Dekkarin tavoin etenevä tositarina herättää unohdetun murhamysteerin eloon. Poliisilla oli kaikki, mitä turkulaisnaisen murhan selvittämiseen tarvittiin. Sen piti olla helppo tapaus.
On vuosi 1963. Turkulaisessa tanssiravintolassa kohistaan illan komeimmasta miehestä. 34-vuotiasta Sirkka-Liisa Valjusta onnistaa. Pari poistuu yhdessä pirssillä, ilta jatkuu Valjuksen luona. Se jää naisen viimeiseksi. Kerrostalon seinien läpi kuuluu vain yksi sana: Älä! Myöhemmin Sirkka-Liisa löytyy kotoaan alasti, raa’asti murhattuna. Tekijä katoaa kaupungin kesäyöhön kuin kummitus. Vai oliko heitä sittenkin kaksi?
Alkaa Suomen valtionrajat ylittävä rikostutkinta, jonka keskiössä on verinen jalanjälki. Potentiaalisia surmaajia on lukuisia. Paljastuu salattuja elämiä ja elämäntapoja. Jotakuta on kiristetty, toinen tietää liikaa ja liian varhain. Syylliseksi sovitetaan jopa sarjamurhaajia, joista yhdessä on jotain tuttua. Iskikö Bodomin tappaja jälleen?
Sirkka-Liisa Valjuksen poika kuulee äitinsä kuolemasta sanomalehdestä. Vartuttuaan hän haluaa tietää, kuka vei äidin hengen – tai edes, kuka on hänen isänsä.
Rikostoimittajat Jesse Mäntysalo ja Mari Jäntti avaavat arkistolähteiden ja asiantuntijalausuntojen kautta rikoksen, josta koko Suomi kerran kohisi. Mäntysalo on julkaissut aiemmin kirjan Lusu – Rikollispomon kaksoiselämä yhdessä Satu Kautsukin ja Sini Merkolan kanssa.
Nyt on poskettoman huono "tietokirja". Kirjoittajat kirjaimellisesti kirjoittavat sekaisin kaikista true crime tapauksista,jotka tietävät ja itse kirjan päähenkilö jää hailakaksi. Osansa saa mm. Bostonin kuristaja ,josta päästään puhumaan maailman ohuimman punaisen langan kautta. Oikeastaan tuntuu,että kirjan motiivi on vaan rahastaa. Kunnon tietoa tästä ei löydy. Olisi myös toivottavaa, ettei tietokirjassa otettaisi niin suuresti kantaa. On suorastaan naurettavaa miten kovin sanoin tekijät haluavat puhdistaa Assmanin maineen ja samalla mollaavat median ja podcastit. Onneksi yleensä true crime podcastit tekevät selvitys työnsä paremmin kuin tämä kaksikko. Ja ei en usko Assmanin syyllisyyteen,mutta kirjan kirjoittajien pitäisi olla puolueettomia. Tällaisenaan kirjan kirjoittamisessa ei ole ollut mitään järkeä.
Kas näin kirjoitetaan rikoskirja, joka kohoaa Wikipedia-artikkelien tasoisen true crime -bulkin yläpuolelle. Kirjoittajat ovat kaivaneet mielenkiintoista materiaalia arkistoja penkomalla ja ihmisiä haastattelemalla, ja hankittu materiaali on kirjoitettu auki nautittavalla proosalla. Arvostan myös suuresti sitä, ettei uhrista rakenneta minkäänlaista enkelimäistä kiiltokuvaa, vaan hänet maalataan lukijan silmien eteen kaikkine inhimillisine vajavaisuuksineen. Ainoa miinus tulee turhankin pitkästä Hans Assmann-kappaleesta - mies oli huijari ja suunpieksäjä, jonka jutut on kauan sitten todistettu pelkiksi narsistisiksi valheiksi, eikä äijä sikäli olisi ihan näin pitkää pätkää kirjasta ansainnut. Lukukokemus kuitenkin säilyy ehjänä tästäkin huolimatta. Ensiluokkaista suomalaista "pimeää historiaa", ja sopivaa tavaraa vaikkapa alan harrastajien joululahjaksi.
Hyvä ja asiallinen rikoskirja, jossa käydään perusteellisesti läpi tapauksesta tiedettävät asiat ja siihen liittyvät teoriat. Paikoittain käsittely on liiankin perusteellista. Tunnettujen amerikkalaisten murhaajien yhteyden Valjuksen tapaukseen olisi voinut todeta höpöhöpö-jutuiksi parilla lauseella.
Jesse Mäntysalon ja Mari Jäntin rikoshistoriallinen kirja Kuka murhasi Sirkka-Liisa Valjuksen on asiallisesti kirjoitettu ja siinä on päästy käyttämään yli 60-vuotta sitten tehdyn rikostutkimuksen aineistoa. Tämän takia kirja pohjautuu vankkaan faktaan ja ei sorru turhaan spekulointiin. Teoksen kautta pääsee tutustumaan 1960-luvun Turun yöelämään ja sataman maailmaan. Pisteet 9/10.