Olin antamassa tälle neljää tähteä, mutta viimeinen osio ja etenkin viimeisen osion loppu tiputtivat tämän sinällään hyvin potentiaalisen filosofisilla teemoilla vibailevan kyberpunk-tykittelyn banaaliksi latteuksien toistamiseksi.
Ensin, mikä on hyvää ja neljän tähden arvoista. Kieli ja kerronta ovat mainioita, etenkin sigma-osuudet. Ylitsevuotavaa (positiivisessa mielessä) arkkityyppistä kyberpunkia, jännä sekoitus hannu rajaniemeä ja peter wattsia. Sigma on loistava, suorastaan riemastuttava hahmo. Juuri sopivan etäisesti kuvattu ja tietyllä tavalla ns. arvoitukselliseksi jäävä mutta silti hänestä saa hyvin voimakkaan kuvan. Hän on oman projektinsa johtaja, ja tämä projekti on jonkinlainen koko maailman hallitseminen jne., hän on ilmeisesti jonkinlainen kyborgi, ainakin cognitive enhancementit maksimissa jne. Mutta hän ei ole antagonisti. Hän vain on.
Myös kiinnostavaa ja kiinnostavalla tavalla kiistanalaista diskurssia informaation käsitteesä; informaatio kuolleena ja elämälle vastaisena, elämän ja informaation vastakkainasettelu, vaikka tämä onkin nähdäkseni kapeakatseinen teema (vrt. biologia informaationprosessointina, elämä negentropiana jne.). Ja buddhalaisten teemojen pyörittely. Oikeasti kyberpunk+buddhalaisuus(/hindulaisuus) alkaa olla klassikko-trope. Arvostan.
Temaattisesti kiinnostavaa, potentiaalisesti jänniä kehityskulkuja (jonkun paljastuminen kuolleksi / androidiksi, kaiken paljastuminen simulaatioksi, jne.); toistuva mieli-ruumis-dikotomia ja siihen liityvät mahdolliset oivallukset. Onpa jännittävää, mitäköhän kirjailija näistä teemoista rakentaakaan?
No mitäpä rakensi. Tuhat kertaa nähdyn kuluneen kliseen, joka laski korkealle ponnistamassa olevan teoksen pelkäksi latteudeksi. Eikä vain latteudeksi, vaan osaksi problemaattista nainen/ruumis/liha-narratiivia (kts. esim. ferrando, braidotti) 🌺Mutta kaiken merkitys on lopulta vanhemmuudessa ja lapsen ihmeellisyydessä🌺. Kyberpunkin ja informaationfilosofian teemoista laskeudutaan seuraamaan viimeiset 70 sivua jonkun miehen päiväkirjaa, jossa tämä selittää arkista elämäänsä ja isänä olemisen pieniä iloja ja lapsensa kasvua. Loppuun vielä aukeamakaupalla jatkuva graafinen synnytyskohtaus, kuluneena tehokeinona joka pyrkii ravistelemaan ja havainnollistamaan Elämän Perustavanlaatuista Ruumiillisuutta, ja sitä kuinka pyhyys ja merkitys ja elämä jne. kaikki lopulta tiivistyy synnyttävän naisen ruumiiseen, mikä suuri ihme. Unohtakaa informaatio, kyborgit, androidien tietoisuus, kognitiiviset laajennukset, virtuaalitodellisuus, merkityksen etsintä, uskonnot; nainen synnyttää!
Synnyttävä nainen, nainen ruumiillisena ankkurina, biologisena uusintajana; narratiivisena viitepisteenä joka kumoaa virtuaalisuus-teknologisuus-haaveet. Tästä joku akateeminen essee (featuring ferrando, braidotti, haraway etc)