Paleface on itselle tuttu lähinnä Helsinki-Shangri-La, Syntyny rellestää ja Hiphoppii englantii -biiseistä. Tämä elämänkerta summeeraasi räppärin, oikealta nimeltään Karri Miettinen, elämän lapsuudesta menestykseen, mutta oli itselle suurimmaksi osaksi yhdentekevä. Olen lukenut parempiakin artistielämänkertoja, kuten Cheek ja Samu Haber.
Jos Paleface itse on niin verbaalivirtuoosi, että on sanoittanut räppiä, suomentanut 8 milen, pitänyt nuorille runopajoja, tehnyt lyriikkoja näytelmiin (kuten Turun Kaupunginteatterin Varissuo-musikaali) sekä kirjoittanut tietokirjoja, niin miksei hän itse ollut kirjoittanut elämänkertaansa vaan oli antanut sen jonkun kuivaa tekstiä suoltavan Miska Rantasen käsiin?
Ehkä teos toimii räppipiireissä, musaporukoissa ja Karrin tuttavapiirissä, mutta näin tavalliselle tallaajalle kirjassa oli liikaa yksityiskohtia teoksista joita en tunne ja liian vähän jännittäviä seikkailuja ja edesottamuksia.
Pidän Palefacen lahjakkaana älykkönä ja verbaalisesti taitavana. Hän todella kulttuurin monitaitaja. Tämä kirja vain oli vähän turhan mitäänsanomaton, mutta varmasti mukavasti summeerasi hänelle itselleen ja hänen lähipiirilleen sen mitä pitikin summeerata.
Miettinen kertoo keräävänsä musiikkia fyysisinä levyinä. Minulla on vähän sama fyysisten kirjojen, oman kirjahyllyn kanssa. Pidin näistä perusteluista:
”Karri hakee levykokoelmastaan kauniiden esineiden ja hyvän musiikin lisäksi yleissivistystä.
’Minulla keräilyyn liittyy musiikillisen kokonaiskuvan tai kronologian jäsentymisen lisäksi ihmisen ja yhteiskunnan historian hahmottaminen. Keräillessä muodostaa myös kuvaa omasta itsestään ja maailmankuvastaan. Mutta onhan se myös vähän selittämätön ilmiö. Tiedonhalun lisäksi keräily ruokkii jotain kontrollin tarvetta. Vähän tyyliin, että nämä asiat ovat nyt järjestyksessä ja tiedän, mitä nämä esineet pitävät sisällään.’”
Kuvani älykkäästä Palefacesta koki pienen kolauksen kun kirjassa ei mitenkään paheksuttu huumeiden käyttöä vaan ”pössyttely” esitettiin oleellisena osana räpin tekemistä. Joillain toisilla räppäreillä (totuutta tietämättä) on saatu pidettyä puhtoisempi imago. Hyvä kuitenkin että kirjassa oltiin rehellisiä.
Olisi ollut mukava jos mies itse olisi omalla äänellään lukenut äänikirjan, ja äänikirjassa olisi voinut olla myös pieniä pätkiä biiseistä. Elävöittöisi kirjaa. Vähän niinkuin painetussa kirjassa oli kivoja kuvia artistin elämän varrelta, myös piirroksia.