What do you think?
Rate this book
Perinnönjako
Kun Venäjä helmikuussa 2022 hyökkäsi Ukrainaan, alkoi syyllisten etsiminen. Suomessa moni suuntasi syyttävän sormensa entiseen presidenttiin Tarja Haloseen, joka oli vuosia rakentanut lämpimiä suhteita Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin.
Vuosi sodan alkamisen jälkeen Meri Valkama ryhtyi käymään Tarja Halosen kanssa keskusteluja maailmanpolitiikasta. Valkama halusi selvittää, mitä Halonen itse ajattelee vanhoista päätöksistään. Millaisessa maailmassa ja minkälaisen tiedon varassa ne tehtiin? Entä oliko mahdollista, että koko elämänsä rauhan puolustamiselle omistanut päättäjä olisi tullut tahattomasti edistäneeksi mahdollisuutta sotaan?
Valkama seurasi vuoden 2023 ajan Halosen työtä niin Suomessa kuin maailmalla. Sen aikana paljastui jotakin hätkähdyttävää: silloinkin, kun ajattelemme maailman matkaavan kohti parempaa, ympärillä on lähinnä kaaosta. Sen keskellä maailman päättäjien on tehtävä parhaansa.
Mitä tästä kaikesta ajattelee Halonen? Mikä saa kahdeksankymppisen presidentin edelleen kiertämään maailmaa ja sen kriisipesäkkeitä? Ja miksi YK:n pääsihteeri António Guterres soittaa juuri Haloselle, kun hän ei tiedä, mitä tehdä?
Vuosi sodan alkamisen jälkeen Meri Valkama ryhtyi käymään Tarja Halosen kanssa keskusteluja maailmanpolitiikasta. Valkama halusi selvittää, mitä Halonen itse ajattelee vanhoista päätöksistään. Millaisessa maailmassa ja minkälaisen tiedon varassa ne tehtiin? Entä oliko mahdollista, että koko elämänsä rauhan puolustamiselle omistanut päättäjä olisi tullut tahattomasti edistäneeksi mahdollisuutta sotaan?
Valkama seurasi vuoden 2023 ajan Halosen työtä niin Suomessa kuin maailmalla. Sen aikana paljastui jotakin hätkähdyttävää: silloinkin, kun ajattelemme maailman matkaavan kohti parempaa, ympärillä on lähinnä kaaosta. Sen keskellä maailman päättäjien on tehtävä parhaansa.
Mitä tästä kaikesta ajattelee Halonen? Mikä saa kahdeksankymppisen presidentin edelleen kiertämään maailmaa ja sen kriisipesäkkeitä? Ja miksi YK:n pääsihteeri António Guterres soittaa juuri Haloselle, kun hän ei tiedä, mitä tehdä?
281 pages, Paperback
Published March 19, 2024
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 21 of 21 reviews
May 23, 2024
Hmm. Lähihistoria kiinnostaa aina ja arvostan kaikkia yrityksiä kuvata ja analysoida suhteellisen tuoreita tapahtumia. Sellaiset asiat kuin Lipposen pääministerikausi ja Tsetsenian sota on mulle parikymppisenä asioita jotka tiedän nimeltä mutten oo osannut oikeesti sanoa niiden vaikutuksista mihinkään mitään. Myös entisten ja nykyisten presidenttien keskusteluyhteyksistä ja niiden puutteista opin uutta.
Mutta kannattaako mitään tarinaa kirjoittaa ensisijaisesti vastaan jotain toista? Tää kirja keskittyi (mulle) yllättävän painokkaasti vastaamaan syytöksiin Halosen Venäjä-mielisyydestä tai jostain Putinin tekojen mahdollistamisesta. Mulle vastaus siihen, että mikä on Halosen ulkopoliittinen perintö, muodostui tän kirjan perusteella negaatioksi: että se ei ainakaan ole se Putin. En oo vakuuttunut että tää ansaitsi tulla kirjan kehykseksi.
Kiina-asiantuntijana mietin tietysti myös sitä, että Halosen presidenttikausi ei osunut vain Putinin autokraattisen otteen kovenemisen vuosiin, vaan oleellisesti myös Kiinan nousuun. Reflektio näiden kahden välillä olis varmasti ollut antoisaa. Tosin eipä Suomessa mitään suuria "Kiina-linjoja" ole kai totuttu perkamaan tai edes muotoilemaan.
En oikein osannut myöskään lukea tätä sinä vuoropuheluna joksi tää tarkoitettiin; tietysti aihe ja haastateltava oli Halonen, vaikka Valkama oli läsnä. Oli fresh tuoda myös Valkaman henkilö ja joitain näkemyksiä kirjaan, mutta monesti toivoin vaan suurempaa fokusta takaisin Haloseen.
Mutta kannattaako mitään tarinaa kirjoittaa ensisijaisesti vastaan jotain toista? Tää kirja keskittyi (mulle) yllättävän painokkaasti vastaamaan syytöksiin Halosen Venäjä-mielisyydestä tai jostain Putinin tekojen mahdollistamisesta. Mulle vastaus siihen, että mikä on Halosen ulkopoliittinen perintö, muodostui tän kirjan perusteella negaatioksi: että se ei ainakaan ole se Putin. En oo vakuuttunut että tää ansaitsi tulla kirjan kehykseksi.
Kiina-asiantuntijana mietin tietysti myös sitä, että Halosen presidenttikausi ei osunut vain Putinin autokraattisen otteen kovenemisen vuosiin, vaan oleellisesti myös Kiinan nousuun. Reflektio näiden kahden välillä olis varmasti ollut antoisaa. Tosin eipä Suomessa mitään suuria "Kiina-linjoja" ole kai totuttu perkamaan tai edes muotoilemaan.
En oikein osannut myöskään lukea tätä sinä vuoropuheluna joksi tää tarkoitettiin; tietysti aihe ja haastateltava oli Halonen, vaikka Valkama oli läsnä. Oli fresh tuoda myös Valkaman henkilö ja joitain näkemyksiä kirjaan, mutta monesti toivoin vaan suurempaa fokusta takaisin Haloseen.
July 23, 2024
Halonen toteaa kirjan alussa, että moni ajattelee hänen olevan kuolematon - nostan käteni pystyyn virheen merkiksi. Halonen on mulle se hahmo lapsuudesta, josta kiusasin pikkusiskoani kun hän olis halunnut olla Suomen ensimmäinen naispresidentti, mutta Halonen ehti ensin. Ja ehti hän paljon muutakin.
Kirja on selkeästi vastine Halosta kohtaan esitettyihin syytöksiin Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan syttymisen jälkeen. Toisaalta tämä oli kustantamon pointti, ja sen Valkama tuo myös esiin, joten asian toteaminen on luokkaa "vesi on märkää". Vastineena tämä toimiikin todella hyvin, rajaus on todella ajankohtainen ja ajatuksia herättelevä. On tärkeää muistaa nykyhetken historiallisuus: tällä hetkellä pinnalla olevista ilmiöistä jaetaan perintöä vuosikymmenten päästä samalla lailla kun nyt on ruodittu Suomen suhdetta Venäjään, aka Halosen suhdetta Putiniin. Musta olis ollut mielenkiintoista lukea Halosen urasta ja perinnöstä vähän syväluotaavamminkin, vaikka sinänsä ymmärrän että tällaisessa kirjassa rajaus on välttämätöntä mielekkään pituuden ja rönsyilemättömyyden takia. Valkama väistämättä ohjasi kirjan teemoja Venäjään ja Palestiinassa tapahtuvaan kansanmurhaan, sen huomasi Halonenkin.
Valkama onnistui kirjoittamaan kirjaan saman Halosen konstailemattoman persoonan, joka on viehättänyt myös monia diplomaatteja ja muita kansainvälisen tason suuria toimijoita. Musta oli hauska, että huippukokouksissa ja erinäisissä tapaamisissa kiertävä raudanluja rauhanaktivisti menee mökille keräilemään omenoita ja syömään kaalikääryleitä, mutta sanoo kuitenkin ettei hänellä ole mitään sen erikoisempaa rauhoittumispaikkaa, että hän vaan on. Musta tässä on just jotain pyyteettömän suomalaista.
Halonen tulee kyllä olemaan mulle se poliitikko, jonka jossain tulevaisuudessa oleva poismeno tulee kolahtamaan eniten. Vaikka se onkin väistämätöntä. Itsekkäästi toivon, että näin ei tapahdu ennen vuotta 203o.
Kirja on selkeästi vastine Halosta kohtaan esitettyihin syytöksiin Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan syttymisen jälkeen. Toisaalta tämä oli kustantamon pointti, ja sen Valkama tuo myös esiin, joten asian toteaminen on luokkaa "vesi on märkää". Vastineena tämä toimiikin todella hyvin, rajaus on todella ajankohtainen ja ajatuksia herättelevä. On tärkeää muistaa nykyhetken historiallisuus: tällä hetkellä pinnalla olevista ilmiöistä jaetaan perintöä vuosikymmenten päästä samalla lailla kun nyt on ruodittu Suomen suhdetta Venäjään, aka Halosen suhdetta Putiniin. Musta olis ollut mielenkiintoista lukea Halosen urasta ja perinnöstä vähän syväluotaavamminkin, vaikka sinänsä ymmärrän että tällaisessa kirjassa rajaus on välttämätöntä mielekkään pituuden ja rönsyilemättömyyden takia. Valkama väistämättä ohjasi kirjan teemoja Venäjään ja Palestiinassa tapahtuvaan kansanmurhaan, sen huomasi Halonenkin.
Valkama onnistui kirjoittamaan kirjaan saman Halosen konstailemattoman persoonan, joka on viehättänyt myös monia diplomaatteja ja muita kansainvälisen tason suuria toimijoita. Musta oli hauska, että huippukokouksissa ja erinäisissä tapaamisissa kiertävä raudanluja rauhanaktivisti menee mökille keräilemään omenoita ja syömään kaalikääryleitä, mutta sanoo kuitenkin ettei hänellä ole mitään sen erikoisempaa rauhoittumispaikkaa, että hän vaan on. Musta tässä on just jotain pyyteettömän suomalaista.
Halonen tulee kyllä olemaan mulle se poliitikko, jonka jossain tulevaisuudessa oleva poismeno tulee kolahtamaan eniten. Vaikka se onkin väistämätöntä. Itsekkäästi toivon, että näin ei tapahdu ennen vuotta 203o.
May 5, 2024
Vaikka olin aluksi skeptinen, oli tämän kirjan dialoginen muoto juuri se, mitä tähän hetkeen kaivataan. Kirjoitustapa toi humaanin kokemuksen maailmanpolitiikan rinnalle ja mahdollisti eri näkökulmien ja nyanssien käsittelyn. Kirtiikkinä se, että olisin ehdottmasti kaivannut lisää sekä se, että muutamat vesilasin kaatamiset olisi voinut karsia pois.
May 3, 2024
En tiedä, miten hyvin tämä tulee kestämään aikaa, mutta juuri tähän maailmanhetkeen, -tuskaan, ymmärtämisen janoon ja kulkujen hahmottamiseen tämä on täydellinen. Ei armahtava, mutta rehellisyydessään toivonkaltaista luova.
March 8, 2025
Politiikkaa käsitteleväksi teokseksi kirja on harvinaisen sujuvasti kirjoitettu ja sen teksti soljuu miellyttävästi eteenpäin, mikä teki lukukokemuksesta mukavan. Lähihistorian poliittiset tapahtumat kontekstualisoidaan kirjassa niin, että myös niitä vähemmän tuntevan lukijan on helppo ymmärtää tapahtumista, eikä kirja jää vain politiikan tapahtumien luettelomaiseksi listaamiseksi, kuten monet muut aihepiirin teokset. Kirjan asetelmasta huolimatta presidentti Halosen ajatukset jäävät kokonaisuudessa suhteellisen pieneen rooliin, eikä kirja varsinaisesti kerro Halosesta itsestään paljoakaan uutta, mikä tuntui lukijana hieman harmilliselta.
May 9, 2025
Kirjassa käydään läpi Tarja Halosen aikaa presidenttinä ja tämä kiinnosti itseäni paljon koska muistan ajan jolloin Halosesta tuli Suomen ensimmäinen naispresidentti. Halosen itsereflektio ja näkemykset ovat vaikuttavia, harva pystyy katsomaan omaa toimintaansa näin laajasti tai haastamaan omia näkemyksiään ison ajanjakson jälkeen.
August 7, 2024
Pidin! Opin! Tunsin! Tykkäsin kuinka tässä kuljetettiin kirjoittajan omia ajatuksia mukana ja kuvattiin kiinnostavalla tavalla keskusteluja/hetkiä Halosen kanssa.
December 22, 2024
Kirjaa lukiessa tajusin kuinka huonosti Halosen ulkopolitiikkaa ja presidenttikausien jälkeistä toimintaa tunnen. Ehkä osittain siksi, että olin hänen presidenttikausina aika nuori, mutta myöskin siksi että moni hänen saavutuksistaan ei ole kovin laajasti tiedossa. Valkamakin esittää kirjassa kysymyksen siitä, miksi Ahtisaaren rauhantyöstä tiedetään niin paljon, mutta Halosen ei? Kirja on hienosti rakennettu ja sekä Valkaman että Halosen äänet tuntuvat tulevan aidosti esille.
Yksi kirjan lempikohdista on Halosen vastaus Valkaman kysymykseen siitä, mikä saa vielä 80-vuotiaanakin jatkamaan raskasta työtä maailmanpolitiikan parissa: ”Se, ettei tämä maailma menisi päin helvettiä.”
Yksi kirjan lempikohdista on Halosen vastaus Valkaman kysymykseen siitä, mikä saa vielä 80-vuotiaanakin jatkamaan raskasta työtä maailmanpolitiikan parissa: ”Se, ettei tämä maailma menisi päin helvettiä.”
April 30, 2026
Kriisien ulkopolitiikkaa vasta-alkajille.
Monen Halosta kritisoivan näkökulmasta presidentti oli aikanaan liian pieni hahmo maailmanpolitiikalle, mikä näkyine hänen moralisoivan idealistin ja paljasjalkaisen kalliolaisbroilerin otteissaan. Syystä viis, tuloksena oli heikko anti ulkopolitiikan saralla, ja haaskattuja vuosia suljettujen ovien tuolla puolen. Pelkästä naiseudesta on tuskin ollut kyse, olivathan Halosen kaudella sekä kuningatar Elisabeth että kansleri Merkel aktiivisia ja menestyneitä toimijoita. Samalla tavoin anekdootteja Halosen mustavalkoisesta kostonhaluisuudesta on jäänyt elämään, vaikka onhan esimerkiksi Sauli Niinistölläkin ollut tapana näyttää valta-asemaansa virassaan. Halosen valinta Eteläsuomalaisen osakunnan kunniajäseneksi 2003 voidaan nähdä monin tavoin, onhan Halonen 70-luvulla elänyt Kannunvalajien radikaalin vasemmiston lipunpolttajaisten aikaa, vaikka onhan internationaalien poliittisen ilmaisun ohella taustalla ollut vanhempaa sukupolvea vastaan kapinointi. Kritiikki ja satirisointi lienee ollut konservatiivisemmassa Suomessa omanlaistaan, kiihkouskoisista huolimatta. Samoin on Haloselta jäänyt jokainen veteraanitapahtuma käymättä. Oikeistossa Halosen hahmoa vahvisti puoluekirjansa säilyttäneen AY-demarin leima, minkä edestä Martti Ahtisaari heikensine presidentin valtaoikeuksia. Mielikuva on osittain virheellinen, sillä jo Mauno Koivisto aloitti presidentin valtaoikeuksien kaventamisen omana kautenaan. Tämä puolestaan vain kulminoitui Ahtisaaren presidenttikaudella uutena vuoden 2000 perustuslakina. Toisistaan eivät merkkihenkilöt kuitenkaan pitäneet. Lainataanhan kirjassa Paavo Lippostakin: "Halosellahan on Hakaniemessä suuri toimisto. Valtion rahoilla maksettu." [2024]
Haluan siis nähdä löytyykö Valkamalta väitteitä jotka toisivat lisää realismin sävyjä tähän hahmoon ja muuttaisivat kuvaani tästä idealistista ja väitetysti heikosta diplomaatista. Sanoohan Halonenkin ottavansa pesäeroja diplomaatteihin sanoessaan poliitikon olevan eri eläin. Valkama myöntää esipuheessaan Halosen esikuvakseen, joten saa nähdä kuinka objektiivisesti hän kykenee tätä kuvaamaan.
Lukija joka hakee teokselta syvempää presidenttikausien analyysiä, tulee eittämättä pettymään. Tarkin kuvaus oli presidentin ja pääministeri-Lipposen väliset kahnaukset sekä Jäätteenmäkeen väärin yhdistetty toetovuotokohu. Jo viidennessä luvussa Valkama vaihtaa 2000-luvun alusta suoraan ex-presidentin 2020-luvun seikkailuihin ja Israel-Palestiinakonfliktin vaamiseen. Toki aihe vaatii monimutkaisuutensa vuoksi palstatilaa auetakseen, mutta silti aihe tuntuu selityksineen rönsyltä.
On ristiriitainen kysymys kiinnostaako Tarja Halosen kommentointi mm. Ukrainan sodan alkamisesta ja Martti Ahtisaaren kuolemasta ketään. Aina jotakuta kiinnostaa ja toista ei. Toisaalta hän on ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä hahmo, jonka puoleen aina jokin osa Suomen kansasta kääntyy. Mieleeni tulevat Jörn Donnerin kommentoinnit aikana, jolloin uusi sukupolvi tuskin edes tunnisti 1900-luvun intellektuellia. Samoin Halosta on kritisoitu itsekeskeisyydestään: muun muassa Martti Ahtisaaren kuollessa tai Nato-haastatteluissa hän on ohjannut toistuvasti huomion itseensä. Donnerissa ja Halosessa on yllättävän paljon samoja piirteitä.
Halonen osoittautuu odotetusti fiksuna ja ajattelevana ammattipoliitikkona kompromissien ymmärtäjäksi. Lause "Kansainvälisessä politiikassa pahoja poikia on aika vaikea välttää" voidaan psykologisoida joko analyyttisenä realismina taikka toisenlaisuuden vierastamiseen taipuvaisena ajatteluna, tosin johtopäätös jää pelkäksi spekuloinniksi enkä usko että yksi vastaus selittäisi Halosen koko persoonaa. Halosen otetta presidenttinä voidaan pitää Trumpin tapaan henkilöivänä ja henkilökohtaisena, minkä uskon nimenomaan olevan keskiössä hänen kriitikoidensa silmissä. "Valtiomiehen tulisi ensisijaisesti ajaa Suomen etua eikä suhtautua valtiollisiin toimijoihin kuin koulukavereihin", näin uskon väitteen jotakuinkin menevän. Poliitikon osalta näen helpon lähestyttävyyden ja diplomatian yksinkertaistamisen myös osana presidenttihahmon julkisivua, vaikkakin Halosen tapauksessa kommentit Putinin "ystävyydestä" tuovat hänestä kovinkin naiivin kuvan. Vastapainoksi on sanottava, että muun muassa Putinia käsitellessään Halosen ohjenuorana oli tasapainoinen ja suomalaisille tuttu kanssakäyminen: säilytetään kanssakeakustelijan arvo nöyristelemättä. Putinin ja Halosen välisten neuvottelujen etenemisestä olisi ollut kiinnostavaa kuulla.
Kaikki ovat samaa mieltä, että maailmassa vallitsee kaksoisstandardeja. Poliittinen kilpa tuntuu tosin olevan siinä, että mikä standardi on kyseessä ja mikä näistä vaatii eniten huomiota. Valkaman ja Halosen kanssa olen samaa mieltä, että presidenttikautta väritti Euroopan terrorisminvastainen sota ja Putinin oikut. Yhdysvaltojakaan ei toimijana kannata sokeasti seurata, niin kuin ei ketään muutakaan valtiollista tahoa. Halonen kertoo kulissien kaatuneen sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen toimivuudesta suurvaltapolitiikan peliliikkeiden edessä, vastaavia kaikuja mitä Adolf Ehrnroothkin on taannoin paaluttanut: "sopimukset voi heittää vitikkoon, [...] kun se ei enää palvele vahvemman etua" [1994]. Tällä en tarkoita, että kansainvälinen kanssakäyminen olisi pelkkää reaalipolitiikkaa, mutta että pienempien valtiollisten toimijoiden pitäisi ottaa sitä harjoittavat tahot huomioon ulkopoliittisissa laskutoimituksissaan. Toisaalta en jaa Valkaman väitettä Suomen käpertymisestä sisustusvinkkeihin taikka arjen mukavuuksiin, onhan media tällä hetkellä polarisoidun poliittisempaa ja työttömyysluvut korkeampia kuin pitkään aikaan. Kansa kaipaa muutosta enemmän kuin ioskaan, muttei tiedä miten. Toki kommentti koski huolenpitoa Suomen globaalista roolista, mutta onhan äänestyskäyttäytyminen aina ollut sisäpolitiikkaa valtiosta riippumatta. Vaikeina aikoina hermosto toki kapeutuu pitkäkatseisesta (extrapersonal space) sisäisiin ja suoraan vieressä oleviin havaintoihin (peripersonal space), onhan kansainvälinen ja ajankohtainen uutisointi Hesarin A-osan, Suomen kuvalehden ja Kuukausiliitteen ulkopuolella aika rajallista. Toki kuvaa täydentää YLE Areena arkistoineen.
Lopputulemana Haloselle muodostuvat hyvin sosiaalidemokraattisen maailmankuvan ja tämän kompastuskivien viitoittamat ääriviivat ulkopolitiikan kehyksessä. Hänen erityispiirteenään ovat teoksen perusteella vahva vastuunkanto maailmasta, henkilökohtaisuus kaikessa tekemisessään ja vahva järjestötoiminta eli järjestöaktivismi, mutta samalla naiivi ripustautuminen ihmisoikeusaktivismiin Suomen edunvalvojana ja perehtymättömyys mm. taloudellisen ja puolustuksellisen politiikan saralla. Eihän Ukrainan sodassakaan Ukraina itse alkanut kylvää jalkaväkimiinoja ja rypälepommeja tontilleen. Samoin harva muistaa, kuinka Mandela joutui Gandhin menetelmiä Afrikkaan soveltaessaan pettymään ja lopulta tarttumaan aseisiin Apartheidia vastaan. Presidenttikauden uudenkarheus kansainvälisellä areenalla on kuitenkin siloittunut ajan myötä todellisen osaajan norsunnahkaksi ihmisoikeuksien ja kansainvälisen lain piirissä. Siitä on Suomelle jäänyt loppupeleissä varmasti paljon hyvää.
Valkaman teoksen takakansilupaus viittasi Halosen objektiivisempaan analyysiin, mutta sitä se ei mielestäni lunasta. Sen sijaan teos tyytyy varsin vähäiseen Halosen politiikan ruotimiseen ja ryhtyy esittämään Halosen saavutukset sellaisena kuin ne kerrotaan. Tekstin puoliksi pukeminen journalistisen raportoinnin pöksyihin ei mielestäni täytä kumpaakaan pirtaa, vaikka se kuvaakin hyvin (todennäköisesti vahingossa) Suomen kuvaa yhden totuuden maana. Myös Valkaman poliittiset kannanotot tekstin lomassa lipsuvat sivuilta, vaikka teos esittää takakanneltaan suurempaakin pureskelua. Myönnän että odotukset Tarja Halos-kirjasta ovat aina korkealla ja oman taustatiedon värittämät, siinäkin mielessä Valkama on valinnut kunnianhimoisen aiheen. Ikävä kyllä teos kehystää ulkopolitiikan konfliktikeskeiseksi, mikä kertoo joko muun diplomatian vähyydestä tai teoksen kehystämisestä. Halos-kirjan kannet kuorittua esiin nousee Venäjä-kirja, onhan teos reaktio Ukrainan sotaan. Halosen dokumentoidusta balkanilaisvastaisuudesta ei ole halaistua mainintaa, vaikka yksi anekdootti kuvaa heitä avun anelijoiksi ja toinen Halosen puhuneen Latvian Natoon liittymisen puolesta. Aihe lienee tätäkin moniulotteisempi, ja nivoutunee sekä liittoutumattomuuspolitiikkaan että Halosen pasifistisiin periaatteisiin.
Teknisesti kirjan taitto on erittäin onnistunut ja teksti laadukasta. Otsikointi ottaa itseironisesti mallia Muumeista, kun luvun sisältö kerrotaan narratiivisena lukuselitteenä, välillä arvoituksen muodossa.
Monen Halosta kritisoivan näkökulmasta presidentti oli aikanaan liian pieni hahmo maailmanpolitiikalle, mikä näkyine hänen moralisoivan idealistin ja paljasjalkaisen kalliolaisbroilerin otteissaan. Syystä viis, tuloksena oli heikko anti ulkopolitiikan saralla, ja haaskattuja vuosia suljettujen ovien tuolla puolen. Pelkästä naiseudesta on tuskin ollut kyse, olivathan Halosen kaudella sekä kuningatar Elisabeth että kansleri Merkel aktiivisia ja menestyneitä toimijoita. Samalla tavoin anekdootteja Halosen mustavalkoisesta kostonhaluisuudesta on jäänyt elämään, vaikka onhan esimerkiksi Sauli Niinistölläkin ollut tapana näyttää valta-asemaansa virassaan. Halosen valinta Eteläsuomalaisen osakunnan kunniajäseneksi 2003 voidaan nähdä monin tavoin, onhan Halonen 70-luvulla elänyt Kannunvalajien radikaalin vasemmiston lipunpolttajaisten aikaa, vaikka onhan internationaalien poliittisen ilmaisun ohella taustalla ollut vanhempaa sukupolvea vastaan kapinointi. Kritiikki ja satirisointi lienee ollut konservatiivisemmassa Suomessa omanlaistaan, kiihkouskoisista huolimatta. Samoin on Haloselta jäänyt jokainen veteraanitapahtuma käymättä. Oikeistossa Halosen hahmoa vahvisti puoluekirjansa säilyttäneen AY-demarin leima, minkä edestä Martti Ahtisaari heikensine presidentin valtaoikeuksia. Mielikuva on osittain virheellinen, sillä jo Mauno Koivisto aloitti presidentin valtaoikeuksien kaventamisen omana kautenaan. Tämä puolestaan vain kulminoitui Ahtisaaren presidenttikaudella uutena vuoden 2000 perustuslakina. Toisistaan eivät merkkihenkilöt kuitenkaan pitäneet. Lainataanhan kirjassa Paavo Lippostakin: "Halosellahan on Hakaniemessä suuri toimisto. Valtion rahoilla maksettu." [2024]
Haluan siis nähdä löytyykö Valkamalta väitteitä jotka toisivat lisää realismin sävyjä tähän hahmoon ja muuttaisivat kuvaani tästä idealistista ja väitetysti heikosta diplomaatista. Sanoohan Halonenkin ottavansa pesäeroja diplomaatteihin sanoessaan poliitikon olevan eri eläin. Valkama myöntää esipuheessaan Halosen esikuvakseen, joten saa nähdä kuinka objektiivisesti hän kykenee tätä kuvaamaan.
Lukija joka hakee teokselta syvempää presidenttikausien analyysiä, tulee eittämättä pettymään. Tarkin kuvaus oli presidentin ja pääministeri-Lipposen väliset kahnaukset sekä Jäätteenmäkeen väärin yhdistetty toetovuotokohu. Jo viidennessä luvussa Valkama vaihtaa 2000-luvun alusta suoraan ex-presidentin 2020-luvun seikkailuihin ja Israel-Palestiinakonfliktin vaamiseen. Toki aihe vaatii monimutkaisuutensa vuoksi palstatilaa auetakseen, mutta silti aihe tuntuu selityksineen rönsyltä.
On ristiriitainen kysymys kiinnostaako Tarja Halosen kommentointi mm. Ukrainan sodan alkamisesta ja Martti Ahtisaaren kuolemasta ketään. Aina jotakuta kiinnostaa ja toista ei. Toisaalta hän on ensimmäisenä suomalaisena naispresidenttinä hahmo, jonka puoleen aina jokin osa Suomen kansasta kääntyy. Mieleeni tulevat Jörn Donnerin kommentoinnit aikana, jolloin uusi sukupolvi tuskin edes tunnisti 1900-luvun intellektuellia. Samoin Halosta on kritisoitu itsekeskeisyydestään: muun muassa Martti Ahtisaaren kuollessa tai Nato-haastatteluissa hän on ohjannut toistuvasti huomion itseensä. Donnerissa ja Halosessa on yllättävän paljon samoja piirteitä.
Halonen osoittautuu odotetusti fiksuna ja ajattelevana ammattipoliitikkona kompromissien ymmärtäjäksi. Lause "Kansainvälisessä politiikassa pahoja poikia on aika vaikea välttää" voidaan psykologisoida joko analyyttisenä realismina taikka toisenlaisuuden vierastamiseen taipuvaisena ajatteluna, tosin johtopäätös jää pelkäksi spekuloinniksi enkä usko että yksi vastaus selittäisi Halosen koko persoonaa. Halosen otetta presidenttinä voidaan pitää Trumpin tapaan henkilöivänä ja henkilökohtaisena, minkä uskon nimenomaan olevan keskiössä hänen kriitikoidensa silmissä. "Valtiomiehen tulisi ensisijaisesti ajaa Suomen etua eikä suhtautua valtiollisiin toimijoihin kuin koulukavereihin", näin uskon väitteen jotakuinkin menevän. Poliitikon osalta näen helpon lähestyttävyyden ja diplomatian yksinkertaistamisen myös osana presidenttihahmon julkisivua, vaikkakin Halosen tapauksessa kommentit Putinin "ystävyydestä" tuovat hänestä kovinkin naiivin kuvan. Vastapainoksi on sanottava, että muun muassa Putinia käsitellessään Halosen ohjenuorana oli tasapainoinen ja suomalaisille tuttu kanssakäyminen: säilytetään kanssakeakustelijan arvo nöyristelemättä. Putinin ja Halosen välisten neuvottelujen etenemisestä olisi ollut kiinnostavaa kuulla.
Kaikki ovat samaa mieltä, että maailmassa vallitsee kaksoisstandardeja. Poliittinen kilpa tuntuu tosin olevan siinä, että mikä standardi on kyseessä ja mikä näistä vaatii eniten huomiota. Valkaman ja Halosen kanssa olen samaa mieltä, että presidenttikautta väritti Euroopan terrorisminvastainen sota ja Putinin oikut. Yhdysvaltojakaan ei toimijana kannata sokeasti seurata, niin kuin ei ketään muutakaan valtiollista tahoa. Halonen kertoo kulissien kaatuneen sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen toimivuudesta suurvaltapolitiikan peliliikkeiden edessä, vastaavia kaikuja mitä Adolf Ehrnroothkin on taannoin paaluttanut: "sopimukset voi heittää vitikkoon, [...] kun se ei enää palvele vahvemman etua" [1994]. Tällä en tarkoita, että kansainvälinen kanssakäyminen olisi pelkkää reaalipolitiikkaa, mutta että pienempien valtiollisten toimijoiden pitäisi ottaa sitä harjoittavat tahot huomioon ulkopoliittisissa laskutoimituksissaan. Toisaalta en jaa Valkaman väitettä Suomen käpertymisestä sisustusvinkkeihin taikka arjen mukavuuksiin, onhan media tällä hetkellä polarisoidun poliittisempaa ja työttömyysluvut korkeampia kuin pitkään aikaan. Kansa kaipaa muutosta enemmän kuin ioskaan, muttei tiedä miten. Toki kommentti koski huolenpitoa Suomen globaalista roolista, mutta onhan äänestyskäyttäytyminen aina ollut sisäpolitiikkaa valtiosta riippumatta. Vaikeina aikoina hermosto toki kapeutuu pitkäkatseisesta (extrapersonal space) sisäisiin ja suoraan vieressä oleviin havaintoihin (peripersonal space), onhan kansainvälinen ja ajankohtainen uutisointi Hesarin A-osan, Suomen kuvalehden ja Kuukausiliitteen ulkopuolella aika rajallista. Toki kuvaa täydentää YLE Areena arkistoineen.
Lopputulemana Haloselle muodostuvat hyvin sosiaalidemokraattisen maailmankuvan ja tämän kompastuskivien viitoittamat ääriviivat ulkopolitiikan kehyksessä. Hänen erityispiirteenään ovat teoksen perusteella vahva vastuunkanto maailmasta, henkilökohtaisuus kaikessa tekemisessään ja vahva järjestötoiminta eli järjestöaktivismi, mutta samalla naiivi ripustautuminen ihmisoikeusaktivismiin Suomen edunvalvojana ja perehtymättömyys mm. taloudellisen ja puolustuksellisen politiikan saralla. Eihän Ukrainan sodassakaan Ukraina itse alkanut kylvää jalkaväkimiinoja ja rypälepommeja tontilleen. Samoin harva muistaa, kuinka Mandela joutui Gandhin menetelmiä Afrikkaan soveltaessaan pettymään ja lopulta tarttumaan aseisiin Apartheidia vastaan. Presidenttikauden uudenkarheus kansainvälisellä areenalla on kuitenkin siloittunut ajan myötä todellisen osaajan norsunnahkaksi ihmisoikeuksien ja kansainvälisen lain piirissä. Siitä on Suomelle jäänyt loppupeleissä varmasti paljon hyvää.
Valkaman teoksen takakansilupaus viittasi Halosen objektiivisempaan analyysiin, mutta sitä se ei mielestäni lunasta. Sen sijaan teos tyytyy varsin vähäiseen Halosen politiikan ruotimiseen ja ryhtyy esittämään Halosen saavutukset sellaisena kuin ne kerrotaan. Tekstin puoliksi pukeminen journalistisen raportoinnin pöksyihin ei mielestäni täytä kumpaakaan pirtaa, vaikka se kuvaakin hyvin (todennäköisesti vahingossa) Suomen kuvaa yhden totuuden maana. Myös Valkaman poliittiset kannanotot tekstin lomassa lipsuvat sivuilta, vaikka teos esittää takakanneltaan suurempaakin pureskelua. Myönnän että odotukset Tarja Halos-kirjasta ovat aina korkealla ja oman taustatiedon värittämät, siinäkin mielessä Valkama on valinnut kunnianhimoisen aiheen. Ikävä kyllä teos kehystää ulkopolitiikan konfliktikeskeiseksi, mikä kertoo joko muun diplomatian vähyydestä tai teoksen kehystämisestä. Halos-kirjan kannet kuorittua esiin nousee Venäjä-kirja, onhan teos reaktio Ukrainan sotaan. Halosen dokumentoidusta balkanilaisvastaisuudesta ei ole halaistua mainintaa, vaikka yksi anekdootti kuvaa heitä avun anelijoiksi ja toinen Halosen puhuneen Latvian Natoon liittymisen puolesta. Aihe lienee tätäkin moniulotteisempi, ja nivoutunee sekä liittoutumattomuuspolitiikkaan että Halosen pasifistisiin periaatteisiin.
Teknisesti kirjan taitto on erittäin onnistunut ja teksti laadukasta. Otsikointi ottaa itseironisesti mallia Muumeista, kun luvun sisältö kerrotaan narratiivisena lukuselitteenä, välillä arvoituksen muodossa.
July 10, 2024
Helppolukuinen ja sujuva kirja, joka ei tosin ollut mikään syväluotaus, vaan pikemminkin kerronnallinen teos, jossa kirjan kirjoittaja kuvaa presidentti Halosen kanssa käymiään keskusteluja pyrkien pysymään tietynlaisessa aikajärjestyksessä.
Kirjassa juostiin läpi vuosia ja vuosikymmeniä, keskittyen välillä ehkä (omasta mielestäni ehkä vähän liikaakin) myös kirjoittajan mieli- ja muistikuviin ja ajatuksiin. Ei siinä, kiinnostavia olivat nekin, mutta itseäni olisi kiinnostanut myls lukea lisää Halosen mietteitä eri asioihin ja teemoihin liittyen.
Kiinnostava kirja, joka pisti monessa kohtaa pohtimaan, onko esitettyjen näkökulmien ja argumenttien kanssa samaa mieltä, eri mieltä, vai onko niin ettei asiasta ole vielä ehtinyt muodostamaan selkeää mielipidettä.
=====
”En syytä itseäni", hän sanoi.
”Yritin työskennellä pahan estämiseksi. Jos diplomatia ei toimi, se ei tarkoita, että se olisi väärä tapa. Siksi en ymmärrä, miksi minun pitäisi sanoa, että se oli väärin. Ja siksi en pyydä anteeksi."
Halonen puolestaan sanoo, ettei hyväksy tulkintaa, jonka
mukaan hyvän eteen työskentely olisi sama asia kuin sini-silmäisyys. ”En myöskään ymmärrä, miksi syytetyn penkille joutuvat ne, jotka uskoivat ja pyrkivät hyvään. Ei se ole sama asia kuin että olisi tehnyt pahaa", hän sanoo.”
Kirjassa juostiin läpi vuosia ja vuosikymmeniä, keskittyen välillä ehkä (omasta mielestäni ehkä vähän liikaakin) myös kirjoittajan mieli- ja muistikuviin ja ajatuksiin. Ei siinä, kiinnostavia olivat nekin, mutta itseäni olisi kiinnostanut myls lukea lisää Halosen mietteitä eri asioihin ja teemoihin liittyen.
Kiinnostava kirja, joka pisti monessa kohtaa pohtimaan, onko esitettyjen näkökulmien ja argumenttien kanssa samaa mieltä, eri mieltä, vai onko niin ettei asiasta ole vielä ehtinyt muodostamaan selkeää mielipidettä.
=====
”En syytä itseäni", hän sanoi.
”Yritin työskennellä pahan estämiseksi. Jos diplomatia ei toimi, se ei tarkoita, että se olisi väärä tapa. Siksi en ymmärrä, miksi minun pitäisi sanoa, että se oli väärin. Ja siksi en pyydä anteeksi."
Halonen puolestaan sanoo, ettei hyväksy tulkintaa, jonka
mukaan hyvän eteen työskentely olisi sama asia kuin sini-silmäisyys. ”En myöskään ymmärrä, miksi syytetyn penkille joutuvat ne, jotka uskoivat ja pyrkivät hyvään. Ei se ole sama asia kuin että olisi tehnyt pahaa", hän sanoo.”
September 6, 2024
Meri Valkaman teos käsittelee maailmanpolitiikan käänteitä Tarja Halosen presidenttikaudella, vähän ennen ja vähän jälkeen. Keskustelu kirjailijan ja presidentti Halosen välillä rytmittää historiallisia tapahtumia onnistuneesti. Teoksessa kuuluu toimivasti kaksi ääntä. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan presidentti Halosen poliittista uraa ja lukea siitä, mitkä ovat Halosen poliitikan perustukset ja mikä häntä vie eteenpäin. Itselleni presidentti Tarja Halonen on ollut suuri idoli vuodesta 1999 ja teoksen lukeminen vahvisti ihailua ja kunnioitusta häntä kohtaan. Kirja ei kuitenkaan ole mikään pelkkä ylistyslaulu, vaan ottaa analyyttistäkin otetta Halosen tekemään politiikkaan.
April 25, 2024
Tämän teoksen ajankohtaisuus on keskeinen. Eri sosiaalisen median kanavissa on ollut selkeästi nähtävissä, kuinka Ukrainan sodan sekä nykyisen tilannekuvan syypääksi on laitettu entinen presidentti, joka on menetellyt normaalia valtionjohtajadiplomatiaa rajanaapurin kanssa. Yksikään valtio ei pysty valitsemaan naapureitaan, joten toimeen on tultava. Kuitenkin syypääksi joutunut Halonen, vaikka esimerkiksi yhtälailla ylijumalaksi nostettu presidentti Niinistö on yhtälailla poseerannut ja pelannut jääkiekkoa Putinin kanssa Venäjän pelipaita päällä. Lisäksi Venäjäpolitiikkaa on ollut demokraattisessa järjestelmässä muutkin puolueet.
Teoksessa on positiivista, että Valkaman ja Halosen dialogeissa tulee esille kaksinaismoralismi sekä oman aikakauden naisviha. Kauhistelemme Venäjän, Syyrian jne. tekemiä hirmutekoja, siviileihin kohdistuvia rikoksia sekä kansainvälisten sopimuksien rikkomista, kun samanaikaisesti olemme kieli keskellä suuta Israelin systemaattisille toimille palestiinalaisia kohtaan tai Yhdysvaltojen vuosien aikana toteuttamille operaatioille eri sijainneissa. Lisäksi teoksessa oli hyvä muistutus siitä, että turvallisuuden laaja-alaisuudesta, vaikkakin eri tahojen puheenvuoroissa turvallisuus taataan vain ydinaseilla uhkailun kautta.
Tärkeä nosto kirjassa on multilateralismin eli monenkeskisyyden ja keskinäisriippuvuuden korostaminen, joka esimerkiksi meille pienelle valtiolle nimeltä Suomi on elinehto. Ilman monenkeskisyyttä me jäämme suurien maiden jalkoihin.
Teoksessa on positiivista, että Valkaman ja Halosen dialogeissa tulee esille kaksinaismoralismi sekä oman aikakauden naisviha. Kauhistelemme Venäjän, Syyrian jne. tekemiä hirmutekoja, siviileihin kohdistuvia rikoksia sekä kansainvälisten sopimuksien rikkomista, kun samanaikaisesti olemme kieli keskellä suuta Israelin systemaattisille toimille palestiinalaisia kohtaan tai Yhdysvaltojen vuosien aikana toteuttamille operaatioille eri sijainneissa. Lisäksi teoksessa oli hyvä muistutus siitä, että turvallisuuden laaja-alaisuudesta, vaikkakin eri tahojen puheenvuoroissa turvallisuus taataan vain ydinaseilla uhkailun kautta.
Tärkeä nosto kirjassa on multilateralismin eli monenkeskisyyden ja keskinäisriippuvuuden korostaminen, joka esimerkiksi meille pienelle valtiolle nimeltä Suomi on elinehto. Ilman monenkeskisyyttä me jäämme suurien maiden jalkoihin.
January 31, 2025
Pidin kirjassa siitä, miten se pohti omia rajoittuneisuuksiaan, samalla kun se yritti valaista Halosen näkökulmaa maailman tapahtumista ja hänen osaansa siinä 2000-luvulla.
Varsinkin kirjan lopussa kysytään fundamentaalisia kysymyksiä:
Oliko valittu Venäjästrategia menestyksekäs? Mitä on menestys, kun sota Ukrainaan alkoi? Onko menestyksekästä, että sota ei alkanut jo aiemmin?
Lisäksi, miksi on tärkeää nähdä ihmisissä hyvää?
Luin kirjan ehkä turhan nopeasti, jäämättä miettimään kaikkia pohdintoja, jota kirjan tekivät esittivät.. Kertakaikkiaan liian hyvä kirja olla ”ahmimatta”.
Varsinkin kirjan lopussa kysytään fundamentaalisia kysymyksiä:
Oliko valittu Venäjästrategia menestyksekäs? Mitä on menestys, kun sota Ukrainaan alkoi? Onko menestyksekästä, että sota ei alkanut jo aiemmin?
Lisäksi, miksi on tärkeää nähdä ihmisissä hyvää?
Luin kirjan ehkä turhan nopeasti, jäämättä miettimään kaikkia pohdintoja, jota kirjan tekivät esittivät.. Kertakaikkiaan liian hyvä kirja olla ”ahmimatta”.
December 25, 2024
Yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Meri Valkama kirjoittaa napakkaa asiatekstiä, mutta huumoriakin on siroteltu väliin. Tykkäsin kirjan lukujen "selityksistä", ne houkuttelivat lukemaan. Välillä lukija saa osansa maailman tuskasta, mitä kirjan aihepiiri väistämättä tuottaa, mutta aina on kuitenkin toivoa. Halosesta välittyy kuva välittömänä ja huumorintajuisena ihmisenä, joka on uskaltanut säilyttää arvonsa silloinkin, kun niitä on ehkä arvosteltu.
March 23, 2026
Solid 4, really enjoyed listening. She is so smart and lead the country with empathy. In these rotten world we would need leaders like her. Keeping the focus on humanity and making sure future generations will have something to live for.
Very interesting conversations between the writer and the former president.
Long time I did not want to start reading it as I thought it will be hard and depressing, and subjects were, both. But somehow discussion never was.
Very interesting conversations between the writer and the former president.
Long time I did not want to start reading it as I thought it will be hard and depressing, and subjects were, both. But somehow discussion never was.
January 5, 2025
Helppolukuinen katsaus presidentti Tarja Halosen lähihistoriaan. Välillä tuntui kuin olisin lukenut naistenlehden artikkelia Lähi-Idän tilanteesta faktoilla höystettynä. Teoksen pääpaino olisi saanut pysyä enemmän presidentin kuin toimittajakirjailijan ajatuksissa. Ehkäpä tämä oli enemmänkin vuoropuhelu tai ajatustenvaihto, sillä olihan kansikuvassakin kuvattuna kaksi kirjan päähenkilöä.
March 29, 2024
Valkaman kirjoitus on raikasta ja tuo hyvin esiin Halosen ulkopolitiikan teemoja ja vaiheita: Kestävän kehityksen, ihmisoikeuksien ja rauhan puolustamisen.
Outona piirteenä Halosen kannoista nousee tässäkin teoksessa esiin hänen balttivastaisuutensa, jota on vaikea käsittää.
Outona piirteenä Halosen kannoista nousee tässäkin teoksessa esiin hänen balttivastaisuutensa, jota on vaikea käsittää.
June 30, 2024
Mielenkiintoista tietää maailmanpolitiikan vaiheista 2000-luvun alussa,kun itse olin vielä lapsi siten että ymmärtää mistä kirjoitetaan. Suosittelen lämpimästi ihmiselle, joka haluaa ymmärtää Halosen aikana tapahtuneita käännekohtia hyvin maanläheisellä ja inhimmillisellä otteella.
October 2, 2024
Paikoin erittäin kiinnostava, paikoin olisi vaatinut syvällisempää poliittista osaamista.
February 23, 2025
Onneksi voitin ennakkoluuloni Meri Valkaman suhteen ja luin tämän hienon kirjan! Sinun, Margot ei minua säväyttänyt, mutta tämä on todella onnistunut. Halosta olen ihaillut ja kunnioittanut poliitikkona ja ihmisenä aina, ja hänen mustamaalaamisensa Ukrainan sodan yhteydessä on käsittämätöntä ja epäoikeudenmukaista. Tässä Valkama avaa taitavasti poliittisten tapahtumien taustoja, ja antaa viisaan Halosen puhua, syyllistymättä tämän liialliseen ihailuun. Monella tapaa silmiä avaava teos.
July 15, 2024
Perinnönjako oli kiinnostava ja yllättäen myös erittäin ajankohtainen keskustelukirja, joka ehdottomasti kannattaa mielestäni lukea.
Luin muutama vuosi sitten Katri Merikallion kirjoittaman elämäkerran Halosesta aktivismin näkökulmasta ja se avasi silloin omia silmiäni Halosen poliittisen toiminnan laajuudelle ja syvyydelle. Tämä kirja ehdottomasti syvensi arvostustani tälle politiikolle, joka tuntee harmaan sävyt ja on silti on periaatteistaan tinkimätön.
Luin muutama vuosi sitten Katri Merikallion kirjoittaman elämäkerran Halosesta aktivismin näkökulmasta ja se avasi silloin omia silmiäni Halosen poliittisen toiminnan laajuudelle ja syvyydelle. Tämä kirja ehdottomasti syvensi arvostustani tälle politiikolle, joka tuntee harmaan sävyt ja on silti on periaatteistaan tinkimätön.
Displaying 1 - 21 of 21 reviews