Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistaja -perheessä. Jo 6-vuotiaana hän aloitti saarnaajakoulutuksen ja 26-vuotiaana hän nousi seurakuntansa vanhimmistoon. Heinäaho oli moitteettoman Jehovan todistajan perikuva, mutta hänellä oli salaisuus, josta hän ei halunnut kenenkään tietävän. Vuosikausia Heinäaho eli kaksoiselämää, kunnes paljastui ja joutui Jehovan todistajien sisäisen oikeuskomitean eteen. Sen saman, jonka jäsenenä hän oli itsekin ollut tuomitsemassa harhaan kulkeneita seurakuntalaisia.
Saatanasta seuraava on Tom-Kristian Heinäahon kaunistelematon kertomus siitä, mitä on elää jäsentensä elämää tiukasti kontrolloivassa uskonnollisessa yhteisössä. Se on myös tarina irtautumisesta, läheisyyden kaipuusta sekä uuden elämän rakentamisesta.
Olipas rehellinen ja rankka teos. Heinäaho onnistuu kirjoittamaan elämänkerrassaan niin riipaisevan rehellisesti ja yksityiskohtaisesti, että en pystynyt lukemaan kirjaa kuin pienissä osissa. Suosittelen ehdottomasti, jos sisäiset hengelliset kamppailut kiinnostavat.
Rehellinen ja raastava teos. Oli sydäntäsärkevää kuulla miten huonosti Jehovan todistajissa kohdellaan ihmisiä. Tämä ei tullut yllätyksenä, mutta siitä huolimatta sydämeen sattui useasti. Erityisesti Tuomon ja Jasminen kohtalot iskivät kipeästi. Miten julmasti mielenterveysongelmista kärsiviä kohdellaan, seksuaalirikoksen uhreista puhumattakaan.
Tarina oli tärkeä kerrottava, siitä ei epäilystäkään. Yhden tähden tiputin, koska kerronta oli ajoittain hajanaista, vaikkakin mielenkiintoista. Joskus oli vaikea pysyä kärryillä, ja jouduinkin kelailemaan taaksepäin.
Oli ihana kuulla loppua kohden miten hyvin Tompalle lopulta kävi. Matka on ollut rankka, mutta onneksi hän pystyy elämään elämäänsä aidosti. Samaa toivon kaikille, uskontojen uhreille, ja muillekin.
Kirja on kovaa tykitystä Jehovan todistajien organisaatiosta ja siitä, kuinka se kohtelee jäseniään. Tomin ja hänen perheensä henkilökohtainen matka ja kohtalo ovat kirjan pääantia, mutta myös syvällistä tieto siitä, kuinka kirkko oikeasti toimii on paljon.
Teknisesti kirja on rasittavan yksinkertainen ja suoraviivainen: yhtään enempää kuin 320 sivua tätä ei jaksaisi.
Tom-Kristian Heinäaho (synt.1970) kertoo tarinansa Jehovan todistajien parissa 1970-luvulta aina viime vuoteen asti.
Heinäahon vanhemmat ryhtyivät Jehovan todistajiksi vasta aikuisiällä, joten ehkä siksi he eivät ole kaikkein tiukkapipoisempia. Heinäahon tarina etenee lyhyin, päiväkirjamaisin luvuin. Kunkin luvun otsikkona on aina kuukausi ja vuosiluku. Otteita on yleensä pari per vuosi ja niissä kerrotaan mm. merkittävistä tapahtumista, kuten vaikka ensimmäisestä konventtipuheesta tai jostakin muusta merkityksellisestä tapahtumasta Heinäahon elämässä. Heinäaho kohoaa vähitellen merkittävään asemaan seurakunnassa.
Heinäaholla on salaisuus, kuten kirjan alaotsikkokin kertoo, ja sen voi tässä spoilaamatta kertoa, koska asia selviää jo kirjan alussa: "Olen niitä miehiä, pippeleistä pitävä mies". Homoseksuaalisuus tulee viimein julki ja Heinäaho erotetaan seurakunnasta kolmekymppisenä. Tosin hän kertoo, että usko oli alkanut karista jo aiemmin. Heinäaho huomaa, että Jehovan todistajat ei ole mikään Jumalan johtama yhteisö, vaan jäseniään alistava ja kontroilloiva organisaatio, jossa kilpaillaan paremmasta asemasta toisia vastaan ihan kuin monessa työpaikassa. Myös mielivaltaiset säännöt, joilla on vaikea kuvitella olevan mitään tekemistä uskon kanssa, alkavat vähitellen häiritä Heinäahoa. Heinäahosta tuleekin lopulta Uskontojen uhrien tuen vapaaehtoinen ja hän on kertonut eri dokumenteissa ja lehtijutuissa Jehovan todistajien kontrolloivasta yhteisöstä.
Heinäahon seurakunnasta erottamisen jälkeen tapahtuu karmea asia (en spoilaa kertomalla siitä tässä), joka nähtävästi vaikutti Heinäahoon niin, että hän halusi kertoa julkisesti Jehovan todistajien yhteisöstä tarkoituksenaan puolustaa ihmisoikeuksia.
Tämä oli aika nopealukuinen kirja. Hyvin korutonta kuvausta Jehovan todistajien arjesta ja siitä, mitä tapahtuu seurakunnasta erottamisen jälkeen. Tuli myös hyvin selväksi, miksi seurakunnasta eroaminen on vaikeaa ja miksi moni pelkää erottamista. Heinäahokin kävi vain peruskoulun ja sen jälkeen teki hanttihommia, jossa ei paljoa koulutusta tarvinnut. Loppuaika meni saarnapuheita kuunnellessa, niitä itsekin pitäessä ja ovelta ovelle kiertäessä "Jehovaa todistaen". Ja kun tiedämme, että jos seurakunnasta joutuu erotetuksi tai itse lähtee, kaikki siteet pitää tällaiseen henkilöön katkaista. Jos olet käynyt peruskoulun, sinulla ei ole mitään ammattia ja kaikki ystäväsi ovat Jehovan todistajia (muita "maailmallisia" ei saa oikein edes tavata enemään kuin on välttämättömien asioiden hoitamisen vuoksi pakko), niin mitä elämääsi jää, kun yhtäkkiä koko yhteisö pitää sinua hylkiönä eikä ole missään tekemisissä kanssasi. Miten pärjäät elämässäsi, kun sinua on vuosikymmeniä aivopesty. Onneksi Heinäahon vähemmän sääntöjä noudattavat vanhemmat tapaavat häntä, toisin kuin isoveli, joka katkaisi kaikki suhteet Heinäahoon.
"Valo voittaa vähitellen pimeyden", on Heinäahon loppusanat kirjalle. Näin onneksi Heinäahon elämässäkin vimeinkin, yli 50-vuotiaana, on käymässä.
Arvioksi 3,4/5. Tom-Kristian Heinäaho: Saatanasta seuraava. Kaksoiselämäni Jehovan todistajana. 2024.
Olen viime aikoina perehtynyt poikkeuksellisen paljon erilaisten kulttien ja muiden suljettujen yhteisöjen toimintaan, joten oli erittäin mielenkiintoista kuunnella kirja myös suomalaisesta näkökulmasta. Osataan sitä meilläkin jne... Välillä tilanteet tulivat hätkähdyttävänkin lähelle, sillä osa tapahtumista sijoittuu naapurustooni.
Tom-Kristian Heinäahon tarina on kirjoitettu päiväkirjamaisesti ja paikoin jopa lakonisesti. Pidin tyylistä suurimmaksi osaksi, sillä se antaa tilaa omille ajatuksille. Heinäaho toteaa, mitä on tapahtunut, minä saan päättää, mitä ajattelen siitä. Joissain kohdissa, erityisesti kirjan loppupuolella, olisin kaivannut hiukan reflektoivampaa otetta.
Yllättävää kyllä, tämä kirja kertoo myös aika paljon Euroviisuista! Erottuaan Jehovan todistajista Tomppa nimittäin löytää elämäänsä uusia ystäviä ja lopulta puolison suomalaisesta viisufanikerhosta.
Tämä teos pääsi yllättämään. Helppo- ja nopealukuinen kirja vaikeasta aiheesta, jonka paatoksellisuus puri minuun. Jehovan todistajat koulivat Heinäahosta taitavan tarinankertojan.
Koskettavin kohta oli mielestäni kuvaus 8 vuotta nuoremman Tuomo-veljen saattamisesta ensimmäiselle luokalle kouluun.
Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kokeneet perheensä tärkeäksi.
Koskettava ja suorapuheinen. Kirja kuvasi hyvin Jehovan todistajien liikkeen rakennetta, mutta olisin itse kaivannut enemmän kertojan oman sisäisten ristiriitojen kuvausta. Loppua kohden kerronta rakoili hieman, mutta nivoutui kuitenkin aivan hyvin yhteen. Tähtiä annan 3.5!
Surullinen tarina kaksoiselämästä umpimielisessä jehovalaisyhteisössä, jossa on hyve kytätä toisten tekemisiä ja laverrella niistä yhteisön johdolle. Heinäaho elää yksinäisyyden ja alituisen kiinnijäämisen pelon tunteiden kanssa nuoresta pojasta aikuiseksi mieheksi, kunnes lopulta joutuu jehovalaisten "oikeuskomitean" eteen, ja vapauttaa itsensä taakasta. Samalla piirtyy mielenkiintoinen kuva 80- ja 90-lukujen Suomesta seksuaalivähemmistöön kuuluvan ihmisen näkökulmasta. Hienosti kirjoitettu, intiimi ja sydämellinen tarina yhden ihmisen selviytymisestä autoritäärisen uskonnollisen yhteisön puristuksessa. Suosittelen, erityisesti äänikirjaversiota, joka on taitavasti luettu.
Mulla ei oo voimia puhua tästä kellekään, mutta mä toivon, et sä puhut. Kerro kaikille, minkälainen yhteisö Jehovan todistajat on ja mitä siellä tapahtuu.”
Tom-Kristian Heinäaho,“Tomppa”, on noudattanut edesmenneen pikkuveljensä toivetta ja kirjoittanut hyvin rehellisen ja suorapuheisen tositarinan siitä, miten Jehovan todistajien yhteisö toimii. Kirjassa kuvataan Tompan ja hänen lähipiirinsä elämänvaiheita vuodesta 1975 vuoteen 2023.
Ristiriita Heinäahon sisällä on varmasti ollut raastava. Omia tuntojaan hän ei kuitenkaan avaa kunnolla, ja kiinnostavaa olisi ollut lukea myös enemmän perheenjäsenten keskinäisistä suhteista. Myös homoseksistä kirja antaa paljon tietoa, ja ikävä kyllä se voi yhä olla joillekin syy jättää kirja kesken tai olla tarttumatta siihen. Joitakin asioita kirjassa toistetaan turhaa ja loppu pitkine aikahyppelyineen tuntuu menevän kuin pikakelauksella. Silti Saatanasta seuraava on hieno selviytymistarina.
Tarina on äärimmäisen tärkeä niin tekijälle itselleen kuin hänen kohtalotovereilleen. Kaltaiselleni tavalliselle kristitylle teos taas on sivistävä ja silmiä avaava: samaan aikaan kun julkisuudessa kauhistellaan muslimien tekoja, unohdetaan oman väestön lahkot.
Kirjan tärkein viesti lienee se, että kaikkien uskonlahkojen omat oikeusistuimet pitäisi kieltää lailla. Niissä poljetaan ihmisoikeuksia ja niiden vuoksi moni traumatisoituu. Heinäaho osoittaa, että Jehovan todistajien sisällä toimii hyvä veli -kerhoja ja kukaan lahkon sisällä oleva ei pysty ajattelemaan kirkkaasti ja selkeästi omilla aivoillaan. Lahkoon kuuluminen tarkoittaa sitä, että uskonto menee kaiken edelle, jopa lain.
Att människor inte behandlas väl inom sekter har man förstått och här får man en inblick i hur det står till inom Jehovas vittnen. Tompa föds in i sekten och växer upp med Jehovas budskap, han lever ett klanderfritt liv och utbildar sig och klättrar inom församlingen. Samtidigt lever han ett dubbelliv och väntar på att bli avslöjad. Berättelserna om hur församlingen har egna domstolar där man dömer sina medlemmar, hur folk utesluts för att de inte lever som "man skall" och att de som lämnat sekten ses som döda är starka. Den godhet som man hela tiden pratar förvandlas till mobbing och förföljelse för människor med avvikande beteenden. Sättet som man behandlar psykisk ohälsa. Det är rent grymt.
Sådana här berättelser är viktiga, kanske inte så mycket för mig som aldrig varit i närheten av en sekt. Men för dem som befinner sig i det och börjar tvivla. Att läsa en sån här bok kan hjälpa dem att ta steget ut, förstå att det finns något annat även om det är väldigt svårt. Boken är emellanåt splittrad men det är ett bra tempo och det är intressant. Det är fint att se att det finns ett mer eller mindre riktigt slut för Tompa. Det finns hopp.
3,5 tähteä. Tämä viihdytti, hymyilytti, liikutti, osui ja upposi. Olen itse onneksi saanut elää vapaana tällaisesta henkisestä väkivallasta. On vaikea käsittää, että niinkin moni elää elämäänsä erilaisissa yhteisöissä, joiden ytimessä on tiukkojen puhtausnormien noudattaminen, noiden normien valvominen ja normista poikkeamisesta rankaiseminen. Kuten Heinäaho eräässä haastattelussa toteaa, kyse on paikoin ihmisoikeusloukkauksista. Vaikka olen kyllä tietoinen kaikesta tästä, asian äärelle pysähtyminen saa pohtimaan sitä, miten elämme aikamoisissa rinnakkaistodellisuuksissa toistemme lomassa.
Minäkertojan lopun toteamus siitä, että hänen elämänsä ei ole ollut turha, resonoi juuri nyt isosti ja antaa toivoa.
Mietin myös, onko joku joskus luullut minua jehovan todistajaksi, koska en ole mikään innokas joulun ja muiden perinteisten juhlapyhien toivottelija. Toivotan mieluummin hyvää viikonloppua tai lomaa.
Synkkä kirja, joka antaa lukijalle paljon tietoa Jehovan todistajien toiminnasta. Raakaa tekstiä ja kirjassa oli kokonaisuudessaan aika masentava ilmapiiri, vaikka toivon pilkahduksia Tomin elämässä oli satunnaisesti. Sydämeen sattuu kaikkien muiden puolesta, jotka joutuu elämään elämää missä ei saa olla oma itsensä. En voinut antaa enempää tähtiä koska tästä tuli aika paha mieli kumminkin. :(
On hirveän vaikea arvioida oma elämä kertoja, varsinkin näin rankasta aiheesta.
On hienoa, että tämä on kirjoitettu ja opin paljon uutta lukiessani. Tuntui kuitenkin välillä, että monia asioita olisi voinut jättää tarpeettomina pois ja taas joihinkin mielenkiintoisiin asioihin olisi voinut perehtyä syvemmin.
Pidin kuitenkin kertojan äänestä ja tavasta kuvailla ajatusmaailmaa kultin sisällä sekä sen ulkopuolella. Huumori tosin ei niinkään minuun uponnut.
Det är vädigt intressant att få en inblick i denna församling och jag undrar så hur denna övertygelse fungerar 🤔 Dock tycker jag den här berättelsen är ganska ytlig och platt. Det berättas liksom utan känsla. De ganska visuella beskrivningar av sex känns mest som om de är där för att skava än att de tillför berättelsen djup.
”Loppu on lähellä” -lausetta kuulee useammin kuin koskaan ennen. Olen huolissani omasta kohtalostani. Jos nyt alan elämään kunnollista Jehovan todistajan elämää, niin ehdinkö vielä selviämään Harmageddonista hengissä?”
Kiinnostava kuvaus kaksoiselämästä voimakkaiden elämäntapanormien keskellä. Olisin kaivannut vielä lisää liikkeen ajattelun avaamista sekä kertojan omien sisäisten jännitteiden kuvaamista.
Heinäaho kuvaa, kuinka eli pari vuosikymmentä jehovan todistajana edeten yhteisössä korkeaan asemaan ajatuen samalla seksisuhteisiin miesten kanssa. Hän kertoo yhteisön suhtautumisesta esiaviolliseen seksiin, avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin ja homoseksuaalisuuten sekä yhteisön vanhempien jäseniin kohdistuvasta moralisoinnista ja valvonnasta. Hän kuvaa myös, miten hänen oma perheensä ja jehovan todistajina toimivat ystävänsä suhtautuivat häneen sen jälkeen, kun hän jäi kiinni.
Kuuntelin kirjan äänikirjana. Sitä oli helppo kuunnella, vaikka koinkin yhteisön tuomitsevuuden ja kontrolloinnin voimakkaana ja mietin, olisinko itse vastaavassa tilanteessa kestänyt sitä. Kuitenkin kirjan jälkimaku on toiveikas. Suosittelen tutustumaan.