Vihjeitä, ohjeita, esimerkkejä ja sisäpiiritietoa huippu-urheilijoiden valmentautumisesta. Kirja antaa myös kaiken tasoisille kuntoilijoille oikeaa suuntaa harjoitteluun.
Kesällä 2021 Jani Parkkisen puhelimeen tuli Instagram-viesti. Urheilijalla oli ongelmia ja hän kaipasi apua fyysiseen valmennukseensa. Viestin lähettäjä oli Lauri Markkanen, jonka NBA-ura tuntui olevan laskusuunnassa. Nyt tiedämme, että Parkkisen johdolla kurssi kääntyi jyrkkään nousuun.
Kun ihminen tietää, minne tähtää ja minne haluaa, hän voi myös päästä sinne. Vaikka maailman parhaan koripalloliigan tähdistöotteluun. Markkanen on tänään fyysisesti kovempi kuin koskaan, sillä nyt hän harjoittelee oikein.
Tämä kirja kertoo, miksi ja miten.
Jani Parkkinen (s. 1987) haaveili vielä lukiossa koripalloammattilaisen urasta. Tavoitteen tielle asettuivat ensin polvivaivat ja sitten molempia sääriä vuosia piinannut penikkatauti. Kipujen kanssa pelaaminen antoi kuitenkin herätteen työuralle, ja Parkkisesta tuli ensin fysiikkavalmentaja ja sitten urheilufysioterapeutti. Asuu Jyväskylässä.
Kari Räisänen (s. 1962) oli lähes 30 vuotta toimittajana Helsingin Sanomissa, nyt vastaa sijoittajasuhteista PYN Elite -rahastossa. Pelannut koko ikänsä jalkapalloa. Viime vuosina kuljettanut lapsiaan muun muassa koripallo- ja jalkapallotreeneihin. Asuu Helsingissä.
Koripallon harrastajalle todella jees, tekstiä oli kiva lukea ja hyviä tärppejä siellä täällä. Perusliikkujallekin ihan ok kirja, vaikkakin olisi voinut olla vielä parempi selkeämmällä sisällyksellä. Lopun treeniohjelmien sisällöt olisi ollut hyvä avata tarkemmin kuvituksen kanssa tms.
Elämme sellaista maailmanaikaa, että ilahdun, kun vastaan tulee kuntoliikunnasta kertovia kirjoja. Sen verran vähiin ne ovat viime vuosina menneet, että hyvin ehdin lukemaan kaikki kansantajuiset opukset, jos ovat riittävän yleistajuisia ja/tai jos laji kiinnostaa.
Koripallo sinällään ei kuulu intohimolajeihini, mutta eipä haittaa, kun ei tässä niinkään ole koriksesta puhe. Vaan siitä, miten huippujen kannattaa reenata, ja meidän tavisten siinä vanavedessä sopivasti skaalaten ja suhteuttaen.
Erityisesti tykkäsin siitä, miten kirjassa painotetaan unta, lepoa, kokonaiskuormitusta ja sitä, miten ihmisen pitäisi käydä säännöllisesti neuvotteluja ihtensä kanssa siitä, elääkö omien arvojensa mukaista elämää. Voisin (yrittää) ottaa ne tavaksi. Kelpo opus!
********** Toisen lukukerran jälkeen lisäys: tällä kertaa kirja tuntui vähän hajanaisemmalta lukukokemukselta, koska kirjassa on otsikosta poiketen useampi aihe. Ilmeisesti Lauri Markkasen nimen alla on kuitenkin helpompi saada kirjaa kaupaksi. Mietin myös sitä, miten kirjailijoiden työ on jakautunut, kun toinen on ammattikirjoittaja ja toisen näkökulmasta taas koko tarina etenee. Kirjan nimeen olisi siis voinut laittaa Jani Parkkisen ja Kari Räsäsen tekijäksi, niin sitten kokonaisuus olisi ollut ehjempi.