Mitä tapahtuu, kun prinsessasatuja vieroksuva boheemi suomalaisnainen jää jumiin ranskalaiseen linnaan ja rakastuu aateliseen?
Säädytön on valloittava tositarina suomalaisesta Henrikasta, joka päätti jättää villin elämänsä Tampereen queer- ja underground-piireissä lähteäkseen reppureissaamaan Ranskaan. Suunnitelmat vapaasta taiteilijaelämästä menivät kuitenkin uusiksi, kun sattuma heitti hänet eristyksiin bretagnelaiseen linnaan, jossa hän yllätyksekseen rakastui ikivanhan aatelissuvun poikaan. Säädytön on vangitseva kuvaus ranskalaisen maaseutulinnan elämästä, jossa samppanja virtaa ja kakkua syödään joka päivä. Osalle linnan väkeä suomalainen kapinallinen ja säädytön rakkaus näyttäytyvät kuitenkin uhkana. Henrika yrittää sopeutua epätavallisen ympäristön vaatimuksiin ja joutuu samalla miettimään, kuka hän todella on. Säädytön on romanttinen ja itseironinen tosielämän satu, mutta lajityyppinsä rajoja rajusti rikkovaa terävä-älyistä proosaa, joka saa ahmimaan sivuja.
Tää oli mulle tosi kummallinen lukukokemus, koska en onnistunut mitenkään luokittelemaan tätä, ja se on hyvä juttu. Elin kirjan tarinan mukana ja vasta nyt sen luettuani saan ehkä kiinni hitaasti aukeavasta oivalluksesta päähenkilössä. Toki tää on vain omaa kuvittelua ja tulkinta. Tosi kiinnostava näistä syistä ja myös tietynlaisen pandemia-kokemuksen sanoittajana.
Oikein viihdyttävä omaelämäkerrallinen tarina seikkailunhalusta, matkustamisesta, oudosta korona-ajasta ja yllättävästä rakkaudesta. Tuli hyvä mieli tästä! Ja siis tarinahan on ”tosi” ja tämä on elämäkertoihin sijoitettu kirjastossa, mutta luin tätä ilman tarvetta analysoida oikeita henkilöllisyyksiä (kaikilla henkilöillä on ”salanimi”) ja se oli oikein mukavaa se.
Oli myös ensimmäinen korona-aikaan sijoittuva kirja, jonka lukeminen ei tuntunut enää ihan kauhealta!
Hämmästyttävää, miten paljon ihmiset ovat pitäneet tästä kirjasta. Tässä taas huomaa, kuinka hyviä makuja on monia ja toki niin kuuluukin olla. Itselle tämä teos oli kertakaikkisen raskasta kahlattavaa, auttamattoman tylsää luettavaa ja naiivi päähenkilö ärsytti minua kirjan alusta loppuun. Kaksi tähteä annan siitä, että teos on kuitenkin hyvin kirjoitettu. Yhdenkään virkkeen kohdalla ei muistaakseni tarvinnut ärsyyntyä töksähtelevästä tai muuten huonosta kielestä.
Ihana ranska täynnä tunnelmia ja maisemia, joissa olisi halunnut viipyä pidempään, mutta tämä ei ole kirja pysyvyydestä. Pidin siitä, miten covid-karanteenin tunnelmat, myös ne hyvät, on kirjassa kuvattu. Toden tuntuinen prinsessasatu hämmästelee olemassaoloaan, välillä vähän anteeksi pyydellenkin, mutta elämä on ihmeellistä, kun sen antaa viedä.
Jokin tässä kirjassa osui minulle juuri oikeaan hetkeen. Kieli oli kaunista, nautinnollista lukea.
Korona-aika on litistynyt omissa muistoissani harmaaksi massaksi. Olenkin odottanut koska se löytää tiensä kirjoihin ja elokuviin, jos niiden kautta saisi itsekin paremmin otteen tuosta ajasta.
Tämä oli hieno matka oikeastaan neljään eri kulttuuriin. Suomalaiseen ja ranskalaiseen. Maatiaissukuun (sillä niitä juuri metsästä tulleitahan me suomalaiset enimmääkseen olemme) ja ranskalaiseen aatelissukuun, jolla on historiaa ja perinteitä. Jo ensimmäisessä kulttuuridimensiossa on konfliktin ainekset, mutta tämä toinen dimensio - huh, eroja riittää. Hienosti kuvattu ja sanoitettu.
Tykkäsin! Tarinan keskiössä oli toki erilaiset yhteiskuntaluokat ja kulttuurit, mutta itse luin tätä myös poikkeuksellisen pandemia-ajan historiana: nopeasti ovat unohtuneet ne kaikki omituiset ja pelottavatkin jutut, mitä covidiin sen alkuvaiheessa liittyi.