”Juha Manner oli juuri pestautunut asianajajaksi oikeusjuttuun, josta tulisi kirkkaasti suurin hänen urallaan – ja yksi suurimmista koko Suomen rikoshistoriassa. Siitä tulisi myös ensimmäinen ja ainoa juttu, joka pääsisi hänen ihonsa alle ja veisi välillä yöunet.”
Kirja sukeltaa Suomen tunnetuimman murhajutun kulisseihin ja käänteisiin. Se on dekkarikirjailijan otteella kirjoitettu kuvaus Anneli Auerin oikeusprosessista, eli jutusta 2472, Auerin asianajajan Juha Mannerin silmin. Miten Manner onnistui vapauttamaan Suomen kuuluisimman lesken murhasyytteestä, vaikka yleinen mielipide mediaa myöten oli kääntynyt Aueria vastaan?
Kirjan aineisto on suomalaisessa rikoshistoriassa ainutlaatuinen: se perustuu Mannerin haastatteluihin ja arkistodokumentteihin, ja siinä on hyödynnetty muun muassa suoria otteita kuulustelu- ja oikeudenkäyntipöytäkirjoista. Teos myös tarjoaa mahdollisuuden nähdä, miten puolustusasianaja tekee työtään ja turvaa syytetyn oikeutta joskus huonosti ja paikoin epäilyttävästi toimivan oikeuskoneiston rattaissa.
Napakka, hieno kirja, jota lukee mielellään ja faktatkin pitävät paikkaansa. Luin kirjan ensimmäistä kertaa jo ilmestymisen aikoihin ja nyt uudestaan rinnan muiden aihetta käsittelevien kirjojen kanssa.
On mielenkiintoista, miten Kuusirannan johtaman tutkinnan monet outoudet on jätetty mediassa huomioimatta lähes kokonaan, lukuun ottamatta peitepoliisin käyttöä. Ensimmäisellä lukukerralla ajattelin, että niistä olisi voitu kertoa enemmänkin ja samoin näytön arvioimisesta olisi voitu kertoa enemmän, mutta nyt toisella kerralla tuntui, että kaikki tärkeä tuli kuitenkin kirjassa esiin. Suurin osa jutun "näytöstä" on kuitenkin merkityksetöntä, ja se mikä tässä jutussa on ollut olennaista, jää helposti kaiken epäolennaisen sälän peittoon.
Kirja tuo hyvin esiin myös sen yhteiskunnallisen epäkohdan, että kun syyttäjällä ja poliisilla näyttää olevan pohjaton kassa käytössä kaikenkarvaisten asiantuntijoiden palkkaamiseen, syytetty ja jopa syytetyn asianajaja joutuvat ottamaan valtavan taloudellisen riskin, jos on tarvetta paikata syyttäjän hankkimaa näyttöä, kuten tässä tapauksessa kävi.
Myönnän: en seurannut Ulvilan sekoilua oikeastaan ollenkaan, mutta toki sitä toitotettiin mediassa sen verran että tiesin osapuilleen mistä on kyse. Tässä kirjassa kerrotaan puolustuksen tarina. Mistä päästäänkin siihen että tämä olisi saattanut olla huomattavasti paljon kiinnostavampi mikäli seuraamaan olisi päässyt yhtäläisesti syyttäjäpuolen toimintaa, nythän tämä jää väkisinkin vähän yksipuoliseksi. Pisteet toki kuitenkin siitä että harvemmin pääsee kokemaan minkään tapauksen käsittelyä asianajajan näkökulmasta. Kuitenkin, ajatellen kirjaa kokonaisuutena tämä on jotenkin vähän... outo. Etenkin loppupuolella.
Huhhuh. Joutuisin varmaan itekin vankilaan sen takia että en olisi tarpeeks hysteerinen. Ja koska mulla ois pyykkikasoja. Ja uskomatonta mikä median noitavaino se Ulvilan juttu aikoinaan oli, muistan kun ensin tää juttu kiinnosti, mut sit se alkoi nopeesti tuntua vaan skandaalin lietsonnalta, vaikka olin ite silloin tosi nuori, nii ei sen takia tehny enää mieli seurata sitä. Siinä jutussa on mennyt useemman ihmisen elämä totaalisen pilalle kyllä pitkäksi aikaa. Ja varmasti toi asia seuraa niitä edelleen.
Mulla oli etukäteen vähän sellainen fiilis, että pystyyköhän tämä kirja enää tarjoamaan tästä aiheesta mitään uutta. Ei tarvinnut sen puolesta pettyä, vaikka aika paljon on tästä tapauksesta tullut luettua, niin tässä oli kyllä uutta tietoa. Olisin toivonut kirjalle vähän lisää pituutta, 200 sivua tuntui aika pintaraapaisulta näin laajaan kokonaisuuteen. Kokonaisuus ei myöskään ollut kauhean ehjä, mutta kirja tuli silti luettua tosi nopeasti.
Kirjasta saa jonkinlaisen kuvauksen asianajajan työstä henkirikosasiassa. Taustalla tapahtuu paljon muutakin kuin se mistä nähdään välähdyksiä TV-uutisissa. Jutun eteneminen kuvattu napakasti olennainen sisältyen. Näkökulma on luonnollisesti Aueria tukeva ja kirja antaa ymmärtää, ettei Auer surmannut miestään. Onko totuus asiassa se, mikä viimeiseksi oikeuden päätökseksi jäi sen tiennee vain Auer itse.
Ei mitenkään maatajärisyttävä, mutta kiinnostavahan tämä juttu on missä tahansa tekstissä. Toimi mielestäni paremmin, jos Murhalesken muistelmat on luettuna.
Puolustusasianajajan näkökulmasta kirjoitettu, siitä syystä tuntuu hieman puolueelliselta kirjalta, vaikka asiaa kirjassa toppuutellaan. Oikaisee hyvin virheellisiä käsityksia tapahtumista.