What do you think?
Rate this book
Mirabilis
Lukijoiden rakastaman, Finlandia-palkitun Anni Kytömäen uutuus on suuri romaani elämästä ja kuolemasta. Mirabilis sijoittuu 1800–1900-luvun vaihteeseen ja kuvaa maailmankatsomuksellista murrosta, jolloin luonnontiede osoittaa, ettei ihminen olekaan luomakunnan kruunu.
Väkevä kirjallinen seikkailu kuljettaa nälkävuosista Amurinmaan suomalaiseen siirtokuntaan, vuorille ja villeihin metsiin ja takaisin kotimaan harjumaisemiin. Romaani on maailmanluokan kirjallisuutta, jossa kerronnan lumo uppoaa mielen syvyyksiin ja saa katsomaan luonnon haurautta ja voimaa uusin silmin.
Väkevä kirjallinen seikkailu kuljettaa nälkävuosista Amurinmaan suomalaiseen siirtokuntaan, vuorille ja villeihin metsiin ja takaisin kotimaan harjumaisemiin. Romaani on maailmanluokan kirjallisuutta, jossa kerronnan lumo uppoaa mielen syvyyksiin ja saa katsomaan luonnon haurautta ja voimaa uusin silmin.
688 pages, Hardcover
First published January 1, 2024
About the author
Anni Kytömäki
9 books103 followersAnni Kytömäki on palkittu suomalainen kirjailija. Koulutukseltaan hän on luontokartoittaja. Kytömäen esikoisteos Kultarinta oli ehdolla vuoden 2014 Finlandia-palkinnon ja Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi. Kultarinta palkittiin Kaarlen palkinnolla, Tulenkantaja-palkinnolla ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla. Margarita-romaani voitti vuoden 2020 Finlandia-palkinnon.
Ratings & Reviews
Friends & Following
Create a free account to discover what your friends think of this book!
Community Reviews
Displaying 1 - 30 of 128 reviews
October 4, 2024
Voi eih! Ensimmäinen Kytömäki, joka ei oikein napannut! Joltain muulta kirjailijalta tämä olisi ollut kelpo romaani, mutta Annilta odotan aina vuoden parasta. Keskustelua on herättänyt myös kirjan kansi, joka nojaa vahvasti tekoälyn taiteelliseen lahjattomuuteen. Minun silmääni nykyisen tekoälyn luomat ihmishahmot ovat samankaltaisuudessaan karmivia ja hahmojen sileä pinta loukkaus todellista ihoa ja turkkia kohtaan. Ei kansi ihan susiruma ollut, mutta pitkäikäiseksi tarkoitettu taideteos kaipaisi ympärilleen yhtä ajatonta taideteosta. Nyt kansi ei houkutellut motivaation kadottanutta lukijaa palaamaan tarinan pariin..
Mirabiliksen keskushenkilö on Ella, viidakossa syntynyt, Amurinmaalla kasvanut ja Suomessa varttunut nainen, jonka elämän ainoa mielekäs sisältö on taitovoimistelu. Tutuiksi tulevat lisäksi Ellan äiti Iso-Riikka, luonnontutkijat Steller ja Stejneger, sekä muutamat Ellan läheiset kaksosveljestä naapurin paroniin. Ellan silmiinpistävin ominaisuus voimistelulahjakkuuden lisäksi on herkeämätön suru. Mikä osa siitä on traumoja ja mikä synnynnäistä melankoliaa, sitä sivuhahmot ja lukija jäävät pohtimaan. Kytömäen kirjoissa on aina ollut pitkiäkin masennuskausien kuvauksia, mutta Ella on apea kutakuinkin koko 684 sivuisen kirjan ajan. Hän ei toivo mitään eikä tavoittele mitään. Fyysinen treenaaminen ja kuolemaa uhmaavat temput tuovat pientä lohtua sumusilmän elämän harmauteen. Ella murhe ja ponnettomuus tekevätkin kirjasta lattean ja raskassoutuisen.
Tietysti Mirabiliksessä on myös paljon hienoa, kiinnostavaa ja kaunista, kuten luonnon mysteerit sekä ihmisen havahtuminen sukupuuton lopullisuudelle. Luonnontutkijoiden työn eettiset pulmat pohdituttavat nekin: "löydetyksi tuleminen" on valitettavasti usein ensiaskel täydelliselle tuholle. Orastava innostus luonnonsuojeluun osoittautuu sekin juhlapuheiden jälkeen lähes mahdottoman vaikeaksi. Mitä tässä oikein voi kukaan enää tehdä?
Mikään näistä ei teemoista ei valitettavasti riittänyt herättämään lukuhaluja. Pääsin loppuun vain Kytömäen kepeänkauniiden lauseiden ansiosta.
Mirabiliksen keskushenkilö on Ella, viidakossa syntynyt, Amurinmaalla kasvanut ja Suomessa varttunut nainen, jonka elämän ainoa mielekäs sisältö on taitovoimistelu. Tutuiksi tulevat lisäksi Ellan äiti Iso-Riikka, luonnontutkijat Steller ja Stejneger, sekä muutamat Ellan läheiset kaksosveljestä naapurin paroniin. Ellan silmiinpistävin ominaisuus voimistelulahjakkuuden lisäksi on herkeämätön suru. Mikä osa siitä on traumoja ja mikä synnynnäistä melankoliaa, sitä sivuhahmot ja lukija jäävät pohtimaan. Kytömäen kirjoissa on aina ollut pitkiäkin masennuskausien kuvauksia, mutta Ella on apea kutakuinkin koko 684 sivuisen kirjan ajan. Hän ei toivo mitään eikä tavoittele mitään. Fyysinen treenaaminen ja kuolemaa uhmaavat temput tuovat pientä lohtua sumusilmän elämän harmauteen. Ella murhe ja ponnettomuus tekevätkin kirjasta lattean ja raskassoutuisen.
Tietysti Mirabiliksessä on myös paljon hienoa, kiinnostavaa ja kaunista, kuten luonnon mysteerit sekä ihmisen havahtuminen sukupuuton lopullisuudelle. Luonnontutkijoiden työn eettiset pulmat pohdituttavat nekin: "löydetyksi tuleminen" on valitettavasti usein ensiaskel täydelliselle tuholle. Orastava innostus luonnonsuojeluun osoittautuu sekin juhlapuheiden jälkeen lähes mahdottoman vaikeaksi. Mitä tässä oikein voi kukaan enää tehdä?
Mikään näistä ei teemoista ei valitettavasti riittänyt herättämään lukuhaluja. Pääsin loppuun vain Kytömäen kepeänkauniiden lauseiden ansiosta.
January 22, 2025
Sanotaanpa tähän heti kärkeen pienenä disclamerina, että Anni Kytömäki on upea kirjoittaja. Rakastan hänen tyyliään, hänen sanojaan ja ilmaisuaan. Mirabilis oli tästä huolimatta melko karmea kivireki luettavaksi. Kytömäellä on aiemminkin ollut mielestäni ongelmia teemojen runsauden kanssa, ja tässä niitä oli nyt niin paljon, ettei yhdestäkään saanut kunnolla otetta.
Oli lähellä, etten lopettanut lukemista heti prologiin. Siinä kuvaillaan oletettavasti stellerinmerilehmän näkökulmasta, kuinka ihmiset tappavat sen lajitovereita. Kuvaus oli mielestäni naiivi, eläimiä aivan liikaa inhimillistävä ja suoraan sanottuna cringe. Ei ole ok lahdata tietoisia olentoja sukupuuttoon, mutta eivät ne silti ajattele ja tunne kuin ihmiset.
Ontuvan alun jälkeen päästiin kuitenkin ihan kivasti suuren seikkailuromaanin makuun. Kytömäki esittelee lukijalle Iso-Riikan, oudon rohjakkeen, joka kantaa ratatyömaalla pölkkyjä vahvemmin kuin mieskollegansa ja jonka levoton sielu halajaa merille. Riikka pestautuu pitkälle laivamatkalle kohti Amurinmaata, jonne ollaan rakentamassa suomalaista siirtokuntaa. Ajattelin, että erinomaista, tämä on tarina erityislaatuisesta naisesta, joka 1800-luvun puolivälissä tekee juuri niin kuin lystää.
Pian romaanin keskushenkilö kuitenkin vaihtuu Riikalle yllättäen syntyneeseen tyttäreen ja Riikka, johon ehdin jo rakastua, jää täysin taka-alalle, suorastaan heitteille. Kurja temppu, joka kohdallani johti välittömään asenneongelmaan kirjaa kohtaan. Kytömäki esittelee tilalle liudan muita hahmoja, joista yksikään ei yllä kiinnostavuudessaan Riikan tasolle.
Tämä on romaani, jossa käsitellään mm. naisen asemaa, marginaalissa elämistä, elämän rajallisuutta, luonnonsuojelua, löytöretkiä, sirkustaiteilijuutta ja helkatti jopa bondagea, eli suurin piirtein kaikkia niitä asioita, jotka minua kiinnostavat. Siitä huolimatta olin suurimman osan lukuajasta lähinnä tympääntynyt. Teemat häilyvät ympäriinsä, eikä mihinkään kunnolla pureuduta. Kuten ei myöskään hahmoihin, joiden sielunelämät, motiivit ja kohtalot jäävät pääosin hämärän peittoon.
Romaanissa kuvaillaan pitkällisesti ja toistuvasti akrobaattisia numeroita, mutta valitettavasti sirkustemput eivät toimi kirjoitetussa muodossa. Monet henkilöhahmot ilmestyvät ja katoavat selityksittä ja yhtäkkiä Suomessa on tiikeri, mistä ja miksi se tuli, en ole ihan varma, mutta ei hätää, kohta sekin häviää jäljettömiin. Prologia toistava epilogi viimeistään sinetöi turhautumiseni, kun paiskasin kirjan takakannen viimeisen sivun jälkeen kiinni.
Laitetaan tähän loppuun vielä toinen disclamer, että tämä arvio on kirjoitettu välittömästi romaanin lukemisen jälkeisessä tunnekuohun tilassa ja siinä saattaa olla havaittavissa lievää kärjistyneisyyttä.
Kytömäki on mielestäni edelleen hieno kirjailija, kielen ja tyylillisten valintojen takia tämä miltei 700-sivuinen järkäle oli tarinankuljetuksen ontumisesta huolimatta paikoitellen todella iso ilo lukea. Toivoisin, että Kytömäki valikoi seuraavaan kirjaansa vähemmän teemoja, jotka kantavat loppuun saakka ja hahmoja, joiden tarinoille annetaan mahdollisuus kasvaa.
Oli lähellä, etten lopettanut lukemista heti prologiin. Siinä kuvaillaan oletettavasti stellerinmerilehmän näkökulmasta, kuinka ihmiset tappavat sen lajitovereita. Kuvaus oli mielestäni naiivi, eläimiä aivan liikaa inhimillistävä ja suoraan sanottuna cringe. Ei ole ok lahdata tietoisia olentoja sukupuuttoon, mutta eivät ne silti ajattele ja tunne kuin ihmiset.
Ontuvan alun jälkeen päästiin kuitenkin ihan kivasti suuren seikkailuromaanin makuun. Kytömäki esittelee lukijalle Iso-Riikan, oudon rohjakkeen, joka kantaa ratatyömaalla pölkkyjä vahvemmin kuin mieskollegansa ja jonka levoton sielu halajaa merille. Riikka pestautuu pitkälle laivamatkalle kohti Amurinmaata, jonne ollaan rakentamassa suomalaista siirtokuntaa. Ajattelin, että erinomaista, tämä on tarina erityislaatuisesta naisesta, joka 1800-luvun puolivälissä tekee juuri niin kuin lystää.
Pian romaanin keskushenkilö kuitenkin vaihtuu Riikalle yllättäen syntyneeseen tyttäreen ja Riikka, johon ehdin jo rakastua, jää täysin taka-alalle, suorastaan heitteille. Kurja temppu, joka kohdallani johti välittömään asenneongelmaan kirjaa kohtaan. Kytömäki esittelee tilalle liudan muita hahmoja, joista yksikään ei yllä kiinnostavuudessaan Riikan tasolle.
Tämä on romaani, jossa käsitellään mm. naisen asemaa, marginaalissa elämistä, elämän rajallisuutta, luonnonsuojelua, löytöretkiä, sirkustaiteilijuutta ja helkatti jopa bondagea, eli suurin piirtein kaikkia niitä asioita, jotka minua kiinnostavat. Siitä huolimatta olin suurimman osan lukuajasta lähinnä tympääntynyt. Teemat häilyvät ympäriinsä, eikä mihinkään kunnolla pureuduta. Kuten ei myöskään hahmoihin, joiden sielunelämät, motiivit ja kohtalot jäävät pääosin hämärän peittoon.
Romaanissa kuvaillaan pitkällisesti ja toistuvasti akrobaattisia numeroita, mutta valitettavasti sirkustemput eivät toimi kirjoitetussa muodossa. Monet henkilöhahmot ilmestyvät ja katoavat selityksittä ja yhtäkkiä Suomessa on tiikeri, mistä ja miksi se tuli, en ole ihan varma, mutta ei hätää, kohta sekin häviää jäljettömiin. Prologia toistava epilogi viimeistään sinetöi turhautumiseni, kun paiskasin kirjan takakannen viimeisen sivun jälkeen kiinni.
Laitetaan tähän loppuun vielä toinen disclamer, että tämä arvio on kirjoitettu välittömästi romaanin lukemisen jälkeisessä tunnekuohun tilassa ja siinä saattaa olla havaittavissa lievää kärjistyneisyyttä.
Kytömäki on mielestäni edelleen hieno kirjailija, kielen ja tyylillisten valintojen takia tämä miltei 700-sivuinen järkäle oli tarinankuljetuksen ontumisesta huolimatta paikoitellen todella iso ilo lukea. Toivoisin, että Kytömäki valikoi seuraavaan kirjaansa vähemmän teemoja, jotka kantavat loppuun saakka ja hahmoja, joiden tarinoille annetaan mahdollisuus kasvaa.
September 7, 2024
Tästä on onnellinen ja etuoikeutettu olo, että näin hienoa kirjallisuutta pääsee lukemaan. Kytömäen taitavin teos.
November 15, 2024
Valloittamaan tottunut yllättyy ennen pitkää, Leonhard kirjoittaa. (s. 462)
komea kokonaisuus vallasta, ihmisen sokeudesta ja surusta mutta myöshumaaniudesta yrityksestä ymmärtää toisia eläviä olentoja
meikäläisen ensimmäinen mutta tuskinpa viimeinen Kytömäki! useampaan kertaan sai silmäkulmia pyyhkiä, ihminen on kyllä julma
komea kokonaisuus vallasta, ihmisen sokeudesta ja surusta mutta myös
meikäläisen ensimmäinen mutta tuskinpa viimeinen Kytömäki! useampaan kertaan sai silmäkulmia pyyhkiä, ihminen on kyllä julma
November 18, 2025
Tämän teoksen arvostelu tuntuu erityisen hankalalta - kyseessä on kieltämättä hienosti toteutettu suurromaani, mutta samanaikaisesti siitä puuttui se mistä kirjallisuudessa nautin.
Tarinaa kuljetetaan 1800-luvulta 1930-luvulle monen henkilöhahmon voimin ympäri maapalloa, eikä teemoista ole puutetta. Niistä suurin on kuitenkin ihmisen suhde luontoon aikana, jolloin maailma käy pieneksi eikä tuntemattomia kolkkia enää mahda löytyä. Kirja kritisoi voimakkaasti ihmisen kykyä tehdä tuhoa heti, kun keksii siihen keinot. Tämä ei kuitenkaan jaksanut kannatella omaa mielenkiintoa lähes 700 sivuisen järkäleen läpi, sillä luontosuhdeteeman alttarille tunnuttiin uhrattavan kaikki muu; päähenkilöt ja heidän koko elämänsä esitettiin lähes ainoastaan tämän linssin läpi, eikä muulle hahmonkehitykselle annettu kaipaamaani huomiota.
Silti viimeiselle sivulle tultua tuntui, että oli lukenut jotain suurta.
Tarinaa kuljetetaan 1800-luvulta 1930-luvulle monen henkilöhahmon voimin ympäri maapalloa, eikä teemoista ole puutetta. Niistä suurin on kuitenkin ihmisen suhde luontoon aikana, jolloin maailma käy pieneksi eikä tuntemattomia kolkkia enää mahda löytyä. Kirja kritisoi voimakkaasti ihmisen kykyä tehdä tuhoa heti, kun keksii siihen keinot. Tämä ei kuitenkaan jaksanut kannatella omaa mielenkiintoa lähes 700 sivuisen järkäleen läpi, sillä luontosuhdeteeman alttarille tunnuttiin uhrattavan kaikki muu; päähenkilöt ja heidän koko elämänsä esitettiin lähes ainoastaan tämän linssin läpi, eikä muulle hahmonkehitykselle annettu kaipaamaani huomiota.
Silti viimeiselle sivulle tultua tuntui, että oli lukenut jotain suurta.
January 12, 2025
Oli ihanaa uppoutua vuoden aluksi kirjaan, joka ei loppunut lukemallakaan, ainakaan heti. Vaati ja palkitsi yhtä aikaa.
Alkumetreiltä asti seurasi tosin mukana hämmennys koskien kirjan teemaa. Luenko uudelleen Iida Turpeisen Elollisia, hieman toisesta näkökulmasta? Taasko Stellerin merilehmät ja itse Steller, ja muut ”sen ajan” pohjoismaiset löytöretkeilijät? Rauhoituin nopeasti ja totesin, että tämä teema on kuin holokausti - ei siitä ole kirjoitettu tarpeeksi, emmekä tiedä niin paljoa, että voisimme sanoa sen olevan riittävää.
Eivätkä merilehmät ole keskiössä. Mirabiliksen kertojanääni on pääasiassa Ellan, toisen kaksosista, jotka syntyvät Suomen suureen murroskauteen, yllätykseksi äidilleen, joka on menettänyt kaiken vanhassa maassa ja lähtenyt etsimään onnea tai edes mahdollisuuksia uudesta Amurinmaasta. Artturi ja Ella kasvavat kiinteässä yhteydessä luontoon ja toisiinsa, etäisen äidin mutta tiiviin ”kylän” kaitsennassa. Juonenkäänteitä on arviossa turha kuvata; yhteiskunnalliset tapahtumatkin tuntuvat vain kaukaisena kumuna. Ellan kohtalo punoutuu kiinnostavasti, kauniisti, järkyttävästi vuosi vuodelta hänen sisäisen maailmansa, läheisten ihmissuhteiden ja luonnon yhteisvaikutuksesta. Nuoruuden trauma(t) seuraavat häntä läpi vuosikymmenten ja vaikuttavat valintoihin, jotka ovat kaukana tavanomaisesta.
Nautin erityisen suuresti Ellan sisäisyyden seuraamisesta. Miltä tuntui kaivata liikettä ja tehdä hurjia temppuja, haluta tulla sidotuksi ja toisaalta tuntea jatkuva pimeys. Ella on harvinaisen itsenäinen toimija ja ajattelija, jonka lähiympäristö kestää poikkeavat valinnat harvinaisen hyvin (ja sisältyykö tähän tarinan epäuskottavuus, vai tuleeko se suhteista vallasväkeen ja erityisesti luonnontutkija Stejnegeriin?)
Luontokuvaus on tuttuun kytömäkeläiseen tapaan erinomaista, kiehtovaa ja tuntuvaa. Toivon, ettei se koskaan hänen tuotannostaan lievene tai laimene, vertaista en tästä sukupolvesta keksi. Mieleen tulee Eeva Kilven Häätanhu tavasta, jolla kirjailija yhdistää mielenliikkeitä ja luonnon elinvoimaa. Ajattelen myös vuosia sitten lukemaani Kristina Carlsonin hienoa pientä Herra Darwinin puutarhuria ja Bea Uusman Naparetkeä.
Kirjan jälkipuhe (ehkä välttämätön, mutta vähän alleviivaava) selvittää yhteyden Turpeisen Elollisiin, ja siihen, miksi tässä ajassa on tärkeä kirjoittaa näistä teemoista. Jälkipuheen ”lähdeluettelo” tarjoilee lisää kiinnostavaa luettavaa.
Alkumetreiltä asti seurasi tosin mukana hämmennys koskien kirjan teemaa. Luenko uudelleen Iida Turpeisen Elollisia, hieman toisesta näkökulmasta? Taasko Stellerin merilehmät ja itse Steller, ja muut ”sen ajan” pohjoismaiset löytöretkeilijät? Rauhoituin nopeasti ja totesin, että tämä teema on kuin holokausti - ei siitä ole kirjoitettu tarpeeksi, emmekä tiedä niin paljoa, että voisimme sanoa sen olevan riittävää.
Eivätkä merilehmät ole keskiössä. Mirabiliksen kertojanääni on pääasiassa Ellan, toisen kaksosista, jotka syntyvät Suomen suureen murroskauteen, yllätykseksi äidilleen, joka on menettänyt kaiken vanhassa maassa ja lähtenyt etsimään onnea tai edes mahdollisuuksia uudesta Amurinmaasta. Artturi ja Ella kasvavat kiinteässä yhteydessä luontoon ja toisiinsa, etäisen äidin mutta tiiviin ”kylän” kaitsennassa. Juonenkäänteitä on arviossa turha kuvata; yhteiskunnalliset tapahtumatkin tuntuvat vain kaukaisena kumuna. Ellan kohtalo punoutuu kiinnostavasti, kauniisti, järkyttävästi vuosi vuodelta hänen sisäisen maailmansa, läheisten ihmissuhteiden ja luonnon yhteisvaikutuksesta. Nuoruuden trauma(t) seuraavat häntä läpi vuosikymmenten ja vaikuttavat valintoihin, jotka ovat kaukana tavanomaisesta.
Nautin erityisen suuresti Ellan sisäisyyden seuraamisesta. Miltä tuntui kaivata liikettä ja tehdä hurjia temppuja, haluta tulla sidotuksi ja toisaalta tuntea jatkuva pimeys. Ella on harvinaisen itsenäinen toimija ja ajattelija, jonka lähiympäristö kestää poikkeavat valinnat harvinaisen hyvin (ja sisältyykö tähän tarinan epäuskottavuus, vai tuleeko se suhteista vallasväkeen ja erityisesti luonnontutkija Stejnegeriin?)
Luontokuvaus on tuttuun kytömäkeläiseen tapaan erinomaista, kiehtovaa ja tuntuvaa. Toivon, ettei se koskaan hänen tuotannostaan lievene tai laimene, vertaista en tästä sukupolvesta keksi. Mieleen tulee Eeva Kilven Häätanhu tavasta, jolla kirjailija yhdistää mielenliikkeitä ja luonnon elinvoimaa. Ajattelen myös vuosia sitten lukemaani Kristina Carlsonin hienoa pientä Herra Darwinin puutarhuria ja Bea Uusman Naparetkeä.
Kirjan jälkipuhe (ehkä välttämätön, mutta vähän alleviivaava) selvittää yhteyden Turpeisen Elollisiin, ja siihen, miksi tässä ajassa on tärkeä kirjoittaa näistä teemoista. Jälkipuheen ”lähdeluettelo” tarjoilee lisää kiinnostavaa luettavaa.
November 6, 2024
Kirjan ensimmäinen neljännes oli kiinnostava, siitä kolme tähteä. Melkein jätin kirjan kesken, vaikka olin jo pitkälti yli puolen välin, koska tarina tuntui rönsyilevän sinne tänne. Loppuun päästyänikään en oikein saanut teoksen punaisesta langasta kiinni (oliko sitä?). Ellan jatkuva surumielisyys oli raskasta kahlata läpi ja hänen suhteensa paroniin tuntui mielestäni kamalan vaivaannuttavalta (tämä on toki ihan oma kokemukseni lukijana). Amurinmaasta olisin voinut lukea lisää enemmänkin.
September 17, 2024
Anni Kytömäki on kuulunut lempikirjailijoihini hänen esikoisteoksestaan Kultarinnasta lähtien, joten Mirabiliksen* julkaisu oli odotettu tapahtuma. Uppouduin siihen välittömästi, vaikka alussa Kytömäki tuntuukin olevan mukavuusalueensa ulkopuolella. Kirja nimittäin sijoittuu osin Suomen ulkopuolelle: seuraa perhettä Kaukoidässä suomalaisessa siirtokunnassa ja luonnontutkijaa milloin missäkin päin maailmaa. Tarinaan nivoutuu lopulta myös tuttuja, Suomen metsiin ja luonnonsuojeluun liittyviä teemoja. Lisäksi 1800-luvun lopulta seuraavan vuosisadan alkuun ajoittuva teos tutkii mm. luonnontieteen kehitystä, Suomen ja Venäjän suhdetta sekä yllättävää tutkijan ja voimistelijan välistä ystävyyttä.
Ruumiillisuus on tarinassa vahvasti läsnä, kuten Margaritassa, jonka päähenkilö on hieroja. Mirabiliksen Ella veljineen sen sijaan ovat voimistelijoita. Varsinkin Ellalle ruumiin äärirajoille vieminen on tärkeää, keino kontrolloida jotain haastavien ihmissuhteiden keskellä. Läsnä on myös ihmiselämän ja lajien kuoleman kohtaaminen - elämän jatkaminen lähes kuolettavien kokemusten jälkeen ja ihmisen vaikutuksen ymmärtäminen. Isomerimetso on laji, johon Ella samaistuu ja joka menetettiin ihmisten ruokahalun tyydyttämiseksi hälyttävän nopeasti. Samoin kävi Stellerin merilehmälle, ja Mirabilis tuntuu hienolta jatkumolta tähän lajiin keskittyneelle Iida Turpeisen Elollisille. Lisäksi se tuo mieleen muita tutkimusmatkoja ja luonnontieteen historiaa käsitteleviä teoksia: Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani, Andrea Wulfin The Invention of Nature ja Martti Blåfieldin Nordenskiold. Siirtokuntaan sijoittuva osuus taas vie ajatukset Sari Aron Nukkuvan jättiläisen laaksoon.
Vertauksista huolimatta Mirabilis on oma ainutlaatuinen tarinansa, joka sai minut kyynelehtimään ja kääntämään sivuja lähes kuumeiseen tahtiin. Luonnontieteen historia on mielestäni erityisen kiinnostava aihe ja on aina upeaa nähdä se edustettuna kirjallisuudessa. Siinä riittää mistä ammentaa, etenkin näin luontokadon ja ilmastokriisin keskellä.
*Kirja pyydetty kustantajalta.
Ruumiillisuus on tarinassa vahvasti läsnä, kuten Margaritassa, jonka päähenkilö on hieroja. Mirabiliksen Ella veljineen sen sijaan ovat voimistelijoita. Varsinkin Ellalle ruumiin äärirajoille vieminen on tärkeää, keino kontrolloida jotain haastavien ihmissuhteiden keskellä. Läsnä on myös ihmiselämän ja lajien kuoleman kohtaaminen - elämän jatkaminen lähes kuolettavien kokemusten jälkeen ja ihmisen vaikutuksen ymmärtäminen. Isomerimetso on laji, johon Ella samaistuu ja joka menetettiin ihmisten ruokahalun tyydyttämiseksi hälyttävän nopeasti. Samoin kävi Stellerin merilehmälle, ja Mirabilis tuntuu hienolta jatkumolta tähän lajiin keskittyneelle Iida Turpeisen Elollisille. Lisäksi se tuo mieleen muita tutkimusmatkoja ja luonnontieteen historiaa käsitteleviä teoksia: Elizabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani, Andrea Wulfin The Invention of Nature ja Martti Blåfieldin Nordenskiold. Siirtokuntaan sijoittuva osuus taas vie ajatukset Sari Aron Nukkuvan jättiläisen laaksoon.
Vertauksista huolimatta Mirabilis on oma ainutlaatuinen tarinansa, joka sai minut kyynelehtimään ja kääntämään sivuja lähes kuumeiseen tahtiin. Luonnontieteen historia on mielestäni erityisen kiinnostava aihe ja on aina upeaa nähdä se edustettuna kirjallisuudessa. Siinä riittää mistä ammentaa, etenkin näin luontokadon ja ilmastokriisin keskellä.
*Kirja pyydetty kustantajalta.
January 8, 2025
Onhan tämä erittäin hyvin kirjoitettu ja aihepiireiltään kiinnostava, mutta minulle samalla ensimmäinen Kytömäki, joka ei ihan onnistu perustelemaan pituuttaan. Luontokuvaus ei tuntunut yhtä väkevältä kuin Kultarinnassa ja Margaritassa eikä rönsyilevää tarinaa saatu lopussa niputettua yhtä tyylikkäästi kuin edeltäjissään.
Kirjan kannen tekoälykuvasta on jo keskusteltu loputtomiin. Muoviselta ja omituiselta viihderomaanin kuvitukseltahan se näyttää. Toivottavasti ei yleisty.
Tämänkin jälkeen odotan kuitenkin innolla Kytömäen seuraavia teoksia, sillä sana on hallussa ja parhaimmillaan Kytömäki kuvaa kauniisti tavallisen ihmisen sisäisiä ristiriitoja.
Kirjan kannen tekoälykuvasta on jo keskusteltu loputtomiin. Muoviselta ja omituiselta viihderomaanin kuvitukseltahan se näyttää. Toivottavasti ei yleisty.
Tämänkin jälkeen odotan kuitenkin innolla Kytömäen seuraavia teoksia, sillä sana on hallussa ja parhaimmillaan Kytömäki kuvaa kauniisti tavallisen ihmisen sisäisiä ristiriitoja.
November 27, 2025
Hieman hämmentävä, vaikka pääosin tosi positiivinen lukukokemus. Tässä oli paljon erilaisia yhteyksiä asioiden välillä ja useampia seurattavia henkilöitä ja monia kiinnostavia teemoja. Ehkä pieni ongelma oli juuri tän kaiken paljous. Mutta useita vaikuttavia kohtauksia tähän mahtui ja mietin tätä yllättävän paljon lukukertojen välillä!
January 8, 2025
Merilehmä ja Pallasin kormorantti ovat kuolleet sukupuuttoon vuosisata sitten. Vanhempien kuolema nälkävuosina on ajanut suomalaisen Riikan ensin rautatietyöläiseksi Venäjälle, sitten uudisraivaajaksi Amurinmaahan. Vuosikymmentä myöhemmin Riikan sirkustaiteilijatytär Ella (eli Mirabella) elää Helsingissä isänsä luona ja kasvaa ystävän tapaturmaisen menehtymisen myötä pelkäämään ja kaipaamaan kuolemaa. Ellan kirjeystävä, tutkija Leonhard Stejneger on omistanut elämänsä luonnontutkimukselle, erityisesti Georg Stellerille, ja on välttänyt kuoleman kuin ihmeen kaupalla neljästi.
"Parempi kuolla kuin tietää liikaa kuolemasta," ajattelee Ella jossain teoksen puolivälin vaiheilla.
Mirabilis on oikein hyvä lukuromaani, vaikka kokonaisuuden runsaus tekeekin juonen etenemisestä paikoin aika raskassoutuista, ja teos voisi olla ainakin sata sivua lyhyempi. Kytömäki on tosi taitava ihmiskohtaloiden kirjoittaja, eikä hahmojen ajoittainen paperinukkemaisuuskaan haittaa, kun teos kannustaa kuvittelemaan hahmoille tekstin ulkopuolisia motiiveja, tunteita ja ajatuksia (tästä tykkään Kytömäen romaaneissa yleensäkin!) Itseäni kosketti eritysesti romaanin kuvaus siitä, miten Ellaa (eli Mirabellaa) piinaa lapsesta asti kuoleman yhtäaikainen vääjäämättömyys ja sattumanvaraisuus, ja kuinka hän sen takia kaikesta herkkyydestään huolimatta vetää puoleensa ihmisiä, jotka tavoittelevat kuoleman herruutta kuka tieteen tai taiteen kautta, kuka leikkimällä jumalaa ja levittämällä kuolemaa siirtomaissa.
Kokonaisuutena multa 2,5 tähteä.
"Parempi kuolla kuin tietää liikaa kuolemasta," ajattelee Ella jossain teoksen puolivälin vaiheilla.
Mirabilis on oikein hyvä lukuromaani, vaikka kokonaisuuden runsaus tekeekin juonen etenemisestä paikoin aika raskassoutuista, ja teos voisi olla ainakin sata sivua lyhyempi. Kytömäki on tosi taitava ihmiskohtaloiden kirjoittaja, eikä hahmojen ajoittainen paperinukkemaisuuskaan haittaa, kun teos kannustaa kuvittelemaan hahmoille tekstin ulkopuolisia motiiveja, tunteita ja ajatuksia (tästä tykkään Kytömäen romaaneissa yleensäkin!) Itseäni kosketti eritysesti romaanin kuvaus siitä, miten Ellaa (eli Mirabellaa) piinaa lapsesta asti kuoleman yhtäaikainen vääjäämättömyys ja sattumanvaraisuus, ja kuinka hän sen takia kaikesta herkkyydestään huolimatta vetää puoleensa ihmisiä, jotka tavoittelevat kuoleman herruutta kuka tieteen tai taiteen kautta, kuka leikkimällä jumalaa ja levittämällä kuolemaa siirtomaissa.
Kokonaisuutena multa 2,5 tähteä.
June 8, 2025
Aikamoinen kahlaus, jonka jälkeen jäi hieman tyhjä olo. Suurin osa hahmoista oli aika lailla tylsiä ja ne joista pidin, tai joiden tarinaa olisin halunnut seurata, tavallaan unohdettiin. Upeaa luonnon ja ihmisten raakuuden kuvausta Kytömäeltä jälleen kerran. Jäin miettimään olenko ainut joka huomaa Kytömäen naiskuvauksissa samankaltaisuuksia... yksinäisiä, melankolisia, omantienkulkijoita, vähän pick me girl tapauksia? Joka tapauksessa juonen punoutumisen seuraaminen oli palkitsevaa ja sain paljon ajateltavaa pelosta ja kuolemasta (hyvässä mielessä).
September 12, 2025
4,5 tähteä
"– Ehkä olisimme sitten ymmärtäneet kaiken. Päässeet toiselle puolelle.
– Minne? --
– Metsään. -- Siihen mikä kahisee ja rapisee ja pakenee tai katselee jostain pimennosta, kun ihminen rymistelee eteenpäin."
Kytömäen kirjoissa ihminen joutuu kohtaamaan elämän pienuuden ja suuruuden ja sen, että luonto ottaa aina omansa. Mirabilis käsittelee surua, vanhenemista, luopumista, luontokatoa ja elämän raadollisuutta.
Hieman miinusta tarinan pituudesta ja suvantovaiheista sekä siitä, että kansi on tekoälytaidetta (varsin vastoin kirjan sanomaa). Plussaa aina niin kauniista kuvailusta ja läpi pitkän kirjan toistuvista teemoista, jotka pitivät tarinan kasassa valtavista kokonaisuuksista huolimatta.
"– Ehkä olisimme sitten ymmärtäneet kaiken. Päässeet toiselle puolelle.
– Minne? --
– Metsään. -- Siihen mikä kahisee ja rapisee ja pakenee tai katselee jostain pimennosta, kun ihminen rymistelee eteenpäin."
Kytömäen kirjoissa ihminen joutuu kohtaamaan elämän pienuuden ja suuruuden ja sen, että luonto ottaa aina omansa. Mirabilis käsittelee surua, vanhenemista, luopumista, luontokatoa ja elämän raadollisuutta.
Hieman miinusta tarinan pituudesta ja suvantovaiheista sekä siitä, että kansi on tekoälytaidetta (varsin vastoin kirjan sanomaa). Plussaa aina niin kauniista kuvailusta ja läpi pitkän kirjan toistuvista teemoista, jotka pitivät tarinan kasassa valtavista kokonaisuuksista huolimatta.
January 21, 2026
Kirjassa tapahtui paljon ja pitkän ajan yli. Tarinat onnistuttiin viemään maaliin kuitenkin aika hyvin. Parhaimmillaan tämän lukeminen piti hyvin otteessaan ja lukemista ei olisi malttanut millään lopettaa. Kirja oli aika pitkä ja se myös välillä tuntui eikä intensiteetti pysynyt ihan parhaimpien kohtien tasolla koko aikaa.
August 12, 2025
Ei oo hetkeen tullu lukiessa niin paha olo kun tätä lukiessa tuli. Kivaa kun lukeminen tuntuu, vaikka pahalta
May 6, 2025
Kotimaan herkistä, herättelevistä luontokuvauksistaan tunnettu Kytömäki lähtee tässä romaanissaan niin sanotusti merta edemmäs kalaan, joskin tarinan juuret ovat kotimaassa. Eletään 1800-luvun loppua, kun väkivahva Iso-Riikka lähtee rakentamaan rautatietä Pietariin ja päätyy sitä kautta kaksosten äitinä Itä-Siperiaan.
Monien käänteiden romaanissa palataan koto-Suomeenkin, mutta toisessa tarinalinjassa puolestaan seuraillaan saksalaisen luonnontutkijan elämää Berliinistä Amerikoihin. Pitkä (688 sivua) Mirabilis on siis melkoinen sekoitus erilaisia aineksia, semminkin kun Kytömäelle tyypillisten luontoaiheiden lisäksi tarinan kaksoset kouluttautuvat kiertäviksi akrobaateiksi ja pääsevät sen myötä esiintymään erilaisille areenoille ympäri Eurooppaa.
Vaikka Kytömäki kirjoittaa hyvin, jää kirjasta itselleni omituinen olo. Miksi kirjailija ei ole keskittynyt vahvuuksiinsa, vaan on kutonut tällaisen valtavan, hahmottoman kokonaisuuden, jonka osat tuntuvat kaiken aikaa hankaavan toisiaan vasten? Silloin tällöin esiin tunkeva tarve kirjoittaa lyyrisiä luontokuvauksia tuntuu sekin olevan tässä teoksessa poissa paikaltaan.
Kirjaa lukiessa ei voi myöskään välttyä ihmettelemästä sitä, että Georg Steller esiintyy kirjassa niin merkittävässä roolissa - samuuden tunne Iida Turpeisen Elollisiin on ilmeinen. Kirjailijan jälkisanoissa hän tätä avaakin, ja vaikuttaa siltä, että harmillisesti useampi kirjailija on tästä tutkijasta toisistaan tietämättä inspiroitunut. Kytömäen koukkaus Leonhard Stejnegerin elämään vaikuttaa valitettavasti paikolta.
Monien käänteiden romaanissa palataan koto-Suomeenkin, mutta toisessa tarinalinjassa puolestaan seuraillaan saksalaisen luonnontutkijan elämää Berliinistä Amerikoihin. Pitkä (688 sivua) Mirabilis on siis melkoinen sekoitus erilaisia aineksia, semminkin kun Kytömäelle tyypillisten luontoaiheiden lisäksi tarinan kaksoset kouluttautuvat kiertäviksi akrobaateiksi ja pääsevät sen myötä esiintymään erilaisille areenoille ympäri Eurooppaa.
Vaikka Kytömäki kirjoittaa hyvin, jää kirjasta itselleni omituinen olo. Miksi kirjailija ei ole keskittynyt vahvuuksiinsa, vaan on kutonut tällaisen valtavan, hahmottoman kokonaisuuden, jonka osat tuntuvat kaiken aikaa hankaavan toisiaan vasten? Silloin tällöin esiin tunkeva tarve kirjoittaa lyyrisiä luontokuvauksia tuntuu sekin olevan tässä teoksessa poissa paikaltaan.
Kirjaa lukiessa ei voi myöskään välttyä ihmettelemästä sitä, että Georg Steller esiintyy kirjassa niin merkittävässä roolissa - samuuden tunne Iida Turpeisen Elollisiin on ilmeinen. Kirjailijan jälkisanoissa hän tätä avaakin, ja vaikuttaa siltä, että harmillisesti useampi kirjailija on tästä tutkijasta toisistaan tietämättä inspiroitunut. Kytömäen koukkaus Leonhard Stejnegerin elämään vaikuttaa valitettavasti paikolta.
December 30, 2025
Rakastan Kytömäen kirjallisuutta niin paljon, että halusin säästää tämän oikeaan hetkeen, ja nyt se tuli, kiireettöminä välipäivinä. Ja miten upea romaani! Luin sitä lopulta läpi yön. Kytömäen tarkka luonnon ja ihmisyyden kuvaus on jälleen aivan vertaansa vailla.
Kytömäelle jo tutusti hän kirjoittaa kiehtovaa, historiallista romaania, joka kuitenkin osallistuu vankasti tämän päivän keskusteluun muun muassa luontokadon teemoin. Laajan, upean monitasoisen tarinan tärkeimmäksi ja viiltävimmäksi sisällöksi nousee riipaiseva ulkopuolisuuden kuvaus ja sorto, paitsi ihmisen luontoon kohdistama, myös lajien välinen ja ihmisten välinen. Sitä kuvataan romaanissa vahvan kehollisesti, tavalla, joka menee totaalisesti ihon alle ja liikuttaa.
Keskiöön tarinassa ja sen eri vaiheissa nousevat eri vuosikymmenillä omia kamppailujaan käyvien ihmisten lisäksi myös sukupuuttoon metsästetyt Pallasin kormorantti, stellerinmerilehmä ja siperiantiikeri.
Teoksessa Kytömäki tekee ja pyytää oikeutta luonnon monitasoisuulle ja monimuotoisuudelle ja muistuttaa, että ihmisenkin vertainen ja vertailukohta voi olla myös jokin muu laji.
Rakastan!
Kytömäelle jo tutusti hän kirjoittaa kiehtovaa, historiallista romaania, joka kuitenkin osallistuu vankasti tämän päivän keskusteluun muun muassa luontokadon teemoin. Laajan, upean monitasoisen tarinan tärkeimmäksi ja viiltävimmäksi sisällöksi nousee riipaiseva ulkopuolisuuden kuvaus ja sorto, paitsi ihmisen luontoon kohdistama, myös lajien välinen ja ihmisten välinen. Sitä kuvataan romaanissa vahvan kehollisesti, tavalla, joka menee totaalisesti ihon alle ja liikuttaa.
Keskiöön tarinassa ja sen eri vaiheissa nousevat eri vuosikymmenillä omia kamppailujaan käyvien ihmisten lisäksi myös sukupuuttoon metsästetyt Pallasin kormorantti, stellerinmerilehmä ja siperiantiikeri.
Teoksessa Kytömäki tekee ja pyytää oikeutta luonnon monitasoisuulle ja monimuotoisuudelle ja muistuttaa, että ihmisenkin vertainen ja vertailukohta voi olla myös jokin muu laji.
Rakastan!
January 20, 2025
”Sisareni, joka jaksoi sukeltaa syvemmälle kuin kukaan.
Sisareni, joka lensi korkeammalle kuin kukaan.
Sisareni, jonka ääni kaikui rantapahdasta kirkkaampana kuin kenenkään.”
Hurja ja kaunis vuosisatainen tarina, jossa seikkailevat ihmeellistä kyllä juuri Elollisista tutut sukupuuttoinen merilehmä ja herra Steller, itkin lopussa mikä on melko harvinaista !!
(Ei siis kannata antaa hirvittävän ruman AI-kannen hämätä!)
Sisareni, joka lensi korkeammalle kuin kukaan.
Sisareni, jonka ääni kaikui rantapahdasta kirkkaampana kuin kenenkään.”
Hurja ja kaunis vuosisatainen tarina, jossa seikkailevat ihmeellistä kyllä juuri Elollisista tutut sukupuuttoinen merilehmä ja herra Steller, itkin lopussa mikä on melko harvinaista !!
(Ei siis kannata antaa hirvittävän ruman AI-kannen hämätä!)
September 24, 2024
Mestarillista kerrontaa ja aivan valtavan upeaa kieltä. Todella kiehtovia hahmoja, joista ei olisi halunnut päästää irti. Ahmien luin ja uskoin joka sanan.
Viimeiset satakunta sivua kuitenkin jättivät aavistuksen epätyytyväisen olon. Vaikea edes sanoa miksi. Ehkä odotukset olivat edellisten jäljiltä vain kohtuuttomat.
Mutta ehdottomasti suositeltava kirja Kytömäeltä jälleen kerran.
Viimeiset satakunta sivua kuitenkin jättivät aavistuksen epätyytyväisen olon. Vaikea edes sanoa miksi. Ehkä odotukset olivat edellisten jäljiltä vain kohtuuttomat.
Mutta ehdottomasti suositeltava kirja Kytömäeltä jälleen kerran.
February 23, 2025
Hieno kirja! Paljon kiehtovia ja kauniita lauseita. Kytömäelle maailma kasveineen, kivineen, elukoineen ja luonnonilmiöineen on elävä kokonaisuus, jossa kaikella on tarkoituksensa. Harvoin olen lukenut kirjaa, jossa luonto on kirjoitettu näin eläväksi.
Sitten on tietenkin se pystyssäkulkeva ja siivetön otus, joka saa aikaan paljon pahaa joko tarkoituksella tai ymmärtämättömyyttään.
Sitten on tietenkin se pystyssäkulkeva ja siivetön otus, joka saa aikaan paljon pahaa joko tarkoituksella tai ymmärtämättömyyttään.
Read
October 3, 2024Olisiko teillä 700 sivua aikaa keskustella kanssani elämästä, merilehmistä ja -metsoista, sukupolvista ja väkivallasta, luonnon moninaisuudesta ja ennen kaikkea kaiken kuolemasta kaikilla eri tasoilla. Tämä kirja on puhdasta kipua ja kapinaa.
January 9, 2025
Alku antoi odottaa taas paljon aiempien teosten tapaan, tämä kuitenkin rönsyili makuuni liikaa. Tähdet silti Kytömäen kauniin kielen ja tarkkojen havaintojen vuoksi, koskivat ne sitten luontoa tai ihmismieltä.
March 21, 2025
Mielestäni Margarita pysyi paljon paremmin kasassa ja sen parissa ei tullut mieleenkään oikoa.
Tässä päähenkilö oli monella tapaa hukassa. Puoli väliin asti luin tunnollisesti rivi riviltä, mutta sitten huruuttelin menemään.
Tässä päähenkilö oli monella tapaa hukassa. Puoli väliin asti luin tunnollisesti rivi riviltä, mutta sitten huruuttelin menemään.
October 6, 2024
Aivan käsittämättömän tyhjä olo, kun sai kirjan luettua. Miten hän osaa kirjoittaa näin hyvin ja kauniisti.
March 2, 2025
Jälleen kerran uskomattoman kaunista kielenkäyttöä ja kauniilla sekä koskettavalla tavalla riipaisevaa kerrontaa. Omaa ajattelua sai käyttää palasten yhdistelyyn, mistä pidänkin Kytömäen teoksissa.
November 26, 2025
Tän kirjan kesken jättäminen oli vähän yllätys itsellenikin, kirjailijan toinen teos Margarita kun lukeutuu mun tämän vuoden top5 kirjojen joukkoon.
Kuitenkin, tässä oli aivan liian paljon kaikkea, ja lopputuloksena oli vain todella vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus. Oli todella epäonnistunut veto aloittaa tarina myöhemmän päähenkilön Ellan äidin Riikan tarinalla. Ehdin kiinnostua Riikasta ja kiintyä häneen hahmona niin, että hänen jääminen taka-alalle fokuksen siirryttyä hänen lapseensa Ellaan oli todella masentavaa, ja tässä kohtaa oma lukukokemukseni tuntui menevän alamäkeen.
Tää olis muutenkin kaivannut rutkasti enemmän tiivistämistä. Kytömäellä on selkeästi itselleen tärkeät teemat, joita hän haluaa teoksissaan eri näkökulmista ja eri tarinoiden kautta käsitellä. Se on tosi ok, ja kannattaa keskittyäkin siihen missä on hyvä. Musta kuitenkin tuntui että Margaritan jälkeen Kytömäen oli pakko koittaa vetää vielä mestarillisempi suoritus. En tahtonut enää pysyä yhtään perässä tarinan kulussa, näkökulmia ja erillisiä juonia oli aivan liikaa, enkä ymmärtänyt niiden kaikkien liittymistä toisiinsa.
Musta myös tuntuu, että olen viimeisen vuoden aikana jo lukenut ihan tarpeeksi stellerinmerilehmistä, joten jonkinlainen kiintiö oli tullut täyteen ennen tätä.
Kun jätin kirjan kesken, totesin itselleni että voisin jossain vaiheessa antaa tälle vielä uuden mahdollisuuden. Mulla on ollut tosiaan kaikki vähän tahmeaa, myös lukeminen, ja voi olla että oma mielentilakaan ei ole nyt jaksanut antautua näin monimutkaisen ja laajan tarinan mukaansavietäväksi.
Kuitenkin, tässä oli aivan liian paljon kaikkea, ja lopputuloksena oli vain todella vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus. Oli todella epäonnistunut veto aloittaa tarina myöhemmän päähenkilön Ellan äidin Riikan tarinalla. Ehdin kiinnostua Riikasta ja kiintyä häneen hahmona niin, että hänen jääminen taka-alalle fokuksen siirryttyä hänen lapseensa Ellaan oli todella masentavaa, ja tässä kohtaa oma lukukokemukseni tuntui menevän alamäkeen.
Tää olis muutenkin kaivannut rutkasti enemmän tiivistämistä. Kytömäellä on selkeästi itselleen tärkeät teemat, joita hän haluaa teoksissaan eri näkökulmista ja eri tarinoiden kautta käsitellä. Se on tosi ok, ja kannattaa keskittyäkin siihen missä on hyvä. Musta kuitenkin tuntui että Margaritan jälkeen Kytömäen oli pakko koittaa vetää vielä mestarillisempi suoritus. En tahtonut enää pysyä yhtään perässä tarinan kulussa, näkökulmia ja erillisiä juonia oli aivan liikaa, enkä ymmärtänyt niiden kaikkien liittymistä toisiinsa.
Musta myös tuntuu, että olen viimeisen vuoden aikana jo lukenut ihan tarpeeksi stellerinmerilehmistä, joten jonkinlainen kiintiö oli tullut täyteen ennen tätä.
Kun jätin kirjan kesken, totesin itselleni että voisin jossain vaiheessa antaa tälle vielä uuden mahdollisuuden. Mulla on ollut tosiaan kaikki vähän tahmeaa, myös lukeminen, ja voi olla että oma mielentilakaan ei ole nyt jaksanut antautua näin monimutkaisen ja laajan tarinan mukaansavietäväksi.
July 6, 2025
Finlandia-revisited:
Tavoitteena lukea joitakin Finlandia-ehdokkuuden ulkopuolelle jätettyjä teoksia, joita on saatettu julkisuudessa pitää hyvinkin ehdokkuuden arvoisina (tai joita itse olisin voinut veikata ehdolle kirjailijoiden aiemman tuotannon perusteella).
6.
4,5/5 Anni Kytömäki: Mirabilis 2024
Tämä oli nyt kolmas kytömäki, jonka luin. Finlandia-ehdokas Kultarinnasta en juuri pitänyt. Finlandia-voittaja Margarita taas oli mielestäni erinomainen, ja pidän sitä yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana Finlandia-ehdokkaana ja -voittajana. Tämä Mirabiliskin oli mielestäni erinomainen, ja olisin hyvin voinut poimia sen omalle Finlandia-ehdokaslistalleni. Oli virkistävää (ja samalla ehkä ahdistavaakin) törmätä lyhyen ajan sisällä jo toisessa suomalaisessa kärkiromaanissa sukupuuttoon kuolleeseen stellerinmerilehmään. Iida Turpeisen Elollisissa merilehmällä tosin oli päärooli, kun tässä Mirabiliksessa se oli sivuroolissa. Sitä suuremmallakin syyllä pitäisi saada aikaiseksi mennä Helsingin luonnontieteelliseen museoon katsomaan stellerinmerilehmän luurankoa, joita ei kaiketi ole kovinkaan monessa paikassa näytillä.
5 Anna-Kaari Hakkarainen: Marraseliö 2024
5- Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä 2024V
4,5 Helmi Kekkonen: Liv! 2024
[4,5/5 Anni Kytömäki: Mirabilis 2024]
[4,5 Jukka Viikilä: Hiekkalinnat: Erittelyjä rakkausromaania varten 2024]
4,5 Kaj Korkea-aho: Hur man möter en mamma (Äitiä etsimässä) 2024
4,5 Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito 2024
4,5 Tommi Kinnunen: Kaarna 2024
[4,5 Asko Sahlberg: Pompeius 2024]
[4,5 Markus Nummi: Käräjät 2024]
[4+ Pirkko Saisio: Suliko 2024]
Tavoitteena lukea joitakin Finlandia-ehdokkuuden ulkopuolelle jätettyjä teoksia, joita on saatettu julkisuudessa pitää hyvinkin ehdokkuuden arvoisina (tai joita itse olisin voinut veikata ehdolle kirjailijoiden aiemman tuotannon perusteella).
6.
4,5/5 Anni Kytömäki: Mirabilis 2024
Tämä oli nyt kolmas kytömäki, jonka luin. Finlandia-ehdokas Kultarinnasta en juuri pitänyt. Finlandia-voittaja Margarita taas oli mielestäni erinomainen, ja pidän sitä yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana Finlandia-ehdokkaana ja -voittajana. Tämä Mirabiliskin oli mielestäni erinomainen, ja olisin hyvin voinut poimia sen omalle Finlandia-ehdokaslistalleni. Oli virkistävää (ja samalla ehkä ahdistavaakin) törmätä lyhyen ajan sisällä jo toisessa suomalaisessa kärkiromaanissa sukupuuttoon kuolleeseen stellerinmerilehmään. Iida Turpeisen Elollisissa merilehmällä tosin oli päärooli, kun tässä Mirabiliksessa se oli sivuroolissa. Sitä suuremmallakin syyllä pitäisi saada aikaiseksi mennä Helsingin luonnontieteelliseen museoon katsomaan stellerinmerilehmän luurankoa, joita ei kaiketi ole kovinkaan monessa paikassa näytillä.
5 Anna-Kaari Hakkarainen: Marraseliö 2024
5- Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä 2024V
4,5 Helmi Kekkonen: Liv! 2024
[4,5/5 Anni Kytömäki: Mirabilis 2024]
[4,5 Jukka Viikilä: Hiekkalinnat: Erittelyjä rakkausromaania varten 2024]
4,5 Kaj Korkea-aho: Hur man möter en mamma (Äitiä etsimässä) 2024
4,5 Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito 2024
4,5 Tommi Kinnunen: Kaarna 2024
[4,5 Asko Sahlberg: Pompeius 2024]
[4,5 Markus Nummi: Käräjät 2024]
[4+ Pirkko Saisio: Suliko 2024]
October 21, 2024
Odotukset olivat Kytömäen edellisten johdosta korkealla. Varsinkin Kultarinta oli unohtumaton lukukokemus. Myös Mirabiliksessa luontokuvaus on tietysti nautinnollista, mutta muuten pidin tätä jotenkin hiukan vaisuna.
Kirjassa seikkaillaan siellä täällä, mutta minun oli vaikea saada miljööstä otetta. Jos vaikkapa pitäisi piirtää päänäyttämön Korraharjun kartta, en osaisi sijoittaa kartanoa, järveä, lampea, harjua, vuorta ja asemaa oikein mitenkään järkevästi. Paikat tuntuvat fiktiivisiltä.
En ymmärtänyt kirjan hahmojen tekemiä ratkaisuja. Hiukan myös puuduin siihen, että aina kun jotain merkittävää tapahtuu, Kytömäki siirtyy kuvaamaan laineiden liplatusta ja mäntyjen havinaa.
Viimeisenä ärsytyksen aiheena mainittakoon muutaman kerran kirjan sivuilla vilahtava myytti uskon ja tieteen ristiriidasta.
Luontokuvauksen lisäksi pidin yllätyksistä, Artturista, sirkustempuista ja loppuvaiheen alun hyvästä jaksosta.
Kirjassa seikkaillaan siellä täällä, mutta minun oli vaikea saada miljööstä otetta. Jos vaikkapa pitäisi piirtää päänäyttämön Korraharjun kartta, en osaisi sijoittaa kartanoa, järveä, lampea, harjua, vuorta ja asemaa oikein mitenkään järkevästi. Paikat tuntuvat fiktiivisiltä.
En ymmärtänyt kirjan hahmojen tekemiä ratkaisuja. Hiukan myös puuduin siihen, että aina kun jotain merkittävää tapahtuu, Kytömäki siirtyy kuvaamaan laineiden liplatusta ja mäntyjen havinaa.
Viimeisenä ärsytyksen aiheena mainittakoon muutaman kerran kirjan sivuilla vilahtava myytti uskon ja tieteen ristiriidasta.
Luontokuvauksen lisäksi pidin yllätyksistä, Artturista, sirkustempuista ja loppuvaiheen alun hyvästä jaksosta.
Displaying 1 - 30 of 128 reviews