Hildur

Hildur #1

by Satu Rämö, Aleksi Moine (Translator)

Island möter Finland i en ny, bästsäljande deckarserie av Satu Rämö!

Hildur Rúnarsdóttir är chefen för enheten för försvunna barn på Island. I ett försök att glömma sin traumatiska barndom varvar hon utredningsarbetet med att surfa på Islands kyliga vågor. Dessutom har hon en gåva som sätter henne i en klass för sig – förmågan att känna när tragedier närmar sig. Hör det samman med det som inträffade för 25 år sedan?

Till sin hjälp har hon Jakob Johanson, en polis som reser från Finland för att samarbeta med Hildur. När Jakob inte jobbar stickar han isländska tröjor. Enligt honom är stickning precis som livet självt: Förutsägbart, men kaotiskt.

I berättelsens början sker en lavin i Västfjordarna, och en man hittas död i ruinerna av ett hus. Men det är inte lavinen som har satt punkt för hans liv – man upptäcker att han har ett snitt i halsen. Hildur och Jakob tvingas snabbt inse att det förtrollande landskapet döljer mörka hemligheter. De måste kämpa för att försöka lösa gåtan innan mördaren slår till igen.

I Finland har Hildur redan sålt i mer än 150 000 exemplar. Bok två, Rosa & Björk, kommer hösten 2024 och bok tre, Jakob, i början av 2025.

Genres: Crime, Audiobook, Fiction, Mystery, Finnish Literature, Thriller, Nordic Noir

448 pages, Paperback

First published June 1, 2022

About the author

My name is Satu Rämö. I'm a Finnish-Icelandic author of the nordic blue crime book series called HILDUR.

Here you can find my interview in Guardian: https://www.theguardian.com/books/202...

I was born in Finland in 1980 and moved to Iceland twenty years ago and started writing books.

I have published numerous bestselling, prizewinning non-fiction titles in my native Finland, ranging from travel guides to Iceland, to inspirational memoirs and an Icelandic knitting book.

My crime fiction debut Hildur (2022) changed the game for me as an author, totally. HILDUR-series is Icelandic-Finnish nordic blue crime fiction that takes place in a small village in the Westfjords of Iceland. Nordic blue is similar to nordic noir but more human. The stories are from the darker sides of the Nordic society but they also follow how people are dealing with each other in life in general.

HILDUR books are Der Spiegel bestselling titles in Germany. Finland’s #1 bestselling series with over 600,000 copies sold to date. The publishing rights have been sold to several territories including UK, Germany, The Netherlands, France, Spain, Nordics, Estonia and Latvia.

HILDUR books are Der Spiegel bestselling titles in Germany. Finland’s #1 bestselling series with over 600,000 copies sold to date. The publishing rights have been sold to several territories including UK, Germany, The Netherlands, France, Spain, Nordics, Estonia and Latvia.

Finnish Take Two Studios will shoot the HILDUR series in Iceland with an Icelandic co-production.

Turku City Theather stages HILDUR on their Main Stage in autumn 2024.

I just love writing!

Hopefully you like my HILDUR books. I hope to hear from you! You can chat me your thoughts in Instagram at @satu_ramo

All the best from the Westfjords of Iceland, at the end of the road

Satu Rämö



PS:
...and here are some awards & nominations I've got so far:
Nominee BookBeat Crime Fiction Author of the Year 2024 (tba in the end of October ’24)
Winner Storytel Award 2024 (for Rosa & Björk)
Winner Nextory E-Book Prize for Fiction 2023 (for Hildur)
Winner Adlibris Award 2023 (for Rosa & Björk)
Winner Supla Audiobook of the Year 2023 (for Hildur)
Winner BookBeat Newcomer of the Year 2022
Nominee ‘Johtolanka’ Prize 2023 (for Rosa & Björk)
Nominee, ThrillZone Awards 2023/Netherlands, category best translated crime fiction debut (for Hildur)
Nominee ‘Tulenkantaja’ Finnish Literary Export Prize 2022 (for Hildur)

Reviews

[Julia Donner · Rating 1 out of 5]

Hildur on ampaissut nopeasti ostetuimpien, lainatuimpien ja kuunnelluimpien kirjojen kärkeen. Tartuin kirjaan mielenkiinnosta. Mikä tässä kirjassa vetää? Tarina on keskinkertainen rikosjuttu. Hämmästyttää, miten kankeaa ja huonoa suomea lukijat ovat valmiita nielemään - lauseet töksähtelevät, tekstissä on todella paljon ”islandismeja” eli skandinaavisen kielen lauserakenteita ja taitamatonta kirjoittamista. Suomeksi henkilö asuu sijaisperheessä, ei sijaisperheen luona - kahvipannua ei ripusteta pöydälle levitetyn pyyhkeen päälle kuivumaan - ja niin edelleen. Kirjoittaja myös opettaa lukijalle paljon Islannista ja islantilaisesta kulttuurista esimerkein ja tarinan ulkopuolelle asettuvin toteamuksin. Tämän kaiken kirjoittaja olisi voinut kietoa tarinaan sisään eikä selittää opaskirjan tavoin. Olen hyvin harvoin lukenut suomeksi kirjoitettua teosta, jonka lauseita ja ilmauksia sujuvoitan tasaista tahtia lukiessani.
Kirjailijan paras ystävä on kustannustoimittaja. Tässä tapauksessa kustantamolla on ilmeisesti ollut kova kiire saada nordic noir-tyyppinen dekkari markkinoille ja alkeellisinkin kunnianhimo tekstin suhteen on jäänyt jalkoihin. Epäilemättä seuraava osa on jo kohta kauppojen hyllyillä. Suomalaiset lukevat kirjastojen lainaustilastojen perusteella paljon ja luulisi, että se kehittäisi rakkautta omaan, rikkaaseen kieleemme, mutta näin ei ainakaan tämän kirjan suosion perusteella näytä käyneen.

[Sanna Rauhala · Rating 2 out of 5]

Tästä jäi aika ristiriitainen fiilis. Juoni oli perusdekkaritasoa ja eteni ihan mukavasti, jonka vuoksi jaksoinkin kirjan lukea. MUTTA.

Itse kirjoitus on omaan makuuni todella tönkköä. Jokainen sivu on kirjoitettu jollain tapaa lukijaa aliarvioiden; joka ikinen lause ja ajatus ja tapahtuma on tavattu auki niin tarkasti, että lapsikin sen ymmärtäisi. Mitään ei jätetä tulkinnan tai tunteen varaan, vaan kaikki sanallistetaan, mikä saa tekstin tuntumaan tönköltä ja täyttää sen aivan turhilla ja irtonaisen oloisilla lauseilla. Katso, tämän hän teki ja tämän takia! Tätä hän tunsi, ymmärsitkö varmasti miksi? Huomasitko varmasti, mikä yhteys näillä on? Odotas, piirretään punaisella tussilla näiden välille viiva!

Tyylissä on yhtäläisyyksiä Isomäkeen: usein tuntuu, että kirjoittaja ei halua luoda kuvaa tapahtumista vaan kertoa lukijalle, mitä kaikkea hän tietää. Tämä voitaisiin tehdä tavalla, joka maalaa kuvan ympäristöstä luontevasti ja osana suurempaa narratiivia, tai tähän tapaan, joka tuntuu irralliselta ja osoittelevalta. Myös henkilöhahmot ovat päähahmoja lukuunottamatta varsin yksiulotteisia ja paikoin jopa tuskallisen klisheisiä.

Tämän kaiken vyörytyksen jälkeen lisäisin kuitenkin, että saattaisin silti lukea jatko-osan katsoakseni, kehittyykö kirjailija potentiaaliinsa jota selkeästi on.

[Milla · Rating 1 out of 5]

Hildur on enimmäkseen turhalla selittämisellä pitkitetty ja ”Islanti-eksotiikalla” höystetty dekkari.

Päällimmäisenä kirjasta jäi mieleen lukuisat kirjoitusvirheet, joita tosiaan on enemmän kuin mihin yleensä kirjoja paljon lukevana törmää. Joihinkin kappaleisiin mahtuu jopa useampi kirjoitusvirhe ja jotkin saattavat muuttaa sanan merkityksen toiseksi, esimerkiksi poskilla ovat punaiset ”laukut” ja joku ”kasteli” laaksoa. Samoin joitakin epäloogisuuksia ja asiavirheitä nousee esiin, esimerkiksi pizzapäivä on muualla kirjassa maanantai ja lopussa tiistai. Vastaavasti joku istuu autoon kuskin paikalle, kun siinä jo istuu tarinan päähenkilö. Tällaiset epätarkkuudet syövät tarinallistakin uskottavuutta ja nykäisevät lukijan pois fiktion maailmasta. Herää tunne siitä, että kaikki tosiaan on keksittyä, eikä mistään yksityiskohdista voi olla varma.

Kirjassa selitetään asioita alleviivaavalla tavalla ilman että nuo Islantiin, neulomiseen tai poliisintyöhön liittyvät yksityiskohdat istuvat luontevasti osaksi tekstiä. Kyseisistä kohdista tulee oppikirjamainen sävy, eivätkä monetkaan niistä edes olisi selityksenä tarpeen. Muutenkin tekstissä esiintyy toistuvia maneereja, kuten hahmojen hengittämisen kuvailu (tai sähköiskun kaltainen tuntemus kehossa) sekä kaikkien liikkeiden yksityiskohtainen selostaminen (joku avasi oven, meni ovesta, painoi kahvasta, sytytti valot jne.).

Hildurin hahmot ovat hyvin karikatyyrimaisia. Esimerkiksi ”limaiseen juristiin” on liitetty kaikki mahdolliset negatiiviset mielikuvat. Päähenkilöstä itsestäänkään ei oikein saa otetta, ulkonäköä tai ikää on hankala arvioida, eikä kokonaista hahmoa saa mieleensä.

Kirjan loppuratkaisu on mitäänsanomaton, eikä herätä mitään tunteita. Lopputulos on jotenkin tympeä ja liian kliininen. Myös kadonneiden tyttöjen kohtalo ratkeaa jo sen verran, ettei sekään kiinnosta jatko-osien kannalta. Jakobin ja Hildurin ystävyyskin ilmaantuu lopulta kuin tyhjästä eikä kehity luontevasti.

Edes vähänlaisesti dekkareita lukevalle tämä ei ollut mitenkään raikas tai erilainen lukukokemus genressään. Muutenkin kirjallisilta ansioiltaan Hildur on yllättävän heikko tekele saamaansa hehkutukseen nähden.

[Laura V · Rating 1 out of 5]

Johan oli kokemus. Olen lukenut Rämön Islanti-kirjat ja pitänyt niistä, vaikka jonkinlainen lukijaa vähän aliarvioiva sävy tuntui vaivaavan jossain kaiken alla. Tässä fiktiossa se pääseekin sitten täyteen loistoonsa. Ei nimittäin ole asiaa, jota ei pitäisi selittää auki. Jokainen venytys, oven avaus, ruoan maustaminen, päättely, keskustelu, ajatus. Kaikki pitää selittää, lukijan ei kuulu itse ajatella. Ei riitä, että puhutaan lumivyöryesteestä, vaan pitää myös kertoa kohta kohdalta, että mitä se sellainen este oikein tekee. Sitähän ei voi itse päätellä. Jos traumaattisessa tilanteessa henkilö ajattelee jotain yksityiskohtaa, pitää lukijalle selittää sekin vielä erikseen, että näin mieli toimii, katsokaas. On tärkeää kertoa, että keittiön ikkunalaudalla olevaan radioon tulee virta painamalla äänenvoimakkuusnappia. Samaan aikaan kirjassa on lukuisia klaffivirheitä, mikä on aika yllättävää huomioiden tarinan keveyden.

Tarina keskeytyy usein vain muutaman virkkeen välein aivan tarpeettomiin sivuhuomioihin, treeniohjelmiin ja Islanti-knoppeihin. Mietin, että jos Islannin vaihtaisi Kouvolaksi, niin se kertoisi miten olennaisia ja tarinan kannalta tärkeitä huomautukset ovat. Kouvolassa on tapana sulkea ovet. Kouvolassa keskustapuolue nauttii 12% kannatusta. Jos kirjasta poistaisi kaiken itse juonen kannalta epäolennaisen, jäisi jäljelle erittäin ohut läpyskä.

Kirja herättää paljon kysymyksiä kustannustoimittajalle. Miten monta kertaa on luettu läpi ja monesko versio tämä on? Onko kirja kirjoitettu kronologisessa järjestyksessä ja puhti on loppunut jo varhain? Onko tämä tehty tuotteeksi, jonka varjolla saa myytyä kaikenlaista muutakin? Hildurin juoksukoulu? Hildurin islantilaisneuleet? Olisiko kirja ikinä mennyt läpi, ellei kirjailija olisi sometunnettu bloggaaja? En ihan aidosti usko, että olisi. En tykkää olla näin kriittinen, mutta tämä on oikeasti todella kehnosti kirjoitettu kirja. Kieli on niin tönkköä, että vaikuttaa paikoitellen jopa käännöskoneella tehdyltä.

[Jaana Angeria · Rating 2 out of 5]

Hildur on sinänsä sujuvasti kirjoitettu dekkari, jossa ei väkivallalla mässäillä. Tarina lähtee liikkeelle kuitenkin niin verkkaisesti, että vasta kolmannella kerralla pääsin alkua pidemmälle. Oli "pakko", koska kirja valikoitui lukupiirimme kirjaksi. Vieläkään en tosin ymmärrä, miten alun ratsastava esi-isä tapahtumiin liittyy. Ehkä missasin jotain.

Minun makuuni kirjassa oli aivan liian vähän jännitystä, mutta sen sijaan aivan liikaa opettavaisia sivupolkuja kuntoilusta, kutomisesta ja etenkin Islannista. Rämö ei ole päässyt dekkarissaan irti blogimaisten kirjojensa tyylistä, ja tarinan keskeyttävät mainosmaiset kohdat ärsyttivät, vaikka Islanti minua kovasti kiehtookin. Välillä sivujuonteet istuvat tarinaan suht hyvin, välillä ne ovat täysin päälleliimattuja. Tarpeetonta dekkarissa on opettaa esimerkiksi, miten Islannin pullojenpalautussysteemi toimii! Vaikka olen koiraihminen, en pitänyt siitäkään, kun yhtäkkiä lukijaa valistetaan laviini- ja rauniokoirien toiminnasta.

Selätin teoksen, mutta tuskinpa luen Hildurin jatko-osia. En voi kuin ihmetellä teoksen saamaa suurta huomiota ja hehkutusta. Kirjan kieliasu on paikoin viimeistelemätöntä ja onpa siinä nimivirhekin. Hildur ja Beata nimittäin eivät käy hakemassa nuorisokodista karannutta poikaa, mutta näin lukee e-kirjassa sivulla 480!

En ymmärrä, miksi monet suosikkikirjat eivät minuun kolahda. Ehkäpä minussa on jokin valuvika, sillä muiden lukupiiriläisten mielestä kirja oli hyvä tai vähintään ok.

[Eline Van Der Meulen · Rating 4 out of 5]

Hildur van Satu Rämö is het eerste deel van een nieuwe reeks en ik was ontzettend benieuwd om dit boek te gaan lezen. Een rasechte Scandinavische thriller is echt helemaal mijn ding en deze belandde dus al snel op die wil ik absoluut lezen stapel. Ik kon mijn verbazing dan ook niet onderdrukken toen ik enkele dagen terug Hildur zag verschijnen in Kobo Plus en begon er dus meteen aan. We lezen allereerst over een verdwijning van 2 zusjes die zich heel wat jaren geleden afspeelde en maken dan een sprongetje naar de huidige tijd. Daarin maken we kennis met Hildur, die opereert in de unit van Vermiste kinderen. We lezen dat het leven soms eenzaam en donker kan zijn in het gebied van de Westfjorden waar zij werkzaam is. Ze wordt bijgestaan door Jakob, een fervente liefhebber van breien en we leren deze 2 personages beetje bij beetje wat beter kennen en hoe ze er privé voor staan. Ik merkte al snel dat het leven hen beiden niet altijd even gunstig gezind is geweest. Het is pas wel op ongeveer een 30% dat de eerste dode valt, dus hou rekening met een traag tempo. Nadien vallen er wel nog meer slachtoffers, hoewel de link onduidelijk is. Die wordt naderhand toegelicht als we meer te weten komen over wie de doden zijn, maar het is af en toe wel wat verwarrend geweest voor mij. Toch begreep ik naderhand wel hoe het zat en waarom deze mensen dood moesten. Het verhaal erachter is eerder schrijnend te noemen. Hildur was dus een fijne kennismaking, hoewel het dus wel enige tijd duurde vooraleer het echt spannend werd. We blijven dus wel nog met een aantal vragen achter en dan zeker die uit Hildur’s persoonlijke leven. Ik geef Hildur dan ook graag 4 sterren.
https://elinevandm.wordpress.com/2023...

[Sussu | Kirjakauris · Rating 2 out of 5]

“Meri voihki hiljaa. Aallot tulivat kaukaa, Grönlannista asti. Myrsky Grönlannin merellä näkyi muutamaa päivää myöhemmin maininkeina, jotka työntyivät Islannin luoteisosan röpelöiseen rannikkoon.”

Hildur on pienen Islantilais-kylän ainoa rikosetsivä, joka saa selvitettäväkseen murhia, jotka eivät näytä liittyvän toisiinsa, mutta liittyvätpä sitten kuitenkin. Hildur saa apulaisekseen suomalaisen poliisiharjoittelija Jakobin, joka enimmäkseen neuloo ja kipuilee hankalan avioeronsa ja sen vuoksi etäisen isä-poikasuhteen kanssa.

Juoni kulkee hyvin perinteisen dekkarin jalanjäljissä (silloin kun kulkee) ja kirja keskittyykin enimmäkseen valaisemaan lukijaa kaikesta mahdollisesta islantilaiseen kulttuuriin liittyvästä, oli sillä jotain tekemistä tarinan kanssa tai ei. Sen sijaan, että islantilaisuutta kuvattaisiin luontevana osana tarinaa, on kirjailija päättänyt sisällyttää lähes joka sivulle matkaopasmaisia selityksiä siitä, mikä milloinkin on hahmojen käytöksen taustalla.

“Kun myslikulho oli tyhjä, Hildur annosteli ruokalusikkaan islantilaisista kaloista valmistettua Lýsi-kalanmaksaöljyä, jota nautittiin D-vitamiinin ja rasvahappojen takia lähes jokaisessa islantilaiskodissa etenkin talvisin, jolloin aurinko ei näyttäytynyt moneen kuukauteen.”

Kirjan kieli on paikoitellen erittäin tönkköä. Useammassa kohdassa mietin, että onpa vähän huonosti käännetty, vain muistaakseni että tämä on ihan suomeksi kirjoitettu eikä käännetty yhtään mistään. Tässä olisi kustannustoimittajakin voinut ottaa vähän vastuuta.

“Muovi oli hapertunut, mutta se ei ollut mennyt rikki. Keltainen väri oli haalistunut, mutta vaaleanpunainen logo erottui yhä hyvin. Jokainen islantilainen tunnisti ikonisen possulogon. Se kuului maan ensimmäiselle halparuokaketjulle, joka oli perustettu 1980-luvun lopussa ja oli nykyään Islannin suurin ruokakauppaketju.”

Kaiken kaikkiaan tästä kirjasta jäi huono maku suuhun. Juoni jäi hyvin toissijaiseksi ja kömpelö kieli veti jatkuvasti ulos tarinasta. Hahmojen käytös ei tuntunut luontevalta ja kerronnan ohessa oli aivan liikaa epäolennaisia, tarinaan mitenkään liittymättömiä anekdootteja.

[Lotta Yli-Hukkala · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin Satu Rämön haastattelun siitä, kuinka hän ei pidä liian väkivaltaisista dekkareita eikä Hildur-sarjassakaan sen vuoksi oli raakoja väkivaltakuvauksia. Myös allekirjoittanut ei-yhtään-dekkari-ihminen piti tästä, ehkä juuri siksi! Missään vaiheessa ei ällöttänyt tai mietityttänyt, pitäisikö skipata jokin verta ja suolenpätkiä -kohtaus yli. Tarina on mielenkiintoinen ja sarjan ensimmäinen osa jättää sopivasti häiritsevän fiiliksen Hildurin elämän isommasta mysteeristä, vaikka varsinaiset murhat ratkeavatkin. Ehkä mustakin tulee dekkari-ihminen, kun sarja jatkuu!

[Laura · Rating 3 out of 5]

2,5

Kirjassa oli paljon mielenkiintoista, mutta mielestäni se olisi hyötynyt pidemmästä työstämisestä.

Kerronta oli ajoittain epäuskottavaa, oli jäänyt erilaisia lapsuksia. Esim. koska Hildur kertoi tunneliepäilyistä Jakobille? Muutamat sivuhenkilöistä olivat lähinnä karikatyyreja. Freysin tapa kirjoittaa päiväkirjaa kuulosti tyttökirjalta. Ja hämmentävän kylmiä suhteita sijais- ja adoptioperheissä tässä kirjassa!

Mutta tämä on esikoiskirja, kömpelyydet menkööt sen piikkiin. Päähenkilöt ja miljöö olivat toimivia. Monet osuudet olivat uskottavasti ja sujuvasti kirjoitettuja. Kokonaisuutena pidin juonesta.

Aika usein esikoiskirjojen kohdalla tuntuu, että ne on julkaistu kiireellä. Teksti toimii monelta osin, tai joltain osin loistavasti, mutta on myös ilmeisiä puutteita, jotka kirjoittaja todennäköisesti olisi saanut ajan kanssa kuntoon. Jostain syystä kirjaa ei kuitenkaan työstetä pidemmälle. Paine saada kirja ulos lienee aika suuri. Ehkä tämä on kirjailijan uraa ajatellen parempi toimintatapa kuin yhden teoksen loputon hierominen? Opitaan kirja kirjalta. Tai sitten joku markkinoiden luoma paine?

[lottareadsbooks · Rating 4 out of 5]

Olipa tämä piristävä lukukokemus, minulle joka ei dekkareita lue (paitsi hyvin hyvin harvoin). Tästä kirjasta on jätetty kaikki ällöttävä raakuus ja ahdistavuus pois, joten ehkä just sen takia tää oli mulle passeli. Rakastin myös Islannin ja kulttuurin kuvailua sekä hahmot piristivät.
Varsinkin villapaitoja neulova suomalainen poliisi Jakob<3

[Annukukka · Rating 2 out of 5]

Kieli ei ole sujuvaa ja turhauttaa liian tarkka kuvailu. Sillä ei ole mitään väliä, millä kädellä poliisi koputtaa oveen. Näin pahasti traumatisoitunut henkilö poliisina on epäuskottava ja kirjassa on lukijaa aliarvioiva sävy.

[Suvi · Rating 1 out of 5]

Raskassoutuinen ja huolimaton ovat sanat, jotka kuvaavat tätä kirjaa parhaiten. Juonellisesti ihan kohtuullisesti rakennettu tarina ennalta-arvattavuudestaan huolimatta, kerronnalta erittäin raskas.

Ensinnäkin Rämö selittää ihan liikaa. Lukijalla on omatkin aivot, joten hän osaa itse päätellä, miksi lumivyöryesteitä on rakennettu ja mitä patologi tekee työkseen jne. Tuli tunne, että Rämö pitää lukijaa tyhmänä, kun kaikki pureskeltiin perusteellisesti auki.

Toisekseen kirjassa oli kohtuuttoman paljon sekä kielellisiä puutteita että tarinallisia huolimattomuusvirheitä. Yksittäisiä lyöntivirheitä ja epäloogisuuksia aina mahtuu kirjoihin, mutta tässä oli niitä poikkeuksellisen paljon. Ajatuksissani pistin kielelliset puutteet kääntäjän piikkiin, kunnes muistin, että kirjailijan äidinkieli on suomi. Siihen nähden kirja kuulosti ajoittain ihan liikaa google-kääntäjällä tehdyltä.

Kolmas ja eniten lukemista häiritsevä seikka oli täysin epäolennaisten Islanti-tietoiskujen heitteleminen tarinan lomaan. Kirjailija on ilmeisen rakastunut ajatukseen, että hän saa opettaa lukijaansa, mutta fiktiivisessä kirjassa ote tarinasta lipeää, jos sekaan heitellään tässä määrin satunnaisia opetuspätkiä islantilaisesta elämästä ja yhteiskunnasta. Varsinkin, kun niitä ei oltu sidottu mitenkään tarinaan ja osassa näistäkin vallitsi epäloogisuus. Esimerkiksi islantilaisten englanninkielentaidon selittäminen Islannin hyvillä suhteilla Yhdysvaltoihin oli varsin kummallinen, jopa naiivi päätelmä. Samalla logiikalla kaikki suomalaiset puhuisivat sujuvaa ruotsia, koska meillä on hyvät suhteet länsinaapuriimme.

Kaikkinensa kirjasta jäi ikävä kyllä tunne, että se oli päätetty tuupata markkinoille eräänlaisen Islanti-hypen siivellä niin pikaisesti, että oikoluku oli jätetty väliin ja kirja julkaistiin käsikirjoitusmaisena raakileena. Jatko-osia pukkaa ilmoille sellaiseen tahtiin, että käsitys vain vahvistuu. Itse jätän tämän sarjan ensimmäiseen osaan, koska tämänkin läpikahlaaminen oli edellä kuvatuista syistä kovin raskasta. Juonellista koukkuakaan ei oltu osattu loppuun rakentaa tarpeeksi houkuttelevaksi.

[Silvie Klokgieter · Rating 4 out of 5]

Het leven bij de fjorden van IJsland is zwaar: het lijkt idyllisch, maar in werkelijkheid vergt het nogal wat van je. Ook van Hildur Rúnarsdóttir, rechercheur en hoofd van de nationale politieafdeling Vermiste kinderen. Om haar hoofd leeg te maken na een lange werkdag surft ze in de ijskoude wateren van de Atlantische Oceaan.

Hildur wordt op het werk gekoppeld aan de Finse Jakob Johanson, die ver van huis stage loopt om te ontsnappen aan zijn moeilijke thuissituatie. Ook hij ontdekt al snel dat de pittoreske fjorden hun schaduwzijde hebben.

Na een lawine in Westfjorden wordt onder de sneeuw het lichaam van een man gevonden, Jón. Zijn keel is doorgesneden. Zodra Hildur en Jakob deze zaak beginnen te onderzoeken beseffen ze dat het misdrijf verband houdt met een oude zaak. Wraak kan zoet zijn, weten ze, maar lost het uiteindelijk iets op?

Voor @amboanthos mocht ik dit verhaal al eerder lezen en ik was superbenieuwd! Scandinavische thrillers trekken mij sowieso enorm aan en de flaptekst vond ik heel erg interessant!

Dit verhaal begint met een inleiding dat zich afspeelt in het jaar 1550. Ik vroeg mij af wat deze inleiding met het huidige verhaal te maken zou hebben. Vervolgens maak je weer een sprongetje naar 1994 en hier lees je over de verdwijning van twee jonge zusjes.

Uiteindelijk lees je dan over het heden en hier maak je kennis met Hildur. Ze is rechercheur en raakt in contact met de Finse Jakob die stage bij haar komt lopen. De klik is er meteen tussen dit tweetal en samen worden ze opgeroepen om zaken op te lossen.

Het verhaal komt traag op gang, maar de sfeer van IJsland voel je goed. Na ongeveer een derde gelezen te hebben valt het eerste slachtoffer. Hij blijkt gruwelijk vermoord te zijn. Hildur en Jakob worden op deze zaak gezet, maar ondertussen vallen er meerdere slachtoffers.

Je leest ook over het privéleven van Hildur en ze heeft schokkende dingen meegemaakt. Dit wordt in de loop van het verhaal steeds duidelijker.

Ik heb enorm genoten, maar zit nog wel met een aantal vragen. Dus ik ben heel erg benieuwd naar het vervolg!

Heel erg bedankt voor dit recensie-exemplaar @amboanthos!

Beoordeling: 4,0 ⭐

[Mai Laakso · Rating 4 out of 5]

Satu Rämön dekkari Hildur oli uuden dekkarisarjan aloituskirja ja johan oli hyvä alku tälle sarjalle. Hildur on sarjan rikostutkija, tosin teki hän muitakin poliisihommia mm. etsi kadonneita lapsia ja auttoi kaivamaan ihmisiä esille lumivyöryjen alta. Hildur sai uuden työparin Suomesta. Jakob opiskeli poliisiksi ja halusi Islantiin työharjoitteluun.

Kirjan tarinan vaiheissa ihmiset kiinnittivät huomiota luonnonilmiöihin ja omiin tuntemuksiin. Myös Hildurilla oli outoja ennakkoaavistuksia tapahtumista. Satu Rämön Islantiin sijoittuva dekkari nimeltään Hildur syventyi mystisiin kuolemantapauksiin, joissa vainajien suusta löytyi samaa ainesta. Mikä ajoi murhaajan tekemään noin outoja murhia?

[Paula · Rating 2 out of 5]

Dreadfully slow,boringly detailed,interesting characters but weak plot. Only good thing is you learn a lot about Icelandic customs.

[Janneke · Rating 2 out of 5]

Het kostte moeite om dit boek uit te lezen. Al snel bekruipt je het gevoel dat de schrijfster het boek heeft geschreven met IJslandse subsidie. Het leest als een verkooppraatje met allemaal IJslandse gewoontes, uitspraken en beschrijvingen van het landschap. Daarnaast werden veel situaties in het boek zo compleet beschreven dat het voelde als het steeds allemaal moest kloppen.
En dan hebben we het nog niet over een stage lopende mannelijke rechercheur die te pas en te onpas zit te breien.
Heb het met volharding uit moeten lezen.

[A-L Reads · Rating 2 out of 5]

Kökkö. Siinä tätä kirjaa parhaiten kuvaava adjektiivi. Kuuntelin sinnillä loppuun vaikka kieli oli kömpelöä ja asioita toistettiin miljoonaan kertaan (oliko istex sponsoroinut kirjaa? Niin tarkasti käytiin firman langat läpi...). Tämä oli ehkä eniten lukijaansa aliarvioinut kirja jonka muistan koskaan lukeneeni. Lisäksi se oli pitkälti Islanti-mainos eikä niinkään dekkari, jona sitä on mainostettu. En lue jatko-osaa.

[Anna &#x1f9f8; · Rating 4 out of 5]

I read this in less than a day, and I loved reading it. It was interesting to think about who the murderer was and where the story is going. So on to the next book!

[Laura Walin · Rating 3 out of 5]

Hildur esittelee meille uuden islantilaisen poliisihahmon, yksinelävän poliisinaisen Islannin Länsivuonoilta. Työparikseen Hildur saa tässä sarjan avaavassa teoksessa suomalaisen poliisiharjoittelija Joonaksen ja tutkittavakseen genetiikan sävyttämän murhavyyhdin. Länsivuonon lisäksi Reykjavikin ympäristöt tulevat tutuiksi.

Satu Rämö osaa kirjoittaa ja tuntee myös dekkarikirjallisuuden piirteet. Islannissa asuvana suomalaisena myös paikallisen elämäntavan ja luonnon kuvaus on häneltä luontevaa ja uskottavaa. Ongelmaksi itselleni lukijana muodostuikin juuri se, että tunnen kirjailijan taustan ja aikaisemmat tuotokset niin hyvin sosiaalisen median perusteella. Kun Hildur oli lenkillä, näin edessäni Rämön blogipostauksen aiheesta, samoin cross fit -, neulonta- ja ratsastuskohdissa. Menneisyyden mysteerin osalta Arnaldur Indriðasonin Erlendur-kirjat muistuivat mieleen.

Niinpä tämä kirja, niin hyvin kuin se eteneekin ja niin hyvin kuin se on rakennettukin vastaamaan lukijan vähittäistä oivallusta tapahtumien etenemisestä, ei oikein onnistu innostamaan. En pystynyt uppoutumaan fiktiiviseen maailmaan siinä määrin kuin olisi halunnut. Arvoin pitkään kahden ja kolmen tähden välillä, ja olkoon kolme sillä alaviitteellä, että lukukokemus on varmasti parempi niille, jotka eivät Rämöä tai hänen tekstejään entuudestaan tunne.

[Heta Korhonen · Rating 1 out of 5]

Harvinaisen tuskastuttava kuuntelukokemus. Vähän tylsä ja täynnä kaikkea turhaa. Kieli kankeaa ja paikoin ei edes suomea. Rehellisesti vaikea ymmärtää, miksi sekä kieleltään että tarinaltaan keskinkertainen dekkari on noussut niin suureen suosioon.

Tarinan jatkuvasti keskeyttävät matkaopasmaiset huomiot Islannista rassasi koko ajan enemmän. Islantilainen päähenkilö Hildur ilahtuu alussa siitä, ettei suomalainen Jakob taivastele jokaista uutta huomiota uudesta maasta - mut sit kertojana ite jää jatkuvasti ihastelemaan ja selittämään auki milloin mitäkin islantilaista hassun hauskaa tapaa tai sanontaa. Huoh.

Se vähä imu, mitä tarinassa ehkä ois voinu olla, lässähti aina, kun sai taas kuunnella valistusta Islannin pullonpalautusjärjestelmästä tai villalankojen paksuuksista. Dekkareiden suurkuluttajille en voi suosittelisi.

[Ilaria || Mystery Pages · Rating 4 out of 5]

Ammetto che le prime pagine mi hanno lasciata un po’ perplessa, con un ritmo un po’ incerto che mi ha fatto dubitare. Eppure, man mano che la narrazione si infittiva, la storia ha preso una piega avvincente, intrecciando misteri e atmosfere gelide che evocano i paesaggi remoti dell’Islanda. È il primo capitolo di una serie che promette bene, lasciando aperte domande intriganti e un desiderio irresistibile di continuare. Il finale arriva forse un tantino precipitoso, ma non rovina l’impatto complessivo: si tratta di un thriller solido, con quel tocco di suspense nordica che ti tiene incollata alle pagine. Se amate i romanzi che mescolano tensione psicologica e ambientazioni mozzafiato, questo è un titolo da non perdere. Attendo il seguito…

[Iina Lehtinen · Rating 3 out of 5]

2.5 ⭐ pienten käynnistymisvaikeuksien jälkeen ihan kivaa luettavaa. Dekkarina ei mitenkään erityinen, mut miljöö ja Islannin kuvaus teki tästä mielenkiintoisemman

[Essi · Rating 3 out of 5]

Kelpo dekkari, joskin genre on minulle vieras. (Olen edellisen kerran lukenut dekkarin ehkä vuoden 2012 paikkeilla) Jostain syystä en meinannut millään saada luettua, varmaankin koska tarina ei ollut riittävän koukuttava. Eri juonen säikeet tuntuivat melko irrallisilta ja lopussa väkisin yhteen viedyiltä. En ole dekkari-connoisseur, mutta tuntuu kuin tarinan loppuosasta olisi puuttunut kiihtyvä tahti ja vaaran tunne; nyt asiat vähän niinkuin vain tapahtuivat. Luulin myös koko ajan, että huonosta ajo- ja purjehdussäästä puhuminen petasi konfliktia loppua kohti, mutta se taisikin olla vain islantilaista sääpuhetta. Hahmoista pidin, joten kenties jatko-osa pääsee myös juonen osalta kunnolla käyntiin. Rämö osaa markkinoida kirjansa valtavan hyvin, joten hype keskinkertaisen kirjan ympärillä on ollut valtava. Hyvää bisnestä, mutta vain kasiplussaa kirjoittamista.

[Anna-Karin · Rating 1 out of 5]

Boken var en stor besvikelse. Det har skrivits mycket positivt om den här i Finland, så jag hade väntat mig mycket mer. Texten är hackig (jag läste boken på originalspråket). Saker förklaras ofta så omständligt att man blir uttråkad och tappar koncentrationen. Eftersom huvudpersonen är isländsk känns det väldigt märkligt då författaren ofta tar ett utifrånperspektiv och beskriver island och isländska fenomen som om man läste en reseguide. Jag irriterades också av onödiga detaljer om stickning (författaren är medförfattare til en bok om stickning) och av vissa andra tekniska utläggningar (polistekniska frågor) som känns påklistrade.
Jag tänkte flera gånger dumpa boken. Orsaken till att jag ändå kämpade vidare var att jag besökt staden där huvudpersonen är polis. Men i fortsättningen håller jag mig till isländska deckare skrivna av islänningar. Det finns nämligen bra isländska deckare.

[Anni Heikkilä · Rating 4 out of 5]

Varmaan 3,5/5 kiva miljöö ja helppo lukea mutta jotain jäin kaipaamaan. Ehkä sen jännityksen rakentamista syyllisestä ja arvailuja jne.

[Taija · Rating 4 out of 5]

Helppolukuista tekstiä, kiehtova Islanti ja sopivasti cliffhangereita.

Olen lukenut Rämön muita Islanti-aiheisia kirjoja, ja seuraan häntä Instagramissa, joten elämä Länsivuonoilla lenkkimaastoja ja neulekuvioita myöten oli jo etukäteen jollain tavalla tuttua. Rämö on paljon myös mainostanut somessaan tätä esikoisdekkariaan, joten luin sen vuoksi erityisen kriittisellä silmällä. En halua ajatua johonkin harha-hypeen, vaan muodostaa oman mielipiteeni kirjasta.

Aika paljon dekkarissa kerrottiin opettavaiseen sävyyn islantilaisista paikoista, uskomuksista, historiasta ja tavoista. Kaikki ei suoraan liittynyt tarinaan, eikä tieto varsinaisesti vienyt dekkaria eteenpäin, ja jäinkin miettimään oliko kirja piilo-matkailumainos tai oppikirja. Ei sinänsä haitannut, mutta mielestäni oli vähän turhaa. Luen mielelläni Islannista muista teoksista, mutta dekkarit dekkareina. Ei norjalaisissakaan dekkareissa valisteta norjalaisista tavoista, tai ruotsalaisissa ruotsalaisista, vaan ne käyvät kyllä tekstistä muuten implisiittisesti ilmi.

Rämö on toisaalta selvästi myös lukenut muita pohjoismaista dekkareita, ehkä Nesbøtä ja Bjørkiä, ja imenyt niistä vaikutteita. Ei siinä mitään, konsepti toimii. Tuntui kyllä, että Rämö oli kokeillut vähän kaikenlaisia kikkoja sikin sokin yhdessä kirjassa. Oli red herringiä, murhaajan ajatuksia kursiivilla välissä sekä historiallista painolastia.

Teksti oli todella simppeliä ja lauseet lyhyitä. Lukeminen oli helppoa, mutta välillä mietin olivatko lauseet liiankin yksinkertaisia ja toisinaan kliseisiä - kuin koululaisen aineesta. Jotkut sanavalinnat ihmetyttivät (kuten ”tummiin vaatteisiin pukeutunut IHMINEN seisoi suojalipan takana näkösuojassa” - okei, sanavalinnassa korostuu ettei haluta paljastaa onko kyseessä mies vai nainen, mutta ehkä ”hahmo” tai vaikka ”henkilö” olisi toiminut paremmin). Tekstissä oli myös luvattoman paljon kirjoitusvirheitä. Lisäksi tarinassa oli tiettyjä epäloogisuuksia (kuten, että miten kielitaidoton poliisi voi järjestellä arkistoa, ja syökö Hildur maanantaisin tädin luona vai pizzerian pizzaa?). Osa henkilöhahmoista oli hyvin karikatyyrisiä.

Olen lukenut parempiakin dekkareita, mutta ihan toimiva, koukuttava esikoisfiktio Rämöltä, kyllä varmaan tulen lukemaan seuraavatkin osat. Viihdyttävää kesälukemista.

[Elina Mäntylammi · Rating 4 out of 5]

Hildur vei mennessään. Onhan tämä kaiken kehunsa ja hypetyksensä ansainnut, mukavasti koukuttava dekkari, jossa Islanti loistaa toisena, eksoottisena päähenkilönä.

Ihmispäähenkilö Hildur on sopivasti kiehtova, introvertti, juokseva naispoliisi ja hänellä on mukavan inhimillinen naispomo Beta sekä työparina sympaattinen suomalaispoliisi Jakob.

Rikosvyyhti on taitavasti rakennettu eikä missään vaiheessa lähde mässäilemään väkivallalla, vaikka ruumiita syntyy tiiviiseen tahtiin. Paketti tarjoilee koukkuja jo jatko-osaakin varten.

Kuuntelin tämän Satu Rämön hittikirjan melkolailla putkeen, vaikka työpäivät vähän häiritsivät välillä. Seuraava osa pärähtää pian kuulokkeisiin.

[Taija · Rating 2 out of 5]

En ymmärrä miksi kustantaja on ottanut tämän tällaisena tuotantoon. Mikä ihme on pizzan kanta? Muitakin jänniä sanavalintoja ja lauseita, jotka ei olleet ihan suomea.
Islannissa tehdään näin ja näin ja näin ja näin… Uuh. Mua hämmensi koko ajan, että kun henkilöt puhuvat islantia tai englantia ja kirjoittaja on suomalainen. Niin miten nää termit oikeasti kääntyisi…
Aika kaavamainen oli toi rakenne. Luku alkoi aina sään kuvauksella ja muutenkin sellaisia väkisin väännettyjä kuvailuja vähän joka asiasta, mikä viittaa esikoiskirjaan.
Ei vaan kovin laadukasta kamaa mitä ehkä noin ison kustantamon kirjalta odottais. Luin silti loppuun ja olihan siinä ihan jeppiksiä ratkaisuja sitten tupattu muutamaan viimeiseen sivuun.

[Laura/Raadelma · Rating 1 out of 5]

Dekkari ei toki ylipäätään ole genreni, mutta hypen perusteella odotin enemmän. Tarinaan mahtui todella paljon tyhjäykäntiä, Islanti-faktoja esiteltiin kuin oppikirjassa ja hahmojen teot ja motiivit selitettiin auki turhan perusteellisesti.

[Riikka · Rating 3 out of 5]

Tarinalle 4 tähteä. Sen sijaan kaikki ne tekstiin ujutetut nippelitiedot Islannista ja islantilaisesta kulttuurista ärsyttivät toistuvasti. Lisäksi teksti olisi vaatinut paikoitellen huolellisempaa toimittamista. Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan viihdyttävä lukukokemus!