Ilona Tuomisen Normipäivä kutsuu jälleen Poppeli-korttelin syreenintuoksuiseen pihaan ja esittelee tällä kertaa naapurustosta huoneistossa D 23 asuvan Amalian, toimeliaan järki-ihmisen.
Opettaja Amalia Tammilehdon kesälomapäivät vetelevät viimeisiään, kun hänen puhelimeensa kilahtaa viesti naapurilta hiivan lainaamisesta. Aman apu palkitaan korillisella tuoksuvia lämpimäisiä, ja Ama päättää pistäytyä pullineen ovinaapurinsa, vanhan Hilma-rouvan, luokse.
Viattomasta kahvitteluhetkestä syttyy kuitenkin varsin erikoinen kiista, jonka raapaisee alkuun Hilman pojanpoika. Ama on kiertänyt tämän miehen mieluiten kaukaa jo pidemmän aikaa, mutta kun vanha välttelytaktiikka muuttuukin yllättäen mahdottomaksi, kaikki Aman suunnitelmat palavat poroksi ja satavat tuhkana viheliäisen pullariidan raunioille.
Muutosten ryöpyssä Aman on mietittävä uusiksi minäkuvaansa yksin viihtyvänä pärjääjänä, jolle vaihtuvat tilanteet tappeluista perunoiden heittelyyn kuuluvat normipäivään ja joka ei ole tottunut katselemaan maailmaa höpsöromanttisen ruusunpunaisten lasien läpi.
4,25/5 ⭐️ AIVAN IHANA! Tykkäsin Kortteli-sarjan ekasta osasta tosi paljon, mutta tää oli vielä parempi! Rakastin päähenkilöä Amaliaa ja tykkäsin runsaasta opetusmaailman kuvauksesta ja miljööstä. Pystyin samaistumaan Amaliaan useassa kohtaa, joten varmasti myös siksi tykkäsin tästä osasta niin paljon. Iiiso plussa myös siitä, että äänikirjan lukee mun ehdoton lemppari Kati Tammensola! 🫶🏼
tästä tuli niin hyvä fiilis. rentoa, tutunoloista ja mukavan arkista tunnelmaa. jokainen hahmo tuo tarinaan kivaa lisää ja ovat myös hyvin tunnistettavia tyyppejä ihan oikeassakin elämässä. oli kivaa lukea opettajan arjesta, ja tämä toi myös paljon samaistumispintaa lukemiseen. nautin joka hetkestä kortteli -kirjojen parissa!
Tämäpä oli kivaa kesälukemista. Kouluvuosi siinä pyörähti ja lopuksi päästiin kesän tunnelmiin. Mukavasti edellisen kirjan henkilöt tässäkin mukana ja heidänkin elämäänsä seurattiin. Loppupuolella annettiin vihjeitä, kuka on seuraavan kirjan pääosassa, ja varmaan siinäkin myös muut Poppelin asukkaat mukana. Kolmatta osaa odottelemaan siis.
Pidän Ilona Tuomisen tavasta kirjoittaa! Tämä kirja imaisi minut mukaansa kuten ensimmäinenkin osa. Monia käänteitä, vaikka loppu olikin ennalta-arvattava, niin se ei haitannut! Hymy huulilla koko kirjan läpi, todellinen hyvänmielenkirja! Arjen harmauden piristäjä. Suosittelen
Trilleitä kirjoittanut Ilona Tuominen vaihtoi viihdekirjallisuuden pariin Kortteli-sarjan aloittaneella Seurustelusalaliitto-kirjalla. Siinä turkulaisen Sannin häät menevät pieleen ja hän vetäytyy asumaan vanhaan mummolaansa. Mummola sijaitsee Turun keskustassa ihanassa puutalokorttelissa ja siitä tulee lopulta Sannille ihana uusi koti.
Sarjan toinen osa nappaa päähenkilökseen Sannin naapurin, opettaja Amalia Tammilehdon. Amalia kärsi edellisessä osassa orastavasta työuupumuksesta, mutta odottaa nyt uutta lukuvuotta innolla: luvassa on uusi koulu, uudet ekaluokkalaiset opetettavaksi ja toivon mukaan parempi työilmapiiri.
Lukuvuoden alku saa kuitenkin kiperän käänteen korvapuustikatastrofista. Amalia saa naapureiltaan korvapuusteja, joita vie myös naapurin Hilma-mummolle. Hilma on mukava, mutta koittaa kovasti naittaa Amaliaa pojalleen Kuismalle. Kuisma on kuitenkin sietämätön vastarannankiiski ja nuiva tyyppi, ja niinpä tämä ilmestyykin Amalian ovelle valittamaan siitä, ettei mummolle saa syöttää herkkuja eikä varsinkaan korvapuusteja, joiden kanelissa on myrkyllistä kumariinia.
Eikä siinä vielä kaikki: uudessa koulussa on kesän aikana vaihtunut rehtori. Amalia sopi työkuvioistaan alustavasti vanhan rehtorin kanssa, mutta nyt uutena rehtorina onkin – kukapa muukaan kuin Kuisma! Ekaluokkalaisten sijasta Amalia onkin pistetty opettamaan koulun kamalinta viitosluokkaa. Kaikki ihanat suunnitelmat uudesta paremmasta lukuvuodesta tuntuvat rapistuvan käsiin saman tien. Voiko kaikki olla vain pikkumaista kostoa korvapuustiepisodista?
Kirjan toinen tarinanjuonne liittyy Poppeli-puutalokortteliin. Amalia haaveilee korttelin remontoimisesta, taloja kun ei ole pidetty kunnossa riittävän hyvin. Pitkä lista korjausehdotuksia ei kuitenkaan saa ainakaan välittömän innostunutta vastaanottoa taloyhtiön hallituksen johdolta ja monia asukkaita kiinnostaa enemmän matala vastike kuin talojen kunnostaminen.
Normipäivä on edeltäjänsä tapaan sujuvasti etenevä, pääosin mukavan hyväntuulinen viihdekirja. Mukana on myös romantiikkaa. Yksineläjä-Amalia joutuu tai pääsee pohtimaan myös omia halujaan, eikä aina vain muiden auttamista. Ihan niin isossa osassa romantiikka ei tässä kirjassa ole kuin sarjan avausosassa; tässä pääpaino on Amalian työelämässä ja elämänvalinnoissa yleisemminkin. Rakkaudennälkäinen lukija saa kuitenkin palkintonsa.
Kortteli-sarjan seuraava osa ilmestyy keväällä 2025 ja siinä pääroolin saa taas uusi naapuri. Tässä osassa jo hivenen pohjustetaan seuraavan kirjan tapahtumia, joten odotan mielenkiinnolla, minkälaisen tarinan Tuominen seuraavaksi korttelin asukkaista kertoo.
Hyvänen aika, näytän jääneen vallan koukkuun Ilona Tuomisen Kortteli-sarjaan! Isompi juonikuvio noudattaa tässäkin kirjassa genren vaatimuksia, mutta mielestäni nämä on hyvin kirjoitettuja ja arjen kuvaus on kerrassaan hyvää! Tällä kertaa keskushenkilö on korttelin asukas Amalia, joka aloittaa opettamisen uudessa koulussa ja törmää monenlaisiin uusiin haasteisiin. Kirjailija on kuulemma itsekin opettaja, ja senpä vuoksi kouluelämä kuvaus on niin elävän ja oikean tuntuista! Oli todella kiinnostavaa lukea nykyajan koulusta, omista kouluajoistaan on jo kulunut jonkin verran aikaa. Nykyaika on läsnä monessa pikkuasioissa, mutta ihmettelen, että onko Amalian luokassa siis Suomi ainoa opetuskieli? Joka tapauksessa mainio hyvänmielenkirja harmaaseen syksyyn!
Ilona Tuomisen Normipäivä (Bazar, 2024) jatkaa ihastuttavan Poppeli-puutalokorttelin ja sen asukkaiden tarinaa. Edellisessä osassa seurattiin juuri ennen häitä jätetyksi tullutta Sannia, tällä kertaa pääosassa on palapelejä, neulomista ja akvaariokalojaan rakastava luokanopettaja Amalia.
Edellinen lukuvuosi on ollut raskas hankalan kollegan vuoksi, ja Amalia kaipaa rauhallista vuotta ekaluokkalaisten kanssa uudessa koulussa. Uusi rehtori kuitenkin määrää Amalian kaitsemaan vilkasta viidettäluokaa, jolla on ollut toistakymmentä sijaista viiden vuoden aikana.
Kirjassa on romanttinen sivujuoni, mutta se kehittyy niin hitaasti, että ehdin lukiessa miettiä moneen kertaan, onko tässä romanssia ollenkaan. Jos siis olet slow burn -romanssien ystävä, tämä kirja voisi sopia sinulle!
Romanssi on tehty sillä tavalla taitavasti, että tosi pitkään aikaan en nähnyt minkäänlaisia kipinöitä parin välillä (ja myös päähenkilö on niistä melko tietämätön). Tarinan loppuun mennessä pari kuitenkin voitti minut puolelleen, ja olisin halunnut lukea heistä lisää lisää lisää!
Rakastin kirjan lempeää tunnelmaa ja Poppelin puutalokorttelia. Amalian mainioita työkavereita ja oppilaita, joista kuoriutuu melkoisia kullannuppuja. Naapurin Hilma-mummoa, joka yrittää parittaa Amaliaa lapsenlapselleen Kuismalle.
Kevyempien teemojen ohella tarinassa käsitellään koulumaailman haasteita, työtehtävien kasaantumista ja työuupumusta. Amalia on saanut luotsattavakseen luokan, jonka vakiopettaja Nina on vähän väliä vapailla musiikki- tai oppikirjaprojektien takia. Ninan ympärille olisi ehkä saanut kehiteltyä vielä enemmän draamaa ja jäin kaipaamaan, että hänen tarinaansa olisi kuljetettu kirjan loppupuolella mukana tasaisemmin.
Jäin myös miettimään kirjan nimeä. Kun sarjan ekan osan nimi on Seurustelusalaliitto, Normipäivä tuntuu nimenä jotenkin lattealta. Tarina antaa sille hauskan kontekstin: koulumaailmassa normipäivään mahtuu ja kuuluu kaikenlaista sekoilua. Silti en olisi ehkä tarttunut kirjaan pelkän nimen perusteella, siinä on työnimimäinen kaiku.
Kiva ja nopeasti luettava hyvän mielen kirja. Hieman ärsytti näin opettajana kirjassa käytetty alan slangi, joka väännettiin hieman rautalangasta. Nämä olisi voinut kirjoittaa paljon yksinkertaisemmin. Tässä kirjassa ei ollut suoranaisia virheitä niin paljon, kuin edellisessä osassa. Kuitenkin hämmentää, miten prosessista menee läpi suorat nimivirheet sarjan kahdessa osassa. Tässä kirjassa Kuisma Salonen oli ensin Kuisma Salo. Edellisessä osassa erään henkilön nimi taisi vaihtua kolme kertaa.
Ajattelin vain nopeasti vilkaista ja yhtäkkiä olinkin jo ahminut puolet. Toinenkin puolikas tuli luettua samalla innolla, sillä kerronta on sujuvaa ja tykkäsin siitä, että hahmojen suhteet on tosi luonnollisia. Päähenkilö Amalia vaikuttaa inhimilliseltä ja olikin kiva bongailla, että missä kohtaa hän alkaa kehittää tunteita Kuismaa kohtaan.
Tykkään kovasti tällaisista vihollisista rakastavaisiksi -tarinoista, vaikka tässä vihollisuus olikin melko lievää ja kovin yksipuolista. 😄
Oli myös kiva bongailla ekan kirjan tyyppejä ja nyt kiinnostaakin kenestä seuraava kirja kertoo.
Ilona Tuomisen Kortteli-sarjan jatko oli muistaakseni hyvä ja olin antanut Bookbeatissa sille neljä tähteä, mutta valitettavasti muistikuvani kirjasta ovat kuitenkin haalistuneet kuten usein tämän tyyppisissä kirjoissa. Menneisyyden minä oli kuitenkin selvästi viihtynyt kirjan parissa, joten luotan tuohon arvioon.
Tuomisen Kortteli-sarjan toinen osa, mutta erilainen ensimmäiseen verrattuna. Tuttuja hahmoja tässäkin kirjassa oli ja puutalokorttelin naapurusto ennallaan, mutta nyt keskityttiin eri henkilöihin ja heidän elämäänsä. Feelgood-genrestä hyvä esimerkki, joka vei ajatukset pois arjenrutiineista ja -huolista juuri sopivalla tavalla.
Tykkäsin paljon! Ihana hyvän mielen kirja. Nimensä mukaisesti käsittelee tavallista elämää, mikä tuntui samaistuttavalta. Kivasti edellisen osan hahmot mukana menossa.