Vad tror du om medföräldraskap? sa han. Jag sa att jag inte visste vad det var. Coparenting. Kumppanuusvanhemmuus. Gays som får barn med en kvinna eller ett kvinnopar, och delar på vårdnaden. Jag tyckte det lät komplicerat.
Efter åtta år tillsammans bestämmer sig helsingforsarna Kaj och Niko för att försöka bli pappor. Men sökandet efter en medförälder, en mamma, verkar till en början fullständigt omöjligt: Var ska man börja? Vad måste stämma för att man ska våga lita på en vilt främmande människa? Vems könsceller ska användas? Och hur planerar man framtiden för en familjetyp utanför normerna, i ett samhälle som alltjämt är heterosexuellt kodat?
Kaj Korkea-ahos självbiografiska berättelse om två mäns vindlande väg mot föräldraskap är medryckande, gripande och underhållande. Texten griper tag likt drömmen om ett barn och släpper inte taget. Boken fungerar också som ett slags handbok för andra i samma livssituation.
Kaj Korkea-Aho (s. 1983) on tuttu radiosta, tv:stä ja musiikkimaailmasta. Opiskellessaan maisteriksi Turussa hän elätti itsensä radiokoomikkona sekä tv-juontajana ja -käsikirjoittajana. Nyt Korkea-aho on toimitusjohtaja pienessä lystikkäässä yhtiössä, joka tuottaa tiedotusvälineille hullutuksia. Katso minuun pienehen (Se till mig som liten är), Korkea-ahon esikoisromaani palkittiin Söderströmsin kirjoituskilpailussa ja se ilmestyi sekä ruotsiksi että suomeksi syksyllä 2009.
Onpa hienot vanhemmusteemat kotimaisessa kirjallisuudessa tänä keväänä - ensin Saara Turusen Hyeenan päivät, joka kertoo lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja raskaudesta ”vanhana” ensisynnyttäjänä. Ja nyt tämä, Kaj Korkea-ahon hieno Äitiä etsimässä, jossa miespari näkee valtavan vaivan voidakseen tulla vanhemmiksi. Näinä vauvakadon aikoina jokainen tällainen tarina on merkitsevä, ja niiden kautta on paljon helpompi ymmärtää, miksi lasten saaminen juuri tässä maailman ajassa on kaikkea muuta kuin itsestäänselvää. Kirja on päiväkirjan tapaan etenevä kertomus perheellistymishaaveesta ja kaikesta, mitä siihen liittyy, kun vanhempina onkin kaksi kiveksellistä. Miten löydetään se kohdullinen, miten tehdään kaikki asiaan liittyvät päätökset, kuinka hoidetaan tunnepuoli? Miten varmistetaan yhteiset sävelet tärkeissä päätöksissä asumisesta kaksikielisyyden vaalimiseen? Äärimmäisen kiinnostavaa, ja parasta tietysti, kun fiksut kykenevät ihmiset hoitavat tällaista keskenään. Toivottavasti kirja saa jatko-osia!
Olen tiennyt Kaj Korkea-ahon ”aina”, mutta hoksannut vain nuorten kirjat. Minulla on siis tutustumatta koko hänen muu tuotantonsa (ja mainio podi, jota rupesin heti Areenasta kuuntelemaan). Tämän kirjan perusteella tutustun siihen ilman muuta; paljonko meillä on suomenruotsalaisia kulttuurihomoja (hänen oma määritelmänsä), kirjailijoita, jotka kuuluvat (ainakin) kahteen vähemmistöön, kirjoittavat suoraan ja häpeilemättä, ja ovat tiukasti ajassa kiinni?
Denna bok är en riktig fullträff! En helt otroligt bok som går rakt in i hjärtat och som jag aldrig vill sluta läsa. En bladvändare, trots att jag ju genom Ted&Kaj podden vet hur berättelsen slutar. Det är personligt, innerligt, kärleksfullt och spännande, från början till slut.
Som en person som själv fått känna av att barnlängtan kan vara själsdödande, så känner jag verkligen för deras resa. Det är också ett så viktigt ämne som tas upp: manlig barnlängtan. Boken liknar inget som skrivits förut och man märker på intresset hur "modern" och välbehövlig den är.
Det finns passager i boken som gör mig extra berörd: som hur Kaj beskriver sin bror och svägerska när de fått sitt första barn, eller hur han beskriver den genuina glädje hans svärföräldrar uttrycker inför barnbeskedet. Jag gillar också hur vi får en inblick i Kajs egen barndom och relation till sina föräldrar.
Jag sa till en kompis att denna bok får 6/5 stjärnor, för jag brukar alltid ge en extra stjärna när boken tar upp ett tabubelagt ämne som vi behöver prata mera om. Och i den här boken finns många sådana ämnen. Manlig barnlängtan, manlig fertilitet och hur även mäns hälsa ändras med åldern, nära relationer mellan män, och föräldraskap ur ett manligt perspektiv.
Aihe on supermielenkiintoinen ja oleellinen lisä vanhemmuuden toivetta käsittelevään kirjallisuuteen ja keskusteluun.
Kritiikit on hehkuttaneet vuoden parhaiden kirjojen joukkoon, mutta ei tämä minusta kaunokirjallisesti erityinen ole, hyvä ja perusvarma tietysti, koska asialla on ammattilainen. Eikä sellaista tavoittelekaan.
För nån som inte följt med i podden eller annars i dessa två människors liv blev jag förvånansvärt snabbt investerad. Att som gaypar söka mor till sitt ofödda barn blir en knepig och konfliktrik väg, där relationerna till andra och en själv ständigt sätts på prov. Jag hoppas Sinna hittar nån att få barn med, jag hoppas Maija får klarhet i vad det är hon söker, och jag hoppas Kaj & Niko fått en fin start på föräldraskapet med Emmi. Tror fan ja måst ta å lyssna ikapp till nutid i podden, vill håll mig uppdaterad om fortsättning.
This entire review has been hidden because of spoilers.
oon yleensä aivan liian höveli ja annan aina neljä tähteä kirjoille jotka ehkä oikeesti on kolme tähteä kun asiaa katsoo vaikka muutaman kuukauden päästä. ehkä pitäisi opetella joku edes itselleni toimiva logiikka tähdityksiin. näin henkilökohtaista kirjaa tuntuu muutenkin aika mahdottomalta arvioida.
aivan super tärkeä teos jonka lopussa vähän itketti. koska kyse on ei-kaunokirjallisesta teoksesta (ainakin luin tätä tietokirja/elämäkerta-henkisenä) ja vaikka se on tosi henkilökohtainen, ehkä tällaisessa ”käsikirjassa” voisi olla enemmän tutkimustietoa ja muutenkin vielä lisää yhteiskunnallista otetta. kirja on välillä turhankin yksityiskohtainen esim. korkea-ahon kehon eritteiden osalta, välillä todella kaunista ja suurta pohdintaa ihmisyyden suurista kysymyksistä. välillä äitiehdokkaista puhuttaessa ihmetytti miten suoraan korkea-aho ilmaisee epäluottamustaan esim. vuokralla asujiin ja moniin muihin. toisaalta tämä on suhteessa nimenomaan heidän lapsensa äitiin, ei välttämättä muuten ns. yleisesti hänen mieleipiteitään. kiinnostaisi lukea sama tarina nikon kirjoittamana, ainakin kaj tuo esiin hänen tunteidenkäsittelytaitojaan isosti kehuen mikä kiinnostaa. todella sekava kasa ajatuksia, vaihteleva lukukokemus.
Hurjan hieno kirja vanhemmuuteen kasvamisesta ja sen kaikista sateenkaaren väreistä. Tässä teoksessa yhdistyy kaksi itselleni valtavan tärkeää Hyvän Kirjan komponenttia: representaatio ja sujuva toteutus. En ollut aiemmin lukenut Korkea-Aholta mitään, mutta pidin hänen käyttämästään kielestä ja tavoistaan ilmaista niin paljon, että luin heti perään myös Punaisen huoneen.
Äitiä etsimässä on omaelämäkerrallinen teos, joka ei missään vaiheessa kompastu niin monen muun vastaavanlaisen teoksen lailla jaaritteluun tai tarpeettomaan toistoon. Miesparin tie isiksi kerrotaan koukuttavasti sekä empaattisesti ja samalla kirja lisää tietoa ja ymmärrystä käytänteistä sekä aidoista, joiden yli niin sateenkaareva perhe kuin itselliset äiditkin joutuvat rynnimään saadakseen oikeuden lisääntyä.
Monessa kohtaa tuli mieleen, että jo pieni siivu siitä suunnitelmallisuudesta ja keskusteluista, joilla Korkea-Aho kumppaninsa kanssa lisääntymisprojektiinsa ryhtyvät, olisi todella tarpeellisia myös lasta suunnitteleville heteropariskunnille. Esimerkiksi aiesopimuksen teko tai vähintäänkin sellaisen neuvottelu olisi paikallaan kaikenlaisissa lapsenhankinta- ja perheenperustamistilanteissa.
Korkea-aho ei ollut mulle entuudestaan tuttu juuri mistään, mutta halusin tietää mistä kaikki puhuvat ja sitä myötä päädyin varaamaan tämän kirjan kirjastosta. Onneksi!
On totta että kaunokirjallisessa mielessä tämä nyt ei ole mikään tajunnanräjäyttävä teos, mutta mun mielestä aina ei tarvitsekaan olla. Koen että tällaista teemaa käsittelevä päiväkirjanomainen romaani kantaa itsessään ilman mitään sen erikoisempia tyylikeinoja, kunhan kirjoittaja itse vaan laskee kaikki aseensa ja on täysin auki. Ja sitä Korkea-aho todella oli, välillä jopa pysäyttävällä tavalla. On taito kirjoittaa itsestään niin, ettei näyttäydy lukijalle kauhean edullisessa valossa. Juuri se teki Korkea-ahosta mun mielestä todella inhimillisen ja rakastettavan oloisen henkilön.
Tykkäsin tosi paljon sellaisesta itseironisesta twististä, joka oli läsnä jopa niillä kaikkein toivottomimmilla hetkillä. Ja niistä toivottomista hetkistä - oon vaan voinut kuvitella, että miesparien on paljon hankalampaa hankkia lapsia, mutta että näin hankalaa? Välillä pisti vaan vihaksi ihan ylipäätänsä koko järjestelmän epäreiluus, mutta myös muiden kumppanuusvanhemmuudesta näennäisesti haaveilevien naisten ja naisparien oletukset isästä vain jonain siittäjänä. Näissä kysymyksissä ollaan edelleen ihan lasten kengissä (pun intended).
What a straight-forward, open, revealing and tender book. Personal is political, indeed! Reading (or listening) to this I realised how rare it is to hear people talk so openly about their fears, be them big or small, vague. They are equally important and we have such a shame for our petty feelings usually, though they usually reveal something big and crucial. And talking about big: there is nothing bigger than this. Family, kids, legacy, parenting. As a man, it is heartbreakingly hard to be a father without a woman. I'm so grateful for these lovely people, on this lovely quest, with so much love and hope and good intentions. Insanely hard things to do, so many good points to consider and so much love here. I was overwhelmed with emotion at times. And I think in the core of it is my longing for a family, the dream of becoming a parent, to build a home. A dream I'm touching gently, tenderly, letting nature take it's toll. Still a dream I think about, every day, in my every action. This gave me hope, joy and new thoughts. Great stuff. As a fellow Pietarsaari citizen, hometown vibes gave this an extra twist. And ten points for a perfect Jeppis accent for the reader of the audiobook, Mikko Kauppila.
Vaikea arvosteltava, kun tämä on ilmeisesti suora dokumenttiromaani, ja aihe on näin suuri ja henkilökohtainen. Rehellistä, avointa ja fiksua dokumentointia. Kirjana tämä ei ollut minusta erityisen järisyttävä, mutta ei se varmaan ollut tarkoituskaan. Minulle kuten monelle muullekin tuli tästä mieleen Turusen Hyeenan päivät. Sama aihepiiri ja samanlainen lähestymistapa.
Sitä kyllä mietin, että kuka saa sanoa ja mitä. Tässähän kommentoidaan muun muassa polyamorikkoja, työttömiä tai vuokra-asujia(!) sävyyn, jota ei yhtä monien sydämien kanssa esim. heteromieheltä hyväksyttäisi. Mutta toistettakoon, että Korkea-aho vaikuttaa fiksulta tyypiltä, ja tietenkin vakaus ja turvallisuus ovat kuvatussa tilanteessa erityisen tärkeitä kriteereitä. Tekstin pohdinnat (sopivaa äitiä koskien) tuntuivat minusta jopa melko raadollisilta, mutta elämä on joskus raadollista.
No, yleensäkin ihmisten valinnat omien lasten kohdalla paljastavat ne todelliset arvot, siihen asti on helppo sanoa monenlaista sanahelinää.
Ainoa Finlandia-ehdokas, joka herätti välittömän lukuhalun. Hieno, tärkeä, autofiktiivinen teos miesparin lapsenhankinnasta ja kumppanuusvanhemmuudesta. Mukavan monipuolisesti ja avoimesti Korkea-aho kuvaa myös ajatusvääristymiään, väärinymmärryksiä ja negatiivisia tunnekuohujaan.
Ja, var ska man börja. Det här är nog Kaj Korkea-ahos bästa bok! Och med det sagt har de andra på intet sätt varit dåliga.
Hur ska ett par, bestående av två män, kunna få barn ifall de längtar efter det? Alternativen, speciellt de som är lagliga, är inte särskilt många. Kaj och Niko landar i att det för dem är medföräldraskap som blir lösningen. Men hur hittar man en mamma? Hurdan ska hon vara? Vilka värderingar blir viktiga?
Det är en tunnhudad text, där Korkea-aho berör sköra ämnen, som sexualitet, relationer och längtan. Att älska och bli älskad. Det är ärligt och det kommer nära. Boken är en riktig bladvändare, även om delar av berättelsen framkommit i media redan under processens gång.
Tankarna som väcks är många. Framför allt, än en gång, hur lite vi kan anta om andra, och hur mycket nåd vi måste ha inför oss själva och våra medmänniskor. Men också frågor om föräldraskap. Vad är en god förälder? Vem är en god förälder?
Processen innan det efterlängtade barnet kom till världen må ha varit lång och tung, men få föräldrar lär ha vara lika förberedda och redo för alla eventualiteter, som Kaius mamma och pappor.
Alltså ja har int så jättemycke annat att säga än att de va en bra bok som ja nog kan rekommendera, men nå jättespeciell va den int.
+ Viktit tema som ja nog va bekant med sen förr men fick nog ändå en lite bättre insyn i processen av medföräldraskap + De här va min första bok av en finlandssvensk författare och därmed även min första bok av Kaj, ja gilla faktiskt jättemycke hans sätt att skriva! - I och med boken lyssna ja några avsnitt av Ted & Kaj o kan nog hålla med om kritiken att de som står i boken ha till stora drag renn diskuterats i podden, så ifall man ha lyssna på podden kan boken kännas repetitiv.
Har int nå jättemycke mer att inflika, den här va absolut läsvärd och därför får den 3 stjärnor⭐️⭐️⭐️
Todennäköisesti ansaitsisi enemmänkin tähtiä. Aihe kumppanuusvanhemmuudesta ja sateenkaariperheistä on tärkeä, ja kipeitäkin asioita kuvataan hyvin henkilökohtaisella tasolla. Autofiktiivisen tarinan aikana käy selväksi, kuinka hankalaa miesparin on saada lapsi Suomessa. Teoksen alussa kuitenkin arvotetaan ihmisiä rankalla kädellä ulkonäön, iän ja mm. polyamorisuuden vuoksi. Toki ajattelussa tapahtuu kasvua teoksen läpi, mutta omaan makuuni liian vähän ja liian myöhään, jotta alun nihkeä fiilis olisi karissut pois. On aina ikävää, kun yksi vähemmistö koettaa pönkittää omaa asemaansa löymällä toisia vähemmistöjä alas toistamalla vahingollisia ja virheellisiä käsityksiä. Lisäksi tässä kuvataan eritteitä tarkemmin kuin olisin halunnut lukea niistä.
Aivan älyttömän onnistunut kirja: paljon tunnetta, paljon asiaa, mieletön sukellus itselleni vieraisiin tilanteisiin ja kaupan päälle rutkasti ajattelemisen aihetta.
Oma vanhemmuuteni on sitä tavanomaisinta lajia - ydinperhe rakentui kuin huomaamatta, ilman (melkein) minkäänlaista pohdiskelua. Entä jos me kaikki kävisimme läpi tällaisen prosessin? Rankkoja, tärkeitä, hersyviä, synkkiäkin teemoja.
Tässä tuli pohtineeksi ennen kirjaan tarttumista, miten voi lukea aiheesta, joka on näin henkilökohtainen. Helposti tulee olo, että tirkistelee sellaiseen kohtaan, mihin ei saisi. Mutta ei, tässä kirjassa kerronta osui kohdalleen ja sen osalta lukijan oli helppo edetä. Vaikeasta aiheesta huolimatta.
Kirja sivistää lukijaansa, sillä tästä aiheesta ei juurikaan ole mitään painettua kirjoitettu. Tärkeä ja väkevä kirja ja kuitenkin niin henkilökohtainen, että ihan pelottaa perheen puolesta.
Kaj är så bra att förklara storheten i det vardagliga och samtidigt det banala i stora livshändelser och beslut.
Alla känslor som ryms i att vara människa lyckas han på något vis få på papper. Detta var verkligen en fin bok! Att sitta en kväll med Niko och Kaj och dricka kaffe har nu blivit mina stora livsmål.
”Koska jaamme ajan 50/50, äidin vanhemmat saavat puolet isovanhempien ajasta. Viisikymmentä prosenttia. Meidän vanhempamme jakavat sen mitä jää, he saavat kaksikymmentäviisi prosenttia kumpikin. Eivät kolmasosaa. Vaan neljäsosan. Joka neljännen joulun, joka neljännen syntymäpäivän.”
Hur går man tillväga i dagens Finland om man som ett manligt homosexuellt par vill skaffa barn? Det visar sig inte vara så enkelt på grund av all byråkrati. Kaj skildrar både den yttre och inre processen för hur det kan gå till i denna självbiografi.
Aivan erinomainen kirja! Juuri tällaista omakohtaista sateenkaariperhekirjaa olen kaivannut. Kaj Korkea-Aho reflektoi lapsenkaipuutaan tarkkanäköisesti. Deittailukuvioiden kuvaukset olivat kiehtovia ja raastavia. Arvostan myös todella paljon suomennoksen ihania sanavalintoja: kiihkeää ja vimmaista.
Bra bok, välskriven, specifikt hans egna känsloliv. Tycker om att han kan vara så sårbar i sitt skrivande vilket också enligt mig är bra i en bok som denna med ett viktigt tema som kan fungera som ett sårts stöd åt andra i liknande situationer.