11-vuotias Roihu muuttaa isänsä Mikon kanssa Lohjansaareen pojan edesmenneen äidin vanhaan lapsuudenkotiin. Mikko suunnittelee avaavansa hylätylle maatilalle ravintolan, mutta oudot vastoinkäymiset ja paikallisten nuiva suhtautuminen eivät lupaa hankkeelle hyvää. Helppo ei ole Roihunkaan taival uudessa koulussa, jossa hän saa kuulla olevansa pelätyn ja pimeään päin kääntyneen Yöselän suvun viimeinen jäsen.
Äiti on opettanut Roihun ymmärtämään yliluonnollisia asioita, ettei poika päätyisi puolielävien hampaisiin. Noituuden ja Yöpuolen olentojen kanssa toimimisella on kuitenkin aina hintansa. Metsässä piilevä mökki vetää Roihua vastustamattomalla tavalla puoleensa. Kannattaako menneisyyden kauhuille avata ovea? Auttaako silloin edes noitien suvun veri, kun vastassa on ikiaikainen pahuus?
Melina Marraksen kauhuromaani Para sukeltaa vähitellen raottuvien synkkien sukusalaisuuksien syövereihin. Maalaisidyllin leppoisan pinnan alla piilee vihaa, pelkoa ja kateutta – sekä silkkaa yliluonnollista kauhua. Suomalainen kansanperinne herää eloon Marraksen omaperäisessä romaanissa, joka pitää lukijan otteessaan alusta loppuun. Para aloittaa Yösydän-trilogian.
Ihan pätevä kauhutrilogian aloitus, jossa pureudutaan salaperäisen Yöselän suvun verenperintöön. 11-vuotias Roihu Yöselkä muuttaa isänsä Mikon kanssa syrjäiselle saarelle edesmenneen äitinsä lapsuudenkotiin. Muualla kasvaneet Roihu ja Mikko huomaavat nopeasti, että Yöselän sukuun ja kartanoon suhtaudutaan saarella aika erikoisesti, peläten ja jopa hyljeksien. Yöselkien uskotaan olevan noitia, jotka kanavoivat pimeyden voimia, ja ilmeisesti Roihun äiti Varpu oli erityisen voimakas. Pitävätkö uskomukset paikkansa? Onko Roihullekin periytynyt jotain erityisvoimia?
Romaani sijoittuu samaan maailmaan kuin kirjailijan aiempi Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita -novellikokoelma. Puolieläviä eli elämän ja kuoleman välimaastossa olevia pahantahtoisia olentoja esiintyy myös tässä romaanissa.
Ihastuin jo novellikokoelman kohdalla Marraksen kehittelemään omaperäiseen mytologiaan, jossa on hyödynnetty suomalaista muinaisuskoa ja kansantarinoita. Romaanissa päästiin uppoutumaan siihen taas hieman eri näkökulmasta.
En ihan heti uponnut mukaan kirjan maailmaan, vaan lukeminen lähti aika hitaasti liikkeelle. Ongelmana oli ehkä se, että elossa olevat päähenkilöhahmot eivät oikein herättäneet mielenkiintoani tai sympatioitani. Pikkuhiljaa kirjassa lähti kuitenkin avautumaan Yöselkien suvun mielenkiintoinen historia, ja siinä vaiheessa kirja imaisi minutkin mukaansa.
Odotukseni olivat novellikokoelman jälkeen aika korkealla, eikä romaani ihan onnistunut yltämään niihin. Mielestäni novelleissa on vahvempi kauhutunnelma kuin tässä, ja tiiviin ilmaisumuotonsa ansiosta niissä ei myöskään ole mitään turhaa (toisin kuin tässä).
Joka tapauksessa Marraksen luoma maailma on todella kiinnostava, ja odotan jännityksellä sarjan jatkoa.
Para on mielenkiintoinen tarina Roihun suvusta, jotka asuivat aikoinaan eristetyllä saarella ja jotka olivat noitia. Roihu ei itse tiedä paljoa verenperimästään, sillä hänen äitinsä on kuollut nuorena, eikä isä tiedä noituudesta mitään. He palaavat takaisin Roihun äidin kotisaarelle, jossa vanhat haavat aukeavat ja ruumiiltakaan ei säästytä. Tykkäsin!
Romaanissaan Para, Melina Marras raottaa lukijalle taas maailmaa, johon pääsimme ensikerran tutustumaan novellikokoelmassa Hitonhauta ja muita puolielävien kohtaloita. Yöpuolen ja puolielävien maailma on kiehtovan kammottava, ja ainakin minut se saa muistelemaan esivanhempien unohtuneita tarinoita maailmojen ohuen rajan takana elävistä olennoista, joiden lepytteleminen oli otettava tosissaan. Suureksi ilokseni Para on vasta trilogian ensimmäinen osa. Suosittelen Paraa lämpimästi kaikille kauhun ystäville, ja jään odottamaan trilogian seuraavaa osaa.
Tarina oli todella kiinnostava ja kerronta muuten sujuvaa, mutta omaa lukukokemustani pilasi se, että kirjaa ei oltu oikoluettu kunnolla ennen painamista. Virheitä oli todella paljon ja ilman niitä olisin antanut viisi tähteä. Rakastan tällaisia mystisiä jännäreitä, jotka pohjautuvat noituuden ja vanhan kansanuskon perinteisiin, ja odotan innolla seuraavaa osaa (toivottavasti sen kieliasu on hiotumpi).
Tarina oli tosi hyvä ja hyvin rakennettu ja synkkä, suomalainen kansanperinne kiehtoo kovasti! Kielellisesti ei kuitenkaan ollut omaan makuun ja jotkin sanavalinnat häiritsi ihan tosissaan (esim. mielipuoli). En myöskään tykännyt siitä, miten "mieheksi kasvamista" ja tyttöjen ja poikien eroavaisuuksia kuvattiin.
Ihastuttavan synkkä tarina saaresta, jossa yliluonnollinen on luonnollista. Tässä yhdistettiin hienosti pikkupaikkakuntalainen mielenlaatu kansanperinteestä nouseviin maagisiin elementteihin. Ehkä yhden editointikierroksen olisin vielä tarinalle suonut, mutta kirja oli nytkin varsin toimiva kokonaisuus, joka jätti odottamaan seuraavaa osaa.
Aijettä, nyt oli ihan superhyvä kauhukirja, vaikka toki osasin jo odottaa laatua todella huikean Hitonhauta -novellikokiksen perusteella. Tässä oli paljon kaikkea mistä ite henk koht kauhutarinoissa tykkään eli pikkukylädraamaa (tuli ajoittain mieleen Mike Flanaganin mainio Midnight mass -sarja vaikka tässä pääsikin saarelle autolla eli ei oltu ihan niin eristyksissä), noituutta, kotimaista kansanperinnettä ja omintakeisia päähenkilöitä, Inkeri oli erityisesti mieleeni, oli niin badass mummo! Meininki oli ajoittain aika brutaalia eikä rankkoja aiheita ja tapahtumia kaihdettu, vaikkei niillä onneksi mässäilty liikaa, just hyvä tasapaino. Ihanaa oli myös se että tää on sarjan aloitusosa, koska tarvin tätä ehdottomasti lisää, kun varmasti aika paljon on vielä kertomatta Yöselän suvun historiasta ja Lohjansaaren noitahäppeningeistä, maltan tuskin odottaa kakkoskirjaa. Eli kaikki kauhun ystävät, menkää ja lukekaa, heti.