Vuoden journalistiksi 2023 valittu Ville Ranta palaa uudessa sarjakuvaromaanissa uransa ammoisiin avainvuosiin pienen kulttuurilehden toimituksessa.
Keski-ikäinen viininjuoja saapuu pohjoiseen ja tapaa jälleen vanhat viininjuojaystävänsä, mutta aika ei ole kohdellut heistä ketään lempeästi. Viininjuoja joutuu esittämään itselleen kauhean kysymyksen: muuttuuko ihminen iän myötä vain huonommaksi, heikommaksi ja rumemmaksi versioksi itsestään?
Viininjuojat on omaelämäkerrallinen ja itseironinen kuvaus leimuavasta ystävyydestä, nuoruuden urotöistä, elämän katkerista pettymyksistä – sekä ihanan viinin juomisesta.
Ranta on kyllä sarjakuvapiirtäjänä Suomen parhaimmistoa, näissä kuva ja teksti kulkee aina näyttävästi yksissä tuumin ja rinta rinnan. Tarinallisesti tämä ei ollut suosikkejani, mutta ei missään nimessä huonokaan. En ole niin vahvasti skenessä mukana että olisin tunnistanut hahmoja, mutta se tuntui oikeastaan vain hyvältä - hahmoihin oli helpompi suhtautua kuvitteellisina tai vähintäänkin liioiteltuina kun verrokkia ei löytynyt tosielämästä. Teos tuntui pikkuisen juoksentelulta sinne sun tänne, mutta toisaalta Ranta kyllä osasi rauhoittaa meiningin myös sopiviin kohtiin. Kelpo teos!
Rantamaiseen tyyliin vauhdikas ja sumeilematon tarina oululaisen kulttuurilehden tekijöistä ja heidän alkoholinkäytöstään. Todellisia henkilöitä, vaikkakin nimet muutettuina, esitetään ei-niin-mairittelevassa valossa, toki itseään Ranta riepottelee siinä missä muitakin.
Tavallaan tykkäsin rennon pidäkkeettömästä meiningistä ja toisiinsa liittymättömien kohtausten törmäytyksestä. Oliko tässä sitten muuten oikein mitään tolkkua, en tiedä, enkä tiedä olisiko tarvinnut ollakaan.
Rannan tyyli on runollinen. Alussa varsinkin olin innostunut. Sitten kun tästä tuli dokailijoitten lehden tarina, homma alkoi olla vähän toisteista ja sisäänpäin lämpiävää. Kävi myös vähän kuin Sideways-elokuvaa katsoessa: pelkästä lukemisesta tuli kuvottava olo ja virisi ajatus, etten enää koskaan juo viiniä. Hienosti piirretty ja kerrottu joka tapauksessa.
Nää keski-ikäisten miesten autofiktiot on toki jo aika nähty. Mutta kyllä kuvitus nostaa tämänkin genren arvoa vähän, ainakin omissa silmissäni. Samoilla eväillä mutta erilaisilla valinnoilla olisi ehkä voinut tehdä puhuttelevan teoksen alkoholismista. Nyt en ehkä ihan ymmärrä, keitä tämän teoksen on tarkoitus puhutella.
Jotenkin tuntuu, että Ville on parhaimmillaan näissä puoliksi kuvitelluissa elämäkertasarjakuvaromaaneissa. Ja onneksi en ollut Villen kaveri Muhammed -kohun aikaan. En olisi luultavasti kestänyt karikatyyriäni. Jos kohta silloista minäänikään kovin hyvin. Otetaan sille.
tykkään kyllä kovasti rannan teoksista. hirveän inhimillisiä juttuja, sekä pelleilyä että syvällisempää. piirrosjälki on tyylillisyydessään hirmu nättiä, kattoo niin mielellään :)
Rannalla on omanlaisensa, hieno piirrostyyli. Kertojana hän ei kuitenkaan loista. Tarina loppuu oudosti kesken, eikä kummallinen jälkikirjoitus paranna asiaa.