Väärennöksiä, rikollista taidekauppaa, petoksia ja rahanpesua.
Miten suomalaispoliisit selvittivät yhden Euroopan laajimmista taiderikoskokonaisuuksista.
Keskusrikospoliisi käynnisti vuonna 2013 taiderikoksiin keskittyneen operaatio Faken, jonka päätutkijana toimi rikosylikonstaapeli Kimmo Nokkonen. Tapaus osoittautui Suomen oikeushistorian suurimmaksi taiderikoskokonaisuudeksi ja Nokkosesta kasvoi niiden johtava tutkija.
Kirja esittelee taiderikosten tekotapoja ja tekijöitä myös muiden värikkäiden tapausten kautta, joiden parissa Nokkonen työskenteli kymmenen vuoden aikana. Samalla se tarjoaa kiinnostavaa ja arvokasta tietoa suomalaisesta taiderikollisuudesta suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa.
Rikolliset väärensivät ja kauppasivat suomalaisille kultakautemme suurimpia nimiä Albert Edelfeltistä Helene Schjerfbeckiin sekä taidehistorian tunnetuimpia mestareita, kuten Pablo Picassoa, Salvador Dalia ja Claude Monet'ta. Yksi tekijöistä oli Suomen taitavimpana ja tuotteliaimpana pidetty väärentäjä Veli Seppä, joka joutui poliisin haaviin mutta auttoi lopulta Nokkosta rikosten selvittämisessä.
Kimmo Nokkonen on Jyväskylässä asuva entinen poliisi, joka toimi päätutkijana taiderikostapausten lisäksi mm. monissa suurissa ampuma-ase- ja huumerikoskokonaisuuksissa. Hänet valittiin vuoden poliisiksi vuonna 2004.
Muistan lukeneeni Kimmo Nokkosesta ja Veli Sepästä ensimmäisen kerran Helsingin Sanomista vuonna 2019. Silloin olin vaikuttunut, jopa liikuttunut. Harva artikkeli jää samalla tavalla mieleen kummittelemaan. Siksi olin suorastaan innoissani kuulleessani Nokkosen kirjoittaneen tietokirjan poliisin työstään taidemaailman rikosten parissa.
Taidemaailma on itselleni vieras lukuun ottamatta säännöllisen epäsäännöllisiä käyntejä Ateneumissa, Kiasmassa, EMMAssa ja HAMissa, joten alan rikollisuus on vielä vieraampaa. Nokkosen kirja oli mukava kurkistus uuteen ja erilaiseen, vaikka toistoa olikin jonkin verran. Piirit ovat Suomessa pienet, joten samat nimet toistuvat. Välillä rikokset puuroutuivat, mutta monien tekijöiden välillä olikin yhteys eri aikakausina ja eri rikoksissa. Kirjassa poliisin näkökulma ja arvomaailma luonnollisesti kuultaa tekstistä. Kuitenkin harmaan eri sävyjäkin sivuille mahtui.
Kirja, jota lukiessa ei aina tiennyt, itkeäkö vai nauraa. Miten helppo onkaan huijata maallikoita taideasioissa, jos asiantuntijatkaan eivät aina ole selvillä, onko kyseessä aito taulu vai ei?
Kimmo Nokkonen on entinen poliisi, jolla oli harvinainen tehtävä selvitellä Suomessa tehtyjä väärennöksiä ja muita epäilyttäviä ilmiöitä kuvataiteen kentällä. Ehkäpä siksi teoksen kieli on välillä hiukan virkamiesmäistä ja kuivahkoa, mikä ei poliisitaustan huomioon ottaen ole suurikaan ihme.
(Mainittakoon muuten, että Operaatio Faken kannen maalaus oli vielä muutama vuosi sitten esillä Kansallisgallerian nettisivustolla ehtana Simberginä, vaikka se ei aitoa ole nähnytkään, onpahan vain öljyvärillä tehty kopio Theodor Kittelsenin grafiikanlehdestä. http://www.theodorkittelsen.no/wp-con... )
Taideväärennösten maailma on hämmentävä. Välillä jopa painokuvia tai mustesuihkutulosteita on onnistuneesti myyty alkuperäisvedoksina ja "särestöniemiä" tehtailtu metritavarana. Puuhakkain ja ns. maineikkain viime aikojen väärentäjistä oli nyt jo edesmennyt Veli Seppä, joka tekaisi vilpillisille kauppiaille vaikkapa Maria Wiikiä tai Edelfeltiä tilauksesta. Kirjoittaja pääsi haastattelemaan Seppää useasti ja lopulta jopa ystävystyi hänen kanssaan. Tämä antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä kurkistamaan taideväärentäjän tekemisiin, joskin olisi ollut kiinnostavaa lukea, mitä Seppä lopulta oikein ajatteli väärennöksiä tehdessään.
Saisiko olla Gallen-Kallela suoraan Hiacen peräkontista, kotiin tuotuna? Entä kiinnostaisiko ostaa taulu luostarin myyntinäyttelystä, jonka tuloista osa tilitetään sodan uhreille? Kirjassa kerrotaan myös, kuinka tunnustetun taidegalleristisuvun vesa antoi periksi houkutukselle ja lähti mukaan maalausten ylihinnoitteluun, ja kuinka Dalí-museon matkamuistovalokset saivat lisää hintaa matkattuaan Suomeen. Entä miten ruotsalaisprofessori sotkeentui maamme taidemarkkinoiden aitouskiistoihin?
Taideväärennösten maailma on moniulotteinen sekamelska, jonka keskiössä liikkuvat niin munkit, kuvataitelijat kuin ammattirikollisetkin. Näistä aineksista keittyy kirjassa melkoinen soppa, joka ei ihan pysy kattilassaan, koska kaikki kietoutuu kaikkeen eikä teksti etene kronologisesti.
Aihe sinänsä on etenkin näin taideharrastajan mielestä tietysti enemmän kuin mielenkiintoinen, siksi olisikin suonut, että kirja olisi oikoluettu huolella (nyt mukaan on päässyt harmittavasti lipsahtamaan vajaita lauseita, lyöntivirhekorjauksia kaipaavia sanoja ja muita pieniä kauneusvirheitä, onneksi ei kuitenkaan siinä määrin, että lukukokemus häiriintyisi liikaa).
Tässä true crime -kirjassa ei taatusti lennä veri, mutta maaliroiskeita on tarjolla sitäkin enemmän.
Erilaisiin rikostutkintoihin liittyviä muistelmia näköjään on tehty useampia viime aikoina. Tämä keskittyi taidemaailmaan, joka ei itselleni ole oikeastaan yhtään tuttu, mutta aina uudet alat kiinnostavat.
Aihe on mielestäni erittäin mielenkiintoinen ja Nokkonen tehnyt siinä tärkeää edelläkävijätyötä, vaikka taide ja taiderikokset eivät olleet hänelle entuudestaan tuttuja. Valitettavasti kuitenkin kirja ei ole kovin kiinnostavasti kirjoitettu ja meinasin jättää sen kesken.