Yläasteen opettaja väitti politiikkaa yhteisten asioiden hoidoksi. Laimea määritelmä kummastutti Tommi Melenderiä. Sukunsa aikuisia seuratessaan hän oli nähnyt, että politiikka herättää kiivaita tunteita puolesta ja vastaan: Paavo Väyrynen oli sankari, Kalevi Sorsa konna.
Valtio-opin opiskelijana Melender oppi ajattelemaan politiikkaa konflikteina ja niiden hallintana. Tältä pohjalta hän tarkastelee esseekokoelmassaan nykypäivän myrkyllistä yhteiskunnallista todellisuutta.
Melender kirjoittaa esseissään Judith Shklarista ja julmuudesta, Dietrich Bonhoefferista ja typeryydestä, Hannah Arendtista ja empatiasta. Hän myös ruotii suhdettaan Venäjään, pasifismiin, Eurooppaan ja populismiin.
Politiikka, niin menneinä kuin nykyisinä aikoina, on Melenderin mielestä aina ihmisen näköistä, epätäydellistä ja haurasta.
Tommi Melender on kirjailija, joka on julkaissut runoja, esseitä ja kuusi romaania.
Tommi Melender (s. 2. helmikuuta 1968 Espoo) on suomalainen kirjailija. Hän on valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan valtio-oppi. Melender on ammatiltaan toimittaja ja asuu Vantaalla. Hänen tuotannossaan on vahvoja vaikutteita ranskalaisesta kirjallisuudesta. Melenderin romaani Ranskalainen ystävä oli vuoden 2009 Finlandia-palkintoehdokas.
Melender julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa Tässäoloa tai unta parikymppisenä vuonna 1989. Seuraavan kokoelmansa Maanosa minussa hän julkaisi vasta 2003. Melenderin esikoisromaani Kunnian mies ilmestyi 2007, sekin WSOY:n kustantamana. Toinen romaani Ranskalainen ystävä ilmestyi 2009 ja kolmas Lohtu 2011.
Kustantajansa esittelyn mukaan Melender käsittelee aikansa ilmiöitä uteliaana mutta etäältä, välillä satiirisin keinoin. Melenderin ensimmäinen esseekokoelma Kuka nauttii eniten ilmestyi Savukeitaan julkaisemana vuonna 2010.
Aika monet esseistä olivat mitäänsanomattomia. Vähän kuin ylioppilasaineita potenssiin kolme.
Viimeinen essee oli hyvä. Olen kaivannut jotain kannanottoa ”Natsit ovat pahoja”-kirjallisuuden kasvuun. Melenderin listaus Auschwitzin sitä sun tätä-kirjoista oli huvittava detalji.
Minusta Melender on parhaimmillaan kirjoittaessaan kirjallisuudesta.
Tommi Melenderillä ei tietenkään ole minkään maailman velvollisuutta kirjoittaa esseitä, jotka saavat minut riehaantumaan. Kun kuitenkin olen niin monta riehaantumiskokemusta (ihan parasta) hänen esseidensä seurassa kokenut niin odotin, että myös tällä kertaa Melenderin esseisiin tutustuminen tuottaisi ylitsevuotavia innostuksen tunteita. Aika suuret oli odotukset, jotka nyt eivät ihan täyttyneet.
Melender joka tapaukseessa on sen sortin kovatasoinen esseisti, että hän tuskin huonoja esseitä osaa kirjoittaakaan. Olen tottunut odottamaan Melenderiltä henkilökohtaisempaa otetta, jonka puute lienee yksi syy siihen, että Ihmisen näköisen esseet eivät napanneet yhtä lailla kuin monet muut esseet hänen tuotannossaan.
Kiinnostavimmillaan tämä esseekokoelma oli, kun Melender kertoi muistikirjoistaan ja niiden värikoodeista sekä teoksen loppupuolen kirjailijoita ja natsismia käsittelevissä teksteissä.
Osasyynä hieman nihkeään suhtautumiseeni on varmasti sillä, että kuuntelin nämä esseet eikä tarkkaavaisuuteni kaikin paikoin ollut parhaimmillaan.
Kiitos ja anteeksi. Jään vellomaan häpeäntunteisiini.
En ole lukenut Melenderin muita esseitä, mutta oli kiinnostava lukea niin tuoreista asioista kuin mitä uusimmassa teoksessa käsitellään. Monet yksittäiset ajatukset jäävät mieleeni varmasti ja teksti oli kirkasta.
Empatian käsittely tuntui kuitenkin olkiukkoilulta. On helppoa kritisoida itse luomaansa epämääräistä käsitettä, jonka merkitys huojuu sen mukaan, miten se milloinkin sopii kritiikin kohteeksi. Esim. psykopaattien tuominen esimerkiksi empatiasta ja sen vaarallisuudesta siksi, että he ovat hyviä lukemaan ihmisiä, oli jo aika paksua. Psykopatian yksi määritelmä on kyvyttömyys tuntea empatiaa. Empatia on paljon suurempi ja vaikeammin toteutettava arvo kuin miten se kirjassa halutaan nähdä.
Melenderin uusin esseekokoelma on hämmentävän samankaltainen Herman Raivion myös 2024 ilmestyneen kokoelman kanssa. Kovasti lukeneita kirjallisuusmiehiä kiinnostavat kovasti samat asiat. Melender kirjoittaa kuitenkin kepeämmin ja ilmavammin kuin vastakkainasetteluja janoava Raivio Turvaton tila kokoelmassaan.
Minulle puhuttelevimpia olivat Melenderin omakohtaiset tuskailut kirjailijuuden kanssa, ja myös oman kriitikkouden availu. Sen sijaan Euroopasta, Amerikasta ja Venäjästä Melender ei kovin omaperäistä yllä sanomaan. Yllättäen kuitenkin lopun lyhyt essee holokaustista (Raiviokin kirjoitti siitä) on tarkkanäköinen ja herkkävireinen.... sekä huolestuttavan ajankohtainen jälleen kerran.
Reading essays by Melender feels comforting, soothing, exciting. A wise, calm, clever writer who always teaches me something new. And this inspired me too, surprisingly so. A great thinker.