Tähän aikaan vuodesta energiat alkaa olla käytetty - keho ja mieli kaipaavat lomaa. Olen keksinyt onneksi oivan lääkkeen, ja se on oikeanlainen kirjallisuus. Kevään tullen haluan mielellään kuunnella kirjaa, joka kertoo "vanhoista hyvistä ajoista" jotka ovat vanhoja, mutta eivät välttämättä kovin hyviä. Ihmiset sen sijaan ovat; on arkista uurastusta, hyveitä, jaloja päämääriä. Hahmot ovat rakastettavia, kerronta etenee koukuttavasti mutta ei mieltä liiaksi kiihdyttäen. Monta vuotta lääkkeenäni on toiminut Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja, jonka uusin osa on ilmestynyt aina toukokuussa. Mutta nyt sarja on - luojan kiitos - päättynyt, ja tarvitsin uutta. Äitini, kriittinen ja tarkkasilmäinen lukija, oli sanonut talvella tykänneensä tästä yllättävän paljon, ja nyt tartuin alkukieliseen äänikirjaversioon. Ja se olikin kuin lasi raikasta vettä, joka jatkoi antamistaan.
Betty, nuori maalaistyttö, muuttaa töihin Tukholmaan vuonna 1937, tohtorisperheeseen. Nuoresta iästään huolimatta hän on ensiyrittämältä oikein pätevä sisäkkö, vaikkakin ruuanvalmistus sujuu paremmin kuin siivous. Arki, uudet tuttavuudet ja itsellisyys pikakasvattavat Bettystä maailmannaisen, joka pian joutuu tekemään isoja ratkaisuja elämänsä suhteen. Lähestyvä sota kumuaa taustalla, ja vaikka Betty onkin kova lukemaan (niin kuin köyhät ihmiset ennen maailmassa olivat, tapahtuuko sellaista enää), uutisia hän ei osaa ja välitä seurata, ennen kuin on pakko.
Arkinen työ, ihmissuhteet, Bettyn luonne ja lähipiiri - hurmaavaa, mutta ei liian siirappista. Ihan kaikki ei tietenkään ole sataprosenttisen uskottavaa, mutta äärettömän koukuttavaa ja kiinnostavaa. Ruotsinkielisen version lukija on ehkä maailman paras - on helppoa ymmärtää, ja ääni vie täysin mukanaan. Onneksi kaksi seuraavaa osaa on jo olemassa, ja neljäskin ilmestyy jo syksyllä. Nyt vain pitää päättää, säästänkö vai herkuttelenko kaiken heti. Tiedän jo vastauksen, kaikki heti, vaikka jonossa olisi vaikka mitä muutakin kuunneltavaa ja luettavaa.