Tieteiskirjallisuudella Suomessa on pitkä historia. Ensimmäisessä kotimaisessa tarinassa vuodelta 1803 esiintyvät teemat ovat edelleenkin tieteiskirjallisuuden valtavirtaa: tulevaisuus ja tieteelliset keksinnöt. Tämän yksinäisen myrskylinnun jälkeen tieteiskirjallisuutta alkoi ilmestyä enenevästi 1800-luvun puolivälin tienoilta alkaen, aluksi pääosin lehdissä.
Tieteiskirjallisuuden avulla on aina käsitelty isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Autonomian ajalla tieteistarinat pohtivat kielikysymystä, naisten asemaa ja erilaisia aatteita. Itsenäistymisen jälkeen kirjailijat pohtivat kansallista identiteettiä ja haaveksivat Suur-Suomesta. Tieteiskirjallisuus on käsitellyt myös ihmiskunnan teknistä kehitystä ja tulevaisuutta sekä ihmisyyttä ylipäätään.
Kuviteltu tulevaisuus tarkastelee monipuolisesti Suomessa julkaistua tieteiskirjallisuutta. Mukana ovat kotimaiset ja ulkomaiset suomeksi ja ruotsiksi julkaistut kirjat unohtamatta keskeisiä lehtikertomuksia sekä valikoituja kirja-arvosteluja ja aiheeseen liittyviä artikkeleita.
Ehdotonta luettavaa tieteiskirjallisuuden historiasta kiinnostuneille, tässä on tehty ihan valtava ja perusteellinen työ varhaisen suomessa ilmestyneen tieteiskirjallisuuden kartoittamiseksi, eikä varmasti kiveäkään ole jätetty kääntämättä. Lukijalle tämä tarkoittaa sitä, että luettelomainen kirja on kohtalaisen raskasta luettavaa, ja sivumääräänsä nähden tämän kahlaaminen vei kyllä aikaa.