Suliko

by Pirkko Saisio

Kylmänä uuden vuoden yönä raskasmielinen yksinvaltias vajoaa muistoihinsa. Hänellä on tuhkaa kurkussaan, hän kaipaa vuorille paahtavaan aurinkoon, nuoruuteensa. Hänen unensa ovat sekavia ja ahdistavia, nöyristelevät alamaiset tympäisevät, arkiset tapahtumat tuntuvat oudoilta. Mitä on tekeillä? Vain Suliko osaisi rauhoittaa ahdistuneen vanhan miehen. Hänen puoleensa mahtimies ajatuksissaan ja yksinpuhelussaan kääntyy.

Romaani liukuu takaumiin: menneisyyteen, lapsuuteen ja nuoruuteen, miehuuden ja voiman vuosiin. Kohtauksiin ja tilanteisiin, joissa määrätietoinen päähenkilö on ollut valinnan edessä. Valinnat ovat johtaneet uusiin valintoihin, mutta onko vahvatahtoisellakaan miehellä lopulta vapaata tahtoa?

Pirkko Saision Sulikon maailma on raaka ja runollinen. Romaani kurottaa myyttien maailmaan ja kysyy, millaisissa tilanteissa ihmisen valinnat johtavat päinvastaisiin tuloksiin kuin alkuperäinen eetos ja päämäärä. Miten oikeudenmukaisuuden puolesta taistelevasta idealistista kasvaa diktaattori? Onko rakkaus illuusio? Ja taas: kuka on Suliko?

Genres: Fiction, Historical Fiction, Finnish Literature

411 pages, Hardcover

First published September 15, 2024

About the author

See also Saisio's pseudonyms: Jukka Larsson, Eva Wein

Pirkko Saisio (s. 16. huhtikuuta 1949 Helsinki) on suomalainen kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja. Hän on kirjoittanut myös salanimillä Jukka Larsson ja Eva Wein. Saisiolla on laaja kirjallinen tuotanto, joka romaanien ja näytelmien ohella käsittää monenlaisia tekstejä elokuvakäsikirjoituksista aina balettilibretoihin asti. Saisio on kirjoittanut näytelmiä niin teatteriin kuin televisioonkin, ja lisäksi hän ohjaa ja näyttelee itsekin. Saisio suoritti Suomen Teatterikoulun näyttelijän tutkinnon 1975 ja toimi Teatterikorkeakoulun dramaturgian professorina 1997–2002.

Reviews

[Readerwhy]

Pidin Sulikoa vahvimpana kaunokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana, mutta yllätyksekseni sitä ei valittujen listalta löytynytkään.

Suliko on Josef Stalinin elämäkerta. Omalla tavallaan. Saisiomaisella tavalla toteutettuna. Tuttua Saision edellisistä teoksista on ilmava kerrontapa, jossa tyhjiltä riveiltä nousee paljon.Tekstin virtaavuus, paikoittainen runollisuus ja vaivattomuus ovat korkeaa luokkaa.

Teoksen nimi Suliko tarkoittaa sielua ja se on myös georgialaisen Akaki Tseretelin runo, johon pohjautuva laulu oli varsin suosittu Neuvostoliitossa. Saision romaanissa Suliko personifioituu henkilöksi, jolle Stalin sanansa kuolinvuotenaan osoittaa ja jota hän kaipaa. Vai puhuuko Stalin sittenkin sielun/sa kanssa?

Jo elämänsä loppumetreillä olevan hourupäisen Stalinin Suliko-puhuttelujen rinnalla kulkee tarina Stalinin elämästä ja teoista.

En tiedä historiasta tarpeeksi, jotta pääsisin käsiksi kaikkiin niihin nyansseihin, joita Saisio teoksessaan tuo esiin. Tämä ei kuitenkaan millään tapaa estänyt tästä romaanista nauttimista. Kun lukee jotain suurta, sen tunnistaa, vaikka tiedostaakin, että teoksessa on enemmän kuin mihin lukijan vastaanotto kykenee.

Tapa, jolla Saisio upottaa teokseensa kritiikkiä neuvostojärjestelmää kohtaan on hulvaton ja riemukas, ja vaikka monet teoksessa esiintyvistä asioista ovat synkimmästä päästä en voi olla nauramatta Sulikoa lukiessani.

Yksi suosikeistani on kohta, jossa Saisio laittaa runoilija Majakovskin suuhun sanat:

”Minua kiinnostavat roolisuoritukset tässä teatterissa, jossa luulemme olevamme katsomossa, ja olemmekin, ja samaan aikaan kuitenkin näyttämöllä, usein tietämättämme.”

Suliko on vaikuttava ja groteski kuvaus siitä, miten valta turmelee ihmisen, tekee hänestä säälimättömän diktaattorihirviön ja saa hänet ikuiseen känniin, jossa usko omien pyrkimysten hyvyyteen pyhittää kaiken. 

Ps. Jos joku kokee, että ei oikein pääse tähän teokseen sisään, niin voin paljastaa, että teoksen loppu palkitsee lukijan ihan harvinaisen ruhtinaallisesti.

[Heidi · Rating 4 out of 5]

“Veri joka uhkaa hukuttaa sielusi, ei vuoda sinusta.”

Suliko ei kerro hilpeistä aiheista. Kirja sukeltaa itsensä isä aurinkoisen, eli Josif Stalinin ajatuksiin. Tarina seuraa Stalinin viimeistä elinvuotta 1953, jo kaiken nähneenä ja kaikkien pelkäämänä itsevaltiaana, sekä elämänvaiheita lapsuudesta monien vaiheiden kautta vallan kahvaan. Aikatasojen siirtymät vaatii hetken totuttelua, samoin kuin keskeisten nimien oppiminenkin, mutta loppua kohden olin jo aivan koukussa. Saisio ei mässäile julmuuksilla, vaikka verivanat muuttuvatkin kahluusaappaita vaativaksi tulvaksi. Saision Stalin ei ole sadisti, mutta hänen näkemyksissään ihmisellä on arvoa vain vallankumouksen käsikassarana. Ei ole olemassa sellaista kuin “liian vähäpätöinen syy” teloittaa joku. Jos ei muuten niin varmuuden vuoksi. Kuollut ei ainakaan petä ketään..

Ajoittain tarina siirtyy seuraamaan muita vallankumouksen rattaisiin joutuneita tai pyrkineitä: Stalinin poika Jakov odottaa turhaan sotavankina isäänsä pelastamaan, neuvostokoneiston nostama työn sankari ja pieni burjaani-tyttö saavat kokea erityishuomion myrkyllisen voiman, vallankumousinto sammuu Stalinin toisen vaimon silmistä, kun hän näkee sen tuhovoiman ja verenjanon. Vanha Stalin sen sijaan kaipaa vain suuruutta otto-isänmaalleen, olkoonkin kuolemalle rakennettu, sekä täydellistä naista ja sielua, jolle puhella. Täydellisen naisen nimi on Suliko, kuten tunnetussa laulussa, ja tälle Sulikolle vanha Stalin mietteitään höpisee kun kehenkään muuhun ei voi luottaa.

Aihe on vaikea ja vastenmielinen, mutta Saisio on onnistunut tekemään siitä runollisen kuin parhaat kreikkalaiset tragediat. Pidän tekstin rytmistä: kappaleet ovat lyhyitä ja korostavat lauseiden painoa. Yksi vuoden vaikuttavimpia romaaneja ehdottomasti.
“.. yhtäkään kaikkivaltiasta ei pidä katsoa suoraan silmiin, kaikkivaltiaan silmien tuli polttaa tuhkaksi kaiken minkä se näkee.”

[Emilia · Rating 4 out of 5]

Tää kirja on fiksumpi ku mä ja siitäkin syystä hieman hankala arvosteltava. Pääasetelmana tässä on vanhan Stalinin menneiden muistelu tilanteessa, jossa oma terveys ja muisti jo alkavat horjua.

Tavallaan tosi hieno, mutta paikoin lukukokemus hieman kärsi omista puutteellisista tiedoista johtuen. Tykkäsin kuitenkin tosi paljon esim. futurismin ja taiteen merkityksen pohdinnasta Neuvostoliitossa ja jalustalle nostettujen tavallisten kansalaisten kohtaloiden kuvauksesta. Ja toki Sulikon arvoituksen pohdinnasta.

Huomasin kuitenkin, etten tiedä Stalinin henkilökohtaisesta elämästä lopulta hirveästi ollenkaan, joten täysin mahdotonta edes pyrkiä arvioimaan Stalinista tämän perusteella muodostuvaa kuvaa todelliseen Staliniin. Vaikutti kuitenkin, että taustatyö olisi tehty tosi huolella.

[Sanni · Rating 4 out of 5]

3,5/5

[Päivi Hannele · Rating 5 out of 5]

Mestariteos.

[Meeri Autere · Rating 4 out of 5]

Hieno ja kiinnostava lukukokemus, johon varmasti palaan joskus uudestaan. Saision teoksen kaunokirjallisessa kuvauksessa vuorottelevat kuolemaa tekevän Stalinin vainoharhaiset ajatukset sekä tämän elämän tapahtumat lapsuudesta diktatuuriksi. Kyseessä ei ole mikään perinteinen elämänkerta ja kirjan etenemistä voi paikoin olla hieman vaikeaa seurata, jos Stalinin elämän tapahtumat eivät ole tuttuja.

Saision kieli on samanaikaisesti riisuttua sekä runsasta ja onnistuu hyvin herättämään henkiin miehen diktaattorin takana sekä kuvaamaan neuvostojärjestelmää sekä totalitaarista hallintoa. Esiin nousevat myös ihmiset Stalinin lähipiirissä ja hallinnon taustalla. Todella kiehtovaa ja rohkeaa faktan ja fiktion sekoitusta, jonka Saision omaperäinen kieli herättää henkiin.

Loppuun hieno katkelma kirjasta:

"Ja sitten ajattelin laajaa Venäjää, joka hengittää samaan tahtiin kuin minä, ja minä hengitän samaan tahtiin kuin Venäjä.
Ja tähän pieneen huoneeseen saakka kuulen terästehtaan jykevän sydämen sykkeen, valtamerilaivan kumean pulssin, kaupungin nopeat hermoimpulssit.

Suliko, minä olen Venäjä, ja Venäjä olen minä, olemme yhtä kuin vastarakastuneet, enkä tiedä rakastanko enemmän sinua vai Venäjää".

[Eero Jalava · Rating 5 out of 5]

Saision Suliko on kiehtovasti kirjoitettu kuvaus Stalinin elämästä: hänen köyhistä ja väkivaltaisista nuoruusvuosistaan, vallankumousvuosien kovista otteista runsaine teloituksineen, ajasta Neuvostoliiton johdossa, kuolemasta vuonna 1953, mutta ennen kaikkea kyynisyydestä, vainoharhoista ja perhesuhteesta.

Teos tihenee loppuaan kohden: ”Jakov Dzughasvili ei täyttänyt velvollisuuttaan vaan antautui vangiksi ja pakeni turvaan saksalaiselle leirille. Jakov Dzughasvili, upseeri, pakeni isänsä suojaan kuin pieni lapsi.

Päätös on selvä.

Ja Josif Vissarionovits sulkee silmänsä, ja pimeydestä häntä katsoo Jekaterina Svanidze, katsoo mustilla, villeillä silmillään ja suojaa poikaansa sylissään.

Ja Jekaterina irvistää Josifille kuin susi, kuin kartveli, ei pyydä vaan irvistää.

Ja Josif Vissarionovits avaa silmänsä, ja pimeydestä häntä tuijottaa Marija Fjodorovna, ja hänen katseensa on uljas ja murtunut. Minä olen. Mutta en elä.

Sähkösanoma on pöydällä, ikkunan takana tipahtelee pieniä valkeita lumihiutaleita, ja kun tuuli käy, ne näyttävät tanssahtelevan kevyesti. Pakkanen näyttää siis viimein antavan periksi.

Hiljaisuutta kestää.

- Mitä vastaamme Wermachtin esikunnalle, kysyy marsalkka Zukov viimein.

Josif Vissarionovits Stalin hymyilee.

- Vastaamme näin. Emme vaihda Saksan Wermachtin marsalkkaa neuvostoarmeijan tykistöluutnanttiin.”

Suliko on hienoin, kiehtovin ja koukuttavin teos, mitä olen aikoihin lukenut. Vahva suositus.

[Peony · Rating 5 out of 5]

Mahtava teos jälleen kerran. Saisio osaa kuvata ihmisen toimintaa ja ajatuksen juoksuja niin tarkasti ja luoda vaivattomasti tapahtumaympäristöt ja tunnelmat ilman jaaritteluja. Jokainen sana on merkityksellinen, eikä Saisio "pudota palloa" koko 411 sivun aikana. Tulin lukeneeksi ehkä liian nopeasti useamman tunnin jaksoissa niin, ettei ehtinyt sulatella kaikkea - ehkä yksi niistä hyvin harvinaisista kirjoista, joka olisi vielä kiinnostava lukea uudelleen.

[Fede]

"Ja ennen vajoamistaan valoisaan uneen ehtii Ioseb ajatella, että hänen oma elämänsä on tämä siperialainen tie, jossa menneisyys jää taakse hänen silmiensä edessä, katoaa puiden hämärään, loivan mäen toiselle puolelle, mutkan taakse, häviää kauniina sittenkin, surullisena.

Mutta tulevaisuutta hän ei näe, sillä näin elämä kulkee, päinvastoin kuin ihminen luulee, takaperin.

Ihminen kulkee takaperin, selkä edellä elämänsä, jonnekin minne luulee menevänsä, näkemättä ja ymmärtämättä, edessään menneisyys, jonka hän näkee ja joka vääjäämättä loittonee."

[Leena · Rating 5 out of 5]

Hieno ja kauniisti kirjoitettu kirja vaikeasta aiheesta.

[Laura Walin · Rating 5 out of 5]

Kuinka hienoa onkaan antautua taitavan romaanikirjailijan tekstin valtaan ja päästä osalliseksi niihin maailmoihin ja niihin tarinoihin, jotka hän on osannut sanoiksi pukea! Tässä romaanissa lukija pääsee mukaan Josif Stalinin elämänvaiheisiin aina varhaisesta lapsuudesta lähtien, ja saa ehkä välähdyksenomaisia oivalluksia siitä, miten lapsesta kasvaa hirmuhallitsija.

Teoksessa vuorottelevat melko kronologisesti Stalinin elämän avainkohtauksia esittelevät episodit ja Stalinin elämän viimeiset hetket vuoden 1953 keväällä. Jälkimmäisissä jaksoissa Stalin puhuu mystiselle Sulikolle ja yrittää itsekin ymmärtää kaikkea hänelle tapahtunutta. Sekä mennessä että nykyisessä olevan ja olemattoman raja ei ole jyrkkä, ja aina silloin tällöin se huomaamattomasti ylitetään.

Saision kieli on kirjan pituudesta huolimatta ekonomista ja haastaa silläkin tavalla lukijan pysymään valppaana ja intensiivisesti kirjan parissa. Myös lauseet, kappaleet ja luvut ovat ovat lyhyitä, mutta jokainen sana on kovin tarkoituksenmukainen. Juuri oikeanlainen kirja luettavaksi sellaisena aikana, jolloin teokselle voi osoittaa täyden, katkeamattoman huomionsa. Sulikon lukeminen oli puhdasta nautintoa.

[Hannu Pelttari · Rating 3 out of 5]

Pirkko Saisio on niin osaava kirjoittaja että häneltä syntyisi luettava kirja vaikka pierunkuorista ja hipleistä. En ymmärrä tätä Suliko -kirjaa, siis sitä miksi se on kirjoitettu. Eihän tämä tuo mitään uutta Stalinista eikä Neuvostoliiton historiasta. Majakovski osuus oli minulle kiintoisin.

Tuntuu kuin Saisio haluaa inhimillistää Stalinia, siis julmuri Stalinia. Kyllähän me se tiedetään että ihmisten lapsi tämä hirviö oli, kuten moni muukin hirviö. Mutta että 400 sivua leppoisan Stalinin elämän pilkahduksia. En ymmärrä.

[Markus Pietilä · Rating 4 out of 5]

Finlandia-revisited:
Tavoitteena lukea joitakin Finlandia-ehdokkuuden ulkopuolelle jätettyjä teoksia, joita on saatettu julkisuudessa pitää hyvinkin ehdokkuuden arvoisina (tai joita itse olisin voinut veikata ehdolle kirjailijoiden aiemman tuotannon perusteella).

1.
4+/5 Pirkko Saisio: Suliko 2024

Pirkko Saisiolla on ennätykselliset seitsemän Finlandia-ehdokkuutta, joten jokaisella uudellakin romaanillaan hän on varmasti hyvinkin mahdollinen ja harkittu ehdokas. Suliko voitti Runeberg-palkinnon, jota voitaneen pitää yhtenä tärkeimmistä suomalaisista kirjallisuuspalkinnoista heti Finlandian jälkeen. Itseni romaani jätti kuitenkin jotenkin viileäksi tai jopa kylmäksi. Ehkä tämä Stalinista ja hänen viimeisistä elinvaiheistaan kertova teos vaatisi rinnalleen yhden tai useamman Stalin-elämäkerran lukemista, että romaani antaisi enemmän – ja sitä osaisi myös arvostaa enemmän. Mutta ainakin nykyisellä lukupohjallani olisin itsekin arvioinut ne kuusi teosta, jotka oikeasti pääsivät Finlandia-ehdokkaiksi, tämän Sulikon edelle. Enkä usko, että minkäänlaisella lisälukemisella voisin koskaan arvottaa Sulikoa oman Finlandia-voittajani eli Anna-Kaari Hakkaraisen Marraseliön edelle – ja tuskin Finlandian oikeasti voittaneen Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä -romaaninkaan edelle.

5 Anna-Kaari Hakkarainen: Marraseliö 2024
5- Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä 2024V
4,5 Helmi Kekkonen: Liv! 2024
4,5 Kaj Korkea-aho: Hur man möter en mamma (Äitiä etsimässä) 2024
4,5 Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito 2024
4,5 Tommi Kinnunen: Kaarna 2024
[4+ Pirkko Saisio: Suliko 2024]

[Anni · Rating 5 out of 5]

Kaiken ylistyksen arvoinen. Sävykäs kieli, soljuva virke, lumoavan kylmäverisesti mielensisäistä maisemaa luotaava. Ainoa juttu, mitä jäin miettimään, on kirjan henkilöaihe: Stalin ei loppujen lopuksi ollut tässä mitenkään välttämätön 'kohu-keulakuva', saman tekstin olisi minusta voinut kirjoittaa myös fiktiivisestä poliittisesta toimijasta. Joissain kritiikeissä tehty luenta ohjelmallisuuden kautta – siis että Saisin taistolainen menneisyys olisi jotenkin sitonut kirjailijan kädet – osoittautui minusta älyttömäksi. Puhdas kaunokirjallisuus, puhdas taide, pitää sallia myös väärien valintojen varjostaman poliittisen menneisyyden kanssa kirjoittaville.

Äänikirjana kuuntelin ja Pirkko Saisio luki tekstinsä kerrassaan mestarillisesti.

[Anneli Renfors · Rating 5 out of 5]

Saision kirjoitustyyli on muuttunut lähes proosarunoksi tässä Stalinista ja kansanlaulun Sulikosta kertovassa romaanissa, jossa Stalin puhuu vielä haudan takaakin. Julma mies Georgiasta, joka rakasti vähän liikaa pikkutyttöjä ja vihasi kuitenkin lapsia, isäänsä, kahta vaimoaan, kolmea lastaan, kaikkia muita kuin laulun sanojen myyttistä Sulikoa. Pappiskokelaasta pankkirosvoksi ja vallankumouksellisesta kostonhaluiseksi "Isä Aurinkoiseksi", joka tapattaa poikansa, vaimonsa ja Majakovskin lukemattomien tavallisten kansalaisten lisäksi. Lopussa makaa pöydän alla housuihinsa kusseena kykenemättömänä liikkumaan.

[Jaana V · Rating 5 out of 5]

Olen tainnut lukea Saision koko mittavan proosatuotannon, enkä vain saa tarpeekseni. Rakastan hänen tapaansa sanoa lyhyillä lauseilla ja episodeilla paljon ja tarkasti.

Suliko on raaka ja terävä kuvaus yksinvaltiaan vainoharhaisesta mielenmisemasta, vallankäytön mekanismeista ja vallan väärinkäytön irvokkuudesta. Tämä historiallinen fiktio vie lukijansa Stalinin aikoihin ja ennen kaikkea päähenkilönsä pään sisään, tavoittaa pelottavalla tarkkuudella ja terävyydellä ihmisyyden koko julmuuden ja syvyyden.

Upea! Jälleen toivon, ettei Saision pitkä kirjailijanura loppuisi koskaan.

[Vuokko · Rating 3 out of 5]

Tästä ois saanut varmasti paljon enemmän jos tuntisi historiaa paremmin kun mä. Usein kirjoja lukiessa törmään tähän samaan ongelmaan. Mut toisaalta opin myös paljon.

Vaikeat nimet ja aikahypyt vaikeutti lukemista myös, varsinkin kun kiirehdin tän kanssa. Kuitenkin siis todella todella kaunista kieltä. En usko et olisin jaksanut lukee tällasta kirjaa kenenkään muun kun Saision kirjoittamana.

Vanhuus ja varsinkin muistin huononeminen pelottaa mua

[Eliisa · Rating 5 out of 5]

Hieno kirja vanhasta, yksinäisestä diktaattorista, joka ei saa pestyä verta käsistään. Missä vaiheessa hyvät tarkoitukset muuttuvat tyranniaksi? Äänikirjan lukee ja, mikä parasta, siinä olevat laulut tulkitsee Pirkko Saisio.

[Santtuhh · Rating 4 out of 5]

Sanoisin että 4,5/5; tätä luki aika useesti vähä niiku runokirjaa

[Emmi K · Rating 5 out of 5]

Tulikohan luettua vuoden paras kirja heti tammikuussa? Saisio kirjoittaa samaan aikaan kauniisti, kriittisesti ja niin, että kaiken traagisuuden keskellä on jotain huvittavaakin. Alku voi tuntua vaikeasti lähestyttävältä, mutta palkitsee kyllä.

[Sanni]

Ensimmäinen Saisioni. Kirjasta paistaa perehtyneisyys, joka tekee fiktiivisestä omaelämäkerrasta erittäin mielenkiintoisen. Niukka ja ilmava tyyli jättää tilaa eksistentiaaliselle ja totalitarismin kauhulle.

[Anni Majander · Rating 5 out of 5]

Upea kirja.
Jälleen kerran vanha totuus vahvistuu: valta turmelee ja ehdoton valta turmelee varmasti (menikö se ihan noin?).
Stalin on vainoharhainen eikä näe ympärillään muita kuin pelokkaita hännystelijöitä. Ainoastaan haavenaiseen, Sulikoon, voi luottaa. Surullista ellei muistaisi karkoitettujen, teloitettujen ja sodassa kuolleiden käsittämätöntä määrää.
Saision kieli on kaunista.

[Minna H · Rating 4 out of 5]

En ole varsinaisesti Saision kirjojen ystävä ja tässäkin Sulikon kanssa keskustelu alkoi hieman kyllästyttää. Kirja oli kuitenkin kiinnostava, sai guuglailemaan lisätietoa, mm. henkilöistä nimien takana. Paljon tietoa taustalla, jotta tällaiseen teokseen pystyy, siitä yksi tähti lisää.

[Sirpa Tarkkinen · Rating 5 out of 5]

"Lampaat ovat vankeja, vaikka liikkuvat vuorenrinteillä vapaina. Paimen on vartija, tarpeellinen niin kauan kuin paimennettavat eivät ymmärrä olevansa sisimmältään vapaita."

  Ioseb Besarionis dze Jughasvili. Komea gruusialainen nimi, joka kalskahtaa tumman pahaenteisesti. Josif Dzugasvili taitaa olla se tutumpi versio diktaattorien aikakirjoissa. 

 Kahdesta kirjasta olen oireillut näiden kahden lukuvuoden aikana. Toisesta näin unta. Tämä kahdesti palkittu Suliko sai minut voimaan lähes pahoin Neuvostoliiton pelon ilmapiirissä. Musta auto kadulla saa kansalaisen katoamaan verhoihin ja varjoihin. 

 "Kuinka kauan moskovalaisella kestää avata ovi näinä aikoina", virnuili dze Jughasvili. 

Kuuntelin huonosti aiemmin äänikirjana tämän. Hienointa oli runoilija Akaki Tseretelin kirjoittama gruusialainen kansansävelmä Sulikosta, jonka Pirkko Saisio itse lauloi. (Suomalaiset sanat Eila Pellisen levytykseen teki muuten Rauni Kouta eli Reino Helismaa.)

 Suliko on lähes runomuotoinen tarina Josif Vissarionovitš Stalinin päivittäisistä ajatuksista ja vainoharhaisista peloista sekä ihmisärtymyksestä, ja minulle ehkä kauneimmin kirjoitettu kirja konsanaan. Tähän mennessä myös paras näistä kahdesta lukuvuodesta. 

 Toivon, että tätä luetutetaan luovan kirjoittamisen ja sanataiteen kaikissa opinnoissa. Eikä tekisi pahaa irroitella tämän parissa poliittisen historian opiskelijoidenkaan. 

  Onhan se, kirjoittaa nyt runollinen kirja kansansa nälkäänkin tapattajasta, joka tässä ruokaa ja viinaa rakastaa ja herkästi itkee. Kirja palkittiin kahdesti samalla viikolla helmikuussa tänä vuonna. Aiheesta. 

 Sulikon anti myös innoittaa. Jälleen kerran seisahdumme vaikuttuneina sen tosiasian eteen, että kirjallisuuden ja kirjoittamisen maailmassa mahdotonta ei ole mikään. 

 Vaikka fiktiossa eletäänkin, kohdataan myös todellisia historian tapahtumia: mallityöläisen haku ja valinta eli Andrei Grigorjevitš Stahanovin löytäminen ja valokuvaus, runoilija Vladimir Vladimirovitš Majakovskin ja Stalinin vaimon ja sihteerin Nadežda Sergejevna Allilujevan itsemurhat sekä Suomen itsenäisyyden myöntäminen sekavassa Smolnassa (jonka rauta-aidan takana kävin itsekin myöhemmin harhailemassa). Kansallisuuksien komissaari Stalinin ja puheenjohtaja Vlamidir Iljits Uljanovin keskusteluissa on ilkamoivaa dynamiikkaa, joita Vova vei. 

 Moni vallassaan suuri johtaja, kuten Josif Vissarionovitš, inhosi mielistelyä. Hän myös poti ihmisinhoa, ja ainoa jota Stalin rakasti, oli Suliko, tuota mielen hahmotonta, vielä kuolemansa jälkeenkin. 

  Paljon pitää tietää ja kuvitella miltä Gruusiassa näytti kesäiltana, kun pikku-Ioseb liukuu uimaan Mtkvari-jokeen piikkipaatsamien välistä ja kohtaa taivaalla kuvajaisena lohikäärmeen tai miten ympäristöään tarkkailee kuollut mies. 

 Kun tytär oksentaa konvehdit isä-Josifin tohveliin, tulee uusien tohvelien tuumailusta hetkeksi mieleen Veikko Huovisen Joe-setä. 

 Aistin pilkahduksen huumoriakin, kun Stalin lähtee seisomaan Leninin mausoleumin jonoon valeasussa mukasokeana kuunnellakseen kansalaisten mielipiteitä. Eihän siitä mitään tullut paitsi Sosolle raivoa ja pahaa mieltä.

 Voi Abram Pantšenko! Kunpa et olisi alkanut kyselemään pöydän virkaa toimittaneen cembalosi perään! Olisit ennättänyt portista tielle! 

 "Kaikki on hyvin, kaikki on oikeudenmukaista. Mikä on tehtävä, se on tehtävä", rauhoittelee Allilujeva itseään miehensä sanoilla, kun katsoo ikkunasta kenttäoikeudenkäyntiä, Stalinin johtamaa Pantsenkon kuulustelua Latviassa.


 

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Pirkko Saision uusin romaani Suliko alkaa vuodesta 1953. Sen kertoja on alkanut viihtyä häntä hävyttömästi tuijottavan kuoleman seurassa. Hänellä on tuhkan maku suussa ja hän pohtii, millainen heikkojen valta koittaa, kun hän kuolee. Mutta mitään hänellä ei ole, mistä ei voisi luopua. Vain Suliko, jota kertoja puhuttelee, on tärkeä.

Kertoja on Ioseb Besarionis dze Jughasvili, jonka maailma oppii tuntemaan Josif Stalinina. Romaanin kerronta etenee vuoroin takaumina Stalinin elämästä, alkaen lapsuudesta ja edeten halki vallankumouksen vuosien, läpi Neuvostoliiton synnyn, kohti toista maailmansotaa ja lopulta vuoteen 1953, jolloin Stalin kuolee.

En jaksaisi lukea tavanomaista suurmiehen elämäkertaa, mutta sellaista Saisio ei tietenkään ole kirjoittanut. Suliko tarkastelee diktaattoria kiinnostavammalla katseella. Siinä on ymmärrystä, etenkin nuorempaa Stalinia kohtaan, mutta myös kysymyksiä. Miten nuoresta georgialaisesta miehestä, joka käy Gorin hengellistä koulua, tulee Stalin? Mihin katosivat vallankumouksen jalot ideaalit?

Stalin saa Leniniltä tehtäväksi hankkia ruokaa Moskovaan ja Pietariin. ”Viljaa on saatava pian nälkäisille hinnalla millä hyvänsä, ymmärrätkö, Josif?” kysyy Lenin, ja antaa Stalinille valtuudet, jotka riittävät niin pitkälle kuin on tarpeen. ”Tee niin kuin täytyy ja niin kuin parhaaksi näet, yritä kuitenkin välttää omien veren liiallista vuodattamista”. Latvialaisten kovanaamojen kanssa Stalin sitten kovistelee maalaisia ja kirjoittaa satoja teloituspäätöksiä viljankätkijöille.

Saision teksti on runollista ja kaunista, myös kuvatessaan raakuuksia ja vallankumouksen koneiston julmuutta. Neuvostopropagandan helmien kuvaus tuo tarinaan absurdia, joskin reunoiltaan synkkää huumoria. Saisio on nostanut kirjaan yksittäisiksi episodeiksi työn sankariksi nostetun Stahanovin ja burjattityttö Engelsina Markizovan. Markizova tunnetaan propagandakuvasta, jossa hän on hymyilevän Stalinin sylissä. Kummankaan kohtalo ei lopulta ollut kaunis.

Ei Saisio Stalinia hyväksi ihmiseksi selitä. Stalinin matkan varrelle mahtuu monenlaista pahuutta. On kuitenkin kiinnostava tarkastella, millaisia valintoja elämän varrella tekee ihminen, joka päätyy Stalinin kaltaiseen asemaan. Miten idealismi vaihtuu hirmuvaltaan? Saisio kuvaa Stalinin elämän naisia jonkinlaisina moraalin peileinä. Nadežda Sergejevna haastaa Stalinia.

Ota, vie mennessäsi. Ne ovat isäni sanat, niin kuin minä olisin ollut kauppatavaraa, tahdoton, sanoo Nadežda, ja hänen äänensä tukahtuu, arvatenkin raivoon. – Tämä tapahtui kotonani, ei torilla, mutta en minä torilla myytävää musikan pikku neitsyttä kummempi ollut. Mutta sanoi minun isäni muutakin. Sanoi, että kanna käsilläsi, älä pudota. Lupasit. Ja pudotit kuitenkin.

Muutaman vuoden takainen Passio on minulle Pirkko Saision kirkkaimmin loistavaa proosaa. Suliko ei ihan yllä Passion korkeuksiin, mutta on yhtä kaikki uljas teos. Se, että Stalinin kaltaisesta miehestä saa kirjoitettua näin kiinnostavan ja tuoreen henkilökuvan, ei ole aivan vähäinen saavutus.

[Ella Okko · Rating 3 out of 5]

Kiinnostava teos, jonka lähdemateriaalista on riittänyt inspiraatiota hiljattain moneen (esim. "Death of Stalin"-elokuva tulee mieleen). Kuvaus kertojan rajusta, hirveästä elämästä on runollinen, kevyt, ja välillä poukkoileva. Pidän Saision tyylistä, mutta Sulikon kohdalla lukukokemus oli välillä turhan hajanainen. Esimerkiksi nimimuunnoksien runsaalla käytöllä luotiin tehokas kuvaus henkilösuhteiden ja henkilöiden muuttumisesta kertojan silmissä, mutta samalla tekstiä oli vaikeampi seurata. Samaten sivutarinat olivat osuvia ja sopivasti kehitettyjä, mutta eivät vahvistaneet teoksen punaista lankaa. Saisio keskittyy ihmisten ja ihmissuhteiden kuvaukseen, ei niinkään diktatuurin politiikkaan - jälkimmäinen olisi kiinnostanut enemmänkin.

Elämänmeno on yhä Saisio-suosikkini. Olen silti tyytyväinen, että luin Sulikon.

[Liina Kutja · Rating 5 out of 5]

Olen pitänyt jokaisesta Saision krijasta, jonka olen lukenut, eikä tämä ollut poikkeus. Saision teksti on aina niin lyyristä mutta kuitenkin ilmavaa samaan aikaan. Oli itse asiassa suhteellisen yllättävää, että näkökulma oli Stalinin kaltaisen hirmuhallitsijan; kertoja ottaa kuitenkin roolin omakseen, sillä historian tapahtumiin suhtaudutaan sellaisella viileydellä, että on pakko uskoa olevansa todellisuudesta irtaantuneen diktaattorin päässä. Kuitenkin pienet inhimilliset hetket ja herkkien yksityiskohtien kuvaukset muodostavat ristiriidan, kun joutuu hyväksymään, että tämäkin kauheuksia tehnyt hahmo on ihminen.

[Heta Koski · Rating 4 out of 5]

Saisio on taitava. Jos joku olisi kysynyt, kiinnostaisiko minua lukea yli 400 sivua Stalinin ajan Neuvostoliitosta, varsinkin pitkälti diktaattorin itsensä nahkoihin eläytyneenä, olisin lähes varmasti sanonut kiitos ei.

Onneksi en tiennyt kirjan aiheesta mitään, ja tajusin vasta useamman kymmenen sivua luettuani, mistä ja kenestä oli kysymys. Harhaisen ja epäluuloisen vanhuksen kuviteltua ajatuksenjuoksua lukee ilokseen, vaikkei ilahtuneena, ja historiallisen pahanteon inhimillinen mittakaava tulee liki ja pakottaa muistamaan nykyhetkessäkin tapahtuvat kauheudet.

[Jonah Rantanen · Rating 4 out of 5]

Luin Sulikon heti Passion perään, eikä Suliko(kaan) pettänyt. Saisio on yksi etevimmistä kielenkäyttäjistä, joita tästä valtakunnasta löytyy; Suomi on rikas ja syvällinen kieli ja Saision tyyli ja taito upottaa aakkosia maagisessa järjestyksessä kirjojensa sivuille jaksaa häkellyttää.

Paremman aikalaishistorian tietämyksen omaavalle lukuelämys on varmasti entistä vaikuttavampi.

[Anne H · Rating 3 out of 5]

Odotin hulluna Sulikon lukemista, olinhan totaalisen vaikuttunut Saision edellisestä teoksesta Passiosta.
Suliko ei kuitenkaan ollut samanlainen mestariteos, vaan jotenkin tunkkainen slaavilaisilla nimillä yltiöpäisesti kuorrutettu tarina. No points.