Säkenöivän tarinankertojan romaani täynnä mystiikkaa, rakkautta, huumoria ja menneisyyden lumoa.
Hienostuneessa viipurilaiskodissa kasvanut Tilda aloittaa opettajaseminaarin Sortavalassa 1880-luvulla. Nuhteettomien opettajattarien on määrä suitsia kuriton kansa suomalaisuuden aatteeseen.
Seminaariin saapuu myös karjalaistyttö Jelena, joka on varttunut Kiril-setänsä holhokkina. Tyttöjen välille leimahtaa kiihkeä ystävyys, vaikka toiset opiskelijat yrittävät varoittaa Tildaa. Jelenan sedän, suurliikemiehen, väitetään tuntevan pimeyden voimia.
Romaani herättää eloon itäisen tarustomme, sekoittaa totta, unta ja suurta seikkailua. Se on hurmeinen ja hauska, villi ja kaunis kuin kansanballadi.
Onko tässä vuoden paras suomalainen romaani? Historiallista fiktiota karjalaisella mytologialla ja queer-elementeillä maustettuna. Kyllä kiitos! Uskomattoman kiinnostava tarina ja hieno toteutus. Tä oli todellakin kirja mun makuun!
Karelian gothic! Todella kiehtova tunnelma ja suomalaisuuden alkulähteiden tarinoissa ja historian havinassa pyörivä tarina. Tässä oli tarjolla uutta näkökulmaa historiaan, romanssia, Vaustuksen sopimuksia ja myös Karjalan perinteistä ammentavaa kauhua. Pidin kovasti!
Hyväntuulinen historiallinen romaani queer- ja kauhuelementeillä kyllä kiitos! Tosi vetävä! Miina Supinen käyttää kieltä nokkelasti ja rikkaasti ilman et se on sellasta ärsyttävää taiturointikoruilua.
Kevyt, mystinen ja maistuva kesäkirja, luin yhdessä päivässä. Mukavan erilainen historiallinen romaani kuin mitä oon viime aikoina lukenut, ja pohja on todellisissa historiallisissa henkilöissä.
"Mathildan muistikirja
'Paperia, pläkkiä, pännä on, mutta kirjoittaa en saata. Voi jos mä saisin kerran vielä friiarin vieressä maata.
Jauhoa, voita ja hiivaa on mutta leivontaa en taida Voi jos mä pulskan poikasen omaksi saisin naida.
Lankaa, neulaa, kangasta on mutta ommella en jaksa. Tahtoo se kanssani puuhailla eikä penniäkään maksa.'
Olisin kovasti halunnut tykätä tästä kirjasta, koska siihen oli selvästi panostettu paljon ja koska se oli omaperäinen ja lennokas. Totuus on kuitenkin se, että vähän tylsistyin.
Kuulin ennen Miina Supisen Kultaiseen peuraan tarttumista kirjan edustavan eräänlaista Karelian Gothic -tyylilajia, mikä nostatti odotuksia kirjan tunnelmasta ja juonenkäänteistä.
Folkloristille tämä oli erityisen herkullista luettavaa: 1800-luvun lopun Karjala, paikallistarinoita, uskomuksia, kansallisaatteen kultakaudet, herderiläistä kulttuurinationalismia, ylioppilaiden keruuretkiä, karjalan kieltä. Supinen on selvästi tehnyt paljon selvitystyötä aikakaudesta ja kirjassa esiintyvien paikkojen kulttuurisista ja kielellisistä piirteistä. Tätä kaikkea olisi voitu vyöryttää lukijalle paljon raskaampana kudelmana, mutta Supinen on osannut paketoida kaiken yhtä aikaa yhtenäiseksi ja samalla realistisen harmaasävyiseksi maailmaksi, jonka uskoisin toimivan myös lukijalle, jolle eivät esimerkiksi tietyt paikallistarinoiden skeemat tai kristinuskon ja kansanuskon yhteen nivoutuminen ole valmiiksi tuttuja.
Kauhuelementeistä huolimatta kirja ei ollut lainkaan raskas tai painostava. Se oli virkistävää, miten naisten välistä suhdetta käsiteltiin. Etenkin kun kyseessä on kuitenkin historiallinen romaani. Rakenteen kannalta jäi kuitenkin kaipaamaan sitä, että kauhuelementtejä ja Karelian Gothic -tyyliä ilmenisi tasaisemmin. Nyt tämä puoli tuli kunnolla esille vasta lopussa.
en tiennyt yhtään mitä odottaa, joten olin todella positiivisesti yllättynyt! todella hyvä kirja juoneltaan, hahmoiltaan, taialtaan, dialogiltaan…. loppusanat vielä kruunaavat kirjan. wau!
Toki tämä oli ihan sujuvaa tarinaa, ainakin kirjan alussa, mutta jostain syystä tarina hajosi ihan täysin loppua kohti. Alku ja loppu eri tarinoista, eri genreistä.
Historiallinen tarina, joka vasta lopussa imaisi minut mukaansa. Jos teos ei olisi ollut lukupiirikirjamme, olisi lukuintoni hyytynyt jo alussa, sillä sen verran polveilevaa ja verkkaista kerronta on.
Tyytyväinen kuitenkin olen, että luin loppuun. Tulipahan aimo annos tietoa niin entisaikojen muinaistaruista kuin 1880-luvun elämästä. Myös karjalan kieltä oli kiva lukea ja kuunnellakin Krista Kososen lukemana.
siiis ei ollu yhtään kaukana et tää ois ollu 5 tähden kirja, mut sit kuitenki ehkä loppu vähä muutti mun mielipidettä. tuntu et vikat ~100 sivuu oli iha eri kirjaa ku ekat 250. ja vikat ~10 sivuu oli jotenki vähä omituisii, et tuntu et tää kirja loppu jotenki tosi oudosti. mut siis törkeen hyvä silti, ja kantsii lukee, voin luvata et tämmöstä ei oo kyl ennen tullu luettuu juuri kellää :D
Piru kalastaa viinalla, korteilla ja viululla. Pahanos viih-tyy soittajien liepeillä, kurkistelee selän takana heti aamulla ja myöhäan illalla, makeilee, tarjoaa kauppoja ja tyrkyttää palveluksiaan. Moni soittoniekka tekee kaupat.
Ja jos silloin menee ympyriäisen lammen rantaan keskellä yöta ja keittäa padassa mustaa kissaa, mustaa kukkoa ja mustaa pässia, nousee lammesta marjakuusen kokoinen piru sarvekkaan miehen hahmossa. Siltä voi pyytäa viulua ja se antaa. Pelimannista tulee mestari, jolta ei puutu leipãa, hunajaa eikä suosiota. Viulu soi kauniisti, mutta äänessä on kissamainen vonku ja ennen kuolemaansa pelimanni joutuu elävänä pirulle.
Piru rakastaa musiikkia, mutta se kulkee muual-lakin. Se kulkee kaikkialla. Kaskipiru auttaa heinän-teossa ja metsäpiru jäniksen pauloittamisessa. Tytöt, jotka tekevät parasta pirtanauhaa, ovat saaneet oppinsa pahanokselta.
Jos sopimuksen on kerran tehnyt, on siitä vaikea päastä pois.
Yleensä kaupoissa käy huonosti. Piru vie, nylkee ja jättää nahat saunan lauteelle. Sellainen on sillä tapa.
Kirjasta on kirjoitettu paljon ja olen törmännyt siihen monessa eri paikassa. En kuitenkaan ajatellut, että olisin tästä kiinnostunut, liekö sitten edes takakantta luin, koska se kova hypetys aina puskee liikaa päälle. Sain kirjan yllätyksekseni lahjaksi sukulaiselta, joka ei itse asiassa myöskään kirjan tarinasta sen enempää tiennyt mutta kirjailijan omistuksella kirja tipahti postiluukusta.
Ja mikä kirja tämä olikaan! Aivan ihana, herkullinen, hauska ja juuri sopiva kirja silloin, kun hiukan kuumeisena makaa sängyssä ja kaipaa jotain aivan muuta ajateltavaa.
Olin tätä ennen juuri lukenut loppuun Maria Turtschaninoffin Suomaan (Tammi 2022) ja kirjoissa on yhteistä se tarinan kulku, silmissään näkee sen kaiken ja pystyy miltei kulkemaan päähenkilöiden rinnalla.
Tämä lainaus tiivistää hyvin romaanin oman juonen: ”Odotin, että varsinainen esitys alkaisi, mutta toisteinen melodia ja laulu vain jatkui, ja ymmärsin, että jankutus on koko esitys.” Arkisia asioita tapahtui tapahtumistaan vailla vaikutusta hahmojen tai juonen kehitykseen, mikä teki lukukokemuksesta puuduttavan. Harmi, sillä tarinan lähtökohdat ja aihe olivat kiinnostavat. Kieli oli toki kaunista, ja tekijä oli nähnyt paljon vaivaa tausta-aineiston keräämiseen ja tutkimiseen, mikä näkyikin ilahduttavasti tekstissä ja tarinan tunnelmassa.
Oikein mainio runsaudensarvi! Kansanperinnettä, historiaa, fennomaniaa, ripaus jännitystä ja kauhuelementtejä. Kirja imaisi mukaansa ja Supisen kieli, murteineen kaikkineen oli ilahduttavaa ja luontevan tuntuista. Tykkäsin.
Kirja, josta olisin halunnut pitää paljon enemmän. Kiinnostavia ja omaperäisiä juttuja, mutta kerronta ei vienyt yhtään mukaansa. Loppua kohden muuttui vetävämmäksi.
Kultainen peura sijoittuu 1800-luvun lopun Viipuriin, jossa teoksen päähenkilö, kauppiaan tytär Matilda Sommer, aloittaa opettajaopinnot seminaarissa. Valinta ei ole tytön vanhemmille mieluinen, sillä sopivampaa olisi ollut mennä naimisiin ja järjestää perillisiä maailmaan. Neiti Sommer kuitenkin kokee opettajantoimen kutsumuksekseen, ja nauttii paitsi opinnoista, myös huonetoverikseen saamansa jännittävän ja vähän mystisenkin Jelena Päästäisen seurasta.
Tarina etenee opettajaopintojen ja opiskelijaelämän kuvauksena, jota rikkovat Matildan omaan vihkoonsa tekemät, kansaperinnettä ja -taruja koskevat muistiinpanot. Näistä pisin liittyy Jelenan sedän Kiril Päästäisen kiistanalaiseen, pelättyyn hahmoon. Tapahtumien tasossa lukija saa seurata myös Matildan ja Jelenan rakkaussuhteen kehittymistä.
Supisen tyyli kirjoittaa vaikuttaa 1950-luvun tyttökirjojen pastissilta. Päähenkilö Tildan olemuksessa on jotain tavattoman reipasta ja naiivilla tavalla elämää ihmettelevää, joka toi mieleeni esimerkiksi Rauha S. Virtasen Seljan tytöt. Tästä olisi voinut tulla omanlaisensa eheä kokonaisuus, jolleivät muistiinpanomuotoiset jaksot olisi kerrontaa yhtä mittaa katkaisseet. En siis onnistunut tavoittamaan tämän kirjaan myyttistä lumoa.
Eletään 1880-lukua, kun saksalaisessa hienostoperheessä vartttunut Tilda aloittaa opettajaseminaarin Sortavalassa. Seminaarissa hän tutustuu karjalaistyttö Jelenaan, jonka upporikkaasta sedästä liikkuu kaupungilla vähintään villejä huhuja.
Kultainen peura alkaa historiallisena romaanina, joka saa matkan varrella monenlaisia sävyjä: se on queer-henkinen, herkkä ja kaunis rakkauskertomus, selkäpiitä karmiva kauhutarina ja fantasiaelementtejä hyödyntävä satu. Supinen leikittelee taitavasti erilaisilla genreillä ja karjalaisella mytologialla. Kokonaisuus on ehyt ja halittu. Tosin on myönnettävä, että romaanin loppuratkaisu oli maagisuudessaan minulle hieman liikaa.
Erityisen onnistuneena pidän romaanin kertojaääntä. Supinen tavoittaa uskottavasti hellityn sakaslaistytön äänenpainot, maailmankuvan ja kerrontatyylin.
Huomaan olevani lukukokemukseni kanssa hieman paitsiossa, mutta ikävä kyllä en oikein saanut tästä kirjasta paljoakaan irti. Olisin halunnut pitää tästä enemmän. Koin kirjan yrittävän olla liian montaa asiaa, muttei ihan riittävästi mitään niistä. Rakkaustarina oli odotuksia valjumpi, jännityskertomukseksi palaset jäivät liian irralliseksi ja mystiikka tai maaginen realismi taas - no, se on todella vaikea laji. Ei siitä sen enempää. Mutta ehkä minua kuitenkin kaikista eniten häiritsi kirjoitustyyli ja dialogien latteus. Tyyliltään tämä edusti sellaista suomalaista kirjallisuutta, joka valitettavasti menee kaikkien kirjoitetulle tekstille varaamieni hermoreseptorien ohi niin että suhahtaa.
Jännästi kyllä, kirjan epilogi sen sijaan pelasti paljon mitä tulee kirjan jättämään jälkimakuun. En tiedä paljastanko tässä liikaa, mutta se, että kirja perustui oikeisiin (ainakin osin) ihmisiin, ja tapahtumiin teki tarinasta heti astetta mielenkiintoisemman. Historiallinen konteksti oli kiinnostava, samoin sinänsä uskottavan oloinen kuvaus päähenkilöiden valinnasta uskaltaa elää omannäköistään elämää aikana, jolloin se ei varmasti ollut helppoa.
Mielenkiintoinen kirja, mutta omaan makuuni ehkä sopisi paremmin nuorten kirjaksi. Koulun historiantuntien oheislukemistoksi, ja ehkä sellaisille ihmisille jotka eivt juuri paljon yleensä lue.
Kirjan vajaassa 400 sivussa oli 82 lukua! Plus esipuhe ja jälkisanat. En vaan ymmärtänyt lukujen tiuhaa vaihtumista, johtuu varmaan vaan omista lukumieltymyksistä ja viimemmäksi lukemistani (tyyliin Sally Rooney ja Pajtim Statovci) joissa ajatus soljuu vyöryten. Tämä hyvin lyhyiden lukujen ratkaisu teki lukemisesta töksähtelevää. Alun ja lopun kirjoittajan huomautus ja jälkisanat tekivät kirjasta paremman. Samoin pidin paljon kiitokset ja muutama sana lähteistä osiosta. Tuollaista selvitystä olen usein toivonut kirjoihin jossa kerrotaan oikeasti eläneistä ihmisistä mielikuvituksen voimalla, siis tietoa siitä mikä on lähteistä löytynyttä "oikeaa tietoa" ja mikä kokonaan keksittyä.
Siinä hän oli kai oikeassa. Karjalassa noituus oli arkista ja kotoisaa, pienia karjataikoja ja hyvän onnen loitsuja, eikä sillä ollut tekemistä Grimmin syöjättärien tai Raamatun epäjumalanpalvojien kanssa. Saatanakin oli vain takkuinen veijari, jonka kanssa tuli toimeen, jos oli hyvät hoksottimet ja edes vähän onnea matkassa, mutta se, mitä Jelena teki, oli toisenlaista. Totta kai sellainenkin täällä tunnettin. Miten täällä olisi muuten selvitty, tässä kauheassa maassa, jossa nälkä, tauti ja sota olivat raivonneet vuosisadasta toiseen, ja ihmisen elämä oli hauras kuin korennon siipi.
Tämä oli mainio! Rakastan lukea eri mytologioista ja tämä oli itselleni ihan uutta. Karjalaista kansanperinnettä ja historiaa, sopivasti hauskuutta ja vähän kauhuakin. Imaisi mukaansa ja olisin viihtynyt kirjan maailmassa pidempäänkin.
Niin paljon osuu nappiin! Upeina aineksina kehittyvä naisten välinen suhde, mystinen kenobiittihahmo, taikuudeksi muuttuvaa kansanperinnettä ja eläväistä 1880-luvun karjalaisen pikkukaupungin ja Laatokan kuvausta. Ryhtiä tuo kolmivuotisen seminaarin kolmiosainen rakenne.
Tarina on nautittava ja rakastettava, mutta historiallisena romaanina teoksesta tuntuu puuttuvan sellainen yksityiskohtaisuus, joka saisi todella tempautumaan toiseen aikaan ja paikkaan. Kulttuurien ja kielten sekoitus on hauska ja hyväntahtoinen, mutta juuri sen parhaat puolet, satumaisuus ja huumori, haittaavat jonkin verran uskottavuutta ja estävät luottamasta tekstiin (liian?) vakavasti – huomasin tarkistavani tapahtumapaikkojen olemassaoloa netistä. Juoni on hieman liian ennakoitavissa.
Siitä huolimatta Kultaista peuraa lukiessa nousee hymy kasvoille aivan kuten kirjailijan esikoisesta kauan sitten. Miina Supinen osaa tämän tyylilajin. Kauhukohtaukset tuovat mieleen Lovecraftin, junakuvauksissa luen Juhani Ahoa, opettajaseminaarissa rakastuminen on Harlekiinia ja arvostan myös outoa ennustusta sähkövalon syttymisestä Tampereelle. Erittäin nykyaikainen teos!
Kirja on historiallinen, fiktiivinen tarina Sortavalan seminaarin opiskelijoista. Päähenkilö Matilda on todellinen henkilö, mutta tapahtumat osin keksittyjä ja karjalaisista kansantarinoista innoituksensa saaneita. Kirjassa on piirteitä myös fantasiakirjallisuudesta ja paikoin jännitystäkin. Itseäni luovutetun karjalan historia ja perinteet ovat kiiinnostaneet aina, vaikka sinne ei mitään siteitä olekaan. Siksi on kiinostavaa lukea aiheesta muutakin kuin evakkotarinoita. Kirja valaisee myös opettajankoulutuksen historiaa. Vaikka itse opetustyössä on luultavasti edelleen paljon samaa, on koulutuksessa varmasti melkoisia erojakin. Kirjaa voisin suositellakin opettajaopiskelijoille kurkistuksena oman ammatin aamuhämäriin.
Kirjaa oli miellyttävä lukea, proosa oli kaunista ja tarinassa tarjoiltiin sopivasti Tildan omia muistiinpanoja muun juonen rinnalla. Pidin Laatokan ja Karjalan kuvauksista, mutta välillä luvut olivat kovin lyhyitä ja hypähtivät kuin itse peura seuraavaan hetkeen. Lopussa oli tehty valintoja, jotka saivat epäilemään oliko päähenkilö menettänyt järkensä ja sittenkin epäluotettava kertoja, kuten Ilkan katoamistempun kuvaaminen - pohdin jopa hetken, että olikohan Tilda keksinyt Jelenan ja Kirilin kokonaan omasta päästään. Onneksi tarina ei kuitenkaan päättynyt kuin Kaunis mieli.
Oliko kirjailijalla kiire lopettaa tarina ja miksi en saanut lukea traagista loppua, jota kerronnan sävy niin kovasti valmisteli?
Tähän hienoon romaaniin sisältyy jännityskertomus, rakkaustarina, kansantaruja, taikuutta ja historiallisesti kiinnostavaa kuvausta 1800-luvun Karjalasta. Päähenkilö on kirjailijan sukulainen, ja osa muistakin henkilöistä on ollut oikeasti olemassa.
Ukkini oli kotoisin Sortavalasta. Osa kirjan repliikeistä on kirjoitettu Karjalan pehmeän soinnillisella kielellä, ja kuulin ne korvissani ukin puhumana. Romaanin tapahtumat sijoittuvat pääosin Sortavalan seminaariin, jossa ukkini isoisä oli opettajana kirjan tapahtuma-aikaan. Myöhemmin myös ukin äiti oli opettajana seminaarissa, joten tältäkin kannalta oli kiinnostavaa lukea seminaarin elämästä.
4+/5 En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, jonka maailma imaisee näin kokonaisvaltaisesti sisäänsä. Kiehtova teos jonka yksi ansioista on mielestäni se, kuinka se hyödyntää huumoria. Olen tottunut, että 1800-luvulle tai aikaisemmin sijoittuvissa kirjoissa dialogi on hyvin vakavaa, vaikka ihmiset ovat aivan varmasti vitsailleet ja nälvineet läheisiään. Ainut selkeä kritiikki koskee ns. juonen kohokohtia. Erilaisia konflikteja oli pitkin poikin tarinaa ja kaikista mehukkaimmat käänteeet sijoittuivat aivan loppupuolelle, minä jälkeen teos loppui hieman kuin seinään.
Ilahduttava maagista realismia ja folkloristiikkaa yhdistelevä romaani. Taustatyöt on selkeästi tehty huolella, ja perinne-elementit ovat luontevasti mukana tarinassa.
Ahmaisin kirjan parissa päivässä. Tunnelma oli ihana. Yksi tähti jää kuitenkin uupumaan siitä syystä, että juonen kuljetus ja juonen elementit tuntuvat jotenkin vähän sekalaisesti yhdistellyiltä. Alku etenee hitaasti, mutta kirjan loppupuolella mukaan tulee yllättäen vähän turhan oloinen ”sarjamurhaajakin”, ja sen sijaan romanttiseen juoneen ja sen kehitykseen olisi voinut minusta panostaa enemmänkin.
This entire review has been hidden because of spoilers.