Homo arboristen surkastuneet siivet muistuttavat esivanhempien taivaisiin yltäneistä lennoista. Ylenpalttiset kartanot ympäröivät keuhkopuita, joihin jokaisen on selviytyäkseen kytkeydyttävä yöksi. Kutsuilla juorutaan myrkyllistä siitepölyä levittävästä emopuusta ja siihen juurtuneista olennoista.
Vapautta janoava Katica on tottunut hurmaamaan huvikseen seurapiirien jäsenet, mutta kiehtova taidemesenaatti Sera vangitsee hänen mielenkiintonsa. Katican veli suunnittelee lentokonetta, jolla päästä takaisin taivaalle. Se ei seurapiirejä hallinnoivan tohtorimarkiisin aatteisiin sovi. Yhdellä teollaan Katica tuhoaa veljensä ja tohtorimarkiisin suunnitelmat.
Alkaa koston kierre, jonka jälkeen maailma ei ole enää ennallaan.
Keuhkopuiden uni on arvoituksellinen ja älykäs romaani ja dekadenttia fantasiaa huikeimmillaan.
Keuhkopuiden uni on runsaudensarvi monitulkintaisuudessaan. Päältäpäin näyttää, että luonnonläheiseen fantasiamaailmaan on sijoitettu tarina homo arboris lajin edustajista, jotka ovat kadottaneet todellisen luontonsa. Katica on omapäinen päähenkilö, joka asettuu kaikkien arvostamaa tohtorimarkiisia vastaan ja tuhoaa tämän suunnitelmat. Teko johtaa koston kierteeseen, josta ei ole enää helppoa ulospääsyä. Maailman laidalla vaikuttaa eristetty emopuu, jonka huhutaan levittävän myrkyllistä siitepölyä, joka sitoisi homo arborikset ikuisesti keuhkopuihinsa. Homo arboristen perimmäinen pyrkimys on kuitenkin olla erossa keuhkopuistaan enemmän ja enemmän, jotta he voisivat juhlia ja viettää makeaa elämää.
Keuhkopuiden unta voi lukea myös sateenkaarevana rakkaustarinana, mutta minulle teoksen romanttinen sivujuonne oli vain sivujuonne. Itse luin tätä allegoriana kulutuskapitalismista ja luokkaproblematiikasta, jossa näkökulma on hyvin ekokriittinen. Pröystäilevät juhlat, siirappiriippuvuus ja etääntyminen keuhkopuista on aiheuttanut homo arboristen vieraantumisen todellisesta luonnostaan ja yhä suurempiin spektaakkeleihin yltävät juhlat tematisoivat kerskakulutusta ja sitä, mitä se tekee luonnolle. Fantasiamaailman yhteiskunta on myös hyvin hierarkkinen, ne rellestävät eniten, joilla asema siihen taipuu.
Pidin kirjan rikotusta kronologiasta, rikkaasta kielestä ja kriittisestä sävystä. Minusta Keuhkopuiden uni on kirjallinen taidonnäyte niin kerronnaltaan kuin sisällöltään. Tätä tekisi mieli analysoida syvemminkin, sillä sivut kätkevät sisäänsä niin paljon kaikkea, mitä voisi pureskella ja pyöritellä.
Haluaisin oikeastaan vain sanoa, että hankkikaa tämä kirja ja lukekaa! Olen äimistyneen onnellinen tänä vuonna kotimaisen fantasian syksystä, jonka Enoranta upeasti aloittaa kauniinkipeällä romaanillaan luontosuhteen murtumisesta ja tuhoavasta koston kehästä.
Enoranta on minulle tärkeä kirjailija: luin yläasteella ja lukiossa hänen "Nukkuu lapsi viallinen" -kirjansa monta monituista kertaa ja ihastelin sen kieltä. Siksi olikin niin hienoa tutustua tähän hänen uutuuteensa, jossa minulle lukijana aivan kaikki loksahteli kohdalleen.
Tarinan juonta en aio avata sen kummemmin, sillä se keriytyy lukiessa auki mielenkiintoisena ja vähän kauhistuttavana arvoituksena. Enoranta on luonut rikkaita yksityiskohtia tihkuvan maailman, jonka vieraus kiehtoo, mutta samalla sen sisään on helppo sujahtaa — ja peilata tapahtumia reaalimaailmaan.
Luonto on tarinassa kiistatta yksi päähenkilöistä, mutta pidin ylipäätään kokonaisuuden hahmovetoisuudesta sekä päähenkilö Katican matkasta, jota seuraa kuin hiljalleen etenevää metsäpaloa. Kokonaisuus on katkeransuloinen, toisinaan kaunis, välillä avoimen ruma, ja herättää ajatuksia loppuun asti.
Mahtavaa, että tällaista kotimaista fantasiaa julkaistaan. ❤️
Finlandia-palkittu fantasiakirjailija Siiri Enoranta on kirjoittanut eniten nuorille ja nuorille aikuisille, mutta uutuus Keuhkopuiden uni menee aikuisten puolelle. Enoranta on tunnettu sateenkaarevista hahmoista, ympäristöteemoista ja hienostuneen lyyrisestä ilmaisusta, ja niitä on Keuhkopuiden unessakin luvassa. Enorannan tavaramerkki ovat myös yksittäiset teokset fantasiassa yleisen sarjamuodon sijaan, sekä omaperäisten maailmojen luominen. Keuhkopuiden uni kertoo siivekkäistä mutta ajan saatossa lentokyvyttömiksi muuttuneista homo arboris-puuihmisistä, joiden täytyy joka yö kiinnittyä emopuuhunsa. Aateliset yrittävät paeta puuyhteyttään ylenpalttisiin tanssiaisiin täynnä vannehameita ja sosiaalista keikistelyä. Valtasuhteet, dekadentti halu tuhlaavaisuuteen ja rikkinäinen luontosuhde kietoutuvat kaikkeen. Parikymppinen Katica lumoaa seurapiirejä ja saa muut nuoret matkimaan hölmöimpiäkin oikkujaan. Sitten Katican ja taidemesenaattina toimivan, pyörätuolia käyttävän Seran välillä syttyy vastaansanomaton vetovoima. Samaan aikaan ylhäisöä vetää valtapiiriinsä tohtorimarkiisi, jonka uusi keksintö antaa mahdollisuuden pysyä kauemmin poissa emopuunsa luota. Katican veli puolestaan haaveilee nousemisesta lentoon teknologian avulla, kun taas tohtorimarkiisi näkee siivet kahleena barbaariseen menneisyyteen. Kaiden keskiössä on voimakastahtoinen Katica, jonka valinnat muovaavat kohtaloita. Keuhkopuiden uni kihisee ylenpalttisuutta, raadollisuutta, aisteissa pauhaavaa hyönteisten vilinää ja puiden avunhuutoja. Epäkronologinen kerronta paljastaa lukijalle tarinasta palan kerrallaan, mutta pysyy silti selkeänä ja kirkkaana. Surumielisemmistä ja synkemmistä teemoista huolimatta Enorannan luoma ainutlaatuinen maailma lumoaa. Hahmot eivät lajinimestään huolimatta ole lainkaan puisevia, vaan moniulotteisia ja viiltävän inhimillisiä. Toivon kovasti, että tämä hienovireinen lukunautinto ohjaa lisää aikuislukijoita myös ennakkoluulottomasti muun Enorannan tuotannon pariin.
Siiri Enorannan Keuhkopuiden uni ei antaudu lukijalleen helposti. Kirjailijan luoma maailma on omalakisensa tulevaisuus, joka on syntynyt omalakisen menneisyytensä johdosta. Ihmisten ja puiden elämät ovat kietoutuneet toisiinsa, ja on niitä, jotka haluavat liittyä yhä tiiviimpään symbioosiin omien puidensa kanssa sekä niitä, jotka etsivät keinoja irtautua puuyhteydestä. Onko ihmisyyden mitta se, ettei kanna enää siipiä selässään vai se, että oppii niillä lentämään? Tyylilajia ja tunnelmaa tekisi mieli kuvailla orgaaniseksi steampunkiksi, jos sellaista olisi olemassa.
Menee hetki, ennen kuin alkaa ymmärtää, minkälaiseen maailmaan Enoranta on lukijansa tuonut. Teos kuitenkin vangitsee mukaansa vaikkei kaikkea ymmärräkään, sillä puuihmisten elämän kuvaus dekandentteine juhlineen, tiedon pyrkimyksineen ja universaaleine ihmissuhdeongelmineen puhuttelee kokonaisuuden vasta hahmottuessa. Fantasiamaailmassa esitetyt kysymykset ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta ja ajattelumme kyvystä kaikkein kauneimpaan ja kaikkein kauheimpaan ovat korostetun ajankohtaisia nykypäivän yhteiskunnassa.
tykkäsin paljon, oli tosi ajatuksiaherättävä. ei kuitenkaan aiheuttanu niin suuria tunteita ku ehkä odotin. en päässy ihan täysin kiinni näihin hahmoihin vaikka maailma tuntukin tosi helpolta päästä sisälle. mietiskelen vielä pikkasen
4,5 Monitulkintainen ja kerroksellinen fantasiakirja, josta todella pidin! Teos kertoo siivekkäistä, joskin lentokyvyttömistä homo arboris -hahmoista, joiden täytyy kiinnittyä yöksi puuhunsa. Aateliset yrittävät paeta tätä 'eläimellistä' puolta lajissaan, kun taas toisaalla elää emopuuhun sitoutuneempi yhteisö. Tarinaan on taidokkaasti sidottu aiheita luontosuhteesta, luokkayhteiskunnasta, kostosta ja valinnanvapaudesta.
Tää oli maaginen. Ihanan runollista tekstiä ja viiltävää yhteiskuntakritiikkiä. Kaunis kuvaus siitä kuinka ihminen vieraantuu luonnosta ja luo itse itselleen kauheamman maailman.
4.5 tähteä. Tämä oli mun eka kirja Enorannalta, mutta ei varmasti viimeinen. Upean rikasta, kuvailevaa kieltä, epäkronologinen kerronta ja kiehtova estetiikka. Sopivan pienessä sivumäärässä käsiteltiin hienosti mm. luontosuhdetta, kauneusihanteita, luokkaeroja, kehollista autonomiaa ja valinnanvapautta.
Romaani sukeltaa syvälle ihmisen ja luonnon väliseen siteeseen. Kaunis, ajatuksia herättelevä kirja, jonka keskiössä on nuori, omapäinen Katica. Tykkäsin ihan älyttömän paljon - Enorannasta on tullut eräs lempikirjailijoitani!
Olen lukenut aika vähän fantasiaa. Niinpä kirjoitan mielipiteeni kirjasta, öh, kirjana, koska en osaa kontekstoida sitä genren ominaisuuksiin. Sen huomasin, että ei tässä ainakaan miekkoja tai lohikäärmeitä ole, vaan jotain omaperäisempää. Kirja onkin fantastinen sanan alkuperäisimmässä merkityksessä. Sitä se on myös kehuvana adjektiivina.
Kirjassa eletään vuotta 1023 ja laji homo arboris elää kuin viimeistä päivää juhlien peruukeissaan ja korseteissaan salongeissa. Yöksi he hakeutuvat oman keuhkopuunsa luo. Päähenkilö Katica on juhlien omapäinen sankaritar. Jotain kaiken mullistavaa on kehittymässä. Tämän enempää en halua uskomattomasta juonesta sanoa, muuta kuin että sitä - juonta siis - on paljon, ja se keriytyy kyllä.
Kirja vetää mukaansa heti. Sen kieli on juuri sopivaa, markiisien ja kreivittärien nimet kekseliäitä ja luontokuvaus erinomaista. En aina tiennyt mitkä ötökät tai kasvit ovat mielikuvituksen tuotetta ja mitkä oikeita, ihanaa!
Osa kohtauksista on niin elävästi kirjoitettu, että lähes haistoin puolimädän sammaleen ja tunsin ikiaikaisen kaarnan käteni alla, orapihlajan piikit ihollani. Kävelikö jalkani yli juuri kalmankuoriainen?
Kirjan punainen lanka on luullakseni juuri luonto. Aavistelen, että kirjassa eletään aikaa jossa luonto on jo kertaalleen tuhottu, annettu hetki olla rauhassa, kunnes ihminen (tai siis homo arboris) lyhyellä muistillaan on taas pilaamassa omalla sortteeraamisellaan asioita. Pidin siitä, että kaikkea ei selitetty. Ei osoiteltu 'huono tuossa, hyvä tässä.'
Kun haluat todella uppoutua johonkin mielikuvitusta ruokkivaan ja yhtäaikaa varmaotteiseen, lue tämä. Itselleni muistutus, että kannattaa joskus lukea oman mukavuusalueen ulkopuolelta.
Näen, että teoksen kirjalliset ansiot yltäisivät korkeampiinkin tähtiin. Tartuin tähän liian väsyneenä, enkä päässyt tarpeeksi syvälle hahmoihin tai juoneen, joka eteni epäkronologisella kerronnalla. Tästä huolimatta arvostan teoksen uniikkia fantasiamaailmaa, joka allegorioi ihmisten luontosuhdetta ja luonnosta irtaantumista. Sateenkaarevuus kiva, mutta romanssin merkitys noin muutoin jäi hämäräksi. Tämä saattaa olla sellainen teos, johon täytyy palata uudelleen oikealla fiiliksellä ja useammalla aivosolulla.
Enorannan kieli on upeaa, ja odotinkin tältä paljon. Tämä lukukokemus oli kuitenkin jotenkin kovin synkkä ja lohduton. Päähenkilö lähinnä ärsytti, muutkin henkilöt jäivät etäisiksi ja itselläni kesti tosi pitkään saada juonesta kiinni. Toki se sitten olikin hyvin omaperäinen, niin kuin koko tarinan maailma. Hiukan ristiriitaiset tunnelmat tästä siis jäi, tähtiä 3+.
Loppiaisena loppuun luetun Keuhkopuiden unen keijukaismaailma vannehameineen, puutereineen, tanssiaisineen, siipineen ja aatelisineen ei sitten ollutkaan aivan niin auvoisa kuin kirjan alkusivut ennustivat. Upea fantasiaromaani totaalisen toisenlaisesta maailmasta vai onko se nyt sittenkään niin toisenlainen.
Kenties uusi suosikkini Enorannan kirjoista. Ekokriittinen, luontosuhtetta ja luonnosta irtaantumista pohdiskeleva kirja, jossa tapahtumat ja maailman kuvaus nousivat minulla hahmoja selkeämpään asemaan. Pidin siitä, ettei päähenkilö ollut mikään puhtoinen.
Ihanan erikoinen! Enorannan tapa kuvata asioita oli/on lumoava ja hän saa myös upotettua kirjaansa luontevasti monenlaisia teemoja ja hahmoja. Kirjan maailma oli vaikuttava ja jotakin täysin uutta... mutta loppujen lopuksi herätti hyvinkin syvällisiä ajatuksia todellisesta ihmisen ja luonnon suhteesta ja sen muutoksesta.
Fantasian lukeminen ottaa minulla lujille, vaikka olisi näin loistavasta fantasiasta kyse, kuin mitä Siiri Enoranta luo. Enorannan kieli on nimittäin niin kaunista, että siihen voisi upota.
Keuhkopuiden unessa on kyse siivekkäiden ja puiden symbioosista, joka rakoilee. Siivekkäät elävät yhä itsekkäämmin, he suorastaan elostelevat ja pitävät barokkityylisiä juhliaan siirapin voimin. Siirappi antaa heille mahdollisuuden elää omasta keuhkopuusta erillään hiukan kauemmin. Mitä tapahtuu, jos puiden ja siivekkäiden symbioosia lähdetään häiritsemään yhä rajummin? Kuka ja miksi edes kehtaisi yrittää moista? Katica kehtaa.
Siivekkäissä elää myös muisto lentämisestä. Kun Katican veli suunnittelee lentokonetta, hän pelaa samalla vaarallisilla vesillä. Katica sekaantuu veljen suunnitelmiin hyvin kohtalokkaasti.
Luen Enorannan teosta allegoriana ihmisen luontosuhteesta. Mekin olemme jo heilauttaneet tasapainoa, eikä kukaan tiedä, miten selviämme.
Muutaman päivän makustelun jälkeenkin on vaikea sanallistaa mielipidettä tästä kirjasta. Vahva. Asetelmaltaan sekä lennokkaan mielikuvituksellinen että hyvin suora vertauskuva ihmisen luontosuhteelle. Alkupuolella juonen hidas auki keriytyminen ärsytti. Toisiin hahmoihin olisin halunnut syventyä enemmän, romanttisen suhteen tarkoituksesta en ihan saanut kiinni. Ihanan tummasävyinen ja katkera tunnelma läpi teoksen.
Hieman vielä makustelen tämän kirjan jättämää jälkimakua suussani. Siinä on jotain kitkerää, karvasta ja siltikin makeaa, sylkeä suuhun keräävää. Kirjan kansi ja kuvaus vetivät puoleensa, siinä käytetty kieli taas piti otteessaan.
Tarina eteni epäkronologisessa järjestyksessä eikä lukijalle tohdittu paljastaa aivan kaikkea, jätettiin paljon oman arvuuttelun varaan. Siihen kesti tottua, mutta Enoranta oli sen suhteen tehnyt kuitenkin täysin oikean ratkaisun.
Tää on äärimmäisen kauniisti kirjoitettu. Sanavalinnat ovat harkittuja, tarkkoja ja hienoja. Tarina on vähintään yhtä kaunis kuin kirjan kansi ja sen lukijan eteen sanoittama maailma mielenkiintoinen. Luontosuhde ja sen murtuminen on tässä se keskeisin juttu, päähenkilöt taas jäävät ehkä ihan hieman etäisiksi, mutta ei häiritsevällä tavalla. Lienee erikseen sanomattakin selvää, että pidin tästä paljon.
Tarina jäi melko ohueksi, mielestäni jopa tylsäksi. Henkilöhahmoissa ei myöskään ollut oikein mitään samaistuttavaa. Kuuntelin äänikirjana, ehkä tämä ei toiminut siinä muodossa tai sitten ei vaan ollut minun kirjani.
Enoranta on luonut harvinaisen viehättävän fantasiamaailman, jossa siivekkäät mutta lentokyvyttömät ihmiset, homo arborikset, elävät tiukassa symbioosissa suurten puiden kanssa. Päivisin homo arborikset voivat olla erossaa puustaan muutamia tunteja, mutta viimeistään yöksi heidän on palattava puunsa syleilyyn uneksimaan ja paranemaan päivän haavoista. Elämä tapahtuu hyvin pienessä piirissä, sillä kauas ei voi lähteä ja lyhyet päivät kuluvat peltotöissä ja ruoan hankinnassa. Hankaluuksista huolimatta aateliset löytävät illoistaan hetken pukeutua korsettiin ja röyhelöihin ja lähteä hurvittelemaan lähikartanoiden ylenpalttisiin juhliin. Seudun rikkain aatelinen on jopa kehittänyt siirapiksi kutsutun huumeen, jota pistämällä saa muutaman lisätunnin erossa puustaan. Salassa tämä tohtorimarkiisiksi itseään tituleeraava mies on kehittänyt vielä paljon radikaalimpaakin konstia irrottautua “puiden orjuudesta”, mutta kuka suostuisi ensimmäisenä niin vaaralliseen ja peruuttamattomaan kokeiluun. Vapaaehtoisesti tuskin kukaan.. Tarinaa kuljetetaan nuoren ja pelottoman Katican kautta. Suojellessaan hyväuskoista veljeään tämä seurapiirien suosikki ajautuu riitaan itseään vaikutusvaltaisemman tohtorimarkiisin kanssa. Alkaa koston kierre, joka mullistaa kaikkien homo arboristen elämän.
Enorannan tarina tempaisi heti mukaansa, ja oli lopulta nopeasti luettu. Tarina kehittyi hienosti kaikenlaisia fantasiakliseitä vältellen, ja mikä parasta, loppukin oli onnistunut. Vaikka kirjaa mainostetaan ekoaiheilla, se ei romantisoi puiden kanssa symbioosissa elävien homo arboriksien elämää. Heillä ei ollut mahdollisuutta nähdä maailmaa, rakentaa yhteiskuntaa, luoda taidetta tai kehittää elämää helpottavia keksintöjä. Jopa elämänkumppani oli valittava läheisten puiden asukkaista. Silti puiden tarjoama parantava voima, lepo ja yhteys kaikkeen ympäröivään luontoon teki symbioosista vaivan arvoisen. Jos saisit mahdollisuuden, irrottautuisitko puustasi, vai jäisitkö sen suojiin loppu elämäksesi? Kas siinä vaikea valinta.
4,5 tähteä. Enoranta on kuvitellut henkiin upean, dekadentin ja kehollisen maailman asujaimistoineen. Tarinassa evoluutio on nopeaa ja luontosuhde hajoaa rajusti. Kuten tosimaailmassakin, ihmisten tekojen seuraukset ovat arvaamattomia.