Hekuma

by Elina Airio

Perheenäiti ostaa vaaleanpunaisen ruukkugerberan ja päättää pitää sen elossa hinnalla millä hyvänsä. Pakkomielle kukkaan yhdistyy jännitteiseen tunnelmaan, jossa nainen välttelee veitsiin ja saksiin tarttumista.
Vaikuttava romaani antaa äänen väkivaltaiselle naiselle ja tarttuu yhteen aikamme tabuista.
Elina Airio on sosiaalialalla työskentelevä kirjailija. Hänen romaaninsa Metsässä juoksee nainen sai kunniamaininnan Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa.

135 pages, Hardcover

First published August 5, 2024

Reviews

[Minka Marikki]

Rakastin Airion esikoista ja rakastin tätä ehkä jopa enemmän. Upea, intensiivinen, herkullinen, brutaali, aistillinen, kaunis, kauhea.

Airion teoksissa minuun vetoaa erityisesti se, miten rakastavasti hän kirjoittaa naisista. Hahmojen kokemusmaailman välittömyydessä ei ole sitä viileää, etäännyttävää ja vähättelevää ironiaa, jolla tämän sukupolven kirjoittajat usein naisten tunteita ja kokemuksia kuvaavat. Airion kirjoissa tilanne on akuutisti päällä ja eskaloitumisen jännite tunkeutuu lukijan lihaan asti ja mellastaa siellä hurmioituneen raivokkaasti. Kaikkea tätä kantaa runsas ja omintakeinen kieli, joka roiskuu ja ryöpsähtelee anteeksipyytelemättömästi.

[Marko Suomi]

Mitä jos pullantuoksuinen äiti/madonna/huolehtija/hoivaaja tunteekin itsessään verenhimoa ja raivoa, niin että tekee mieli repiä, hampaat kirskuvat yhteen ja sormiin sattuu kun puristaa käsiä nyrkkiin niin kovaa? Pysyykö kasassa? Mitä jos ei? Kirja on kuin pidätetty huuto, vahva ja uhkaava tunnelma, ja myös yllättävällä tavalla hauska.

[Laura/Raadelma]

En osaa antaa tälle tähtiä, mutta mielenkiintoinen, kuumeinen ja tiheä lukukokemus. Kirjan pituus oli monilta osin täysin oikea, koska en usko, että tällainen proosa olisi itselleni kantanut juurikaan pidempänä, ja samaan aikaan tuntui silti, että olisipa sivuja ollut vielä jokunen lisää.

[Leeni]

Outo pieni kirja! Kuumeinen tunnelma. Ei oikein selviä, onko naisen väkivaltaisuus millaista, takakansiteksti siis tulkitsee ehkä vähän liikaa lukijan puolesta. Eläimellisyys no kuitenkin aina mielenkiintoista luettavaa ja Airion kieli on omanlaistaan. Tilanteet näkee (ja haistaa) mielessään.

[Joonas Uusitalo]

Kirjavaa kieltä ja intensiivinen tunnelma, mutta minä putosin vähän koko ajan kärryiltä.

[☆ Emma ♡]

3☆

Hekumassa on intensiivinen, uhkaava tunnelma, jossa koko tekstiä hallitsee päähenkilön pakkomielle gerbera-kukkaan.

Teksti on hyvin nopeatempoista ja siirtää päähenkilön ahdistuksen suoraan lukijaan. Päähenkilön väkivaltaiset ja seksuaaliset ajatukset ja kielikuvat saavat pelkäämään tilanteen eskaloitumista. Moniakaan asioita ei sanota suoraan: ei päähenkilön, ystävän, puolison tai lasten nimiä, eikä myöskään sitä, aiheuttaako hallitsematon aggressio fyysistä pahaa lapsille. Se, ettei nimiä mainita kertaakaan, luo osaltaan omaleimaista tunnelmaa kirjaan; joko päähenkilö ei halua puhua heistä, tai hänen kaikki keskittymisensä menee aggressiivisuuden hillitsemiseen.

Päähenkilö selkeästi rakastaa lapsiaan ja puolisoaan, ja yrittää olla parempi heidän vuokseen, mutta väkivaltaisuutta on hankalaa hillitä, vaikka hän monia tapoja koettaakin kirjan aikana. Lukija tuntee aavistuksenomaista levottomuutta koko kirjan ajan lasten puolesta, sillä päähenkilö itsekin pelkää satuttavansa heitä.

Alussa vaikuttaa siltä, että päähenkilö ostaa aina uuden kukan ja yrittää pitää siitä huolta, mutta kirjan loppuosa saa miettimään, halusiko päähenkilö tosiasiassa kohteen aggressiolleen, kun se lopulta pursuaa yli.

Hekuma on hyvin silmiä avaava kirja väkivaltaisen naisen mielenmaisemaan. Teksti on omaleimaista ja upeaa, suorastaan vangitsevaa. Tarinan lopetus on toivoa antava.

[Mona]

Metsässä juoksee nainen teki vaikutuksen.
Se oli tiivis, tarkka, yhteiskunnallisesti järjettömän osuva ja samalla kaunokirjallinen timantti. Odotukset olivat korkealla. Valitettavasti en löydä samaa Hekumasta. Kustantamo kuvaa teosta tabuja rikkovaksi. Joissain kohdin ravisuttaakin: kuinka yksin väkivaltainen ihminen onkaan ja miksei kukaan, edes läheiset, tee mitään? Teos ottaa kantaa, mutta liian hiljaisesti, arvoituksellisesti ja lyyrisesti. Minusta itse aihe, lähisuhdeväkivaltaa harjoittava nainen, jää lymyilemään liian syvälle rivien väliin ja ruukkukasvien multiin.

[Malla]

Mielenkiintoinen sukellus mielenmaisemaan, jossa perheenäidin arkea sälyttää kompulsiivinen janoaminen, välittyi se sitten verenhimona ja väkivaltaan taittuvina ajatuksina, kukkaobsessiona tai seksuaalisena himona, tai samaan aikaan kaikkena edellämainituista. Uudenlainen, kokeellinen, toimiva rakenne ja lähestymistapa. Mutta paikoin itseä häiritsi, kun (hyvin kauniista ja omintakeisesta) kielestä tuli mulle liian ennalta-arvattavaa, ja toisaalta välillä lauseiden suhteissa liikaa irrallisuutta — ei purrut enää samalla tavalla. Heh heh.

[Julia]

kukkia ja tunteidensäätelyvaikeuksia. tuttu juttu

[laura]

tää vois olla mitä vain 1 ja 5 tähden väliltä. kiehtova herkullinen aistikas teennäinen outo.

[Annika]

3.5

[or1onpharma]

Melkein runomainen, kielellistä tykitystä ja lyhyitä lukuja täynnä. Aika vaikeaselkoinen ja -lukuinen. Taiteellinen, tulkinnanvarainen ja painostava. Mutta onneksi sellaiset kirjat viehättää mua, luin tän siis yhdeltä istumalta putkeen, ja Elina Airio todella teki vaikutuksen! Tykkään kirjoista joissa juonta olennaisempaa on nauttia suomen kielestä ja kokea teksti jollain raa'alla alitajuntaisella tasolla pelkän luetunymmärtämisen lisäksi. Ei todellakaan varmasti kaikkien cup of tea, mutta jos korkealentoinen taidekirjallisuus maistuu, suosittelen tätä todella.

[Readerwhy]

En täysin lämmennyt Elina Airion esikoisteokselle Metsässä juoksee nainen (Gummerus 2022), vaikka siitä paljon hyvää ja kiinnostavaa löysinkin.

Hekuman kohdalla on toisin. Sen taustalla tykyttää painostava, naisen aggressiota täynnään oleva suoni. Sitä vasten asettuu gerbera, josta tulee naiselle pakkomielle, jonka avulla hän pyrkii hallitsemaan sisäistä kaaostaan ja sen tuottamia väkivaltaisia ajatuksia.

Kukat ja niiden edustajana erityisesti gerbera ovat naisen vihanhallintakeino.

Kukat saavat osansa. Ne ovat "kimuleja", "horoja" ja "saatanan lutkia". "Vaaleanpunaisia kuin tytön pillu".

Yhtäkkinen epätavallinen kukkiin liitetty ilmaisu muistuttaa paikoin Jukka Viikilän tavasta kirjoittaa teoksessa Hiekkalinnat, jossa siinäkin tekstiä pilkkoo yllättävä rivous.

Hekuman graafinen ulkoasu, sen tasaamattomat ja usein lyhyet kappaleet luovat uhkaa tihkuvan jännitteen. Ilmava kohtaa painostavan kuin tummien pilvien jylhästi synkentämä taivas viattoman auringonpaisteisen päivän. Jos kohotat katseesi pilviin, ajatuksiisi ei voi olla hiipimättä tunne, että kohti synkkää ollaan menossa.


Ja Airion kieli. Miten hienoja tunnelman vaihdoksia tapahtuu ihan muutamassa lauseessa. Väliin jopa yhden lauseen sisällä.

"Kannan sen [gerberan] rintojani ja leukaani vasten kuten olen rakkaani kantanut, kolmet lapseni ja niiden surusilmät, kaikki kopioita toisistaan. Puolisoni, joka on hyvä ja hieno ihminen. Kannan, kuten olen kantanut kaikki niiden luita katkoneet, kauheat aikeet. Kannan sen kuten viimeisiä keinoja kannetaan, sydämen kammiot läpättäen, luvaten hyvää."

Kantamista varten on äidit tehty. Vaan jos äiti ei jaksakaan kantaa. Jos äiti ajautuu yhä syvemmälle verenvärisenä hehkuvaan raivoonsa.



Airion kieli on vahvaa. Tapa, jolla lauseet etenevät yllättävä. Kasvit, eläimet ja ihmiset - niiden väliset rajat kyseenalaistuvat ja limittyvät.

Naisen - sen äidin - pahoinvointi kasvaa. Veitset ja sakset on parasta pitää piilossa. Ihan vaan kaiken varalta.

Keinoja on. Ohjeita on.
Mihin ne riittävät, kun se, mikä sisimmässä kiehuu jatkaa kiehumistaan.



Airio on vahvasti omaääninen kirjoittaja ja Hekumassa hän potkaisee rangaistuslaukauksen suoraan äitiyden maaliin.

Hekumaa hallitsee fantastinen elementti, jossa reaalimaailma ja selittämätön kohtaavat nimettömällä kujalla, jota on turha etsiä kartoista. Airio malttaa sanoa vain välttämättömän ja näin se, josta ei suoraan puhuta pääsee osoittamaan riehuvan voimansa.

[Mikko Saari]

Elina Airio säväytti vuonna 2022 esikoisromaanillaan Metsässä juoksee nainen . Siinä yhdistyivät vakava yhteiskunnallinen aihe, vimmainen kieliasu ja lukijan lehtien peittoon hukuttava viherkasvien kuvaus. Samoilla poluilla ollaan uuden Hekuma-romaanin kanssa. Senkin päähenkilönä on nimettömäksi jäävä nainen, joka ottaa asiakseen pitää elossa vaaleanpunaista ruukkugerberaa.

Kirja käsittelee naisen väkivaltaisuutta. Aiheesta ei ole liiaksi puhetta, eikä kirjojakaan juurikaan. Hekuma ei haiskahda opettavaiselta tai alleviivaavalta, vaan keskittyy kuvaamaan tuntemuksia, kokemuksia ja näkökulmia. “Sain kerran perhekeskuksesta hienotunteisen pamfletin. Siinä luki että se mikä tuhotaan kosketuksessa voidaan myös korjata kosketuksen kautta, soitathan meille, sairas villi puutarha.” Kertojan aggressiivisuus ja vimmaisuus tuntuu sivuilla käsinkoskeltevana.

Airion kielenkäyttö on yhtä aikaa rumaa ja kaunista. Palstojen oikea reuna lepattaa vapaana, joka osaltaan luo kirjan ilmaisuun levottomuuden tuntua. Päähenkilön tajunnan virtaa katkovat erilaiset rentoutumistekniikat. Kontrasti on raikas ja kuvastaa hienosti, miten yhdentekeviltä nämä tekniikat voivat tuntua. Seksuaalisuuden kuvaus on ihastuttavan levotonta. Kirjasta löytyy esimerkiksi tällainen helmi:

Vitun huora, minä sanon gerberalle ja silloin tunnen puolison kädet paljailla lanteillani, hän on takanani ja minä olen niin märkä että se on hänelle siuronkoski jonne upottaa suunsa kun käännyn ja painan hänet polvelilleen ja painan hänen huulensa klitorikselleni ja nojaan niskani germiiniin ja vihdoinkin laukean.

Hekuma on lyhyt kirja, 135 sivullaan liki pienoisromaanimitassa. Sen lukee nopeasti ja sellaista lähestymistapaa suosittelenkin: tämä kannattaa ahmaista, antaa Airion kiihkeän tyylin viedä mukanaan. Kun hyökyaallon alle on jäänyt ja siitä selvinnyt, voi sitten palata herkuttelemaan kielellä ja ihmettelemään kuvauksen taidokkuutta ja teoksen viehkeää nokialaisuutta.

[Lucy_van_pelt]

Kirja, jonka syksyn katalogeista nostin kiinnostavimpien joukkoon eikä vähiten hänen edellisen kirjansa perusteella (Metsässä juoksee nainen).

Tämä on mielestäni Airion edellistä tasapainoisempi - kirjallisesti, onneksi meno on yhtä erikoista- ja parempi.

Hekumassa ei esikoiseen verrattuna outouskierroksia kuitenkaan höllätä. Kasvit on tässäkin isossa osassa, tarkemmin sanottuna gerbera.

Päähenkilö, ydinperheen äiti, ostaa suttuisesta kukkakioskista gerberan. Hän koittaa pitää kasvin hengissä, kiehnää, yrittää hallita itseään, haluaa, pidättelee.
Kontrollin menetystä ja lupauksia siitä että nyt minä olen hyvä.

Erittäin kiehtova romaani jossa on käsinkosketeltava vaaran tuntu, vaikka ei ole helppo täsmentää miksi. Lukijalle ei selitellä liikoja, ja hämmennys on tarkoituksellista. Koska en lue etukäteen kirjan kuvausta, osa teemoista tuli mulle tietoon vasta jälkeenpäin.

[Liisa]

Kiihkeä, hämmentävä, aggressiivinen, kokeellinen ja taiteellinen. Tuntuu vaikealta kuvailla Hekumaa muuten kuin yksittäisillä adjektiiveilla. Elina Airion teos on koukuttava, mutta siitä oli vaikea saada otetta. Olo oli epämukava, kun kertojan, perheenäidin, ajatukset eskaloituvat ja hänen lastensa puolesta alkoi pelätä. Jälkikäteen luin (näköjään sanotaan jo ihan takakannessakin), että teos kertoo perheväkivallasta, ja se sai näkemään kirjan ja kertojan selkeämmin. Ehkä pitäisi lukea vielä uudelleen, niin kuin tätä suositellut ystävänikin oli tehnyt. Pitkä lukukokemus tämä ei nimittäin ollut.

[Aaro]

uskomaton! luin kerralla läpi, kaunis kieli imi mukanaan heti. pakahduttava kokemus. meni heittämällä tänä vuonna luettujen lemppareiden listalle. pitääkin nyt sitten lukea airion esikoisteos välittömästi. jospa se tyydyttäisi tarvetta saada lisää.. .

[Leo]

hurja, hurja teos!

Kun minä palaan täältä, olen teille pelkästään hyvä.

[Marja Kangas]

No nyt!!! Niin hyvä että tekis mieli nuolla ja niellä lauseet tämän kirjan sivuilta.

[Mari F]

En ymmärränyt. Liian taiteellinen ja abstrakti. Tärkeä teema.

[A Ojala]

"Kioskimuija oli sanonut että jaa sädelatva vai."

[Sibilla]

rakastan tän kieltä ja eläimellistä raivoa <3

[Heta]

Todella vaikuttava, kiihkeä ja kehollinen niin aiheeltaan kuin tekstiltäänkin. Ihan aina en pysynyt kärryillä, mutta rakastin tekstin ja kirjan tyyliä.