On olemassa kahdenlaisia ihmisiä: kunnon kansalaisia ja juttelijoita. Jakolinja näkyy selvimmin yleisissä saunoissa. Sen tietää Varjeluspoliisin vahtimestari, joka käy Jukolan uimahallin saunassa olemassa hiljaa.
Ajateltavaa hänellä kuitenkin on. Teini-ikäisen tyttären kieli on outoa, ja ex-vaimon kanssa tuli sanaton ero. Sairasta isovelua puhe ei tavoita. Lisäksi on naapurin ihana Marli, jolle tekisi mieli puhua, mutta mistä.
Ei huono ollenkaan vaan parasta laatuviihdettä. Enempää en kirjoita, koska sehän on tekstimuotoista puhetta ja täten siis turhaa hölinää. Olenhan sentään kunnon kansalainen.
4,5 Muutama kuukausi sitten - keväällä ehkä - luin aika monta ränttäyskirjaa ja nyt luin Heikki Aittokosken Kunnon kansalainen-teoksen (josta pidin!!!). Kuten aiemmin lukemissani ränttäyskirjoissa (Nina Lykke Emme ole täällä pitämässä hauskaa, niputan hänen kanssaan samaan postaukseen Nina Lykken Emme ole täällä pitämässä hauskaa, Antti Heikkisen Baarijakkara, Mikko Rimmisen Jos se näyttää siltä ja tavallaan myös Heikki Hietalan Tuhkat liippaa ja jos oikein venytellään lajityypin rajoja, niin myös Austerin Baumgartner). Olen pitänyt näistä kaikista. En tiedä mitä se kertoo minusta mutta kaikissa näissä teoksissa keski-ikäinen (tai vanhempi) mies (paitsi Heikkisellä baarijakkara) tarkkailee maailmaa ympärillään, kommentoi sitä, paheksuu, tutkailee ehkä omia tapojaan, ehkä ymmärtää itsestään jotain.
Jotain näissä ränttäyskirjoissa on kivaa, viihdyttävyyselementti varmaankin. Erityisen kivaa nämä ovat kuuntelukirjoina. Aittokosken kuuntelin juoksulenkeillä ja Antti Holma oli lukijoista paras valinta tämäntyyppiseen kirjallisuuteen eikä voi välttyä näkemästä verkkokalvoillaan Holman kasvoja, ilkikurista satiirista ilmettä.
Tässä. Kuten jo mainitsemissani muissa ränttäyskirjoissa, on viihteellinen sujuvan tekstin elementti, musta huumori ja toisaalta yhteiskunnan ajankohtaiset aiheet, pään sisällä tapahtuvat monologit ja dialogitkin.
Heikki Aittokoski osuu teoksessaan Kunnon kansalainen suomalaisten ytimeen: puhumattomuuteen, joka on yhtä osa identiteettiämme kuin saunominen. Aluksi se naurattaa, mutta mitä syvemmälle Aittokoski vie lukijansa, sitä selvemmäksi käy, ettei puhumattomuus ole vain harmiton tapa, vaan sukupolvien yli kantautuva haava.
Aittokoski kuljettaa taitavasti lukijan koomisen kautta kipeään: suomalainen hiljaisuus ei ole vain huvittavaa, vaan myös surullista – ja vaarallista, jos se jää purkamatta. Teos muistuttaa, että vaikka hiljaisuus voi suojata, se myös eristää. Joskus hiljaisuuden rikkominen on ensimmäinen askel.
Oikein miellyttävästi soljuva tarina kaikista maailman julkisten saunojen pölisijöistä, pubivisamiehestä päivystävään meteorologiin. Tarina laajeni loppumetreillä vielä elämää suuremmaksi. Luin mielelläni. Uskon kyllä, että äänikirja Antti Holmateitse olisi toiminut jetsulleen.
Olin kahden vaiheilla luenko kirjan vai en, mutta sitten huomasin, että lukijana on Antti Holma, joten pakkohan kirja on silloin kuunnella. Voi että minua nauratti Kakarakorven varuskunta. Se oli niin mainio. Samoin Virhe-Janne. Hän saapui juuri kun loistavan alun jälkeen alkoi puuduttaa. Olin huolissani, ettei kirja etene, sillä en olisi jaksanut pelkkää sanailoittelua kolmea sataa sivua, mutta sitten alkoi tapahtua. Nimiväännelmät olivat oivaltavia ja huvittavia, mutta juonta ei saa romaanissa unohtaa, muuten menee pöpelikköön. Siltä onneksi vältyttiin. Täytyy jossain vaiheessa lukea kirja paperilta, jotta ehdi makustelemaan kaikkia sanaleikkejä ja nimiä.
Puhumattomuus on monessa paikassa hyväksi, erityisesti uimahallin saunassa. Satiiri oli osuvaa ja niin suomalaista. VarPo oli aivan mainio. Pidin kovasti myös sanoista, joita en ole kuullut pitkään aikaan. Mummi sanoi kumpainenkin...
Arvostelun perusteella luulin että tää on huumorikirja mutta ei mua juurikaan naurattanut. Ehkä erilaiselle huumorille tarkoitettu. 😄 Kesti myös jonkin aikaa ennen kuin juoni alkoi hahmottua. Mutta kelpo kirja, tykkään kirjoittajan tyylistä.
Kyllä Aittokoski on verraton sanankäyttäjä, ja nauraa sai monta kertaa tätä kuunnellessa. Kirja kuuluu samaan kategoriaan kuin Mielensäpahoittaja, eli ei oikein minun genreä. Antti Holman ansiosta kuuntelin koko kirjan loppuun asti, ja itse asiassa se parani loppua kohti.
Kaksi tähteä Kapteeni Vaientajan pyrkimyksille & sattuneesta syystä hykerryttäville VarPo-kuvauksille, ja kolmas tähti lukijalle, Antti Holmalle. Äänikirjana siis suosittelen nauttimaan tämän hupailun, poikkeuksellisesti.
Heikki Aittokosken tietokirjojen ja lehtijuttujen ystävänä piti tämäkin ottaa listalle. Kuuntelin, ja tällä kertaa Antti Holma oli todella hyvä. Lukiessa ehkä monet usein toistetut fraasit olisivat ruvenneet ärsyttämään?
Juu, kirja on silkkaa huumoria, mutta loppua kohden, menneisyyden avauduttua, mukaan tulee vakavampia sävyjä. Ne selittävät kokonaisuutta, mutta huumori ja ironia silti jäävät päällimmäiseksi.
Kirja on omiaan kaikille suomen kielen rakastajille, kielellä leikittelyn Aittokoski osaa. Yleensä en piittaa tämäntyyppisestä kirjallisuudesta, mutta myöntää täytyy, että tämä huvitti ja nauratti. Varsinkin päähenkilö Villen työpaikka Varjeluspoliisi aineettomine bonuksineen jäi lähtemättömästi mieleen. Samoin kuin Virhe-Janne. Ja erittäin eettinen kaakao 😂. Ei niistä sen enempää.
(Äänikirja) Kirja oli hauska. Olisi saanut olla hauska loppuun asti. Että ei olis ollut mitään rankkaa kokemusta, joka ”selittäisi” toiveen hiljaisuudesta tai miksi itse ei puhu. Antti Holma lukijana täydet viisi tähteä.
Aittokosken tietokirjat ja lehtiartikkelit nostivat odotukset korkeaksi. No... ehkä jos kannessa olisi lukenut Kyrö tai Hotakainen, tähän olisi osannut suhtautua rakentavammin. Isävitsit toimivat paremmin twiitin mittaisina. Kirja jätti melko hämmentyneen jälkimaun, vaikka sen nikottelematta loppuun asti sainkin luettua.
Koskettava ja hauska. Nauran harvoin ääneen, mutta tämän kirjan ääressä pääsi monet naurut. Siltikään tämä ei ole (vain) huumoriromaani, vaan ennen kaikkea pohjavireeltään surullinen kuvaus suomalaisesta puhumattomuudesta.
Viihdyttävä ja mukaansa tempaava teos. Ihanaa leikittelyä sanoilla, nokkelaa tieteen ja tiedon käyttämistä tilanteiden kuvaamisessa. Suosittelen lämpimästi!
Erittäin hyviä oivalluksia, kevyt hymy linja oli läpi kirjan vaikka koskettaviakin asioita oli. Naurun tyrskähdyksiltä ei voinut välttyä. Antti Holma lukijana 10+
Hauskaa leikittelyä sanoilla. Hahmotkin sopivan (epä)uskottavia. Nopeasti luettava kirja ja aivan erilainen kuin aiemmin Aittokoskelta lukemani tietokirjat.