What do you think?
Rate this book
Marijan rakkaus
Ihmeellinen romaani rakkaudesta, vanhojen maalausten lohdusta sekä elämisen mahdottomuudesta. Suomalainen nuorukainen ja serbialainen Marija rakastuvat toisiinsa Prahassa kesällä 1996. Nainen katoaa 25 vuodeksi, kunnes he tapaavat sattumalta Triesten rautatieasemalla. Yhteinen matka jatkuu Roomaan, vanhan taiteen pariin ja kirjoittamisen oikkuihin. Kysymykset eivät jätä rauhaan. Miksi Marija katosi? Mitä kauan sitten todella tapahtui? Olivatko hotellihuoneen verhot sinikukalliset vai sittenkin valkeat, kuten Marija sanoo? Missä on muistojen alkulähde?
192 pages, Hardcover
First published February 29, 2024
8 people are currently reading
127 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 34 reviews
March 10, 2024
Viime vuonna tein itselleni vahingossa palveluksen, ja luin pääsiäisen aikana viisi Haahtelan pienoisromaania putkeen. Ne toki sotkeentuvat päässäni; missä oltiin Jerusalemissa, missä Kreikassa, missä Englannissa, minkä taiteen ja ylevien kokemusten parissa - mutta ne antoivat mahdollisuuden upota Haahtela-maailmaan kerralla riittävän pitkäksi aikaa, ja pääsen sinne helposti takaisin vain avausrivien voimin.
Tässäkin kirjassa nimetön mieskirjailijakertoja on matkalla. Tällä kertaa Triestessä, aikeena kirjoittaa kirja. Mutta Trieste pettää, teksti löydykään. Löytyy kuitenkin muuta; Marija, jonka kirjailija kadotti 25 vuotta sitten. Yhdessä he jatkavat matkaa Roomaan, jossa yhteinen ja erillinen historia varovasti raottuvat, sulkeutuvat ja raottuvat uudelleen. Marijan salaisuus aukeilee rauhallisesti, samalla kun Rooman kadut, kirkot, ja ravintolat (ja erityisesti yksi elokuvateatteri) tarjoavat rauhallisia ja kipeän kauniita taustoja tapahtumille. Käydäänpä vähän Toscanan kukkuloillakin. Taideteokset ja elokuva ovat tärkeässä roolissa, ja Haahtela osaa tehdä sen tyylikkäästi.
Nautin suunnattomasti tällaisesta sivistyneestä pienoisromaanista, ja toivoisin, että kiireen, hälyn ja keskeytysten runtelema ihmismieli osaisi määrätä itselleen sopivia määriä Haahtelaa aina tarpeen tullen. Romaanin luki nopeasti, mutta mieli asettui hyvään, ajattelevaan asentoon pitkäksi aikaa.
Tässäkin kirjassa nimetön mieskirjailijakertoja on matkalla. Tällä kertaa Triestessä, aikeena kirjoittaa kirja. Mutta Trieste pettää, teksti löydykään. Löytyy kuitenkin muuta; Marija, jonka kirjailija kadotti 25 vuotta sitten. Yhdessä he jatkavat matkaa Roomaan, jossa yhteinen ja erillinen historia varovasti raottuvat, sulkeutuvat ja raottuvat uudelleen. Marijan salaisuus aukeilee rauhallisesti, samalla kun Rooman kadut, kirkot, ja ravintolat (ja erityisesti yksi elokuvateatteri) tarjoavat rauhallisia ja kipeän kauniita taustoja tapahtumille. Käydäänpä vähän Toscanan kukkuloillakin. Taideteokset ja elokuva ovat tärkeässä roolissa, ja Haahtela osaa tehdä sen tyylikkäästi.
Nautin suunnattomasti tällaisesta sivistyneestä pienoisromaanista, ja toivoisin, että kiireen, hälyn ja keskeytysten runtelema ihmismieli osaisi määrätä itselleen sopivia määriä Haahtelaa aina tarpeen tullen. Romaanin luki nopeasti, mutta mieli asettui hyvään, ajattelevaan asentoon pitkäksi aikaa.
April 15, 2024
Ihastuin Haahtelaan kirjoitus- ja kerrontatapaan Yö Whistlerin maalauksessa -teosta lukiessani. Marijan rakkaudessa on paljon samaa, mutta jotenkin jätti hieman kikkailevan ja 'näytöshaluisen' olon. Maneerin riski on suuri, uskoakseni myös kulttuuriviihdekirjallisuuden genrepeikko alkaa jo olla aika lähellä. Erityisesti kirjasta toiseen seikkaileva, mysteerinen minä-hahmo – tai oikeastaan koko asetelma – oli minulle ainakin tässä kirjassa liian elokuvamainen, lihaton. Sinänsä kaunis rakkaustarina, mutta jotenkin ohitti minut jälkiä jättämättä.
Kaksi upeaa kielikuvaa lisäsin muistiinpanoihini: "Oli päiviä ja öitä, jotka paloivat mieleemme kuin poltinmerkit. Ne jäivät kytemään syvälle maan alle, valmiina leimahtamaan liekkiin jonakin tuulisena päivänä." "Eikä taide ollut filosofiaa vana jotain mitä emme osanneet ajatella."
Kaksi upeaa kielikuvaa lisäsin muistiinpanoihini: "Oli päiviä ja öitä, jotka paloivat mieleemme kuin poltinmerkit. Ne jäivät kytemään syvälle maan alle, valmiina leimahtamaan liekkiin jonakin tuulisena päivänä." "Eikä taide ollut filosofiaa vana jotain mitä emme osanneet ajatella."
March 9, 2024
Odotellessani Rooman matkaa luin tuoreeltaan tämän Joel Haahtelan uutuuden. Ehkä pitäisi nyt mennä istumaan johonkin Trasteveren kahvilaan ja selailla kirjaa uudelleen. Kertoja, keski-ikäinen, surumielinen mieshenkilö, nyt kirjailija, on tuttu aikaisemmista romaaneista. Teoksessa puhutaankin kirjoittamisesta mutta myös tai oikeastaan pääosin taiteesta ja taiteentekemiseen liittyvästä hitaudesta. Kertoja tapaa junassa naisen, jota rakasti nuorena prahalaisessa hotellihuoneessa ja joka silloin yllättäen katosi. Kertoja tuntuukin jääneen tuohon hotellihuoneeseen ja siinä vallinneeseen rakkauteen, jota nyt varovasti yrittää tavoitella uudelleen, mutta mitä hän lopulta tavoittaa. Kuulasta kerrontaa, kuten aina. Tunnelmia ja tunteita, impressionistista kerrontaa.
March 19, 2024
Jotenkin sellainen kirja, että vaikea antaa selkeää arvostelua nyt luettua (tai kuunneltua) - paljon riippuu siitä, miten kirja jää elämään ajatuksissa nyt tulevaisuudessa.
Nykykirjallisuutta enemmän lueskelevan äidin vahvasta suosituksesta jälleen tartuin tällaiseenkin teokseen, jonka pariin muutoin tuskin koskaan olisin löytänyt. Tosiaan tänään oli viimeinen päivä kun olisin kunnolla voinut kemiaa ylioppilas kokeisiin opiskella - mutta kemia on mitä on, joten vanhan kunnon Angry Birds Epic RPGn kolmas läpipeluu nostalgiamielessä vei mennessään kovasti. Melko itseään toistavat kentät tarvitsivat hieman virikettä taustalle, mitä tämä kirja varsin mainiosti tarjosi. Luin sen sitten kokonaan tämän päivän aikana, mistä voi päätellä kyllä eniten itsekuristani puhelimen käytön suhteen:).
Marijan rakkaudessa eivät juoni ja siitä nouseva pääteema todellakaan ole kaikki kaikessa. Kerronta on kuin intellektuaalista tajunnanvirtaa, joka liikkuu milloin länsimaisen yksilöllisyyden kehityksessä tai 1900-luvun klassikkokirjailijoiden mietteisä, milloin tuntemattomien renesanssimaalarien maalauksissa tai päähenkilön vaikeissa perhetaustoissa. Selkeää punaista lankaa on kovin vaikea löytää. Kenties juuri siksi teksti tuntuukin niin todenmukaisesti ihmisen hetkellistä ajatuksenjuoksua kuvaavalta kuin vain kirja voi - ainakin niihin kirjoihin verraten, joita itse olen lukenut. Vastaavan poukkoilevuuden ja epävarmuuden tapaa usein myös omassa elämässään, vaikka teemat ja ajatuksen kohteet eroavat kovasti.
Paikoin kirja menee pohdinnoissaan niin syvälle, että alkaa aiheuttaa hieman eksistentiaalista tuskaa - mikä ei välttämättä ole huono asia. Vaikka en kovin voimakkaasti voi samaistua teoksen päähenkilön tapana kirjoittaa kirjoja, vakavakatseiseen aistitun todellisuuden kuvaamiseen, kirjoittaminen on keskeisenä teemana kiehtova.
Nykykirjallisuutta enemmän lueskelevan äidin vahvasta suosituksesta jälleen tartuin tällaiseenkin teokseen, jonka pariin muutoin tuskin koskaan olisin löytänyt. Tosiaan tänään oli viimeinen päivä kun olisin kunnolla voinut kemiaa ylioppilas kokeisiin opiskella - mutta kemia on mitä on, joten vanhan kunnon Angry Birds Epic RPGn kolmas läpipeluu nostalgiamielessä vei mennessään kovasti. Melko itseään toistavat kentät tarvitsivat hieman virikettä taustalle, mitä tämä kirja varsin mainiosti tarjosi. Luin sen sitten kokonaan tämän päivän aikana, mistä voi päätellä kyllä eniten itsekuristani puhelimen käytön suhteen:).
Marijan rakkaudessa eivät juoni ja siitä nouseva pääteema todellakaan ole kaikki kaikessa. Kerronta on kuin intellektuaalista tajunnanvirtaa, joka liikkuu milloin länsimaisen yksilöllisyyden kehityksessä tai 1900-luvun klassikkokirjailijoiden mietteisä, milloin tuntemattomien renesanssimaalarien maalauksissa tai päähenkilön vaikeissa perhetaustoissa. Selkeää punaista lankaa on kovin vaikea löytää. Kenties juuri siksi teksti tuntuukin niin todenmukaisesti ihmisen hetkellistä ajatuksenjuoksua kuvaavalta kuin vain kirja voi - ainakin niihin kirjoihin verraten, joita itse olen lukenut. Vastaavan poukkoilevuuden ja epävarmuuden tapaa usein myös omassa elämässään, vaikka teemat ja ajatuksen kohteet eroavat kovasti.
Paikoin kirja menee pohdinnoissaan niin syvälle, että alkaa aiheuttaa hieman eksistentiaalista tuskaa - mikä ei välttämättä ole huono asia. Vaikka en kovin voimakkaasti voi samaistua teoksen päähenkilön tapana kirjoittaa kirjoja, vakavakatseiseen aistitun todellisuuden kuvaamiseen, kirjoittaminen on keskeisenä teemana kiehtova.
April 15, 2024
Tuttua Haahtelaa: vanhoja kaupunkeja ja taidetta, salaperäinen nainen, haparoiva päähenkilö. Tarina vie mukanaan ja päättyy aina vähän liian nopeasti.
December 28, 2024
Rakastan tätä kirjaa.
”Meidän elämämme oli joka tapauksessa aina samaan aikaan mahdollinen ja mahdoton. Ja onnellinen oli se, joka ei pyytänyt toista elämää tämän yhden lisäksi.”
”Meidän elämämme oli joka tapauksessa aina samaan aikaan mahdollinen ja mahdoton. Ja onnellinen oli se, joka ei pyytänyt toista elämää tämän yhden lisäksi.”
October 3, 2024
Haahtela ei petä. Tarina on monipuolinen ja sisältöä on, vaikka ei ole pitkä. Ajatuksia on paljon, mutta ne eivät ole minulle liian vaikeita tai symbolisia. Haahtela kirjoittaa niin, että mieli rauhoittuu, kun lukee.
December 28, 2024
Olisin halunnut tykätä tästä, mutta en. Taidehistoria tuntui päälleliimatulta, hahmot paperinukenohuilta ja tarina liian sliipatulta. Huoh.
May 3, 2024
Joel Haahtelan uusin kirja - tai pikemmin pienoisromaani. Kertoja, kirjailija, on tavannut nuoruudessaan sattumalta nuoren naisen, jonka kanssa hän vietti unohtumattoman loman Prahassa poistumatta juuri motellihuoneesta. Nainen katosi ilmoittamatta siitä mitään etukäteen, eikä mies enää tätä tavannut, vaikka koetti kykynsä mukaan tätä etsiä. Nyt he kuitenkin kohtaavat sattumalta junassa matkalla Roomaan. Mies ei oikeastaan koskaan ollut päässyt kokonaan yli naisen, Marijan, tapaamisesta ja hän kirjoitti ensimmäisen kirjansa heidän ensitapaamisestaan. Marija on taideasiantuntija, joka arvioi keskiaikaisen uskonnollisen taiteen aitoutta ja yrittää selvittää tauluja maalanneiden taiteilijoiden henkilöllisyyksiä. He alkavat viettää uudelleen yhdessä aikaa samalla keskustellen omista menneisyyksistään ja taiteesta. Kertoja myös samalla muistelee oman elämänsä tapahtumia ja vaikeaa isäsuhdettaan.
Kielellisesti kirja oli hienoa jälkeä, jota oli nautinto lukea. Keskiajan taide elää kirjassa vahvasti mukana, ja siinä mainittuja tauluja piti useampi googlella etsiä. Juonellisesti ei tarinassa mitään suurta tapahtunut, kaksi ihmistä kohtaa ja keskustelee, mutta ei kirjassa välttämättä sen enempää tarvita, etenkin kun kieli on niin punnittua ja aforisminomaista. Ajoittain tyyli lähestyy myös surrealistista unen näkemistä etenkin yhden kohtauksen kohdalla. Kirja toi itselle vahvasti mieleen elokuvan Rakkautta ennen aamua, samantapaisesta kohtalon sanelemasta tapaamisesta oli siinäkin kyse. Nautittava lukuelämys oli kyseessä.
Joel Haahtela's latest book – or rather, novella. The narrator, a writer, met a young woman in his youth, with whom he spent an unforgettable holiday in Prague, without leaving the motel room. The woman disappeared without notice beforehand, and the man never saw her again, although he tried his best to find her. Now, however, they meet by chance on a train heading to Rome. The man had never really gotten over meeting the woman, Marija, and wrote his book about their first encounter. Marija is an art expert who evaluates the authenticity of medieval religious art and tries to determine the identities of the artists who painted the paintings. They begin to spend time together again, while discussing their pasts and art. The narrator also reminisces about the events of his own life and his difficult relationship with his father.
Linguistically, the book was finely crafted, and it was a pleasure to read. Medieval art is strongly present in the book, and several of the mentioned paintings had to be searched for on Google. Plot-wise, nothing significant happens in the story; two people meet and talk, but perhaps nothing more is needed in the book, especially when the language is so refined and aphoristic. At times, the style also approaches surrealist dream-like sequences, especially in one scene. The book strongly reminded the reader of the movie "Before Sunrise," as it also dealt with a similar fateful encounter. It was an enjoyable reading experience.
Kielellisesti kirja oli hienoa jälkeä, jota oli nautinto lukea. Keskiajan taide elää kirjassa vahvasti mukana, ja siinä mainittuja tauluja piti useampi googlella etsiä. Juonellisesti ei tarinassa mitään suurta tapahtunut, kaksi ihmistä kohtaa ja keskustelee, mutta ei kirjassa välttämättä sen enempää tarvita, etenkin kun kieli on niin punnittua ja aforisminomaista. Ajoittain tyyli lähestyy myös surrealistista unen näkemistä etenkin yhden kohtauksen kohdalla. Kirja toi itselle vahvasti mieleen elokuvan Rakkautta ennen aamua, samantapaisesta kohtalon sanelemasta tapaamisesta oli siinäkin kyse. Nautittava lukuelämys oli kyseessä.
Joel Haahtela's latest book – or rather, novella. The narrator, a writer, met a young woman in his youth, with whom he spent an unforgettable holiday in Prague, without leaving the motel room. The woman disappeared without notice beforehand, and the man never saw her again, although he tried his best to find her. Now, however, they meet by chance on a train heading to Rome. The man had never really gotten over meeting the woman, Marija, and wrote his book about their first encounter. Marija is an art expert who evaluates the authenticity of medieval religious art and tries to determine the identities of the artists who painted the paintings. They begin to spend time together again, while discussing their pasts and art. The narrator also reminisces about the events of his own life and his difficult relationship with his father.
Linguistically, the book was finely crafted, and it was a pleasure to read. Medieval art is strongly present in the book, and several of the mentioned paintings had to be searched for on Google. Plot-wise, nothing significant happens in the story; two people meet and talk, but perhaps nothing more is needed in the book, especially when the language is so refined and aphoristic. At times, the style also approaches surrealist dream-like sequences, especially in one scene. The book strongly reminded the reader of the movie "Before Sunrise," as it also dealt with a similar fateful encounter. It was an enjoyable reading experience.
May 1, 2024
3,75
”…onni kuului aina menneisyyteen…”
”Pian nukahtaisin ja kulkisin aamuyön läpi, heräisin uudessa kaupungissa ja toisessa todellisuudessa, päivässä joka oli jäänyt kesken kaksikymmentäviisi vuotta sitten.”
”Joskus sekunti saattoi kestää vuosikymmeniä ja maailma mahtui kämmenen alle. Sellaisten hetkien varaan voi rakentaa kokonaisen elämän, ne kannattelivat ihmistä kaikkein vaikeimpina aikoina. Ja silti: muistaminen oli aina jakamista, ja yksinäiset muistot kuihtuivat, kuin syksyn tullen putoilevat lehdet.”
”…menneet tarinat muuttuivat hetkiksi, joiden tapahtuminen ei koskaan päättynyt: ne irtosivat ajan ja paikan kahleista ja olivat läsnä yhtä lailla eilen, tänään ja kaikkina tulevina päivinä.”
Marijan rakkaus on Joel Haahtelaa omimillaan. Teos on Haahtelan konseptiin kirjoitettu kokonaisuus.
On melankoliaa, miltei harras tunnelma, kiireettömyyden tunne. On vaeltelua, oivaltamista, muistelua, intertekstuaalisuutta, älykästä esseemäistä pohdintaa, taideteoksia (enemmän kuin taidehistorian luennoilla), maalauksia ja niiden tulkintaa, eurooppalaisia kaupunkeja, juna-asemia, matkustamista. On kaivattu kuollut isä, vaikea (ja tässä tapauksessa miltei olematon ) äitisuhde.
Taas päähenkilö on mies (kirjailija), on rakkaus naiseen, joka katoaa, jota mies ei unohda. Nainen on mysteeri ja ensikohtaamisen, hullaantumisen jälkeen nainen, ilman selitystä, äkkiarvaamatta katoaa ja mies etsii ja etsii ja sitten, vuosikymmenten jälkeen, uusi arvaamaton tapaaminen ja uudelleen kaikki on taas läsnä.
Ja kuten Haahtelalla (aina), teoksessa henkilögalleriassa läsnä on taide, suuret maalarit, maalaukset, niiden tarinat, symboliikka. Läsnä on, kuten aina, uskonnollisuus, kirkko, Raamatun tarinat ja kertomukset. Ensitapaamisessa seksintäyteinen maailma, suljettu, ikuiseksi säilötty. Unenomaisuus, muistot todellisuus totuuden ja valheen sekoittuminen.
Ja taas liikutaan.
Matkustetaan junassa, kohdataan junassa, erotaan junassa. Nenässään voi haistaa päärautaieasemat, eteläisen Euroopan väkijoukot, tunkan. Kuulla melun.
Tämä mies, kirjan mies (ehkä jo aiemmista Haahteloista tuttu) rakastaa naista, joka paljastuu joksikin muuksi. Nainen on kuvitelma, unelma, valhe.
Ehkä myös siksi, kaikkien näiden valheiden alla henkilö jää (lukijalle, minulle)epmääräiseksi, vaikeasti ymmärrettäväksi, epämiellyttäväksikin, myös teos jää elokuvamaiseksi, kohtauskoosteeksi, kädenlämpöiseksi. Ja vaikka mies on haaveilussaan ja vaeltelussaan ja etsinnöissään tuttu Haahtelan teoksista ja siksi ehkä helpompi ymmärtää, hänkin jää etäälle.
Ihailen Haahtelaa, edelleen ja pidin tästä teoksesta, sen kielestä, vaikken siihen rakastunutkaan sillä luulen, että uuvuin taidehistorian luennon alle ja harmistuin, ehkä petyinkin, konseptinsa toisteisuuteen samaan aikaan toivon, että ehkä teksti, tarina kulkeutuu mukanani, ainakin jonkin aikaa. (Ja ihailen teoksen loppulausetta. Se on hieno).
”…onni kuului aina menneisyyteen…”
”Pian nukahtaisin ja kulkisin aamuyön läpi, heräisin uudessa kaupungissa ja toisessa todellisuudessa, päivässä joka oli jäänyt kesken kaksikymmentäviisi vuotta sitten.”
”Joskus sekunti saattoi kestää vuosikymmeniä ja maailma mahtui kämmenen alle. Sellaisten hetkien varaan voi rakentaa kokonaisen elämän, ne kannattelivat ihmistä kaikkein vaikeimpina aikoina. Ja silti: muistaminen oli aina jakamista, ja yksinäiset muistot kuihtuivat, kuin syksyn tullen putoilevat lehdet.”
”…menneet tarinat muuttuivat hetkiksi, joiden tapahtuminen ei koskaan päättynyt: ne irtosivat ajan ja paikan kahleista ja olivat läsnä yhtä lailla eilen, tänään ja kaikkina tulevina päivinä.”
Marijan rakkaus on Joel Haahtelaa omimillaan. Teos on Haahtelan konseptiin kirjoitettu kokonaisuus.
On melankoliaa, miltei harras tunnelma, kiireettömyyden tunne. On vaeltelua, oivaltamista, muistelua, intertekstuaalisuutta, älykästä esseemäistä pohdintaa, taideteoksia (enemmän kuin taidehistorian luennoilla), maalauksia ja niiden tulkintaa, eurooppalaisia kaupunkeja, juna-asemia, matkustamista. On kaivattu kuollut isä, vaikea (ja tässä tapauksessa miltei olematon ) äitisuhde.
Taas päähenkilö on mies (kirjailija), on rakkaus naiseen, joka katoaa, jota mies ei unohda. Nainen on mysteeri ja ensikohtaamisen, hullaantumisen jälkeen nainen, ilman selitystä, äkkiarvaamatta katoaa ja mies etsii ja etsii ja sitten, vuosikymmenten jälkeen, uusi arvaamaton tapaaminen ja uudelleen kaikki on taas läsnä.
Ja kuten Haahtelalla (aina), teoksessa henkilögalleriassa läsnä on taide, suuret maalarit, maalaukset, niiden tarinat, symboliikka. Läsnä on, kuten aina, uskonnollisuus, kirkko, Raamatun tarinat ja kertomukset. Ensitapaamisessa seksintäyteinen maailma, suljettu, ikuiseksi säilötty. Unenomaisuus, muistot todellisuus totuuden ja valheen sekoittuminen.
Ja taas liikutaan.
Matkustetaan junassa, kohdataan junassa, erotaan junassa. Nenässään voi haistaa päärautaieasemat, eteläisen Euroopan väkijoukot, tunkan. Kuulla melun.
Tämä mies, kirjan mies (ehkä jo aiemmista Haahteloista tuttu) rakastaa naista, joka paljastuu joksikin muuksi. Nainen on kuvitelma, unelma, valhe.
Ehkä myös siksi, kaikkien näiden valheiden alla henkilö jää (lukijalle, minulle)epmääräiseksi, vaikeasti ymmärrettäväksi, epämiellyttäväksikin, myös teos jää elokuvamaiseksi, kohtauskoosteeksi, kädenlämpöiseksi. Ja vaikka mies on haaveilussaan ja vaeltelussaan ja etsinnöissään tuttu Haahtelan teoksista ja siksi ehkä helpompi ymmärtää, hänkin jää etäälle.
Ihailen Haahtelaa, edelleen ja pidin tästä teoksesta, sen kielestä, vaikken siihen rakastunutkaan sillä luulen, että uuvuin taidehistorian luennon alle ja harmistuin, ehkä petyinkin, konseptinsa toisteisuuteen samaan aikaan toivon, että ehkä teksti, tarina kulkeutuu mukanani, ainakin jonkin aikaa. (Ja ihailen teoksen loppulausetta. Se on hieno).
April 12, 2024
Enää ei kannata esittää, että Haahtela kirjoittaisi uuden romaanin. Hän jatkaa samaa kirjaa ja mikäpäs siinä. On ainakin omaperäistä niin uskonnollisuudeltaan kuin aihepiiriltään. Mitään temaattisesti uutta Marijan rakkaudessa ei kuitenkaan tule.
Haahtela mystifioi aikaa, ja taiteeseen, erityisesti kuvataiteeseen, tuntuu kapseloituneen aikaa tavalla, joka vaatii lukijalta arkijärjen unohtamista tai ainakin lineaarisen aikakäsityksen unohtamista. Käsityöläisyyden arvostus on taas vahvaa, joskus on osattu ja jos joku osaa vieläkin ja tekee asioita hitaasti ja huolella, saa Haahtelan siunauksen.
Rakkaustarina – ja matkallaolo –tässä on samantapaista kuin muissakin kirjoissa, en siitä osaa syttyä enemmälti. Mutta Haahtelan faktatarinoita taiteen historiasta on mukava lueskella. Paha vain, että kaksi virhettä syö vähän uskottavuutta tietokirjailija Haahtelalta. Unkarin kansannousu oli 1956 eikä 1958. Tämä voisi mennä vaikka painovirheenä, mutta ei se, että Haahtela kirjoittaa Freudin muuttaneen Lontooseen maanpakoon 1936. Ei muuttanut kuin vasta 1938 Itävallan Anschlussin jälkeen. Samalla hän liioittelee Freudin Lontoon tekemisiä.
Lauseet ovat sujuvia ja helppoja, ehkä liiankin. Mutta ilmaus kirkoista hiljaisuusvarastoina oli hyvä, tosin "hiljaisuus oli säikky olento ja pakeni paikalta pienimmästäkin häiriöstä."
Hyvä että yksi Haahtela jatkaa linjallaan? Vakiintunut lukijakunta hänelle lienee karttunut.
Haahtela mystifioi aikaa, ja taiteeseen, erityisesti kuvataiteeseen, tuntuu kapseloituneen aikaa tavalla, joka vaatii lukijalta arkijärjen unohtamista tai ainakin lineaarisen aikakäsityksen unohtamista. Käsityöläisyyden arvostus on taas vahvaa, joskus on osattu ja jos joku osaa vieläkin ja tekee asioita hitaasti ja huolella, saa Haahtelan siunauksen.
Rakkaustarina – ja matkallaolo –tässä on samantapaista kuin muissakin kirjoissa, en siitä osaa syttyä enemmälti. Mutta Haahtelan faktatarinoita taiteen historiasta on mukava lueskella. Paha vain, että kaksi virhettä syö vähän uskottavuutta tietokirjailija Haahtelalta. Unkarin kansannousu oli 1956 eikä 1958. Tämä voisi mennä vaikka painovirheenä, mutta ei se, että Haahtela kirjoittaa Freudin muuttaneen Lontooseen maanpakoon 1936. Ei muuttanut kuin vasta 1938 Itävallan Anschlussin jälkeen. Samalla hän liioittelee Freudin Lontoon tekemisiä.
Lauseet ovat sujuvia ja helppoja, ehkä liiankin. Mutta ilmaus kirkoista hiljaisuusvarastoina oli hyvä, tosin "hiljaisuus oli säikky olento ja pakeni paikalta pienimmästäkin häiriöstä."
Hyvä että yksi Haahtela jatkaa linjallaan? Vakiintunut lukijakunta hänelle lienee karttunut.
March 25, 2025
Marijan rakkaus yhdisti kaksi tai ehkä kolmekin rakkauttani, Prahan, Italian ja rakkauteni renessanssin taiteeseen. Nautin tämän kirjan viipyilevästä tunnelmasta ja kauniista kielestä. Pidin myös taideteosten kuvauksista, vaikka ne eivät vedä vertojaan itse taideteoksen kuvalle. Vaikka olen opiskelukin taidehistoriaa, oli pakko kääntyä Googlen puoleen ja etsiä kirjassa esitellyt teokset sieltä ja virkistää muistia niiden osalta. Fra Angelon Marian ilmestys on yksi renessanssitaiteen suosikeistani. Oletettavasti kirjailijanimellä pitää kyseisestä maalauksesta. Eläydyin kirjaan vahvasti ja ajoittain tuntui kuin itse olisin istunut Marijan Fiatin kyydissä italialaisella maaseudulla. Kirjaa lukiessani heräsi myös halu matkustaa vielä kerran Italiaan ja ennen kaikkea Firenzeen.
Kirjan rakenne oli mielenkiintoisen kehämäinen. Välillä kirjassa oltiin 1990-luvun Prahassa, välillä ajeltiin Nissanilla nuoruuden aikaisessa Lapissa ja kuunneltiin c-kasetilta Juicea. Välillä liikuttiin nykyhetkessä ja kirjailija kipuili uuden romaaninsa luomisen kanssa. Kirjailijan vanhemmat, alkoholisoitunut äiti ja isän harrastama valokuvataidekin saavat pienen roolin juonessa.
Paljastamatta juonta enempää totean, että vähän pliisusta lopusta huolimatta, pidin tästä kirjasta todella paljon. Tämä kirja on mielestäni itsekin kuin pieni renessanssin taideteos.
Kirjan rakenne oli mielenkiintoisen kehämäinen. Välillä kirjassa oltiin 1990-luvun Prahassa, välillä ajeltiin Nissanilla nuoruuden aikaisessa Lapissa ja kuunneltiin c-kasetilta Juicea. Välillä liikuttiin nykyhetkessä ja kirjailija kipuili uuden romaaninsa luomisen kanssa. Kirjailijan vanhemmat, alkoholisoitunut äiti ja isän harrastama valokuvataidekin saavat pienen roolin juonessa.
Paljastamatta juonta enempää totean, että vähän pliisusta lopusta huolimatta, pidin tästä kirjasta todella paljon. Tämä kirja on mielestäni itsekin kuin pieni renessanssin taideteos.
July 9, 2025
Joel Haahtelan viidennessätoista romaanissa kerrotaan paljon taiteesta ja taiteilijoista: Duccio di Buoninsegnan maalauksista, Sigmund Freudin historiasta, Pietro Cavallinin ja Fra Angelicon freskoista, Andrei Tarkovskin Solaris-elokuvasta, Franz Kafkan historiasta. Lukija sivistyy väkisinkin, kuten Haahtelan aiemmistakin romaaneista. Paras tapa kertoa yksityisiä tarinoita on sijottaa ne kiinnostaviin tapahtumapaikkoihin.
Doria Pamphiljin taidemuseo Roomassa on Marijan suosikki; hän oli käynyt siellä lukemattomia kertoja. Museossa oli maailman taidehistorian tunnetuimpien taiteilijoiden, kuten Tizianin ja Rafaelin töitä, sekä tuntemattomaksi jääneen Pascual Chiesan Abrahamin uhri. Kaikki Chiesan maalaukset ovat unohdettuja. Miksi, Marija ihmettelee.
Joel Haahtela kirjoittaa suomalaisen kirjallisuuden persoonallisimpia tarinoita. Niitä voi vapaasti kutsua mestariteoksiksi. Marijan rakkaus (Otava, 2024) tarjoaa vajaat 200 sivua pelkkää nautintoa, harkittua tekstiä, tietoa ja kauneutta, rakkautta vailla tavallisia latteuksia.
Doria Pamphiljin taidemuseo Roomassa on Marijan suosikki; hän oli käynyt siellä lukemattomia kertoja. Museossa oli maailman taidehistorian tunnetuimpien taiteilijoiden, kuten Tizianin ja Rafaelin töitä, sekä tuntemattomaksi jääneen Pascual Chiesan Abrahamin uhri. Kaikki Chiesan maalaukset ovat unohdettuja. Miksi, Marija ihmettelee.
Joel Haahtela kirjoittaa suomalaisen kirjallisuuden persoonallisimpia tarinoita. Niitä voi vapaasti kutsua mestariteoksiksi. Marijan rakkaus (Otava, 2024) tarjoaa vajaat 200 sivua pelkkää nautintoa, harkittua tekstiä, tietoa ja kauneutta, rakkautta vailla tavallisia latteuksia.
March 31, 2024
Heräsin yöllä lapsen kanssa, enkä saanut enää nukuttua. Tartuin tähän kirjaan ja se kantoi iltaan asti. Kuten muutkin suuret romaanit, tämäkin kertoo rakkaudesta. Kuten Liu Cixinin kirjassa rakkaus asuu osittain mielikuvituksessa, lukija ei tiedä mihin päähenkilö Marijassa rakastuu, mutta rakkauden kokemus muokkaa päähenkilön maailmankuvaa, kokemuksia ja jopa elämän suuntaa. Scifiä löytyi jatkuvissa viittauksissa Solaris elokuvaan, joka pitää selvästi käydä katsomassa Kino Reginassa. Maalaustaiteen historiaa tulee opittua kuin vahingossa ja kirja vei mukanaan. En muista kuinka mones kirja tämä oli, jonka päähenkilönä on kirjailija, mutta se ei haitannut.
June 29, 2024
Olen säästellyt tätä kanneltaan kaunista, pientä kirjaa rauhallisia kesälomapäiviä varten. Aiemmat Haahtelan kirjat lukeneelle tässä ei ollut mitään yllättävää, mutta vaikka olen Haahtelan kirjoista paljon tykännyt, tällä kertaa jäin selvästi ulkopuolisemmaksi, enkä tavoittanut samaa rauhallisuuden tilaa kuin hänen kirjoja lukiessani yleensä. Koin, että taidehistoriaa ja yksittäisten taideteosten kuvailua oli jo aivan liikaa, se alkoi tuntua itsetarkoitukselliselta ja lähes luennoivalta. Kirja kuitenkin inspiroi minua selvästi, koska ensimmäisen lukukerran jälkeen katsoin tunnin mittaisen kirjailijahaastattelun taltioinnin ja sitten luin kirjan vielä hitaammalla tempolla uudelleen.
October 29, 2024
Disclaimer, arviooni vaikuttaa vahvasti se, että kirja sijoittuu Roomaan. Rakastuin kirjaan jo siinä vaiheessa, kun päähenkilöt menivät katsomaan Cavallinin "Viimeinen ehtoollinen" -freskoa Santa Cecilian kirkon urkuparvella. Koska sitä ei todellakaan kuka tahansa tiedä ja sinne pääseminen on elämys (ks. blogi "Näkymiä vihreältä kukkulalta")! Päähenkilöt vaeltavat muutenkin minun kotikulmillani ja rakkaissa paikoissa pohdiskellen samalla elämän merkityksellisyyttä. Haahtelan teoksissa minua aiemmin hiertänyt lievä snobismi, epärealistiset filosofiset keskustelut ja huumorin puute eivät tässä vaivanneet: ehkä tunsin olevani samalla tietotasolla. Sain myös lisää tietoa.
April 15, 2024
Marijan rakkaus ei ehkä ole huonompi kirja kuin Haahtelan aikaisemmat kirjat, joista olen pitänyt. Haahtela on älykäs, runollinen ja lisäksi taitava kirjoittaja. Tämän kirjan kohdalla minulle tuli kuitenkin olo, että Haahtela toistaa liiaksi samaa kaavaa. Koska olen kiinnostunut kuvataiteesta, oli tälläkin kirjalla kuitenkin uuttakin annettavaa, vanhojen italialaisten mestareiden teoksista. Marijan oli lapsena lumonnut sama maalaus joka minuunkin teki lapsena unohtumattoman vaikutuksen, Fra Anglicon Marian ilmestys. Tykkäsin kirjassa myös isän talosta ja sen viinimarjapensaista.
Read
December 12, 2024Beautiful, sentimental, floating from atmospherical romantic settings to art analysis, I absolutely love it though at times I feel like I should've understood the winks without this much help. But still, such beautiful form and a great place to visit.
Familiar setting, it felt good to be back in Trieste. I'm leaving to Trieste in two days, going to stay for three weeks, will be thinking about this in that magical city where many brilliant minds have wandered.
Familiar setting, it felt good to be back in Trieste. I'm leaving to Trieste in two days, going to stay for three weeks, will be thinking about this in that magical city where many brilliant minds have wandered.
April 10, 2025
Tuli nyt sitten kerralla todistettua, ettei jatkossa ei tarvitse enää tarttua Haahtelan kirjoihin. Ei sitten yhtään mun kirjani. No tulipahan luettua. Hirveästi sanoja, mutta ei tästä jäänyt muuta mieleen kuin, et on olemassa paljon freskoja ja taidemaalareita. Kai siinä jotain muutakin tapahtui, mut nuo oli ainoot mitkä jäi edes jotenkin mieleen.
Read
April 12, 2024Alkuun ajattelin että vihdoin Haahtelan lumous särkyi sillä kieli tuntui ihan Coelholta. Sitten luin lisää ja lisää ja perkele se lumoushan toimii yhä! Niin harkituin siveltimenvedoin maalaa hän ja kaikki on vain jotenkin paikallaan. Aivan ihana kirja jälleen.
December 31, 2024
No niin, vuoden viimeisen aika.
Haahtelan proosa on yleensä niin lempeää ja miellyttävää, että lukukokemus on lähes aina ihana.
Tässä oli kuitenkin jotain turhan pinnallista ja hätiköityä, että oli hankala päästä samanlaiseen tunnelmaan kuin aiempien kanssa.
Haahtelan proosa on yleensä niin lempeää ja miellyttävää, että lukukokemus on lähes aina ihana.
Tässä oli kuitenkin jotain turhan pinnallista ja hätiköityä, että oli hankala päästä samanlaiseen tunnelmaan kuin aiempien kanssa.
June 17, 2025
Ihan kaunis mutta melko ohueksi jäävä lukukokemus. Haahtelaa kehutaan kovin lyyriseksi ja kiehtovaksi mutta kokemukseni hänen kirjoistaan on molemmilla lukukerroilla ollut samankaltainen. Jos kirjasta kuorisi pois kaikki oppikirja- ja wikipediamaiset selostukset taidehistoriasta, maalauksista ja elokuvista, jäljelle ei jäisi juuri mitään. Marijan hahmo ei juuri jaksanut kiinnostaa ja jäi hyvin epäselväksi, miksi kertojahahmo rakasti häntä niin palavasti. Henkilöhahmot käyvät monessa kiehtovassa paikassa, mutta niilläkään ei sinänsä ollut kirjassa läsnäoloa, ne jäivät mitäänsanomattomiksi. Minä-hahmo oli kiinnostavampi, varsinkin kuvaukset hänen lapsuudestaan ja vanhemmistaan, jotka tuntuivatkin ainoilta "kokonaisilta" henkilöiltä tarinassa.
Loppua kohden Marija muistaakseni kuvailee heidän tarinaansa "suurena melodraamana" mutta mitään melodraamaa, tai edes kovinkaan paljon draamaa, en tässä havainnut.
Tyyli oli oudon tautologinen - oletettavasti kyseessä on tietoinen valinta, mutta se kävi aika rasittavaksi. Esim.:
Kumarruin isän viereen ja kysyin, oliko kaikki kunnossa, rukoiliko hän? Isä myönsi rukoilevansa, ja kun ihmettelin mistä lähtien isä oli rukoillut, hän vastasi rukoilleensa jo lapsena. Laskin käteni isän käden päälle ja mietin miksi hän ei ollut koskaan puhunut minulle rukoilemisesta mitään, oliko se niin yksityinen asia. Kysyin vielä varmuuden vuoksi rukoiliko hän Jumalaa ja isä nyökkäsi ja sanoi rukoilevansa Jumalaa.
[Kuuntelin tämän äänikirjana ja kehno lukija (Anssi Niemi) ei ainakaan parantanut kokemusta mitenkään.]
Loppua kohden Marija muistaakseni kuvailee heidän tarinaansa "suurena melodraamana" mutta mitään melodraamaa, tai edes kovinkaan paljon draamaa, en tässä havainnut.
Tyyli oli oudon tautologinen - oletettavasti kyseessä on tietoinen valinta, mutta se kävi aika rasittavaksi. Esim.:
Kumarruin isän viereen ja kysyin, oliko kaikki kunnossa, rukoiliko hän? Isä myönsi rukoilevansa, ja kun ihmettelin mistä lähtien isä oli rukoillut, hän vastasi rukoilleensa jo lapsena. Laskin käteni isän käden päälle ja mietin miksi hän ei ollut koskaan puhunut minulle rukoilemisesta mitään, oliko se niin yksityinen asia. Kysyin vielä varmuuden vuoksi rukoiliko hän Jumalaa ja isä nyökkäsi ja sanoi rukoilevansa Jumalaa.
[Kuuntelin tämän äänikirjana ja kehno lukija (Anssi Niemi) ei ainakaan parantanut kokemusta mitenkään.]
October 20, 2025
Jälleen kerran loistava kirja ajan kerrostumista. Baltiasta, Italiasta ja Maria Magdalenasta. Pohtii myös hyvin tätä helvetillistä hyperindividualismiin fiksoitunutta kulttuuria kursailematta. Mikä on luonnollisesti erittäin hyvä juttu. Suosittelen jokaiselle!
This entire review has been hidden because of spoilers.
March 17, 2024
Kuin ilmaan piirretty akvarelli: herkkä, häilyvä, läpikuultava. Hyvässä ja pahassa taattua Haahtelaa.
April 26, 2024
Joo joo sama kirja taas, mutkun se on hyvä kirja. Ja ah, mitä viisauden jalokiviä tämä pitää sisällään. Ja niitä anekdootteja. Kyl mie seuraavankin luen, vaikka se on jo tämä.
April 26, 2024
Uusi kirjailija mulle mutta varmasti tartun toistekin hänen teoksiinsa. Entinen rakkaus miten elämä heitellyt heitä, vähän kulttuuria taidetta ja kirjallisuutta. Ei huano kokonaisuus
May 21, 2024
Syvällistä, hengellistä, kaunista, meni ihon alle. Ja niin kiinnostavasti taidehistoriasta ja jopa mun suosikkielokuvista! Haahtela on paras ❤️
June 11, 2024
Tavanomaisen taianomaista, leijuvaista Haahtelaa. En pääse näihin tunnelmiin enää oikein samalla tavalla sisään kuin aiemmin, mutta kauniisiin lauseisiin jään yhä kiinni.
July 12, 2024
Vähän sellainen harlekiini-julio jossa historiallista kuorrutusta.
Displaying 1 - 30 of 34 reviews