What do you think?
Rate this book
Die Nacht der alten Feuer
Ein warmer Augustabend in den finnischen Schären. Es ist die Nacht der alten Feuer, Elea und ihr Mann Otto haben ihre engsten Freundinnen und Freunde in ihr Ferienhaus eingeladen, um zusammen mit ihren Kindern das Ende des Sommers zu feiern. Sie wollen endlich wieder gemeinsam Zeit verbringen, schwimmen gehen und sich gegenseitig Meeresgeschichten erzählen. Elea hat aber noch einen anderen Grund, ihre liebsten Menschen an diesem Ort zu Sie möchte eine wichtige Nachricht mit ihnen teilen, die den Lauf des Abends verändern wird. Im Schein des Lagerfeuers und im Halbdunkel der Sauna kommen weitere Geheimnisse ans Licht, die ihre Freundschaft und sämtliche Lebensentscheidungen infrage stellen werden.
448 pages, Kindle Edition
First published June 1, 2022
11 people are currently reading
161 people want to read
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 24 of 24 reviews
October 27, 2024
Dieses Buch ist ein wahrer Schatz
June 3, 2022
Koskettava ja hyvin kirjoitettu (sekä ilmeisen omakohtainen) kertomus rintasyöpään sairastumisesta. Nautin lyhyistä luvuista, kuoleman pelon tematiikkaa on käsitelty äärimmäisen hienovaraisesti ja Meretojan tausta kirjallisuustieteissä näkyy viittauksissa muihin teoksiin. Hieno, hieno kirja.
July 5, 2022
Minulla kesti päästä samalle aallolle kerronnan kanssa, ja silti päällimmäiseksi kokemukseksi jäi sana "luennoiva".
Lämpimiä läikähdyksiä synnyttivät viittaukset itsellekin tuttuihin teoksiin, mutta ehkä juuri siksi selittelevyys tuntui väärältä; miksi lukijaa pitäisi opettaa.
Luin tämän sellaisissa jälkimainingeissa, kun useampi läheinen on menehtynyt lyhyen ajan sisällä sairauteen. Luulen, että näihin tunnelmiin minulle olisi riittänyt ihan Elean kerronta, ja mausteena hieman muita.
Yhdenpäivänromaaniksi tämä oli mittava, ja traagisia hahmoja koko joukko. Tämän voisi nähdä ehkä tv-sarjana, jossa kunkin henkilön tarinaa seurattaisiin jakson verran?
Lämpimiä läikähdyksiä synnyttivät viittaukset itsellekin tuttuihin teoksiin, mutta ehkä juuri siksi selittelevyys tuntui väärältä; miksi lukijaa pitäisi opettaa.
Luin tämän sellaisissa jälkimainingeissa, kun useampi läheinen on menehtynyt lyhyen ajan sisällä sairauteen. Luulen, että näihin tunnelmiin minulle olisi riittänyt ihan Elean kerronta, ja mausteena hieman muita.
Yhdenpäivänromaaniksi tämä oli mittava, ja traagisia hahmoja koko joukko. Tämän voisi nähdä ehkä tv-sarjana, jossa kunkin henkilön tarinaa seurattaisiin jakson verran?
July 5, 2022
Elotulet kokoaa ystäväjoukon kesämökille Turun saaristoon nauttimaan elotulista ja meritarinoista. Kokoontumisella on kuitenkin syvempi tarkoitus ja sävy: sen koolle kutsunut Elea on saanut tietää sairastavansa syöpää. Onko tämä viimeinen kerta, kun ystävykset kokoontuvat näin? Ilta on pitkä ja tuo pintaan monenlaisia ystävysten pinnan alla kuplineita jännitteitä. Elea ei ole ainoa, jolla on surua ja tuskaa: Salma on menettänyt puolisonsa, Auralla on omat kipunsa, Elean mies Otto pelkää puolisonsa rinnalla ja Auran mies Matias yrittää käsitellä Elean sairastumista ja omia tunteitaan Eleaa kohtaan lääkärin viileydellä.
Elea on kirjallisuudentutkija, joka on tarkastellut narratiiveja ja kertomuksia – asia, joka yhdistää Eleaa ja teoksen kirjoittajaa Hanna Meretojaa – ja niinpä kirjassakin pohdiskellaan paljon sitä, miten mahdollisesti kohtalokas sairaus koitetaan taivuttaa tarinoiksi. Elea vastustaa kovasti sotaisia taistelunarratiiveja, eikä aina oikein itsekään tiedä, millä tavalla haluaisi sairauteensa suhtautua.
Kun aihe on tällainen ja kirjoittajan ja päähenkilön välillä on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä, herää tietysti kysymys teoksen omaelämäkerrallisuudesta. Meretoja on perehtynyt elämäkirjoittamiseen ("life writing"), jossa omakohtainen kokemus yhdistyy esseistiseen pohdiskeluun. Sellainen teos tämä ei ole, kyllä Elotulet ihan selvästi fiktiivinen romaani on, mutta eiköhän Elean ääneen ole paljon kirjailijan omia pohdintojakin päätynyt mukaan. Teoksessa ääneen pääsevät kuitenkin muutkin henkilöt, Elealla ei ole yksinoikeutta kertojanasemaan, ja sitä kautta teokseen nivoutuu lisää teemoja. Elean lasten kautta tullaan esimerkiksi luontevasti ilmastonmuutostematiikkaan, joka kytkeytyy sairauteen yleisenä huolena lasten tulevaisuudesta.
Kokonaisuutena Elotulet on romaani, jossa tapahtuu sinänsä kovin vähän: sen tapahtumat voi helposti tiivistää yhteen lauseeseen. Henkilöidensä sisäistä elämää se kuvaa kuitenkin rikkaasti, mikä puhaltaa romaaniin elämää ja henkeä. Kirjalla on mittaa yli 450 sivua, mutta sen se kantaa aivan hyvin. Pidin Meretojan tavasta kirjoittaa, teksti soljuu mukavasti ja henkilöiden ajatusmaailmaan on mukava uppoutua. Aihe on raskas, mutta nämä pohdinnat ovat tärkeitä. Teos istunee myös niin vertaistueksi syöpäpotilaille kuin vakavasti sairastuneiden läheisille antamaan perspektiiviä ja tapoja lähestyä sairastunutta. Meretoja tekee hyvää työtä yrittäessään pukea sanoiksi, miltä syöpään sairastuminen tuntuu. Se ei selvästikään ole helppoa, mutta sen tärkeämpää se on.
Kirjasta näkyy, että sen on kirjoittanut kirjallisuudentutkija, siinä määrin se viittailee ympäriinsä ja pohdiskelee sairastumista aika akateemiseenkin sävyyn. Lopussa on vieläpä lähdeluettelo viitatuista kirjoista ja musiikkiteoksista (listasta puuttuu Mitä sain tietää meduusoista -nuortenkirja, johon teoksessa nähdäkseni viitattiin ohimennen). Minua tämä kepeän kirjallisuustieteellinen tyyli miellytti.
Elea on kirjallisuudentutkija, joka on tarkastellut narratiiveja ja kertomuksia – asia, joka yhdistää Eleaa ja teoksen kirjoittajaa Hanna Meretojaa – ja niinpä kirjassakin pohdiskellaan paljon sitä, miten mahdollisesti kohtalokas sairaus koitetaan taivuttaa tarinoiksi. Elea vastustaa kovasti sotaisia taistelunarratiiveja, eikä aina oikein itsekään tiedä, millä tavalla haluaisi sairauteensa suhtautua.
Eleaa häiritsee sodan asettaminen yleväksi malliksi kaikille koettelemuksille, joita elämä voi heittää eteen – ainakin jos sota käydään Euroopassa ja siitä taistelevat itsemme näköiset ihmiset. Sota ylevöitetään Merkittäväksi Tapahtumaksi kansakuntien ja sukujen historiassa, kun taas sairaudet pienennetään viheliäiksi vitsauksiksi, jotka Suuren Taiteen on paras sivuuttaa vähin äänin. Sairastumiset nähdään yksityisinä, ruumiillisina asioina, joista naisten sopii kirjoittaa tunnustukselliseen sävyyn. Silti jaetut merkitykset ovat kutoutuneet niihin, ja ne voivat avata yhtä kiehtovia näköaloja ihmisenä olemiseen kuin sodatkin. Miksei sitä nähdä? Ehkä sairastumisen umpimähkäisyydessä on jotain liian nöyryyttävää, tavassa jolla se murentaa sankaritarinan muottia. (s. 178)
Kun aihe on tällainen ja kirjoittajan ja päähenkilön välillä on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä, herää tietysti kysymys teoksen omaelämäkerrallisuudesta. Meretoja on perehtynyt elämäkirjoittamiseen ("life writing"), jossa omakohtainen kokemus yhdistyy esseistiseen pohdiskeluun. Sellainen teos tämä ei ole, kyllä Elotulet ihan selvästi fiktiivinen romaani on, mutta eiköhän Elean ääneen ole paljon kirjailijan omia pohdintojakin päätynyt mukaan. Teoksessa ääneen pääsevät kuitenkin muutkin henkilöt, Elealla ei ole yksinoikeutta kertojanasemaan, ja sitä kautta teokseen nivoutuu lisää teemoja. Elean lasten kautta tullaan esimerkiksi luontevasti ilmastonmuutostematiikkaan, joka kytkeytyy sairauteen yleisenä huolena lasten tulevaisuudesta.
Kokonaisuutena Elotulet on romaani, jossa tapahtuu sinänsä kovin vähän: sen tapahtumat voi helposti tiivistää yhteen lauseeseen. Henkilöidensä sisäistä elämää se kuvaa kuitenkin rikkaasti, mikä puhaltaa romaaniin elämää ja henkeä. Kirjalla on mittaa yli 450 sivua, mutta sen se kantaa aivan hyvin. Pidin Meretojan tavasta kirjoittaa, teksti soljuu mukavasti ja henkilöiden ajatusmaailmaan on mukava uppoutua. Aihe on raskas, mutta nämä pohdinnat ovat tärkeitä. Teos istunee myös niin vertaistueksi syöpäpotilaille kuin vakavasti sairastuneiden läheisille antamaan perspektiiviä ja tapoja lähestyä sairastunutta. Meretoja tekee hyvää työtä yrittäessään pukea sanoiksi, miltä syöpään sairastuminen tuntuu. Se ei selvästikään ole helppoa, mutta sen tärkeämpää se on.
Kirjasta näkyy, että sen on kirjoittanut kirjallisuudentutkija, siinä määrin se viittailee ympäriinsä ja pohdiskelee sairastumista aika akateemiseenkin sävyyn. Lopussa on vieläpä lähdeluettelo viitatuista kirjoista ja musiikkiteoksista (listasta puuttuu Mitä sain tietää meduusoista -nuortenkirja, johon teoksessa nähdäkseni viitattiin ohimennen). Minua tämä kepeän kirjallisuustieteellinen tyyli miellytti.
September 11, 2024
Elea wird am Ende des Sommers mit ihren Freund:innen und den Kindern ein Lebensfeuerfest in ihrem Ferienhaus in den Turkuer Schären feiern, der Landschaft ihrer Kindheit. Wer hier ein Ferienhaus hat, wäscht seinen Babies die Füße mit Ostseewasser, damit ein guter Schärenbewohner aus ihnen wird. Elea ist Literaturwissenschaftlerin, der gemeinsame Freund Matias Kinderarzt. Sie werden das Fest mit Geschichten und literarischen Texten begehen, die sie sich gegenseitig vorlesen. Kurz nach der Corona-Pandemie, in der die gemeinsame Freundin Veera bei einem New York-Aufenthalt starb, wird mit den Feuern rund um die Ostsee das Ende der Isolation gefeiert. Veera hinterlässt in ihrer Beziehung zu Salma zwei Kinder; ihren Tod haben die Hinterbliebenen längst nicht verarbeitet. Auch Elea und Otto haben zwei Kinder; ihr Sohn Elliot befasst sich seit der Pandemie obsessiv mit Krankheiten und Risiken.
Kurz vor dem Treffen südlich von Turku hat Elea einen Anruf erhalten, der sie an den denkbar tiefsten Punkt ihres Lebens katapultiert und sie hart trifft, weil sie Mutter kleiner Kinder ist. Außer ihrer Enthüllung wird es in den Gesprächen um Männer- und Frauenrollen gehen, wie unterschiedlich die beiden Geschlechter mit Lasten anderer Menschen umgehen, die eigene Kindheit, um Fremdsein in einer dominant weißen Gesellschaft, Kinderwunsch und Elternschaft. Dabei geht es auch um Schuldgefühle, unerbetene Ratschläge und einiges, das in dieser Situation besser ungesagt bliebe. Die Beteiligten fühlen sich eng mit dem Meer verbunden. Ein Tag, an dem man mit den Füßen im Wasser nichts tut, als über das Meer zu blicken, wirkt auf sie so heilsam wie die Beschäftigung mit den ausgewählten Texten. Eleas Krise bedeutet für sie zwar einen Wendepunkt, sie zwingt die Beteiligten jedoch, sich mit ihren Beziehungen auseinanderzusetzten, die während des Lockdowns offenbar Rost angesetzt haben.
Fazit
Als fiktiven Roman mit biografischem Hintergrund legt Hanna Meretoja einen feinfühligen, besonnenen Text vor, der mitten ins Herz trifft und in dem der Blick aufs Wasser eine entscheidende Rolle spielt. Ein umfangreiches Literaturverzeichnis regt an, das Thema in ruhigen Stunden weiter zu vertiefen. Als Mutter und Betroffene finde ich den Roman heilsam, vorausgesetzt, man fühlt sich der Aufgabe gewachsen, Eleas Last mitzutragen.
Kurz vor dem Treffen südlich von Turku hat Elea einen Anruf erhalten, der sie an den denkbar tiefsten Punkt ihres Lebens katapultiert und sie hart trifft, weil sie Mutter kleiner Kinder ist. Außer ihrer Enthüllung wird es in den Gesprächen um Männer- und Frauenrollen gehen, wie unterschiedlich die beiden Geschlechter mit Lasten anderer Menschen umgehen, die eigene Kindheit, um Fremdsein in einer dominant weißen Gesellschaft, Kinderwunsch und Elternschaft. Dabei geht es auch um Schuldgefühle, unerbetene Ratschläge und einiges, das in dieser Situation besser ungesagt bliebe. Die Beteiligten fühlen sich eng mit dem Meer verbunden. Ein Tag, an dem man mit den Füßen im Wasser nichts tut, als über das Meer zu blicken, wirkt auf sie so heilsam wie die Beschäftigung mit den ausgewählten Texten. Eleas Krise bedeutet für sie zwar einen Wendepunkt, sie zwingt die Beteiligten jedoch, sich mit ihren Beziehungen auseinanderzusetzten, die während des Lockdowns offenbar Rost angesetzt haben.
Fazit
Als fiktiven Roman mit biografischem Hintergrund legt Hanna Meretoja einen feinfühligen, besonnenen Text vor, der mitten ins Herz trifft und in dem der Blick aufs Wasser eine entscheidende Rolle spielt. Ein umfangreiches Literaturverzeichnis regt an, das Thema in ruhigen Stunden weiter zu vertiefen. Als Mutter und Betroffene finde ich den Roman heilsam, vorausgesetzt, man fühlt sich der Aufgabe gewachsen, Eleas Last mitzutragen.
January 3, 2023
Teos oli aika puuduttava lukukokemus tai kuuntelukokemus. Teoksella on kuitenkin hetkensä, jolloin siinä onnistutaan sanomaan ja sanoittamaan todellisuutta oivaltavasti. Arvoin kahden ja kolmen tähden välillä. Kokonaisuus on kuitenkin puuduttavaa ja paikallaan junnaava ja teoksessa on ikään kuin kaksi tarinaa päällekäin: sairaskertomus ja kevyt ihmissuhdedraama. Ehkä toinen vain olisi ollut hyvä valita. Kerronnassa on hyvin runsaasti kielikuvia ja kuvallisia ilmaisuja, mutta suurin osa niistä tuntuu tehdyllä tehdyiltä. Romaanista siis puuttuu luontevuus. Onnistuneita kohtia ovat rikkaat viittaukset muihin teksteihin. Lukija, Krista Kosonen, oli onneksi myös hyvä. Silti olen onnellinen, että sain vihdoin valmiiksi.
Read
October 3, 2022Elotulet sijoittuu saaristoon ja on vahvasti yhteydessä ympäristöönsä. Miljöö on viehättävä ja luontokuvaukset sekä onnistuneita että paikallaan. Ne muistuttavat siitä, miten jotkut asiat pysyvät ja jatkavat elämäänsä samaan aikaan, kun joku kokee joutuneensa pysähtymään äkisti. Miljöötä valaisevat tulet, jotka edustavat elämää ja valoa.
Romaani on ajassa kiinni siten, että taustalla häilyy maailmanlaajuinen koronapandemia. Se ei vie kuitenkaan liikaa tilaa vaan on luonteva osa teoksen ajankuvaa.
Elotulet on runsas romaani, jota ei voi hetkessä hotkaista. Se on painava ja täynnä viisaita ajatuksia, joita haluan kirjata muistiin ja joiden äärelle haluan palata. Elotulet on kaunis ja ajatuksia herättävä romaani.
Romaani on ajassa kiinni siten, että taustalla häilyy maailmanlaajuinen koronapandemia. Se ei vie kuitenkaan liikaa tilaa vaan on luonteva osa teoksen ajankuvaa.
Elotulet on runsas romaani, jota ei voi hetkessä hotkaista. Se on painava ja täynnä viisaita ajatuksia, joita haluan kirjata muistiin ja joiden äärelle haluan palata. Elotulet on kaunis ja ajatuksia herättävä romaani.
June 13, 2022
Kirjoitin Elotulet-teoksesta arvion blogiini: https://tituma2.wordpress.com/2022/06...
August 2, 2025
Tiefgehende Auseinandersetzung mit der Endlichkeit des Lebens
An einem warmen Augustabend laden Elea und ihr Mann Otto ihre besten Freunde in ihr Feriendomizil in den finnischen Schären ein, um mit ihnen die Nacht der alten Feuer zu verbringen. In der besonderen Atmosphäre der spätsommerlichen Wärme, des Lagerfeuers am Meer und weiteren rundherum und dem ersehnten ersten Beisammensein nach den durch die Pandemie verhängten Ausgangs- und Kontaktsperren kommt sich die Freundesgruppe durch eine lebensverändernde Nachricht, die Elea mit ihnen teilt, noch näher als erwartet…
Die Tradition führt die Menschen zusammen, um das Meer und das Licht zu feiern und sich auf die dunkle Jahreszeit vorzubereiten. Der alte Brauch besinnt die Menschen auf den Fluss des Lebens, den Wechsel der Jahreszeiten und die Verlässlichkeit auf den Kreislauf von Abschied und Neubeginn – doch innerhalb dieser vertrauten Zeremonie teilt Elea die Nachricht über eine schreckliche Diagnose mit ihren Freunden: Sie hat aggressiven Brustkrebs! Konfrontiert mit dem bedrohten Leben einer engen Freundin, Mutter, Ehefrau und Tochter stellen sich die Beteiligten ihren Gefühlen und die Autorin nähert sich empathisch und tiefgreifend den einzelnen Figuren, um authentisch aus ihren jeweiligen Sichtweisen zu erzählen.
Während der Zeremonie droht die angespannte Atmosphäre die Freundschaften untereinander zu belasten. Lang geheim gehaltene, tiefe Gefühle, unausgesprochene Sorgen und ergreifende Geheimnisse kommen ans Licht, tiefgehende Auseinandersetzungen mit Ängsten, Verantwortung und der Verwandlung von Elea von einer gesunden, agilen Literaturwissenschaftlerin und Anker und Anlaufstelle innerhalb der Familie in eine schwer kranke Frau stehen im Vordergrund, stark wird die Endlichkeit des Lebens in den Vordergrund gestellt und vieles aufgearbeitet.
Tief berührend wirkte die zarte Herangehensweise auf mich, die Einarbeitung von Tradition, von der besonderen Atmosphäre mit Kakaozeremonie und Saunagängen und die Erkundungen der umliegenden Umgebung. Starke Naturverbundenheit zieht sich wie ein roter Faden durch das Werk, die Diskrepanz zwischen Herz und Verstand beim Umgang mit der drohenden Gefahr durch die Krankheit: Hier entstand ein ganz besonders Werk, welches mir in Erinnerung bleiben wird.
An einem warmen Augustabend laden Elea und ihr Mann Otto ihre besten Freunde in ihr Feriendomizil in den finnischen Schären ein, um mit ihnen die Nacht der alten Feuer zu verbringen. In der besonderen Atmosphäre der spätsommerlichen Wärme, des Lagerfeuers am Meer und weiteren rundherum und dem ersehnten ersten Beisammensein nach den durch die Pandemie verhängten Ausgangs- und Kontaktsperren kommt sich die Freundesgruppe durch eine lebensverändernde Nachricht, die Elea mit ihnen teilt, noch näher als erwartet…
Die Tradition führt die Menschen zusammen, um das Meer und das Licht zu feiern und sich auf die dunkle Jahreszeit vorzubereiten. Der alte Brauch besinnt die Menschen auf den Fluss des Lebens, den Wechsel der Jahreszeiten und die Verlässlichkeit auf den Kreislauf von Abschied und Neubeginn – doch innerhalb dieser vertrauten Zeremonie teilt Elea die Nachricht über eine schreckliche Diagnose mit ihren Freunden: Sie hat aggressiven Brustkrebs! Konfrontiert mit dem bedrohten Leben einer engen Freundin, Mutter, Ehefrau und Tochter stellen sich die Beteiligten ihren Gefühlen und die Autorin nähert sich empathisch und tiefgreifend den einzelnen Figuren, um authentisch aus ihren jeweiligen Sichtweisen zu erzählen.
Während der Zeremonie droht die angespannte Atmosphäre die Freundschaften untereinander zu belasten. Lang geheim gehaltene, tiefe Gefühle, unausgesprochene Sorgen und ergreifende Geheimnisse kommen ans Licht, tiefgehende Auseinandersetzungen mit Ängsten, Verantwortung und der Verwandlung von Elea von einer gesunden, agilen Literaturwissenschaftlerin und Anker und Anlaufstelle innerhalb der Familie in eine schwer kranke Frau stehen im Vordergrund, stark wird die Endlichkeit des Lebens in den Vordergrund gestellt und vieles aufgearbeitet.
Tief berührend wirkte die zarte Herangehensweise auf mich, die Einarbeitung von Tradition, von der besonderen Atmosphäre mit Kakaozeremonie und Saunagängen und die Erkundungen der umliegenden Umgebung. Starke Naturverbundenheit zieht sich wie ein roter Faden durch das Werk, die Diskrepanz zwischen Herz und Verstand beim Umgang mit der drohenden Gefahr durch die Krankheit: Hier entstand ein ganz besonders Werk, welches mir in Erinnerung bleiben wird.
August 27, 2022
Tänä viikonloppuna tulten nauha valaisee saaristoa ja rannikkoa, joten Hanna Meretojan esikoisromaani Elotulet istuu teemaltaan ajankohtaan hyvin. Romaanin tarinassa kyseessä ei ole vain haikea hyvästijättö kesälle eikä pitkäaikaisten ystävien tapaaminen pandemian eristyneisyyden jälkeen. Illan emäntä, kirjallisuudentutkija Elea haluaa kertoa ystävilleen järkyttävät uutisensa: hän on sairastunut aggressiiviseen hormonaaliseen rintasyöpään. Hän, terveellisiä elintapoja noudattava perusterve nainen.
Meretoja sanoittaa tavattoman hyvin ja todentuntuisesti syöpään sairastuneen Elean tunnot. Eikä kai muutoin voisi ollakaan, onhan hän itse ollut samassa tilanteessa. Pidin myös ystäväjoukon inhimillisyydestä, sillä heidän virheettömän kiiltokuvapintansa alla piileksi ei niin yleviä tunteita. Romaanissa yhdistyy hienolla tavalla kolme ajankohtaista, lamaannuttavaa hätää aiheuttavaa asiaa. Syöpään sairastuminen on shokki niin potilaalle kuin läheisille. Hoitojen onnistumisesta huolimatta syöpä ei ikinä lopu, etenkään hormonaalinen rintasyöpä. Ilmastonmuutos tekee pahojaan eikä senkään eteneminen näytä hidastuvan. Pandemiakin on tullut jäädäkseen.
Romaani olisi voinut olla hiukan lyhyempi ja kirjallisuusviitteitä olisi voinut olla vähemmän, mutta Elotulet oli kuulaasti ja sujuvasti kirjoitettu raskaasta aiheestaan huolimatta. Tänä muinaistulien yönä ystävykset seilasivat tunnelmasta toiseen, mutta Elean kriisi sitoi heidät entistä tiukemmin yhteen. Naistensaunan kuvaus henki lujaa solidaarisuutta ja välittämistä. Elea toteaakin, ettei hän ole koskaan tuntenut itseään niin rakastetuksi kuin tänä iltana.
Meretoja sanoittaa tavattoman hyvin ja todentuntuisesti syöpään sairastuneen Elean tunnot. Eikä kai muutoin voisi ollakaan, onhan hän itse ollut samassa tilanteessa. Pidin myös ystäväjoukon inhimillisyydestä, sillä heidän virheettömän kiiltokuvapintansa alla piileksi ei niin yleviä tunteita. Romaanissa yhdistyy hienolla tavalla kolme ajankohtaista, lamaannuttavaa hätää aiheuttavaa asiaa. Syöpään sairastuminen on shokki niin potilaalle kuin läheisille. Hoitojen onnistumisesta huolimatta syöpä ei ikinä lopu, etenkään hormonaalinen rintasyöpä. Ilmastonmuutos tekee pahojaan eikä senkään eteneminen näytä hidastuvan. Pandemiakin on tullut jäädäkseen.
Romaani olisi voinut olla hiukan lyhyempi ja kirjallisuusviitteitä olisi voinut olla vähemmän, mutta Elotulet oli kuulaasti ja sujuvasti kirjoitettu raskaasta aiheestaan huolimatta. Tänä muinaistulien yönä ystävykset seilasivat tunnelmasta toiseen, mutta Elean kriisi sitoi heidät entistä tiukemmin yhteen. Naistensaunan kuvaus henki lujaa solidaarisuutta ja välittämistä. Elea toteaakin, ettei hän ole koskaan tuntenut itseään niin rakastetuksi kuin tänä iltana.
September 7, 2024
DNF, näin käy harvoin. Yritin, ja aloitin vielä silloin kun elotulet paloivat rannoilla ja kaipasin luettavaa, joka sopisi ajankohtaan. Olin aika varma, että kirjallisuustieteilijän tekstistä löytyisi samastumispintaa, mutta jokin tökki alkumetereiltä, ja se oli tietynlainen ohuuus vaikka teemat - vanheneminen, keski-ikä, ystävyys, rakkaus, sairastuminen - olivat hyviä ja syviä. Jos jotenkin yritän kuvata tunnetta, joka lukiessa tuli, oli se tämä (ja pyydän anteeksi samalla); jokainen luku oli kuin taitavan lukiolaisen aine. En alkanut uskoa henkilöihin, joissa oli sekä jotain karikatyyrimäistä että kuitenkin kaikissa jotenkin aivan samat ainekset. Ja tämä tietysti tuntuu tylsältä, kun tiedän, että kirjassa on voimakkaat omaelämäkerralliset ainekset, ja aihepiiri olisi voinut monella tavalla koskettaa.
Ja vaikka rakastan kirjallisuutta ja kirjallisuustiedettä, en jaksa useinkaan arvostaa niitä romaanin aiheena; Lissabonin yöjunat, Sanojen painot, Tuulen varjot, romaanit, joissa yritetään kirjallisuuden avulla värittää tarinaa - harvoin uskon ja jaksan tempautua mukaan. Yleensä kysymys on liiasta kepeydestä, ja niin tässäkin; vieraannuttaa ne, joille kirjallisuustiede ei ole tuttua, ja on liian kevyttä niille, joille on.
Toivottavasti kaikille henkilöille kuitenkin kävi hyvin kirjassa ja oikeassa elämässä, vaikka en saanutkaan sitä itse selville.
Ja vaikka rakastan kirjallisuutta ja kirjallisuustiedettä, en jaksa useinkaan arvostaa niitä romaanin aiheena; Lissabonin yöjunat, Sanojen painot, Tuulen varjot, romaanit, joissa yritetään kirjallisuuden avulla värittää tarinaa - harvoin uskon ja jaksan tempautua mukaan. Yleensä kysymys on liiasta kepeydestä, ja niin tässäkin; vieraannuttaa ne, joille kirjallisuustiede ei ole tuttua, ja on liian kevyttä niille, joille on.
Toivottavasti kaikille henkilöille kuitenkin kävi hyvin kirjassa ja oikeassa elämässä, vaikka en saanutkaan sitä itse selville.
June 2, 2023
Nappasin kirjan kirjastosta mukaani, koska ensin kaunis kansi veti katseeni puoleensa eikä takakansikaan karkottanut kirjan parista. En osannut arvata millaiseen lukukokemukseen tulisin sukeltaneeksi. Kirja oli ajoittain hyvällä tavalla raskas, lähinnä samaistumisen takia. Hahmojen samaistuttavuudesta on helppo uskoa, että kokemus on omakohtainen, mikä ei välttämättä tarkoita sitä, että Meretojan omat kokemukset olisivat sellaisinaan kirjoitettuna. Kauniit luontokuvaukset ja meri ovat välttämättömiä, jotta lukijatkin mieli saa hetken hengähtää. Harvoin tulee kirjasta poimineeksi lukuvinkkejä jatkoon. Hieno lukukokemus.
July 21, 2022
Hienosti toteutettu romaani, jossa eri teemat kietoutuvat yhteen kuin ammattilaisen järjestäminä -- ja ammattilaisen työtähän tämä onkin. Pidin erityisesti siitä, miten romaanissa tehdään monella tavalla tilaa surun ja järkytyksen hyväksymiselle ja samalla vastustetaan sankaritarinoita ja sairastamisen taistelukuvastoa.
Kieli sen sijan oli mun makuun aivan liian maalailevaa ja runollista, meni ns. överiksi. Alkoi tulla jo ähky kaiken välkkymisen, kiertymisen, välähtelemisen ja punoutumisen kanssa.
Kieli sen sijan oli mun makuun aivan liian maalailevaa ja runollista, meni ns. överiksi. Alkoi tulla jo ähky kaiken välkkymisen, kiertymisen, välähtelemisen ja punoutumisen kanssa.
June 1, 2023
Yhdenpäivän romaanit ovat haastavia, eivätkä usein toimi minulle lukijana, sillä arvostan tarinallisuutta yli pohdintojen. Se on yksi syy, miksi tämä teos jätti vähän kylmäksi. Muita syitä ovat kaiken maailman älykköjen siteeraaminen sekä epäaito ja uuvuttava välillä täysin aiheen vierelle karkaava filosofointi.
Itselle syvyyttä ja vaikuttavuutta kerrontaan toi lasten näkökulma, joka onkin kuvattu taidokkaan hienovireisesti. Kaikkiaan sairastamisen isot kysymykset katetaan kauniisti ja oivaltavasti.
Itselle syvyyttä ja vaikuttavuutta kerrontaan toi lasten näkökulma, joka onkin kuvattu taidokkaan hienovireisesti. Kaikkiaan sairastamisen isot kysymykset katetaan kauniisti ja oivaltavasti.
March 5, 2023
Kiinnosti päähenkilön kertomus rintasyövästä, muuten kirja ei puhutellut. Samoja, melko kuluneita näkökulmia uudestaan ja uudestaan pyörittelevä "pohdiskelu" ja satunnaisten kirjojen "name droppailu" ei oikein antanut itselleni mitään. Kirjoitustyyli oli maalailevuudessaan ja tuttuja metaforia jankatessaan jotenkin ummehtunut. Olisin odottanut kirjallisuuden tutkijalta enemmän... Mutta ehkä hyvä asiaosaaminen ja akateemisesti meritoituminen ei suoraan merkitse kaunokirjallisuus lahjakkuutta...
July 4, 2023
Teki mieli antaa 2 tähteä, mutta ihan en taida kehdata, kun onhan tässä valtavasti ansioita. Itselle jäi kuitenkin päällimäiseksi vaivautunut olo, että tämä oli yhdistelmä tutkimusartikkelia ja sosiaalipornoa...
October 26, 2025
Hieno teos - useita syvällisiä ajatuksia hetkien ohimenevyydestä ja minkä merkityksen kaikelle annamme. Ainoa mistä en tykännyt, on klassikkokirjoilla "kikkailu", sitä oli liikaa. Itse tarina ja ajatukset olisivat olleet riittäviä.
Read
August 1, 2022Kuuntelin äänikirjana.
November 19, 2022
Harvoin kirjoitan kirjoista katkelmia ylös, mutta tästä kirjoitin monia, koska oli niin hyvin sanottu asioita.
June 14, 2023
Omiin kokemuksiin perustuva fiktiivinen kirja. Vaikea arvioida.
April 21, 2025
Liian pitkä; ikään kuin kaikki maailman asiat, tunteet, menetykset, rakkaudet, surut... olisi pitänyt saada esikoisteokseen.
December 15, 2025
Paras tänä vuonna lukemani kirja. En halunnut tämän ollenkaan loppuvan. Mielettömän hienosti kirjoitettu, esseistinen romaani Virginia Woolfin hengessä.
October 30, 2022
Hanna Meretojan esikoisromaanissa vietetään kesäkauden päätösjuhlaa merenrannalla. On elokuun viimeinen lauantai, jolloin saaristossa ja rannikkoseuduilla sytytetään perinteiset elotulet.
Päähenkilö Elea on kutsunut kylään lähimmät ystävänsä, paikalla on myös puolisoita ja lapsia. Juhlan hilpeään tunnelmaan saadaan äkkikäännös, kun juhlien emäntä kertoo saaneensa aggressiivisen syövän diagnoosin. Edessä olisi leikkaus ja solunsalpaajahoitoja.
Yhden illan aikana nuotiotulen räiskeessä henkilöhistoriat avautuvat, pintaan nousee katkeruuksia, salattuja tunteita, kuolemanpelkoa. Ystävät kertovat vuorollaan elotulikokon äärellä Elean pyynnöstä itselleen merkittävistä merikirjoista. Kirjaihminen saa nautiskella viittauksista kirjallisuuteen, välillä teoreettisuus tosin turruttaa.
Jokainen vieras reagoi Elean uutiseen tavallaan, ja rinnalla käydään läpi Elean suhtautumista sairastumiseensa. Miten hän kohtaa syövän tutkijana, miten äitinä. Potilaan rooliin asettuminen ei ole helppoa. Elea kertaa myös muita elämänsä muodonmuutoksia: lapsesta aikuiseksi, miehensä puolisoksi, äidiksi, tutkijaksi.
Keskeinen viesti on, ettei syöpä ole taistelu, sen selättäminen ei ole ihmisen omasta tahdosta kiinni.
Kuivin silmin en kirjaa voinut lukea, koska rintasyöpätarina tulee lähelle. Näin käynee monille muillekin lukijoille, sillä joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossakin elämän vaiheessa – siten sairastuneita on monella lähipiirissä.
Päähenkilö Elea on kutsunut kylään lähimmät ystävänsä, paikalla on myös puolisoita ja lapsia. Juhlan hilpeään tunnelmaan saadaan äkkikäännös, kun juhlien emäntä kertoo saaneensa aggressiivisen syövän diagnoosin. Edessä olisi leikkaus ja solunsalpaajahoitoja.
Yhden illan aikana nuotiotulen räiskeessä henkilöhistoriat avautuvat, pintaan nousee katkeruuksia, salattuja tunteita, kuolemanpelkoa. Ystävät kertovat vuorollaan elotulikokon äärellä Elean pyynnöstä itselleen merkittävistä merikirjoista. Kirjaihminen saa nautiskella viittauksista kirjallisuuteen, välillä teoreettisuus tosin turruttaa.
Jokainen vieras reagoi Elean uutiseen tavallaan, ja rinnalla käydään läpi Elean suhtautumista sairastumiseensa. Miten hän kohtaa syövän tutkijana, miten äitinä. Potilaan rooliin asettuminen ei ole helppoa. Elea kertaa myös muita elämänsä muodonmuutoksia: lapsesta aikuiseksi, miehensä puolisoksi, äidiksi, tutkijaksi.
Keskeinen viesti on, ettei syöpä ole taistelu, sen selättäminen ei ole ihmisen omasta tahdosta kiinni.
Kuivin silmin en kirjaa voinut lukea, koska rintasyöpätarina tulee lähelle. Näin käynee monille muillekin lukijoille, sillä joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään jossakin elämän vaiheessa – siten sairastuneita on monella lähipiirissä.
Displaying 1 - 24 of 24 reviews