Öidenvartijan kirja

by Maria Carole

"Älä koskaan usko laulua, jota et laula itse."

Marosa, Isla ja Aljo.
Konnakuningatar, pahanilmanlintu ja öidenvartija.
Kolme nuorta haaveilemassa tavallisista asioista: vapaudesta, kodista, naapurintytöstä.

Sattuma heittää heidät pelinappuloiksi vuosikymmeniä aiemmin alkaneeseen mittelöön, jonka sääntöjä he eivät tunne ja jossa panoksena on niin merenrantahuvila, ikuinen elämä kuin unohduksiin painunut öidenvartijan kirja. Eikä heiltä kysytä, haluavatko he osaksi tarinoiden, muistojen ja koston pyörrettä.

Öidenvartijan kirja on tummasävyistä fantasiaa aikuisille ja nuorille aikuisille. Se on tarina päätösten pitkistä jäljistä, ehtymättömästä rakkaudesta, hyvityksen hakemisesta ja oman paikan löytämisestä.

530 pages, Paperback

Published October 24, 2024

About the author

Maria Carole on ulkosavolainen ranskansuomalainen kirjailija, kirjantekijä ja pienkustannusihminen. Hän haluaisi kirjoittaa kauhua, mutta päätyy aina tutkimaan sitä, mikä ihmisessä on rakastettavaa.

Carole kirjoittaa kaikkea sadasta sanasta romaanimittaan. Esikoisromaani Tulen tyttäriä (2014) oli Kuvastaja-palkintoehdokkaana.

Reviews

[Hanna (musteen.jaljet) · Rating 4 out of 5]

3,5⭐ Ihanan tummasävyistä suomalaista fantasiaa. Pidin tarinasta alusta asti ja tän kirjan juonenkuljetus on jotain taivaallista. Tarina kuoriutuu sipulin lailla paljastaen ytimen kerros kerrokselta. Tästä johtuen tarinan aloitus on hieman hämmentävä, mutta itse nautin pimennossa olemisesta ja odotin innolla mitä tarina paljastaa seuraavaksi. Oli myös virkistävää, etteivät tarinan hahmot olleet missään suhteessa mustavalkoisia. Jokainen hahmo tekee kyseenalaisia päätöksiä ja toisaalta näyttää hyvin inhimmillisiä tunteita ja piirteitä. Pidin siitä miten kirjassa käsiteltiin vanhemmuutta erilaisesta näkökulmasta. Nautin tarinasta 3/4 kirjasta, mutta loppua kohden tarina vähän lässähti. Samat kuviot toistuvat vähän turhan monta kertaa ja tarinan intiimiys vähän kärsi. Ja vaikka kuinka pidin hahmoista, niin jäivät nämä silti turhan etäisiksi. Hahmot eivät päässeet koskettamaan syvemmin. Marosan hahmo on myös samalla tosi kiinnostava ja moniulotteinen, mutta ei tee itsenäisiä päätöksiä tarinan aikana. Olisin varsinkin loppua kohden toivonut, että hän olisi rikkonut vankilansa kalterit ja ottanut vihdoin elämän omiin käsiinsä ilman, että joku tekisi päätökset hänen puolestaan. Lopetus oli myös yllättävän nopeasti ohi siitä huolimatta kuinka kauan sitä pohjustettiin. Kokemus jäi kuitenkin erittäin vahvasti positiivisuuden puolelle. Tarina on ihanan kerroksellinen, joka laittaa lukijan aivot hyrräämään. Kirjailija ei selitä lukijalle kaikkea, vaan jättää aimo annoksen pureskeltavaa sekä osittain verhon taakse.

[Sini Helminen · Rating 4 out of 5]

Maria Carolen fantasiauutuus Öidenvartijan kirja on harvinaislaatuinen tapaus siinä, että se on itsenäinen, aikuisille suunnattu kotimainen fantasiaromaani ja vieläpä hyvin muhkea sellainen. Kyllä romaani myös paljon lukeville nuorille sopii, kun osa päähenkilöistä on nuoria ja osa aikuisia, mutta kahden aikatason ja hitaasti auki kerääntyvän juonen vuoksi Öidenvartijan kirja ei ole se helpoin portti fantasiaan. Päähenkilöitä on kolme, ja heidän tiensä ja kohtalonsa risteävät vasta myöhemmin kirjan edetessä. Ensimmäinen heistä on kotoa tarinankertojan mukaan karkaava Marosa, toinen kielensä menettänyt nuori myrskyntekijä Isla ja kolmas matriarkaalisessa kylässä kasvanut öidenvartija Aljo. Juoneen liittyvät myös vanhat jumalat, legendat ja etenkin jo otsikossa mainittu maaginen Öidenvartijan kirja.
Öidenvartijan kirjan maailma on monikerroksinen ja paikoilla ja kansoilla tuntuu olevan siinä omat historiansa, joista lukijalle raotetaan vain pieniä väläyksiä. Kerronta on myös runsasta ja yhdistää hiotulla tavalla maanläheistä maagiseen. Hahmojen väliset suhteet kietoutuvat valtaan ja osittain muistojensyöjä-olentojen kautta myös sanojen ja muistojen liittymiseen siihen. Synkempiä teemoja väläytellään, mutta ilman graafisuutta. Esimerkiksi viimeisen myrskyntekijän Islan suku on tuhottu, häneltä leikattu kieli ja sen jälkeen myyty palvelijaksi, koska mykistä palvelijoista maksetaan paremmin. Marosan karkumatka isän sääntöjen vallan alta päätyy kiertävän tarinankertojan vangiksi ja hänet loitsitaan tanssimaan ihmisille jalkansa kipeäksi. Ulkopuoliseksi itsensä tunteva Aljo taas löytää paikkansa öidenvartijana, vaikka ei oikein usko pystyvänsä hallitsemaan taivaita.Romaani on määritelty kaasulamppufantasiaksi eli se ei ole keskiaikainen, mutta maaseudulle sijoittuvissa kohtauksissa sitä ei ole niin helppo erottaa. Lopussa kaikki kutoutuu kauniisti yhteen, mutta jostakin olisi ehkä voinut karsia, ettei sivumäärä olisi päätynyt tähän viidensadan tuolle puolen. Parhaimmillaan Öidenvartijan kirja tuo mieleen Robin Hobbin fantasiaeepokset, mutta romaanin laajuudesta huolimatta hahmot jäivät minulle hieman etäisiksi. Maailma oli kuitenkin niin kiehtova, että lukisin siitä mielläni lisääkin ja suosittelen Öidenvartijan kirjaa ehdottomasti kaikille fantasian suurkuluttajille.
Arvio myös blogissa Siniset helmet: https://sinisethelmet.wordpress.com/2...

[Katriina · Rating 4 out of 5]

Nautittava❤️

[Soile Lautamies · Rating 3 out of 5]

Kolme tähteä kertoo varmasti minusta enemmän kuin kirjasta. Luen aika harvoin fantasiaa ja mun oli vähän hankala päästä mukaan. Tarina itsessään oli kiinnostava ja henkilöhahmot hyvin rakennettu.

[Mikko Saari · Rating 4 out of 5]

Paksu fantasiatarina alkaa Marosasta, Keltaanmetsässä vanhempiensa kanssa asuvasta kattilakauppiaan tyttärestä. Marosan elämä on ankeaa ja ilotonta, joten kun eräälläkin myyntimatkalla lumoava mies houkuttelee Marosan mukaansa, hän lähtee ja jättää perheensä. Tarinanlaulaja Rudolfin matkaan kun kerran lähtee, pois ei kuitenkaan ole helppo päästä.

17 vuotta myöhemmin Rudolfin kanssa joutuu tekemisiin myös Isla. Hän on kaukana kotiseuduiltaan; kotiseutuja ei enää ole, eikä Isla puhu – enää koskaan. Vaikka fyysisesti ääntä ei lähde, Isla pystyy kuitenkin puhumaan suoraan toisten ajatuksiin. Isla on myrskyntekijöiden sukua, viimeinen lajiaan, koska hänen koko kotikylänsä on tuhottu täysin.

Kolmantena osapuolena tarinassa on Aljo, joka asuu Haudisjoen matriarkaalisessa kylässä. Aljo on perheen vanhin poika, joka on saanut oppia myös tärkeämmät naisten työt. Hänen muualta tullut äitinsä on kylässä hyljeksitty. Kylän erikoisuutena on aamunkoittoa vahtiva öidenvartija, jonka oppiin Aljo yllättäen pääsee. Öidenvartijalla on hallussaan kirja, joka on tuikitärkeä – ei sen mukaan ole suotta nimetty koko romaania.

Tarina etenee kahdella aikatasolla ja useammassa paikassa, kunnes tarinalinjat kerääntyvät yhteen. Yli 500-sivuinen kirja vaatii vetävän juonen, jotta kirja kantaa mittansa, mutta Öidenvartijan kirja toimii. Samalla jälkeenpäin tuntuu, ettei kirjassa nyt niin paljon tapahtumia ja käänteitä ollut, vaan tarina eteni melko suoraviivaisesti, aikatasoistaan huolimatta. Kaiken taustalla on voimakkaiden hahmojen välistä valtakamppailua, jonka pelinappuloina kirjan päähenkilöt ovat ja joka kantaa vuosikymmenten aikajänteen yli. Ilahduttavaa joka tapauksessa on, että teos on yksittäinen, itsenäinen kirja, joka ei aloita trilogiaa ja vaadi sitoutumaan tuhansien sivujen matkalle.

Maria Carole tuli minulle tutuksi kymmenen vuoden takaisesta Tulen tyttäriä -esikoisteoksestaan. Romanttinen fantasiatarina oli mainio. Öidenvartijan kirja on synkkäsävyisempi ja – vaikka rakkaus osaa teoksen pitkistä linjoista kannatteleekin –vähemmän romanttinen, mutta luova ja omintakeinen maailmanrakennus yhdistää kirjoja. Maria Carolella on taito rakennella maailmoita ja luoda tarinoita.

[BooksAndFrogs (Mervi) · Rating 4 out of 5]

Mitä suuremmaksi pimeys laajeni, sitä vahvemmin Marosa tunsi olevansa yhtä sen kanssa. Se oli hän ja hän oli jokaisessa tipassa sitä. Hän etsi kutsua, etsi omaansa, etsi hippusia kaikkea kerran elänyttä ja kiersi pimeää sen ympärille. Hän kiskoi voimansa äärimmilleen. Pamahdus vihloi korvia ja Marosa kaatui polvilleen rantaveteen. Pimeys iskeytyi vedenpintaan nostaen miehenkorkuisen aallon, joka eteni aavaa kohden. Värit palasivat. Kun Marosa sai selvää ympäristöstään, vedessä hänen edessään kellui lihava konna. Hyvin samannäköinen kuin karmiinikonnat, mutta omituisen varjoisa ja läpinäkyvä, harmaa ja selästään sininen. Lapsen pään kokoinen. Se kurnahti hänelle epäluuloisena ja paljasti vaikuttavat rivistöt neulanteräviä hampaita.

Marosa piti siitä heti.

Marosa karkaa kotoaan pois väkivallan keskeltä joutuakseen toisenlaiseen vankilaan. Onneksi myrkylliset karmiinikonnat pitävät hänelle seuraa, minne vain vankkurit tanssiseuruetta kuljettavatkin. 17 vuotta myöhemmin mykkä Isla on muotitalon palvelijattarena Noirion kaupungissa ja haaveilee paremmasta elämästä. Toisaalla pienessä Haudisjoen kylässä Aljo pitää huolta sisaruksistaan kuten perheen vanhimman pojan kuuluukin. Äidin katoaminen muuttaa Aljon elämää peruuttamattomasti. Hänestä tulee Öidenvartija.

Pidin kahden aikajanan vuorottelusta ja kietoutumisesta yhteen. Pidin kolmesta päähenkilöstä. Pidin maailmasta – joka harmillisesti jäi nimeämättä. Pidin tarinoiden/satujen merkityksellisestä roolista. Ja rakastin tietenkin karmiinikonnia. Pidin myös siitä, etteivät henkilöt olleet mustavalkoisesti hyviä tai pahoja, vaan ihmisiä jotka toimivat niiden korttien varassa, jotka heille oli jaettu. Ns. lopputaistelu oli ohi vähän liian nopeasti ja helposti, mutta tämä on hyvin yleistä fantasiassa.

[Laura • kirjaillen · Rating 4 out of 5]

3,5 ⭐