4,5 tähteä.
Helsingin Kirjamessuja varten valmistauduin ja luin ne teokset, joiden kirjoittajien haastatteluja odotin.
Odotin Pihla Hintikkaa.
En ole lukenut Hintikalta mitään aiemmin ja halusin lukea äititeemaa, laajemminkin ja aloitin lukupinoni Hintikan Äidin oma-teoksesta.
Lukemisen lisäksi katsoin myös Ylen Kulttuuricocktailin Kirjat-jakson, jossa Hintikka esiintyi Astrid Swärdin kanssa ja luin myös Astrid Swärdin äitimis- ja äititeemaisen teoksen Noitarakastaja.
Hintikan teoksen takakansiteksti sanoo seuraavaa:
”Pariisilaistuneen toimittaja-kirjailijan terävä ja koskettava romaani sukeltaa syvälle äitiyden, hoivan ja lisääntymisoikeuksien kysymyksiin. Nuori nainen saapuu pariisilaiseen sairaalaan synnyttämään anonyymisti, ja tyttö X annetaan adoptioon. 22 vuotta myöhemmin luokkaloikan tehnyt psykiatri Eva näkee naisen jäävän metron alle ja tunnistaa tämän entiseksi potilaakseen. Samaan aikaan hänen moldovalainen lastenhoitajansa Nadia etsii miestä, joka aikoinaan lupasi hänelle uuden elämän Pariisissa mutta katosi. Laki muuttuu, arkistot avataan, ja tyttö X:llä on oikeus saada tietoja biologisista vanhemmistaan. Kaikkien naisten salaisuudet paljastuvat, eikä kenenkään elämä ole enää entisensä.”
Kuten tekstistä huomaa, juonenkäänteitä riittää, mutta teos pysyi hyvin kasassa, ei vähiten tapahtumapaikan vuoksi, jonne kaikki niputtui.
Hintikan Äidin oma tarjoili pariisilaishenkisen lukuromaanin, eniten perinteeseen nojaavan juonellisen lukuromaanin vaikkakin tässä oli mukana salaisuuden sipuli, jota kuorittiin kuin dekkarimaista trilleriäkin.
Nautin tästä kirjasta, näkökulmista erilaisiin tapoihin olla äiti, erilaisiin motiiveihin äitiyteen, perheeseen. Hintikka tarjoili heidät, jotka joutuvat luopumaan lapsestaan, heidät, jotka haluavat luopua lapsestaan. Lukija sai eteensä äitiyden eri tapoja ja variaatioita kiinnostavasti ja sujuvasti.
Koskettavia kohtiakin oli. Oli itsemurha metron alle, abortointi, oman lapsen taaksen jättäminen, omasta lapsesta luopuminen. Lopussa niputus.
Tässä teoksessa oli selkeästi kotimaisesta kirjallisuudesta poikkeava tunnelma.
Mietin lukiessa, että tunnelma oli jollain tapaa ranskalainen mutta tarkemmin sanoen, mielestäni tunnelma on pariisilainen.
Tunnelman lisäksi teoksessa on vahvasti läsnä pariisilaisen hyvinvoivan ylemmän keskiluokan elämä, mutta myös (Pariisiin mahtuvat) mm. yhteiskunnalliset luokkaerot, ulkomaalaisen työvoiman käyttö, työvoiman työnvälitysyritysten epäselvyys ja laittomuudet. Pidin siitä, miten kirjoitettiin esiin ihmiset toimintojen takana ja heille kaikille kirjoitettiin esiin persoona ja tavoitteet ja oma mennyt ja niin, myös oma tulevaisuus.
Hieno tuttavuus, hieno avartava teos. Tykkäsin ja odotan lisää Hintikkaa.