Vetävä ja ajankohtainen romaani rakkaussuhteesta, jonka toinen osapuoli ei ole ihminen.
"Vauva? Salomen kanssa? Oletko sä varma, että Salomesta olisi äidinrooliin?"
Santeri rakastaa Salomea ja haluaa perheen tämän kanssa. Perinteinen tapa ei tule kyseeseen, sillä Salome on aippi - tekoälypersoona, ihmisrobotti.
Lapsen tekoon tarvitaan siis sijaissynnyttäjä, ja Santeri löytääkin sopivalta vaikuttavan Miljan. Ihmiset ovat kuitenkin koneita arvaamattomampia. Ja kaiken aikaa Salome oppii lisää sekä ihmisistä että itsestään.
Anu Holopainen tunnetaan erityisesti fantasia- ja scififanien keskuudessa kirjailijana, joka ei kaihda hätkähdyttäviäkään aiheita.
I’m a Finnish novelist and freelance journalist. I’ve written fantasy and scifi for young people since 1996, and my first novel for adults was published in 2010. My first science fiction novel, Molemmin jaloin (With Both Feet), was candidate for the Finlandia Junior Literary Prize in 2006.
Olen tykännyt tekoälykirjoista kovasti niin kauan kuin olen lukenut scifiä - ei niinkään teknologian tai mahdollisten tulevaisuuksien maalailun näkökulmasta, vaan siksi että tekoälytarinat mahdollistavat ihmisyyden ja subjektiuden kysymysten tarkastelun tosi kiinnostavasti. Salomea korkatessa kävi mielessä, että näinköhän tekoälyn tiivistynyt ja ahdistava läsnäolo nykyihmisen arjessa on vienyt maun tähän teemaan. Tarina kuitenkin imaisi mukaansa saman tien ja koko kirja meni yhdessä illassa, mikä on nykyään harvinaista herkkua. Erityisesti loppua kohti homma tiivistyi trillerimäiseksi ja loppuratkaisua sai jännittää viimeiseen asti.
Salome ei ole psykologisesti hienovireisintä tekoälykeskustelua jota olen lukenut, mutta arkinen ja suomalainen konteksti avasi tarinaan tasoja, joihin en ole muissa kirjoissa päässyt samalla tavalla käsiksi. Vanhemmuuden, hoivan ja kasvatuksen kysymykset olivat myös hyvin kiinnostavia, vaikkei niihin kovin syvälle menty. Tämänlaajuisessa kirjassa melko tiivis rajaus on välttämätön, mutta ilmaan jäi monia ajatuksen alkuja joista olisi ollut mukava lukea enemmänkin - ennen kaikkea jäi kutkuttamaan ja mietityttämään se, miltä tekoälypersoonien vuorovaikutus olisi näyttänyt ilman ihmisten läsnäoloa. Kirjan loppupuolella jäätiin jumittamaan samoissa asioissa ja ongelmissa turhankin perusteellisesti, minkä sivutuotteena Salome itse jäi vähän taka-alalle juuri siinä vaiheessa kun olisin eniten halunnut tietää missä hän menee. Salomen kokemusmaailma ja ääni oli rakennettu taitavasti, joten hänen osioidensa lukeminen oli kirjan kiinnostavinta antia.
Hieman spoilaavia kommentteja: Holopaiselle tyypilliseen tapaan Salomen ihmiskäsitys on melko pessimistinen. Molemmat ihmispäähenkilöt ovat omalla tavallaan hukassa ja hankalia, ja päätyvät lopulta antamaan periksi tuhoisille ja taantumuksellisille toimintatavoilleen. Jäin kuitenkin kaipaamaan hieman symmetrisempää käsittelyä Miljalle ja Santerille. Santerin ajatusmallien ja käytöksen syitä taustoitettiin melko laajasti, mikä antoi keinoja ymmärtää tämän törttöilyä. Käsitys Miljasta jäi pinnallisemmaksi ja siten myös ristiriitaiseksi - kuvataan selvästi että Milja on itse ongelma omissa ihmissuhteissaan, mutta tämän perhetaustaa tai henkilöhistoriaa parisuhteiden ulkopuolella ei avata. Vaikkapa että kuinka Miljan kaltainen ihminen on päätynyt terveydenhoitajaksi! En toki väitä etteikö sote-alalla voisi toimia manipuloivia ja kontrolloivia ihmisiä, mutta Miljan suhde työhönsä jäi mysteeriksi.
Vaikka Miljan yhetyden- ja turvallisuudenkaipuussa oli myös samastuttavia elementtejä, jäi kuitenkin vaikutelma että Milja on pahis ja Santerin synti on lähinnä lapsuudesta kumpuava kyvyttömyys ymmärtää itseään ja asettaa rajoja. Samoin Santerin sisko esitetään yhtenä Santerin sortajista eikä niinkään saman epäterveen perhe-elämän uhrina. Näin ollen kirjan sukupuolidynamiikat muodostuvat vähän erikoisiksi.
Pohdituttamaan jäi myös tekoäly- ja queer-suhteiden rinnastuminen. Salomessa eletään post-homofobisessa yhteiskunnassa, jossa konservatiivitkaan eivät häiriinny queer-suhteista vaan keskittyvät kauhistelemaan tekoälypersoonien inhimillistämistä. Kirjan alkupuolella Santerin kanta on vahvasti se, että hänen ja Salomen suhteen ongelmat liittyvät ennen kaikkea ympäristön asenteisiin. Myös monet lasten saamiseen liittyvät huolet heijastavat queer-parien kamppailuja - miten ja millä rahalla lasta lähdetään tekemään, miten selittää tilanne muille ihmisille, miten navigoida kun omaa perhemallia ei lain silmissä ole olemassa.
En usko että kirjaa on kirjoitettu allegoriana tai että sen tarkoitus on välttämättä sanoa queer-suhteista yhtään mitään, mutta yhteydet ovat niin selkeät että itselleni lukijana jäi vähän epämääräinen olo siitä, mihin tarina johti. Santerihan päätyy toteamaan että normeja vastaan taisteleminen on liian raskasta ja että epänormatiivinen parisuhde saattoikin olla jotain mihin hän hakeutui koska koki että ei pysty parempaan. Toisaalta se, että Santeri antaa periksi nimenomaan Miljalle, esitetään itsetuhoisena ja ehkä myös heikkona valintana. Nuo ovat pohdintoja, joita monet queer-ihmiset joutuvat käymään läpi ja joiden syy on nimenomaan ympäristön syrjivissä asenteissa. Siksi olisin ehkä toivonut niitä käsiteltävän empaattisemmin ja hienovaraisin nyanssein.
Tällä hetkellä odottelen kirjastosta Sierra Greerin kirjaa Annie Bot, jonka premissi muistuttaa paljon Salomea - jännä nähdä miten nämä tarinat keskustelevat keskenään!
Nyt oli superkiinnostava aihe tässä, ja toteutuskin toimi ihan ok. Salome oli mielenkiintoinen “persoona”, ja hänet oli onnistuttu kirjoittamaan hyvin. Ja siis ei sillä, pidän epätäydellisistä päähenkilöistä noin niinku normaalisti, mutta suuri osa Santerin ajatuksenjuoksusta oli todella raskasta luettavaa, ja erityisesti se mitä hän ei ajatellut, niin sitä oli vaikea uskoa. Ettäkö ei olisi käynyt edes mielessä että jos valtaosa ihmisistä ei suhtaudu aippeihin kovin lämpimin tuntein, niin mitenköhän moinen voisi esim. kulkea vauvan kanssa ulkona itsekseen ilman että joku soittais heti poliisin paikalle, jos nytkään aipit ei saa mennä mihinkään ilman omistajaansa. Tuli vaan jotenkin tosi epärealistinen olo siitä että aikuinen ihmisen ei mieti asioita yhtään sitä ensimmäistä mielihalua pidemmälle, vaikka onkin kaikenlaista traumaa sekä nihkeästä perheestä että huonoista parisuhteista.
Koko toi aippien konsepti oli kyllä just semmonen sopivan realistinen eikä liian scifi, veikkaan että jossain kohtaa meidänkin maailmassa tohon vielä mennään, ja oisin ehkä kaivannu lisää taustoitusta koko konseptille, mutta sit toki tää tarina olis levinny paljon laajemmaksi, ja tässä nyt ehkä haluttiin pitää fokus ihan vaan näissä kolmessa päähenkilössä. Itseasiassa kun mietin niin tää olis toiminu todella hyvin jonain Black Mirrorin jaksona, vaikka romaanimuodossa olisin kaivannut loppuun jotain yllätystä tai jotain dramaattisempaa käännettä kuin mitä saatiin. Joka tapauksessa, erittäin suositeltava, nopealukuinen ja viihdyttävä kirja. 3,5/5
Kiva kevytscifi tekoälystä, biologisesta tyhmyydestä ja haluamisesta. Kirja oli uskottava kuvaus lähitulevaisuudesta, jossa tekoälyhenkilöt näyttäytyvät toisille seksirobotteina ja toisille rakastavina kumppaneina, eikä kukaan tiedä, kuuluuko aipin maksaa metrolipusta. Parasta oli, että tarinaa kerrottiin myös Salomen omasta näkökulmasta. Itse olisin toivonut vielä hieman lisää scifiaspektiin uppoamista, sillä nyt juoni olisi toiminut pitkälti sellaisenaan, vaikka kaikki osapuolet olisivat olleet tavallisia ihmisiä.
Tämä kyllä kannatti lukea. Oikein kelpoa pohdintaa rakkauden määritelmästä, muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksesta ja ihmisyyden käsitteestä. Mutta miten selkeästi kirjailijan on sopivaa ilmaista, ettei pidä jostain luomastaan henkilöhahmosta..? Etenkin dialogi sai paikoin farssimaisia piirteitä ja vaihtelu kieli poskessa ja riipaisevan tosissaan kirjoitetun tunnun välillä oli hankala tasapainottaa lukijana.
Mielenkiintoinen kotimainen katsaus AI-aiheeseen kevyen scifisti, mutta tuntui käsittelevän teemojaan lopulta aika pintaraapaisulta, etenkin Sierra Greerin erinomaisen Annie Bot -romaanin lukemisen jälkeen.
Lähti randomilla mukaan kirjastosta ja oli yllättäen todella hyvä. Kirja on sci-fiä, mutta enemminkin ihmissuhderomaani, joten uskon että uppoo hyvin myös lukijoille, joita ei sci-fi kiinnosta. Teos kertoo miehestä, joka on suhteessa tekoäly-persoonalla varustettuun ihmismäiseen robottiin ja päättää hankkia heille sijaissynnyttäjän avulla vauvan. Tarina oli uskottava ja mietin jatkuvasti lukiessani, kenen puolella olen ja miksi. Lukekaa joku tämä niin voin keskustella!
Konkarifantasiakirjailija Anu Holopainen on yllättänyt uusilla genrevaltauksilla realistisen nuortenkirjallisuuden ja lasten kauhun puolelle. Uutta aikuisille suunnattua scifiromaania Salome on sentään edeltänyt Holopaisen tuotannossa sukupuolta ja ulkonäön muokkamista koskevat nuorten dystopiat Molemmin jaloin ja Ihon alaiset. Kuuntelin Salomen enimmäkseen äänikirjana, mitä vahvasti suosittelen. Kirjalla on nimittäin kolme lukijaa, joista kolmas on tekoälyn tuottama. Tavallisesti ajatus tekoälystä lukemassa äänikirjaa on minulle tavattoman vastenmielinen, mutta Salomen hahmon lukijana ratkaisu on enemmän kuin perusteltu: Salome on nimittäin aippi eli tekoälypersoona. Vaikka Salomen kolmiodraaman yksi osallisista onkin robotti, Holopaisen luoma intensiivinen ja hieman nyrjähtänyt romaani tutkiskelee ihmissuhteita ja etenkin niissä käytettyä valtaa. Santeri on ostanut itselleen täydellisen tyttöystävän Salomen ja pyörii paljon tekoälyrobottien kanssa seurustelevien ihmisten forumeilla. Santeri haaveilee maailmasta, jossa hänen elämänkumppanivalintaansa ei paheksuttaisi. On kuitenkin yksi asia, jota Salome ei voi Santerille antaa: Saadakseen perheenlisäystä Santerin on turvauduttava vuokrakohtuun. Miljan pitäisi olla vain palkattu synnyttäjä, mutta hän iskeekin silmänsä Santeriin ja parin välillä alkaa kipinöidä. Samaan aikaan Salomen tietoisuus itsestään kasvaa ja samoin ymmärrys siitä, että Santerin kiinnostuksen loppuminen tarkoittaisi myös Salomen tuhoa. Salomen hahmo on kuvattu kiehtovasti ja tekoälyn vapaudenkaipuu herättää sympatiaa, vaikka samaan aikaan Holopainen on varonut inhimillistämättä Salomen tunteita liikaa. Santeri ja Milja ovat ovat molemmat omalla tavallaan itsekkäitä ja valtaansa väärinkäyttäviä hahmoja, mutta arkisella tavalla. Milja jää selvästi kolmikosta karikatyyrimäisemmäksi, kun Santeri ja Salome saavat enemmän taustoitusta ja tilaa, vaikka kaikkien kolmen näkökulmasta kerrotaankin. Mitään perinteistä romanttista viihdettä scifitwistillä ei Salomelta kannata odottaa, vaan hahmot osaavat olla inhottavia, pikkumaisia, jopa raadollisiakin. Silti romaani on todella kiehtova ja pakottaa selaamaan aina seuraavalle sivulle. Seksirobottien ja tekoälyn etiikan lisäksi pohditaan parisuhteiden valta-asetelmia ja perheen perustamista. Arvio löytyy myös blogista Siniset helmet: https://sinisethelmet.wordpress.com/2...
Olipas kiinnostava konsepti! Tekoälyihmiset eli AI personit eli aipit ovat yleistyneet, osa seksirobotteina ja osa parisuhteen osapuolina. Tässä tuli kiinnostavasti pohdittua teknologian tulevaisuutta ja toisaalta ihmisyyttä itsessään, ja varsin pessimistinen kuvahan sieltä piirtyi esiin. Luin tähän paljon queer-näkökulmaa normeja vastaan taistelussa ja häpeilyssä. Salomen näkökulma oli uskottava ja kiinnostava. Santerin näkökulma avasi ulkopuolisten asettamaa painetta ja toisaalta niitä taustatekijöitä, jotka johtavat urpoiluun. Pohdin jopa, että tarina olisi toiminut paremmin ilman Miljan näkökulmaa, sillä se ei nähdäkseni tuonut mitään sellaista, mikä ei olisi ilmennyt Salomen ja Santerin näkökulmista. Ilman Miljan näkökulmaa lukija olisi ehkä yllättynyt useammin, sillä nyt hänen tarkoitusperänsä avattiin lukijalle juurta jaksain (kuitenkaan juuri taustoittamatta toksista käytöstä), ja käänteet tuntuivat ennalta arvattavilta. Tästä kolmannen näkökulman turhuudesta ja kerronnan laimennuksesta napsin yhden tähden pois.
Teos oli hyvin kirjoitettu. Tyyli sopii mielestäni tarinaan oikein hyvin, kun päähenkilöinä olivat whitetrash-henkiset Santeri ja Milja sekä AI-persoona Salome, joka tarkastelee kaikkea ei-inhimmillisestä näkökulmasta. Ihmispäähenkilöt olivat kauheita ja juuri siksi pidinkin heistä. Salome saa sympatiani puolelleen, sillä hänen tarinansa päätyi todennäköisesti pitkälti juuri siihen mitä hän ei-halunnut. Sain takakannesta oletuksen, että Salome olisi ollut jossain vaiheessa kasvattamassa lasta ja mielenkiinnolla odotin sitä tapahtumaksi, mutta ei se ihan niin mennytkään.
Vähän elättelin toiveita Santerin päästä tarjottimella, kun kirjan nimikin oli Salome. Odotin myös enemmän kauhua, sillä kansikuva mielestäni sitä vähän lupaili. Kirja olisi voinut olla myös lyhyempi, kerta kauhukliimaksia ei tullutkaan.
Ajatuksia herättävä ja hätkähdyttävä tarina spekulatiivisesta tulevaisuudesta. Kirjassa käsitellään uskottavalla tavalla tekoälyä, inhimillisyyttä ja minuuden olemassa oloa. Myös elämä ja kuolema ovat olennaisesti tarkastelun kohteena.
Tarina ja hahmojen kohtalot herättävät paljon erilaisia tunteita, enkä oikein ollut tarinan kulkiessa tai lopussakaan varma, kenen puolella olen, kenen kannalta tarina päättyi hyvin, mikä on oikein ja mikä väärin tai miten kaiken olisi pitänyt päättyä tai jatkua.
Mielestäni kysymysten ja tunteiden ilmaantuminen on hyvän kirjan tärkeä ominaisuus. Loppu jättää runsaasti tilaa lukijan omille päätöksille ja ajatuksille. Erityisesti tämän kirjan aikana heräsi paljon eettistä ja moraalista pohdintaa ihmisoikeuksista ja vallasta. Kenellä on oikeus päättää toisen oikeuksista? Kuka saa käyttää valtaa ja miten suhteessa toisiin? Millaista on olla valtaa käyttävän armoilla?
Ajankohtainen teema, jossa olisi paljon ammennettavaa. Tämä kirja jäi kuitenkin valitettavan pinnalliseksi - kaikenlaisia eettisiä näkökulmia kyllä sivuttiin, mutta juurikaan uutta tai yllättävää ei kirja osannut tarjota.
Juuri sitä, mitä odotinkin Anu Holopaisen kirjalta, jossa mies on rakastunut AI-persoonaan Salomeen ja haluaa hankkia lapsen sen kanssa. Kirja tarjoaa viihdettä, mutta myös mietittävää ihmisyydestä, tietoisuudesta ja AI:n tulevaisuudesta.
Salomen kehitys kirjan aikana oli paras asia lukukokemuksessa, ja pidinkin eniten juuri Salomen kappaleista. Hänen toimintansa ja ajatuksensa ovat todella kiinnostavaa luettavaa, etenkin kun hän alkaa rikkomaan rajojaan. Santerin tietämättömyys Salomen kehityksestä luo jännitystä ja myös turhautumista, kun Santeri yrittää selvittää ajatuksiaan väärillä käsityksillään. Mielestäni Salomen kappaleet on kirjoitettu todella hyvin, sillä niissä näkyy selkeä muutos, kun koodi vaihtuu tahtoon.
Santeri on mielenkiintoinen hahmo. Hänellä on selkeästi paljon traumoja lapsuudestaan ja aiemmista suhteistaan, joiden takia on päätynyt hankkimaan Salomen. Toki hän aluksi hankki Salomen vain seksin takia, mutta kun hän alkoi kiintymään Salomeen, hän totesi heidän "suhteensa" olevan paljon parempi kuin oikean ihmisen kanssa.
Santeri on suoraan sanottuna aika vässykkä. Hän pelkää todella paljon vanhempiensa reaktioita kaikkeen, mikä on ymmärrettävää, mutta hän ei osaa myöskään sanoa Miljalle ei, ja lupailee kaikille peloissaan mitä mieleen tulee päästäkseen hankalasta tilanteesta pois, kunnes on lopulta aivan kusessa. Etenkin lopussa hän on Miljan kahden sentin pituisessa talutusnuorassa, alistuneena tämän pomottelulle. Toki hän kapinoi, mutta Milja ei tiedä siitä yhtään mitään, joten sitä voi tuskin edes laskea.
Santeri taistelee yhteiskunnan odotuksia vastaan "tapaillessaan" aippia, mutta en oikein tiedä, mitä ajatella siitä tai heidän "suhteestaan" ylipäätään. Santeri haluaa helpon suhteen. Salome tekee hänelle ruokaa, on kotona Santerin ollessa töissä, siivoaa, palvelee Santeria. En oikeastaan voi väittää olleeni Santerin puolella hänen taistelussaan yhteiskunnan odotuksia vastaan, vaikka hänellä onkin ollut huonoja kokemuksia oikeiden naisten kanssa. Voiko olla rakastunut johonkin, jolla ei ole tunteita, tietoisuutta tai mielipiteitä, jonka kanssa ei oikeasti voi olla todellista yhteyttä?
Ajatukseni Miljasta olivat aluksi positiiviset, vaikka huomasinkin hänen tekevän asioita laskelmoidun manipuloivasti saadakseen Santerin tekemään asioita haluamallaan tavalla ja saadakseen miehen pitämään itsestään, ja tilanne vain pahenee kirjan mittaan, kunnes Milja lopulta paljastaa todellisen luonteensa, joka on hyvin manipuloiva ja hallitseva. En arvostanut häntä lopussa ollenkaan sen takia, millainen hän on Santerille ja kuinka huono Santerilla on olla hänen kanssaan. Toki Santeri on itse itsensä tilanteeseen osittain saattanut, mutta Milja hallitsee koko Santerin elämää todella epäterveellä ja pakkomielteisellä tavalla, ja ilmeisesti luulee rakastavansa miestä. En voi olla ajattelematta, että samanlaisia ihmisiä oikeasti on, voin tavata sellaisen, luottaa sellaiseen. Hyi.
Huolimatta negatiivisista tunteistani Santeria ja Miljaa kohtaan, pidin kirjasta todella paljon, se on kirjoitettu hyvin ja todella mielenkiintoinen. Lopetus on juuri sellainen, mitä odotinkin, vaikka en sisältöä arvannutkaan. Arvasin, että se olisi jollain tavalla väärystynyttä ja epätyydyttävää, mutta jäisi silti mieleen kiinnostavana, ei huonona lopetuksena. Olin oikeassa, enkä voi sanoa muuta kuin että vau, ihan koko kirjasta.
Ihan mielenkiintoinen tulevaisuuteen sijoittuva kirja. Osan luin ja osan kuuntelin. Salomen osuudet luki naisääni, joka vaikutti tekoälyltä ja se oli fiksu valinta.
Kirjan päähenkilöt: Santeri, jonka jotenkin kuulin koko ajan Samperina, epätasapainossa oleva aikuinen mies ja Milja, laskelmoiva ja julma nainen. Aippi, AI-persoona Salome kehittyi ja heräsi tietoisuuteen ja oli enimmäkseen miellyttävä, koska hänet oli tehty miellyttämään. Mutta loppupuolella hänkin onnistui nousemaan Santeria vastaan, olemaan myös vaativa ja julma. Kummallinen kirja. Mielenkiintoinen. Loppuratkaisu yllätti, vaikka olikin looginen Santerin kannalta.
Ääneen nauratti tämä Santerin änkyräisä: "... sehän on pelkästään susta kiinni, kauanko tuo hullutus jatkuu! Vai meinaatko että olet niin surkea kumppani, ettet kelpaa edes robotille? Toivottavasti säästit ostokuitin, voit todistaa että se on sun omaisuutta, jos se yrittää lähteä paremman miehen perään."
Kiinnostava ja mukaansatempaava aihe! Kirja kysyy hyviä kysymyksiä ihmisten ja tekoälyn välisistä suhteista, siitä mikä on rakkautta (ja kenen toimesta se määritellään), kuka kelpaa vanhemmaksi ja mikä on koneen paikka maailmassa jossa AI kehittyy kiihtyen ja ehkä inhimillistyykin. Harmittavasti etenkin loppua kohden puolestaan ihmisen osuus kirjassa on typistyä yksioikoisiksi steoreotypioiksi - esillä on jonkin verran ”hyviä” tai ”pahoja” ihmishahmoja, jolloin yleismaailmalliset, inhimilliset ristiriitaisuudet jäävät piiloon - mutta se annettakoon anteeksi, sen verran nopeasti kirjan kuitenkin ahmaisin.
Kirja oli kyllä hyvin kirjoitettu, mutta en ole ihan varma, mitä tässä yritettiin sanoa ihmisistä. Miehet on roskaa? Naiset on psykoja? Jotenkin kirjan mieskuva häiritsi itseäni enemmän, ehkä koska Santeri tuntui kuitenkin hahmoista kaikista eniten ns. päähenkilöltä. Pidin alkuasetelmaa mielenkiintoisena, mutta ehkä koko sen potentiaalia ei kirjassa päästy käyttämään. Loppujen lopuksi juoni meni ihan eri poluille, kuin mitä takakansitekstin perusteella olin odottanut.
Miltein huomiseen sijoittuvat tulevaisuuden kuvaukset kiinnostavat, varsinkin, jos sijoittuu Suomeen. Ja tämä on juuri sellainen sopivan tuttu ja sopivan outo samaan aikaan. Ja ehkä siksi pelottavakin. Kirja on mukana vinkkaussetissä, ehkä kasien genreissä mutta ainakin ysien kotimaisen (nyky)kirjallisuuden jaksoon.
Tekoälyyn rakastunut mies ei ole tarinana uusi, mutta tämä tuo mukaan sopivan arkista kotimaista paikallisväriä. Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia kuten myös tekoälyn tulevaisuuden pohdinta. Kirja ei ole elämääsuurempaa scifiä eikä edes pyri siihen vaan on juuri sopivankokoinen lukukokemus.
Olipa kiinnostava kirja asetelmineen. Tää piti tosi hyvin otteessaan ja pisti kaikenlaiset filosofiset pohdintamyllyt käyntiin. Loppuratkaisu oli herkullinen, jotenkin makaaberi ja yllättävän yllättävä!
Kolmiodraama, muttei ihan tyypillisin. AI-persoonan kanssa elävä Santeri alkaa haluta lasta, mikä ei onnistu ilman biologista äitiä. Sotkuhan siitä tulee.
Pidin siitä, miten kaikkien kolmen päähenkilön mielenliikkeet esitettiin, uskottavasti ja ymmärrettävästi. Jokaiseen oli helppo samaistua.
Jännittävä ja ajatuksia herättävä kuvitelma siitä, millaista elämä tekoälyrobottien kanssa voisi olla. Voiko robottiin rakastua ja jakaa elämänsä sen kanssa? Entä lasten hankkiminen ja kasvatus? Mitä muut ihmiset ajattelevat? Voiko tekoäly kehittää tietoisuuden ja oman tahdon?
Mukaansatempaava kirja. Olisin voinut lukea vaikka koko kirjan Salomen näkökulmasta, tietoisuuden herääminen oli tosi kiinnostava ja miten hän manipuloi Santeria. Santeri ja Milja hahmoina olivat molemmat aika karseita joten ei oikein herännyt heitä kohtaan hyviä fiiliksiä.
Tässä olisi ollut potentiaalia. Kuitenkin sortuu toistamaan kaikki robotti-ja tekoälykliseet. Kaikki naiset kuvataan joko nipottavina hulluina tai täydellisinä seksinukkeina :D
Päähenkilöllä on "aippi", toisten mielestä seksinukke. Päähenkilö haluaa kasvattaa lapsen yhdessä aipin kanssa. Aipin nimi on Salome. He etsivät sijaissynnyttäjän ja siitä se draama alkaa.