Tympeät tytöt -sarjan upea toinen osa Millaiset haamukivut jäytävät luokkahyppääjän lihassa?
Suloisesti sivaltava kirja kertoo, mitä kaikkea meille myydään rakkautena ja miten hoivavastuu siirtyy äideiltä tyttärille. Miltä oikein tuntuu olla tyttö syrjäseudulta tai joutua keskelle luokkahyppyä – suurta loikkaa – jossa muut ympärillä ovat jo matkustaneet kaikkialle ja tehneet kaikkea hienoa?
Teoksen sivuilla seikkailevat oman elämänsä girlboss ja ketjukahvilaan nollatuntisopimuksella työllistynyt barista. Tilannetta kommentoivat hulvattoman oivaltavasti teoreetikot ja kulttuurihahmot Aristofaneksesta Dolly Partoniin,mukana on myös vanha rakas tuttavamme lakoninen Pimppienkeli, hyvän haltijan feministinen serkku.
Riina Tanskasen sarjakuvateos kertoo talouden perusasiat tavalla, joka avautuu ja saa kiinnostumaan. Sarjakuvaromaani naurattaa, saa hohottamaan, ärsyttää ja lopulta pistää tarttumaan toimeen. Pääosassa ovat aina tytöt – ja tyttöys on vaikka mitä. Tytöt kurkkivat valtavirtafeminismin kääntöpuolelle, käyvät budjettineuvotteluja ja kokevat äitikauhua.
Tässä kirjassa talous ei asu ekonomien kokoushuoneissa vaan tyttöjen iholla.
Tosi hieno lukukokemus, kuten ykkösosankin kohdalla. Tuntuu että samaan aikaan opin, oivallan ja viihdyn, sekä järkytyn, mikä on tosi hyvän teoksen merkki. Eniten kolisi osiot luokkasiirtymästä ja yksinäisestä hyvinvointisuorittamisesta. Hieno, suosittelen kaikille!
En voi olla ajattelematta, että jos ruotsalainen sarjakuvataituri Liv Strömquist ei olisi jo niin vahvasti meritoitunut feministisen sarjakuvan saralla, Riina Tanskasen teokset saisivat enemmän ansaitsemaansa huomiota myös Suomen ulkopuolella. Tietyllä tapaa Strömquist on ominut pohjoismaalaisen feministisen sarjakuvan genren. Niinpä tietenkin, onhan hän ruotsalainen.
Tematiikka Tanskasen ja Strömquistin teoksissa leikkaa vahvasti toisiaan. Tanskasen näkökulma, väitän, on Strömquistiäkin vahvemmin kapitalismin kärsimyksiä ja sortoa tuottavissa vaikutuksissa ja kuvallisesti teokset ovat varsin erilaisia. Tanskasen hyväksi, mainittakoon.
Tympeiden tyttöjen kakkososan ytimen voi tiiviistää seuraavaan sitaattiin.
”Eriarvoisuus on kapitalistiseen talousjärjestelmään kuuluva ominaisuus.”
Kapitalismi pyrkii eriarvoisuuden lisäämiseen, koska sille on siitä hyötyä.
Tympeät tytöt 2 -teoksessa Tanskanen tarkastelee kapitalismin tuottamaa eriarvoisuutta 8 eri sarjakuvan kautta. Saamme huomata, miten kapitalismin kita on ahneudessaan loputon ja miten mikään ei ole siltä turvassa. Hyvänä esimerkkinä tästä on self care, joka alunperin tarkoitti (viatonta) itsestä huolta pitämistä, mutta jonka kapitalismi on kaupallistanut sfääreihin, jotka houkuttelevat hankkimaan loputtomiin yhä lisää tuotteita. Ei ole pistettä, jossa olisi tarpeeksi, vaan onni asuu jatkuvasti uuden kulman takana. Aina löytyy lisää ostettavaa itsen täydellistämiseksi. Surullisinta on, että tämä tuottaistaminen iskee vahvimmin nuoriin tyttöihin, joilla usein on vielä heikosti vastustuspintaa kapitalismin edessä.
Luokkakipuja-sarjiksessa Tanskanen kuvaa kulttuurisen tietämyksen kotiperinnön vaikutusta nuoren tulevaisuuden ratkaisuihin. Yliopiston käyneiden vanhempien tyttäret päätyvät useammin yliopistoon kuin työläistaustaiset. Ja vaikka Suomessa ihan kaikki on ihan kaikille ihan koko ajan mahdollista ja vain itsestä kiinni, kuten kokoomuspolitiikot tykkäävät väittää, tausta puhaltaa kylmää viimaa työläisperheestä yliopistoon päätyneen selkään.
Kyse ei ole pelkästään huijarisyndroomasta, joka jo sekin aiheuttaa ihan tarpeeksi tuskaa. Työläisperheen tyttö joutuu käymään jatkuvaa kamppailua taustansa ja uuden sosiaalisen ympäristönsä kanssa. Tämän seurauksena hän saattaa myös etääntyä vanhemmistaan, jotka yliopisto-opiskelijan silmissä kuuluvat toiseen, jo taakse jätettyyn maailmaan käsityksineen, jotka opinnot usein haastavat. Jotakin hyvin koskettavaa on siinä, kun Tanskanen kuvaa, miten vanhemmat tukevat opiskelemaan lähtenyttä lastaan tuomalla tuliaisiksi marjoja ja pesuainetta. Never forget mummoni lähettämät paketit.
Miten ja minkä varaan rakentaa identiteettinsä, jos menneisyys on uusien ystävien seurassa suljettava pois? Menneisyys kuin puuttuvan raajan aavekipu. Houkutuksena on luoda itsestään valheellinen tarina.
Tunnistan kipeän hyvin Luokkakivuissa esiin tuodun problematiikan. Varmaan joku virhe tapahtui, että pääsin yliopistoon ja lisää virheitä tapahtui arvosanoissani. Enhän nyt minä ... Ja kyllä nuo muut ovat niin paljon fiksumpia ...
Yliopistossa tasa-arvosta puhutaan paljon, mutta tekojen osalta tilanne on usein toinen, kuten Tanskanen muistuttaa. "Ootko huomannu, miten ne lukee koko ajan kirjoja tasa-arvosta, mutta swaippaa amikset vasemmalle?" Sivusta, työläisympäristöstä yliopistoon päätynyt huomaa epätasa-arvon helpommin,
Sarjis 'Syrjäseutujen tytöt' nostaa esiin harvemmin käsitellyn aiheen eli sen, miten syrjäseutujen kuihtuminen osuu enempi juuri tyttöihin. Ahtaiden sukupuolinormien ympäristössä poikien on tyttöjä helpompi löytää paikkansa. Konservatiiviset arvot persujen kannatuksineen ovat nekin useimmiten tytöille poikia hankalampia elinpiirejä.
Vuosisadan rakkaustarina nimistä sarjista lukiessani muistelen Märta Tikkasen samannimistä teosta samalla kun korvissani kaikuu Sigin "Tää on vuosisadan rakkaustarina, kaunis ja todellinen". Tämä sarjis tosin jää mieleeni rakkaustarinaa enemmän tarinana ketjukahviloiden työoloista, joita Tanskanen kuvaa suorastaan järkyttävällä tarkkuudella.
"Baristamme ovat dynaamisia superstaroja, jotka tarjoavat maailmanluokan kokemuksia viikon jokaisena päivänä."
Vaikka maailmalla juuri nyt menee monella rintamalla huonosti, voimme aina lohduttautua sillä, että meillä on joka päivä mahdollisuus tehdä täydellisempi versio itsestämme. Siinä riittää mukavasti puuhaa niin ei jää aikaa keskittyä oleellisempiin juttuihin.
Luokkakipuja tekee mieli antaa eteenpäin. Sujauttaa nimettömänä postiluukusta sukulaistädille, jonka mies ei ole koskenut tiskiharjaan kahteenkymmeneen vuoteen tai maalta Kallioon ilmaisutaidon lukioon muuttavalle serkulle (ja toisaalta myös sen uusille kavereille kaupungissa). Asetella äitiyspakkaukseen ja sujauttaa osaksi opetussuunnitelmaa.
Ehkä eniten sarjiksista jäi mieleen tarinapari ystävyksistä, joiden yhteiset juuret ovat pikkukaupungissa. On tärkeetä, että me puhuttaisiin myös syrjäseutujen tytöistä (muutenkin kuin synnytyskoneina ja lähtijöinä) kaikkien syväluotaavien analyysien yksinäisistä nuoristä miehistä lisäksi. Siitä, miten syrjäkylien tytöt ovat myös omia syvällisiä ja monimutkaisia yksilöitään, joilla on oma monipuolinen elämä – ja jotka voivat jopa olla onnellisia jäädessään (SHOKKI).
Riina kuvaa kasvukipuja, irtaantumista ja kotipaikan ristiriitoja tosi koskettavasti. Harva tajuaa miltä tuntuu olla paikkaan juurtunut, joka vetelee viimeisiään. Olla se, joka jää ja toisaalta se, joka lähtee ja tietää sisimmässään ettei välttämättä ole mitään kotia mihin palata ja miten on tavallaan myös itse osa sitä kuihtumista, yksi naula lisää arkkuun.
Rakastan Riinan rikasta ja elävää tyyliä piirtää, sekä mässyjä värejä. Täytyy myöntää, että vaikka rakastan sarjakuvia on rumat geneeriset fontit mulle välillä niin iso turn off että jätän lukemisen kesken. Onneks Riinan kohdalla tätä ongelmaa ei ole! Hänen ite tekstaamansa teksit on upeita ja luovat kuvia tukevan rytmin lukemiseen.
ihan sairaan hyvä ja toimiva kokonaisuus! tykkäsin siitä ekastaki mutta tää tuntu jotenki syvemmältä ja enemmän oivaltavalta. ja niiin hienot kuvat ja paljon viittauksia popkulttuuriin ja historiaan ja kirjallisuuteen ja filosofiaan
Tanskanen on parhaimmillaan upea marginaalisempien kokemusten sanoittaja, tutkimustiedon kansantajuistaja ja pehmeänkova yhteiskuntakriitikko, että näiden sarjakuvien maailmaan tekee mieli astua ja jäädä asumaan. Luokkakipuja ja Syrjäkylän tytöt olivat tässä teoksessa aivan ehdottomasti viiden tähden arvoisia tarinoita - harmittaa siis, että kokonaisuus ei ollut aivan yhtä vahva, ja jo ensimmäisestä osasta tuttu, hieman liiankin päällekkäiseltä tuntuva livstömquistmaisuus tuntui paikoin kummalta.
Loistava analyysi naiseudesta, tyttöydestä, hoivasta, syrjäseuduista, luokkayhteiskunnasta, riistofirmoista, girlboss-ilmiöstä ja hyvinvointibisneksestä. Riina Tanskanen iskee naulan kapitalismin ja patriarkaatin arkkuun. Se ei ole viimeinen (luoja paratkoon, kunpa olisikin), mutta se on yksi lisää.
Tanskanen ei puhu puuta heinää, siitä kertoo 13 sivun mittainen lähdeluettelo. Tämän sarjakuvateoksen jälkeen kukaan tässä maassa ei voi väittää, että tasa-arvo on millään tavalla valmis. Rakenteellinen syrjintä, hyvinvoinnin ja varallisuuden epätasainen jakautuminen ja pahoinvointi lisääntyvät. Kun hyvinvointia puretaan, sitä puretaan naisilta, vähemmistöiltä ja työläisiltä ensimmäisenä.
"if you are not angry, you are not paying attention." Tanskasen teos herättää paljon tunteita. Se suututtaa, turhauttaa ja liikuttaa kyyneliin asti. Se tekee kipeää. Se herättää.
On voimaannuttavaa löytää Tanskasen tarinoista itsensä. On helpotus huomata, että oma kiukku, turhautuminen ja koetut epäoikeudenmukaisuudet on rakennettu tähän yhteiskuntaan, sen asenteisiin ja valtarakenteisiin. Oma uupumus ja riittämättömyys ei olekaan sisäsyntyistä, omaa heikkoutta, saamattomuutta tai tyhmyyttä. Naisilta, tytöiltä ja työntekijöiltä odotetaan aivan mahdottomia.
Tanskasella on kyllä tarjolla myös vaihtoehto tähän oravanpyörään. Se ei ole itsestä huolehtiminen ja itsensä hoitaminen entistä paremmaksi versioksi itsestään. Vastaus on muissa ihmisissä, avun pyytämisessä ja yhteisöön päin kurkottamisessa. Ja tietysti rakenteiden muuttamisessa, työolojen parantamisessa ja yhteisen hyvinvoinnin mahdollistamisessa.
Tympeät työt 2: Luokkakipuja lunasti ensimmäisen osan lukemisen jälkeiset odotukset. Vielä tiukemmin länsimaisen yhteiskunnan rakenteisiin ja kapitalismiin pureutuva teos on kuvitettu tunnistettavan tyylikkäästi ja sanoittaa sekä kuvittaa oivaltavasti monia nykypäivän ilmiöitä. Kirja näyttää "kansan kielellä" kapitalismin ja patriarkaatin syy-seurausketuja tuomitsematta yksilöä. Teos on tarkkanäköisen lempeä tytöilleen.
Niin hyvä!!! Terävä, koskettava, hauska ja hieno sarjis. Myös ärsytystä ja ajatuksia herättävä, oivaltava. Tykkäsin kulttuuriviittauksista ja varsinkin omaa teini-ikää nostalgisoivista bratz, hollister ja twilight yms. pilkahduksista XD
ihan todella hyvä. Kaunista taidetta ja bongattavaa (kulttuuriviittauksia, biisien nimiä, jne.) vaikka kuinka paljon. Moni teema meni tunteisiin, eniten juuri tämä nimikkosarjakuva Luokkakipuja. Suosittelen aivan kaikille ja aion varmasti lukea Tanskasen ensimmäisenkin sarjakuvakirjan.
Ensimmäinen Tympeiden tyttöjen osa oli tärkeä ja toimiva aloitus, mutta toisessa osassa Riina Tanskasen tyyli ja ajattelu puhkeavat vielä paremmin kukkaan! Pidin erityisesti Luokkakivuista, Syrjäseutujen tytöistä ja Vuosisadan rakkaustarinasta. Myös Boy meets boyn kapitalismin ja patriarkaatin rakkaustarina ilahdutti yllättävällä ja raikkaan humoristisella käsittelytyylillään.
Luokkakipuja-essee sanallisisti monet ne ajatukset, joiden äärellä olen itsekin hapuillut osaamatta kuvailla, mistä on oikeastaan kyse. Essee käsittelee kulttuurista pääomaa ja sitä, kuinka näennäisesti tasa-arvoisessa Suomessa ihmisten lähtökohdat voivat olla hyvinkin kaukana toisistaan. Esseen päähenkilö muuttaa syrjäseudulta Helsinkiin opiskelemaan ja tajuaa nopeasti, ettei ole kasvanut samanlaisessa korkeakulttuurin yltäkylläisyydessä kuin helsinkiläiset opiskelukaverinsa. Hän näkee paljon vaivaa omaksuakseen ystäviensä elämäntyylin ja ajattelutavat, minkä jälkeen häntä ei enää ymmärretä kotona. Itse olen kokenut vastaavaa muuttaessani Pohjois-Suomesta etelään.
Tykkäsin tästä enemmän kuin ykkösosasta. Tämä oli hieman rauhallisempi, ei haistatellut tai räyhännyt lukijalleen niin paljon. Kirjassa oli erillisiä osia, jotka olivat tunnelmaltaan hyvin erityyppisiä.
Vertailu Liv Strömquistiin on väistämätöntä ja sattumalta Tanskasella on yhtenä aiheena self care -kritiikki, kuten myös Strömquistin viimeisimmässä albumissa. Mutta on heillä tyyleissään kuitenkin suuresti eroa. Lisäksi Tanskasella on tässä albumissa myös omaelämäkerrallista ainesta mukana ja se toimii hyvin.
Erittäin hyvä ja syvä kokonaisuus! Ekaa osaa paljon kehittyneempi ja uraauurtavampi. Sanottavaa on, ja Tanskanen onnistuu tarkastelemaan aika monimutkaisiakin rakenteita syvällisesti, kuitenkin ilmavalla ja humoristisellakin muodolla joka jättää tilaa tulkinnalle, pohdinnalle ja oivaltamiselle. Paasaavuus kuuluu tähän genreen, mutta tässä se ei ollut niin kurkusta alas -pakotetun tuntuista kuin ekassa osassa, vaan onnistui olemaan raikas, hauras, pilkettä silmäkulmassa ja silti herkän pohdiskeleva.
siis vau. en odottanut yhtään vähempää, mutta tää oli niiiiin upea ja tärkeä ja koskettava. herkistyin moneen otteeseen ja jokaisella sivulla ihailin tätä taidetta. etenkin syrjäseudun tytöt kosketti kovasti ❤️ kaikkien pitäisi tää lukea, ja kannattaa myös käydä tampereella taidenäyttelyssä! oikeesti aah i love women
Mä luulen, että tää sarjakuva täytyy lukea useamman kerran läpi, jotta ymmärtää ja pystyy sisäistämään kaiken näiden kansien sisällä olevan. Upeita kannanottoja ja tunnistettavia ilmiöitä. Jäin usein myös ihastelemaan itse piirrustuksia. Hieno kokonaisuus!
tätä lukiessa kävin läpi niin monta mehukasta tunnetilaa ja tajusin, että Tanskanen on nero. kyllähän mä sen jo aiemminkin olin tiennyt, mutta tämä taidonnäyte vahvistaa totuutta entisestään. on suuri lahja nyky-yhteiskunnallemme olla taitelija, joka osaa käsitellä todellisuuttamme yhteiskuntakriittisesti, mutta niin että lukija pysyy mukana ja saa samalla nauttia upeista visuaalisista ulottuvuuksista.
näin valtiotieteilijänä arvostan suuresti sitä, miten sarjakuva kutoo yhteen feministisen teorian, taloustieteen ja politiikan filosofian sekä sen tutkimuksen kirjallisia lähteitä ilman, että lukija jäykistyy kauhusta aineistoon törmätessään. sain tästä useita uusia luettavia teoksia ja koen, että omaksuin uutta siitäkin huolimatta, että jokainen sarjakuva käsitteli minulle pohjimmiltaan tuttua aihetta.
sarjakuvat ottavat erinomaisesti kantaa naiseuden työllisen taakan, hoivatyön, kapitalismin, työntekijöiden oikeuksien ja kulutukseen kannustavan yhteiskunnan epäkohtiin ja onnistuu argumentoimaan olematta alentuva. kaikki lukijat ovat siis tervetulleita, eikä kenenkään aiempia informaatioaukkoja jäädä kaivelemaan. sen sijaan sarjakuvat kutsuvat luokseen ja demonstroivat selkeästi, miltä nykyinen maailmamme näyttää ja miksi se on sellainen.
tälle ei voi olla antamatta viittä tähteä, etenkin kun tämä asetti uuden standardin ajatukselleni siitä, että kirjan täytyy liikuttaa jotain minussa ja ajattelussani, jotta se ansaitsee viisi tähteä.
kiitos universumille nerokkaista taiteilijoista ja tympeistä tytöistä <3
Näin kirjaan liittyvän näyttelyn kesällä ja ostin kirjan itselleni. Luettuna kokonaisuuden hahmottaa paremmin. Upeat piirrokset, hyvä teoriapohja, kauniit kuvat. Hieman enemmän pidin Tympeiden tyttöjen 1. osasta, mutta tämä ei olekaan mikään feminismin historiakatsaus vaan katsaus tyttöyteen, oman paikkansa löytämiseen, luokkaretkeen (josta tutut tunnot itsellänikin) ja elämän tarkoitukseen. Feminismi vaaleanpunaisten enkelihahmojen ja tympeiden tyttöjen tennaripotkujen säestyksellä.
Huh, Pimppienkeli roastas mun ajatukset ja toimintatavat joka tekstissä, vaik luulin et me oltais jo melko samalla sivulla. Tää on ihan täydellistä yhteiskuntakritiikkiä: suututtavaa ja inspiroivaa, tarkkaa, hyvin seurattavaa, fiktiivisiä mutta totta, taiteellista ilottelua niin uniikin kuvataiteen kuin kielenkin ja ah, niin hyvien kulttuuriviittausten keinoin. Mun mielestä aika todellista taidetta.
what is real anymore. what is self-care anymore. who I am. why do I always keep making and making and making. when can I rest. capitalism release me!!!!
Sisällöllisesti aivan huippu, sai ajattelemaan monia asioita uudesta näkökulmasta. Piirrostyyli tuntui välillä viimeistelemättömältä ja myös tekstaukseen oisin toivonut selkeyttä.
Riina Tanskasen Tympeät tytöt pohtivat tässä kakkososassa sitä, kuinka verraten tasa-arvoisessa Suomessammekin ihmisten lähtökohdat elämään ovat sittenkin hyvin erilaiset. Teos koostuu seitsemästä sarjakuvaesseestä, jossa talouden, sukupuolen ja luokan kysymykset kietoutuvat tarinallisesti toisiinsa.
Tanskasen asia on painavaa, ja näen omat etuoikeutetut lähtökohtani taas kirkkaammassa valossa. Osa teemoista on aikaisemmista kapitalistikriittisistä kirjoista tuttuja, kuten taloudelle näkymätön naisten tekemä hoivatyö, mutta aivan uusiakin oivalluksiakin saan. Eniten jättää pohtimaan se, kuinka ns. syrjäkyliltä luokkanousun akateemiseen eliittiin noussut joutuu katkomaan siteet juuriinsa, vaikka rakkaus säilyy. Tämä tuo mieleen Havumetsän lapset -dokumentin nuoren naisen ja hänen isoisänsä ylittämättömän kuilun.
Tympeiden tyttöjen piirrostyyli on runsas, vahva rajoissaan ja väreissään, kuin Katja Tukiaisen maalauksia huutomerkeillä painotettuna. Tanskasen sivistys ja sujuva liikkuminen niin menneisyyden kuin tämän päivän ilmiöissä lyövät sivuilla yksiin. Omaan makuuni visuaalinen ilme on niin levoton, että se jo häiritsee lukemista, mutta kokonaisuuskomeus jää ehdottoman positiiviseksi painavan sanottavan vuoksi.
Toimi myös näyttelynä Tampereen Työväenmuseo Werstaassa superhyvin. Edelliseen verrattuna "Syrjäseutujen tytöt" -osio tarjosi eniten sanoitusta jollekin sellaiselle, jota on pohtinut mutta jota ei ole osannut täysin mielessään jäsentää. Sellainen kirja, josta vain toivoo, että mahdollisimman moni lukisi tämän.
Sinänsä viehättävä teos, mutta tuntui että kritiikit eivät osuneet täysin maaliin ja toistivat jo aiemmin kierrätettyjä aiheita. Joskin kirjan nimikko-osuus tuntui toimivalta, oli parhaimmasta päästä. Kuvituksellisesti teos toki oli oikeinkin hieno, aivan kuten sarjan ensimmäinen osakin.