Anna Pölkin Metsien kaukainen sini on päiväkirjateos, joka koskettaa syvältä. Se muistuttaa elämän kauneudesta, luonnon hoivasta ja kirjoittamisen voimasta sekä tarjoaa lukijalle vertaistukea elämän raskaisiin hetkiin.
Kirjailija kutsuu lukijan pienen punaisen puutalon puutarhaan, kantarellimetsiin ja arjen haaveisiin. Elämää ja unelmia reunustaa myös upottava tummuus: kaksisuuntainen mielialahäiriö, jopa psykoosit.
Metsien kaukainen sini on omistettu kaikille, jotka rakastavat metsien kaukaista sineä, kaikille, jotka ovat saaneet lahjaksi satusilmät tai etsivät kadonneita satusilmiään, kaikille, jotka ovat olleet uupuneita, kaikille, jotka ovat sairastuneet psykoosiin sekä Anni Swanille.
Anna Pölkki on opettaja, toimittaja ja kirjailija sekä savolaistunut turkulainen. Hänen esikoisteoksensa Kakkuja salaisesta puutarhasta (2023) on tietokirja kirjailijalle rakkaista kirjoista ja niiden inspiroimista kakuista.
“Eräänä kevätiltana ajelin kohti Etelä-Savoa. Määränpää häämötti jo lähellä. Kun auto kapusi korkealle mäelle, eteeni aukeni laaja ja avara maisema, huikaisevana ja vaikuttavana. Kaukana, kaukana taivaanrannassa kimmelsi metsien kaukainen sini, sadunhohtoisena ja utuisena. Silmäni kyyneltyivät. Näky viilsi sydäntä – kauneudesta, haikeudesta. Siihen tiivistyi jotakin itseään suurempaa. Se oli tienviitta tulevaan, edessäni häilyviin unelmiin.” -Anna Pölkki, Metsien kaukainen sini.
Kirja kaikille Vihervaaran Annen ja Uudenkuun Emilian hengenheimolaisille 💛
Anna Pölkin päiväkirjateos Metsien kaukainen sini (Avain, 2024, kirja saatu arvostelukappleena) oli minulle yksi syksyn odotetuimpia kirjoja. Olen seurannut Annan matkaa kirjailijaksi somessa vuosia ja saanut Annalta ihanan rohkaisevia sanoja omalle kirjoittamispolulleni.
Metsien kaukainen sini kuvaa tekijänsä kirjailijahaaveiden toteutumista, arkea kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa ja luonnon jatkuvaa muutosta. Kirjassa on paljon sellaista, mikä saa sydämen pakahtumaan. Kielessä on lumovoimaa, puutarha herää eloon personifikaatioiden kautta. Luontokuvaus tuo mieleen L. M. Montgomeryn teokset. Huumorissa on lempeyttä. Osa Annan arkisista kömmähdyksistä muistuttaa sotkuja, joihin Vihervaaran Anne saattaisi joutua. Rakkaus vanhoihin tyttökirjoihin kuuluu kirjan sivuilta ja myös rivien väleistä.
Katse tarkentuu elämän kauniisiin pieniin hetkiin: tehdään retkiä metsään omalle laavulle, luetaan runoja souturetkellä, kirjoitetaan kuuran keskellä puutarhassa vaaleanpunaisen kirjoituspöydän ääressä. Arki kuulostaa niin hurmaavalta, että alan haaveilla muutosta metsien siimekseen. Tai ehkä pitäisi opetella romantisoimaan omaa kaupunkiarkea?
Päiviin sekoittuu synkkyyttä. Anna kirjoittaa raskaista hetkistä, arjesta mielenterveysongelmien kanssa, pimeistä päivistä. Mielenterveyskuvauksessä jäädään kirjan alkupuolella etäämmälle, jollekin vähän epämääräiselle tasolle. Loppupuolella kirja lähestyy teemaa pelottomammin. Itkin, kun luin Annan kuvausta psykoosipotilaan hoidosta. Kammottavaa, miten mielenterveyden järkkyminen epäinhimillistää ihmisen hoitohenkilökunnan silmissä.
Rakastan lukea kirjailijoiden päiväkirjoja, ja Metsien kaukainen sini on hurmaava siitäkin syystä, että se dokumentoi kirjoittajansa esikoiskirjan syntyä. Ihan kiukuttaa, etten ole pitänyt tänä vuonna päiväkirjaa ja tallettanut itselleni muistoksi, miltä kustannussopimuksen saaminen on tuntunut. Kirja innostikin minut aloittamaan kirjoittamispäiväkirjan pitämisen nyt kirjoitusvapaan aikana!
Annalla on ihana kyky tehdä kaunista asioista, joihin hän koskettaa. Tämä kirja on yksi niistä. ❤️
"Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on kauneus. (Eikä kakkujakaan saa unohtaa). Näin päättyy Anna Pölkin Metsien kaukainen sini ja Kiitoksensa kirjailija päättää sanoihin "Eläköön satusilmät ja metsien kaukainen sini!". Lisäksi Kirjallisuus ja lähteet-luku päättyy sanoihin: "Tämä kirja kuvaa enimmäkseen omaa kokemustani sairaudestani." Mutta on tämä kirja paljon muutakin kuin 'vain' kokemuskirjoitusta sairaudesta sillä (niinkuin jokainen 'sairas', niin myös) Anna on paljon muuta, paljon enemmän ja mielestäni kirja onkin enemmän kertomus Annan elämästä kuin Annan "häiriöstä". Sairaudesta. Annahan on myös (niinkuin hän itse luettelee) äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, tuntiopettaja, toimituksen avustaja, kirjailija, käpyjenkerääjä. Anna on myös pienen punaisen puutalon ja talon puutarhan emäntä, kauneuden tarkkailja ja rakastaja, kauneuden luoja ja vaalija, kruunaamaton metsissä tanssiva prinsessa, sienien kerääjä, kävelijä, luojan luoma. Niin ja savolaistunut turkulainen. Runollinen kangasniemeläinen, se hän on. Kirjailija. Kirja on paljon muutakin kuin vain päiväkirjamuotoon kirjoitettu sairaskertomus, mutta jo sellaisenaan tärkeä ja vertaistuessaan korvaamattoman arvokas. Tämän kirjan kaunis sininen kukkainen kansi värittää instagramfeediäni. Postauksia kirjagrammaajilta tulee tiuhaan ja ne toistavat toinen toistaan. Kirjaa rakastetaan, sen kaunista runollista haaveilevaa kieltä, sen rehellisyyttä, rajujen kohtausten armottomuuden kuvausta. En ole eri mieltä. Olin ilahtunut, että kirjailija kertoo alkusivuilla ja myös lopun pisimmässä (ja traagisessa luvussa), että kirja on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, julkaisuajatuksella - ja julkaisutavottein- ja että se ei sinällään siis "ole" "päiväkirja", ei henkilökohtainen päiväkirja ainakaan, ei hetkissä kirjoitettu "autenttinen" elämän ja tunteiden kuvaus. Annalle tapahtuneet ja tunteet ja ajatukset hän on sijoittanut vuodenkiertoon, jotta lukija saa kuvan millaista Annan elämä kaksisuuntaisen mielialahäiriön (ja autismin kirjon häiriön) kanssa on. Mutta kuten teos osoittaa, Anna on muutakin kuin "häiriönsä". Hän on niin paljon enemmän (ja välillä mietin,että eikö Anna huomaa, miten hän "saavuttaa" juurikin niitä satojen, jos ei tuhansien kirjoittavien haaveita kustannussopimuksista, julkaistavista kirjoista!, myydyistä kirjoista). Anna kirjoittaa luonnosta, puutarhastaan, lauluharrastuksestaan, toimittajan työstään, kirjoituskursseista, kodistaan, siskoistaan, elämästään miehensä kanssa, vierailusta kirjamessuilla (joilla minäkin muutama viikko sitten tapasin Annan:-) ja ostin tämän kirjan). Annalla on satusilmät ja metsien kaukainen sini. Luonto ja kyky nähdä kauneus. Kyky kirjoittaa kauniisti, sydämestä enkä ihmettele yhtään, että Annan kirjat liitävät suosttujen kirjojen joukossa, luettujen kirjojen joukossa.
(Erityiskiitos Annalle kauniista kiitoksen sanoista teoksessa sekä lähdeviitteistä). Ja loppuun siteeraan kirjailijan omia sanoja kirjasta, sillä en tiedä osaisinko kuvailla Anna Pölkin kirjan tekstiä sen vaatimalla kauneudella, joten kertokoon kirjailija itse.
"Kaksisuuntainen mielialahäiriö liittää minut loppuelämäkseni sairauden valtakuntaan. Koen, että sairaus on kuin linssi, jonka läpi tarkastelen elämää, kalvo minun ja maailman välillä. Mutta onneksi minulla on satusilmät, sellaiset kuin Pikkupappilan Ullalla ja Lumolinnan Marjaanalla. " "Minä haluaisian mieluummin olla runotyttö, joka tuo maailmaan kauneutta sanoillaan - ehkä myös vähän iloa ja naurua. "
"Ikkunalasin ulkopuolella maailma tarpoo eteenpäin kuin ennenkin, mutta minä olen täällä sisällä, näiden seinien ja sairauteni vanki. Mutta tammet, ne lohduttavat minua ja vievät ajatukseni lapsuuteni metsiin."
Pakko myöntää, että tätä kirjaa lukiessa itkin silmät päästäni useamman kerran.
Metsien kaukainen sini teki minuun vaikutuksen. Uskon, että se jää minulle pitkäksi aikaa mieleen. Pakottomasti ja eloisasti kirjoitettu teos on päiväkirjamuotoinen, mutta välillä siinä on myös selittäviä lukuja, joissa kirjailija muun muassa kuvaa tarkemmin rankkoja sairauteensa liittyviä kokemuksia.
Vaikka kirja kuvaa kirjoittajan elämän tummia sävyjä kroonisen psyykkisen sairauden kanssa, niin se myös nostaa esille arkisia ilon ja onnen hetkiä. Kirjan pääsävy onkin valoisa. Lohtua kirjoittajalle tuovat muun muassa luonto, metsät, puutarhatyöt, lukeminen, kakkujen leipominen ja kirjoittaminen. Päiväkirjan edetessä unelma kirjailijuudesta toteutuu. Anna Pölkin kirja osoittaa, että unelmiaan kohti kannattaa aina pyrkiä, sillä (kliseistä mutta totta), kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.