Kerronnallinen kuvaus Amerikasta, jonka yhteiskunnan haavat heijastuvat ympäri maailman.
Valaiseva kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miksi aborttikysymys kuumentaa amerikkalaisia, millaista on pelätä aseväkivaltaa kotikadulla ja miksi Yhdysvalloissa ihonväri yhä jakaa ihmisiä. Se vie lukijan amerikkalaisten keittiöihin ja baaritiskeille, sotilastukikohtiin ja kirkkoihin, mielenosoituksiin ja eliitin pariin.
Suurvallan sisäiset ongelmat säteilevät kaikkialle ja myös Suomeen, jonka turvallisuus on Nato-jäsenenä tiukasti sidoksissa Yhdysvaltoihin.
Helsingin Sanomien Washingtonin-kirjeenvaihtajana toiminut Anna-Sofia Berner kuvaa Yhdysvaltojen murrostilaa kosketusetäisyydeltä.
Musta tää oli erinomaisesti rakennettu tietokirja ja erittäin mielenkiintonen sekä myös ajankohtainen!! Myös selkeytti ja laajensi omaa mielikuvaa Yhdysvalloista ja tämänhetkisestä tilanteesta. Voin suositella.
Todella mielenkiintoinen läpileikkaus Yhdysvalloista, opin paljon ja pääsin kirjan kautta vierailemaan monessa paikassa, jonka olemassaolosta en aiemmin ollut edes tietoinen. Jossain vaiheessa huomasin pohtivani itselleni tyypilliseen tapaan, että tietyistä aiheista olisin voinut lukea vähän syväluotaavampaa taustoitusta ja analyysia. Mutta kun kirjan nimessäkin ilmoitetaan teoksen jakautuvan kymmeneen alalukuun, ei voi tulla yllätyksenä että missään aiheessa ei hypätä kunnolla syvään päätyyn.
Viiteen tähteen päädyin lopulta siitä syystä, että pidin Bernerin humaanista lähestymistavasta vaikeita ja ristiriitaisia aiheita sekä näihin aiheisiin liittyviä ihmisiä kohtaan. Karsastan todella paljon sellaista akateemisten kaupunkilaisten toimesta tapahtuvaa vieraiden ja vastenmielisten maailmojen ja asioiden ihmettelyä, kuten esim. näivettyville seuduille asumaan jäämistä. Berner sen sijaan asettui näiden ihmisten asemaan, ja ihan näin tekemällä ymmärsi hyvinkin näiden henkilöiden motiiveja. Etenkin verrattuna tuohon aiemmin lukemaani Orasmaan teokseen tää ero oli musta merkittävä.
Berner myös toi sopivalla tavalla omaa tarinallisuutta teokseen kertomalla omista kirjeenvaihtajavuosistaan. Mulla ei ole oikein koskaan ollut mitään välitöntä paloa päästä käymään Yhdysvalloissa, mutta Bernerin kokemuksista ja nostalgisista yksityiskohdista oli tosi antoisa lukea ja tuli sellanen fiilis, että olisi siistiä päästä itsekin kokemaan tuollaista "amerikkalaista tavallisuutta". Bernerin tekstistä todellakin huomasi, että Yhdysvalloista on tullut hänelle todella rakas paikka.
Myös lopun pohdinta Trumpista ja Yhdysvalloista, sekä eräänlainen rauhoittava vetoaminen historiallisuuteen oli etenkin tähän maailmantuskaan todella tarpeellinen muistutus. Nyt eletään ehdottomasti historiallisia aikoja monestakin aika paskasta näkökulmasta, mutta kansalaisyhteiskunnalla on kuitenkin oma vastavoimansa Trumpin hallintoa vastaan. Arvostettava veto toimittajalta olla levittämättä hysteriaa entisestään.
Helppo- ja nopealukuinen katsaus yhdysvaltalaiseen mielenmaisemaan ja maan kipupisteisiin (mm. rasismi, varallisuuserot ja sodankäynti). Laajensi omaa ymmärrystäni Yhdysvalloista. Tosin monessa kohtaa olisin toivonut, että kirja olisi mennyt aiheisiin vielä syvemmälle, mutta ihan ymmärrettävää, että kirja on haluttu pitää tiiviinä pakettina. 4 ⭐️
3,5 ⭐️ Ihan hyvä kokoava teos Yhdysvaltojen sosiaalisista ja poliittisista ongelmista, mutta muuten aika pintaraapaisu vaikka teoksella mittaa onkin. Eniten tässä tuli pidetyksi noista ihmiskohtaamisista keskivertoamerikkalaisten kanssa, hyvää tutkivaa journalismia.
Tiivis ja ajankohtainen (joskin osalti nopeasti vanhentunut, koska tuore vaalitulos) katsaus yhdysvaltalaisten ajatusmaailmaan, politiikkaan ja kulttuurihistoriaan. Äänikirjana rakenne jäi lukunumeroiden ja -otsikoiden puuttumisen takia hieman epäselväksi.
Yksi yksityiskohta, joka aiheutti pienen haavan minu sydämeen: Yhdysvallat ei ole sama kuin Amerikka. Meidän suomalaisten ei tarvitsisi langeta jenkkikeskeisyyteen ja voitaisiin käyttää Amerikka-nimen sijasta oikeampia nimityksiä.
Tykkäsin tästä kirjasta. Tuntui kuin olisin Anna-Sofian kanssa ollut matkalla Yhdysvalloissa. Paikoissa joista en ole ikinä kuullutkaan, kuten Cairo, jonka kävin Google mapista katsomassa millaista siellä on. Amerikka on ehkä aikamoinen kokeilu, saas nähdä kestääkö se tämän viimeisimmän koettelemuksen. Kestääkö sen demokratia?
Vaikuttavaa työtä! Kirjeenvaihtajan laaja kokemuspohja yhdistettynä uteliaaseen, analyyttiseen mieleen ja sujuvakulkuiseen kynään tuottaa helppolukuista mutta silti pintatason alapuolisiakin ilmiöitä luotaavaa tekstiä.
Tietokirjaksi kokonaisuus oli mielestäni 4 tähden arvoista.
Kirja lähti tosiaan alunperin matkaan ihan hetken mielijohteesta. Sisältö ei varsinaisesti yllättänyt, koska olen samanlaisista aiheesta lukenut paljon muista median lähteistä. Kirja kuitenkin laajensi ja jäsenteli aikasempaa tietämystäni ja selvensi entisestään sitä, kuinka suuri maa todella on kyseessä. Kyllähän sen periaatteessa tietää, mutta jotenkin se silti tuppaa välillä unohtumaan.
Kirja oli jaettu 10 eri Amerikan yhteiskunnan ongelma kohtaan, joista kirjailija kertoi omien kokemusten, haastattelujen ja lähteiden avulla. Teksti on mielestäni monipuolista. Tietenkään täydellistä se ei ole, koska teos on vain pieni kurkistus pinnan alle ja paljon jää myös sanomatta.
Kirja tulee myös kontekstoida omaan aikaansa, sillä vaikka se on tuore on se kirjoitettu ennen Trumpin toista vaalivoittoa. Lisäksi kirjan nimestä voi jo huomata, että kirjassa korostuu nimenomaan ongelmat ja sitä ei saa unohtaa, koska tietenkään ei maassa pelkkiä vikoja ole. Tosin kirjailija kyllä kertoi myös positiivisiakin kokemuksia ja asioita, joten ei teos pelkkää maan huonojen puolien etsimistä ollut.
Suosittelen kirjaa, jos on kiinnostunut läntisestä maailmanpolitiikasta ja Amerikan kulttuurista.
Hyvin kirjoitettu ja jäsennelty kirja, jossa kirjailija kuvaa omia käsityksiään Amerikasta ja amerikkalaisista. Välillä turhan yksipuolisia näkemyksiä, mikä on toki ymmärrettävää. Hän on syntynyt ja kasvanut Suomessa ja ollut kolme vuotta Hesarin kirjeenvaihtajana Usassa. Silloin varmaan lähestymiskulma asioihin on hyvin suomalainen. Vähän valikoiduilla haastatteluilla kuulee varmasti sellaisia näkökulmia, jotka sopivat hyvin itselle. Siitäkin huolimatta tämä kannattaa lukea ja sitten itse päättää, mitä tästä haluaa ottaa mukaansa.
Kiinnostavaa kuvausta Amerikasta eri aiheiden kautta. Anna Sofia Berner osaa kirjoittaa mukaansatempaavalla tavalla ja sopivan tarinallisesti tavallisten ihmisten kohtaloista. Kirjassa tuodaan eri teemat esiin tiivisti, mutta samalla kuitenkin niin, että niistä saa paremman kuin pelkän pintaraapaisun. Yksityiskohtaista kuvausta arkipäivän elämästä Amerikassa, joka vie mukanaan.
Ihan aidosti varsin hyvä kirja Yhdysvalloista. Huomaa, ettei Berner ole pelkkä toimittaja, vaan taustaa löytyy yhteiskuntatieteiden opinnoista. En oikein enää tässä kohtaa muista juuri tämän teoksen sisältöä eritellä, mutta isot pisteet kirja voitti heti kättelyssä lähtiessään liikkeelle tärkeistä demografisista seikoista.
Helposti ymmärrettävä kuvaus Yhdysvaltojen poliittisesta ja taloudellisesta nykytilanteesta. Suuria ilmiöitä tutkitaan konkreettisesti kirjoittajan tapaamien ihmisten ja lähihistorian kautta. Berner osaa toimittajana sanoittaa kirjan ilmiöt ymmärrettävästi ja viihdyttävästi.
Kiinnostava sukellus amerikkalaiseen kulttuuriin ja mielenmaisemaan, joita tunnen varsin huonosti. (Luin tämän e-kirjana, tuntuu että tämä olisin hyötynyt perinteisestä teoksesta ja mahdollisuudesta selailla ja palata taaksekin päin).
Hyvin rakennettu ja selkeä teos. Sellaiselle lukijalle joka haluaa oppia Amerikasta, mutta ei tiedä mihin osa-alueeseen syventyä. Tämä teos oli läpileikkaus oleellisimmista teemoista.
Kirjan kymmenen osaa perehdyttävät kukin eri asioihin. Historia, politiikka, sodat jne Lisäsi ymmärrystä edes hieman, vaikka nykyisessä hurlumheissä saakin olla suu hämmästyksestä auki joka viikko.