Jump to ratings and reviews
Rate this book

Kaarna

Rate this book
Ihminen ei voi tulla entisekseen, jos ei tiedä, kuka on ollut.

He kiertävät poron etäältä. Se pysähtyy hetkeksi ja katselee heitä tuskaisin silmin, mutta laskeutuu sitten maahan ja koettaa pyöriä kutiavien jalkojensa päällä. Lainasta näyttää kuin se tanssisi yksin vääristynyttä, pelottavaa tanssia, jota se ei saa taukoamaan.

Laina on ollut jo vuosikausia muissa maailmoissa. Hän makaa sairaalassa, kun hänen kolme lastaan tulevat vierailulle. Sisarukset Martti, Eeva ja Maija pohtivat hautajaisjärjestelyjä ja riipivät muistikuvia yhteisestä menneisyydestään, kukin omanlaisiaan. Martti tekee kunnalla auraustöitä ja asuu yhä poikamiehenä kotikylällään, Eevalla ja Maijalla on etelässä vilkkaat elämänsä.

Martti toivoisi siskojen yöpyvän hänen luonaan, kun nyt kerrankin ovat pohjoiseen asti tulleet, mutta heillä on muita suunnitelmia. Vaikka sisaruksilla on aina ollut hyvät välit, on Martti kokenut olevansa kuin ylimääräinen, jakojäännös.

Lainan tarinassa Tommi Kinnunen kuljettaa lukijaansa 2000-luvulta kohti traagisia sotakokemuksia. Partisaanien hyökkäys kesällä 1944 muutti Lainan elämän peruuttamattomasti. Hän on kieltäytynyt muistamasta tapahtuneita ja samalla vienyt muistamisen ja toipumisen mahdollisuuden myös lapsiltaan. ”Vain miesten sodasta saa puhua, sillä naisten sota on äänetön ja kielletty.”Äitinsä kuoleman lähestyessä Martti hakee yhteyttä sisaruksiinsa ja koettaa täyttää tarinan aukkokohtia, mutta onko jo liian myöhäistä?

Kaarna on tiheätunnelmainen ja vangitsevasti kirjoitettu romaani naisten sodasta, luopumisen vaikeudesta ja siitä, kuinka kuoleman läheisyys muuttaa ihmistä.

204 pages, Hardcover

First published April 25, 2024

17 people are currently reading
789 people want to read

About the author

Tommi Kinnunen

15 books260 followers
Tommi Kinnunen (b. 1973) was born in Kuusamo, north-east Finland and currently lives in Turku, where he works as a Finnish literature school teacher. His debut novel, Where Four Roads Meet has dominated the charts in Finland ever since its publication and has sold over 82,000 units to date. The novel was awarded the Best Novel of 2014 Prize by the Jury of the Finnish Grand Journalism Prize as well as the Thank You for the Book Prize by the Finnish Booksellers’ Association. It was also shortlisted for both the Finlandia Prize for Fiction and the Best Debut of the Year Prize.

Ratings & Reviews

What do you think?
Rate this book

Friends & Following

Create a free account to discover what your friends think of this book!

Community Reviews

5 stars
726 (35%)
4 stars
958 (46%)
3 stars
332 (16%)
2 stars
39 (1%)
1 star
8 (<1%)
Displaying 1 - 30 of 157 reviews
116 reviews2 followers
April 28, 2024
Syvästi koskettava romaani ja ahdistavakin. Olen lukenut kaikki Tommi Kinnusen kirjat. Hämmästelen edelleen miten hän pystyy kuvaamaan tapahtumia niin syvällisesti naisen näkökulmasta. Hyvin vaikuttavaa kerrontaa.
Profile Image for Elina Mäntylammi.
724 reviews37 followers
July 26, 2024
Tommi Kinnusen kerronta häikäisee. Tunnelma punoutuu kohti hetkeä, jolloin kaikki menee rikki ja lähtee kulkemaan väärään suuntaan. Ihmisten kantamat surut alkavat, eivätkä koskaan lopu.

Kaarna kertoo Lainasta, sodan uhrista, joita Suomessa on edelleen ja joita mihinkään maailmankolkkaan ei saisi tulla lisää, ikinä.

Se kertoo myös Martista, Lainan pojasta, joka myös on sodan uhri, mutta joka joustavan lapsenmielensä avulla kantaa myös toivoa sisällään.

Kinnusen kertoma tarina pakahduttaa. Se pakahdutta hirvemmissä tapahtumissa, mutta myös niissä kauneimmissa. Silloin kuin kaikki on vielä hyvin eräänä heinäkuisena päivänä 80 vuotta sitten.
Profile Image for Laura/Raadelma.
347 reviews33 followers
September 17, 2024
Miten paljon kipeää voikaan mahtua 200 sivuun.

Tommi Kinnunen kirjoittaa uusimmassa romaanissaan jälleen näkyväksi Suomen vaiettua sotahistoriaa, tällä kertaa neuvostopartisaanien jatkosodassa tekemistä raaoista hyökkäyksistä suomalaisiin kyliin. Partisaanien väkivalta jättää nuoreen 24-vuotiaaseen Lainaan jäljen, joka ei parane: vuosia myöhemmin hänen lapsensa yrittävät turhaan ymmärtää, miksi äiti oli niin etäinen ja ailahtelevainen, kykenemätön rakastamaan kuten äidin kuuluisi.

Kaarnaan liittyvässä Luomiskertomus-haastattelussa Kinnunen pohti sitä, miten naisten vihan kuvaaminen tuntuu olevan edelleen jonkinlainen tabu. Mietin tätä ajatusta paljon kirjaa lukiessani. Lainaa jäytävä raivo ja kipu on kuvattu raa’an kaunistelemattomasti, ja vaikeita ovat etenkin kohdat, jossa hän on täysin kykenemätön hoivaavaan äidin rooliin, välillä myös väkivaltainen omia lapsia kohtaan.

Laina on kamala äiti, mutta hirviö hän ei ole, vaan karmeiden olosuhteiden uhri aikana, jolloin apua vastaaviin asioihin ei saanut. Kaarna kuvaakin sitä, miten rintamalla olevien miesten kipu (ainakin juuri ja juuri) tunnistettiin, kun taas siviilit jäivät yksin traumojensa kanssa. Sodan jälkeen Suomessa ei edes tehty toimia sen eteen, että partisaanien vangeiksi ottamat lapset ja naiset palautettaisiin vankileireiltä sotilaiden tapaan.

Kokonaisuus on raskas ja kipeä, eikä Kinnunen tarjoa millään lailla helposti pureskeltavia vastauksia. Toisaalta hän ei myöskään mässäile sotilaiden hyökkäyksellä, ja vaikka hän kuvaakin Lainaa säälimättä, mukana on ennen kaikkea ymmärrystä. Lainan tarina onkin niin kouriintuntuvan musertava, että lukeminen tuntui väliin fyysisinä reaktioina. Aivan todella vaikuttava lukukokemus.
Profile Image for Laura Walin.
1,862 reviews86 followers
July 24, 2024
Tommi Kinnusen kirjat ovat aikaisemmin vaikuttaneet minusta turhan hyvin suunnitelluilta ja sen myötä jotenkin steriileiltä lukukokemuksilta. Jonkinlaista toistoakin olen hänen tuotannossaan ollut tunnistavinani. Kaarna ammentaa paljolti samoista elementistä kuin aikaisemmatkin, sota-aikojen traumoja pohtivat teokset, mutta tällä kertaa tavalla, joka vei minut mukanaan.

Kaarnassa kerrotaan vuonna 1920 syntyneen Lahjan tarina lopusta alkuun niin, että sodan jättämät ylisukupolviset jäljet tulevat myös näkyviksi. Kertomus alkaa Lahjan kuolinvuoteelta, jonne kolme toisistaan vieraantunutta sisarusta kokoontuvat käytännön asioita selvittämään. Suvun tarinaa keritään auki Lahjan elämän kautta, yhä varhenevin päivämäärin.

Kinnunen onnistuu Kaarnassa monen tasoisen jännitteen luomisessa: menneisyyden ja nykyisyyden, tiedon, tietämättömyyden ja muistojen sekä henkilöiden välisten suhteiden. Lukija tietää asioista sietämättömän paljon enemmän kuin kukaan henkilöistä, joiden elämän epäreiluuteen ja kaikkeen siitä seuraavaan taakaan joutuu heittäytymään mukaan. Kirja ei siis päästä lukijaa helpolla, mikä tekee siitä mielenkiintoisen. Loppu kunnioittaa mainiota teosta.
Profile Image for Anne Dahl.
Author 3 books19 followers
March 17, 2025
3,5
Äiti on liian väsynyt rakastamaan. Aggressiivinen äiti. Naisen sotakokemus.

Näin ehkä voisi sanoa Tommi Kinnusen uudesta kirjasta, tiivistää teoksen ytimen näin. On vaikea sanoa Kaarnasta mitään uutta, minkäänlaisia uusia ylistyssanoja, joita ei olisi jo sanottu.

Mukaansatempaava juoni, käänteet, lopun hienovaraiset paljastukset, tarinan kääntyminen uuteen valoon.
Naiskohtalot, tragiikkaa, arpeutumattomia haavoja. Äitiyden haasteet, mukanakulkevat /kuljetetut traumat.
Sota.

On vanha nainen, Laina, ja Lainan takaumat lähtöpisteeseen, tarinan käännekohtaan. Vilkkaasti liikkuvat aikatasot nykyajoista vuoteen 1944.
On tuskastuttavan riipivä ja vaikea äiti-tytärsuhde, ulkopuolisuus, rakkaudenpuute, kykenemättömyys hellyyteen. Niin ja helposti puhumatta jääneet traumat kotimaisessa sotakirjallisuudessa eli (trauman kokeneen äidin / väsyneen äidin) äidin väkivaltaisuus, aggressiot, lapsen turvattomuus.

Tarinan keskiössä on sota, partisaanit, naisten totuus, jota ei tunnusteta.
Rikos, joka sivuutetaan.

Kinnunen kuvaa sotakirjallisuudesta tutut puhumattomat vain pullonsuusta vahvistusta tunteilleen ja kauhuilleen saavat, sotamuistojaan läpikäyvät, juopot mielensä murtaneet miehet ja sitten
ne naiset, jotka eivät puhu sodastaan, eivät kysy, eivät paranna itseään.
Ja ne lapset, jotka eivät saa rakkautta, elävät sivussa, välttämättöminä pahoina, huomiota vailla ja jotka kärsivät, koko elämänsä. Siirtävät omat traumansa eteenpäin.

(Ja tutut maisemat Kinnusen jo Neljäntienristeyksestä tutut maisemat, tunnelman kuin Pimeät kuut-teoksessa).

Ehkä näin voisi sanoa.
Joka tapauksessa, takuuvarmaa Kinnusta (vaikka tästä teoksesta en liikuttunut niin kuin liikutuin Ei kertonut katuvansa, Neljäntienristeys).
Profile Image for Mai Laakso.
1,513 reviews65 followers
July 7, 2024
Tommi Kinnusen Kaarna kertoi Lainan tarinan, mutta se kertoi myös Martin tarinan. Kaarna kertoi myös sodan hiljaisten uhrien, naisten ja lasten tarinan, heidän, jotka neuvostoliittolaiset partisaanit veivät vankeinaan maahansa. Kohtelivat väkivalloin ja tappoivat keinoja kaihtamatta. Heistä ei saanut puhua. Naisten ja lasten kokemasta väkivallasta ei saanut puhua. Heidät hylättiin naapurimaahan tai kuka mihinkin matkan varrelle.

Tommi Kinnunen antaa Kaarna teoksessa äänen sodan vaurioittamalle Lainalle. Lainan toinen mies Antti oli myös sodan vaurioittama. Yleensä miesten kokema sodan julmuus on enemmän esillä, ja sen jättämät traumat ymmärretään paremmin. Naisten ja siviilien kokemat traumat ohitetaan vähempiarvoisina, vaikka viereen ammuttaisiin vanhemmat. Vaikka itse joutuisi julman väkivallan kohteeksi. Vaikka läheiset vietäisiin rajan taakse. Hys hys.

Tommi Kinnusen Kaarna teoksen alkulehdellä lukee särjetyille. Kirja on siis omistettu ihmisille, jotka ovat särjettyjä. Voi kuinka paljon tämäkin päivä tuo lisää särjettyjä ihmisiä sodan runtelemissa maissa. Eikö yhteiskunnat opi mitään sodista?


Profile Image for Katri.
825 reviews101 followers
May 8, 2024
Tommi Kinnusen Kaarna (2024) oli taattua Kinnusta, niin aiheensa kuin erinomaisuutensakin puolesta.

Kaarna kertoo yhden perheen sodan runtelemasta elämästä. Laina tekee kuolemaa sairaalassa, mutta on ollut jo pitkään kuin poissa. Lainan kuoleman lähestyessä, hänen lapsensa kerääntyvät yhteen. Pohjoiseen asumaan jäänyt Martti haluaisi puhua etelästä tulleiden siskojensa kanssa menneestä, muistella lapsuutta ja saada selvyyden asioiden. Mutta siskot eivät halua synkkää lapsuutta muistella. Äitiään he eivät juuri sure, eivät kuten Martti.

Usein kirjoitetaan miehistä ja miesten sodasta, mutta Kinnunen avaa kirjassaan naisten sotaa ja naisten sodassa pirstaloituneita mieliä. Laina koki sodan, sen kauheudet, ja vaikeni siitä. Kinnunen lähestyy aihetta hienosti yhden perheen kokemusten, vaietun menneen, salaisuuksien ja ylisukupolvisten traumojen kautta. Kaikkea ei tarvitse kertoa, lukija saa kyllä kiinni.

Ostin Kinnusen kirjan omakseni aika lailla heti julkaisun jälkeen ja aika nopeasti sen luinkin. Mietin kyllä etukäteen, että vieläkö Kinnunen onnistuu kirjoittamaan sodasta ja menneestä kiinnostavasti, vai joko kyllästyttää, mutta kyllä hän vain onnistuu. Ilahduin erityisesti kirjan pituudesta, sillä vain parisataa pitkä kirja on hieno tiivis taidonnäyte. Kinnunen pystyy muutamalla lauseellakin maalaamaan isoja kuvia, tunteita ja hetkiä. Lainan traumakäyttäytyminen kuvataan uskottavasti, mutta sitä jäin miettimään, että oliko sama seuraavan sukupolven kohdalla?

Pidin kirjasta todella. Se on rankka, mutta todella hyvä.
Profile Image for jo-booksy.
179 reviews2 followers
June 9, 2024
Det här är bok nr 19 i min Challenge 2024 som jag har satt upp vid sidan av ordinarie GR Challenge. Den går ut på att läsa minst 12 böcker från länder och/eller av författare som jag inte är bekant med sedan tidigare. Avsikten är främst att upptäcka nya bekantskaper och spännande, intressanta platser i olika delar av världen. Jag vill "uppleva liv jag aldrig har levt, bredda mitt perspektiv och vidga mitt universum" som det så vackert heter. Nu har min egen utmaning spårat ur för länge sedan men det får väl bli så att ambitionen i år är att "läsa nytt" i den mån det är möjligt, typ.

Har läst det mesta Kinnunen har skrivit och Kaarna (betyder för övrigt bark) känns som en mellanbok. Den är läsvärd men ganska långt ifrån hans första, ”Där vägarna möts” (Neljäntienristeys) och ”Ljuset mellan ögonen” (Lopotti).

Böcker som utspelar sig under krigstiden i Finland har alltid intresserat mig. Det är en del av min bakgrund och historia även om jag inte har upplevt tiden själv. Morfar och andra som skulle kunna berätta är borta sedan länge. Boken har även ett kvinnligt perspektiv som jag uppskattar men har svårt att engagera mig i personerna fullt ut och upplever berättelsen som osammanhängande. Beskrivningen av syskonrelationerna och hur familjen hanterar sina trauman hamnar på plussidan. En tragisk historia.
Profile Image for Heta.
3 reviews
April 9, 2025
Miten voi 200 sivua särkeä sydämen näin.
Profile Image for Perato.
167 reviews15 followers
September 12, 2024
Lukupiirin kahdeksannen istuntokerran kirja.

Ei vakuuttanut. Tuntui että tämän saman rakenteen olen lukenut Puhdistuksen jälkeen jo tuhannesta blurbista/takakansitekstistä, monta aikajanaa, sodanaikaiset traumat jne. jne. Ei mitenkään omintakeinen oikeastaan millään tavalla ja tuntui että kotimaisen kirjallisuuden tropeja oli käytetty myyntimenestyksen takaamiseksi. Ei tarjonnut juuri mitään ihmeellistä tyylillisesti, muutama hyvä kohta, mm. tuo dementoituneen vanhuksen oleskelu omassa asunnossaan. Olisin kaivannut vähemmän alleviivausta, enemmän tulkintaa tunteista ja kokemuksista ja vähän enemmän jotain muutakin kuin peruskerrontaa. Kirja alkoi tyylillä jota ei juuri kirjan muussa osassa nähdä, olisi voinut vaikka samalla tyylillä kirjoittaa nuo kaikki partisaanihyökkäysjutut.
Profile Image for Tiina Mahlamäki.
959 reviews29 followers
April 28, 2024
Kotimaisessa kirjallisuudessa käydään edelleen taukoamatta toista maailmansotaa. Mutta tässä teoksessa Kinnunen tarjoaa aiheeseen taas uuden näkökulman, joka on aina ajankohtainen ja läsnä. Sota – ja trauma ylipäätään – jättää näkyvien vammojen lisäksi eloonjääneisiin myös näkymättömiä haavoja ja arpia. Kanssaihmisestään ei voi tietää, minkälaisia haavoja hän sisimmässään kantaa.
33 reviews2 followers
May 3, 2024
Tämä on hieno, pieni kirja, joka jokaisen pitäisi lukea.
54 reviews
June 22, 2025
En ainakaan muista koskaan oppineeni Partisaanien hyökkäyksistä, mutta ilmeisesti se johtuu siitä että Suomen valtio ei yrittänyt saada Suomesta kaapattuja naisia ja lapsia takaisin jolloin asiasta on vaijettu totaalisesti. Tommi Kinnunen kirjotti naisen häpeästä todella hyvin ja tämä tarina vei minut mukanaan niin, että luin tämän kirjan yhdessä yössä. Hän myös kirjoitti traumatisoituneen ihmisen kanssa elämisestä ja sen vaikutuksista ympäröiviin ihmisiin hyvin. Näin itseäni ja omia perheenjäseniäni monissa tämän kirjan hahmoissa ja heidän käytöksessään ja ajatusmaailmoissaan. Kirjassa tapahtuva sota pisti miettimään, että voiko muistot sellaisista tapahtumista seurata ihmisiä ja sukuja näinkin pitkälle. Tämä oli erittäin koskettava teos ja suosittelen sen lukemista. Välillä meinasin tirauttaa kyyneleen, pitää lukea seuraavaksi jotain kevyempää
Profile Image for Helena.
2,424 reviews23 followers
July 22, 2024
Kinnunen on kirjoittanut jälleen kerran pakahduttavan ja silmiä avaavan, upean kirjan, mutta lukukokemuksena tämä oli ahdistava ja tumma. Kirjassa Laina haluaa unohtaa historiansa ja olla muistamatta, samalla tavalla tätä lukiessa olisi halunnut ummistaa silmät ja päästä kaikesta kuvasta raakuudesta eroon.
En ole suuri historiallisten kirjojen ystävä, mutta nämä Kinnusen kirjat ovat olleet minulle mainio tapa perehtyä Suomen historiaan.
Profile Image for Vuokko.
69 reviews
May 10, 2025
Ihan tosi synkkä. Vaikka tää ei ollu samaistuttava niin silti jotenkin tarina oli liian oikeen elämän juttuja. Tai en ihan saanut uusia näkökulmia tai mitään, voisko siis sanoa et turhan ennalta-arvattava. Kaipasin suurempia yllätyksiä tai enemmän tapahtumia. Kerronnan ns nurinkurisuus oli kiinnostavaa.

Ainii takakannessa yhen hahmon nimi on Maija mut kirjassa se on Marja😆

Oon nyt huomannu et Hesarin suositukset on jotenki lähes aina huteja...
Profile Image for Kirsi Vatanen.
361 reviews2 followers
January 7, 2025
Sota rikkoo mielen niin sotilaalta kuin sodan jalkoihin jääneeltä. Kirja kertoo niin Lainan kuin Martin tarinan siskosten jäädessä sivuosaan.
78 reviews1 follower
May 15, 2025
Hyvä kirja vaikka raskas aihe. Vastaavia kohtaloita ollut varmaan paljonkin. Tässäkin käsiteltiin puhumattomuutta ja miten se vaikuttaa tuleviin sukupolviin.
Profile Image for Liisa.
6 reviews
October 10, 2025
Tämä oli ensimmäinen kaunokirjallinen Kinnusen romaani, jonka luin. Tosi mielenkiintoinen tapa lähteä nykyhetkestä kulkemaan menneisyyteen päin. Yllätyin!

Jäi mieleen hieno kuvaus uupuneesta, ehkä masentuneesta äidistä, joka sinnittelee ilman apua perhearjessa traumojensa kanssa: "Hänestä ei ole tähän. Vaikka kuinka yrittäisi, vaikka miten haluaisi, hän ei jaksaisi kauaa. Hän ei osaa olla se, jolta aina riittää jaettavaksi toisten tarpeisiin. -- Kyllä hän näkee samat asiat kuin muut, todistaa aamuruskon tai oravien keväiset juoksut metsänreunan haapojen rungoilla, mutta ne eivät tartu häneen niin kuin muihin, vaan karisevat saman tien pois."
Profile Image for Tuulia.
54 reviews
April 9, 2025
Kun annoin tän kirjan upota niin tykästyin tähän vähän enemmän, mielenkiintoinen mutta ei ehkä täysin omaa potentiaaliaan täyttävä. Koen et joitakin teemoja ois voinut vielä laajentaa ja tutkia enemmän esimerkiksi kehon ja luonnon rinnastuksia, jotka oli tosi kauniilla tavalla tehty. Ehkä myös olis kaivannut pituutta et ois saanut lisää syvyyttä, sillä etenkin nykyajan kuvaukset jäi vähän köykäseksi, mutta kaiken kaikkiaan hyvä kirja!
Profile Image for nariyae.
160 reviews3 followers
November 16, 2025
4.5/5. Luen suomalaisia kirjoja harvoin ja liitän niihin paljon ennakkoluuloja, mutta siitä pitäisi kyllä päästä eroon. Tämä oli aivan ihana kirja, ja jotenkin Martin luonne ja ajatukset tuntuivat tosi samaistuttavilta, eikä kyyneliltä voinut välttyä. Suomen kieli voi olla niin kaunis, kun sitä vaan tosissaan vaalii. Kaunis kirjoitustyyli ja koskettava tarina, joka jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Ylipäätään tämä tuntui vaan niin omalta kirjalta - jo ennen lukemista tuntui siltä, että tulen rakastamaan tätä <3
Profile Image for Tapani.
149 reviews2 followers
May 25, 2024
Kaarna saa ykkösen ihan genrensä takia. Olen luvannut itselleni, ettei minun tarvitse enää ikinä lukea sota-ajan kurjuudesta kertovaa itkutarinaa, mutta sellaista huomasin taas lukevani, kun lukupiirimme otti tämän vuoroon hyvien arvosteluihin perusteella. Sääliksi käy Ukrainalaisia, tällaisella kehityskaarella siellä luetaan vastaavia sotaa näkemättömien rahastusopuksia vielä pitkälle 2100-luvulle.

Itse kirjahan oli oikein hyvin kirjoitettu, ajoittain jopa erittäin hyvin. Mutta ei auta, saisi kirjailija jo keksiä hieman tuoreempaa aihetta.
Profile Image for Salla Kanerva.
13 reviews
March 25, 2025
Antaisin 3,5 tähteä. Haluisin jotenki antaa tälle enemmän, mutta en sitten kuitenkaan. Surullinen ja vahva kuvaus sodasta ja asioista, joista ei puhuta. Teema siis hyvin puhutteleva ja koskettava. Tässä ei varmaan ollut yhtään onnellista ihmiskohtaloa ja tunnelma oli aika painostava koko ajan, siks halusin lukea tän vaan aika nopeesti. En haluais sääliä ketään todellista tai keksittyä ihmistä, mutta silti säälitti Martti. Se oli niin reppana ja raasu ja tuli sen puolesta paha mieli.

Tärkeä tarina ja hyvä että se on kirjoitettu. En tiiä, onko typerää, mutta tavallaan vähän kyseenalaistan aina sitä jos miehet kirjoittaa asioista jotka naisille on tapahtunut ja joita vaan naiset on tuossa kuvatussa muodossa kokeneet, mutta en nyt lähde sitä tässä tuomitsemaan. Minusta kuitenkin Kinnunen pystyy tähän hyvin ansiokkaasti ja todenmukaisesti. Kerronta ja tunteiden, vihan ja kaiken hirveyden kokemusten kuvaaminen oli kyllä tämän parasta antia. Pisteet ehkä lähtee siitä, että todellisessa elämässä on sotaa ja kamaluutta niin paljon, että väsyttää ja ahdistaa lukea siitä myös fiktiivisessä muodossa - joka kyllä myöskin pohjautuu oikeisin tapahtumiin Suomessa. Näihin aiheisiin on jo niin valitettavan turtunut, ettei pysty jotenkin syventymään niihin ja saamaan irti mitään uutta tai säväyttävää.
Profile Image for Visa o.
176 reviews1 follower
June 25, 2024
Oon Kinnusen fani, mutta miksi tämä kirja ei tuntunut siltä mihin on tottunut? Voi olla että vaihdan neljään tähteen mutta mun mielestä kirja jäi ontoksi ja oli liian lyhyt. Jos on hyvä aihe ja näin hyvä kirjoittaja niin sata sivua vaan lisää ja syvyyttä tarinaan.
35 reviews
July 9, 2024
Todella raastava ja syvästi koskettava kirja, jota oli vaikea laskea alas. Kerronta oli Tommi Kinnusta parhaimmillaan, ja tämä nousi kyllä yhdeksi omaksi suosikiksi hänen tuotannostaan.
Profile Image for Maria Aho.
5 reviews1 follower
January 16, 2025
Suosikkini Kinnusen teoksista. Uskomattoman hieno, mutta myös todella ahdistava ja kauhistuttava. Varsinkin tässä maailmanajassa todella ravisuttava lukukokemus.
Profile Image for Alex Kangaroo.
42 reviews
August 12, 2024
Erinomainen, raaka ja herkistävä romaani Kinnuselta. En ole aiemmin lukenu hänen teoksiaan, vaan mies on tutumpi Hesarin artikkeleista ja Twitter keskusteluista. Tätä teosta kehuttiin minulle hänen parhaaksi ja voin uskoa tämän toden teolla.

Tarinan rakenne päinvastaisesti kerrottuna piti minut mukana koko ajan ja pelkäsin välillä edetä eteenpäin, sillä en ollut varma olinko valmis kohtaamaan kaiken sen, joka aiheutti niin suuren ja syvän tuskan päähenkilössä. Hahmot olivat aitoja ja pystyin kuvittelemaan heidät elämään tätä päivää. Kirjan lyhyt pituus, jopa vain vahvisti tarinaa enkä olisi välttämättä tarvinut yhtään enempää. Itselleni oli täysin uutta tietoa Neuvostopartisaanien tekemät siviiliväestöön kohdistuneet iskut sodan aikana.

Erittäin vahva suositus.
Profile Image for Ville Verkkapuro.
Author 2 books198 followers
Read
March 17, 2025
My first Kinnunen. So much of this threw me off. So much personally uninteresting stuff from war to intergenerational trauma and old Finland and more war. At times this felt in a way laughably obvious. Reading this felt like I had read this a million times before, though I have never even read something close to this. But as this went on, I felt things and was impressed by the story, psychology and prose. Not bad in any way, quite the opposite. The only fault is in the part of the novel that the writer cannot control – I.
114 reviews1 follower
October 2, 2024
Sanoisin, että taattua ja turvallista Kinnusta neljän edestä. Hän osaa rakentaa juonen tai pikemminkin kertomuksen ja se kun tehdään tavallisista ihmisistä ja elämästä, niin sopii minulle. Surumielinen kylläkin.

Luin tätä ennen kirjan, jota ei löydy GDstä eli Kari Valton Loiset. Kolmosen olisin antanut, sillä sen luki kevyesti. Tarina on hieman sadun omainen, vaikka perustuu "tositapahtumiin"?
Kirjoittaja on äidinkielen opettaja kuten yllä olevankin kirjoittaja, mutta tasoeroa on tekstissä.
Displaying 1 - 30 of 157 reviews

Can't find what you're looking for?

Get help and learn more about the design.