Izak

by Joel Elstelä

Lumoava romaani sivullisuudesta, valtapeleistä ja ihmisen kekseliäästä julmuudesta ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä.

Syksyllä 1913 baijerilainen kirjanpitäjä Izak Fasch huomaa kotipihallaan merkillisen kuopan, joka palauttaa hänen mieleensä kaikuja menneisyydestä. Aivan talon läheisyydessä kenraalimajuri von Dustermannin kemiantehdas sylkee ammoniakkikuonaa ja levittää juurakkoaan kaupungin ympärille.

Genres: Fiction, Historical Fiction

696 pages, Hardcover

First published September 4, 2024

About the author

Joel Tapani Elstelä on suomalainen teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija.

Reviews

[Fede]

Vuoden parhaita lukukokemuksia. Izak on hyvällä tavalla perinteinen romaani, jonka kerronta luo toistuvasti kokemuksen kuin katsoisi elokuvaa. Miljöötä ja kohtauksia rakennetaan rauhassa. Tunteiden kuvailu on mestarillista ja dialogi uskottavaa. Varsinkin aluksi hieman luotaan työntävä päähenkilö ja epäluotettava kertoja herättävät kiinnostuksen Izakin hahmoon ja maailmaan ja pitävät tiukasti otteessaan loppuun asti. Päähenkilö havainnoi ympärillään (ja sisällään) monimuotoisesti ja jatkuvasti toistuvaa välinpitämättömyyttä, itsekkyyttä, valtapelejä ja julmuutta. Tilanteet ja kuvaukset ovat realistisia. Lopulta kysymykseksi muodostuu, mitä tehdä välinpitämättömyydelle ja pahuuden potentiaalille itsessään.

[Taija · Rating 4 out of 5]

”Pari suttuista toisen luokan mitalia hohti hämärää valoa takin rintamuksessa. Ne oli myönnetty läsnäolosta, ei ansioista. Takka naksui, ohut savuntuoksu leijui liikkumattomassa huoneilmassa seassaan nahkea, moneen kertaan keuhkoissa käynyt hengitys ja vanhan ihmisen päänahan talin haju. Takassa liikahti kekäle. Sen kahahdus, kipinöiden kuoleva naksahdus. Isän hengitys, raskas ja syvä. Ainoat äänet.”

Joel Estelä oli minulle uusi tuttavuus - mutta ehdottomasti positiivinen yllätys! Käännöskirjallisuutta lukemalla ei ikinä pääse samanlaisiin sfääreihin kuin lukiessa upeaa oman äidinkielemme käyttöä! Rakastin Elstelän taidokasta kieltä!

”menneisyys on kaikesta huolimatta olemassa himmeänä, etäisenä hahmona. Kuin se hetki, kun aurinko on painunut vuorijonon taakse ja yö on äkkiä henkäissyt raskaan huoahduksensa maiseman ylle. Se tuokio, ennen kuin ymmärtää tähtien olemassaolon. Se mennyt mutta silti läsnäoleva hetki on löytänyt polkunsa vaivatta noihin taulujen muodon maalihaalistumiin. Ne katoavat vasta sitten kun aika jaksaa petsata huoneen seinät tummemmiksi ja menneen hyväksyy.”

Tarina ei lupaavasta alusta huolimatta yltänyt ihan samalle tasolle kuin kieli. Ensimmäistä maailmansotaa enteilevä juoni ei ollut yltiöälykäs tai monimutkaisesti rakennettu yllätysten ilotulitus. Se oli ihan kiehtova, mutta hieman yllätyksetön, aika perinteinen.

Yksinkertaista kronologista tarinaa oli miellyttävä lukea, ja vaikka sivuja oli paljon, tapahtumat sijoittuivat vain muutaman päivän tai viikon ympärille. Lukija pysyi hyvin kärryillä. Tarina ja kerronta oli oikeastaan mukavan vanhanaikaista ja selkeää. Joissain kirjoissa menee sekaisin kuka nyt olikaan kukin, mutta tässä kaikki hahmot ja muukin oli hyvin selkeää.

”Eikä rakkautta ole. Siksi sen vuoksi ei voi tuntea vihaa. Omaa eläimellistä nautinnonhaluaan ja tyydytyksen saavuttaakseen ihminen on keksinyt sanan »rakkaus», jotta voisi kokea itsensä yleväksi, eläintä paremmaksi. Jotta kykenisi selittämään karkean himonsa ilman näennäismoraalista syyllisyyttä. Ei muuta. ”

Eletään vuotta 1913, ensimmäinen maailmansota on tuloillaan. Saksalainen Izak on yksinäisyydessä viihtyvä harmaa hahmo, joka tempautuu mukaan jännittäviin tapahtumiin.

”Sota on tulossa, kuten hän sanoi. Se on aivan askelenkantaman päässä, mutta minä en tule sitä kokemaan. Ja sekin on hyvä. En tule näkemään, millaiseksi maailma muuttuu. Ja se on vielä parempi, sillä parempaan suuntaan ihminen ei osaa kasvaa.”

Tunnelma enteilee sotaa, tarinassa vilahtaa nuori viiksekäs mies, joka signeeraa taulussa ”Adolf H.” ja joka ennustelee, että Itävalta-Unkarin arkkiherttua Franz Ferdinand varmaankin murhataan, ja siitä vasta homma eskaloituukin.

”Ei, ei sellaista tapahdu. Ei nykyään. Ihmiset ovat sivistyneempiä kuin viime vuosisadalla. Elämä on kauniimpaa. Kukaan ei kaipaa sotaa.”

Hieno teos - haluan lukea lisää Elstelää.

[Sirpa Tarkkinen · Rating 4 out of 5]

Tili- ja lainaustoimiston arvostettu asiantuntija Izak Fasch on kolmikymppinen, 1900-luvun alun baijerilainen erakko, joka ei välitä mistään, jota ei kiinnosta mikään ja joka suorastaan karttelee ja halveksii ihmisiä. 

Häntä eivät hetkauta sen enempää Balkanin pahaenteiset tapahtumat kuin asumansa sedän perintötalokaan. Ainoa mikä saa Izakin vähän suunniltaan on hoitamattoman takapihan outo kuoppa.

Henkisen kylmyyden syyt paljastuvat traumaattiseksi perhetarinaksi. 

Vaikka kuinka yrittäisi, elävältä elämältä ei voi kieltäytyä sen sinnikkäinkään vihaaja. Työmatkalla Berliiniin Izak kokee kuolemaa, syntiä, valheita ja pettymyksiä sekä tuhoisan rakastumisen eli kaikkea ja enemmän kuin koko siihenastisen elämänsä aikana.   

Izakin tielle ilmestyy myös usein huutamaan viiksekäs ja erittäin epämiellyttävä taidemaalari. Myöhemmin tyyppi asettaa itsensä maailman pimeän historian keskeiseksi tekijäksi.

Joel Elstelä tuo aikakauden yhteiskunnan kovan ilmapiirin tähän hetkeen. Izakin tapaamat ihmiset ovat lähes kaikki häikäilemättömiä, jopa vaarallisia.

Tunnelmassa on Saksan keisari Vilhelm II:n aikaan sopivaa mahtipontisuutta ja yhteiskunnan hierarkkisuutta: lapsi, johon kenraalin auto törmää, kumartelee saamaansa hyvitysseteliä. Jutut Saksan siirtomaaherruudesta Afrikassa ovat hyytävää tarinointia. Antisemitismin nousu näkyy myös keisarin kiihkeissä puheissa. 

Aika onkin ilahduttavan ihanteellinen sadistiselle kenraalimajurille, joka yllättäen hallitsee myös Izakin traagista perhetaustaa.

Sikojen teurastus ilmalaivasta Tempelhofin kentän yllä ennakoi tulevia tapahtumia Euroopassa.

Henkilö- ja tilannekuvaukset ovat hyvinkin lihallisia ja iholle tunkevia jopa niin, ettei kaikkea jaksa sulattaa. Mieletön sanavarasto. Pieninkin yksityiskohta valaistaan pikkutarkasti keisarin viiksikarvojen teennäisyyttä myöten. Izakin jatkuvan sisäisen puheen ansiosta lukijaa pidetään hänen voimakkaissa tunteissaan mukana. 

Izakia voi lukea dekkarinakin, sen verran jännitystä ja uhkaa tilanteissa on. Izakia myös ehdoteltiin tämän vuoden Runeberg-palkinnon saajaksi (voittaja oli Pirkko Saision Suliko). 

Teatteritaustainen Elstelä laittaa kuuman syksyn 1913 eloon sekä kuvailevan että konkreettisen verevästi. Mika Waltarin lapsenlapselle tällainen kyky lie luontevaa verenperintöä. Ihmiskuva on pääosin raaka ja lohduton. 

Suosittelen tätä, muuten, myös mäyräkoirien ystäville, mutta tietyin varauksin.

[Eva Malkki · Rating 3 out of 5]

Izakia suositeltiin minulle kun pidin kovasti Sirkusleijonan mielestä, ja onhan tässä hyvin pitkälti samaa viipyilevää tunnelmaa, samankaltaisia teemoja ja hahmoja ja sama viipyilevä, kielellä herkutteleva tyyli. Ei ole epäilystäkään, että Elstelä on mestarillinen kirjailija. On kuitenkin tunnustettava, että suunnilleen kirjan puoleen väliin asti ihmettelin, miksi juuri tämä tarina hänen mielestään ansaitsi tulla kerrotuksi. On myönnettävä myös, että aika suuren osan ajasta olin erittäin turhautunut, jopa tympääntynyt, kirjaan - osittain juuri sen viipyilyvyyden takia (monessa kohdassa lukija tietää tasan tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan, mutta minuutin-pari kestäviin tapahtumiin kulutetaan kokonaisen novellin verran sanoja) ja osittain päähenkilön vätysmäiseen saamattomuuteen. Vaikka hän on syvällisesti ja tarkkanäköisesti kuvailtu henkilö, välillä on hyvin vaikea käsittää hänen tekojaan tai lähinnä tekemättömyyttään. Lukija ymmärtää juonen salaisuudet melko pian, mutta Izak ei halua ymmärtää eikä miettiä. Toistuva teema on, että hän haluaisi vain unohtaa. Olisin niin toivonut hänen saavan jonkinlaista toimijuutta aika monta sataa sivua aiemmin. Ja olihan teos kokonaisuudessaan myös aika lailla lohduton.

Pakko sanoa myös muutama sana läskivihasta. Kirjailijalle voisi olla silmiä avartavaa laskea, kuinka monta kertaa esim. tohtori Steinia luonnehditaan sanalla lihava ja sen synonyymeillä. Ikinä hän ei tekstissä ole pelkkä "lääkäri" vaan lähes aina "lihava lääkäri". Samon Renaten suhteen ei koskaan kyllästytä huomauttamaan ylipainosta, ja siitä, miten tiukat vaatteet ovat hänen yllään. Ja molemmat tietenkin tragikoomisiä, jokseenkin säälittäviä hahmoja. En väitä, etteikö heitä olisi saanut luonnehtia lihaviksi. Mutta esim. päähenkilön ulkonäköä kuvaillaan kirjassa suunnilleen kerran, ja sen jälkeen oletetaan, että lukija muistaa miltä hän näyttää. Miksi sitten lihavien ihmisten kohdalla on muistutettava asiasta kymmeniä kertoja?

[Lucy_van_pelt · Rating 5 out of 5]

Se olisi vuoden eka fiktiovitonen. Multa saa vitosen silloin, kun kaikki loksahtaa kohdilleen. Juonen ja proosan lisäksi tarvitaan ns. "hurahtaminen", en voi lakata lukemasta kirjaa ja puhun siitä päiväkausia.

Izak on väritön, tasainen mies, vailla ideologiaa ideologioiden aikana. Hän on töissä rahoituslaitoksessa ja elää pientä elämää sedältään perimässään talossa.

Eräänä aamuna hieno auto töytäisee lasta hänen työpaikkansa edessä. Siitä alkaa tapahtumien ketju, joka jatkuu kronologisesti ja kerroksia kasaten kirjan viimeiseen lauseeseen asti.

En voisi olla ihastuneempi tarinankuljetukseen. Lähes kaikki tärkeät henkilöt - näytetään, ei kerrota - kirjan ensimmäisten kappaleiden aikana.

Miljöö on Weimarin Tasavalta. Ihmiskunta, niinkuin Ihmiskunta usein, on siinä uskossa että sodat on sodittu ja niistä on fiksuunnuttu. Mutta varustelun aika onkin jo alkanut. On sotakiimaa. Kirja siis kertoo myös meidän ajastamme. Kirjan poliittinen ja yhteiskunnallinen kehys on huippumielenkiintoinen.

Niinkuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, haluan alleviivata: kirjassa on myös lähes jännityskirjamainen mysteeri. Nimittäin kirja alkaa siten, että Izak löytää pihaltaan kuopan.

Kerronnallisesti kirja asettuu jonnekin Williamsin Stonerin ja Saision Passion viereen, ripauksella Forrest Gumpia.

Elstelän kieli on todella kuvailevaa ja kekseliästä. Ihmisiä kuvataan värikkäästi (kiertoilmaisuna ikävällekin).

Annan viisi tähteä vain sellaisille kirjoille, joiden kohdalla voin naama peruslukemilla sanoa "tämä on mestariteos".
Elstelä nivoo kaiken täydellisesti yhteen, vieläpä kohoten loppua kohden, joka on suomalaisessa kirjallisuudessa niin harvinaista, että ansaitsee erityismaininnan.

Jukka Pitkänen, nopeus 0.9, Izak, värityssovellus. Tämän lähemmäs maanpäällistä nirvanaa en pääse.

Kiitos myös näistä sanoista:

Hätäkakka

Miehimys

Himphamppu

Vahaviiksikeekoilija

Varttihullu

Mielevä

Äkseerata

P. S kuka on tuo mystinen vesiväritaiteilija Tristan.

[Paula Korkala · Rating 5 out of 5]

Elstelän kieli on poikkeuksellisen taidokasta. Lukijan on helppo heittäytyä teoksen maailmaan, henkilöihin ja heidän välisiin suhteisiin, sillä kuvaukset ovat tarkkoja ja lumoavia.
Izakin tarina on jännittävä, yllättävä ja taiten punottu kuvaus elämästä, inhimillisyydestä, julmuudesta ja rakkaudesta. Sirkusleijonan mielen jälkeen tartuin pelonsekaisin odotuksin Izakiin, mutta alun jälkeen tarina vei mukanaan. Jossain vaiheessa mietin, onko tapahtumia liiaksi vailla kunnollisia kytköksiä, mutta lopun käänteet ja paljastuvat totuudet osoittivat, että teos on erinomainen, monimutkainen ja uskottava kudelma.

Jos rakastat suomen kieltä, nautit lukiessasi Elstelän teoksia.

[Emmi K · Rating 2 out of 5]

1913: könninkello lyö, ammoniakkikuona höyryää sotaan valmistautuvalla kemiantehtaalla Baijerissa, Berliinissä eletään yläluokan paheiden täyttämää elämää. Izak vie suoraan aikakauden sykkeeseen lyömättömällä tunnelmalla ja aistivoimaisilla kuvauksilla.

Mutta onko pelkkä ilmapiiri tarpeeksi, jos tunkkaisuus hiipii rivien väliin? Tarjolla naiskuvaa huora/madonna-akselilla ja tarpeetonta fat-sheimausta. Ulkopuolisuuden teemaa tavoitellaan Camus’n tyyliin, mutta sen osalta lopputulos jää puolitiehen. Kiehtova, mutta ristiriitainen lukukokemus!

[Essi Aarnio-Linnanvuori · Rating 4 out of 5]

Eräänlainen syrjästäkatsojan tarina, vaikka päähenkilö Izak joutuukin keskemmälle tapahtumia kuin miltä ensin näyttää. Ollaan sodan kynnyksellä eikä ihanteille ja vilpittömyydelle ole sijaa. Elstelä luo taitavasti ensimmäisen maailmansodan aaton uhkaavan tunnelman ja pitää tarinankertojana lukijan otteessaan. Lukija tunnistaa saman uhkan tunteen nykyajassa. Tarina vyöryy, yllättääkin, ja saa yhä rankempia käänteitä - mutta sisältää lopulta myös toivon pilkahduksen.

[Kati Susanna · Rating 5 out of 5]

Rikasta, sielukasta ja vahvasti kuvailevaa kieltä, johon harvemmin nykyään enää törmää. Sielua repivä kuvaus ihmisen julmuudesta, vallanhimosta ja raakuudesta, jota tavallinen ihminen voi vaan katsoa vierestä tai ummistaa silmät ja hyväksyä hiljaa. Kirjan loppu oli sekä liikuttava, että helpottava, joka sai kyyneleet silmiin.

[Tiila · Rating 5 out of 5]

Izak on tänä vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoa. Teos on runsas ja tarkkanäköinen, mutta yhtä aikaa mukaansa tempaava ja soljuva, siinä on hyvä draaman kaari ja myös ennalta arvaamattomia yllätyksiä. Joel Elstelä on noussut yhdeksi viime vuosien suosikkikirjailijakseni. Suosittelen myös hänen edellistä teostaan Sirkusleijonan mieli.

[Kaj · Rating 4 out of 5]

Hyvällä tavalla vanhanaikainen lukuromaani, jossa taidokas kieli ja maailman luominen ovat äärimmäisen hallittuja. Kuin kirja olisi kirjoitettu vuosikymmeniä sitten. Jotkin juonen käänteet ja henkilöhahmot tosin hieman nostattavat kulmakarvoja.

[Eija Toiviala · Rating 4 out of 5]

Tarina pahuudesta ja rakkaudesta juuri ennen toista maailmansotaa. Päähenkilöä ei turhaan sanota kaalinpääksi. Yhtä tärkeää sivuosaa esittää tässä teoksessa Adolf Hitler.

[Anu Eerola · Rating 4 out of 5]

Izak ei napannut mukaansa ihan samalla intensiteetillä kuin Sirkusleijonan mieli, mutta nautittavaa lukemista tämä oli kuitenkin.

[Paula K · Rating 3 out of 5]

Very strong start, flattened towards the ending. Left me with irritation, I didn’t like when the main character was suprised about things that were implied very clearly to the reader before…