3,5 tähteä. Jos kuitenkin täytyy pyöristää yhteen kokonaiseen tähteen, kyllä se kolmeen menee.
Tässä täytyy erottaa oma Rytkös-fanitukseni ja kirja toisistaan. Mä odotin tän kirjan lukemista todella paljon, koska tykkään Rytkösen tyylistä ihan mielettömästi, ja hän on todella piristävä ja tarpeellinen melko maskuliiniseksi mielletyssä ay-maailmassa.
Rytkönen pysyi kirjassaan uskollisena raflaavalle ja puhuttelevalle tyylilleen, hänellä on selkeästi oma ääni. Hän myös reflektoi todella hyvin omaa elämäänsä ja itseään esimerkiksi äitinä ja kätilönä, kriitikin antaminen itselleen ei ole helppoa. Kokonaisuutena tää oli myös aika leikittelevä ja erilaisia tekstilajeja oli useampia. Se oli musta ihan hyvä veto, koska sellainen "sulle kirjoitettu kirje" olisi varmasti alkanut mua tökkimään useammin, yleensä vihaan proosaa kirjoitettuna yksikön toisessa muodossa. Tässä se ei niin pahasti häirinnyt ja sen osasi ymmärtää, kun kyseessä on kuitenkin yleisöille usein puhuva henkilö.
Mun mielestä on todella rohkea teko kirjoittaa kirja näin raadollisista aiheista, koska Rytkösellä on takuuvarmasti lukuisia vihaajia vain sen takia koska hän on niin anteeksipyytelemätön kuin on. Mutta kyllä julkisuuden ja jatkuvan parjaamisen kohteena olemisen taakan myös huomasi joistakin luvuista. Mua olisi kiinnostanut niin moni aihe niin Rytkösen omassa elämässä (esim. suhteet omiin vanhempiin) kuin myös työminänä (esim. Tehyn sisältä tullut kritiikki Rytkösen johtamista kohtaan). Pystyin kuitenkin aistimaan, että jotkut aiheet eivät olleet vielä Rytkösellä itsellään siinä vaiheessa henkilökohtaista käsittelytyötä, että niistä olisi voinut kirjoittaa - ehkä nämä ovat yksiä niistä? Sama ilmiö kävi kuitenkin joissain kirjoitetuissa aiheissa: niistä kyllä kirjoitettiin, jättäen kuitenkin pinnalle vielä joitain kerroksia.
Mun mielestä tää oli perusvahva teos. Tyyli perusvahvaa, kuten myös rakenne. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, komppaa vain omaa Rytkös-fanitustani entisestään. Go Millariikka! <3