What do you think?
Rate this book
Tieto ihmisen jälkeen
Tieto Ihmisen jälkeenesittää kriittisen posthumanistisen näkemyksen ihmistieteiden paikasta teknologian, kapitalismin ja ympäristötuhonläpäisemässäyhteiskunnassa. Feministisestä ja uusmaterialistisesta ajattelusta ammentava teos tarjoaa vision ihmistieteistä, joissa sekä tiedon subjektit että tietoa tuottavat instituutiot saavat voimaa moninaisuudesta ja monilajisuudesta
253 pages, Paperback
First published January 1, 2019
55 people are currently reading
524 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 21 of 21 reviews
October 22, 2020
"La publicación de El conocimiento posthumano no puede ser más idónea. La carrera de las grandes potencias mundiales en competición por la inteligencia artificial, capitalismo de plataformas, economía de la atención, cambio climático... vivimos tiempos acelerados. La palabra crisis se fija como prefijo del futuro y el progreso científico, cada vez más lejos de consideraciones éticas y morales, se vuelve, también, cada vez más ajeno a la realidad politico-social. En el contexto de pandemia mundial los temores apocalípticos se vuelven más reales que nunca, a la vez que una oleada de rabia y protesta se expande por las calles del “paraíso”. El nuevo libro de Rosi Braidotti aporta y reclama un espacio desde el cual pensar esta contemporaneidad con la lentitud y concentración necesarias que requiere el conocimiento crítico. Este lugar no podría ser otro que el de las humanidades, o el que tendrían que acontecer: posthumanidades. Definidas desde esta condición, Braidotti esboza un mapa que, caracterizado sobre todo por la interdisciplinariedad, tendría que ser capaz de escalar filas entre los discursos que hoy se disputan una nueva concepción del que es ser humano. El que hay en juego en última instancia es la configuración de un nosotros que vaya más allá de los intereses del capital." Laura Sala
January 1, 2025
Italian BAD ASS B**CH Rosi Braidotti explores the concept of posthumanism, examining how traditional human-centered thinking is being reshaped by contemporary developments in science, technology, and philosophy.
Braidotti discusses the transition from humanism to posthumanism, emphasizing the shift in how knowledge is produced and valued.
Braidotti introduces the concept of the critical postmanities (CPH) that challenges the anthropocentric perspectives that have historically dominated the Humanities.
Braidotti also explores what she terms new materialism, which emphasizes the agency and vitality of non-human entities.
This perspective challenges human exceptionalism and promotes a more interconnected understanding of life.
Braidotti argues that decentrring the human engenders a needed reevaluation of unsustainable anthropocentric ethical philosophical frameworks.
Braidotti promotes a posthuman politics of inclusion and sustainability, collective well-being and environmental stewardship.
Braidoti cites Gilles Deleuze and Baruch Spinoza as philosophical influences throughout the book.
Overall, Posthuman Knowledge challenges readers to rethink what it means to be a human, to envision a posthuman future, and to consider a more inclusive and interconnected approach to knowledge and existence in a posthuman era.
Braidotti is an ABSOLUTE BAD ASS.
And I wanted to LOVE this.
But I didn’t.
I liked it.
But Braidotti’s prolix writing style was not my jam.
So I’m deducting ONE star.
Still A VERY GOOD BOOK.
WELL WORTH READING.
4/5 stars ⭐️
Braidotti discusses the transition from humanism to posthumanism, emphasizing the shift in how knowledge is produced and valued.
Braidotti introduces the concept of the critical postmanities (CPH) that challenges the anthropocentric perspectives that have historically dominated the Humanities.
Braidotti also explores what she terms new materialism, which emphasizes the agency and vitality of non-human entities.
This perspective challenges human exceptionalism and promotes a more interconnected understanding of life.
Braidotti argues that decentrring the human engenders a needed reevaluation of unsustainable anthropocentric ethical philosophical frameworks.
Braidotti promotes a posthuman politics of inclusion and sustainability, collective well-being and environmental stewardship.
Braidoti cites Gilles Deleuze and Baruch Spinoza as philosophical influences throughout the book.
Overall, Posthuman Knowledge challenges readers to rethink what it means to be a human, to envision a posthuman future, and to consider a more inclusive and interconnected approach to knowledge and existence in a posthuman era.
Braidotti is an ABSOLUTE BAD ASS.
And I wanted to LOVE this.
But I didn’t.
I liked it.
But Braidotti’s prolix writing style was not my jam.
So I’m deducting ONE star.
Still A VERY GOOD BOOK.
WELL WORTH READING.
4/5 stars ⭐️
Read
April 6, 2025read for a paper.
i am thoroughly convinced of the need for posthuman ways of thinking and being, along the lines of what braidotti describes in this book. particularly in the context of academia, theory, the highly unstable role of the university in contemporary society, she puts forward really compelling postdisciplinary models for knowledge production, critical thinking, etc. her engagement with interdisciplinary critical “studies” (ex. feminist and queer studies, postcolonial studies, disability studies, etc.) as necessary foundations for “the critical posthumanities” was really persuasive and interesting to me.
any theorist trying to answer the question of what to do with our current moment has their work cut out for them. but braidotti does offer some really useful ways of thinking through our time, both within and beyond academic institutions.
also shoutout artsci for putting me on this book! a year out of the program and it is truly the gift that keeps on giving <3
edit: also shoutout to my deleuze class which i think significantly aided my comprehension of this text. and shoutout deleuze for having so many great thoughts that evidently influenced this text a lot lol
i am thoroughly convinced of the need for posthuman ways of thinking and being, along the lines of what braidotti describes in this book. particularly in the context of academia, theory, the highly unstable role of the university in contemporary society, she puts forward really compelling postdisciplinary models for knowledge production, critical thinking, etc. her engagement with interdisciplinary critical “studies” (ex. feminist and queer studies, postcolonial studies, disability studies, etc.) as necessary foundations for “the critical posthumanities” was really persuasive and interesting to me.
any theorist trying to answer the question of what to do with our current moment has their work cut out for them. but braidotti does offer some really useful ways of thinking through our time, both within and beyond academic institutions.
also shoutout artsci for putting me on this book! a year out of the program and it is truly the gift that keeps on giving <3
edit: also shoutout to my deleuze class which i think significantly aided my comprehension of this text. and shoutout deleuze for having so many great thoughts that evidently influenced this text a lot lol
May 4, 2024
Esperaba algo enriquecedor pero se quedó divagando con la misma idea en todas sus páginas. Quizá abordarlo más desde su problema ontológico frente a las variables culturales y socioeconómicos y no tanto desde un visión feminista
En fin
En fin
December 24, 2019
The academic paper pusher inflating the published works section of the resume to climb to a bigger tax-sponsored pension plan.
August 2, 2024
Kiehtova kirja. Braidotti tarkastelee maailmaa tilana, jossa neljäs teollinen vallankumous ja kuudes sukupuuttoaalto kohtaavat. Tässä kohtaamisessa eläminen on hänen mukaansa jatkuvaa edistyksen riemun ja tuhon ahdistuksen ristiaallokkoa, joka uuvuttaa ihmiset. Ratkaisuksi hän esittää posthumanistisen (ihminen on käsitettävä eurooppalaista humanistista perinnettä laajemmaksi) ja postantroposeenin (subjektit ovat elollisen luonnon, geologisen planeetan ja teknologian muovaamia kokonaisuuksia, eivät pelkästään ihmisiä) ihmisenjälkeisyyden. Tässä ihmisenjälkeisyydessä tärkeää on eettinen, uuttaluova toiminta, joka tähtää subjektien nykytilan parantamiseen. Tämä toiminta on mahdollista vain yhdessä, paikallisiin olosuhteisiin sidottuna.
Kirja toi paljon uusia ajatuksia, sillä posthumanismi ja postantroposeeni ajattelu olivat itselleni ennen tätä kirjaa lähes täysin vieraita. Valitettavasti kirja oli hyvin vaikealukuinen, ja käsitteistä oli usein hyvin vaikea saada selkoa. Tästä saisi varmasti enemmän irti, jos mannermainen filosofia, etenkin Spinozan etiikka ja Deleuzin kirjoitukset, olisivat tutumpia. Kirjassa oli kuitenkin paljon kiinnostavia lähteitä, joten aiheeseen tutustumista on helppo jatkaa.
Kirja toi paljon uusia ajatuksia, sillä posthumanismi ja postantroposeeni ajattelu olivat itselleni ennen tätä kirjaa lähes täysin vieraita. Valitettavasti kirja oli hyvin vaikealukuinen, ja käsitteistä oli usein hyvin vaikea saada selkoa. Tästä saisi varmasti enemmän irti, jos mannermainen filosofia, etenkin Spinozan etiikka ja Deleuzin kirjoitukset, olisivat tutumpia. Kirjassa oli kuitenkin paljon kiinnostavia lähteitä, joten aiheeseen tutustumista on helppo jatkaa.
March 6, 2021
A must read for those who want to understand the shift of paradigm that we are facing in understanding, assessing and working through the 4th revolution and the 6th extinction.
July 14, 2025
Konvergenssista ja transversaaleista.
Rosi Braidottin Tieto ihmisen jälkeen on sangen haastavan tehtävän edessä: mitä tieto on sen jälkeen kun luovutaan (valistuksen) ihmiskeskeisyydestä? Miten puretaan sekä patriarkaaliseen eksklusiiviseen ihmiskäsitykseen liittyvät episteemiset sortojärjestelmät että otetaan huomioon muunlajiset ja eloton luonto ja kaupan päälle vielä otetaan huomioon tekniikan harppominen eteenpäin varmoin mekaanisin askelin.
Braidottin mukaan elämme tällä hetkellä posthumanistista konvergenssia – maallikkokielellä sanoisin, että tämä tarkoittaa sitä, että monenlaiset kehityskulut (mm. ilmastokriisi) ajavat meitä yksilöllisistä subjekteista kohti laajempaa kollektiivia. Tällainen uudenlainen subjekti osana verkostoa ja kollektiivia, ei-itseriittoisena, kutsuu meidät transversaaliin ajatteluun. En osaa sanoa ihan tarkasti miten transversaali pitäisi sanoa selkosuomeksi, mutta kyse on tietynlaisesta horisontaalisesta ajattelusta, jossa yksilö-ajattelija-tekijä tunnustautuu osaksi laajaa joukkoa ja ajattelee joukkoontuneena. Transversaalilla tarkoitetaan geometriassa esimerkiksi suoraa, joka leikkaa kaksi muuta suoraa. Tietyllä tapaa on kyse siitä, että kaikki asiat leikkaavat ja lävistävät toisiaan. Tässä näkyy Braidottin selkein vaikutus, Deleuze ja Guattari, joiden ajattelussa tällaiset läpäisevät virtaavuudet ovat keskeisiä.
Miten tällainen transversaalius sitten toteutuu esimerkiksi tieteessä? Braidotti ei nähdäkseni anna aivan selkeää vastausta vaan pyytää meitä luottamaan prosessiin. Osana tätä prosessia ovat kuitenkin empiirisen tieteen alueen laajentaminen esimerkiksi digitaalisiin ja ekologisiin ihmistieteisiin, alkuperäiskansojen tietouteen ja erilaisten vähimmistöjen kuten vammaisten ihmisten ja sukupuolivähemmistöjen tuottaman tiedon ottaminen tosissaan. Tietynlaista radikaalia oppirajat murskaavaa tieteidenvälisyyttä. Lisäksi tarvitaan uudenlaista etiikkaa, joka tukee hyväksyen ja tunnustaen tätä inklusiivista projektia.
Kirjassa on paljon kiinnostavia keloja, mutta ehkä itselleni se terävin kärki jää ranskalaistyylisen hämärretyn kielen ja tiivistetyn esityksen jalkoihin. Braidotti käyttää nähdäkseni tarpeettomasti ja oman inklusiivisen agendansa näkökulmasta hieman ironisesti sangen hähmäistä ja useimpien ulottumattomissa olevaa kieltä. Tätä ei varsinaisesti voi sanoa populaariksi, mutta esitys on lyhyempi kuin se mitä tarvittaisiin, että tiedon tuottamiseen liittyvä monimutkainen vyyhti saataisiin jollain tasolla setvittyä. Esimerkiksi posthumanismin toisen haaran, objekti-orientoituneen ontologian ajatukset sivutetaan yhdellä ainoalla sivulla. Sanoisin, että jos posthumanismi kiinnostaa niin kannattaa ehkä aloittaa jostain toisaalta.
Rosi Braidottin Tieto ihmisen jälkeen on sangen haastavan tehtävän edessä: mitä tieto on sen jälkeen kun luovutaan (valistuksen) ihmiskeskeisyydestä? Miten puretaan sekä patriarkaaliseen eksklusiiviseen ihmiskäsitykseen liittyvät episteemiset sortojärjestelmät että otetaan huomioon muunlajiset ja eloton luonto ja kaupan päälle vielä otetaan huomioon tekniikan harppominen eteenpäin varmoin mekaanisin askelin.
Braidottin mukaan elämme tällä hetkellä posthumanistista konvergenssia – maallikkokielellä sanoisin, että tämä tarkoittaa sitä, että monenlaiset kehityskulut (mm. ilmastokriisi) ajavat meitä yksilöllisistä subjekteista kohti laajempaa kollektiivia. Tällainen uudenlainen subjekti osana verkostoa ja kollektiivia, ei-itseriittoisena, kutsuu meidät transversaaliin ajatteluun. En osaa sanoa ihan tarkasti miten transversaali pitäisi sanoa selkosuomeksi, mutta kyse on tietynlaisesta horisontaalisesta ajattelusta, jossa yksilö-ajattelija-tekijä tunnustautuu osaksi laajaa joukkoa ja ajattelee joukkoontuneena. Transversaalilla tarkoitetaan geometriassa esimerkiksi suoraa, joka leikkaa kaksi muuta suoraa. Tietyllä tapaa on kyse siitä, että kaikki asiat leikkaavat ja lävistävät toisiaan. Tässä näkyy Braidottin selkein vaikutus, Deleuze ja Guattari, joiden ajattelussa tällaiset läpäisevät virtaavuudet ovat keskeisiä.
Miten tällainen transversaalius sitten toteutuu esimerkiksi tieteessä? Braidotti ei nähdäkseni anna aivan selkeää vastausta vaan pyytää meitä luottamaan prosessiin. Osana tätä prosessia ovat kuitenkin empiirisen tieteen alueen laajentaminen esimerkiksi digitaalisiin ja ekologisiin ihmistieteisiin, alkuperäiskansojen tietouteen ja erilaisten vähimmistöjen kuten vammaisten ihmisten ja sukupuolivähemmistöjen tuottaman tiedon ottaminen tosissaan. Tietynlaista radikaalia oppirajat murskaavaa tieteidenvälisyyttä. Lisäksi tarvitaan uudenlaista etiikkaa, joka tukee hyväksyen ja tunnustaen tätä inklusiivista projektia.
Kirjassa on paljon kiinnostavia keloja, mutta ehkä itselleni se terävin kärki jää ranskalaistyylisen hämärretyn kielen ja tiivistetyn esityksen jalkoihin. Braidotti käyttää nähdäkseni tarpeettomasti ja oman inklusiivisen agendansa näkökulmasta hieman ironisesti sangen hähmäistä ja useimpien ulottumattomissa olevaa kieltä. Tätä ei varsinaisesti voi sanoa populaariksi, mutta esitys on lyhyempi kuin se mitä tarvittaisiin, että tiedon tuottamiseen liittyvä monimutkainen vyyhti saataisiin jollain tasolla setvittyä. Esimerkiksi posthumanismin toisen haaran, objekti-orientoituneen ontologian ajatukset sivutetaan yhdellä ainoalla sivulla. Sanoisin, että jos posthumanismi kiinnostaa niin kannattaa ehkä aloittaa jostain toisaalta.
March 6, 2024
An incredibly rich and lucid account of Posthumanism - the text manages to balance the exuberance of neologisms Braidotti herself identifies as part of the 'transversal' nature of posthumanism, with actually a relatively heart felt and straightforward account of the relationships between humanism, post structuralism, the critical post-human studies and posthumanism itself.
I found it a wonderfully useful Rossetta stone of a text to begin to understand the preoccupations and language of posthumanism as Braidotti maps it.
The very biggest picture, places posthumanism in the same imminent world as Spinoza; the affirmation of joy harks back to Nietzsche and for me Whitman, and there is much of Aldo Leopold's The Land Ethic sitting near the surface, but stripped of its 'white male' origins.
At its heart the idea is simple. 'We' or life, is an emergent property of constellations of parts of a material world that is entirely intertwined. Ideas, which would include the idea of subjectivity, are just a mapping or cartography of that larger whole - and as a mapping, not a reality, these are just a provisional set of boundaries and connections established to artificially create a discreet entity - or territorialisation. The desire to split up this unity, and then oddly use the splits to create dialectics to re-create a new mappings - is the schizoid nature of much of western thinking. A bit like humans inventing imaginary boundaries for small kingdoms and then fighting to put them back together again - when they were always united in one world, before being artificially separated.
The opposite way of thinking would be to realise that these are just assemblages from a whole which we have learned not to see or consider. Nietzsche in 'beyond good and evil' would say because we want useful ideas to express our will to power; Heidegger might say, because we are too narrow to sit back and see the wider whole of 'Being', and Blake would say because our doors of perception are not opened properly. If we can remap our understanding of the world, we could do so in a way that decentered some of the things that have been centred - as there is no centre in reality - and we might embrace with more joy the whole that is there. We might begin to understand consciousness and subjectivity in a way much closer to Buddhism, than western humanism. This can certainly be political and liberatory - but really it goes beyond that.
I found it a wonderfully useful Rossetta stone of a text to begin to understand the preoccupations and language of posthumanism as Braidotti maps it.
The very biggest picture, places posthumanism in the same imminent world as Spinoza; the affirmation of joy harks back to Nietzsche and for me Whitman, and there is much of Aldo Leopold's The Land Ethic sitting near the surface, but stripped of its 'white male' origins.
At its heart the idea is simple. 'We' or life, is an emergent property of constellations of parts of a material world that is entirely intertwined. Ideas, which would include the idea of subjectivity, are just a mapping or cartography of that larger whole - and as a mapping, not a reality, these are just a provisional set of boundaries and connections established to artificially create a discreet entity - or territorialisation. The desire to split up this unity, and then oddly use the splits to create dialectics to re-create a new mappings - is the schizoid nature of much of western thinking. A bit like humans inventing imaginary boundaries for small kingdoms and then fighting to put them back together again - when they were always united in one world, before being artificially separated.
The opposite way of thinking would be to realise that these are just assemblages from a whole which we have learned not to see or consider. Nietzsche in 'beyond good and evil' would say because we want useful ideas to express our will to power; Heidegger might say, because we are too narrow to sit back and see the wider whole of 'Being', and Blake would say because our doors of perception are not opened properly. If we can remap our understanding of the world, we could do so in a way that decentered some of the things that have been centred - as there is no centre in reality - and we might embrace with more joy the whole that is there. We might begin to understand consciousness and subjectivity in a way much closer to Buddhism, than western humanism. This can certainly be political and liberatory - but really it goes beyond that.
Read
December 16, 2025Rossi Braidotti es una filósofa italo-australiana que se enmarca dentro de la corriente del posthumanismo. Las teorías posthumanas afirman el rechazo al ideal humanista de "lo humano", definido por lo "no humano". Ese ideal del humanismo deviene en una categoría de lo humano definida por aspectos muy excluyentes, como la blanquitud, la "razón", la categoría de "el hombre", etc.
En esta obra se nos presenta está postura desde el plano epistemológico, centrándose en elaborar un campo de conocimiento posthumano. La revisión de las categorías pretéritas y obsoletas que conforman las humanidades deviene en unas posthumanidades de carácter crítico y no excluyente. Estas categorías mencionadas, ya no son útiles desde las coordenadas actuales. El posthumanismo propone unas posthumanidades con una ética relacional, una justicia zoe-céntrica y una subjetividad formada por elementos geo (objetos no agentes), zoe (animales) y tecno (tecnología). Volviendo sobre el aspecto relacional, es interesante el rechazo que propone Braidotti al sujeto moderno "hecho a sí mismo", supuestamente independiente e individualizado. Cómo sujetos, estamos totalmente determinados y somos dependientes de nuestras relaciones con los elementos zoe-geo-tecnológicos.
A nivel meta-filosófico, Braidotti distingue el posthumanismo del transhumanismo. Su crítica a esta corriente se basa en que no ha realizado un rechazo a las categorías como la de sujeto o la de progreso, entre otras, derivadas del humanismo ilustrado. Ello deviene en que el transhumanismo proponga una "mejora" del humano a través de elementos tecnologicos, pero que su "mejora" siempre se subordine al ideal de progreso como mayor productividad del individuo.
En esta obra se nos presenta está postura desde el plano epistemológico, centrándose en elaborar un campo de conocimiento posthumano. La revisión de las categorías pretéritas y obsoletas que conforman las humanidades deviene en unas posthumanidades de carácter crítico y no excluyente. Estas categorías mencionadas, ya no son útiles desde las coordenadas actuales. El posthumanismo propone unas posthumanidades con una ética relacional, una justicia zoe-céntrica y una subjetividad formada por elementos geo (objetos no agentes), zoe (animales) y tecno (tecnología). Volviendo sobre el aspecto relacional, es interesante el rechazo que propone Braidotti al sujeto moderno "hecho a sí mismo", supuestamente independiente e individualizado. Cómo sujetos, estamos totalmente determinados y somos dependientes de nuestras relaciones con los elementos zoe-geo-tecnológicos.
A nivel meta-filosófico, Braidotti distingue el posthumanismo del transhumanismo. Su crítica a esta corriente se basa en que no ha realizado un rechazo a las categorías como la de sujeto o la de progreso, entre otras, derivadas del humanismo ilustrado. Ello deviene en que el transhumanismo proponga una "mejora" del humano a través de elementos tecnologicos, pero que su "mejora" siempre se subordine al ideal de progreso como mayor productividad del individuo.
February 17, 2022
Braidotti explores posthumanism in this work. Braidotti asserts that "man," is not a neutral descriptive term. She argues for a care based ethics approach called affirmative ethics. She argues this is not relativist, rather it is perspectivist.
There were a couple good portions where Braidotti affirms trans identity. She says "the posthuman is ... trans-sexed," at one point.
I thoroughly enjoyed this book. There are a lot of citations which I will work through in time. I think that Braidotti is an excellent, passionate writer who is a delight to read.
I would recommend reading this in tandem with How We Became PostHuman by Katherine Hayles (1999).
There were a couple good portions where Braidotti affirms trans identity. She says "the posthuman is ... trans-sexed," at one point.
I thoroughly enjoyed this book. There are a lot of citations which I will work through in time. I think that Braidotti is an excellent, passionate writer who is a delight to read.
I would recommend reading this in tandem with How We Became PostHuman by Katherine Hayles (1999).
August 15, 2023
Posthuman Knowledge is a wide, and delicate window that shows all the challenges, risks, scenarios, pros, and cons that humanity could face following a post-human path and carrying also solutions proposed by Rosi Braidotti on how to harness this new era of humanity so we can take all the benefits of it without devastating consciences. This book contains concentrated pieces of knowledge that the author could have detailed further. Consequently, the book needs a high and deep reflection, and profound understanding so that Ms Rosi Braidotti`s ideas could be explained.
April 20, 2022
In some ways, this book is a lot like an annotated bibliography combined with an overview of where the field of posthumanism is currently "at" as well as where it can go. Braidotti does not always elaborate on her concepts, a lot of which are drawn from Deleuze, but there is a lot here that is worth lingering over and contemplating. I will personally carry the following assertion with me for years to come: "Despair is not a project; affirmation is." (3-4)
October 16, 2025
Read for “Knowledge and Society” in Rutgers Masters of Information program on the Library Science track. This is an academic text by a very passionate woman (her lecture on this topic on the Harvard GSD YouTube channel was amazing). I enjoyed it, but as this is an academic text and not a leisure read I did not enjoy enough to give 5 stars. I have a hard time conceptualizing theoretical things so it was a bit difficult to follow sometimes. Not the authors fault, more of a me problem.
March 28, 2021
Me ha gustado que le ha dado duro a gente como B. Latour y T. Morton. También algo que me apela mucho del posthumanismo: su ética afirmativa.
Un trabajo que ayuda a ubicarse en un mapa para, sobre todo, las que tenemos curiosidad de ponernos un pelo al corriente de una discusión que siempre puede ser dispersa.
Un trabajo que ayuda a ubicarse en un mapa para, sobre todo, las que tenemos curiosidad de ponernos un pelo al corriente de una discusión que siempre puede ser dispersa.
June 15, 2025
basis for my manifesto and such. post human so recognizing that humans aren’t the center of the universe, and that we’re all just made up of the relations to subjects around us (i.e. my phone, table, pen, etc)
quite powerful if not a little difficult to grasp if you’re completely unfamiliar with the post human movement but i believe this is the future of design and this the world
quite powerful if not a little difficult to grasp if you’re completely unfamiliar with the post human movement but i believe this is the future of design and this the world
May 29, 2024
Päivänpolttavaa analyysia syväluotaavalla otteella. Valitettavasti lukukokemusta raskautti pahasti kapulainen kieliasu. Anglismien määrä sai miettimään, eikö tätä todella voinut suomentaa ihan suomeksi asti. Jäi kuitenkin myös tunne, että tämän ääreen täytyy palata, kun jargon on tullut tutummaksi.
February 11, 2025
Livro claro e útil para navegar o presente. O pós-humano é uma ferramenta de navegaçao que permite avaliar as manifestaçoes discursivas das mutaçoes engendradas: a) pelos avanços tecnologicos – será que eu sou um robot? b) pela crise climática – será que vou sobreviver? c) pelo capitalismo.
June 25, 2023
mmmmmmmmmmm
le rescato cosas pero parece que habla de la misma excelente idea 300 pags
le rescato cosas pero parece que habla de la misma excelente idea 300 pags
June 23, 2024
One of the seminal books that I have or will read this decade.
September 20, 2025
La noció de d'acceptar el malestar i treballar a partir d'aquest mateix, en un sentit completament contrari al productiu, literalment m'ha canviat la vida. En general, la teorització feta a l'obra em sembla una passada. Doncs, és de gratitud veure com Braidotti intenta dotar la seva proposta amb una vocació global en tots els sentits posibles. Realment es recalca l'ús del prefix "post-".
Displaying 1 - 21 of 21 reviews