What do you think?
Rate this book
He selvisivät sodasta
Sankaruutta oli se, että kaikkien rintaman kauhujen jälkeen ihmiset yhä jaksoivat uskoa rakkauteen.
Vallalla on käsitys sodasta palanneista miehistä traumatisoituneita ja väkivaltaisina vanhempina. Suurin osa veteraaneista oli kuitenkin riittävän hyviä isiä ja kelpo ihmisiä. Miten tämä oli mahdollista kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kokeneet?
Jenni Kirveen oivaltava teos kertoo sodan kauheudesta mutta myös sen keskeltä löytyvästä hyvyydestä, sodan jälkeisistä painajaisista mutta myös toivosta, läheisyydestä ja toipumisesta. Sota jätti kaikkiin sen kokeneisiin jälkensä, mutta yllättävää kyllä jälleenrakennusajan Suomessa osattiin käsitellä sotilaiden traumaa oikeilla tavoilla.
Jenni Kirves on väitöskirjatutkija, joka on tutkinut sotaa ja suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Kirves on kirjoittanut muun muassa rakastetun elämäkerran Aino Sibeliuksesta ja ollut mukana toimittajana tai kirjoittajana useissa erityisesti uuden sotahistorian alaan kuuluvissa teoksissa.
Vallalla on käsitys sodasta palanneista miehistä traumatisoituneita ja väkivaltaisina vanhempina. Suurin osa veteraaneista oli kuitenkin riittävän hyviä isiä ja kelpo ihmisiä. Miten tämä oli mahdollista kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kokeneet?
Jenni Kirveen oivaltava teos kertoo sodan kauheudesta mutta myös sen keskeltä löytyvästä hyvyydestä, sodan jälkeisistä painajaisista mutta myös toivosta, läheisyydestä ja toipumisesta. Sota jätti kaikkiin sen kokeneisiin jälkensä, mutta yllättävää kyllä jälleenrakennusajan Suomessa osattiin käsitellä sotilaiden traumaa oikeilla tavoilla.
Jenni Kirves on väitöskirjatutkija, joka on tutkinut sotaa ja suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Kirves on kirjoittanut muun muassa rakastetun elämäkerran Aino Sibeliuksesta ja ollut mukana toimittajana tai kirjoittajana useissa erityisesti uuden sotahistorian alaan kuuluvissa teoksissa.
- GenresHistory
285 pages, Hardcover
Published May 8, 2024
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 8 of 8 reviews
August 2, 2024
Odotin tätä kirjaa suurin odotuksin. Olen aiemmin lukenut Kirveen ja Sari Näreen sotateoksia (esim. Ruma sota), jotka ovat olleet vaikuttavia lukukokemuksia. Tämäkin teos oli hyvin kirjoitettu ja piti sisällään elementtejä, joista pidin (kuten veteraanien sotakuvauksia), mutta siitä huolimatta kokonaisuus jäi vaivaamaan.
Teosta ei määritellä etu- tai takakannessa minkään genren alle. Vasta loppusanoissa kirjailija puhuu teokseen kirjoittamistaan esseistä. Ehkä tämä selittää niitä outouksia, jotka lukemisen aikana vaivasivat. Paikoin kirjailija tituleeraa presidentti Mauno Koivistoa ja kirjailija Kalle Päätaloa tuttavallisesti Maunoksi ja Kalleksi. Teoksessa viitataan sotia kokeneiden kokemusten lisäksi myös erilaisiin kaunokirjallisiin teoksiin sekä kirjailijahaastatteluihin. Kirveen ote näitä huomioita analysoidessa on melko toisteinen: välillä tuntui kuin olisi lukenut gradua tai väitöskirjaa.
Toisinaan myös tuntuu, että kirjailija hakee sodan kokeneiden kokemusmaailmaan vertauskohtia aika kaukaa. Viitteet keskitysleirikokemuksiin vielä menevät, mutta koronaan ja koronasulkuihin viittaaminen tuntui jo kaukaa haetulta.
Jos lukisin teosta nyt uudelleen, koettaisin lukea sitä enemmän esseenä. Luulen, että lukukokemuksen koki kolauksen siitä, että ajattelin lukevani teosta tietokirjallisuutena.
Teosta ei määritellä etu- tai takakannessa minkään genren alle. Vasta loppusanoissa kirjailija puhuu teokseen kirjoittamistaan esseistä. Ehkä tämä selittää niitä outouksia, jotka lukemisen aikana vaivasivat. Paikoin kirjailija tituleeraa presidentti Mauno Koivistoa ja kirjailija Kalle Päätaloa tuttavallisesti Maunoksi ja Kalleksi. Teoksessa viitataan sotia kokeneiden kokemusten lisäksi myös erilaisiin kaunokirjallisiin teoksiin sekä kirjailijahaastatteluihin. Kirveen ote näitä huomioita analysoidessa on melko toisteinen: välillä tuntui kuin olisi lukenut gradua tai väitöskirjaa.
Toisinaan myös tuntuu, että kirjailija hakee sodan kokeneiden kokemusmaailmaan vertauskohtia aika kaukaa. Viitteet keskitysleirikokemuksiin vielä menevät, mutta koronaan ja koronasulkuihin viittaaminen tuntui jo kaukaa haetulta.
Jos lukisin teosta nyt uudelleen, koettaisin lukea sitä enemmän esseenä. Luulen, että lukukokemuksen koki kolauksen siitä, että ajattelin lukevani teosta tietokirjallisuutena.
November 14, 2024
Jenni Kirveen "He selvisivät sodasta" (WSOY, 2024) -teos käsittelee sitä miten rintamamiehet oikein pärjäsivät kun sota oli ohitse ja jälleenrakentamisen aika koitti. Sota jätti jälkeensä loppuiäkseen traumatisoituneita miehiä, mutta iso osa selvisi menemättä täysin karrelle, ja heidän tarinaansa kirjassa keskitytään.
Luulenpa, että oma ukkinikin kuuluu tähän joukkoon, vaikka häntäkin rintamalla koetut asiat painoivat. Kirjasta löytääkin paljon yhtymäkohtia oman suvun vaiheisiin. Työn tekemisellä oli suuri merkitys, olihan se samanaikaisesti sekä elinehto että mahdollisesti myös eheytymisen väline. Sodan tapahtumista vaiettiin, ehkä myös siksi, että jälkipolvia haluttiin suojella. Lapsille haluttiin luoda parempi tulevaisuus ja heitä kannustettiin opiskelemaan (kiinnostavaa kyllä, kirjallisuuden merkitys oli sota-aikana ja sen jälkeen suuri, ehkä suurempi kuin koskaan).
Selviytymisteemaa pyöritellessään Kirves käyttää aineistona runsaasti kotimaisten kirjailijoiden ja runoilijoiden teoksia: muun muassa Väinö Linna, Olavi Paavolainen, Henrik Tikkanen ja tietysti tekijän aikaisempi tutkimuskohde Kalle Päätalo pääsevät kaikki vuorotellen ääneen. Tove Janssonin Muumi-kirjojen teemojakin käsitellään sotavuosia vasten.
Lievää toisteisuutta on kirjassa havaittavissa, jokunen rinnastus tuntui vähän kaukaa haetulta ja ainakin yksi pikkuvirhe pisti tekstissä silmään (rillumare-kulttuuria taisi edustaa Lapatossu, ei Lapamato), mutta lukemisen arvoisesta teoksesta oli siitä huolimatta kyse.
Luulenpa, että oma ukkinikin kuuluu tähän joukkoon, vaikka häntäkin rintamalla koetut asiat painoivat. Kirjasta löytääkin paljon yhtymäkohtia oman suvun vaiheisiin. Työn tekemisellä oli suuri merkitys, olihan se samanaikaisesti sekä elinehto että mahdollisesti myös eheytymisen väline. Sodan tapahtumista vaiettiin, ehkä myös siksi, että jälkipolvia haluttiin suojella. Lapsille haluttiin luoda parempi tulevaisuus ja heitä kannustettiin opiskelemaan (kiinnostavaa kyllä, kirjallisuuden merkitys oli sota-aikana ja sen jälkeen suuri, ehkä suurempi kuin koskaan).
Selviytymisteemaa pyöritellessään Kirves käyttää aineistona runsaasti kotimaisten kirjailijoiden ja runoilijoiden teoksia: muun muassa Väinö Linna, Olavi Paavolainen, Henrik Tikkanen ja tietysti tekijän aikaisempi tutkimuskohde Kalle Päätalo pääsevät kaikki vuorotellen ääneen. Tove Janssonin Muumi-kirjojen teemojakin käsitellään sotavuosia vasten.
Lievää toisteisuutta on kirjassa havaittavissa, jokunen rinnastus tuntui vähän kaukaa haetulta ja ainakin yksi pikkuvirhe pisti tekstissä silmään (rillumare-kulttuuria taisi edustaa Lapatossu, ei Lapamato), mutta lukemisen arvoisesta teoksesta oli siitä huolimatta kyse.
February 16, 2025
Kirjan kutkuttava teesi on mikä auttoi sotasukupolvea selviämään ja pärjäämään sodan jälkeisessä Suomessa. Mitkä tekijät suojasivat traumatisoitumiselta ja mitkä auttoivat eheytymään. Kokonaisuus jää harmillisen hajanaiseksi. Kirjailija tituleeraa itseään sotatutkijaksi ja antaa ymmärtää, että kirjan teemoista on tekeillä väitöskirja. Ehkä kyse onkin materiaalin keräämisestä ja muusta esityöstä? Tältä pohjalta on sitten kirjoitettu ”esseitä”, joissa kirjailija ikään kuin testaa ajatuksiaan? Se selittäisi miksi kirjailijan ”luulot” ja ”päätelmät” kaipaavat perusteluja. Myös määritelmät loistavat puutteellaan. Tärkein olisi määritellä selviäminen, onhan se kirjan kantava teema. Vaikuttaa siltä, kirjailija tukeutuu sota-ajan määritelmään psyykkiselle terveydelle: terve ihminen on toimintakykyinen ja pystyy elättämään itsensä ja perheensä. Lievemmät psyykkiset häiriöt, jos ei nyt lakaista maton alle, niin ainakaan niitä ei haluta alleviivata. Onhan sotatraumoista kirjoitte, oikein hyviäkin tutkimuksia. Sen sijaan tuodaan esiin sodan jälkeisen Suomen parhaita puolia. Materiaalina käytetään arkistoituja muistelijoita, kaunokirjallisuutta ja vaikka tangosanoituksia. Nämä lähteet olisivat voineet saada enemmänkin tilaa, ilman kirjailijan moninaisia päätelmiä. Etenkin kun lähteet ovat monesti ristiriitaisia, onhan niiden taustalla moninaisia kokemuksia. Kirjailijan tietämys traumoista vaikuttaa varsin köykäiseltä, vaikka hänen näkemyksensä jälleenrakennusajan monista psyykkistä toipumista edistävistä ovat tarkkanäköisiä.
October 23, 2025
Luin tän omaa esseetä varten, toki en aloittaessani tiennyt että tää on enemmän esseekokoelma eikä tietokirja.
En tykännyt tästä yhtään, mun mielestä teoksen näkökulma ja pakonomaiselta tuntuva teesi siitä, että iso osa selvisi sodasta ns. ”hyvin” tuntui oudolta ja erikoiselta. Toki tähän vaikuttaa varmasti se, että teos on tehty jaettavaksi ”populääristi”, eikä ole laadultaan tietokirja/tutkimus. Musta tää teos oli monin osin epälooginen, kappaleet jäi hyvin pintapuolisiksi ja olivat lähinnä täynnä vaan lainauksia erilaisista kirjoista ja runoista.
Musta tää oli aika yksinkertainen ja yksinkertaistettu, on todellakin varmasti tarpeen tuoda esiin sodan jokainen puoli ja myös positiivisempi näkökulma sodasta selviämiseen, mutta tämän kirjan ns. hyötyarvo sodan käsittelylle tuntui jäävän vähän ontoksi. On tärkeä tuoda esille, että moni veteraani myös pystyi jatkamaan elämäänsä ja ”selviytyi”, mutta toisaalta ajatus, että traumatisoitunut veteraani olisi ennemmin poikkeus kuin sääntö, tuntuu itsestä lähinnä turhalta teesiltä. Sodan lopputuloksena suurimman osan ”selviytyminen” ilman (näkyviä) ongelmia ja sen nostaminen ajattelun keskiöön ei mielestäni nosta minkään arvoa eikä oikeastaan kerro vaikkapa Suomen jonkinlaisesta onnistumisesta.
Pyrin kirjaa lukiessani tunnistamaan omaa asemaani suhteessa kirjaan ja sen sanomaan, sekä yritin ottaa huomioon opiskelemani asiat ja tunnistaa subjektiivisuuttani. Joka tapauksessa, teos oli mielestäni jokseenkin huono.
En tykännyt tästä yhtään, mun mielestä teoksen näkökulma ja pakonomaiselta tuntuva teesi siitä, että iso osa selvisi sodasta ns. ”hyvin” tuntui oudolta ja erikoiselta. Toki tähän vaikuttaa varmasti se, että teos on tehty jaettavaksi ”populääristi”, eikä ole laadultaan tietokirja/tutkimus. Musta tää teos oli monin osin epälooginen, kappaleet jäi hyvin pintapuolisiksi ja olivat lähinnä täynnä vaan lainauksia erilaisista kirjoista ja runoista.
Musta tää oli aika yksinkertainen ja yksinkertaistettu, on todellakin varmasti tarpeen tuoda esiin sodan jokainen puoli ja myös positiivisempi näkökulma sodasta selviämiseen, mutta tämän kirjan ns. hyötyarvo sodan käsittelylle tuntui jäävän vähän ontoksi. On tärkeä tuoda esille, että moni veteraani myös pystyi jatkamaan elämäänsä ja ”selviytyi”, mutta toisaalta ajatus, että traumatisoitunut veteraani olisi ennemmin poikkeus kuin sääntö, tuntuu itsestä lähinnä turhalta teesiltä. Sodan lopputuloksena suurimman osan ”selviytyminen” ilman (näkyviä) ongelmia ja sen nostaminen ajattelun keskiöön ei mielestäni nosta minkään arvoa eikä oikeastaan kerro vaikkapa Suomen jonkinlaisesta onnistumisesta.
Pyrin kirjaa lukiessani tunnistamaan omaa asemaani suhteessa kirjaan ja sen sanomaan, sekä yritin ottaa huomioon opiskelemani asiat ja tunnistaa subjektiivisuuttani. Joka tapauksessa, teos oli mielestäni jokseenkin huono.
July 31, 2025
Siinä missä Ville Kivimäen Finlandia-voittaja ”Murtuneet mielet” (2013) oli kirveenisku tabuihin, tämä teos on halju, päämäärätön, anakronistinen essee, joka pohtii vähän kaikkea sotaan liittyvää, eikä siis onnistu pääsemään minkään aiheen kohdalla pintaa syvemmälle. Pöyristyttävimpiä ovat kohdat, joissa kirjailija ”’spleinaa” sotaa jopa veteraaneille itselleen, tunkien omia tulkintojaan sodan kokeneiden ihmisten kertomuksiin ja arvioihin sodan pitkäaikaisvaikutuksista. Jos sotatraumat tai jälleenrakennuskausi kiinnostavat, parempaa materiaalia on tarjolla. Tämäkin kirja on taas esimerkki siitä, minkä olen tähän mennessä sanonut varmaan kymmenessä eri arvostelussa: Suomessa julkaistaan liikaa kirjallisuutta.
November 30, 2024
Tärkeä aihe ja paikoittain kirjassa on kiehtovaakin pohdintaa. Esitystapa ei kuitenkaan vakuuttanut minua. Kirves perustelee esipuheessa valintojaan lähteiden suhteen, mutta lähteiden käyttö vaikuttaa silti jokseenkin satunnaiselta ja johtopäätökset subjektiivisilta. Kirjan tyyli on hämmentävä erityisesti siksi, että kirjailija on väitöskirjatutkija, jonka voisi olettaa hallitsevan tällaisen genren – mikä teoksen genre sitten onkaan?
September 5, 2024
Mielenkiintoinen, kaunis ja elämänmyönteinen kuvaus sodanjälkeisen ajan mielenmaisemasta. Ymmärrän ehkä vanhempiani ja isovanhempiani ja heidän aikaansa hieman paremmin tämän kirjan ansiosta. Yksi tähti tippuu ajoittaisen itsensä toistamisen takia.
Displaying 1 - 8 of 8 reviews