Sellainen mies

by Erkka Mykkänen

Löytääkö sitoutumiskammoinen mies rakkauden?

Kolmekymppinen mies on läpi elämänsä kärsinyt sitoutumisahdistuksesta. Hän haluaa läheisyyttä, mutta aina kun romanttinen suhde syventyy, iskee tuttu kauhu. Yhden illan juttujen sijaan mies kaipaa merkityksellisiä ihmissuhteita. Mutta voiko rakkautta saada ilman perinteistä parisuhdetta? Ja mistä sitoutumisen pelko johtuu?

Autofiktiivinen esseeromaani käsittelee rakkautta, sukupuolirooleja, seksiä ja ystävyyttä tavalla, joka pakottaa lukijan miettimään omia toiminta- ja ajatusmallejaan ihmissuhteissa.

Genres: Audiobook

314 pages, Hardcover

First published April 22, 2024

About the author

I don't have a Wikipedia page.

Reviews

[Heidi]

En tiedä onko tämä hyvä lisä ihmissuhteita ja perhemuotoja laajentavaan nykykirjallisuuteen ja keskusteluun, jotain superfeminististä, jossa herkkä mies löytää oman tapansa olla epänormatiivisessa rakkaussuhteessa ja rikkoo siinä muutaman tabun sivussa. Vai onko tämä naisia esineellistävä selitysten selitysten, historian pisin ja ennakoivin tinder-profiiliteksti (kuva kannessa, minne svaippaisit?). Oli kumpi vain, rakenne toimi mulle mutta uhriutuminen Frendien ja p0rn0n antamien parisuhdemallien ja -odotusten alle jätti turhan kumman olon.

[Susa · Rating 3 out of 5]

Olipa ristiriitainen lukukokemus. Toisaalta tämä oli ihanan herkkä ja sympaattinen, toisaalta taas raivostuttava toistuvassa itsesäälissään marinoituessaan. Ensin ihailin itsereflektiota, sitten jäin kuitenkin miettimään, mihin itsereflektio riittää: onko tämä taas sitä (jotenkin miehille hyvin perinteistä), että myönnetään kyllä ongelman olemassaolo, mutta sitten kun jotain varsinaisesti pitäisi alkaa tehdä (kuten mennä terapiaan) niin kiinnostus reflektioon lakkaa samantien.

Ehkä omalla tavallaan myös huvitti, että päähenkilö on rakkaususkontoa vastaan, mutta kirja noudatti perinteistä kaavaa, johon rakkaustarinatkin sortuvat: vaikeuksien kautta voittoon!

Ärsyttävyydestään huolimatta Mykkäsen kirjoitustyyli on jotenkin ihana. Selkeä, sujuva, realistinen, elämäntuntuinen. Löysin itseni hyvin elävästi muistelemasta sekä lukiovuosia että kokemassa Helsingin vuodenaikoja kolmekymppisenä.

[Päivi Metsäniemi · Rating 4 out of 5]

Olen hyvin kahden vaiheilla antaako kolme vai neljä tähteä. Sydämistyin kuitenkin Hesarin kritiikistä sen verran, että päädyn neljään. Kasvutarina ei muka saisi päättyä kasvamiseen - suvaitsen olla eri mieltä. Fiktiona se voisi olla hieman tylsähköä, mutta Oikean Ihmisen kohdalla tervehdin kypsymistä ilolla.

Erkka Mykkänen kirjoittaa autofiktiivisesti tai suoran biografisesti - ja melkein liiankin suoraan. Voin kuvitella, millainen oversharing-krapula kirjailijalla nyt on, tai itselläni ainakin olisi. Oliko kaikkea pakko jakaa, oliko tässä liikaa informaatiota. Mykkänen kirjoittaa omasta ihmissuhde- ja seksuaalihistoriastaan, ja tekee sen suoraan ja kaunistelematta. Mukaan pääsevät (kaikki) hankalat ajatukset seurustelukumppaneista ja oma pornonkulutushistoria ja tekovaginan hankinta. Knausgårdini lukeneena miehen häpeä on minulle jo tuttua, mutta Erkka ei lähdekään analysoimaan häpeän kautta, vaan aivan toisesta suunnasta. Hänen ihmissuhdeallergiansa nousee keskiöön: kaikki, erinomaisestikin alkaneet suhteet päättyvät kirjailijan ahdistuneisuuteen. Toisaalta ystävyyssuhteita käsitellään tavalla, jota harvoin kirjallisuudessa tulee vastaan.

Hän diagnosoi internetin avulla itselleen pakko-oireisen häiriön ihmissuhteisiin keskittyvän muodon: tämä kuvaus kiinnostaa lääkärinä tavattomasti. Se on ei-iatrogeeniseen medikalisaatioon liittyvä ilmiö, jossa lääketieteellistymisen saavat aikaan potilaat itse löytämällä toisensa netistä, jakamalla kokemuksia ja vertaistukea. Lääkärinä en tästä pakko-oireisen häiirön muodosta ole koskaan kuullutkaan - PubMed -haussa löytyi 24 (eli hyvin vähän, mutta kuitenkin) sitä käsittelevää tieteellistä artikkelia. Ilmiöllä on nähdäkseni kaksi puolta: se tarjoaa selitysmallin elämää haittavaa oireille, ja se voi helpottaa ihmistä itseään saamaan oikeanlaista apua. Toisaalta se antaa diagnoosin mahdollisesti normatiiviselle käyttäytymiselle, ja voi saada ihmisen hakeutumaan hoitoon, rajoittaa käyttäytymistään tai estää inhimillistä kasvua ("olen tällainen diagnoosin takia, en voi itselleni mitään").

Muutenkin Mykkänen analysoi käyttäytymistään ja ihmissuhteitaan tavalla, jotka meille tytöille ovat tuttuja varhaisteini-iästä asti. Ennen maailmassa työkaluja tähän tarjosivat nuorten naisten lehdet; SinäMinä, Regina, Seventeen jne, nykyään metasfääri tai miksi sitä pitääkin sanoa. Olemme osanneet tehdä ihmissuhdetyötä ja ymmärtäneet sen tärkeyden aivan pienestä pitäen. Pojille tällaista (malli)oppimista ei ole ollut tarjolla, joten nämä aikuis-aikuisena opitut selitykset tuntuvat jotenkin hellyyttävän epäkypsiltä. Yksi läheinen aina sanookin, että on epäreilua, että naisilla on ihmissuhdeasioissa 28 vuoden etumatka - tämä käsitys vahvistuu kirjaa lukiessa.

Siinä on myös kirjan vahvuus; tällaista on elämä. Olemme eri vaiheissa, arvostamme eri asioita, kypsymme eri suuntiin, ja oman kokemuksen avulla ei voi näköjään päätellä mitään toisten kokemuksesta. Oma tärkein (reilun pari vuosikymmentä kestänyt) ihmissuhteeni on täydellisen päinvastainen kirjailijan toivomalle; syvän, onnellisen, jatkuvan jakamisen tila, joka sallii kuitenkin erillisyyden, mutta perheen yhteiset asiat menevät aina kaiken edelle. En ehkä aina osaa arvostaa sitä riittävästi, mutta kirjan luettuani olen taas syvästi kiitollinen puolisolleni siitä, että voimme jakaa yhteisen arkemme ja arvomme ilman, että tässä iässä pitäisi ottaa selvää esim. eettisestä monisuhteisuudesta.

Olen Mykkäsen Kirjoittamisesta - podcastin ystävä, ja sen myötä tuntuu, että "tunnen" kirjailijan jollain tavalla. Ainakin pystyn kuvittelemaan, millainen henkinen ponnistus tämän kirjan aikaansaaminen - ja varmasti myös sen vastaanotto - on. Monta kertaa tulee kuitenkin mieleen, miten hyvää tekisi välillä väsyttää itsensä ihan kovalla fyysisellä toisten eteen tehdyllä työllä, ja millaista kirjallista materiaalia siitä saisi - niin paljon kuin nautinkin kirjalijaelämän (joka tuntuu aina itsestä aivan utopialta) kuvaamisesta. Erkka, tee Simone Weilit, näännyttää itseään ei tarvitse, mutta perspektiiviä on aina tervellistä hankkia. Sanankäyttö ja erittelytaito on jo aivan loistavaa, ja luen mielelläni lisää - toisista aiheista!

[Henna · Rating 3 out of 5]

Male gaze on male gaze, vaikka sitä toteuttaisi herkkä ja itsereflektiivinen feministimies, jolla on miespuoliseen pickmegirlismiin verrattavissa oleva neuroosi ”hyväksi mieheksi” identifioitumisesta. Vaivaannuttava jäi tän kirjan päällimmäiseksi tunteeksi.

Varsinaisia oivalluksia teos ei valitettavasti tarjoa. Vastaavas tunnetaitoharjoittelua naiset joutuvat tekemään jo teinivuosona, ja ehkä siksi päähenkilön epäkypsyys ja jonkinlainen etuoikeuksissaan marinoituminen onnistuu paikoin aivan ällistyttämään. Kuvaavaa on, että kun ahdistuksen pahin terä taittuu, ei päähenkilöä enää huvita hakeutua terapiaan, vaikka tarvetta selvästi olisi (jos ei muuten niin ainakin sivullisten satuttamisen välttämiseksi). Kasvutarinan suuri opetus on ilmeisesti se, että on ihan ok käpertyä perheensä rahoittamaan asuntoon kaivelemaan omaa napaansa Frendit-elämäntavasta haaveillen sen sijaan että ottaisi vastuuta tunne-elämänsä haasteista. Tekopillun ostaminen ei ole säälittävää, mutta moni muu asia tässä kirjassa on.

Harmi, sillä pidän Mykkäsen taidokkaasta kirjoitustyylistä ja teemoissa olisi ollut paljon kiintoisaa ammennettavaa (erityispropsit OCD-kuvaston laajantamisesta). Iso pettymys.

[untamolla · Rating 5 out of 5]

En yleensä halua arvostella kirjoja, koska on pöhköä määritellä jonkun toisen taiteellinen/emotionaalinen työ jollain viiden tähden asteikolla. Mutta nyt päätin, että tää kirja on kaikkien mahdollisten pisteiden ja arvioiden ja kaiken jossain mun elämäni kirjojen joukossa. Siitä syystä haluun myös kirjoittaa tän ”arvostelun”. Oikeesti haluun vaan sanoa, että lukekaa. Pistää ajattelemaan mut sillee lempeesti. Kertoo rehdisti omaa tarinaa yrittämättä tuputtaa jotain jollekin toiselle.

Ehkä tän ”arvostelun” kirjoittaminen on myös henkilökohtaisempi asia. Mä nimittäin samaistuin niiiiiiin monessa kohdassa. Ja ihan siis sekin, että mä vaan ihailen Erkka sua ihmisenä tosi paljon. Enhän mä sua tunne mutta sen perusteella, mitä oon Kirjoittamisesta-podcastia kuunnellut. Oot inspiroiva ja myös tää teos oli ihan superinspiroiva. Kiitos <3

Ja sit vielä, että h*lvetti. Ihmiset. Lukekaa. Jos ette tätä, niin sit jotain muuta. Mut ihan suurella lämmöllä tätä suosittelisin. Sellainen kommentti sieltä sitten ja meikämiehenalku lähtee laittamaan silmät kiinni.

[Valpuri · Rating 4 out of 5]

taas yhden istuman kirja. tunnistin pitkiä pätkiä sanasta sanaan, jaan rakkauden Aila Meriluotoon. yllättäen tuli OCD-toiveikas olo.

[Marko Suomi · Rating 3 out of 5]

Luin kirjan jo viikko sitten mutta en pystynyt heti kirjoittamaan mitään, ehkä koska kirja vie tosi lähelle päähenkilön elämää, ja en halua ikäänkuin kommentoida kenenkään henk koht elämää mitenkään. Kirja herätti myös paljon ristiriitaisia ajatuksia, joita piti vähän sulatella. Kiehtovaa mun mielestä tässä on ainakin se, miten päähenkilö ikäänkuin kiertää kokemiensa ongelmien lähteitä, pääsemättä syystä tai toisesta juurisyihin kiinni (ymmärrettävää koska se on supervaikeaa), ja ehkä jos tästä tulisi jatko-osa, perspektiivi toisi lisää valoa aiheeseen? Toinen kiehtova tai ehkä mun mielestä kiinnostavin juttu tässä oli se, miten päähenkilö tuntui kamppailevan sen kanssa, että halusi kovasti olla "hyvä/mahtava tyyppi" toisten mielestä tai ainakin ettei olisi "sellainen mies". Mutta sitten huomaa ettei ehkä olekaan. Herätti kysymyksiä siitä mistä se "hyvän tyypin" vaatimus tuli ja miksi ja miksi se oli tietynlainen? Tää teema jotenkin kolahti, koska itselläkin kokemusta ns. ihanneminän ja todellisen minän välisistä risririidoista, joita on ollut vaikea edes tiedostaa. Myöskin "varjon" käsitteeseen viitattiin, mikä oli tosi osuvaa. Mutta, kaiken tämän jälkeen en tiedä pidinkö kirjasta, ja huomaan että lukukokemuksesta tuli tavallaan dekkarimainen, selviääkö päähenkilölle ongelmien syyt vai eivät, ja miten päätyy ratkomaan niitä. Toisaalta taas kirja herätti paljon ristiriitaisiakin ajatuksia, mikä on mun mielestä hyvä juttu. Jännä lukukokemus!

[pihla · Rating 5 out of 5]

Kuvailisin tätä sanoilla epämiellyttävä, sympaattinen ja taitava.

[Lauri Linna · Rating 2 out of 5]

Mykkänen kirjoittaa taitavasti ja siten, että kerrottu tuntuu aidosti eletyltä. Itse auto(fiktiivinen?) sisältö on kuitenkin hieman häiritsevää, kun sitä pysähtyy miettimään. Sitoutumiskammo tuntuu iskevän heti, kun päähenkilöltä / Mykkäseltä vaadittaisiin romanttisessa suhteessa jotain ja hänen tulisi ottaa toinen ihminen tämän tarpeineen huomioon. Nyt matka tuntuu pysähtyvän siihen, mikä olisi ollut kiinnostavaa eli toimintamallin työstämiseen ja siitä eroon pääsemiseen.

[Linda W.]

Olipas hirmuisen kiinnostavaa ja hienoa luettavaa. Erkka Mykkänen on avannut itsensä kaikenlaisen tarkastelun alle ja tuloksena on rehellinen, sympatiaa herättävä ja aito kirja. "Autofiktiivinen esseeromaani" oli oikein hyvä termi tälle muodolle ja muoto tosiaan palveli sisältöä. Välillä peloton rehellisyys suorastaan hirvitti, mutta sellaisella samalla tavalla kuin vuoristoradassa kun noustaan ylös.

Kirjassa oli paljon nykyaikaan liittyvää kuvastoa, oli somesovelluksia, viestikommunikaatiota ja OnlyFanskin mainittiin useaan otteeseen. Yleensä karsastan lähtökohtaisesti näin nykyrealistista kirjallisuutta, mutta tässä se tuntui luontevalta ja kiinnosti.

Uskoisin, että tästä tulee monelle tämän päivän ihmiselle (ehkä etenkin miehille?) tärkeä eepos. Käsittääkseni ihan tällaista ei ole Suomessa vielä kirjoitettu, ainakin ROCD:sta tämä on ilmeisesti ensimmäisiä suomalaisia kirjoja. Mykkänen sanoittaa kirjassaan sellaisia tunteita ja kokemuksia, joihin moni varmasti samaistuu mutta epämääräisellä tavalla, koska niihin liittyvät termit ja tapahtumat eivät juuri näy yleisessä puheessa. Tai sitten näkyy samalla tavalla kuin kirjassakin turhauttavien keskusteluiden muodossa: ihmiset eivät ymmärrä ja sitten tulee paha mieli. Tämä kirja oli jälleen yksi konkreettinen muistutus siitä, miten tärkeää on, että kokemilleen asioille on olemassa sanat. Rakkaususkonto oli ehkä mielestäni hiukan kärkäs livströmquistmainen termi, mutta se hyväksyttäköön. :)

Teksti on tosi soljuvaa ja huomasin nopeasti olevani ihan koukussa. Halusin vain oppia lisää ja ymmärtää kertojan sisäistä maailmaa. Koin jopa samaistumisen hetkiä, vaikka olenkin hyvin perinteisesti heteroparisuhteessa elävä nainen. Taas aukesi pala jotain itselle uutta maailmaa. Teksti ja kerronta olivat myös tosi tyylipuhdasta, mikä teki siitä nautinnollista luettavaa. Mielestäni tällainen loppuun asti hiottu kerronta toimi eikä suinkaan tehnyt siitä tylsää.

Erityisen kiinnostavaa oli lukea viestien välityksellä tapahtuneesta suhteesta, suhteesta kummilapsiin ja Erityisystävästä. Niistä toivoisin saavani lukea kirjallisuudessa lisää. Erkka on avannut oven tälle ja monelle muullekin tämän kirjan myötä. Kiitos kirjasta.

[Heli · Rating 5 out of 5]

Arviotani värittää se, että fanitan Erkka Mykkäsen kirjoitustyyliä jo ennestään.

Tämän modernin hermannhessemäisen esseeromaanin (olikohan se niin?) lukeminen ei ainakaan yhtään vähentänyt fanitustani. Päinvastoin. Nautin ihan suunnattomasti siitä, että sain lukea tarkoin ajateltua ja vielä tarkemmin sanoiksi muotoiltua tekstiä. Ja sehän siis oli pohdintaa ja kuvausta ihmissuhteista, seksuaalisuudesta, ystävyydestä, mieheydestä ja ihmisyydestä ylipäätään.

Perin tutuntuntuisia olivat mietiskelyt siitä, millainen mies (t. henkilö) sitä nyt sitten haluaisi olla, ja ei kai joistain syistä osoittaudu sellaiseksi mieheksi (t. henkilöksi), kun toiveena olisi olla mieluummin tällainen. Minusta jo tuohon tiivistyy kirjan pääpointti: yhteiskunnassamme eli oikeastaan meillä itsellämme on monenlaisia ihanteita, ja kaikkiin niistä emme tule koskaan pääsemään. Mahdammeko halutakaan, tai onko edes järkevää tavoitella niistä kaikkia. Ihanteet voivat liittyä vaikkapa ihmissuhteitten laatuun, asumismuotoihin tai arkiseen ajankäyttöön. Jossain kohdin olisikin syytä miettiä, mitä elämältään haluaa eli mikä on sitä tämmöisyyttä, mihin tähtää mieluummin kuin semmoisuuteen.

Samalla huomasin lukiessani tuntevani hieman surumielisyyttä nykyihmisyyttä kohtaan. Tai mistäs minä tiedän, onko tämä ilmiönä edes mitenkään nyky-. Siis että ihmisellä voi olla kiva koti, huippu perhe, runsaasti läheisiä ja vastavuoroisia ihmissuhteita, mielekästä ja iloa tuottavaa tekemistä, älykkyyttä, erinomaiset vuorovaikutustaidot, vapaus tehdä melkeinpä mitä vain eli kaiken kaikkiaan tosi kiinnostavalta ja mukavalta vaikuttava elämä, ja silti tunne, että jotain puuttuu. Eikä sitä puuttuvaa asiaa oikeastaan edes ole olemassa tai mahdollista saada elämään, kun sitten kyseessä olisikin jo ihan toisenlainen, toisen ihmisen elämä.

Jotkin lyhyet virkkeet ylsivät kiteytyneisyydessään jopa Petri Tammis -tasolle. Hänen tekstejään fanitan myös, joten pidettäköön tätä huomiota suurena kehuna eikä esimerkiksi viittauksena harkitsemattomien tyylivaikutteitten imemiseen. Tämän kirjan voisin poikkeuksellisesti haluta kuunnella myös äänikirjana, koska haluaisin kuulla etenkin kaikki pohdiskelevammat osuudet nimenomaan Erkka Mykkäsen äänellä rytmitettynä.

Enpä liene monestakaan viime aikoina lukemastani kirjasta selittänyt läheisilleni yhtä paljon kuin tästä. Ihmissuhteitten kirjo on omienkin tuttavieni joukossa moninaista, joten yhdelle jos toisellekin on tehnyt mieli vinkata tästä kirjasta saatavaa pohdinnan mallia: että tätä ja tätä on joku muukin miettinyt ja vieläpä kirjaksi kirjoittanut.

Lisäksi muuten! Kirjan kannet (siis ei pelkkä kansipaperi vaan ihan oikeasti kannet) ovat kaikista omistamistani kirjoista lähimpänä lempiväriäni #00cc99:ää. Vaikka kansipaperikin on hieno, kirjan säilyttäminen "alasti" esimerkiksi sohvalla tuo kotini sisustukseen juuri oikean lisäväriläiskän. En voisi olla tyytyväisempi värivalintaan!

[K.K · Rating 2 out of 5]

Ensimmäinen kirja-arvosteluni täällä ja haluaisin sen olevan parempi, mutta koin että tästä kirjasta jokin syvempi taso jäi puuttumaan, vaikka kirja olikin sinänsä sujuvasti kirjoitettu. Pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö päähenkilöllä oli, mutta tätä ei puitu auki että miksi? Syy kiedottiin jotenkin epämääräisesti frendeihin (mikä kulki punaisena lankana tarinassa), mutta minulle jäi tunne että se oli vain jonkinlainen päälleliimattu juttu, kun pinnan alle ei oikeasti uskallettu sukeltaa. Esimerkiksi kiintymyssuhdeteoriasta ei puhuttu mitään koko kirjassa, vaikka se on aivan ydinasiaa kun puhutaan sitoutumisongelmista aikuisena. Koen että jos vaikka päähenkilön lapsuutta olisi puitu kiintymyssuhdeteorian valossa, olisi se nostanut kirjan psykologisesti aivan toiselle tasolle. Kuitenkin sinänsä mielenkiintoinen aihevalinta ja kuten sanottua tekstiä oli miellyttävä lukea.

[Iida-Maija · Rating 3 out of 5]

Kiinnosti (parisuhteeseen liittyvän ahdistuksen ja monisuhteisuuden pohdinta, ystäväverkon merkitys) ja ärsytti (päähenkilö ja uhriutuminen).

[Mela Kanootti · Rating 4 out of 5]

Mun mielestä tämä oli hyvä ja fresh miesnäkökulma! Kriittinen vastaanotto yllätti. Samastuin moniin ahdistuksiin, voin vannoa, ettei ne kaikki ole mies-ahdistuksia… Tervein suhde pornoon, mitä oon hetkeen lukenut. Musta tuntuu, että siinä, missä joku näki esineellistämistä, näin oikeastaan vaan halua. Eikö mies saa haluta ja olla ahdistunut! XD Ihana kirja kaiken kaikkiaan ja tervetullut. Mykkäsen kerronta on arkista, eikä se ole huono juttu.

[Elsa Kalervo · Rating 3 out of 5]

Erkka Mykkäsen omaelämäkerrallisen Sellainen mies -kirjan sivuilta oli virkistävää lukea miehen ajatuksia ja kokemuksia erilaisista suhdemuodoista sekä patriarkaatin vaikutuksista, tätä keskustelua kun Suomessa ovat pääosin käyneet naiset. Ainakin tässä tapauksessa tämä mies tunsi, että joutuu tekemään kaikenlaista, ettei olisi ”luuseri” tai ”nössö” tai ”sellainen mies”, vaikka jäikin hiukan epäselväksi, mikä tai kuka nämä määrittelee. Siinä ollaan kenties juurikin ytimessä! Päiväkirjanomaisissa teoksissa on usein ongelmia toiston kanssa ja niin tässäkin, etenkin alkupuolella. Karsittavaa olisi mielestäni ollut.

Loppupuoli kirjasta kuitenkin kosketti ja kertoja-kirjoittaja ky läpi hienon kaaren, vaikka kaikki olikin lopussa yhä aivan kesken. Ajatus siitä, että muutos ja keskeneräisyys ovat ainoat pysyvät asia elämässä, on jotenkin lohdullista. Huonotkin vaiheet ovat väliaikaisia, kaikki muuttuu ja koko ajan. Elämä ja ihmissuhteet ovat jatkuvassa liikkeessä, ja hallinnan piirin mukaisesti suoraan pystyy vaikuttamaan vain omaan toimintaan, johon tässä löydettiinkin paljon työkaluja. Kirjoittajan käyttämä kieli tai tyyli eivät olleet mitenkään kovin ihmeellisiä, mutta suorasukaisesti esitettyjä ajatuksia ja kokemuksia oli silti mielenkiintoista seurata.

[Viivi Laiho · Rating 3 out of 5]

Vetävästi kirjoitettu. Koko kirjan ajan odotin, että henkistä kasvua alkaa tapahtua ja mies aloittaa terapian tms., mutta - spoiler alert - niin ei kuitenkaan käy.

[Janne Aukia · Rating 5 out of 5]

Tykkään neuroottisesta kertojanäänestä! Samaistuttava ja paljon tuttua. Kiinnostavaa yleisemmin milleniaalien tän hetkinen vaihe uudelleenkalibroida ja keksiä itseään uudelleen keski-iässä. Ja katsoa taaksepäin mistä on tullut. Kieli ei ole mitenkään erityisen kaunista, mutta soljuu kuin hyvä pakina tai kolumni.

Tavallaanhan tää on self-helpiä miehille ja muille parisuhdeasioita pohtiville kevyessä fiktion kääreessä: päähenkilö reflektoi ajatuksiaan erilaisissa keskustelukonteksteissa joissa dialogin kautta kevennetään saarnaa.

Voi kysyä tarvitaanko autofiktiota keski-ikäisen miehen näkökulmasta? Tän pohjalta tulee fiilis että tarvitaan. Miehen malli voi olla tässä ajassa hankala ja sekava. Sen uudelleenmäärittely tapahtuu myös autofiktion kautta.

(Pääosin naispuoliset) keskustelukumppanit jäävät ohuiksi ja heitä kuvaillaan (tarkoituksella?) hyvin ympäripyöreästi. Lukijana ei niin kovin paljon ole väliä sillä kuka tyttöystävä milloinkin kuuntelee kulmakarvat kurtussa päähenkilöä.

Ovatko naiset päähenkilön elämässä vähän sellaisia Manic Pixie Dream Girlejä joiden tehtävänä on auttaa päähenkilöä löytämään itseään? Käänteinen Rachel Cusk, jonka oma ääni tulee muiden uniikkeina tarinoiden kautta.

Silti, tää oli ehkä just sitä self-helpiä mitä just nyt tarvitsin ja kirja tuntui rehelliseltä. Mikä sitten kuitenkin taitaa olla tärkeintä.

[Ville Verkkapuro]

Read this a while ago, but been putting off reviewing this. It tells everything about this book: it's highly ambivalent, both soft and hard at the same time, masculine and feminine. It's a weird balance, both making it very demanding to exist in this society when you don't fit the mould, yet at the same time fitting all too perfectly.
A kind of book that tells more about the reader than it does about the writer. Revealing values, learned attitudes, experiences... forcing you to confront them in you.
For others it brings comfort and a sense of relief, for others it brings pain and even rage.
I refuse to categorise this in either as it was equally both. Or all.
And I admire the bravery of just telling it like it is, be it ugly or not. I really enjoy getting points of view that don't match my own.
To me, there's a sense of loneliness on these pages, a sense of impossibility to transcend and yet in there, a resolution. What a tragedy it is for everything be pretty nice all the time.
Once again, there's invisible themes of power present. A high sense of privilege and comfort which in turn makes world an exhausting playground of opportunity, yet only ending disappointing. No way to win, no way to lose. And themes of consumerism, hidden, deep in the mix. Yet still pretty out in the open with the pocket tushy. Gender on all pages. Violence, even. Double standards, Christian morals, a sense of belonging. The themes of pornography are tricky; emancipation or degrading? I've always tended to steer to the lyrics of "Lori Meyers" by NOFX when dealing with this dilemma.
There's a small, fearful child in all of us and when we love, we all just want to be loved as who we are.
A mystical sense of fear and an abandonment that stems from childhood. In that sense this is a perfect companion with "Love island" by Amanda Palo. Makes you think: how long is the distance between two people and the sexes when there is all the privilege in the world in between?
I have no idea how to actually review this as this didn't have a clear reason to exist, yet it had all of them. I have nothing to grab hold of as there is no story and once again it seems like that is the exact story. What I like is the new ideas regarding the concept of family, I like it very much and it's beautiful. And what a tricky thing biology is, how it fucking erects itself right in the midst of a vast moral landscape, time and time again.

[Aallotar · Rating 3 out of 5]

Oli kyllä erikoinen lukukokemus, kun samalla ärsytti loputon omassa itsessään möyriminen ja sitten taas ilostutti oivallukset, joita sai seurata, kuin seuraisi reaaliajassa kertojan elämää. En silti osaa sanoa, onko kaikki toi informaatio ja reflektio kuitenkin tosi liikaa. Omassa itsessään pyöriminen ei tunnu johtavan mihinkään syvempään tai konkreettisempaan tekoon.

Silti, ehkä tää lähes turhan itsetutkiskelun määrä kuitenkin kuvastaa tätä aikaamme.
Kuvailu, kieli ja aiheiden kuljetus ovat mestarillisesti toteutettuja👌

[Iira · Rating 3 out of 5]

Laitoin tähän spoiler alertin, mutta se tuskin estää sitä, että Erkka tulee ja lukee tämänkin arvion (ja ehkä kuvailee sitä seuraavassa romaanissaan).

Ymmärrän, että teos käsittelee tärkeitä asioita, sen kirjoittaminen on varmasti ollut tekijälleen olennainen, tärkeä ja akuutti prosessi. Se on kaunokirjallisena teoksena autofiktiivisyydessään jopa liiallinen, kielellisesti hallittu ja ns. hyvin kirjoitettu.

Minulle tämä ei tarjonnut oivalluksia, samaistumispintaa tai heijastetta.

[Mari Saikkonen · Rating 3 out of 5]

Olisin niin halunnut kauheesti tykätä enemmän tästä kirjasta, koska tykkään tosi paljon Erkasta ja hänen huumoristaan. Mutta jotenkin tää oli kauhean totinen. Aina kun omia neurooseja ja hommelssoneja avataan kirjallisessa muodossa, rankka itseironia ja huumori lieventää ja etäännyttää ja kaunokirjallistaa tekstiä. Mutta tämä oli selvästi hyvin henkilökohtainen teos, ja pisteet sen synnyttämisestä. Seuraavaa romaania odottaen <3

[Noora Rantanen · Rating 4 out of 5]

Aurofiktiivinen esseekokoelma, päiväkirjamainen tutkielma rakkaudesta, ihmissuhteista ja sitoutumisesta. Oli hurjan mielenkiintoista lukea sellaisen ihmisen ajatuksia, joka kokee parisuhteet niin merkittävästi eri tavalla kuin itse ja osaa perata suhtautumisensa sanoiksi paitsi näin vetävästi, näin perinpohjaisen suoraan ja rehellisesti.

[Jyri-Juhani Uurtimo · Rating 4 out of 5]

Kevyt lukea, mutta samalla täynnä syvällisiä kysymyksiä pohdittavaksi. Taitavasti kirjoitettu kirja on lempeää seuraa, joka saa aikaan sekä myötäelämistä että itsereflektiota. Voin varauksetta suositella.

[Jarmo · Rating 3 out of 5]

Arvostelin pyrkimystä häpeilemättömyyteen ja suoruuteen, vaikka romaanin kertoja yrittääkin nähdä/näyttää itsensä positiivisessa valossa. Aineksia pikemminkin muutaman aukeaman Image-artikkeliin, joten tyhjäkäynti on väistämätöntä.

[Eija Toiviala · Rating 3 out of 5]

Erkka Mykkänen on kirjoittanut romaanin sitoutumiskammoisesta miehestä.

[Janne Heinonen · Rating 5 out of 5]

Olipas mielenkiintoinen, monellakin tavalla.

[A Ojala · Rating 3 out of 5]

”Olin jumissa kehossani.”

[Mintti · Rating 4 out of 5]

Suhtauduin vähän nihkeästi takakannen perusteella, mutta tämä olikin tosi positiivinen yllätys. Suosittelen lukemaan.

[Akseli Koskela · Rating 3 out of 5]

Välillä pääsin mukavasti vauhtiin ja välillä taas en.

[Unto Luoto · Rating 5 out of 5]

Terapoiva ja myös hauska kirja itselleni. Toisaalta myös ahdistava. Suosittelen kyllä jos aihe on yhtään omakohtainen.