Itki toisenkin

Alava #2

by Merja Mäki

Tunteikas romaani sota-ajan rakkaudesta Karjalassa
Larja palaa kesällä 1942 opettajaleiriltä kanta-Suomesta kotiin Aunuksen Karjalaan. Vastassa on hiiltyneitä hirsiä, jotka sojottavat kohti taivasta, ja kotiovella lemahtaa huoli. Matja-buabo, kylän arvostetuin itkijä, on kuolemansairas. Pikkusisko Pola kantaa sydämensä alla salaisuutta.

Äidin villiruusut kukkivat vehmaina kodin nurkalla, mutta vuosia sitten syvään itään tuomittujen vanhempien kohtalosta ei ole tietoa. Jatkoleiri saa jäädä, ja Larja hyväksyy opettajan apulaisen paikan kansakoulusta.

Seutu kasvattaa uutta ja suree vanhaa. Isoäitiä hoitaessaan Larja kuuntelee pohjoistuulessa puiden viestejä ja löytää itkunlahjan. Vainajan saattaminen tuonilmaisiin vaatii kuitenkin rohkeutta.

Rajalla on totuttu luovimaan sodissa, mutta rakkaus ei tunnusta maata. Tuuli kulkee miten tahtoo. Voiko tuulen tyttö seurata kutsua?

Genres: Historical Fiction, Finnish Literature, Fiction, Audiobook, War

415 pages, Hardcover

Published March 11, 2024

Reviews

[Anneli Renfors · Rating 5 out of 5]

Jo Merja Mäen esikoinen, Ennen lintuja, oli täydellinen ja Itki toisenkin jatkaa samaa matkaa, mutta syvemmällä Karjalan Karjalassa ja silloisessa Suur-Suomessa jatkosodan aikaan. En ole ennen lukenut kirjaa, joka kertoisi näin syvällisesti karjalaisista suomalaisten miehittäjien, joita karjalaiset kutsuvat ruotseiksi, vallan alla. Kouluissa opetuskieli vaihdetaan venäjästä suomeksi ja oletettavasti sodan jälkeen toisinpäin. Neuvostoliitto ei evakuoinut omia kansalaisiaan sodan alta pois. Karjalan kieli ja kulttuuri kuitenkin kukoistaa, vaikka kumpikin miehittäjistä yrittää kitkeä niitä pois ihmisten tavoista. Erityisen kiinnostavaa on itkijänaisten rooli tuonilmaisten ja tämänilmaisten välillä. Sosiaalisen itkun puhdistava voima. Huomasin ajatusteni muuttuneen. Miten ennen nauroin pilkallisesti Karjala takaisin -itkijöille. Nyt ymmärrän heitä. Mitä kaikkea hienoa olemmekaan menettäneet ja karjalaiset ovat menettäneet kotinsa, sukunsa, kielensä ja kulttuurinsa.

[Liisa · Rating 5 out of 5]

4,5 tähteä

"Tuuli repi ensimmäisiä lehtiä irti koivuista ja ryöpytti niitä väliimme jäävälle aukealle.
- - Olimme toisillemme tuulen riistämät koivut, salaisuutemme lentelivät lehtien lailla toistemme nähtävillä."

Itki toisenkin -teos käsittelee surua ja karjalaisten sotatraumaa itkijänaisen viisauden kautta. Mäki kuvaa erittäin kauniisti vuodenaikoja, itäkarjalaista elämää, kaipuuta, rakkautta ja kuolemaa.

Teksti on elävää ja aistikasta ja kuvatut ihmissuhteet todentuntuisia. Tunteilla ja niiden tulkinnalla on merkittävä rooli, mikä värittää tunnelmaa hienosti. Ainoa miinus juonesta, joka tuntui ehkä hieman hajoilevan puolenvälin jälkeen. Tykkäsin, liikutuin ja opin paljon uutta.

[Sanna · Rating 3 out of 5]

Voi pettymysten likakaivo, odotukset olivat todella korkealla Ennen lintuja jälkeen, ja olisin halunnut pitää kirjasta vielä enemmän, mutta kaunis kieli oli vaan liian kaunista ja kuvailut liian kuvailuja. En meinaa päästä aloitusvirkkeeni mielikuvasta yli. En tiedä olenko minä muuttunut, vai miksi kirja ei kolahtanut samalla tapaa kuin aiempi. Tarina sinänsä oli vetävä, mutta jotenkin en päässyt ihan mukaan. Parasta kirjassa oli uudenlainen
näkökulma ja karjalalainen kulttuuri.

[Mai Laakso · Rating 5 out of 5]

Merja Mäen toisessa teoksessa Itki toisenkin oli vuoden 1942 toukokuu, ja päähenkilö Larja oli palaamassa kotiseudulleen Itä-Karjalaan Suurmäen kylään. Larja oli saanut Neuvostoliiton aikana opettajakoulutuksen Petroskoissa, ja oli ollut kylänsä alakoulussa opettajana. Suomen miehittäessä kylän, Larja oli päässyt kanta-Suomeen opiskelemaan lisää. Hän oli opetusintoa täynnä päästessään vihdoin takaisin kotikyläänsä.

Tuomas oli postinkuljettaja, ja heistä oli tullut Larjan kanssa tuttavia. Tuomas oli Ennen lintuja kirjasta tutuksi tulleen Allin veli. Tuttavuus läheni rakkaudeksi kirjan tarinassa. Tuomas oli kuitenkin miehittäjä, ja kylän omat miehet oli viety sotimaan Neuvostoliiton joukoissa. Siellä oli myös Misa, Larjan kumppani, jota hän ei ollut nähnyt kolmeen vuoteen.

Merja Mäen historiallinen teos Itkin toisenkin kertoi rajaseudun asukkaista, karjalaisista, toisen maailmansodan aikaan. Miten elämä sujui suomalaisten miehittäjien kanssa, sen voit lukea tästä koskettavan tunteikkaasta tarinasta. Merja Mäen tekstiä on uskomattoman ihana lukea, varsinkin luontokuvaukset olivat todella upeita.

[Petra · Rating 5 out of 5]

Merja Mäen toinen kirja toimii sekä itsenäisenä teoksena että Ennen lintuja -teoksen jatko-osana. Tekstiä elävöittävät monet karjalankieliset sanat, jotka kuitenkin aukeavat hyvin lukijalle. Luontoa kuvaillaan kauniisti, mutta samalla sota seuraa kerronnassa koskettavasti mukana.

Mäki kuitenkin keskittyy siviilien ja nimenomaan karjalaisten elämän ja perinteiden kuvaamiseen, mutta tuo monista muista sotaa käsittelevistä teoksista poiketen esille suomalaisten aseman miehittäjinä. Erityisen mielenkiintoisia ovat paikallisten naisten tarinat ja selviytymiskeinot epävarmuudessa. Poikkeavaa on myös tunteiden ja sotatraumojen käsittely, joka pitkälti uupuu sota-aikaan sijoittuvista romaaneista. Mäen teos olikin mielestäni erittäin aito, eikä siinä romantisoida sotaa.

[Marita af Klercker (e. Suontausta) · Rating 3 out of 5]

Sinänsä kaunis tarina ja kaunista kieltä, mutta itseäni hieman häiritsi se valtava sanoilla maalailu. Hienoa, että naistenkin osaa sodassa ja sotien välussä nostetaan esiin.

[Terhi · Rating 5 out of 5]

Tykkäsin. Luin Kinnusen Kaarnan kesken tämän kirjan, kun sain sen kirjastosta ja laina-aika oli lyhyt. Tuntu mielenkiintoselta lukea samasta aiheesta samaan aikaan kaks eri tarinaa.

Mäki kirjoittaa kauniisti ja itkukin tätä kirjaa lukiessa tuli. Loppupään kuvaus sodasta ja taistelusta oli niin intensiivisesti kerrottu, että ihan ahdisti. Hyvin tunteikas lukukokemus ainakin itselle.

[Merja Kiviniemi · Rating 5 out of 5]

Niin ihana kirja, tämän ei olisi halunnut loppuvan ollenkaan...💎

[Inka Partanen · Rating 4 out of 5]

Ehdottoman kiinnostava, parempi kuin edeltävä teos. Rakastin kaikkea uutta, jota opin karjalaisesta kulttuurista.

[Minkku · Rating 3 out of 5]

Ekan neljänneksen jälkeen meinasin jättää kesken, mutta sitten innostuin. Kirja parani loppua kohti, loppu meni melkein jännäksikin.

Runsas vanhan kielen ja murresanojen käyttö sekä rikasti että hidasti lukukokemusta. Osa tuttuja, osan pystyi päättelemään ja loput jäi arvoitukseksi 😁 Kaikista "kivoin" oli huolijainen.

Kirjan alussa Larna tapaa Tuomaksen, joka jo tuttu Allin veli Linnuista. Siten löyhää jatkoa Mäen edelliselle, mutta toimii itsenäisenäkin.

[Tuuli - Korpimaan lukija · Rating 1 out of 5]

Tää ei vaan jaksanut pitää mielenkiintoa yllä, jäi kesken.

[Elsa Kalervo · Rating 5 out of 5]

Merja Mäen Alava-sarjan itsenäinen toinen osa on vieläkin parempi, kuin sarjan erinomainen avausosa Ennen lintuja. Romaanissa on kauttaaltaan jälleen niin ihanaa tunteenkuvausta että olin tikahtua lukiessani lauseita kymmenettä kertaa uudestaan. Mäki kirjoittaa ajoittain niin kauniisti, että se tuntuu väreilynä luissa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat jatkosodan aikaiseen Itä-Karjalaan, jossa väki kutsuu suomalaisia miehittäjiä ruotseiksi ja miettii, palaavatko puna-armeijassa taistelevat kylän pojat koskaan kotiin. Kyläläisten kehot muistavat yhä vainovuodetkin ja rauhankaipuu on käsinkosketeltavaa.

Kanta-Suomessa opettajaksi opiskellut Larja palaa kesäksi kotiseudulle Aunuksen Karjalaan, joka sodan edetessä ja rintamalinjojen liikkuessa suistuu syvemmälle epätietoisuuteen ja kaaokseen. Larjan vanhemmat on viety katalan ilmiannon seurauksena Neuvostoliiton työleirille ja vastuu pikkusisko-Polasta painaa. Kun tyttöjen vanha itkijä-buabo kuolee ja Larja kohtaa Tuomaksen, tienoolle postinajajaksi sijoitetun suomalaisen sotilaan, käy pian selväksi, että Larjan elämäntehtävä on muualla kuin opettamisessa.

Itki toisenkin on romanttisempi ja tarinavetoisempi kuin Mäen viipyilevä esikoisromaani, ja sen myötä myös tiiviimpi kokonaisuus. Romaanin henkilöhahmot herättivät minussa vahvaa myötätuntoa ja pidän valtavasti Mäen kuvailevan runsaasta kielestä sekä tavasta käyttää karjalankielisiä sanoja kerronnassaan. Myös karjalaiseen äänellä itkemisen perinteeseen oli kiehtovaa tutustua paremmin ja sukeltaa muihinkin aiheesta kertoviin lähteisiin romaanin myötä.

Ainoa ihmettely ja kokonaisuuteen nähden mitätön kritiikki Mäelle minulta menee ”alkaa tekemään” -verbimuodon systemaattisesta käytöstä ”alkaa tehdä” sijaan. Tiedostan, että se on nykyään yleiskieleenkin hyväksytty, mutta etenkin muodon ollessa lähtöisin länsimurteista ja kirjan sijoittuessa itään, se tuntui väärältä jokaikisellä kerralla. Äidinkielenopettajana Mäki tämän varmasti tietää, ja kenties valinnan takana onkin tietoiset syyt, jotka vain eivät minulle avaudu.

[Liisa · Rating 5 out of 5]

Merja Mäki tekee sen jälleen: huikean tunteellinen ja kaunis tarina karjalaisuudesta sodan keskellä. Vuonna 2022 julkaistu Ennen lintuja, joka kertoi nuoren karjalaisnaisen evakkomatkoista ja sopeutumishaasteista, teki minuun jo suuren vaikutuksen, mutta Itki toisenkin* iski sitäkin kovempaa.

Aunuksen Karjalassa eletään miehityksen aikaa. Suurmäen miehet ovat taistelemassa Neuvostoliiton joukoissa ja tilalle on tullut suomalaisia sotilaita. Kylän opettaja Larja palaa kanta-Suomesta koulutusleiriltä ja joutuu kohtaamaan läheistensä jättämän aukon sekä kylään jääneiden epäluulon. Puoliso on sotimassa Neuvostoliiton puolesta, vanhemmat vankileirillä Siperiassa, sisko sentään kotona, mutta suomalaisen sotilaan pauloissa. Ja isoäiti, arvostettu itkijänainen, tekee kuolemaa, toivoen Larjan jatkavan hänen jäljessään. On koululaisia ja sisko, joista huolehtia, kivullisia muistoja menneisyydestä, itkuja ja murheita, mutta myös mies, joka ymmärtää Larjan tehtävän ja täydentää sitä.

Itki toisenkin vetää puoleensa ensimmäisistä sivuista alkaen. Tarinan tausta alkoi kiinnostaa ja heti piti tarkistaa, missä Aunuksen Karjala sijaitsikaan. Vaikka tarkka sijainti piti kaivaa kirjan ulkopuolelta, paikka tulee muilta osin eloon Mäen tekstin kautta. Siihen sekoittuu karjalankielisiä sanoja ja tuulevat vertauskuvat limittyvät arkisten askareiden kuvausten sekaan. Larjan ajatukset ja sisäiset ristiriidat tulevat lukijaa lähelle ja herättelevät miettimään karjalaisten osaa.

Karjalaisia sukujuuria omaavana olen kokenut Mäen kirjat erityisen tärkeinä. Hänen tarkka taustatyönsä näkyy joka lauseessa, ja arvostan suuresti sitä tapaa, jolla hän sodasta ja Karjalasta kirjoittaa.

*Kirja pyydetty arvostelukappaleena kustantajalta (gummeruskustannus).

[Adelein · Rating 4 out of 5]

Merja Mäki jatkaa Itki toisenkin -romaanissa esikoisteoksesta tuttujen teemojen parissa. Myös tämän historiallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat sota-aikaan ja päähenkilö on nuori karjalaisnainen, joka tasapainoilee uuden ja vanhan, selviytymisen ja perinteiden välillä.

Suurmäestä kotoisin oleva Larja palaa opettajien koulutusleiriltä lomalle kotiseudulleen, joka on nyt suomalaisten miehittämä. Päätös jatkoleiristä katoaa, kun Larja huomaa Matja-buabonsa kuoleman lähestyvän. Matja on kylän arvostettu itkijä, jonka tehtävänä on ollut saatella itkullaan morsiamet miehelään ja vainajat tuonilmaisiin. Nyt Matja toivoo Larjasta itselleen jatkajaa.

Mäen romaanissa on mukana rakkaita ja tuttuja karjalaisen kulttuurin piirteitä, jotka kuvataan huolella. Itki toisenkin on kieleltään kaunis ja jopa sujuvampi kuin Ennen lintuja, vaikka muutamat juonenkäänteet tuntuvat onnistuvan turhan yksinkertaisesti.

[Helena · Rating 4 out of 5]

Minulla oli vaikeuksia päästä liikkeelle tämän kirjan kanssa, mutta loppua kohti aloin nauttia lukemastani. Olisikohan alkukankeus liittynyt moniin karjalan kielen sanoihin - tuntui raskaalta lukea kirjaa, jossa sanojen merkitystä joutuu tarkistelemaan toisaalta. Vaikeudet saattavat liittyä myös siihen, että tiedän entuudestaan vain hävettävän vähän näistä kirjassa kuvatuista tapahtumista.

Mutta niin vaan kieli ja tarina veivät mennessään, olipa se lopulta vahva, lohduton ja riipivä kuvaus jatkosodan ajasta Karjalassa. Kirjassa on valtava määrä tietoa karjalaisesta kulttuurista ja historiasta, käsittämätön taustatyö on tarvittu tämän kirjan kirjoittamiseen. Lukukokemuksen yksi suuri anti oli se, että luettuani tämän halusin etsiä netistä lisätietoa Karjalan alueista ja ihmisistä - ovatpa he olleet raastavassa välitilassa idän ja lännen välillä kautta historian.

[Mona · Rating 5 out of 5]

Odotukset Mäen esikoisromaanin jälkeen olivat korkealla. Ne täyttyivät tai ehkä jopa ylittyivät tämän kirjan myötä, joka varsinkin näin itsenäisyyspäivän alla - oli vavahduttava lukukokemus. Upea, kipeä, viiltävän kauniilla kielellä sanoitettu sotaromaani.
Lukeminen on hidasta, koska googletan jatkuvasti paikkoja ja Karjalan kielen sanojen merkityksiä. Opin sekä näistä että Karjalaisten perinteistä ja itkuvirsistä, ja myös hahmotan itselleni kirkkaamman näkökulman sodanaikaiseen elämään. Karjalaiset ovat ennen kaikkea Karjalaisia, eivät suomalaisia tai venäläisiä eikä rakkaus tai inhimillisyys kysy kansallisuutta sodassakaan.
Ihana, syvästi koskettava ja sivistävä romaani, jota lämpimästi ja varauksetta suosittelen jokaiselle!

[Katja Halonen · Rating 3 out of 5]

Minulla oli vaikeuksia päästä tämän kanssa lukemisen alkuun, mutta lopulta lukeminen eteni kuitenkin aika helposti ja nopeasti. Kirja kertoo karjalaisista Suurmäessä, missä kansa puhuu suomalsisista nimillä ruotsi ja valloittaja. Kansa on ensisijaisesti karjalaisia, ei niinkään suomalaisia tai neuvostoliittolaisia.

Sota koettelee Suurmäkeä, kun isäntä vaihtuu sen mukaan ketkä aluetta hallitsevat. Omaa perhettä pyritään suojelemaan vaikka toisten kustannuksella. Moni on joutunut valitsemaan puolensa: jäädäkö Neuvostoliittoon vai paetako Suomen puolelle ja perheitä on joutunut hajalleen. Kirjassa käsitellään myös äänellä itkemisen perinnettä, josta vähemmän on kaunokirjallisuudessa kirjoitettu.

[Eija Miettunen · Rating 4 out of 5]

Tässä toisessa kirjassa ollaan jatkosodan aikaan Laatokan itäpuolella. Mielenkiintoista ja uutta näkökulmaa antava tarina, alueen ihmisiä on todella raastettu ja riistetty ja toisaalta jätetty oman onnensa varaan. Kirjassa oli paljon arjen kuvausta, toisaalta jäi vähän vaivaamaan kaikki vieraat termit ja sanat, joitakin piti tarkistaa kesken lukemisen, vaikka monia tietenkin ymmärsi yhteydestään. Traagisia kohtaloita, kylän tiiviin yhdessäelämisen kurjatkin puolet tulivat näkyville. Nythän tietenkin jäi miettimään kylän ja ihmisten elämää jatkossa, miten se sujui.

[Helena Ketonen · Rating 5 out of 5]

Kauniita sanoja ja kuin unimaailmassa olisin vieraillut. Ensin ajattelin että liika on liikaa näissä runsaissa vertauskuvissa. Sitten rakastuin tähän kerrontaan ja ajattelin että kirjailija olisi myös upea runoilijana.
Oli mielenkiintoista sodan kuvausta myös siltä ”vihollisen” puolelta. Se kertoo vain kuinka elämä meitä heittelee sattumanvaraisesti. Upeaa naisten sodan aikaisen elämän kuvausta ja sitkeyttä.

[Päivi P. · Rating 3 out of 5]

Kirja vaati jonkin verran lukemista ennen kuin otti imuunsa. Kieli on todella rikasta ja kuvailevaa, tunteita sanoitetaan luonnonilmiöiden kautta. Tähän tottuminen vei aikansa, teksti vaatii keskittymistä ja makustelua.

Itse kertomus on kiinnostava: Neuvosto-Karjalan alueiden kulttuuri ja ihmisten ylpeys juuristaan vain vahvistuu sodan aikana. Eri kulttuurien välisiä parisuhteita syntyy, eikä sitä katsota hyvällä.

[Hanna · Rating 4 out of 5]

Jouduin ensin vähän pakottamaan itseäni tämän kanssa, mutta kun sain juonesta kiinni, se tempaisi mukaansa. Kaunis, karu ja koskettava teos, kuten edeltäjänsä. Karjalan ja karjalaisten historia liikuttaa ihan uudella voimalla Mäen romaaneja lukiessa. Kirsikkana kakun päällä Mäen kuvaileva kerronta, joka on omaa luokkaansa.

[Jenni Uusimaa · Rating 5 out of 5]

Wau, kerrassaan upea lukukokemus! Merja Mäellä todella on tarinan kertomisen lahja erinomaisesti hallussa!

Erittäin taitavasti rakennettu kokonaisuus. Koskettava tarina niin monella tasolla. Paras lukemani kirja pitkään aikaan, voin vain suositella.

"Vaikka eihän rajaseudun naisella puolia ollut. Oli vain tuuli, joka puhalsi vuoroin idästä, vuoroin lännestä."

[Liisa · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoinen kirja pienestä kylästä Itä-Karjalassa jatkosodan aikana. Vähän hämäsi, kun tekstissä oli paljon murresanoja (gornitsa, sintso, pätsi...), mutta kyllä ne vähitellen tulivat tutuiksi. Kuka olikaan miehittäjä ja kuka oikea kyläläinen? Perinteiset tavat ja itkuvirsiperinne olivat aika lailla tuntemattomia juttuja länsisuomalaisten jälkeläiselle.

[Heidi]

Toinen lukemani Mäen kirja ja aivan yhtä vaikuttava ja taitavasti kirjoitettu kuin ensimmäinenkin. Mäen kieli on kertakaikkisen kaunista ja soljuvaa, että lukukokemus on kokonaisuudessaan nautinto, vaikka kirjan aiheet ovat vakavia ja surullisia.

[Maija · Rating 3 out of 5]

Mäen tapa kirjoittaa raastaa sydäntä... Kirjan alkupuoli oli todella paljon parempi kuin loppu, vaikka olihan tämä kaunis tarina kudottuna taitavasti Suomen historiaan! Plussaa aina myös karjalaisen kulttuurin edustus mediassa missään muodoissa

[Kaisa N · Rating 4 out of 5]

Ihana, väkevä, kaunis

[Maija · Rating 5 out of 5]

Koskettava, ainutlaatuinen tarina. Upeasta kielestä huokui kirjailijan tarkka perehtyneisyys Itä-Karjalan tapoihin ja kulttuuriin.

[Annukukka · Rating 4 out of 5]

Muuten hyvä, mutta vähän liikaa kirahdeltiin ja oli kirskuntaa, vähän monipuolisempaa verbien käyttöä toivoisi.

[Oskar Karlsson · Rating 5 out of 5]

Mäki är en väldigt bra berättare, och denna är en fantastisk uppföljare på hennes förra bok där berättelserna delvis vävs ihop, men ändå inte.

[Lale Svensson · Rating 3 out of 5]

Stark trea. Lite ojämn annars fyra. En märkvärdig historia om hur krig gör så att människor hamnar på olika sidor av landsgränsen. Karelerna var särskilt utsatta mellan Finland och Sovjetunionen.