J.S. Meresmaa: Kielolinna Anni Nupponen: Maitoa mandariinilasista Kari Välimäki: Uudet perunat Taru Luojola: Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa Maria Carole: Ruusunnuppuni, kaikkeni Samuli Antila: Synnytetty Heikki Nevala: Syyllisyyden varjot Tarja Sipiläinen: Henkien polku Anne Leinonen: Tyttö niityllä Minna Roininen: Vielä yhdet jäähyväiset Jussi Katajala: Odottaja Jani Kangas: Tyhjiö 27B Janos Honkonen: Vespula Shimo Suntila: Chudakovin aaveet
Aaveet, nuo levottomat sielut, vaeltelevat ympärillämme. Kalmankylmän kosketuksen voi aistia niin autioituneessa kartanossa kuin kauniilla niitylläkin – joskus myös syvällä sydämessä…
Osuuskumman Ruumiittomat-antologia houkuttelee lukijan hyvinkin erilaisten kummitusten matkaan. Aave voi olla ystävä tai vihollinen, varoitus tai kuin kolkuttava omatunto. Aaveet ovat löytäneet tiensä hautausmaiden ulkopuolellekin, sillä aaveen voi löytää myös sirkuksesta, tietokoneelta tai työpaikalta. Edes avaruudessa ei pääse pakoon näiltä henkimaailman olennoilta!
”Heräsin siihen, että joku puristi jalkaani. Ponnahdin istumaan ja huusin pimeyteen. Hapuilin valon päälle. Puristus katosi. En nähnyt ketään.”
Kustannustoimittajana ja kirjoittajana jätän teoksen tähdittämättä. Lupaan, ettei Ruumiittomien parissa tule tylsää. Tarinat vaihtelevat lohdullisesti karmaisevaan, tapahtumapaikat Porvoon vanhasta kaupungista Meksikoon.
Mainio novellikokoelma kummituksista, joista osa ilmestyy pyytämättä, osa odotettuna, osa ihmisinä, osa taloina, osa vangittuina, osa vapaina. Toiset novellit jäivät mieleeni paremmin kuin toiset, mutta lukukokemus kokonaisuutena oli viihdyttävä ja hieman värisyttäväkin.
Hyvä kokoelma. Ei mitään huikean karmivaa luettavaa, mutta mukavaa aavetunnelmaa. Suosikkejani olivat Kari Välimäen Uudet perunat, Taru Luojolan Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa sekä Anne Leinosen Tyttö niityllä. Kokoelmassa oli kivasti erityylisiä novelleja.
Ruumiittomat oli sopivan jännää luettavaa kauhukammoiselle. Novellien tapahtumapaikoissa ja tyyleissä oli mukavasti vaihtelua ja nämä sopivat hyvin muun lukemisen ohella nautittavaksi. Kokoelmana melkoisen laadukas, mukana monta erittäin oivallista novellia.
Suomalaisia kauhutarinoita on ärsyttävän vähän. Siksi olin iloinen löytäessäni tämän kirjan. Sisältö on ihanan vaihtelevaa mitä tarinoihin ja tarinoiden tyyliin tulee. On perinteinteisiä riivattuja peltoja, on kummituksia, löytyy kummitussirkus, löytyy fantasiaa, löytyy tieteiskauhua. Sen sorttista tieteiskauhua, että on se vaan kumma ettei Suomessa saada yhtä kovanluokan tieteissarjaa tai kauhusarjaa tehtyä telkkariin.
Mutta. Kun sanoin, että tarinat ovat vaihtelevia tyyliltään, ovat ne myös todella vaihtelevia myös kirjoituslaadultaan. Ja osa ikävälläkin tavalla. Rakastin Taru Luojolan novellia Herra Maximilian Dunkelhaus ja hänen tivolinsa. Minusta se oli fantastinen ja paras. Se yhdisti sopivassa suhteessa fantasiaa ja kauhua, mitä rakastan. Niin ikään parhiammistoa oli Anne Leinosen novelli Tyttö niityllä. Se oli tavallaan epätavallinen, että kummitustarina, mutta samalla myös perinteinen. Mitä tulee tieteiskauhuun... Janos Honkosen novelli Vespula ja Shimo Suntilan novelli Chudakovin aaveet todellakin kunnostautuivat tässä asiassa. Honkonen ei pelkästään kirjoittanut tieteiskauhua, vaan kertoi myös tulevaisuuden dystopiasta ja tekoälystä. Siitä oli aistittavissa aavistus Ghost in The Shelling kyberaivoteknologiasta ja tekoälyn hakkeroinnista. Chudakovin aaveet olisi täydilliset puitteet tieteissarjalle.
J.S. Meresmaan novelli Kielolinna avasi koko kirjan tarinamaailman ja se löi mielestäni hyvät puitteet sille mitä tuleman pitää. Se, kun talo riivaa ihmisen ja kutsuu tämän luokseen.
Jani Kankaan novelli Tyhjiö 27B kuvastaa modermimpaa kauhua. Sellaista, josta et oikeastaan voi olla varma missä todellisuudessa olet tai mitä tapahtuu, kun työnantaja ei kenties olekkaan ihminen. Sekä kuvaus nykypäivän toimistotyöstä.
Jussi Katajalan novelli Odottaja povaili erittäin mielenkiintoista yliluonnollista dekkarisarjaa. On se vaan hemmetti, jos tuota ei kirjasarjana ala löytyä. Pitäisi. Lukisin.
Ja loput. Jos yhtään muistan lukemastani, niin lopuista tarinoista osasta kuulsi läpi väkisinpurrettu tunnelma. En pitänyt lainkaan Heikki Nevalan novellista Syyllisyyden varjot, koska siinä jaariteltiin kyllä ihan turhaan ja liian pitkään perinteisellä tarinalla, joita voi lukea tusinan Myytillisiä tarinoita kirjasta, niin halutessaan. Ihmettelen miten murhatarinasta saa tylsän ja puuduttavan, mutta kyllä siitä näköjään saa. Toinen vähintään yhtä mitäänsanomaton ja aivan tarpeettoman pitkä jaarittelu löytyi Minna Roinisen novellista Vielä yhdet jäähyväiset. Kyllä siitä olisi saanu enempikin irti, että exä palaa kummittelemaan juuri päähenkilön luo. Samoin kuin miesystävästä, että aivokasvaimesta.
Ikävä kyllä kirjan muut novellit ovat jo minulta painuneet unholaan, että mistä niissä tarkalleen oli kyse. Väittäisin, että eiköhän tästä löydy jokaiselle ainakin yksi tai kaksi mieleistä novellia.
Yllättävänkin hyvä kokoelma erilaisia kummitusnovelleja erilaisilta kirjoittajilta. Arvoin neljän ja viiden tähden välillä, mutta jotenkin tämä ei vain kuitenkaan yllä viiteen tähteen. Mikään tarina ei onnistunut karmimaan, mitä olisin toivonut teeman vuoksi, ja suurimmalta osalta itse kummituksetkaan eivät yllättäneet olemuksellaan tai teoillaan.
Ei kovin niskavilloja kohottavia tarinoita, mutta kokonaisuudessaan hyvä lukukokemus. Vastaan ei tullut yhtään novellia, jota olisi väen vängällä pitänyt puurtaa läpi, vaan kaikki olivat omalla tavallaan viihdyttäviä.
Tasalaatuinen kokoelma. Varsinaiset huiput jäivät puuttumaan, mutta ei tässä keskinkertaisuuksiakaan ollut. Hyvä kattaus keskenään riittävän erilaisia novelleja.
Oikein laadukkaita novelleja. Pari tuttua, mutta suurin osa uusia, toki tutuilta nimiltä. Muutama erinomainen ja yllättäväkin idea, mikä tietenkin on näiden kokoelmien juttu.
Aavenovellien antologia on oikein mukava lisä kotimaiseen novellitarjontaan. Novellistit käsittelevät teemaa monipuolisesti. Pidin yhtä lailla J.S. Meresmaan perinteisen kauhutarinan tyylistä novellissa Kielolinna kuin scifin ja kummitusjutun yhdistelmästä Shimo Suntilan novellissa Chudakovin aaveet. Myös Jussi Katajalan Odottajaan tykästyin; novellissa esiintyvä kaksikko oli minulle tuttu jo Murhamystiikkaa-kokoelmasta, mutta tässä sai hiukan lisää taustatietoja ja pääsi syvemmälle tarinaan. Suosikiksi nousi kuitenkin Jani Kankaan hieno kafkamainen Tyhjiö 29b.
Viihdyin siis kokoelman parissa, ja kaikki novellit olivat hyviä - mutta ehkä ne todella loistavat huippunovellit jäivät puuttumaan. Välillä tuntui pientä toistoa, kun niin monet päähenkilöt olivat yksinäisiä, petettyjä, surevia ja onnettomia. Mutta kaipa on niin, että aaveiden ympärille täytyy kerääntyä surua ja ikävää. Ja toisinaan aaveet tarjoavat yksinäisille lohtua.
Mielestäni Osuuskumman tähän mennessä laadukkain novellikokoelma. Kummituksia käsitellään monipuolisesti neljässätoista kiinnostavassa novellissa. Mukana on varsin perinteikkäitä kummitustarinoita, mutta myös kertomuksia, joissa henkien läsnäolo jää lukijalle yhtä epäselväksi kuin novellin protagonisillekin. Monet tekstit ovat yllättävän lyhyitä, mutta myös lyhyisiin novelleihin mahtui paljon pohtimisen aiheita.