Iltatähti

by Laura Malmivaara

Omakohtainen yhdenpäivänromaani on intensiivinen ja haikean kaunis kuin pitkä, lämmin elokuun ilta.

Viisikymppinen nainen lähtee automatkalle mukanaan vuoden ikäinen kuopus ja aikuisuuden kynnyksellä tasapainoileva esikoistytär. Määränpäänä on kirjallisuuspäivät, missä nainen pitää puheen esikoisromaaninsa vastaanotosta. Kilometrien kertyessä ja loppukesän maisemien vaihtuessa ikkunan takana jännite äidin ja tyttären välillä kiristyy. Lopulta ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kohdata toisensa – ja kuunnella.

Millaista on löytää itsensä yhtäkkiä äitiyden alusta, kahdenkymmenen vuoden jälkeen? Miten olla yhtä aikaa iltatähden ja nuoren naisen äiti, tyydyttää muiden tarpeet ja säilyttää itsensä?

Genres: Nonfiction, Finnish Literature

223 pages, Hardcover

First published January 1, 2024

Reviews

[Susa · Rating 1 out of 5]

Koko kirjan ajan kirjailijan esikoistytär pyytää, että älä käytä mua sun kirjoissa/haastatteluissa, joten mitäpä muuta tekisi kirjoittaja kuin kirjoittaisi todella kiusaannuttavan tirkistelevän ja intiimin kirjan äitiydestään.

Muistan ihan pitäneeni Malmivaaran aiemmasta teoksesta, vaikka siitäkin tuli enemmän tai vähän sosiaaliporno-olo. Silloin tekstissä itsessään oli kuitenkin jotain kiinnostavaa ja kaunista. Tästä teoksesta puuttui kaikki sellainen lumo, lähinnä mietin, että välillä ehkä pitäisi erottaa päiväkirjat ja julkaistavat teokset toisistaan.

[Päivi Metsäniemi · Rating 3 out of 5]

Laura Malmivaaran Iltatähti on vaikea romaani arvioitavaksi. Se on kirjoitettu räikeän autofiktiiviseen tapaan, suoraan kirjailija-näyttelijän omasta elämästä, jonka keskeisimmät faktat voi tarkistaa wikipediasta tai naistenlehdistä. Tyttäriä on kaksi, he ovat aikuistumassa, ja poikia yksi, iltatähti, uudesta suhteesta kovan vaivannäön jälkeen syntynyt. Tarinan kertojaäiti (jota on mahdotonta olla ajatelematta yksi yhteen kirjailijana) on täyttänyt viisikymmentä, ja ihmettelee etuoikeutettua äitiyttään kirjan sivuilla.

Jos kirjaa voisi lukea ihan tavallisena kirjana, olisi paljon helpompaa. Olisi luontevaa olla ärtynyt kertojan minäkeskeisyyteen, siihen, ettei hän kuuntele tyttäriään, jotka toistuvasti alleviivaten kertovat että eivät halua olla äitinsä taiteen materiaalia. Olisi paljon helpompaa kohotella kulmia tälle uudelle puolisolle, pienen pojan isälle, joka on kirjoitettu aivan kyvyttömäksi ottamaan huomioon vaimonsa tunteita, isän velvollisuuksia ja perheenisän roolia. Olisi helpompi nauraa näille ”aikuisille” jotka muka tajuavat miten etuoikeutettuja ovat kun on rahaa, taloja, mökkejä, autoja, lastenhoitajia, pystyviä isovanhempia, mutta eivät tajua ollenkan vaan pyörivät oman napansa ympärillä. Mutta kun tietää, kun kirjailija on kertonut, että tämä kertoo hänen omasta elämästään, ei voi olla ajattelmatta miksi ihmeessä kirja on kirjoitettu. Siinä on pitkitetyn naistenlehtihaastattelun tuntua, liikaa lähisuhteisiin liittyvää paljastelua ja liian vähän itsereflektiota. Tai oikeastaan pahempaa; kirja varmaan on kirjoitettu itsereflektiosyistä, mutta se jää jotenkin niin puolitiehen, sekä taiteelllisesti että oivaltamisen tasolla. Kukaan ei kypsy (se on toki rehellistä, ei elämässä kovin usein sellaista tapahdukaan), tai tule nähdyksi muuna kuin äidin paperinukkena jota voi käyttää kirjan hahmona. Esimerkiksi lapsettomuushoidot ja keskenmenot jäivät asettumatta mittasuhteisiin - millaista etuoikeutta on voida käyttää biologisen lapsentekoiän jälkeen rahaa ja resursseja siihen, että mies vielä haluaa iltatähden. Millaisia ovat riskit, kärsimys ja lopputulos.

Yksi johtava ajatus lukiessa oli, että miten naiset suostuvat tällaisiin ”pari”suhteisiin, jos kerrottu on totta. Mistään julmuudesta ei ole kysymys, mutta jos aikuinen, yli 60-vuotias mies olisi noin keskenkasvuinen, itsekeskeinen, laiska ja ymmärtämätön, ei kai kukaan omanarvontuntoinen nainen katselisi sitä rinnallaan? Olin aivan varma, että pariskunta on jo eronnut, kun on noin kamalaa, mutta haastattelujen perusteella näyttää että on sitouduttu ja eletään arkea ja on tärkeää pikkuiselle että on vanhemmat. Sama ajatus käy kyllä mielessä aikuisten tyttärien kuvausten kohdalla; sietääkö kirjailijavanhempi oikeasti sen, että ovat noin aloitekyvyttömiä, arkea osaamattomia ja puhelimeensa liimautuneita? Hanna Brotheruksen kirjat tulevat tietysti hakematta mieleen. Niistä tykkäsin ensilukemalta, mutta jälkeenpäin ajateltuna maku olikin paha - halusivatko läheiset todella tulla revityksi äidin taiteen materiaaliksi? Ja olenko tässä nyt misogyyni - Karl Ove Knausgård saa tehdä niin, mutta naisten kokemus ei ole tärkeä? KOK vei kuitenkin kirjansa taiteellisesti selkeästi uudelle tasolle, ja riepotteli lähinnä lähipiirinsä aikuisia, erityisesti isäänsä, joka oli jo kuollut, ei lapsiaan, siinä on mielestäni ero. Mutta täytyy makustella tätä lisää.

Jos olen lukenut kirjaa väärin, ja kyseesssä on enemmän fiktio kuin omaelämäkerta, pahoittelen. Tykkäsin kirjassa kovasti lähellä omaa ikäni olevan naisen arjen kuvauksesta, ja hetkittäin vanhemmuuspohdiskelut tuntuivat tutuilta.

[Helena · Rating 3 out of 5]

Tämä kirja lisäsi ennestäänkin jo ristiriitaista suhdettani autofiktioon. Kirjan teksti oli kaunista ja avoimen rehellistä, mutta kun kirjoittaja jo kirjan alkupuolella kertoo puolisonsa ja varsinkin aikuistuvan tyttärensä toiveesta pysyä julkisuuden ulkopuolella, tämä kirja tuntuu lempeästä kielestään huolimatta julmalta teolta.

[Sirpa Rauhaniemi-viitanen · Rating 2 out of 5]

Näistä julkkisten autofiktioista tulee lähinnä kiusaantunut olo. Kirjassa oli tuttuja ajatuksia ja kielikin ihan hyvää. Silti päällimmäisenä nousee kysymys: miksi tämä on kirjoitettu?

[Venla Vaara · Rating 2 out of 5]

Ehkä vielä 10 vuotta sitten ei osattu kuvitella tilannetta että tuoreen vanhemman kasvatuksellisiin päätöksiin kuuluisi imetyksen ja päivähoitopaikkojen lisäksi päätös siitä aikooko omaa lastaan julkaista somessa. Aluksi tää oli lähinnä niin sanottujen mammablogien eettinen dilemma, mutta sittemmin kysymys on laajentunut – voiko oman lapsen kasvoja näyttää somessa tai kertoa Threads-päivityksissä teinin toilailuista.

Teos tuntuu ajoittain ontuvalta selittelyltä tai anteeksipyynnön yritykseltä siitä, että omaa perhe-elämä on pistetty enemmän tai vähemmän kirjojen kansiin. Kuten joku muukin on todennut, kun kirjoittajan elämänvaiheita on helppo löytää haastatteluista ja muusta mediasta, lukijalle muodostuu väistämättä kuva kirjan hahmoista – niin vanhemmista kuin lapsista. Muutetuista nimistä huolimatta mielikuva henkilöityy ja tuntuu enemmän totuudelta kuin fiktiolta.

Vaikka päähenkilö vain arvaileekin muiden hahmojen kokemuksia, teos tuntuu biografiasta poiketen sanoittavan muita ihmisiä ja rakentavan mielikuvia, joita he eivät itse voi hallita. Ehkä reaktiossani näkyy ristiriita sen välillä, mikä on totta ja mikä ei – ja taustalla paistaa oma inhimillinen pelko hallinnan menettämisestä, siitä ettei omaa kuva olekaan enää täysin omissa käsissä.

[Karoliina Timonen · Rating 4 out of 5]

4,5/5

[Morthen · Rating 2 out of 5]

Helppolukuinen, tajunnanvirtamainen ja henkilökohtainen, mitä todennäköisimmin autofiktiivinen romaani, johon kirjoittaja sekoittaa kokemuksia ja ihmisiä omasta elämästään, sekä ehkä myös omia tuntemuksiaan ja myös mielikuvitustaan.

Itseä kirjassa vaivasi monen monessa kohdassa se, kuinka siinä kerrottiin monen henkilön (kirjoittajan lapset, puoliso) olevan ahdistuneita, pettyneitä, pelokkaita ja pöyristyneitä, miksi heidän asioitaan kerrotaan kaikille, niin kirjoissa kuin iltapäivälehtien haastatteluissa. Ja kuinka tämä kirjakin ammensi lähes kaiken materiaalinsa siitä kertomalla, sitä uudelleen ja uudelleen märehtimällä, kertoen lähes reaaliajassa, kuinka läheiset taas kärsivät, sekä anelivat ja pyysivät, ettei näitä asioita jaettaisi muille. Ja juuri näistä teemoista tehtiin sitten kirjan selkäranka, jonka päälle ja lisukkeeksi tuli loppuun varovaista anteeksipyyntöä, että näin tuli taas tehtyä.

Kirjan tarina oli uskottava ja rosoinen. Mutta siksi, että se rakentui suurelta osin toisten tunteitten ja olotilojen kuvauksiin, kohtaamisten kuvauksiin, jotka kohdehenkilöt olisivat halunneet pitää henkilökohtaisina ja julkaisematta, oli lukijana tirkistelijämäinen olo ja jälkimaku oli karvas.

Koska kirjan teksti oli sujuvaa ja haluan kannustaa kirjailijaa, voisin antaa 4 tähteä. Koska kirjan sisältö rakentui suurelta osin (tietoisesti, tiedostamatta, välinpitämättömyyttä) toisten kuvattujen henkilöiden (todellisten tai kuviteltujen) nolaamiseen ja heidän elämän avaamiseen, annan vain kaksi tähteä.

[Nina · Rating 2 out of 5]

#ähtärinlukuhaaste26
Sopii haastekohtaan Päivä vain - yhdenpäivänromaani.

[Krista · Rating 4 out of 5]

Kirja oli taitavasti kirjoitettu, jätti jäljen ja sai miettimään, pohdiskelemaan.
Itse esikoistyttärenä sivuilla 211-214 kyyneleet vierähtelivät poskilla.
Muiden ihmisten arvioita ja kommentteja lukiessa mieleeni tulee väistämättä ajatus siitä, ymmärtävätkö ihmiset eroa omaelämäkerran ja autofiktion välillä. Tämä kirjahan on siis autofiktiota, eli aivan kaikki ei ole totta. Teksti on rohkeaa. Emme voi tietää tarkkaan, mitkä kohdista ovat kuviteltua ja mitkä totta.
Muut saattavat kysyä ”miksi tämä kirja on kirjoitettu?” mutta minä kysyn, että ”miksi ei olisi?”.
Kirjoittaminen on purkautumista, jäsentelyä, rauhan järkkymistä ja taas sen saavuttamista.
Teos on hyvä ja taiteellinen, ja haluan uskoa siihen, että kirjailijan läheiset ihmiset ovat oikeasti sujut kirjoituksen kannalta.

Todella hyvä kirja. Kiitos.

[Anne Dahl · Rating 4 out of 5]

Kuuntelin (joskus pari kuukautta sitten, mutta on jäänyt mieleen…)
Siis, tykkäsin, olkoonkin, että tämä täyttää kaikki ne pohdinnat /kipukohdat, jotka itseäni vaivaavat autobiofiktiivisessä kirjallisuudessa / tunnustuskirjallisuudessa, sillä jo ensimetreiltä käy selville, että aikuinen tytär pyytää / vaatii, ettei teoksen minähenkilö (Laura Malmivaara) kirjoittaisi hänestä/tyttärestä mitään, mutta äiti kirjoittaa…

Kuuntelin, koska kirjailija itse luki ja muutoinkin, Laura Malmivaaran lukemista kuuntelisin vaikka lukisi no, ihan mitä vaan (ennen vanhaan olisin sanonut kai puhelinluetteloa :-).
Pidin siis, paljonkin, tunnustuksellisuudesta, rehellisen oloisesta vaivattomasta juoksevasta tekstistä, oman itsen ja tilanteen avoimenoloisesta ruotimisesta, mutta täysin varaukseton suhtautumiseni teokseen ei ole sillä, tuo mitä alussa kirjoitin…. että mitenkäs tämä kuitenkin on kirjoitettu näin, vaikka tytär (teoksessa) sanoo / kieltää äitiään kirjoittasta itsestään, mutta kuitenkin … äiti kirjoittaa, koska niin äiti hahmottaa omaa itseään, maailmaa sisässään, ympärillään, äitiyttään, vaimouttaan ja kirjoittaminen on sisäinen pakko.

Mutta siis, tykkäsin.

Kuunneltuna toimi hyvin ja uskon, että luettuna on varsinainen sivujenkääntökirja, sillä Malmivaara kirjoittaa vimmaisesti, rohkeasti, häpeilemättä, itseään sästämättä, ja hyvin moni (jos uskaltaa myöntää itselleen) saattaa hyvinkin löytää yhtymäkohtia kirjoittajan / päähenkilön/ kirjailijan /Laura Malmivaaran tunteisiin (vaikkain itseäni kauhistuttaisi tilanne, jossa olisi jo aikuiset lapset ja vielä parinkymmenen vuoden jälkeen vielä olisi pienen lapsen äiti. huh huh).

Hauskana anekdoottina nauratti, kun kuuntelin tätä juurikin niihin aikoihin, kun harvat ja valitut esikoiskirjailija (tämänkesäiset) hehkuttivat kokemuksiaan Pentinkulmapäivillä ja minähenkilö tässä teoksessa = Laura Malmivaara, valmistautuu suurimman osan teoksen alkuosaa puheeseensa Pentinkulman kirjallisuuspäivillä.
Ja siis heille, jotka eivät tiedä, niin Malmivaaran teos (autobiagrafinen) käsittelee äitiyttä liki viisikymppisenä. Romaani on tavallaan yhden päivän romaani, sillä tavallaan se kertoo äidin ja aikuisen tyttären ja vaippaikäisen iltatähden road trippiä kirjallisuustapahtumaan , jonne äiti siis menee esiintymään/ pitämään puheen ja tytär on siis mukana lapsenvahtina pienelle veljelleen.

Toki, minämuotoinen kertoja seilaa ajassa eteen taakse , vuosien päähän ja nykyiseen tilanteeseen (aika haastavanoloisen) kumppanin kanssa.

Ja siis, ennen kaikkea romaanissa äiti siis pohtii suhdettaan uuteen pieneen lapseen, oma ikäänsä, äidin rooliaan eri vuosikymmeninä, suhdettaan aikusiin lapsiin, puolisoon, sukulaisiin, kaikenmaailman kyselijöihin lapsesta « vanhalla iällä », ystäviin joihin ei ole aikaa. Kaikilla - koko ympäröivällä maailmalla (vaikuttaisi siltä, eikä kaukana totuudesta), on vaateita tälle naiselle, kaikilla heillä on tarpeita, moninaisia, joita tulisi huomata ja täyttää. Mutta, kuten sanoin, muttakohtiakin riittää, sillä erityisesti tuo äidin ja aikuisen lapsen suhde mietitytti, aikuisen lapsen toive / vaade olla pois äidin (tunnustus)kirjoista, äidin kirjoittaminen, tunnustaminen, riippumatta toiveesta/ vaateesta.

Mutta - vastauksia erityiesti äitiyteen tai naistaiteilijuuteen tämä teos ei anna, ehkä jättää enneminkin kysymyksiä ja hyvä niin.

Kaikki teokset eivät sovi kuunneltaviksi, mielestäni tämä sopi erinomaisesti ja siis kiitos Laura Malmivaara, että itse luit teoksesi.

[Raisa Ojala · Rating 3 out of 5]

Järkyttynyt – ehkä se on osuvin sana kuvaamaan tunnetilaani tämän kirjan luettuani. Iltatähti ei ole huono kirja, sillä se onnistuu herättämään vahvoja tunteita ja paljon ajatuksia. Silti en voi olla ajattelematta, että suurin syy siihen, miksi kirjaa jaksoi lukea loppuun saakka, on se, että sen on kirjoittanut Laura Malmivaara. Jos kyseessä olisi ollut "kuka tahansa" keski-ikäinen pikkulapsen äiti, en usko, että teos olisi kantanut loppuun asti – sen verran vähän siinä oli lopulta aidosti kiinnostavaa sisältöä.

Erityisesti koin voimakasta myötähäpeää kohtauksissa, joissa reviteltiin yksityiskohtia Ellan elämästä – etenkin kun käy ilmi, että Ella oli pyytänyt, ettei häntä mainittaisi. Tämä toive olisi pitänyt kunnioittaa. Sen sijaan kirja olisi voinut pureutua syvemmin Teon hahmoon, jonka vastuuttomuus ja kypsymättömyys jättivät päähenkilön yksin vaativan pikkulapsiarjen keskelle. Kuvaus Teosta jää ärsyttäväksi: aikuinen, joka käyttäytyy kuin itkuinen vauva, mutta jolla ei kuitenkaan riitä jaksamista vanhemmuuteen.

Iltatähti on kaikin puolin surullinen kertomus: siitä, millaista on yrittää hoitaa toisen ihmisen haluamaa lasta ilman todellista kumppanuutta, tilanteessa, jossa itse ehkä toivoisi jo voivansa elää itsenäisemmin ja nukkua yönsä rauhassa.

Kirja avaa kipeitä ja todellisia aiheita, mutta jää ristiriitaiseksi lukukokemukseksi.

[Mona · Rating 2 out of 5]

Yhdenpäivän romaanit, autofiktio, julkkis, joka kirjoittaa autofiktiota. Niin moni itselle kontroversiaali asia, että olisi pitänyt vaan jättää lukematta. Malmivaaran Vaiti oli minusta kuitenkin onnistunut puheenvuoro ja siksi en voinut jättää tätä teosta bestseller-hyllyyn.
Vaikka ajatuskelat ovat mielenkiintoisia, teksti soljuvaa, nättiä ja osuvaa, olen sitä mieltä, että tämä kirja olisi pitänyt jättää joko kirjoittamatta tai sitten haastaa itseään kirjoittamaan puhdasta fiktiota. Siinä missä Vaiti oli oikeutettu teos, tämä tuntuu pakonomaiselta yritykseltä purkaa jotakin silläkin uhalla, että läheisiä sattuu. Rohkea, intiimi - vai sittenkin epäreilu ja tirkistelevä? Raja on niin häviävä ja tarina kuitenkin niin ohut, että en löydä tästä kahta tähteä enempää.

[Anni · Rating 3 out of 5]

Kuten esikoisenkin kohdalla, Malmivaara kirjoittaa sulavasti, lukijaa kuin kanssakulkijaa kevyesti ohjaten niin että tunnelmiin, tunteisiin ja fyysisiin hetkiin (tässä tapauksessa suomalaisen moottoritien varrella) on helppo päästä. Hieno taito, vaivaton lukukokemus! Se mikä itseä lukijana häiritsee on ikään kuin kirjan olemassaolon oikeutus: vaikka en tiedäkään mikä osa autofiktiosta on vain fiktiota, niin se että tarinassa kuvataan vanhempien lasten toivovan ettei heistä kirjoitettaisi - ja silti Malmivaara kirjoittaa, ainakin välillisesti, vaikka kirjoittaakin itsestään/päähenkilöstä - tuntuu jotenkin tirkistelyltä, siltä että on osa perheen sisäistä kamppailua, johon en ihan haluaisi kuulua.

[Otso Laxenius · Rating 4 out of 5]

Kirjan luettuani päällimäisenä oli hämmennys. En oikein tiedä, miten olisin suhtautunut teokseen. Kirjassa Malmivaara antaa itsestään melko haavoittuvan ja avoimen kuvan, jopa paikoitellen sitä katuen. Välillä lukukokemus on varsin kaunis kuvaus elämästä, ja jo seuraavassa hetkessä miettii lukijana, että olenko liian syvällä yhden tunnetun perheen elämässä. Malmivaara on taitava kirjoittaja ja se näkyy kirjassa. Koko kirja on kuin jatkuva matka maalaustaiteeseen. Suhteet niin nykyiseen kuin entiseen puolisoon, lapsiin ja muihin sukulaisiin tuntuvat paikoiteillen jopa lähes alastomilta.

[Suvi · Rating 1 out of 5]

En saanut tästä kirjasta minkäänlaista otetta. Kerronta poukkoili sinne tänne eikä siinä ollut oikein mitään ydinajatusta tai punaista lankaa. Erikoinen ratkaisu julkaista kirja, jossa pääosin haukutaan puolisoa ja sivuutetaan edellisen liiton lasten toiveet kokonaan. Varsinkin, kun kyseessä on tunnetun henkilön kirjoittama kirja, jolloin tarina yhdistyy häneen ja hänen perheeseensä, vaikka nimellisesti kyse onkin autofiktiosta.

[Riitta · Rating 3 out of 5]

Malmivaara osaa kirjoittaa, mutta mikä on tämän kirjan tehtävä? Se on ikäänkuin päiväkirja, jossa väsynyt pienen lapsen äiti vatvoo suhdettaan aikuiseen tyttäreensä - joka pyytää ettei äiti hänestä kirjoittaisi (!) - sekä aika sietämättömältä vaikuttavaan puolisoonsa. Hämmentynyt olo jäi, mutta masokistisesti luin loppuun asti.

[Tiina · Rating 2 out of 5]

Ekan viidenkymmenen sivun jälkeen siirryin vaan selailemaan ja hylkäsin kirjan kun luin yhdeltä aukeamalta noin kaksikymmentä kertaa sanat "mies jota ennen rakastin tuli viereeni". Yöh. Plus älä kirjoita sun lapsista ja miehistä jos ne tosissaan pyytää sinua olemaan kirjoittamatta heistä??!!??

[Katja · Rating 2 out of 5]

Pidin kirjan alusta, sillä kieli on kaunista ja rehellisen oloista, mutta hyvin pian alkoi kyllästyttää, kieli alkoi tuntua teennäiseltä ja päivän etenemisen kuvaus alkoi herättää jopa myötähäpeää.

[Laura Friman · Rating 4 out of 5]

Esteettinen, riisuttu, rehellinen, puhutteleva. Koruttomuudessaan kirkas ja loistava. Autofiktiota parhaimmillaan.

[Essi Pailinna-Bertell · Rating 3 out of 5]

”Minusta ei ole toista samanlaista, ei toista yhtä paljasta ruutua, josta näkisin itseni sisälle.”

[Hanne · Rating 2 out of 5]

Alkuun innostuin kirjasta, mutta jotenkin se muuttui sitten tahmeaksi. En oikein osaa sanoa mikä oli ongelmana.

[Jaana Jii · Rating 4 out of 5]

iski kyllä kovaa ja oli helposti samaistuttava. keskikohdasta olisin jättänyt osan pois, oli lian pitkä kohtaus. mutta tykkäsin kovasti ja voin suositella äideille

[Viherniityn Julia · Rating 2 out of 5]

Kirja oli kauniisti kirjoitettu, mutta kirjan edetessä tuntui kuin kurkkisin ja lukisin salaa jonkun arkaluontoista päiväkirjaa. Puolen välin jälkeen kiinnostus loppui, selailin kuitenkin loppuun.

[Samira · Rating 4 out of 5]

Malmivaara esittää raa'an kuvan äitiydestä. Kirja saa minut sekä vihaamaan että rakastamaan kirjailijana olemista - olemme lukittuna kehoihimme, elämiimme. Tämä on hänen tapa vaikuttaa, ja me ahmimme sen, koska hän runoilee sen kauniisti niin

[Mary Lennox · Rating 1 out of 5]

Den här var ganska svår att betygsätta. Å ena sidan är den faktiskt bara värd en enda stjärna, och det är för att man inte kan ge noll. Maken till navelskåderi har jag sällan skådat (ha!) och även om autofiktion skall utgå ifrån en själv så blir detta bara tröttsamt och liksom uppsvullet. Groteskt, utan att något egentligen groteskt beskrivs. Det enda som lite hade kunnat höja betyget (som mer exakt ligger kring 1.5) till en tvåa är delarna om barnet. Att se barnet och dess blick på världen. Det var därför jag köpte boken, för jag älskade ett utdrag som handlade om hur detaljer i vardagen väcks upp när man har en liten. Det var fint. Det var också det enda bra i hela boken, som trots sina lite mer än 200 sidor kändes otroligt seg och trög.

[Henbbbs · Rating 3 out of 5]

tämmönen vanhemmuuden vyyhti. olin aika invested =³

jään vaan muiden kanssa miettimään niitä kysymyksiä yksityisyydestä, joita tää kirja herättää. onko tää armollinen vai julma? en tiedä.