein halua ottaa tulta alleen kaiken salailun, naljailun ja kommunikaatiokyvyttömyyden ansiosta, mutta silti kokoajan jonkun pitää olla kaiken ahdistuksen päälle vielä kiimainen. Kuuluu kai genreen ja konseptiin, ja käsitän että eripura oli koko juonelle välttämätöntä. Mutta kyllähän se vähän risoo, että aina kun meno menee kuumemmaksi jotain masentavaa tapahtuu ja aina kun jotain masentavaa tapahtuu, joku alkaakin vasta syttyä. Siinä missä eka osa oli vasta saattamassa tätä vastahakoista kolmikkoa yhteen, tämä koettaa nyt tietysti ajaa heidät erilleen - mikä on musta vähemmän hauskaa kuin se aiempi yhteensaattovaihe.
Viime kirja keskittyi mysteeripuolella Suomen sisällissotaan ja spesifimmin Björksundin todennäköisesti fiktiivisen huvilan yhtä fiktiivisiin tapahtumiin, tässä taas teemana on Kalevalan Kullervo ja hänen kuolemansa. Kalevalaa olen lukenut vain vähän yli puolet plus muutama selkokielistä selitystä sen tarinoista, mutta Suomen muinaisuskoon olen törmäillyt siellä täällä ennenkin, ja tykkäsin siitä miten tässä osassa tarina oli jaettu viikonpäiviksi nimettyjen osien sijaan sellaisilla nimillä kuin HENKI, ITSE ja LUONTO, tarinalle relevanttien merkitysten kanssa. Myös koko Kalevalan sitominen vampyyrimytologiaan oli hauska twisti, suht rohkea tempaus. Kullervon hautajaismenot ovat uteliaisuutta kutkuttavan erikoiset mikä nopeutti lukemista, ja uusista hahmoista Kyllikki on ihana.
Myös kirjan päätös tehdä Hukkapojista joku vähän liian kansallismielinen liivijengi parissa sukupolvessa oli aika mielenkiintoinen. Kirjahan dippaa vähän vakavien aiheiden puolelle, koskien maalaisseutujen tyhjenemistä, periytyviä traumoja ja etenkin nuorten miesten syrjäytymistä.
Hyvien ja omaperäisten ideoiden puolesta tästä olisi voinut tulla parempikin kokonaiskuva, mutta totuus on, että meno oli paikoin yksinkertaisesti ikävämpää, kuin olisin kaivannut. Pääkolmikon kolmiodraama ei oikein halua ottaa tulta alleen kaiken salailun, naljailun ja kommunikaatiokyvyttömyyden ansiosta, mutta silti kokoajan jonkun pitää olla kaiken ahdistuksen päälle vielä kiimainen. Kuuluu kai genreen ja konseptiin, ja käsitän että eripura oli koko juonelle välttämätöntä. Mutta kyllähän se vähän risoo, että aina kun meno menee kuumemmaksi jotain masentavaa tapahtuu ja aina kun jotain masentavaa tapahtuu, joku alkaakin vasta syttyä. Siinä missä eka osa oli vasta saattamassa tätä vastahakoista kolmikkoa yhteen, tämä koettaa nyt tietysti ajaa heidät erilleen - mikä on musta vähemmän hauskaa kuin se aiempi yhteensaattovaihe.
July 21, 2023
Taas loistavaa viihdettä Terhi Tarkiaiselta! Ekassa vampyyritarinassa häiritsi äidin karikatyyrimäinen hahmo, tässä ei sellaista ollut. Taattua laatua kielellisesti, hykerryttävää huumoria, realistista (jos niin nyt voi sanoa vampyyriseksistä) seksikuvauksia jotka eivät nolostuta, ripaus yhteiskunnallisuutta syrjäytymisestä ja kasassa on erinomaisen viihdyttävä lukukokemus. Kustantamolle tosin pitkä miinus halvannäköisestä kannesta.
September 5, 2023
Peto irti oli jälleen kerran taattua Tarkiaista eli kuumia (tai siis ympäristönsä lämpöisiä) vampyyreita ja sitäkin kuumempia tunteita niin hyvässä kuin pahassa. Kirjailijan tyylin tuttuus ehkä vei tältä hieman sitä yllättävyysaspektia mikä sarjan edellisessä osassa oli mukana, nyt oli odotukset korkealla jo valmiiksi. Mutta hauska ja viihdyttävä teos, ehkä hieman liian kauan pihdattiin tiettyjen asioiden kertomista lukijalle, kun nyt aika paljon sitten tuli infoa kerralla kirjan loppupuolella, mutta oikein mieluustihan tämän luki, ja jäi odottelemaan jatkoa, toivottavasti sitä myös saadaan.
July 9, 2023
Ahmittu 2 päivässä 😁 Hauska, pääsi yllättämään!
September 1, 2023
Ai että! Eteläkarjalaista ja kalevalaista vampyyrierotiikkaa, kälysiä pikkunokkeluuksia ja höyhenenkevyttä poliittista analyysia. Tätä oli sekä kiusallista että hekumallista lukea.
Aivan passeli jatko-osa, joskaan ei ihan itsenäinen eikä aivan yhtä hyvä kuin Pure mua.
Aivan passeli jatko-osa, joskaan ei ihan itsenäinen eikä aivan yhtä hyvä kuin Pure mua.
October 16, 2023
Olihan tää hauska! Ei yhtä hyvä kuin eka, mutta silti lähes kymppi! En tiedä mikä näissä Tarkiaisen kirjoissa oikeen iskee.
April 28, 2025
"Ummistaessaan silmänsä hän mietti, kuinka paljon helpompaa noiden kahden kanssa olisi elää, jos ei olisi niin hemmetin rakastunut yhteen ja vittuuntunut toiseen. Ja vaikka tunnepuolen kanssa selviäisikin, Annaa olisi auttanut kummasti, jos Vlad ja Kalma kohtelisivat häntä tasavertaisena ja viitsisivät kertoa hänelle aidosti tärkeistä asioista. Tähän mennessä hän oli kohdannut pääasiassa vain vampyyreja. Jos oli olemassa myös kuolemattomia, mitä kaikkia muita kummajaisia Suomessa asuikaan?"
Peto irti alkaa muutaman kuukauden Pure mua -kirjan tapahtumien jälkeen. Anna on reissannut vampyyriensa Vladin ja Kalman kanssa pohjoisessa, mutta hänen suunnitelmansa palata "sivistyksen" pariin Helsinkiin keskeytyy, kun vampyyrit saavat tietää heidän vanhan ystävänsä Kullervon kuolleen. Anna päätyy Kalevalaan, Kulleron surevan lesken tilalle, ja keskelle vanhaa vihan, kaunojen ja koston kierrettä. Ja kaiken tämän lisäksi hänen pitäisi vielä päättää mitä tehdä kahden vampyyrinsa kanssa.
Peto irti oli – kuten tämän sarjan ensimmäinenkin kirja oli – hauska, menevä, reikäpäinen ja himokas. Tarkiaisen teoksille tyypillisesti kirjassa käsitellään synkkiäkin teemoja eivätkä hahmot aina ole kovinkaan mukavia (he tekevät jopa inhottaviakin juttuja), mutta niitä käsitellään humoorin ja välillä lähes absurdien twistien kautta. Ymmärrän, että tämän kirjan viba ja tapa seilata himokkaasta ahdistavaan ja hauskasta karuun voi tuntua turhauttavalta tai epämukavalta – kirjassa esimerkiksi venytetään joissain seksuaalisissa kohtauksissa suostumuksen rajoja aikalailla – mutta minä tavallaan pidän siitä, että nämä kirjat ovat aika rosoisia ja syleilevät tietynlaista synkkyyttä, problemaattisuutta ja vaaran tunnetta. Tarkiaisen vampyyrit ja yliluonnolliset olennot tuntuvat välillä aidosti uhkaavilta ja vaarallisilta, eivätkä he todellakaan aina osaa kohdella ihmisiä oikein tai pysähtyä ajattelemaan miltä ihmisistä, jotka ovat heidän rinnallaan kovin heiveröisiä, mahtaa tuntua. Eivät nämä kirjat mitään dark romance meininkiä ole - se on aivan oma genrensä - mutta sanotaanko nyt niin, että jos haluat söpöjä, herttaisia ja kerrassaan ongelmattomia romansseja, tämä sarja ei ole sinua varten.
Peto irti ei iskenyt minuun aivan yhtä lujaa kuin Pure mua, lähinnä isomman juonen takia. Ensimmäisen kirjan kennelimysteeri ja vuoden 1918 sotaan liittyvät jutut olivat minusta todella hyvin tehty, ja vaikka tykkäsin siitä miten Tarkiainen leikitteli Kalevalan tarinoilla (lyhykäisesti: kirjan Kullervo ja Kalevala-tila olivat pohjana joillekin Kalevalan taruille, mutta lähinnä Lönrot keksi omia päästään tai muutteli tarinoita mielensä mukaan kootessaan Kalevalan), iso juoni kävi välillä ehkä hieman sekavaksi ja minun oli välillä hankala pitää päässäni kuka halusi mitä ja miksi ja kuka oli kehenkin linkissä ja miten. Pidin siitä, että Anna oli ihan yhtä pihalla kuin lukijakin, ja että saimme selville kaiken yhtämatkaa hänen kanssaan ja järkytyimme hänen rinnallaan. Kalevalan meininki oli Pidin siitä, miten tarina päättyi Kullervon perhettä riivanneen "veljessodan" kannalta. Oli kiva nähdä, että Aina välillä minusta tuntui, että Kalevala-vaikutteet ja juonikuviot olivat ehkä hieman, ei niinkään pakotettuja kuin ehkä hieman oudontuntuisia, varsinkin kun en muista ensimmäisessä osassa olleen mitään sen suuremmin siihen viittaavaa, mutta ei se mitään. Aina kaikki ei voi iskeä.
Isoon juoneen liittyvät laajemmat keskustelut koston kierteestä, väkivallan periytymisestä, toksisesta maskuliinisuudesta ja uusista mahdollisuuksista sen sijaan iskivät. Vaikka Kullervo ei kirjassa sinänsä esiintynyt, pidin hänen hahmostaan ja siitä, miten hän oli yrittänyt viime vuosikymmeninä hyvittää huonoja tekojaan ja valintojaan, ja auttaa paikallisia katkeroituneita, yhteiskunnan "hylkäämiä" miehiä kasvamaan erilaisiksi ja paremmiksi kuin hän. Kullervo antoi heille töitä, opetti heitä käsittelemään tunteita ja, ennen kaikkea, opetti heidät itkemään ja ulvomaan, purkamaan suruaan ja tuntemaan koko rinnallaan ilman häpeää. Kullervo oli itse elänyt ken tietää kuinka kauan vihan riipimänä – oli ihana ajatella, että hän pääsi siitä eroon ja halusi auttaa. Pidin tästä lainauksesta hänen päiväkirjoistaan: "Halusin heidän näkevän, miten väärin oli kantaa isien vihaa sydämessään. Halusin heidän tietävän, että siitä voi myös vapautua, että pahan voi ulvoa ulos rinnasta, että teoillaan ihminen voi hyvittää menneitä ja muuttaa maailman paremmaksi. Toivoa minä halusin heille antaa, luottoa veljeyden voimaan." Hukkapoikien, erityisesti nuoremman, Kullervon opetuksia vierastaneen sukupolven parissa paljon toksista meininkiä: on misogyniaa, rasismia, homofobiaa, muukalaisvihaa ja unelmia "puhtaasta Suomesta". Se, miten he lietsovat toisiaan vihaamaan kaikkea erilaista ja kaikkea jotka "uhkaavat" heidän miehistä yliasemaansa, tuntui ahdistavankin tutulta: samanlaista soopaa mitä he, Jeren johtamana, suoltavat näkee missä tahansa somessa jatkuvasti. Pidin siitä, miten kirjassa painotettiin anteeksiannon ja hyvittämisen mahdollisuutta, ja sitä, että kaikki tekevät joskus hirveitä asioita, mutta voivat oppia niistä.
Kirjan hahmot, etenkin keskeinen trio, olivat jälleen kerran hulvattomia, ihania ja paikoittain ihastuttavan inhottavia. Anna on yhä suosikkini. Pidän siitä, että hän on täysin pihalla lähes koko ajan mutta yrittää pysytellä pinnalla, ja samaistun hänen sarkastiseen huumoriinsa ja kuivakkaan tapaansa kommentoida ja reagoida mitä tahansa hänen eteensä isketään. Riemastuin Annan tehdessä hotellihuonetta varatessaan vitsin "only one bed" -troopista ja tuhrautuessaan kun respan heppu ei tajunnut sitä, ja minun oli yhtä hankala ottaa vakavasti vampyyria nimeltä Mauri-Antero kuin hänenkin. Anna tuntuu aidolta, rosoiselta ja ristiriitaiselta ihmiseltä, joka ei tee aina hyviä valintoja ja toimii usein moraaliensa vastaisesti koska, no, ei sitä aina jaksa olla niin ylevä. Hän pöllii lesken laatikoista kuolleen miehen päiväkirjoja ja lukee ne, koska haluaa tietää missä mennään ja koska historioitsija hänessä ei voi vastustaa vuosisatoja vanhoja tekstejä. Anna ei ole aina pehmoinen ja kiva, mutta hänen empatiansa ja ystävällisyytensä pääsee kyllä esille, erityisesti siinä, miten hän haluaa auttaa surevaa Kyllikkiä (oli kerrassaan söpöä, miten nopeasti Anna, jonka äitisuhde on aina ollut kuralla, leimautui äidilliseen mutta jämäkkään Kyllikkiin), ystävystyy nopsaan puheliaan Sirkun kanssa ja jaksaa pitää huolta Vladista ja Kalmasta vaikka he, suurimman osan aikaa, eivät edes ansaitse hänen kiintymystään. Vlad ja Kalma puolestaan ovat yhä turhauttavia mutta omalla oudolla tavallaan herttaisia: osan aikaa halusin kumauttaa heitä päähän jollakin, jotta he tajuaisivat, että kohtelevat Annaa huonosti, ja osan aikaa halusin varjella heitä maailman julmuuksilta. Tässä kirjassa pureudutaan erityisesti Vladin menneisyyteen ja niihin syihin, miksi hän on niin emotionaalisesti lukkiutunut kuin on. Kyllikki oli aivan upea leidi, ja pidin siitä, miten jokaisen paljastuksen myötä hänestä kuoriutui entistä monimutkaisempi ja kiehtovampi hahmo. Hän ei todellakaan ole vain se herttainen, kokkaileva maalaisemäntä jollainen hän pintapuolin on. Sirkku ja hänen vampyyrikumppaninsa Margit olivat hauskoja, vaikka olisin ehkä toivonut heille hieman enemmän kehitystä (pidin myös siitä, että turhautuessaan miesten typerään ja julmaan käytökseen, Anna löysi heidän luotaan turvapaikan – yleisesti pidin siitä, miten kirjan naiset tukivat toisiaan – Kyllikki ja Sirkku ja Anna on Kyllikin tukena tämän lopulta murtuessa hautajaisten jälkeen. Pontus oli ihan jees, mutta ei yltänyt suosikkieni joukkoon – olen kuitenkin iloinen, että
Nyt on aika jutella tämän sarjan parhaimmasta puolesta, eli Annan, Vladin ja Kalman kerrassaan sekavasta kolmiodraamasta. He ovat upea kolmikkona, mutta pidän myös jokaisesta "parista" tämän kolmikon sisällä kovasti. Rakastan sitä, että Anna ja Kalma, heilurin lailla, lainehtivat himokkuudesta lapselliseen kinasteluun, rähjäävät toisilleen ja haukkuvat toisiaan kilvan, vain peittääkseen sen että he ehkä kenties vähän tykkäävät toisistaan, samalla kun seesteinen, etäinen Vlad vain hymyilee vieressä kuin "this is fine" -meemin koira. Anna on välillä kuin uupunut sinkkuäiti roudatessaan vampyyrejaan paikasta toiseen, huolehtiessaan että he saavat syödäkseen ja yrittäessään saada heidät käyttäytymään. Hän on myös heidän, Annan omia sanoja lainaten, "kävelevä juomapullonsa". Kalma, joka on aina niin kova ja hardcore, on Vladin kanssa aika pehmoinen ja potee tässä kirjassa paljon huolta siitä, rakastaako Vlad häntä todella vai onko hän tälle vain jonkinlainen projekti. Säälin Anna-parkaa hänen joutuessaan matkaamaan kahden toisiaan lääppivän vampyyrin kanssa ja murahtamaan hotellihuoneen extrapunkalta parisängyssä kuhertelevalle parille: "Ja vaikka sateenkaaret on hieno homma ja makeita ihan jo luonnonilmiöinä, teidän täytyy tajuta, että tämä on mulle aika kiusallista." Vlad ei osaa avautua kummallekkaan tunteistaan ja menneestään, ja hänen iän kanssa laantunut seksiviettinsä aiheuttaa sekä Annalle, että Kalmalle päänvaivaa, koske he molemmat ovat varsin perin ihastuneita Vladiin ja haluaisivat kovasti hypätä tämän kanssa punkkaan. Rakastan heidän sekavaa, hämmentävää ja hornya dynamiikkaansa niin paljon. Annan Pidin siitä, että kirjan lopussa I love this fucked up trio so much.
En malta odottaa kolmatta kirjaa. Annan, Kalman ja Vladin suhde jäi todella mielenkiintoiseen kohtaan ja olen valmis uusiin villeihin seikkailuihin. Tässä kirjassa ei ehkä kaikki osunut minulle henkilökohtaisesti ihan nappiin, mutta se oli silti todella viihdyttävä, riemukas ja mehukkaan synkeä teos. Se piristi päivääni ja sai minut hyvälle tuulelle, jopa yskiessäni flunssaisia keuhkojani pihalle. Se on aikamoinen saavutus se.
Peto irti alkaa muutaman kuukauden Pure mua -kirjan tapahtumien jälkeen. Anna on reissannut vampyyriensa Vladin ja Kalman kanssa pohjoisessa, mutta hänen suunnitelmansa palata "sivistyksen" pariin Helsinkiin keskeytyy, kun vampyyrit saavat tietää heidän vanhan ystävänsä Kullervon kuolleen. Anna päätyy Kalevalaan, Kulleron surevan lesken tilalle, ja keskelle vanhaa vihan, kaunojen ja koston kierrettä. Ja kaiken tämän lisäksi hänen pitäisi vielä päättää mitä tehdä kahden vampyyrinsa kanssa.
Peto irti oli – kuten tämän sarjan ensimmäinenkin kirja oli – hauska, menevä, reikäpäinen ja himokas. Tarkiaisen teoksille tyypillisesti kirjassa käsitellään synkkiäkin teemoja eivätkä hahmot aina ole kovinkaan mukavia (he tekevät jopa inhottaviakin juttuja), mutta niitä käsitellään humoorin ja välillä lähes absurdien twistien kautta. Ymmärrän, että tämän kirjan viba ja tapa seilata himokkaasta ahdistavaan ja hauskasta karuun voi tuntua turhauttavalta tai epämukavalta – kirjassa esimerkiksi venytetään joissain seksuaalisissa kohtauksissa suostumuksen rajoja aikalailla – mutta minä tavallaan pidän siitä, että nämä kirjat ovat aika rosoisia ja syleilevät tietynlaista synkkyyttä, problemaattisuutta ja vaaran tunnetta. Tarkiaisen vampyyrit ja yliluonnolliset olennot tuntuvat välillä aidosti uhkaavilta ja vaarallisilta, eivätkä he todellakaan aina osaa kohdella ihmisiä oikein tai pysähtyä ajattelemaan miltä ihmisistä, jotka ovat heidän rinnallaan kovin heiveröisiä, mahtaa tuntua. Eivät nämä kirjat mitään dark romance meininkiä ole - se on aivan oma genrensä - mutta sanotaanko nyt niin, että jos haluat söpöjä, herttaisia ja kerrassaan ongelmattomia romansseja, tämä sarja ei ole sinua varten.
Peto irti ei iskenyt minuun aivan yhtä lujaa kuin Pure mua, lähinnä isomman juonen takia. Ensimmäisen kirjan kennelimysteeri ja vuoden 1918 sotaan liittyvät jutut olivat minusta todella hyvin tehty, ja vaikka tykkäsin siitä miten Tarkiainen leikitteli Kalevalan tarinoilla (lyhykäisesti: kirjan Kullervo ja Kalevala-tila olivat pohjana joillekin Kalevalan taruille, mutta lähinnä Lönrot keksi omia päästään tai muutteli tarinoita mielensä mukaan kootessaan Kalevalan), iso juoni kävi välillä ehkä hieman sekavaksi ja minun oli välillä hankala pitää päässäni kuka halusi mitä ja miksi ja kuka oli kehenkin linkissä ja miten. Pidin siitä, että Anna oli ihan yhtä pihalla kuin lukijakin, ja että saimme selville kaiken yhtämatkaa hänen kanssaan ja järkytyimme hänen rinnallaan. Kalevalan meininki oli Pidin siitä, miten tarina päättyi Kullervon perhettä riivanneen "veljessodan" kannalta. Oli kiva nähdä, että Aina välillä minusta tuntui, että Kalevala-vaikutteet ja juonikuviot olivat ehkä hieman, ei niinkään pakotettuja kuin ehkä hieman oudontuntuisia, varsinkin kun en muista ensimmäisessä osassa olleen mitään sen suuremmin siihen viittaavaa, mutta ei se mitään. Aina kaikki ei voi iskeä.
Isoon juoneen liittyvät laajemmat keskustelut koston kierteestä, väkivallan periytymisestä, toksisesta maskuliinisuudesta ja uusista mahdollisuuksista sen sijaan iskivät. Vaikka Kullervo ei kirjassa sinänsä esiintynyt, pidin hänen hahmostaan ja siitä, miten hän oli yrittänyt viime vuosikymmeninä hyvittää huonoja tekojaan ja valintojaan, ja auttaa paikallisia katkeroituneita, yhteiskunnan "hylkäämiä" miehiä kasvamaan erilaisiksi ja paremmiksi kuin hän. Kullervo antoi heille töitä, opetti heitä käsittelemään tunteita ja, ennen kaikkea, opetti heidät itkemään ja ulvomaan, purkamaan suruaan ja tuntemaan koko rinnallaan ilman häpeää. Kullervo oli itse elänyt ken tietää kuinka kauan vihan riipimänä – oli ihana ajatella, että hän pääsi siitä eroon ja halusi auttaa. Pidin tästä lainauksesta hänen päiväkirjoistaan: "Halusin heidän näkevän, miten väärin oli kantaa isien vihaa sydämessään. Halusin heidän tietävän, että siitä voi myös vapautua, että pahan voi ulvoa ulos rinnasta, että teoillaan ihminen voi hyvittää menneitä ja muuttaa maailman paremmaksi. Toivoa minä halusin heille antaa, luottoa veljeyden voimaan." Hukkapoikien, erityisesti nuoremman, Kullervon opetuksia vierastaneen sukupolven parissa paljon toksista meininkiä: on misogyniaa, rasismia, homofobiaa, muukalaisvihaa ja unelmia "puhtaasta Suomesta". Se, miten he lietsovat toisiaan vihaamaan kaikkea erilaista ja kaikkea jotka "uhkaavat" heidän miehistä yliasemaansa, tuntui ahdistavankin tutulta: samanlaista soopaa mitä he, Jeren johtamana, suoltavat näkee missä tahansa somessa jatkuvasti. Pidin siitä, miten kirjassa painotettiin anteeksiannon ja hyvittämisen mahdollisuutta, ja sitä, että kaikki tekevät joskus hirveitä asioita, mutta voivat oppia niistä.
Kirjan hahmot, etenkin keskeinen trio, olivat jälleen kerran hulvattomia, ihania ja paikoittain ihastuttavan inhottavia. Anna on yhä suosikkini. Pidän siitä, että hän on täysin pihalla lähes koko ajan mutta yrittää pysytellä pinnalla, ja samaistun hänen sarkastiseen huumoriinsa ja kuivakkaan tapaansa kommentoida ja reagoida mitä tahansa hänen eteensä isketään. Riemastuin Annan tehdessä hotellihuonetta varatessaan vitsin "only one bed" -troopista ja tuhrautuessaan kun respan heppu ei tajunnut sitä, ja minun oli yhtä hankala ottaa vakavasti vampyyria nimeltä Mauri-Antero kuin hänenkin. Anna tuntuu aidolta, rosoiselta ja ristiriitaiselta ihmiseltä, joka ei tee aina hyviä valintoja ja toimii usein moraaliensa vastaisesti koska, no, ei sitä aina jaksa olla niin ylevä. Hän pöllii lesken laatikoista kuolleen miehen päiväkirjoja ja lukee ne, koska haluaa tietää missä mennään ja koska historioitsija hänessä ei voi vastustaa vuosisatoja vanhoja tekstejä. Anna ei ole aina pehmoinen ja kiva, mutta hänen empatiansa ja ystävällisyytensä pääsee kyllä esille, erityisesti siinä, miten hän haluaa auttaa surevaa Kyllikkiä (oli kerrassaan söpöä, miten nopeasti Anna, jonka äitisuhde on aina ollut kuralla, leimautui äidilliseen mutta jämäkkään Kyllikkiin), ystävystyy nopsaan puheliaan Sirkun kanssa ja jaksaa pitää huolta Vladista ja Kalmasta vaikka he, suurimman osan aikaa, eivät edes ansaitse hänen kiintymystään. Vlad ja Kalma puolestaan ovat yhä turhauttavia mutta omalla oudolla tavallaan herttaisia: osan aikaa halusin kumauttaa heitä päähän jollakin, jotta he tajuaisivat, että kohtelevat Annaa huonosti, ja osan aikaa halusin varjella heitä maailman julmuuksilta. Tässä kirjassa pureudutaan erityisesti Vladin menneisyyteen ja niihin syihin, miksi hän on niin emotionaalisesti lukkiutunut kuin on. Kyllikki oli aivan upea leidi, ja pidin siitä, miten jokaisen paljastuksen myötä hänestä kuoriutui entistä monimutkaisempi ja kiehtovampi hahmo. Hän ei todellakaan ole vain se herttainen, kokkaileva maalaisemäntä jollainen hän pintapuolin on. Sirkku ja hänen vampyyrikumppaninsa Margit olivat hauskoja, vaikka olisin ehkä toivonut heille hieman enemmän kehitystä (pidin myös siitä, että turhautuessaan miesten typerään ja julmaan käytökseen, Anna löysi heidän luotaan turvapaikan – yleisesti pidin siitä, miten kirjan naiset tukivat toisiaan – Kyllikki ja Sirkku ja Anna on Kyllikin tukena tämän lopulta murtuessa hautajaisten jälkeen. Pontus oli ihan jees, mutta ei yltänyt suosikkieni joukkoon – olen kuitenkin iloinen, että
Nyt on aika jutella tämän sarjan parhaimmasta puolesta, eli Annan, Vladin ja Kalman kerrassaan sekavasta kolmiodraamasta. He ovat upea kolmikkona, mutta pidän myös jokaisesta "parista" tämän kolmikon sisällä kovasti. Rakastan sitä, että Anna ja Kalma, heilurin lailla, lainehtivat himokkuudesta lapselliseen kinasteluun, rähjäävät toisilleen ja haukkuvat toisiaan kilvan, vain peittääkseen sen että he ehkä kenties vähän tykkäävät toisistaan, samalla kun seesteinen, etäinen Vlad vain hymyilee vieressä kuin "this is fine" -meemin koira. Anna on välillä kuin uupunut sinkkuäiti roudatessaan vampyyrejaan paikasta toiseen, huolehtiessaan että he saavat syödäkseen ja yrittäessään saada heidät käyttäytymään. Hän on myös heidän, Annan omia sanoja lainaten, "kävelevä juomapullonsa". Kalma, joka on aina niin kova ja hardcore, on Vladin kanssa aika pehmoinen ja potee tässä kirjassa paljon huolta siitä, rakastaako Vlad häntä todella vai onko hän tälle vain jonkinlainen projekti. Säälin Anna-parkaa hänen joutuessaan matkaamaan kahden toisiaan lääppivän vampyyrin kanssa ja murahtamaan hotellihuoneen extrapunkalta parisängyssä kuhertelevalle parille: "Ja vaikka sateenkaaret on hieno homma ja makeita ihan jo luonnonilmiöinä, teidän täytyy tajuta, että tämä on mulle aika kiusallista." Vlad ei osaa avautua kummallekkaan tunteistaan ja menneestään, ja hänen iän kanssa laantunut seksiviettinsä aiheuttaa sekä Annalle, että Kalmalle päänvaivaa, koske he molemmat ovat varsin perin ihastuneita Vladiin ja haluaisivat kovasti hypätä tämän kanssa punkkaan. Rakastan heidän sekavaa, hämmentävää ja hornya dynamiikkaansa niin paljon. Annan Pidin siitä, että kirjan lopussa I love this fucked up trio so much.
En malta odottaa kolmatta kirjaa. Annan, Kalman ja Vladin suhde jäi todella mielenkiintoiseen kohtaan ja olen valmis uusiin villeihin seikkailuihin. Tässä kirjassa ei ehkä kaikki osunut minulle henkilökohtaisesti ihan nappiin, mutta se oli silti todella viihdyttävä, riemukas ja mehukkaan synkeä teos. Se piristi päivääni ja sai minut hyvälle tuulelle, jopa yskiessäni flunssaisia keuhkojani pihalle. Se on aikamoinen saavutus se.
November 7, 2023
Kunpa useammat fantasiakirjat olisi näin viihdyttäviä! Ahmin tämän alle vuorokaudessa. Eka puolisko oli erityisen mainio, alku varsinkin nauratti. Hahmot sai myös vähän enemmän syvyyttä ja tykkäsin yhdistelystä suomalaiseen mytologiaan.
May 5, 2024
Eipä olisi ihan heti tullut mieleen tarttua näin kornin näköiseen, suomalaiseen vampyyritarinaan, mutta onneksi jonkin arvostelun pohjalta tartuin. Tajusin vasta aloittaessani että tämähän on jatko-osa, mutta itsenäinen sellainen. Mutta miten iloinen yllätys sivujen välistä paljastuikaan! Peto irti on juuri niin korni kuin kansi antaa ymmärtääkin, mutta samalla kirja on älykkäästi hauska ja tekee myös nokkelia, yhteiskunnallisia huomioita. Ja on ihan käsittämätöntä miten hyvin vampyyrihommelit on saatu sijoitettua Karjalan syrjäkylille ja upotettua kalevalaiseen mytologiaan. Juuri tällaista nollausta kaipasin tähän hetkeen ja myönnän naurahtaneeni muutamaan otteeseen ihan ääneen.
August 7, 2025
Yllättävän mielenkiintoinen tarina hyvillä hahmoilla ja pelkkää plussaa siitä, miten vampyyritarinan olennaisuudet on saatu sovitettua Suomeen. Hulvattomat hauska, mutta ei liian kevyt tarina. Yksi kohtaus kirjan viimeisellä kolmanneksella nostatti kulmakarvaa hieman liikaa, ja oli vaikeaa sanoa, menikö se kohta liian pitkälle, mutta muun kirjan ollessa näin hyvä on vaikeaa olla suosittelematta tätä sillä varauksella, että yhdessä kohdassa koetellaan kyllä seksuaalisen itsemääräämisen rajaa hieman liikaa.
May 12, 2025
Kertoo varmaan paljon, että tuli hotkaistua tämä alle vuorokaudessa
December 29, 2023
Terhi Tarkiainen on nokkela, hauska ja hulvaton, siitä ei pääse mihinkään! Tässä Annan, Vladin ja Kalman "kakkososassa" on myös yhteiskunnallista otetta, joka antaa selkeän viestin, mutta ei vie pääosaa.
Kalevalaa Tarkiainen tuulettaa oikein kunnolla. Joistakin toistuvista elementeistä en niin innostunut, mutta ei seuraavia Tarkiaisia voi oikein lukemattakaan jättää. On riemastuttavaa, että Suomessa on tämä yksi kirjailija, joka taitaa lajinsa niin hyvin.
Kalevalaa Tarkiainen tuulettaa oikein kunnolla. Joistakin toistuvista elementeistä en niin innostunut, mutta ei seuraavia Tarkiaisia voi oikein lukemattakaan jättää. On riemastuttavaa, että Suomessa on tämä yksi kirjailija, joka taitaa lajinsa niin hyvin.
November 6, 2024
Tarkiaisen kielellinen leikittely on edelleen ilahduttavaa, mutta muiden kommentoijien tavoin raiskaamista lähes ihannoivat kohdat vähensivät yhden tähden. Toinen tähti siitä troopista, että .
Lisäksi äänikirjan lukija onnistuu muuttamaan ts-yhdistelmän ds:ksi (esim. "katso" -> "kadso") joka kerta. Kun sen tajusi, ei sitä voinut olla kuulematta.
Lisäksi äänikirjan lukija onnistuu muuttamaan ts-yhdistelmän ds:ksi (esim. "katso" -> "kadso") joka kerta. Kun sen tajusi, ei sitä voinut olla kuulematta.
August 8, 2023
Jes, hykerryttävän Pure mua -vampyyri-irroittelun jatko-osa ei petä! Tämäkin on oivallisen hauska, roisi ja oivaltava. Vuoden 1918 tapahtumien sijaan vampyyritwistiä saavat tällä kierrokselka Kalevala ja Etelä-Karjalan rakennemuutoksen aiheuttamat demografiset haasteet.
August 27, 2023
Nyt oli ehkä tän vuoden paras kirja!
Huikee kerronta, älyttömän fiksuja yhteiskunnallisia viittauksia ja huumori niin hyvää. Äänikirjana toimii tosi hyvin, lukija osasi hommansa.
Eli siis ihan vitun hyvä.
Jatko-osaa pliis?
Huikee kerronta, älyttömän fiksuja yhteiskunnallisia viittauksia ja huumori niin hyvää. Äänikirjana toimii tosi hyvin, lukija osasi hommansa.
Eli siis ihan vitun hyvä.
Jatko-osaa pliis?
January 18, 2024
Rating 3,5
January 28, 2024
Edelleen hämmästelen, miten hyvin vampyyritarina on saatu istumaan Suomeen! :)
Pidän henkilöhahmoista ja iso plussa sujuvasta suomenkielestä ja sateenkaarevuudesta! :)
Yksi asia jäi pohdituttamaan: Kirjassa esiintyy kuolematon. Kun henkilö on kuolematon, niin minkä ikäiseltä hän näyttää? Kirjaan valittu ikä oli tarinaan sopiva, mutta mielestäni epälooginen.
Pidän henkilöhahmoista ja iso plussa sujuvasta suomenkielestä ja sateenkaarevuudesta! :)
Yksi asia jäi pohdituttamaan: Kirjassa esiintyy kuolematon. Kun henkilö on kuolematon, niin minkä ikäiseltä hän näyttää? Kirjaan valittu ikä oli tarinaan sopiva, mutta mielestäni epälooginen.
July 28, 2023
Tätä jatko-osaa onkin odoteltu, eikä se pettänyt odotuksiani. Roisia, paranormaalia hömppää - aivot tarvitsevat tätä välillä. Loistava yhdistelmä kansantaruja ja suomi-vampyyreja!
August 20, 2023
Tykkäsin kovasti,vauhdikas ja mielenkiintoiset käänteet. Odotan jatkoa.
August 16, 2023
Terhi Tarkiaisen vampyyrikirja Pure mua oli niin tajunnanräjäyttävän omaperäinen ja hauska vampyyrikirja, että sai minut todella rakastumaan ja odottamaan sekä innolla että pienellä pelolla jatko-osaa Peto irti. Jatko-osilla ei ole tapana purra yhtä kovaa, ja kun ensimmäinen kirja veti juonellisesti maton jalkojen alta, mietin, miten seuraava osa voi yltää sen rinnalle. Vaikka juonenkäänteitä yhä riittää, niissä Peto irti ei pääsekään aivan yhtä tehokkaasti hyökkäämään lukijan kimppuun, kun tämä jo osaa olla varuillaan ja maailma on jo tuttu. Sen sijaan hulvattoman musta huumori ei ole lainkaan menettänyt teräänsä ja ihmissuhteiden, romantiikan ja erotiikan puolella enempää ei voisi toivoa. Peto irti onnistuu tasapainottelemaan tunteiden välillä niin, että pikkuhousut kastuvat vuoron perään naurusta tai jostakin muusta…
Pure muan nerokas alkuasetelma oli se, että kolmikymppinen sinkku Anna sai varakkailta vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi seksileluksi ihka oikean vampyyrin. Humoristisesta lähtökohdasta siirryttiin välissä synkempiinkin vesiin. Toisessa osassa Peto irti Anna on lähtenyt pakomatkamaiselle roadtripille lahjaksi saamansa tumman ja komean vampyyri Vladin ja tämän kapinallisen blondin kumppanin, Kalleksi kutsutun ja kylmäksi verenimijäksi erittäin kuumaverisen Kalman kanssa. Suomen tylsimpien maaseutukohteiden kierros vaihtuu myyttisempiin tunnelmiin, kun kuolemattomaksi väitetyn Kullervon hautajaiset kutsuvat ja kuvioon ilmestyy sekä vampyyreille vihamielisiä Hukkapoikia että todeksi tulleita tarinoita Kalevalasta.
True Bloodin ja monen muun urbaanin vampyyrifantasian tapaan jatko-osassa verenimijät saavat rinnalleen muita myyttisiä olentoja. Suhtauduin ensin Kalevala-liitokseen hieman epäileväisesti, mutta Tarkiainen tekee omia uusia tulkintojaan ja sitoo vampyyri- ja ihmissusimyyttejä suomalaisempaan maaperään. Kun Pure mua vakavampana aiheena liitti mukaan sisällissotaa, tällä kertaa sivutaan ennakkoluuloja, vihaa ja maaseudun nuorten syrjäytyneiden miesten radikalisoitumista. Parasta antia on kuitenkin eroottisten väristysten ja kiherryttävän kielen lisäksi erittäin raikkaasti ja tyydyttävästi käsitelty kolmio- (ja ehkä myös neliö-)draama. Sateenkaarihahmoja ja polysuhdekuvioitakin on aiempaa osaa enemmän, mikä ilahdutti kovasti.
Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet: https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
Pure muan nerokas alkuasetelma oli se, että kolmikymppinen sinkku Anna sai varakkailta vanhemmiltaan syntymäpäivälahjaksi seksileluksi ihka oikean vampyyrin. Humoristisesta lähtökohdasta siirryttiin välissä synkempiinkin vesiin. Toisessa osassa Peto irti Anna on lähtenyt pakomatkamaiselle roadtripille lahjaksi saamansa tumman ja komean vampyyri Vladin ja tämän kapinallisen blondin kumppanin, Kalleksi kutsutun ja kylmäksi verenimijäksi erittäin kuumaverisen Kalman kanssa. Suomen tylsimpien maaseutukohteiden kierros vaihtuu myyttisempiin tunnelmiin, kun kuolemattomaksi väitetyn Kullervon hautajaiset kutsuvat ja kuvioon ilmestyy sekä vampyyreille vihamielisiä Hukkapoikia että todeksi tulleita tarinoita Kalevalasta.
True Bloodin ja monen muun urbaanin vampyyrifantasian tapaan jatko-osassa verenimijät saavat rinnalleen muita myyttisiä olentoja. Suhtauduin ensin Kalevala-liitokseen hieman epäileväisesti, mutta Tarkiainen tekee omia uusia tulkintojaan ja sitoo vampyyri- ja ihmissusimyyttejä suomalaisempaan maaperään. Kun Pure mua vakavampana aiheena liitti mukaan sisällissotaa, tällä kertaa sivutaan ennakkoluuloja, vihaa ja maaseudun nuorten syrjäytyneiden miesten radikalisoitumista. Parasta antia on kuitenkin eroottisten väristysten ja kiherryttävän kielen lisäksi erittäin raikkaasti ja tyydyttävästi käsitelty kolmio- (ja ehkä myös neliö-)draama. Sateenkaarihahmoja ja polysuhdekuvioitakin on aiempaa osaa enemmän, mikä ilahdutti kovasti.
Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet: https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
December 11, 2023
Toka osa oli huippu. Tää ois voinu jatkua vielä! Uudet tyypit oli kivoja ja uudet paikat täynnä jännittäviä tilanteita.
January 7, 2025
Very entertaining. Awesome mix of Finnish mythology and other mythical creatures. I loved the witty and playful language.
September 26, 2023
The story continues in South Karelia. Where I am from too, so this was a true pleasure to read. Not to mention the story, which was so good it's hard to put in words. The whole book is absolutely awesome, so different from the first one, so it doesn't repeat but still so incredible!
Suosittelen kaikille suomalaisille, varsinkin jos tykkäät vampyyreistä!
Suosittelen kaikille suomalaisille, varsinkin jos tykkäät vampyyreistä!
March 28, 2025
En oikein tiedä mitä tässä välissä on tapahtunut, mutta tykkäsin tästä ekaa osaa enemmän. Tämä oli aivan hillitön! Nokkela tyyli, ihan parhaat hahmot. Paikoin suostumus oli vähän kysymysmerkki mun makuun, mutta noin muuten, miksei kaikki paranormaali romantiikka ole tällaista?
August 15, 2023
Nopealukuinen ja hauskaa viihdettä, joskin sisältää välillä todella hämmentäviä ratkaisuja ja reaktioita. Ehkä se on osa kirjan viehätysvoimaa.
September 17, 2023
Sookie Stackhouse meets Kalevala! Mahtavaa viihdettä 😊
March 9, 2024
Viihdyttävä!
July 3, 2024
Ilahduttavan sekopäinen ja viihdyttävä kirja, jossa oli paljon kerroksia.
July 28, 2023
Tartuin pari vuotta sitten Terhi Tarkiaisen vampyyrikirjaan
Pure mua
, joka paljastui ratkiriemukkaaksi huumorin, vampyyriromantiikan ja kotimaisen historian sekoitukseksi. Niinpä ilahduin kovasti, kun sain kuulla Tarkiaisen kirjoittavan paitsi 1700-luvun tieteellisromanttisia viihdekirjoja, myös jatkoa vampyyritarinoille.
Jatko-osa Peto irti jatkaa Annan, Vladin ja Kalman tarinaa, joskin kirja on sen verran itsenäinen, että sen voinee hyvin lukea, vaikka ei olisi edellistä osaa lukenutkaan. Suosittelen kuitenkin aloittamaan ensimmäisestä, asetelma on helpompi ymmärtää niin.
Tarinaan liittyy nyt kalevalaisia ulottuvuuksia. Vampyyrien kanssa Pohjois-Suomea kiertelevä Anna saa lemmikeiltään käskyn ottaa suunnan kohti Kalevalaa (joka on tila Saimaassa olevalla saarella). Tilan isäntä, Kullervo, on kuollut ja luvassa on komeat peijaiset, joihin vampyyrien on osallistuttava. Asiassa mystistä on se, miten Kullervo – kyllä, se Kullervo – on kuollut, sillä hän on kuolematon.
Peijaisiin osallistuu paitsi vampyyrejä, myös Hukkapoikia. Tämä Kullervon perustama jengi on jonkinlainen yhdistelmä syrjäytyneiden nuorten miesten aktivointiprojektia ja nationalistishenkistä liivijengiä. Hukkapojat eivät ole vampyyrien ylimpiä ystäviä tai toisin päin, mutta Kullervo on näitä porukoita jollain tavalla yhdistävä tekijä.
Tarkalleen ottaen mistä on kyse tai mitä peijaisissa on odotettavissa, se jää Annalle mysteeriksi, vampyyrit kun kieltäytyvät tiukasti vastaamasta kysymyksiin. Ilmassa on kuitenkin vaaran tuntua ja kuten takakansikin lupaa, meno käy ennen pitkää villiksi. Veri kuohuu, monestakin syystä.
Peto irti on vauhdikas, kuuma, reipashenkinen, humoristinen, yhteiskunnallinen ja seksikäs. Siitä on tosiaan moneksi! Oli ilahduttavaa, miten Tarkiainen versioi Kalevalasta tuttua Kullervon myyttiä – joka sopivasti onkin tuttu, kun vasta keväällä kertasin tarinaa Aleksis Kiven Kullervosta – omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Vanha myytti saa kyytiä ja raikasta tuuletusta.
Minuun Tarkiaisen sanailu osuu ja uppoaa siinä määrin, että käsillä on parasta kotimaista viihdekirjallisuutta. En pahastuisi lainkaan, jos tämän kolmikon seikkailut saisivat jatkoa!
Jatko-osa Peto irti jatkaa Annan, Vladin ja Kalman tarinaa, joskin kirja on sen verran itsenäinen, että sen voinee hyvin lukea, vaikka ei olisi edellistä osaa lukenutkaan. Suosittelen kuitenkin aloittamaan ensimmäisestä, asetelma on helpompi ymmärtää niin.
Tarinaan liittyy nyt kalevalaisia ulottuvuuksia. Vampyyrien kanssa Pohjois-Suomea kiertelevä Anna saa lemmikeiltään käskyn ottaa suunnan kohti Kalevalaa (joka on tila Saimaassa olevalla saarella). Tilan isäntä, Kullervo, on kuollut ja luvassa on komeat peijaiset, joihin vampyyrien on osallistuttava. Asiassa mystistä on se, miten Kullervo – kyllä, se Kullervo – on kuollut, sillä hän on kuolematon.
Peijaisiin osallistuu paitsi vampyyrejä, myös Hukkapoikia. Tämä Kullervon perustama jengi on jonkinlainen yhdistelmä syrjäytyneiden nuorten miesten aktivointiprojektia ja nationalistishenkistä liivijengiä. Hukkapojat eivät ole vampyyrien ylimpiä ystäviä tai toisin päin, mutta Kullervo on näitä porukoita jollain tavalla yhdistävä tekijä.
Tarkalleen ottaen mistä on kyse tai mitä peijaisissa on odotettavissa, se jää Annalle mysteeriksi, vampyyrit kun kieltäytyvät tiukasti vastaamasta kysymyksiin. Ilmassa on kuitenkin vaaran tuntua ja kuten takakansikin lupaa, meno käy ennen pitkää villiksi. Veri kuohuu, monestakin syystä.
Peto irti on vauhdikas, kuuma, reipashenkinen, humoristinen, yhteiskunnallinen ja seksikäs. Siitä on tosiaan moneksi! Oli ilahduttavaa, miten Tarkiainen versioi Kalevalasta tuttua Kullervon myyttiä – joka sopivasti onkin tuttu, kun vasta keväällä kertasin tarinaa Aleksis Kiven Kullervosta – omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Vanha myytti saa kyytiä ja raikasta tuuletusta.
Minuun Tarkiaisen sanailu osuu ja uppoaa siinä määrin, että käsillä on parasta kotimaista viihdekirjallisuutta. En pahastuisi lainkaan, jos tämän kolmikon seikkailut saisivat jatkoa!
Displaying 1 - 30 of 43 reviews