Voiko kaunista turhuutta rakastava nykyihminen oppia yhtä järkeväksi kuin esiäitimme? Nuukailu on vaikeaa, sillä kuluttamisesta on tullut meille lähes elämäntehtävä. Kirjailija Laura Honkasalo joutui pohtimaan kulutustaan perhetilanteen muutoksen myötä. Kun kukkaronnyörit kiristyvät, mummon säästövinkit tulevat tarpeeseen. Taitavankin pihistelijän on silti syytä säilyttää maltti: hamstraaja joutuu vain ojasta allikkoon.
Löytöretkeily nuukailun maailmassa voi tarjota yllätyksiä ja itsetekemisen iloa. Kun karsii turhuuksia, avartuvat paitsi komerot myös mieli.
Laura Honkasalo is Finnish writer and journalist who lives in Helsinki. She studied at the Kallio high school of performing arts and graduated from the University of Helsinki in 1999 as Master of Philosophy majoring in art history. She has also studied in Trinity College in Dublin and completed Master of Arts degree in literature at the University of Kent.
Honkasalo has practiced writing since the age of seven and taken part to the Nobelist club at the University of Helsinki. She reads many different types of literature.
Honkasalo doesn't want to become a full time author so she has worked as a journalist in magazines including youth magazine Demi and written regularly also to Sarjainfo magazine. She has also translated Aku Ankka (Donald Duck) comics into Finnish and written manuscripts to comics.
In 2000 Honkasalo got two prizes in competitions. In the WSOY young adult book competition she got the third prize and in the J. H. Erkko short story writing competition the second place. In 2001 she got the Gummerus J. H. Erkko prize.
Pohdintaa kuluttamisen ja ajankin rajallisuudesta, myös ihan fiksuja käytännön vinkkejä. Maailman pelastamiseksi riittää kun aloittaa omasta lähipiiristä.
Alkuun tökki pahasti (aloitin kirjan valehtelematta pari vuotta sitten), mutta kun pääsin pidemmälle, kirja imaisi mukaansa ja inspiroituneena luin päivässä loppuun. Kirjassa on nuukailuvinkkejä, kuluttamisasiaa, ekoilua, minimalismia ja elämän yksinkertaistamista.
Keskeisenä ajatuksen kirjassa (mielestäni) on, että jokainen tavara tai asia elämässämme vaatii aikaa ja usein rahaa. Vapauttaessasi itsesi näistä sitoumuksista olo kevenee monellakin tavalla ja se vielä kertautuu, kun rahaa säästämällä töitä ei tarvitse tehdä enää niin paljon, jolloin aikaa säästyy entistä enemmän. Kirja sai pohtimaan esimerkiksi, mikä olisi kohtuullinen määrä neulelankaa tai luettavia kirjoja loppuelämäksi, minkä kotityön voisin lopettaa ja olla silti tyytyväinen, tai voisinko tuplata vaatteidenpesuvälin ja siten käyttää puolet vähemmän aikaa vaatehuoltoon, ja korjata/korvata vaatteita harvemmin, koska ne kuluvat siten vähemmän.
Yksi ohje, joka heti iski, oli: "Karsi tarpeettomat velvollisuudet. Korvaa sana 'pitäisi' sanalla 'voisin'. Ei 'minun pitäisi ommella uudet verhot', vaan 'minä voisin ommella uudet verhot'." Aloin heti nähdä velvollisuudet omina valintoinani, joita ne ovatkin. Voin tehdä jotain, mutta yhtä hyvin voin jättää sen tekemättä, jos en halua enää sitä elämääni.
Kirja onnistui herättämään paljon ajatuksia - ja hämmästelyäkin. Lukiessani peilasin asioita omaan elämääni ja huomasin, että monet kirjoittajan ehdottamista 'säästötavoista' ovat itselleni aika itsestäänselvyyksiä, esimerkiksi se, ettei ruokaa yleensä heitetä roskiin. Hieman ärsyttikin, että kirjoittaja tuntui yleistävän naisia kenkä-, vaate- ja laukkufriikeiksi, himoshoppailijoiksi. Minä kuulun kuluttajiin, jotka yleensä ostavat laukun siinä vaiheessa kun entinen hajoaa, eikä minulla tosiaankaan ole 150 kenkäparia kuten Honkasalon ystävillä! Lukiessani mietin, kuinka paljon vaikutusta omiin kulutustottumuksiini on ollut sillä, että olin lapsena paljon hoidossa vanhalla, säästämiseen tottuneella sukulaistädilläni. Hänen luonaan herkkuruokani oli kirjassa mainittu perunavelli, hyvää oli myös edellispäiväinen puuro uudelleen pannulla paistettuna :) Kirjan loputtua jäin miettimään turhan tavaran kertymistä kotiin, liiallisen tavaran osuutta siihen, ettei koti tunnu aina kovinkaan kodikkaalle. Ehkäpä pian alkavalla kesälomalla katselen kaappeja uusin silmin.
Kirjoittaja oli hyvin kiintynyt sota-aikaan ja sille tyypilliseen nuukailuun. Ajatusmaailmakin tuntui olevan vähän noilta ajoilta, kun nuorten naisten pitäisi ajatella tulevaisuuttaan - kodin hankintaa, naimisiinmenoa ja lasten saamista.
Ihan ei käynyt selville, miten kirjoittaja oikeasti nuukailee. Ei osta uusia vaatteita tai sisustustavaraa ja pyrkii säästämään ruuassa, ei mitenkään uutta ja ihmeellistä. Mielenkiintoinen katsaus kuitenkin historiaan ja vertausta nykypäivään, mutta hieman rasittavaa tuo oman sädekehän kiillottaminen.
Kirjan nimi tuntui hieman väärältä sisältöön nähden. Alussa oli pula-ajan vinkkejä ruoan ja tavaroiden suhteen, lopussa oli enemmän yleistä saarnaa mm. sosiaalisen median käytöstä. Ei mitään uutta ja kirjan sisältö olisi vaatinut hieman terävöittämistä.
Ihana kirja siitä miten vähemmän on enemmän. Karsimalla saa suuremmat kiksit kuis shoppaamalla. Rakasta kaikkea mikä on mun kanssa samaa mieltä siitä että shoppailu ja kuluttaminen ei tuo onnea eikä pelasta planeettaamme! Tässä oli ihania konsteja vanhoista kirjoista, miten voi pitää itsestään ja asunnostaan huolta ilman valtavia arsenaaleja erilaisia kemikaaleja ja myrkkyjä. Miten kierrättämällä järkevästi voi voida paremmin. Miten vähälläkin rahalla pärjää ja kaikkea! Ehdottomasti suosittelen - samaa sarjaa kuin Hyvänmielen vaatekaappi - tästä tuli hyvälle mielelle!
Mielestäni on hienoa, että myös suomalaiset kirjailijat kirjoittavat aiheesta. Odotin kuitenkin,että aihetta käsiteltäisiin pintaa syvemmältä, eikä "kultainen keskitie" periaatteella. Honkasalon omat kokemukset ovat vahvana edsillä, jolloin kirja tuntuu välillä jopa päiväkirjalta. Sitä on helppo lukea,mutta se ei anna tarpeeksi eväitä omaan elämään. Suosittelisin tätä kirjaa kuitenkin heille,jotka pysähtyvät miettimään säästämistä, tavaroita ja arjen laatua ensimmäistä kertaa.
Hyvä aihe, mutta en taida olla kohderyhmää, suunnattu ehkä vähän pinnallisemmille "nuukailijoille". Kirjoittaja pitää esim. hiustenvärjäyksestä luopumista massiivisena uhrauksena, itse taas en osaa nähdä meikkejä ja värejä millään tavalla tarpeellisena alunperinkään.
Selittelyä ja saarnaa. Ei oikein mitään uutta yleisesti tai edelliseen käsityöaiheiseen verrattuna. Tai ehkä olen vain lukenut aiheesta liikaa. "En tuomitse."