Kiltti poika

by Antti Rönkä

Entistäkin kirkkaammin kirjoittavan lahjakkaan prosaistin kolmas romaani sanoittaa milleniaalisukupolven yksinäisyyttä ja yltyvää epämääräistä ahdistusta.

Kertoja on lapsesta saakka opetellut pakkomielteisesti olemaan kiltti. Kaikkeen suostuminen ja muiden miellyttäminen on kuitenkin padonnut vihaa, joka alkaa purkautua eräänä hämäränä viikonloppuna.

Genres: Finnish Literature

160 pages, Hardcover

Published August 28, 2024

About the author

Antti Rönkä on kotoisin Vääksystä. Hän on opiskellut kirjallisuutta ja kasvatustieteitä Jyväskylän yliopistossa ja harrastanut yleisurheilua ja pianonsoittoa. Hänen omakohtainen esikoisromaaninsa Jalat ilmassa käsittelee koulukiusaamista.

Reviews

[Minttu Mirjam · Rating 3 out of 5]

Omaan makuuni liian märehtivä kirja, enkä oikein osaa vieläkään päättää, tykkäänkö Antti Röngän kirjoista vai en... Tuntui, että päähenkilön masennus valuisi sivuilta itseen. Uskon, että aika moni "liian kiltiksi" kasvatettu tai kasvanut milleniaali kokee elämän tällä tavalla, ja monessa kohtaa samaistuin kertojaan. Mielenkiintoa kerrontaan toivat päiväkirjamerkinnät.

[Linda W. · Rating 5 out of 5]

Huh miten hieno ja taidokkaasti kirjoitettu kirja. Kiltin pojan alkuasetelma heti ensi lauseista lähtien on tosi hurja, mutta kirjasta jää silti päällimmäisenä mieleen kerronnan tarkkanäköinen kauneus. Päähenkilö ajattelee kuolemaa, lähestyykin sitä, mutta päätyy sen sijaan kummallisiin kohtaamisiin, harhailemaan erinäisiin paikkoihin ja ennen kaikkea syvälle itseensä, omaan kipeään kiltteyteensä. Juoni on matkustaja, kun kieli ja tunnelma kipparoivat - ja se toimii.

Voi, miten hienoa se kieli olikaan. Niin osuvaa, kaunista ja taitavaa. Sisintä kouraisi moni kohtaus, etenkin lapsuutta tai lapsuuden haikailua kuvaavat. Antti Rönkä on onnistunut vangitsemaan ikäpolvensa ahdistuksen ja kaatuvalta vaikuttavan maailman ilmavaan 160 sivuun olematta kuitenkaan mikään maailmanlopun saarnaaja. Teemat ovat raskaita, mutta silti Kiltistä pojasta ei jää musertunut olo. Kirjoittajan lakoninen huumori ja viiltävän terävät huomiot tuovat vastapainoa synkkyydelle.

Kirjassa on tosi kova imu, se on saatava lukea kokonaan välittömästi, koska kirjan tunnelma on niin ainutlaatuinen ja kummallisen kiehtova. Kilttiä poikaa ympäröivä maailma on monella tapaa absurdi, mutta samalla kivuliaan ja häiritsevän tunnistettava. En olisi millään halunnut päästää siitä irti.

Tämä kannattaa lukea tietynlaisena jatkumona Röngän aiemmille teoksille Jalat ilmassa ja Nocturno 21:07. Nekin olivat upeita, mutta Kiltti poika pelaa ihan uudella tasollaan. 5/5, helposti. Saispa lukea tän uudestaan ekaa kertaa.

[Susanna Palonen · Rating 5 out of 5]

Riipaiseva kuvaus milleniaalisukupolven ahdistuksesta ja yksinäisyydestä. Upeasti kirjoitettu ja sanojen käyttö värikästä. Onneksi kirjan lopussa tunnelma kevenee ja jää hyvä toiveikas mieli.

[Readerwhy]

En ole koskaan aikaisemmin antanut lukusuositusta romaanihenkilölle. Nyt teen niin.

Suosittelen Antti Röngän Kiltin pojan päähenkilölle Fernando Pessoan teosta Levottomuuden kirja. Miksi näin, selviää tuonnempana.


Kiltti poika kertoo nuoren miehen elämästä. Siitä, miten hän on eksyksissä niin itsensä kuin laajemmin koko maailmassa olemisensa kanssa. Aihepiiri on ikuinen ja voisi helposti käydä niin, että kuvauksesta tulisi lattea ruikutus. Kiltti poika on kuitenkin jotakin aivan muuta. Se on tikka tauluun, jossa korkeimpaan silmälukuun osuu vain aniharva.

Pojan (kutsutaan häntä teoksen nimen ohjaamana Pojaksi) ongelma - nykykielellä haaste - on siinä, että hän ei ole sellainen, millaiseksi hän kokee maailman vaativan häntä olemaan. Liian herkkä, liian kiltti meiningeissä, joissa kiltteyttä pidetään heikkoutena. Ja vielä enemmän heikkoutena poikien ja miesten kohdalla.

Ole tough guy, ole lihaskimppu, ole säkenöivä määrä alkuvoimaista testosteronia. Jyrää muut mahtavalla maskuliinisuudellasi. Ole edes janimäkelä tai vähän huonomminkin pelaava lätkäjätkä.

Sellaiseen ei Pojasta ole. Onneksi ei ole, sanon. Onneksi on myös sellaisia kuin Poika, vaikka hänelle itselleen tilanne on kaikkea muuta kuin helppo.

Poika valahtaa muotista ohi, ei piirry sen reunojen mukaisesti. Sillä on hintansa.

”Yksinäisyys, kuin sydämen tilalla olisi tyhjä peltipurkki, jota ujo lapsi potkii kädet taskuissa.”

Lue edellinen sitaatti uudestaan. Niin hienosti, sirkkaturkkamaiseen tapaan ilmaistu. Niin riipaisevasti Pojan yksinäisyyttä kuvaava. Rinnassa muljahtaa.

Kun on "tyhjä peltipurkki" on altis rusentamaan itsensä mille kierteelle tahansa, jotta ei tarvitsisi olla yksin. Rönkä kuvaa Pojan tilannetta

"Ja jos on aivan todella yksinäinen, ei jaksa enää välittää siitä millaisille asioille ystävyys tai ihmissuhde tai mikä tahansa perustuu. Kunhan ei tarvitse olla yksin. Kunhan on joku, joka ei hylkää.”


Röngän kerronnassa ei ole yrittämisen makua, ei pungerrusta, ei draamailua, vaan se luo vahvan tunteen siitä, että kaikki on Pojan elämässä tässä ja nyt juuri sillä tapaa ilman vaatteita kuin Rönkä kirjoittaa.

Näin nämä jutut menevät, eivätkä ne ole pelkästään yksilötason kokemuksia, vaan paljon laajemman joukon. Ne ovat myös oman nuoruuteni kokemuksia. Ne heittävät minut suoraan Alppikadulle matkalle töistä kotiin, kun on alkamassa viikonloppu, eikä ole mitään suunnitelmia. On vaan kauhu, kun ei tiedä, mitä ja miten ja kenen kanssa ja kun puhelinnumerot, jotka ovat käytettävissä osoittavat menneisyyteen.

Röngän kyky sanoittaa teoksen päähenkilön tunnetiloja ja epämääräisiä putoamisen, valumisen ja kiinni pääsemättömyyden tunteita on kristallisen tarkka. Kokemus on ruumiillinen. Se on minullekin yhä edelleen ruumiillinen, sillä kun sen on kokenut, ei se enää ihmisestä kokonaan lähde.



”En halua pärjätä maailmassa, jossa pitää olla kova. En halua elää maailmassa, jossa kiltteys on heikkoutta. Ja olenko minä nyt jotakin velkaa tässä, minäkö sinut siihen pyysin istumaan? Pitääkö nyt vastata odotuksiin, esiintyä, todistella, putoaako muuten pelistä, saako potkut, kirjoittaako joku jo vihakommenttia? Ollaan muka uusviattomia ja tiedostavia ja hyväksytään erilaisetkin, mutta jos se erilaisuus ei vastaa omaa mielikuvaa erilaisuudesta niin sitten ei tietenkään hyväksytä. Erilaisuuden pitää sopia tarinaan.”

Miten tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on? Onko se edes mahdollista vai onko kelvatakseen muille muutettava itsensä väkisin toisenlaiseksi? Onko rikottava itsensä, jotta yksinäisyys väistyisi ympäriltä?

Röngän romaani kysyy isoja kysymyksiä, joihin vastauksia ei ole. Jokaisen on jotenkin luovittava - ilman ohjeita, ilman tietoa siitä, onko kivuliaasti valittu etenemistapa edes oikeansuuntainen. Tilannetta hankaloittaa se, että mitään ei valita pelkästään juuri nyt, vaan mukana on kaikki aiemmin koettu. Kaikki ne raamit, joihin on nuorempana tullut selviytyäkseen pakotetuksi, joiden sisään määritellyksi, pitkillä nauloilla naulatuksi.

Metallikehykset minän ympärillä. Puristavat, mutta aikojen kuluessa myös turvaksi muuttuneet. Niiden ulkopuolella tuhat mahdollisuutta joutua uusin tavoin hylätyksi.

Jos edes olisi joku selkeä ongelma, jonka voisi ratkaista, mutta kun ei ole. On epämääräinen, varjomainen, joka suunnasta kimppuun käyvä uhka mikä lie. Miten kuvaava onkaan seuraava lause:

”Työnnän kuulokkeet korviini, painan valkoista kohinaa soimaan ja kuvittelen olevani päihderiippuvainen dj-miljonääri lähdössä vieroitushoitoon."

Miten ratkaista ongelma, josta ei saa kiinni? Ongelma, joka ei ole määriteltävissä.


Pojassa, kuten kaikissa ihmisissä elää tarve olla kuten muut. Olla osa muita, kuulua joukkoon. Sheila Heti kirjoittaa romaanissaan How should a person be?:


“All I'm saying is: if there's a pool and people are in the pool and you're not in the pool, you want to be in the pool just like those people in the pool. It's just a fact of nature.”

Kyse on perustavanlaatuisesta tarpeesta. Parhaassa tapauksessa toiset ihmiset juurruttavat ja hiljentävät peltipurkin kolinaa. Toki näin yksioikoisesti se ei aina tapahdu, mutta ilman joukkoon kuulumisen tunnetta peltipurkin mekastusta on vielä vaikeampi vaimentaa.


En tiedä, miten tätä elämää tulisi elää. En vieläkään tiedä ja todennäköistä on, että valaistumista asian suhteen ei tule elinaikanani tapahtumaan. Onko siis ihme, että Kiltin pohjan kaltaiset - laajassa mielessä eksistentiaalisia kysymyksiä esiin tuovat - romaanit miellyttävät minua suuresti. Ne lohduttavat ja hiovat arkkiyksinäisyyden kulmahampaita.

Kiltti poika jättää jälkeensä samanlaisia tuntemuksia kuin keskustelu, jossa käydään paikassa, jonne pääsyn ei uskonut olevan edes mahdollista.

[Helena · Rating 5 out of 5]

Pidin Röngän esikoisesta Jalat ilmassa ja myös hänen kirjeenvaihtokirjastaan Petri Tammisen kanssa. Kiltti poika on ehkä vieläkin parempi. Rönkä kuvaa nuoren, yksinäisen miehen elämää perjantai-illasta sunnuntaihin - ja mikä parasta, tänä tiiliskivien aikana lyhyesti! Kuitenkaan ei tule tunnetta, että jotakin jäi sanomatta. Röngän tyyli on ilmaisuvoimaista ja suoraa, mutta jättää myös tilaa lukijan oivalluksille. Hän jatkaa osin samaa teemaa kuin esikoisessaan, mutta nyt vähän vanhempana ja eri sävyin. Valtavirrasta poikkeavista nuorista on kirjoitettu paljon, mutta kiltteys ei ilmeisesti ole ollut vetävä aihe. Ja kuitenkin se on todellinen tabu nykymaailmassa, erityisesti miehille.

[Mona · Rating 4 out of 5]

Tämä kirja on ollut kirjaston varauslistallani sen ilmestymisestä asti – jäädytettynä. Olen lykännyt sen lukemista, kuin aavistaen, mitä se tuo mukanaan. En vain ole jaksanut särkeä sydäntäni.

Nyt se on luettu. Ja sydän sai odotetusti osumaa. Ei kuitenkaan, luojan kiitos, ihan samalla tavalla kuin Jalat ilmassa -romaanin kanssa aikanaan.

Rönkä kirjoittaa jälleen sen, minkä moni kokee mutta harva osaa sanoittaa: herkkyyden, kiltteyden, häpeän ja yksinäisyyden. Sen, miten vaikeaa on elää ja miten paljon se joskus sattuu.

“Kunhan sydämeen ei koskettaisi.”
Ja juuri sinne tämä osuu.

Ja toinen lause, johon haluan palata vielä monta kertaa: ”Lähdetään aina siitä, että kaikki menee hyvin.”
❤️

[Ville Verkkapuro]

A film noir. Tightly framed, strong atmosphere, lost in different timezones. A tiny leap might challenge everything, the very notion of being. A crisis before the storm, a self-fulfilling prophecy and a hyper-aware yet clear and straight and pure expression of everything and nothing.

[Jaana V · Rating 4 out of 5]

Riipaiseva, paikoin ahdistavankin lähelle tuleva kuvaus herkkyyden, ahdistuksen ja ”liian kiltteyden” mekanismeista, jotka kuljettavat romaanin päähenkilöä pitkin Helsinkiä. Viikonlopun mittainen matka johtaa kohtaamisiin (ja kohtaamattomuuksiin!) paitsi erinäisten muiden ihmisten, myös ennen kaikkea päähenkilön itsensä kanssa.

Kuvauksessa on paljon edellisistä Röngän romaaneista tuttua tarkkuutta, lauseen ja havainnon kirkkautta ja paljautta. Loppuun jää pienen, aamuisen auringovalokaistaleen verran toivoa.

[Terhi · Rating 2 out of 5]

Ei ihan mun juttu. Tunteiden kuvailua 160 sivua.

[Petri Saarela · Rating 4 out of 5]

Antti Röngän kirjojen hankinnasta ja lukemisesta on tullut minulle automaatio. Nämä tuntuvat täyttävän kirjallisessa aivosopessani hyvin spesifejä ja osin tiedostamattomia tarpeita. Siinä missä Jalat ilmassa ja Silloin tällöin onnellinen nykivät sydänlankoja, Kiltti poika jatkaa Nocturno 21:07 linjalla raivo/turhautumislukemiseksi varmaankin kutsuttavaa tarvetta.

Kiltti poika on todella kauniisti ja hienosti kirjoitettu. Röngän tyyli kirjoittaa totevasti ja tiivisti, mutta silti niin runollisen kauniisti värikkäin sanavalinnoin uppoaa kyllä ja onnistuu tässä mielestäni erinomaisen hyvin. Tarina itsetuhoisesta, elämässä suuntaa hakevasta nuoresta aikuisesta on riipaiseva ja varmasti monelle tärkeää, samaistuttavaa lukemista. Onneksi kirjallisuus mahdollistaa kuitenkin aina erilaiset tulkinnat ja mahdollisuuden kokea sama tarina hyvinkin erilaisesta näkökulmasta, tekemättä toista sen enempää vääräksi tai oikeaksi. Vastuu langetkoon lukijalle, että tarvitseeko oikeasti aina samaistua tai edes yrittää samaistua, ja silti saada teoksesta paljonkin.

Kiltti poika oli minulle turhauttava lukukokemus. Hankalista, epäreiluista ja kaikinpuolin surullisista lähtökohdista lähtevän ihmisen käytöstä voi aina ymmärtää, mutta sitä ei tarvitse hyväksyä. Kiltti poika on uhriutuva, itsekeskeinen, omasta ylikäveltävyydestään taiteenlajin tehnyt ja jokainen sisäisestä äänestä täysin poikkeava "Olen pahoillani.", "Anteeksi." riipii kuin liitu taululla. Uhriutuminen on myös tapa käyttää valtaa. "näytinpäs teille, uskalsinpa särkyä, viedä loppuun sen minkä aloititte.

Kiltti poika kohtaa tarinan edetessä peilejä, jotka voisivat herätellä häntä ja puskea hakemaan apua. Avoimeksi jää, että käykö niin. Tahto täytyy löytyä itsestä. "- Et sä ole kiltti. - Sä olet kylmä. Ja täynnä vihaa. Sen näkee sun silmistä." Aggressio on aikaansaava, eteenpäin vievä voima, joka mädättää, tuhoaa ja katkeroiduttaa, jossei sitä pysty kanavoimaan rakentavasti. Kiltti poika kuvaa hienosti millaista voi olla jos tämä energia vain pakkaantuu.

Kirjoitin yläasteella aineen, jossa perheenisä suorittaa elämäänsä kiltisti, lavastaa lopulta itsemurhansa ja katoaa. Kiltissä pojassa on hyvin samanlaisia viboja tulevaan. Arvio jälleen tunnekokemuksen voimasta ja kauniista kielestä!

[Anne Dahl · Rating 5 out of 5]

Upea upea koskettava ja hieno.
Ennen Helsingin kirjamessuja postasin tosi monta postausta niin, että jotenkin jäi paha mieli. Kirjoitin pläjäyksiä, massaa ja sama tunne tuli muutamista lukemistani kirjoista.
Ei pitäisi lukea liian paljon liian lyhyessä ajassa.

Muutama teos jäi erityisesti kaihertamaan ja yksi niistä oli Antti Röngän Kiltti poika, sillä nyt, kun keskityin ja luin uudelleen, huolellisemmin, ajan kanssa, voi todeta vain, että teos on hieno, upea ja koskettava.
Aihe, tematiikka, nuoren miehen päälleliimattu ulosnäkyvä kiltteys, mutta kuitenkin ehkä pelko ja viha ovat suuria aiheita, mutta Rönkä kirjoittaa omakohtaisesti, omalakisesti, kauniisti, hyvin ja sanoittaa varmasti monen tunteet, niin miehen kuin naisen, niin nuoren kuin vanhan.
Teema on kipeä, ajankohtainen, surullinen. Pohjattoman surullinen. Ei sillä, että kiltteys, liika kiltteys olisi se mikä koskettaa, mutta puhuttelevinta olivat Röngän sanat, miehen yksinäisyys, menneiden tapahtumien muistot, koulukiusaaminen, erilaisuus, hylätyksi tukeminen, läpinäkyvyys, merkityksettömyys, irrallisuus - kaikki aiheita, jotka kiinnostavat, kiehtovat, saavat surulliseksi ja alakuloiseksi ja ah millaista kirjallisuutta, kirjoittamisen taikaa tässä Röngän upeassa teoksessa on.

Rakastin tätä.

Kirja on lyhyt, juuri täydellisen mittainen, näennäisesti helppolukuinen ja nopea mutta tunteet jäävät, kulkevat mukana ja Rönkä on niin taitava sanoittamisessaan, että tekstin uskoo todeksi.

Päähenkilö on naisystävänsä, Varpun jättämä 27-vuotias mies. Hän haluaa lopettaa elämänsä, lopettaa yrittämästä, lopettaa tuntemasta yksinäisyyttä. Hän ottaa perjantai-iltana taksin, ajaa lentokentälle, ostaa lennon Berliiniin, palaa junalla takaisin keskustaan, sillä "On ryhdistäydyttävä, otettava vastuu". Onneksi kuolemaa ei tule ja yössä miestä kannattelee Kettu, menestyjä ystävä menneestä (ehkä todellinen, ehkä mielikuva - pidin tästä arvoituksellisuudesta, aukosta). Ja miehellä on "ystävänään" käteinen raha. Outoa mutta "Öisin yksinäisyys tuntuu siltä kuin lähellä olisi vain kuu, ja sekin on kolmensadantuhannen kilometrin päässä. Kuin makaisi maailmankaikkeuden syvyisessä kaivossa. Silloin lähden nostamaan rahaa, käteistä rahaa. Nostan rahaa, jotta saisin seuraa. "

Upea upea upea teos.
(Ja Antti Röngän haastattelu Helsingin kirjamessuilla oli yksi messujen koskettavimmista.)

[Amanda · Rating 4 out of 5]

3,5-4 tähteä

Hieman sirpaleinen ja ajatuksen juoksussa lentävä teos kiltin pojan kokemuksista (karusta ja kovasta) maailmasta. Sirpaleisuuteen hukkui monia isoja havaintoja ja ajatuksia, joista olisi kaivannut hieman enemmän lihaa luiden ympärille, syventymistä ja pysähtymistä ajatusten äärelle. Silti teos onnistui herättämään paljon ajatuksia: miten (koulu)väkivalta vaikuttaa ihmisen mieleen ja elämään pysyvästi, miten karu maailma on kiltille pojalle, jonka tulee mahtua kovaan muottiin. Miten olla kiltti maailmassa, joka ei arvosta kiltteyttä? Milloin kiltteys on liiallista, itseään satuttavaa, jolloin olisi parempi olla terveen itsekäs - puolustaa itseään, asettua omalle puolelle?

Edit: Teos kolahti enemmän kuin ajattelinkaan, juuri sirpaleiset ajatukset ja havainnot jäivät kummittelemaan omassa mielessä. Pitää ehkä palata tämän teoksen ääreen uudelleen, lukea se eri hetkenä ja katsoa aukeaako jotain uutta.

***

"Kaikki mitä oli tapahtunut, oli liian pientä, jotta siitä kehtaisi kertoa. Mutta kuitenkin riittävän isoa, jotta se voisi tuhota elämän."

"Minä en halua lapsia siksi, että pelkään heistä tulevan samanlaisia kuin minusta. Että sanoisin lapselle kaikki ne samat asiat, joita minulle on sanottu, että viisaampi väistää ja että on syytä olla varovainen ja pyytää anteeksi ja kääntää toinenkin poski ja tehdä aina niin kuin sanotaan."

"Minua vaivaa se että ihmiset on niin kovia ja että olen itsekin kova vaikka en uskalla olla. Miksi pitää olla kova ja kyyninen ja kylmä, teräspölyä ja leikattua timanttia? En halua pärjätä maailmassa, jossa pitää olla kova. En halua elää maailmassa, jossa kiltteys on heikkoutta."

"Tässä kaupungissa on toteltu. Ja tässä maassa. On toteltu isäntää, maatilan isäntää, vuokraisäntää. On toteltu, jottei ylivoimainen vihollinen hyökkäisi. Toteltu, jotta ruokaa riittäisi vielä seuraavankin talven yli. On oltu hiljaa etteivät naapurit kuule. Mitä nekin ajattelisivat? On nieleskelty itkua, jotta vanhemmat eivät suuttuisi. On pidetty lapset kurissa ja tehty kuten sanotaan, tehty tosissaan, padottu joet ja sydämet ja raivattu ja varauduttu, kestetty alivoimat ja jälleenrakennettu kaupungit."

"Kilttien ja tunnollisten maahan, kuuliaisten ja isompiensa alistamien, toisiaan pelkäävien, itseään häpeävien ja varovaisten ihmisten maahan tarvittiin varovaisten ja tunnollisten vaatteita."

[Spidermonkey · Rating 3 out of 5]

Kirjassa oli kauniita kohtia ja osuvia kuvauksia yksinäisyydestä ja masennuksesta. Mutta jotenkin kirja jätti silti vähän kylmäksi. Ehkä se johtui päähenkilön etäisyydestä tai siitä, että hän tuntui olevan tavallaan ulkopuolella kaikesta. Kirja oli myös melko ankea kaikessa masentuneisuudessaan. Varsinaisestihan kirjassa ei tapahdu mitään, mutta se nyt ehkä ei ollut se suurin ongelma itselleni.

Tulipahan luettua. Olen tykännyt muista Antin kirjoista enemmän. Enkä missään nimessä tällä arviollani tahdo mitenkään arvottaa toisten kokemuksia vaikkapa koulukiusaamista (kirja kun tuntuu olevan osittain autofiktiivinen).

[Tiina · Rating 4 out of 5]

Kirja on melankolinen ja ihmisen henkilökohtaisia ahdistuksia vatvova tyyli voi ärsyttääkin, mutta koen että kirja tavoittaa jotain. Kirjassa kuvataan nuoren ihmisen ahdistusta sirpaleisessa nykymaailmassa. Mielestäni kirja kuvaa taitavasti hyvin herkän miellyttäjän mielenmaisemaa, jossa läsnä on neuroottinen itsensä tarkkailu, toive hyvään toisille mutta myös toive että hänet huomataan. Onko kilttiä antaa toisten kävellä rajojensa yli, jos se väkisinkin kerryttää sisälle vihaa ja itsetuhoa? Mihin ajatusketjuihin yksinäisyys ja irrallisuus kenet tahansa voi saada? Teksti on soljuvaa.

[Helena • Kirjagram · Rating 5 out of 5]

Ensin en tykännyt yhtään, luin hiljakseen kirjan puoleenväliin ja otin taukoa. Sitten huomasin päivän mittaan ajatuksien harhailevan tähän teokseen. Outoa, koska minähän en pitänyt siitä lainkaan. Sitten otin ja ahmin kirjan yhdeltä istumalta loppuun (160 sivuisessa teoksessa ei kovin kummoinen saavutus), lopulta laskin Kiltin pojan käsistäni hämmentyneenä. Ollakseen kirja, jossa ei tapahtunut juuri mitään, tapahtui kuitenkin niin paljon.

[Arja-täti · Rating 3 out of 5]

Kaksi ensimmäistä kirjaa tuntuivat ahdistavuudestaan huolimatta raikkailta mutta tämä veti jotenkin lukijankin maihin. Voin valita, mitä luen. Juuri nyt en halua rämpiä siellä, missä kirjan päähenkilö rämpii. Ehkä Rönkän kirjat tulevat liian lähelle ja siksi ne tuntuvat alun uutuuden viehätyksen jälkeen lähinnä ahdistavilta.

[Enni · Rating 3 out of 5]

kielenkäyttö tässä oli upeaa vaikka teos teemaltaan oli todella ankea. ärsytti toki se, että 27-vuotias kuvaillaan milleniaalina, vaikka todellisuudessa nykypäivän 27-vuotiaat ovat z-sukupolvea ja z-sukupolven kokemus on ihan erilainen kun milleniaalien.

[Jasse Jaatikka · Rating 3 out of 5]

Tää nuorten miesten jo sukupolvien takaa rakentumaan alkanut yksinäisyys ja ulkopuolisuus on teema, johon on selkeesti vaikeeta antaa täysin tuoreita näkökulmia. Toki hieno ja riipivä teksti, muttei mitenkään ennennäkemättömällä tavalla?

[Marjo-Rita · Rating 4 out of 5]

Rönkän tähän mennessä kirkkainta tekstiä. Kirkasta ja selkeää.

[siiri · Rating 4 out of 5]

voi että :’) ison halauksen haluaisin vaan antaa

[A Ojala]

"Kukaan ei istuisi siihen, milloinkaan."

[Ritva · Rating 3 out of 5]

35. Kirjan nimessä on sana "poika"