Suoraa puhetta kätilöltä, josta tuli yksi Suomen kovimpia ay-neuvottelijoita ja nainen, joka uskoo että kaikki on mahdollista.
”Kun naistenlehden toimittaja kysyi kesken tiukan työmarkkinaväännön, miten minusta on tullut näin vahva, jotain liikahti. En tunnistanut itseäni siitä rohkeuden jalustalle nostamisesta. Aloin kirjoittaa talteen asioita, joista ei kysytä naistenlehtien haastatteluissa.
Nuorena kirjoitin Suosikin Eki-sedälle ja SinäMinän Isosiskolle mutta en koskaan lähettänyt kirjeitä. Silti janosin jonkun katsovan kohti. Halusin jonkun näkevän minut minuna. Nyt kirjoitan itselleni. Ja sinulle.
Miksi helvetissä ihmisenä oleminen ja sen näyttäminen on niin pelottavaa? Siitä mä kirjoitan. Niistä lehtijutuissa kysymättä jätetyistä asioista.
Tässä on sulle kipua, ajatuksia, iloa, naurua, näkökulmia ja historiaa.”
Hauska, liikuttava, avoin ja samaistuttava kirja, joka toimi äänikirjana älyttömän hyvin - Millariikalla on just oikeanlainen äänikirjan lukijan ääni! Kirjan käsittelemistä aiheista erityisesti naisvihan ja väkivallan teemat koskettivat. Oli tärkeää kuulla näistä asioista suoraan ihmiseltä, joka on aitiopaikalla näkemässä tätä sontaa ja taistelemassa sitä vastaan päivittäin.
Jokaisen naisen tulisi lukea tämä kirja! Kirja naiseudesta ja vahvuudesta, inhimillisyydestä ja avoimuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja perseilystä, viisaudesta ja elämästä. Ja juuri siksi myös jokaisen miehen ja muunsukupuolisen tulisi tämä lukea.
Sukupolvikokemus ja sukupuolikokemus, joka paikoitellen itkettää ja paikoitellen naurattaa.
Paras ja inspiroivin kirja, jonka olen tänä vuonna lukenut! Millariikka käsittelee monenlaisia vaikeita aiheita armollisesti, huumorilla ja välillä kantaa ottaen. Hän kertoo omaa tarinaansa avoimesti, ja lukiessa tuntui, että Millariikka jakaa jotakin tosi tärkeää ihmisenä olemisesta. Arvostan häntä ja myös hänen nasevaa kielenkäyttöään. Suositus tälle!
3,5 tähteä. Jos kuitenkin täytyy pyöristää yhteen kokonaiseen tähteen, kyllä se kolmeen menee.
Tässä täytyy erottaa oma Rytkös-fanitukseni ja kirja toisistaan. Mä odotin tän kirjan lukemista todella paljon, koska tykkään Rytkösen tyylistä ihan mielettömästi, ja hän on todella piristävä ja tarpeellinen melko maskuliiniseksi mielletyssä ay-maailmassa.
Rytkönen pysyi kirjassaan uskollisena raflaavalle ja puhuttelevalle tyylilleen, hänellä on selkeästi oma ääni. Hän myös reflektoi todella hyvin omaa elämäänsä ja itseään esimerkiksi äitinä ja kätilönä, kriitikin antaminen itselleen ei ole helppoa. Kokonaisuutena tää oli myös aika leikittelevä ja erilaisia tekstilajeja oli useampia. Se oli musta ihan hyvä veto, koska sellainen "sulle kirjoitettu kirje" olisi varmasti alkanut mua tökkimään useammin, yleensä vihaan proosaa kirjoitettuna yksikön toisessa muodossa. Tässä se ei niin pahasti häirinnyt ja sen osasi ymmärtää, kun kyseessä on kuitenkin yleisöille usein puhuva henkilö.
Mun mielestä on todella rohkea teko kirjoittaa kirja näin raadollisista aiheista, koska Rytkösellä on takuuvarmasti lukuisia vihaajia vain sen takia koska hän on niin anteeksipyytelemätön kuin on. Mutta kyllä julkisuuden ja jatkuvan parjaamisen kohteena olemisen taakan myös huomasi joistakin luvuista. Mua olisi kiinnostanut niin moni aihe niin Rytkösen omassa elämässä (esim. suhteet omiin vanhempiin) kuin myös työminänä (esim. Tehyn sisältä tullut kritiikki Rytkösen johtamista kohtaan). Pystyin kuitenkin aistimaan, että jotkut aiheet eivät olleet vielä Rytkösellä itsellään siinä vaiheessa henkilökohtaista käsittelytyötä, että niistä olisi voinut kirjoittaa - ehkä nämä ovat yksiä niistä? Sama ilmiö kävi kuitenkin joissain kirjoitetuissa aiheissa: niistä kyllä kirjoitettiin, jättäen kuitenkin pinnalle vielä joitain kerroksia.
Mun mielestä tää oli perusvahva teos. Tyyli perusvahvaa, kuten myös rakenne. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, komppaa vain omaa Rytkös-fanitustani entisestään. Go Millariikka! <3
Olisin halunnut pitää tästä enemmän. Olen seurannut Rytköstä jo jonkin aikaa somessa ja ihaillut sitä, miten suoraan hän sanoo asioita. Kokonaisen kirjan mittakaavassa suoruus ja rohkeus alkoivat ehkä hieman toistamaan itseään ja tuntumaan liiankin paatoksellisilta. Kirjan kirjoittaminen on varmasti ollut kirjoittajalle itselleen hyvin tärkeää, joka välittyy, ehkä vähän liiaksikin. Ehkä jotkin "kirjeet" olisi voinut jättää vain niiden vastaanottajien luettavaksi tai reflektioksi itselle sen sijaan, että ne otettiin kirjaan mukaan? Kirjan nimi on nerokas, siitä pisteet.
The name “täysin auki” (fully open) is sort of a pun because it means she’s fully open about her journey to where she is now but it’s also Finnish for the cervix being fully dilated for the baby to be born. I hit preorder the moment I saw her promo it on her insta account.
Millariikka Rytkönen is the leader of TEHY, the biggest health care worker union in Finland, representing health care workers across the fields. She’s also a midwife with a very active presence in social media. I’ve met her once, got to hug her, and was immensely surprised by how tiny she is because her presence is HUGE.
Anyhoo. She wrote an autobiography. Of letters.
I snorted the first time on page three and felt painfully seen on page 20. And that’s pretty much how it went. Milla is straightforward and doesn’t mince her words, not when she calls herself out or when she calls other people out. She’s painfully honest about her eating disorder and body hate (which I knew) and how her parents never accepted her nor the choices (which I didn’t know). She talks about politics, misogyny, threats to her and her family’s safety, about the time when she broke her left hand trying to deliver a baby that was stuck by the shoulders (the baby survived). She’s a force to be reckoned with, a woman who doesn’t back down when mansplaining journalists try to silence her. Our former, first female president Halonen called her Little My when they met at an event. (They were both wearing heavy winter boots because it was winter and it was snowing. All other women wore high heels.)
What can I say. I feel seen. I messaged her on insta and thanked her, and she replied and said my words made her cry. My next goal is to meet her so that I have the book with me so that she can sign it.
Odotin ennakkoon toki sanavalmiina pidetyltä Rytköseltä sujuvaa tekstiä, mutta kirjoittajanlahjansa pääsivät silti yllättämään puun takaa. Erityisesti nuoruuttaan koskevassa osassa hän on suvereeni, avoin, tarkka ja teräväkynäinen, eikä meno siitä juuri hyydy muissakaan kirjeissä, joita hän itselleen ja lukijoilleen kirjoittaa.
Jää vaikutelma, että kirjoittaja laittaa tässä todella itsensä likoon ja onnistuu kytkemään myös henkilökohtaiseen elämänhistoriaansa suurempia yhteiskunnallisia suuntimia. Ihan pienesti välillä lipsutaan enemmän vaikuttajan puheeksi, mutta vain mikroskooppisen vähän. Käsittelyyn pääsevät mm. ulkonäkövaatimukset, naiseus & äitiys, ay-politiikka, kätilön työ ja vähävaraisen elämä. Vain muutamia mainitakseni. Näistä kaikesta syntyy kudelma, jossa mie vain kelluin menemään ja nautin.
Millariikan tarina, rohkeus, röyhkeys, herkkyys, ja ennen kaikkea kiitos lujasta taistelusta paremman soten puolesta: 5/5. Kirjana olisin kaivannut vielä ripauksen lisää editointia ja rajausta (ja joskus konkretiaa: omien tunteiden kuvaus oli välillä niin voimakasta että lukija jäi vähän oven ulkopuolelle ihmettelemään mistä oikeastaan nyt puhumme). Mutta kaikkinensa hieno kirja!
Pidän Millariikan konstailemattomasta tyylistä! Useampi tämän kirjan kirjeistä sai silmäkulmat kostumaan, tällä ihmisellä on sana hallussa. Kirjassa oli myös kiinnostavaa historiaa sekä asiaa viime vuosien yhteiskunnallisista ilmiöistä.
Ihanan suorapuheinen! Välillä nauroin vedet silmissä, välillä olin raivoissani. Kirjeiden/esseiden välillä oli jonkin verran toistoa, mutta eipä se suuremmin haitannut, in the grand scheme of things.