Syrjäänvetäytyvä Anita saa yllättäen hoidettavakseen koiran. Se vie hänet lähemmäs Kirsiä, jota hän on tähän saakka katsellut vain kaukaa. Anita ei ole uskaltanut haaveilla parisuhteesta sen jälkeen, kun hänen ensimmäinen ja ainoa suhteensa kariutui vuosikymmeniä aiemmin. Uuden rakkauden mahdollisuus kangastelee nyt kaiken menneisyyden luoman ahdistuksen keskellä. Onnistuuko isin tyttö vihdoin löytämään onnen taakkansa täyttämässä todellisuudessa?
Anitan tarina on lukijansa yllättävä kertomus ylisukupolvisesta ulkopuolisuudesta, köyhyydestä, väkivallasta, väkisin tukahdutetusta seksuaalisuudesta ja mielen pirstoutumisesta.
No olipahan käänne! Tykkäsin, että tarina eteni useasta eri näkökulmasta. Yleensä en pidä takaumista kovinkaan paljoa, mutta tähän ne osittain sopivat 👍🏼
Niina Holopaisen psykologinen trilleri Anita kertoi nykyajasta ja takautumia Anitan ikävistä muistoista. Kirja on kertomus siitä, mitä voi tapahtua, kun mielenterveys järkkyy. Anitan isä oli todella tympeä tyyppi, joka pahoinpiteli perhettään. Isän käytös ja vuosikausien piina aiheuttivat Anitalle vaikeuksia parisuhteissa. Hän ei uskaltanut julkisesti olla sitä mikä oli, vaikka vanhemmat olivat kuolleet.
Niina Holopainen käsittelee teoksessaan seksuaalisuutta ja mielenterveyttä. Kirjailija on seksuaalineuvoja, joten aihepiirin käsittely on hänelle tuttua jo työn puolesta. Kirjan päähenkilö oli hyvin traumatisoitunut jo lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Hän olisi tarvinut apua mielenterveysongelmiinsa. Nyt asiat etenivät kauhistuttavalla tavalla eteenpäin.
Alussa en arvannutkaan, kuinka sairaaksi ja synkäksi tämä kirja kehittyisi. Kuitenkin tekstin amatöörimäisyys ja jotenkin kliseisen pornahtavat väkivaltakohtaukset söivät omasta lukukokemuksestani tähtiä, vaikka varsin mukaansatempaava ja kiinnostava kirja olikin.