Huippusuositun Enni Mustosen uutuussarjan toinen osa kuvaa nuoren kartanonemännän elämää 1700-luvun lopun Suomessa.
Hedvig Eleonora Lilliehöökin tyttövuodet ovat jääneet taakse, ja hän emännöi tarmokkaasti Frugårdin kartanoa. Lapsiakin on siunaantunut jo pieni katras.
Kun eräänä kirkkaana talvipäivänä Hedda Nooran seitsemännen lapsen syntymä on käsillä, pelko kouraisee sydänalaa. Miten hän selviää, kun aviomies Adolf on kaukana Viaporissa ja luotettu emäntäpiika jo vanha ja sairas?
Vaikka Frugård on syrjässä, sodan varjo ja poliittiset vehkeilyt ulottuvat sinnekin. Miten käy Hedda Nooran ja hänen perheensä, jos itsevaltias kuningas Kustaa III aloittaa sodan Venäjää vastaan?
Tuttua ja turvallista Mustosta. Maailmalla kuohuu ja kuohut yltävät Hedda Nooran arkeen asti. Samalla tavallinen arki kuitenkin jatkuu, ja lapsia syntyy (ja naisten on lapsia synnytettävä) vuodesta toiseen. Kiintoisinta tässä olikin kuvaus synnytyksistä ja niiden hoidosta, jossa muinainen perimätieto ja modernimmat opit yhdistyivät. Muutenkin naisen aseman kuvaukset olivat kiinnostavaa luettavaa.
Tämä tarina ei imaissut mukaansa ihan niin voimakkaasti, kuin sarjan ensimmäinen osa. Mutta kelpokirja silti!
Tarvitsen Enni Mustosta nollaamaan aivoja silloin, kun on paljon töitä tai muuten kaista täynnä. Kuuntelen Erja Manton ääntä, teen palapeliä ja olen kokonaan 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun Uudellamaalla. Olen pienestä pitäen rakastanut historiallista fiktiota, joka sijoittuu maantieteellisesti lähelle meitä, ja jossa naiset uurastavat perheidensä eteen (ja miesten sodat käydään jossain siten, ettei minun tarvitse tietää niistä juuri mitään). Harmillisesti elämä on opettanut, että nämä kuvaukset tuskin ovat kovin tarkkoja faktojen suhteen, mutta pidän niitä silti tärkeinä, osana sukupolvien ketjuun asettumista.
Kerronnassa ärsyttää lähinnä vanhojen sanojen ripottelu sinne, missä kirjailija sattuu ne muistamaan. Minun kielihistoriallinen tietämykseni ei ylety arvioimaan, onko sanasto sen aikaisen suomen kielen mukaista (varsinkin kun kertojanääni on oikeasti ruotsinkielinen). Myös lukija painottaa vanhoja lainasanoja liikaa, förmaakit, prikat, kahvelit ja hurstit erottuvat lievästi ärsyttävällä tavalla.
Mutta kirja täyttää tehtävänsä - palapeli ja kotityöt edistyvät, onnistun hetken olemaan selaamatta puhelinta enkä palaa pakonomaisesti töiden ääreen. Tällainenkin on kirjallisuuden tehtävä.
Kustaa III jatkaa sotimista Venäjää vastaan ja siellä taistelevat myös Nordenskioldin veljekset sekä kartanon työväkeä. Kotikartanossa kylväminen, kyntäminen ja muu maanviljelys ja karjanhoito jatkuvat ja alati kasvava lapsilauma vaatii huomiota. Lapsien syntymiä kuvataan melko tarkasti, mutta myös erilaisia yrttijuomia ja jopa loitsuja, joita syntymissä tai sodankäynnissä tulleissa haavereissa tarvitaan. Sujuvaa kuvausta Hedda-rouvan elämästä.
Jotkut kirjat tulee luettua nopsasti, niin tämäkin. Tykkään Mustosen tavasta kirjoittaa. Tästä opin jälkeen paljon suomalaisaatelin elämästä, tapakulttuurista ja sairaanhoidosta. Ruotsin kuninkaan älytön sota Venäjää vastaan selostettiin liiankin perusteellisesti. No, historian tunnilta tutut Anjalan liitto ja Ruotsinsalmen taistelut mainittiin ja osaan ne nyt sijoittaa oikeisiin paikkoihin ja hallitsijoihin. Henkilöitä oli niin paljon, etten kaikin ajoin muistanut kuka kukin sukulainen on. Kirjan alun henkilöluettelo auttoi siihen. Lopussa on selitetty kirjassa esiintyviä vanhoja/ruotsinkielisiä sanoja. Ei ehkä Mannisen paras kirja, mutta silti tavoitteena ensi kesänä käydä Nummisten Alikartanossa eli Frugårdissa ja istua museokahvilassa tunnelmoimassa.
Tämä oli tuttua Enni Mustosta. Nopea luettava, ei vaadi liikaa ajattelua. Juoni oli kiinnostava, joskin tästä tuli mieleen Hovimäki-sarjan alkupään kirjat, joita Mustonen (Kirsti Manninen) on myös ollut kirjoittamassa. Joitakin epätarkkuuksia oli nimien kirjoitusasussa (Carl vs. Karl) ja ainakin yhdessä kohtaa mainittiin poikien kotiopettajan tekevän joitakin, vaikka hän oli vähän aikaisemmin jo lähtenyt kotiinsa. Mustonen selostaa tapahtumat tosi yksityiskohtaisesti, joskus melkeinpä liiankin.
ei suuria juonenmullistuksia mutta kiinnostavaa kuvailmaa Hedda Nooran elämästä Frugårdin kartanonrouvanna sotaisessa suomessa 1700 luvulla. Enni Mustosen tyypillisellä, aina toimivalla tyylillä kirjoitettuna. Hedda Noorasta on vaikea olla pitämättä ja hänen elämäänsä myötäelämättä.
Kuuntelin tämänkin sitten heti edellisen osan jälkeen. Ei ole oikein uutta sanottavaa, edelleen nimiä on niin paljon että en erota kaikkia sivuhahmoja toisistaan mutta se ei hirveästi häiritse. Ja tässä oli melkein-kaimani Staava! Odotan seuraavaa osaa, toivottavasti se tulee pian, tai muuten sekoan kyllä oikeasti hahmojen nimien kanssa.
Tämä viimeisin Mustosen sarja ei imaise mukaansa samaan tapaan kuin useimmat aiemmat. 1700-luku on tosin ollut Suomessa aika ankeaa aikaa, sotia sotien perään, jokainen sukupolvi tuntuu muistavan, kuinka venäläiset riehuivat seudulla. Ruotsissa heikkoja kuninkaita ja aatelissukuun mahdottomasti ja kaikki suunnilleen keskenään sukua. Miehet sotimassa ja aateliskartanotkin usein naisten hoidettavana, rasitteena aatelisetiketti ja useat kummalliset sukulaiset. Maaseutukartanon vuodenkiertoon liittyvistä töistä kerrottiin mukavasti, mutta itselle tuli tunne, että ei niin tarkasti kuin joissakin kirjoissa, luotettiinko siihen, että Mustoset on luettu ja asioita jo tiedetään. Tokihan jään taas odottamaan jatkoa!
Halusin tykätä tästä enemmän, mutta kirja on kuin päiväkirjamainen kertomus siitä, että tänään tehtiin sitä ja huomenna tätä. Tarina ei oikein saavuta kliimaksia, mikä todennäköisesti johtunee siitä, että on pysyteltävä siinä, mitä oikeille ihmisille on tapahtunut. Oli mukavaa lukea Mustosen sujuvaa kerrontaa, mutta tällä hetkellä päähenkilön elämässä ei tapahdu muuta kuin raskaudet. Tulen ehdottomasti lukemaan seuraavankin osan, sillä sen verran olen kiinnostunut perheen edesottamuksista.