What do you think?
Rate this book
Kuka kasvattaisi lapsesi?
Mihin unohtui kasvatus?
Psykologi Keijo Tahkokallio ja erityisopettaja Aulikki Uski pohtivat kirjassaan kasvatuksen polttavia kysymyksiä koulussa ja kotona.
Uski kuvaa nykykasvatuksen todellisuutta ja sen vaikutuksia lasten käyttäytymiseen niin koulussa kuin kotonakin. Tahkokallio puolestaan kertoo, miten kasvatuskulttuuri on muuttunut vuosikymmenien kuluessa ja miksi oppimistulokset ovat huonontuneet viime vuosina.
Kirja antaa myös käytännön neuvoja mm. siitä, miten toimia huonosti käyttäytyvän lapsen kanssa ja miten ratkaista erilaisia ongelmatilanteita koulussa ja kotona.
Vanhempien ongelmana on usein, että he eivät uskalla kohdata lasten myrskyisiä tunnetiloja – ja antavat periksi. Kun myös opettajien auktoriteetti koulussa on pikkuhiljaa kadonnut, oppilaat eivät osaa enää noudattaa suoria ohjeita eivätkä ymmärrä, missä heidän oman päätöksentekonsa rajat kulkevat.
Kirjoittajat osoittavat kirjassaan, että lapsi tarvitsee edelleen vanhempia ja muita kodin ulkopuolisia aikuisia, jotka kykenevät päättämään lapsen asioista.
Keijo Tahkokallio on espoolainen psykologi, joka on perehtynyt kasvatukseen, vanhemmuuteen ja elämänhallintaan. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista lasten kasvattamista käsittelevät: Myönteinen ajattelu lasten kasvatuksessa, Kotipesän lämpöä etsimässä, Mitä tehdä levottomille lapsille ja Uskalla olla lapsellesi aikuinen.
Aulikki Uski on lahtelainen erityisopettaja.
Psykologi Keijo Tahkokallio ja erityisopettaja Aulikki Uski pohtivat kirjassaan kasvatuksen polttavia kysymyksiä koulussa ja kotona.
Uski kuvaa nykykasvatuksen todellisuutta ja sen vaikutuksia lasten käyttäytymiseen niin koulussa kuin kotonakin. Tahkokallio puolestaan kertoo, miten kasvatuskulttuuri on muuttunut vuosikymmenien kuluessa ja miksi oppimistulokset ovat huonontuneet viime vuosina.
Kirja antaa myös käytännön neuvoja mm. siitä, miten toimia huonosti käyttäytyvän lapsen kanssa ja miten ratkaista erilaisia ongelmatilanteita koulussa ja kotona.
Vanhempien ongelmana on usein, että he eivät uskalla kohdata lasten myrskyisiä tunnetiloja – ja antavat periksi. Kun myös opettajien auktoriteetti koulussa on pikkuhiljaa kadonnut, oppilaat eivät osaa enää noudattaa suoria ohjeita eivätkä ymmärrä, missä heidän oman päätöksentekonsa rajat kulkevat.
Kirjoittajat osoittavat kirjassaan, että lapsi tarvitsee edelleen vanhempia ja muita kodin ulkopuolisia aikuisia, jotka kykenevät päättämään lapsen asioista.
Keijo Tahkokallio on espoolainen psykologi, joka on perehtynyt kasvatukseen, vanhemmuuteen ja elämänhallintaan. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista lasten kasvattamista käsittelevät: Myönteinen ajattelu lasten kasvatuksessa, Kotipesän lämpöä etsimässä, Mitä tehdä levottomille lapsille ja Uskalla olla lapsellesi aikuinen.
Aulikki Uski on lahtelainen erityisopettaja.
262 pages, Hardcover
Published January 1, 2024
15 people are currently reading
107 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 13 of 13 reviews
April 8, 2024
Neljä tähteä tulee ensisijaisesti kirjan viestin ytimestä, aikuisten vastuun palauttamisesta ja todellisten rajojen asettamisen tärkeydestä.
Kirja on kirjoitettu kirjemuodossa. Erityisopettaja Aulikki Uski ja psykologi Keijo Tahkokallio avaavat näkemyksiään siitä, mikä on pielessä erityisesti nykyajan koulumaailmassa. Jonkin verran sivutaan myös muuta lapsuutta sekä nuoruutta, mutta pääpaino tuntuu olevan peruskoulussa.
Kirjemuodon vuoksi toivoin, että kirjoittajat kommentoisivat enemmän toistensa kirjoituksia, mutta erityisesti Tahkokallio tuntuu vaan ajavan omaa asiaansa ja sivuuttavansa Uskin pointit sivulauseessa. Sinänsä ymmärrettävää, koska molemmat kirjoittajat ovat aiheesta samaa mieltä. Uskilla oli kuitenkin myös monia sellaisia hyviä huomioita, joita Tahkokallio ei kommentoinut vaikka olisi voinut tuoda niihin täydennykseksi omaa näkökulmaansa. Joissain aihepiireissä uhataan mennä sivuraiteelle ja itselleni neuroepätyypillisenä ummehtuneet "muotidiagnoosi"-jutut olivat aika tavalla turhauttavia kirjan loppupuolella. Siitä kuitenkin annan kiitosta, että neuroepätyypillisyys nähtiin nimenomaan yksilön ominaisuutena eikä poislääkittävänä vikana.
Kirjassa on paljon samaa kuin Tahkokallion aiemmassa Uskalla olla lapsellesi aikuinen -kirjassa, mutta vielä ytimekkäämmässä muodossa. Voin suositella kaikille vanhemmille ja kasvatuksesta kiinnostuneille.
Kirja on kirjoitettu kirjemuodossa. Erityisopettaja Aulikki Uski ja psykologi Keijo Tahkokallio avaavat näkemyksiään siitä, mikä on pielessä erityisesti nykyajan koulumaailmassa. Jonkin verran sivutaan myös muuta lapsuutta sekä nuoruutta, mutta pääpaino tuntuu olevan peruskoulussa.
Kirjemuodon vuoksi toivoin, että kirjoittajat kommentoisivat enemmän toistensa kirjoituksia, mutta erityisesti Tahkokallio tuntuu vaan ajavan omaa asiaansa ja sivuuttavansa Uskin pointit sivulauseessa. Sinänsä ymmärrettävää, koska molemmat kirjoittajat ovat aiheesta samaa mieltä. Uskilla oli kuitenkin myös monia sellaisia hyviä huomioita, joita Tahkokallio ei kommentoinut vaikka olisi voinut tuoda niihin täydennykseksi omaa näkökulmaansa. Joissain aihepiireissä uhataan mennä sivuraiteelle ja itselleni neuroepätyypillisenä ummehtuneet "muotidiagnoosi"-jutut olivat aika tavalla turhauttavia kirjan loppupuolella. Siitä kuitenkin annan kiitosta, että neuroepätyypillisyys nähtiin nimenomaan yksilön ominaisuutena eikä poislääkittävänä vikana.
Kirjassa on paljon samaa kuin Tahkokallion aiemmassa Uskalla olla lapsellesi aikuinen -kirjassa, mutta vielä ytimekkäämmässä muodossa. Voin suositella kaikille vanhemmille ja kasvatuksesta kiinnostuneille.
December 30, 2024
Kirjan ydinsanoma oli mielestäni erinomainen. Jonkin verran mukana oli mukatieteeksi laskettavaa evoluutiopsykologiaa, mutta en anna sen laskea arvosanaa.
February 16, 2025
Kyllä ennen oli asiat paremmin, kun lasta sai tukistaa...
Mitä?!
Mitä?!
February 17, 2025
Psykologi ja erityisopettaja keskustelevat siitä, mikä on johtanut PISA-tulokset laskuun. He käsittelevät asiaa ensisijaisesti koulumaailman näkökulmasta, mutta myös yleisemmin lastenkasvatuksen näkökulmasta.
Kirja rakentuu vuorotellen kummankin kirjeistä toisilleen. Muoto teki kirjasta nopeasti luettavan. Polveilevat ajatuksenjuoksut jättivät tilaa omille pohdinnoille. Keskustelu jää kuitenkin vaillinaiseksi siltä osin, että kumpikaan ei millään tavalla haasta toisen ajattelua. Lopputulos jää kädenlämpimäksi: ei toisaalta ihan tieteellistä tekstiä, mutta ei sitten oikein keskusteluakaan.
Uliska kertoo kokemuksiaan koulumaailmasta ja Tahkokallio kokemuksistaan ja asiantuntemuksestaan kaikesta.
Ensimmäiset sata sivua pidin kirjaa ajatuksia herättävänä ja mielenkiintoisena, loppupuolella aloin epäillä erityisesti Tahkokallion kirjeitä ragebaiteiksi eli provokaatioiksi.
Tahkokallio korostaa useampaan otteeseen, että toisen alan asiantuntijan ei pidä mennä toisen alan asiantuntijan tontille. Silti hän tekee itse juuri niin. Hän puhuu esimerkiksi somesta käsittein, jotka osoittavat, että hän ei ymmärrä, mistä puhuu. Hän itse myöntää, että ei tiedä, mistä somessa keskustellaan (koska kuluttaa vain uutismedioita). Samassa kappaleessa hän kuitenkin kertoo tietävänsä, mistä siellä ei ainakaan keskustella.
En ole eri mieltä somen vaarallisuudesta, mutta kun asiantuntijatekstissä alkavat sekoittua iloisesti asiantuntemus ja ennakkoluuloinen mutuilu, putoaa äkkiä uskottavuus asiantuntemukseltakin.
Paikoitellen Tahkokallio on puhtaasti ilkeä. Se on musta tavallaan ihan virkistävää: on virkistävää, kun asiantuntija antaa palaa ja heiluttelee kitarisojaan mielipiteitä kertoessaan. Mutta ei täysin irrallinen kompassin kanssa vaeltavien (jep..) mollaaminen taaskaan hänen uskottavuuttaan lisää.
Ulaska toteaa yhdessä kirjeessään päivitellessään nuorten opettajien halua elää tyydyttävää elämää, että kyseessä on varmaankin sukupolvien välinen kuilu. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen moisesta kommentista samaa mieltä. Kuilu on iso.
Mulla olisi kirjasta vielä paljon muutakin kommentoitavaa, mutta nämä riittäköön tältä erää. Kirjan ydinsanomasta, siitä että aikuisten tehtävänä on vaatimalla opettaa lapsille itsesäätelytaitoja ja sietää heidän negatiivisia tunteitaan. Siihen hyvään, kirkkaaseen ja terävään ytimeen olisi riittänyt kirjasta ensimmäiset sata sivua.
Kirja rakentuu vuorotellen kummankin kirjeistä toisilleen. Muoto teki kirjasta nopeasti luettavan. Polveilevat ajatuksenjuoksut jättivät tilaa omille pohdinnoille. Keskustelu jää kuitenkin vaillinaiseksi siltä osin, että kumpikaan ei millään tavalla haasta toisen ajattelua. Lopputulos jää kädenlämpimäksi: ei toisaalta ihan tieteellistä tekstiä, mutta ei sitten oikein keskusteluakaan.
Uliska kertoo kokemuksiaan koulumaailmasta ja Tahkokallio kokemuksistaan ja asiantuntemuksestaan kaikesta.
Ensimmäiset sata sivua pidin kirjaa ajatuksia herättävänä ja mielenkiintoisena, loppupuolella aloin epäillä erityisesti Tahkokallion kirjeitä ragebaiteiksi eli provokaatioiksi.
Tahkokallio korostaa useampaan otteeseen, että toisen alan asiantuntijan ei pidä mennä toisen alan asiantuntijan tontille. Silti hän tekee itse juuri niin. Hän puhuu esimerkiksi somesta käsittein, jotka osoittavat, että hän ei ymmärrä, mistä puhuu. Hän itse myöntää, että ei tiedä, mistä somessa keskustellaan (koska kuluttaa vain uutismedioita). Samassa kappaleessa hän kuitenkin kertoo tietävänsä, mistä siellä ei ainakaan keskustella.
En ole eri mieltä somen vaarallisuudesta, mutta kun asiantuntijatekstissä alkavat sekoittua iloisesti asiantuntemus ja ennakkoluuloinen mutuilu, putoaa äkkiä uskottavuus asiantuntemukseltakin.
Paikoitellen Tahkokallio on puhtaasti ilkeä. Se on musta tavallaan ihan virkistävää: on virkistävää, kun asiantuntija antaa palaa ja heiluttelee kitarisojaan mielipiteitä kertoessaan. Mutta ei täysin irrallinen kompassin kanssa vaeltavien (jep..) mollaaminen taaskaan hänen uskottavuuttaan lisää.
Ulaska toteaa yhdessä kirjeessään päivitellessään nuorten opettajien halua elää tyydyttävää elämää, että kyseessä on varmaankin sukupolvien välinen kuilu. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen moisesta kommentista samaa mieltä. Kuilu on iso.
Mulla olisi kirjasta vielä paljon muutakin kommentoitavaa, mutta nämä riittäköön tältä erää. Kirjan ydinsanomasta, siitä että aikuisten tehtävänä on vaatimalla opettaa lapsille itsesäätelytaitoja ja sietää heidän negatiivisia tunteitaan. Siihen hyvään, kirkkaaseen ja terävään ytimeen olisi riittänyt kirjasta ensimmäiset sata sivua.
July 31, 2024
Kirja oli ihanan raikkaasti vanhanaikainen. Kirjassa korostuvat vanhat ja hyväksi havaitut perusarvot ja kasvatusperiaatteet. Aikuinen on aikuinen ja hänellä on sen myötä valta päättää asioista.
En silti allekirjoita ihan kaikkea kirjasta, mutta ainakin 90% oli täyttä asiaa. Osittain koin, että joissakin nykyelämän asioihin (kännykät, some, avoimet oppimisympäristöt jne.) oikaistiin vähän mutkia, mutta perusajatus oli niissäkin helposti allekirjoitettava.
Lämmin suositus kaikille kasvatuksesta kiinnostuneille! Ja niille, jotka eivät ole lasten kasvatuksesta kiinnostuneita, kirja pitäisi olla pakollinen!!
En silti allekirjoita ihan kaikkea kirjasta, mutta ainakin 90% oli täyttä asiaa. Osittain koin, että joissakin nykyelämän asioihin (kännykät, some, avoimet oppimisympäristöt jne.) oikaistiin vähän mutkia, mutta perusajatus oli niissäkin helposti allekirjoitettava.
Lämmin suositus kaikille kasvatuksesta kiinnostuneille! Ja niille, jotka eivät ole lasten kasvatuksesta kiinnostuneita, kirja pitäisi olla pakollinen!!
April 11, 2024
Pidin kovasti tämän kirjan 'raikkaasta' näkökulmasta kasvatukseen. Oikeasti etenkin Tahkokallio peräänkuuluttaa nykykasvatukseen aikuisten auktoriteettia ja maalaisjärkeä takaisin. Hän liputtaa myös koulun auktoriteettiaseman paluun puolesta. Koska nykymeno on, mitä on, kirjoittajien ideat vaikuttavat hyviltä ja kokeilemisen arvoisilta.
June 13, 2025
Tässä oli paljon hyvää asiaa, sellaista, mitä otan varmasti omaan työhöni mukaan. Kuitenkin tämän kirjan sävy ja sanoma oli enemmänkin lannistava kuin innostava, paikoin jopa ammattikasvattajia vähättelevä ja lyttäävä. Sai kuitenkin ajattelemaan paljon omaa toimintaa opettajana ja onnekseni löysin itsestäni paljon hyvääkin.
August 19, 2025
Perusasioiden kertausta, josta saa vahvistusta toimintatapoihin niin ammattikasvattajat kuin vanhemmat. Valitettavasti pahoin pelkään, että ne vanhemmat, jotka hyötyisivät ja tarvitsisivat näitä tietoja eivät koskaan kirjaan tartu (tai mihinkään muuhunkaan kasvatukseen tai vanhemmuuteen liittyvään kirjallisuuteen).
June 24, 2024
Kirjassa on tärkeää asiaa ja pystyin monelta osin vanhempana ja opettajana samaistumaan. Hieman jäi vaivaamaan se, että päällimmäiseksi tunteeksi kirjasta jäi toivottomuus ja huoli lasten tulevaisuudesta. Toivon näkökulmaa olisi voinut olla enemmän sekä myös konkreettisia ratkaisuja.
September 9, 2024
Luin tämän kirjan, koska sitä oli vahvasti suositeltu. Olen hyvin kriittinen ammattikirjallisuuden suhteen ja arvostan vapaa-aikaani. Tätä kirjaa lukiessa oli helppo nyökytellä, paljon oli tuttua asiaa, mutta myös referoitu selkeästi tutkimustuloksia. Vahva suositus kaikille opettajille, kasvattajille, vanhemmille, päättäjille ja koulutuksen ”amatilaisille”!
April 24, 2024
Tärkeää asiaa !
December 12, 2024
Todella hyvä kirja, antaa paljon ajattelemisen aiheitta. Kattava kuvaus nykypäivän kasvatuskulttuurin haasteista. Suosittelen lämpimästi kaikille perheellisille ja lasten kanssa tekemisissä oleville!
January 16, 2025
Hyvä aihe, vaikka esitysmuoto oli välillä turhan provosoiva.
Displaying 1 - 13 of 13 reviews