Kadonneen järjen metsästys

by Anna Kontula

Anna Kontulan Kadonneen järjen metsästys esittää, että terapiapuhe on matkannut kauas yli rajojensa. Julkisuus on kiinnostunut tunteista ja mielen hyvinvoinnista. Samalla terapian kieli on hiipinyt puhetavaksi yhteyksiin, jotka aikaisemmin on mielletty toisin.

Terapiasta löytyy vastaus kaikkeen. Pitääpä sitten ratkaista mielenterveyskriisi, laittaa lastensuojelu kuntoon, arvioida lähimmäisen yhteiskuntakelpoisuutta tai pysäyttää ekokatastrofi. Kaikki hoituu, kun on tunteet ja rohkeutta niiden näyttämiseen.

Terapian kieli on valunut yli äyräidensä, yhteyksiin, jotka on aikaisemmin mielletty toisin. Sen ansiosta on tunteista puhuminen sallittua, tunnetaitoja kehitetään ahkerasti ja turvallista tilaa saa vaatia. Terapian kielellä käytetään kuitenkin myös poliittista ja taloudellista valtaa: syntyy itseensä käpertyneiden yksilöiden nopeaa ja pirstoutunutta ymmärrystä.

Ja tämä kaikki juuri nyt, kun tarvitsisimme rakenteita ja keskinäisriippuvuuksia tunnistavaa huolellista ajattelua – ehkä enemmän kuin koskaan.

Genres: Nonfiction, Politics, Essays, Finnish Literature

231 pages, Paperback

Published September 1, 2024

About the author

Anna Kontula (b. 1977) is a sociologist, author and Left Allience parliament member living in Valkeakoski, Finland. She is known as a debater challenging mainstream thinking.

In her recent books, Kontula has dealt with, among other things, social classes, parliamentarism, the revolution in labor and the Israel-Palestine issue.

Kontula’s family includes a spouse, two cats and three adult children. She enjoys reading, writing, gardening and dancing.

Reviews

[Laura · Rating 3 out of 5]

Ristiriitainen vibes tästä. Yhtäältä kahdessa esseessä – terapiayhteiskuntaa ja toisaalta kotikissojen ulkoiluoikeuksia pohtivassa tekstissä ollaan juuri siellä, missä Kontula on taitavimmillaan: terävässä, analyyttisessä otteessa, joka tarjoaa uusia näkökulmia, ajatuksia ja tulokulmia isoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Näistä nautin valtavasti.

Mutta sitten kolmessa väliesseessä Kontula yhtäkkiä rakentaa turvallisen tilan-käsitteestä niin pöljän ja täysin argumentaatioltaan perusteettoman kuvan ja jopa syyn epäonnistuneeseen nykykeskusteluun, että vähän jopa väsyttää. Tekstit ovat varjonyrkkeilyä aiheensa kanssa, ja niistä paistaa kauas juuri se logoksen, järjellisen argumentaation puute, jonka perään Kontula niin taiten penää aloitus- ja lopetusteksteissään.

Kirjoittelen tästä pidemmin blogiin, kunhan ehdin. (edit. ja sama tosi paljon pidemmin täällä: https://www.mitaluimmekerran.fi/2024/... )

[Loviattara · Rating 3 out of 5]

Timanttisen johdannon jälkeen esseiden vakuuttavuus heitteli. Kontula kyseenalaistaa (aivan oikein) sen, että yhteiskunnallisia ja rakenteellisia ongelmia halutaan ratkoa yksilö- ja fiilistasolta, mutta lähestyy itse seksityötä patriarkaatista irrallisena työläisen valintana ja onnistuu jotenkin kadottamaan seksuaalisesta häirinnästä sukupuoliaspektin. Parhaimmillaan teksti on ajatuksia herättävää, ja pidän lähtökohtaisesti siitä, kun joku kritisoi (vasemmistolaisenkin) keskustelukulttuurin heikkouksia anteeksipyytelemättömästi, mutta toisinaan sen kovasti peräänkuulutetun logoksen kanssa oli vähän niin ja näin.

[Lauri Linna · Rating 3 out of 5]

Kontulan ajattelu on terävää, loogista ja - teoksen teemaan sopien - vahvaa järkiargumentaatiota. Erityisen hyvin hän avasi sitä, miksi poliitikoilta ei kansalaisten tulisi odottaa empatiaa, vaan ennemmin toimintaa. Esseet muodostavat kuitenkin vain hajanaisen kokonaisuuden ja nurinkurisesti kissojen ulkoileminen (jossa Kontulan johtopäätös ulkoilun sallimisesta vieläpä ontuu eniten) saa enemmän sivutilaa kuin syyt parlamentarismin riittämättömyydestä. Politiikan tunnepuheen kritisointi olisi vaatinut enemmän esimerkkejä - kukapa nyt ei ajattelisi, että totuus on tunnetta tärkeämpää?

[Julius Lehtinen · Rating 5 out of 5]

Olin asettanut tälle pienessä mielessäni isot odotukset ja se oikeastaan ylitti ne kaikki. Puki monta sellaista asiaa kunnolla sanoiksi, joita olen silloin tällöin itse pohtinut, ja asetti ne järjestelmälliseen ajatuskehikkoon. Yksittäiset ja usein erilliset havaintoni loksahtivat monessa kohtaa paikoilleen aivan uudella tavalla, mikä kai on hyvän kirjan merkki.

Kontulan kumartelematonta asiaproosaa on miellyttävää lukea teoksesta toiseen, tosin viimeinen ja havainnollistukseksi hyvästä argumentoinnista tarkoitettu essee kissojen vapaanapidosta oli pedanttisuudestaan ja yksityiskohtaisuudestaan huolimatta kirjan vähiten vahva (liittyy siihen, miten saavun eri lopputulemaan esitetyn valossa, mutta ei siitä sen enempää), mikä on vähän sääli.

Siitä huolimatta virkistävä puheenvuoro, jonka läpi esseiden kantava sanoma kritisoi kovin viiltävästi (ja siis mielestäni aiheellisesti) holtittomasti leviävää ja kaikenkyllästävää ynnä atomisoivaa yksilötsemppitunnepuhetta sekä sen vääjäämätöntä ulottamista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Samalla paljon enemmän määräävät rakenteet unohtaen. Kontulan sanoin, tunneilmaston sekä puhujaan liitettyjen käsitysten tuntemisen viereltä on pudonnut se kolmas keskustelun peruspilari: johdonmukainen perustelu. "Huomio keskittyy siihen, kuka puhuu ja miltä asiat vaikuttavat. Itse asia jää vähemmälle huomiolle" (s. 190).

[Laura Walin · Rating 3 out of 5]

Anna Kontulan teosta odottaa aina innostuneena, sillä hänen ajatuksenjuoksunsa on kirkas, teksti hyvin jäsenneltyä ja perusteltua ja asiat jäävät mietityttämään pitkälle kirjan lukemisen jälkeenkin. Nyt Kontula tarttuu siihen, kuinka politiikan tekeminen on nykyisessä ilmapiirissä estynyt, kun siihen kuuluva konflikti kielletään. Erityisesti ympäristöongelmien kohdalla resurssit suunnataan enemmän yksilöiden ahdistuksen hoitamiseen kuin ongelmien ratkaisemiseen.

Kontula kertoo avoimesti, että kokoelman esseet on kirjoitettu eri aikoina ja eri tarkoituksia varten. Siksi kokoelma ei olekaan kovin yhtenäinen. Erityisesti Simone de Beauvoiria käsittelevä essee tuntuu olevan irti muusta tekstistä. Kissojen ulkoilua koskeva päätösteksti puolestaan tuntuu banaalilta aiheensa kapeudessa, mutta kirjan jälkisanoissa se paljastuukin Kontulan sormiharjoitukseksi siitä, miten poliittista keskustelua pitäisi käydä.

Parhaimmillaan Kontulan tekstit ovat sekä sisällöllisesti että toteutukseltaan täyttä timanttia, mutta pudotan arvioni tähdet kolmeen siksi, että kokoelmana tämä ei mielestäni toiminut. Tunnen itseni myös huijatuksi lukijaksi kissojen ulkoilutus -esseen suhteen, ja olisin halunnut tietää sen tarkoituksen ennen tekstin lukemista.

[Ville Verkkapuro]

Whatever Anna Kontula writes, I read with deep admiration. Such a bright, brilliant mind, always on a good cause and always on my level, very funny, yet still highly academical and well-read.

[Emmi K · Rating 3 out of 5]

Anna Kontulan esseekokoelma on terävä peili ajallemme – en tiedä olenko kaikesta samaa mieltä, mutta meidän tapaamme olla todella sietää ruotia kriittisesti.

Nautin erityisesti terapiakulttuuria ja sosiaalityötä käsittelevistä esseistä - molemmat sanoittavat hyvin sellaista ristiriita, jonka hyvin tunnistaan ja joka ärsyttää, mutta jota ei ole oikein osannut laittaa sanoiksi.

Kokonaisuus vähän epätasainen eikä ehkä hirveästi tarjoile uusia näkökulmia, mutta nostaa esiin tärkeitä pointteja. Vielä syvällisempi terapiakulttuurin käsittely olisi myös ollut oikein guud!

[Maija · Rating 3 out of 5]

Jaahas. Mun mielestä premissi on tosi hyvä ja olin esipuheen jälkein innoissani! Kokonaisuus osoittautui kuitenkin epätasaiseksi. Se että esseekokoelman alkuun toitottaa laadukkaan järkiargumentaation puolesta on kyllä vähän kuopan kaivamista itselleen, tai että saa kyllä varautua logoksen syyniin sitten!

Neljästä teemaesseestä tykkäsin etenkin niistä joissa käsiteltiin metoota ja parlamentarismin kuolemaa! Niissä oli helppo seurata Kontulan ajatuksenjuoksua.

Vika essee oli ihan random ja vaikka kuinka oli tavoite demota logosta niin öö... en välitä siitä että Kontula osti kissoilleen saaren.

[Silja Remes · Rating 3 out of 5]

Parhaimmillaan hykerryttävä, heikoimmillaan luennoiva. Kirjan punainen lanka oli minusta se, että nykykeskustelussa argumenttien rakentaminen on jäänyt tunteiden varjoon, ja sen perustelussa Anna Kontula minusta onnistui hyvin. Pienet sohaisut myös oman viiteryhmän suuntaan olivat hyviä mutta jäivät vielä varovaisiksi.

Sosiaalityötä käsittelevä essee esitti ongelman mutta ei ratkaisua, näon lastensuojelun sosiaalityöntekijän näkökulmasta. Perhetyölle naureskelussa oli tärkeitä havaintoja, mutta vertaamalla aikuissosiaalityöhön jäi tunnistamatta lastensuojelun erityinen valta-asetelma. Onneksi sen pohdintaan on muitakin kirjoja.

[Lucy_van_pelt · Rating 3 out of 5]

3.5

On mahdotonta kertoa tästä kirjasta viittaamatta aiemmin lukemaani Kortesuon Tunteet tapissa - kirjaan. Käytännössä aihe on sama, lähestymistapa eri. Kirjat kertovat siitä miten tunteet ja tunnepuhe ovat vallanneet yhteiskunnan.
Terapiapuheen lääkkeeksi Kontula esittää argumentaation. Pystymmekö siihen enää?

Johdanto on suosikkini; perusteluja, isoa kuvaa ja tykittelyä. Beauvoir-esseestä en ymmärtänyt mitään. Onko Beauvoir nyt siis canceloitu, vai ollutkin canceloitu ja nyt ei enää? Olen palauttanut kirjan jo kirjastoon, mutta sanoma jäi vaivaamaan. Voisiko joku kirjan lukenut valaista mua?

Sitten on randomi kissaessee. En ole ennen lukenut noin syvällistä pohdintaa siitä kuuluuko kissan ulkoilla vai ei. Ihmettelin esseen sopivuutta aiheeseen kunnes Kontula selitti jälkipuheessa sen olleen esimerkki argumentaatiosta. Jaajuu, olinkin jo unohtanut sen! Hiukan kuitenkin epäilen Kontulan halunneen kirjoittaa ihanista kissoistaan.

[aino]

hmmmmmmm (epätasainen kokemus)

[OskariF · Rating 4 out of 5]

Anna Kontulaa on tyypillisesti mukava lukea ja kuunnella. Kontula ei vaikuta turhaan murehtivan siitä, miellyttävätkö hänen ajatuksensa muita ihmisiä ja hän myös puhuu asioista ja näkökulmista, jotka eivät muita kiinnosta. Aina vastarannankiiskeys ei ole tekijälleen eduksi, mutta tässä kirjassa tämä aspekti on merkittävä kantava voima.

Kirjan punainen lanka on pyrkimys paljastaa, kyseenalaistaa ja purkaa aikamme yhteiskunnallisen keskustelun liiallisen tunnepitoista trendiä. Pyrkimys on hyvin perusteltu, mutta lukijana kadotin punaisen langan moneen otteeseen. Kirjan esseet olivat kiinnostavia, mutta välillä oli hankalaa nähdä niissä kirjan aiottuja pyrkimyksiä ja ylipäätään ymmärtää, miksi juuri nämä asiat on sisällytetty kirjaan. En ole kokenut esseekokoelmien lukija, mikä voi tietysti tähän tulkintaan vaikuttaa. Suoraan sanottuna tuntuu, että kirja on julkaistu jotta kirjan viimeinen essee, "Miten kysymys kissojen ulkoilutuksesta tulee ratkaista", saadaan paperille ja kansiin.

"Kaataako ekokatastrofi parlamentarismin?" oli ehdottomasti paras essee, joka nousee selvästi muiden tekstien yläpuolelle ihan jo sivilisaation kokoisen problematiikkansa vuoksi. Kontulan ilmentämä utopismi on asia, jollaista yhteiskunnallinen keskustelu kipeästi kaipaa. Väkisinkin tuntuu, että Suomenkin johtavat poliitikot keskittyvät tyydyttämään elämäänsä jo varsin tyytyväisen kansanosan leveää eloa samalla, kun maailma kytee ympärillä. Ja ennen pitkää leimahtaa vielä liekkeihin.

En ole ihan varma, tarjoaako kirja mitään suuria oivalluksia tekstien aiheisiin jo valmiiksi perehtyneille ja keskusteluissa marinoituneille. Politiikkaa varovaisesti katsomosta seuraavalle ne olivat palkitsevaa älyllistä pureskeltavaa.

[Katja Pääkkönen · Rating 3 out of 5]

En ole ihan varma, mitä tästä teoksesta ajattelisin. Monta timanttista oivallusta kirjasta kyllä löytyy - niin pysäyttäviä, että minun täytyi papattaa ne puolisolleni ääneen. Sitten taas kissojen vapaata ulkoilua koskeva essee oli hämmentävän irrallinen, ja ehdin sen aikana jo unohtaa teoksen varsinaisen aiheen. Lämmin suositus siis kirjan alkuosalle, loppuosiolle ei ehkä niinkään.

[vs · Rating 3 out of 5]

Esseissä itsessään ei ole mitään vikaa, jotkut niistä ovat ehkä onnistuneempia kuin toiset. Kyseenalaisempaa on se kuinka järkevän kokonaisuuden ne muodostavat ja vastaako se kannessa luvattua. En voi välttyä vaikutelmalta että teos on vähän väkisin koottu, ja teemaksi valittu jotain sellaista jonka on ajateltu myyvän.

[HMI · Rating 4 out of 5]

Kontulan argumentointia on ilo lukea, vaikka ei olisi samaa mieltä asioista (useista kuitenkin olen). Hän kirjoittaa selkeästi ja yleistajuisesti olematta silti kuitenkaan tylsä tai alentuva lukijaa kohtaan.

[Aleksi Pirinen · Rating 4 out of 5]

Kontulan tyyli kirjoittaa toimii kyllä aina, mutta tämän teoksen esseet jäävät ihan pikkuriikkisen Pikkuporvarit-teoksen varjoon. Esseet ovat oikein stimuloivia ja ne saavat pohtimaan uudelta kantilta asioita, joihin on törmännyt muissa yhteyksissä. Lukusuositus.

[Fridzd · Rating 3 out of 5]

Tässä oli paljon asioita, joista tykkäsin, mut kokonaisuutena aika epätasapainoinen, oli myös jonkin verran turhaa toistoa. Eniten viihdyin me toota/de Beauvoiria sekä kissojen ulkoilua käsittelevien esseiden parissa!

[Altsa · Rating 2 out of 5]

jonnin verran hyvää paljon huonoa. esseeinho puski esiin, myös liian yli hilseen menevää settiä joskus

[Tatu Hocksell · Rating 3 out of 5]

Mielenkiintoisia ajatuksia johdonmukaisesti esitettynä.