What do you think?
Rate this book
Kosmos ja kuolema
Maailmaan on ilmaantunut jotain, jota kutsutaan Skéksi. Se antaa androideille mielen, se kannattelee Sykkeeksi nimettyä tietoverkkoa, joka kyllästää ja rikastaa maailmaa. Sietämättömästi Ské ei tunnu haluavan mitään, siitä ei saa tolkkua.
Sairas tutkija Martta, androidien kouluttaja Miriam ja tietoverkon kiistaton kuningas Sigma Believer kietoutuvat omilla tavoillaan jahtaamaan pimeää - paikkaa, ihmisiä tai ajattelua Sykkeen tuolla puolen, rikollisesti irti verkosta. Panoksena on jotain, mitä väitetään koodiksi. Yhdelle se lupaa Skén ymmärtämistä, toiselle maailman hyväntahtoista hallitsemista, jollekulle koko Sykkeen tuhoamista.
Kosmos ja kuolema on yllättävä filosofinen romaani, jännityskertomus ja raportti systeemistä, joka on hajoamaisillaan.
Sairas tutkija Martta, androidien kouluttaja Miriam ja tietoverkon kiistaton kuningas Sigma Believer kietoutuvat omilla tavoillaan jahtaamaan pimeää - paikkaa, ihmisiä tai ajattelua Sykkeen tuolla puolen, rikollisesti irti verkosta. Panoksena on jotain, mitä väitetään koodiksi. Yhdelle se lupaa Skén ymmärtämistä, toiselle maailman hyväntahtoista hallitsemista, jollekulle koko Sykkeen tuhoamista.
Kosmos ja kuolema on yllättävä filosofinen romaani, jännityskertomus ja raportti systeemistä, joka on hajoamaisillaan.
- GenresScience Fiction
454 pages, Hardcover
First published July 22, 2024
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 5 of 5 reviews
July 1, 2025
tää oli kyllä erijännä kirja
January 14, 2025
Vaivannäköä vaativa lukukokemus, joka on jäänyt takaraivoon puhuttelemaan vielä lukemisen jälkeenkin.
February 28, 2025
Yhteiskuntakritiikki 5/5
Huumori 5/5
Filosofia 5/5
Huumori 5/5
Filosofia 5/5
August 3, 2025
Olin antamassa tälle neljää tähteä, mutta viimeinen osio ja etenkin viimeisen osion loppu tiputtivat tämän sinällään hyvin potentiaalisen filosofisilla teemoilla vibailevan kyberpunk-tykittelyn banaaliksi latteuksien toistamiseksi.
Ensin, mikä on hyvää ja neljän tähden arvoista. Kieli ja kerronta ovat mainioita, etenkin sigma-osuudet. Ylitsevuotavaa (positiivisessa mielessä) arkkityyppistä kyberpunkia, jännä sekoitus hannu rajaniemeä ja peter wattsia. Sigma on loistava, suorastaan riemastuttava hahmo. Juuri sopivan etäisesti kuvattu ja tietyllä tavalla ns. arvoitukselliseksi jäävä mutta silti hänestä saa hyvin voimakkaan kuvan. Hän on oman projektinsa johtaja, ja tämä projekti on jonkinlainen koko maailman hallitseminen jne., hän on ilmeisesti jonkinlainen kyborgi, ainakin cognitive enhancementit maksimissa jne. Mutta hän ei ole antagonisti. Hän vain on.
Myös kiinnostavaa ja kiinnostavalla tavalla kiistanalaista diskurssia informaation käsitteesä; informaatio kuolleena ja elämälle vastaisena, elämän ja informaation vastakkainasettelu, vaikka tämä onkin nähdäkseni kapeakatseinen teema (vrt. biologia informaationprosessointina, elämä negentropiana jne.). Ja buddhalaisten teemojen pyörittely. Oikeasti kyberpunk+buddhalaisuus(/hindulaisuus) alkaa olla klassikko-trope. Arvostan.
Temaattisesti kiinnostavaa, potentiaalisesti jänniä kehityskulkuja (jonkun paljastuminen kuolleksi / androidiksi, kaiken paljastuminen simulaatioksi, jne.); toistuva mieli-ruumis-dikotomia ja siihen liityvät mahdolliset oivallukset. Onpa jännittävää, mitäköhän kirjailija näistä teemoista rakentaakaan?
No mitäpä rakensi. Tuhat kertaa nähdyn kuluneen kliseen, joka laski korkealle ponnistamassa olevan teoksen pelkäksi latteudeksi. Eikä vain latteudeksi, vaan osaksi problemaattista nainen/ruumis/liha-narratiivia (kts. esim. ferrando, braidotti) 🌺Mutta kaiken merkitys on lopulta vanhemmuudessa ja lapsen ihmeellisyydessä🌺. Kyberpunkin ja informaationfilosofian teemoista laskeudutaan seuraamaan viimeiset 70 sivua jonkun miehen päiväkirjaa, jossa tämä selittää arkista elämäänsä ja isänä olemisen pieniä iloja ja lapsensa kasvua. Loppuun vielä aukeamakaupalla jatkuva graafinen synnytyskohtaus, kuluneena tehokeinona joka pyrkii ravistelemaan ja havainnollistamaan Elämän Perustavanlaatuista Ruumiillisuutta, ja sitä kuinka pyhyys ja merkitys ja elämä jne. kaikki lopulta tiivistyy synnyttävän naisen ruumiiseen, mikä suuri ihme. Unohtakaa informaatio, kyborgit, androidien tietoisuus, kognitiiviset laajennukset, virtuaalitodellisuus, merkityksen etsintä, uskonnot; nainen synnyttää!
Synnyttävä nainen, nainen ruumiillisena ankkurina, biologisena uusintajana; narratiivisena viitepisteenä joka kumoaa virtuaalisuus-teknologisuus-haaveet. Tästä joku akateeminen essee (featuring ferrando, braidotti, haraway etc)
Ensin, mikä on hyvää ja neljän tähden arvoista. Kieli ja kerronta ovat mainioita, etenkin sigma-osuudet. Ylitsevuotavaa (positiivisessa mielessä) arkkityyppistä kyberpunkia, jännä sekoitus hannu rajaniemeä ja peter wattsia. Sigma on loistava, suorastaan riemastuttava hahmo. Juuri sopivan etäisesti kuvattu ja tietyllä tavalla ns. arvoitukselliseksi jäävä mutta silti hänestä saa hyvin voimakkaan kuvan. Hän on oman projektinsa johtaja, ja tämä projekti on jonkinlainen koko maailman hallitseminen jne., hän on ilmeisesti jonkinlainen kyborgi, ainakin cognitive enhancementit maksimissa jne. Mutta hän ei ole antagonisti. Hän vain on.
Myös kiinnostavaa ja kiinnostavalla tavalla kiistanalaista diskurssia informaation käsitteesä; informaatio kuolleena ja elämälle vastaisena, elämän ja informaation vastakkainasettelu, vaikka tämä onkin nähdäkseni kapeakatseinen teema (vrt. biologia informaationprosessointina, elämä negentropiana jne.). Ja buddhalaisten teemojen pyörittely. Oikeasti kyberpunk+buddhalaisuus(/hindulaisuus) alkaa olla klassikko-trope. Arvostan.
Temaattisesti kiinnostavaa, potentiaalisesti jänniä kehityskulkuja (jonkun paljastuminen kuolleksi / androidiksi, kaiken paljastuminen simulaatioksi, jne.); toistuva mieli-ruumis-dikotomia ja siihen liityvät mahdolliset oivallukset. Onpa jännittävää, mitäköhän kirjailija näistä teemoista rakentaakaan?
No mitäpä rakensi. Tuhat kertaa nähdyn kuluneen kliseen, joka laski korkealle ponnistamassa olevan teoksen pelkäksi latteudeksi. Eikä vain latteudeksi, vaan osaksi problemaattista nainen/ruumis/liha-narratiivia (kts. esim. ferrando, braidotti) 🌺Mutta kaiken merkitys on lopulta vanhemmuudessa ja lapsen ihmeellisyydessä🌺. Kyberpunkin ja informaationfilosofian teemoista laskeudutaan seuraamaan viimeiset 70 sivua jonkun miehen päiväkirjaa, jossa tämä selittää arkista elämäänsä ja isänä olemisen pieniä iloja ja lapsensa kasvua. Loppuun vielä aukeamakaupalla jatkuva graafinen synnytyskohtaus, kuluneena tehokeinona joka pyrkii ravistelemaan ja havainnollistamaan Elämän Perustavanlaatuista Ruumiillisuutta, ja sitä kuinka pyhyys ja merkitys ja elämä jne. kaikki lopulta tiivistyy synnyttävän naisen ruumiiseen, mikä suuri ihme. Unohtakaa informaatio, kyborgit, androidien tietoisuus, kognitiiviset laajennukset, virtuaalitodellisuus, merkityksen etsintä, uskonnot; nainen synnyttää!
Synnyttävä nainen, nainen ruumiillisena ankkurina, biologisena uusintajana; narratiivisena viitepisteenä joka kumoaa virtuaalisuus-teknologisuus-haaveet. Tästä joku akateeminen essee (featuring ferrando, braidotti, haraway etc)
August 10, 2026
Eilen illalla istuin kivenlahtelaisella kalliolla, korkealla laskevan auringon kultaaman meren ja TikTokia selaavien keski-ikäisten naisten yllä, ja luin tämän kirjan viimein loppuun.
En anna kirjalle viittä tähteä siksi, että olisin pitänyt tätä täydellisenä lukukokemuksena, esteettisesti tai muutenkaan. Kirjan äänensävy oli itsepintaisen leppoisa ja jutusteleva, mikä kävi hetkittäin hermoilleni, vaikka sinänsä osaankin arvostaa sitä, että tällainen äänensävy yhdistyy teemoihin, joita itse(kin) pidän kaikkein vakavimpina ja kiireellisimpinä - siis kysymyksiin siitä, kuinka teknologia muovaa (ja usein rampauttaa ja pienentää) ihmisyyttä, kuinka elää ihmisolentona romahduksen partaalla keikkuvassa systeemissä, kuinka meidän tulisi kohdella toisenlajisia tietoisia olentoja, kuinka riittämätön mekanistis-materialistinen maailmankuva on, mitä maailman ymmärtämiseen ja muuttamiseen tulee... jne.
Tartuin teokseen viisi viikkoa sitten. Siinä vaiheessa se oli ehtinyt olla to read -listallani jo melkein kahden vuoden ajan. Selailun ja silmäilyn perusteella olin arvioinut, että kyseessä ei tulisi olemaan mikään helppo lukuromaani, ja olin jättänyt kirjan odottamaan sopivaa hetkeä elämässäni.
Ilmeisesti tämä oli sopiva hetki. Voi helvetti, miten outo hetki elämässäni tämä onkaan.
Tulen kirjoittamaan tästä elämänvaiheesta enemmän toisessa yhteydessä. Tässä yhteydessä sanottakoon vain, että Kosmoksen ja kuoleman viimeisiä noin 25 sivua lukiessani kyyneleet tulvivat silmiini ja kiitollisuus ja elossa olemisen ihmetys täyttivät sydämeni. Syyt tähän jäävät osittain järjen ulottumattomiin. En tietääkseni ole saamassa lapsia lähiaikoina. Silti teksti tuntui liittyvän suoraan siihen, mitä omassa elämässäni juuri nyt tapahtuu. Tiivistettynä kyse on kai siitä, että lukiessani tunsin saavani yhteyden tietoisuuteen, joka näkee jotakin, minkä itsekin näen koko ajan kirkkaammin. Tässä systeemissä on moni asia syvällisesti pielessä, ja kenties se tulee romahtamaan, ja voimme yksilöinä vain rajallisesti vaikuttaa siihen, mitä tulee seuraavaksi, mutta kaikissa olosuhteissa voimme pyrkiä kohti toisiamme ja taistella ihmisyyden puolesta. Sielun pitäminen avoimena ja uteliaana johtaa pelkoon ja tuskaan, mutta se on myös ainut tie pelon ja tuskan tuolle puolen. Tai jotain sellaista - kuten tämä kirja ehkä tällaisen kappaleen loppuun leppoisasti lisäisi.
Tämän luettuani suhtaudun myös aavistuksen verran aiempaa avoimemmin jälleensyntymisen mahdollisuuteen. Se on kirjalta melkoinen saavutus. Tai ehkä täsmällisempää on sanoa, että teos onnistui vahvistamaan tiettyä kokonaisvaltaista aavistusta, joka sivulla 436 muotoillaan näin: Aina kannattaa jättää tilaa mysteerille, koska se kuitenkin kattaa suurimman osan kaikesta.
En anna kirjalle viittä tähteä siksi, että olisin pitänyt tätä täydellisenä lukukokemuksena, esteettisesti tai muutenkaan. Kirjan äänensävy oli itsepintaisen leppoisa ja jutusteleva, mikä kävi hetkittäin hermoilleni, vaikka sinänsä osaankin arvostaa sitä, että tällainen äänensävy yhdistyy teemoihin, joita itse(kin) pidän kaikkein vakavimpina ja kiireellisimpinä - siis kysymyksiin siitä, kuinka teknologia muovaa (ja usein rampauttaa ja pienentää) ihmisyyttä, kuinka elää ihmisolentona romahduksen partaalla keikkuvassa systeemissä, kuinka meidän tulisi kohdella toisenlajisia tietoisia olentoja, kuinka riittämätön mekanistis-materialistinen maailmankuva on, mitä maailman ymmärtämiseen ja muuttamiseen tulee... jne.
Tartuin teokseen viisi viikkoa sitten. Siinä vaiheessa se oli ehtinyt olla to read -listallani jo melkein kahden vuoden ajan. Selailun ja silmäilyn perusteella olin arvioinut, että kyseessä ei tulisi olemaan mikään helppo lukuromaani, ja olin jättänyt kirjan odottamaan sopivaa hetkeä elämässäni.
Ilmeisesti tämä oli sopiva hetki. Voi helvetti, miten outo hetki elämässäni tämä onkaan.
Tulen kirjoittamaan tästä elämänvaiheesta enemmän toisessa yhteydessä. Tässä yhteydessä sanottakoon vain, että Kosmoksen ja kuoleman viimeisiä noin 25 sivua lukiessani kyyneleet tulvivat silmiini ja kiitollisuus ja elossa olemisen ihmetys täyttivät sydämeni. Syyt tähän jäävät osittain järjen ulottumattomiin. En tietääkseni ole saamassa lapsia lähiaikoina. Silti teksti tuntui liittyvän suoraan siihen, mitä omassa elämässäni juuri nyt tapahtuu. Tiivistettynä kyse on kai siitä, että lukiessani tunsin saavani yhteyden tietoisuuteen, joka näkee jotakin, minkä itsekin näen koko ajan kirkkaammin. Tässä systeemissä on moni asia syvällisesti pielessä, ja kenties se tulee romahtamaan, ja voimme yksilöinä vain rajallisesti vaikuttaa siihen, mitä tulee seuraavaksi, mutta kaikissa olosuhteissa voimme pyrkiä kohti toisiamme ja taistella ihmisyyden puolesta. Sielun pitäminen avoimena ja uteliaana johtaa pelkoon ja tuskaan, mutta se on myös ainut tie pelon ja tuskan tuolle puolen. Tai jotain sellaista - kuten tämä kirja ehkä tällaisen kappaleen loppuun leppoisasti lisäisi.
Tämän luettuani suhtaudun myös aavistuksen verran aiempaa avoimemmin jälleensyntymisen mahdollisuuteen. Se on kirjalta melkoinen saavutus. Tai ehkä täsmällisempää on sanoa, että teos onnistui vahvistamaan tiettyä kokonaisvaltaista aavistusta, joka sivulla 436 muotoillaan näin: Aina kannattaa jättää tilaa mysteerille, koska se kuitenkin kattaa suurimman osan kaikesta.
Displaying 1 - 5 of 5 reviews