Krista karistaa jaloistaan kaupungin pölyt ja muuttaa ystäviensä Saaran ja Lilan kanssa maalle tädiltään perimäänsä taloon. Nuoret naiset ottavat kaiken irti maaseudun yhteisöllisyydestä ja kokeilevat luomumenetelmiä niin viljelyssä kuin rakkaudessakin. Mitä jos onni löytyisikin deittisovellusten ulkopuolelta? Samalla ystävysten mielessä alkaa orastaa ajatus siitä, miten maalaisten iloja voisi tarjota muillekin kaupunkiin kyllästyneille...
Liisa Tammion pirteässä feelgood-romaanissa kaupunkilaisnaiset laittavat tuulemaan ja todistavat, että niin ystävyys kuin rakkauskin voivat kukoistaa verkon katvealueella.
Tässä oli monta asiaa mistä pidin. Yhteisöllisyys, miljöö, tämän tyylin kirjoissa harvemmin nähdyt suhdekiemurat. Mistä en taas pitänyt oli se, että kaupunkia ja maaseutua asetettiin kovasti vastakkain. Tätä erityisesti korostamaan on synnytetty kaikkea (erityisesti kasvissyöntiä) vastustava henkilöhahmo nimeltä Spurku. Ei auta, että tämä itse haluaa itseään siksi kutsuttavan - ei ole onnistunut nimivalinta. Myös sukunimi Puukko toi mieleen Kummelin Puukon veljekset. Ei välttämättä virittele oikeaan suuntaan tämä mielikuva, kun kyse on romanttisesta kirjasta. En olisi uskonut Kristan ja Juhon päätyvän yhteen, pikemmin ajattelin että Kristan ja Vesan välillä oli jotain. Ja aika pienet piirit oli kyllä parisuhteissa tässä kirjassa 🤭😂 Nopealukuinen kirja raskaslukuisempien rinnalle. Kiva, että kuvattiin nykyaikaista lypsykarjatilaa - sitä en sitten osaa sanoa kuinka asiantuntevasti mutta ei sen kai ole niin väliä. Tykkäsin silti!